tiistai 17. syyskuuta 2013

Nuppu gramofonina


Kun Nuppu oli kahdeksan kuukautta, sillä oli edessään ikävä mutta pakollinen sterilointi. Juju leikattiin jo aiemmin ilman sen kummempaa stressailua, mutta Nupun operaatiota jännitin kamalasti. Tuntui inhalta viedä oma kultamussukka tohtorille – varsinkin, kun olin lukenut netistä kaikenlaisia pelottelukertomuksia. Nuppu oli fiksuna tyttönä jättänyt ne lukematta ja odotti tulevaa koitosta innokkaana kuljetuslaukun vieressä.

Nuppu oli lääkärissä ensipupumaisen helppo potilas ja tervehti minua virkkuna, kun menin hakemaan sen. Sirkuttava palleroni oli hassutellut hoitajille, ja ihmettelin hieman, miten touhukas se oli siihen nähden, että takana oli leikkaus. Myöhemmin kävi ilmi, että Nupun tilalla olikin melkoinen huumekatti, jonka touhuilua jouduin vahtimaan koko ensimmäisen yön. Onneksi Nuppu lopulta rauhoittui ja suostui pitämään tötteröäkin päässään. Sydäntäni tosin riipi varsinkin sillä hetkellä, kun urhoollinen pikkutypykkäni istui gramofonina kirjoituspöydällä Weberin klarinettikvintettoa kuunnellen…

Nupulla oli jo aamusta sellainen olo,
että olemme lähdössä jonnekin.


Illalla kylpyhuoneessamme istuskeli
paidasta päätellen Uuno Turhapuro.


Onni on veli, jolla ei ole mitään tötteröä vastaan.

Tässä kuvassa tötterö ei enää aiheuttanut mielipahaa.
Ja tässä Weberin sulosävelet välitetään satelliitilla avaruuteen.

1 kommentti:

  1. :D Tuo viimeinen kuva aiheutti kyllä täällä työmaallakin ihan ääneennaurutyrskähdyksen.

    VastaaPoista