Pehmot pehmossa

Kerroimme viime postauksessa Nupun ja Jujun ikiomasta palloiluhallista: tyhjänä kumisevasta olohuoneesta, jossa on nyt pääsiäisenkin aikana kiidetty häntä viidentenä tassuna. Totaalisen autio Hupsujen jumppasali ei kuitenkaan ole, vaan sen nurkassa nököttää iki-ihana Läntisestä Mummolasta tuotu lököpehmounelma. Sen oli tarkoitus tarjota henkilökunnalle tilaisuuksia levätä ja nauttia kissojen tarjoamista show-elämyksistä, mutta heti asennuksen jälkeen kävi ilmi, että pehmotuolista tulikin kissojen uusi valtaistuin ja nukkumalandia.

Ensimmäisenä tuolin pehmoiseen huomaan humpsahti Nuppu.

Ja vain hetkeä myöhemmin seurasi vallanvaihto. Tuoli lisättiin
virallisesti Hupsujen lepopaikkojen top ykköseksi.

Jos pehmopedin sattuu joskus näkemään tyhjänä,
on parasta kiiruhtaa sen syleilyyn tuhatta ja sataa.

 

Mutta turha luulo, että paikan voisi pitää ihan vain itsellään.

Jonoa alkaa muodostua välittömästi, ja kun lopulta joudut siirtymään toisaalle...

 

...vaihtopenkillä uinuu jo seuraava onnellinen nautiskelija.

Tassut sutimaan!

Viimeiset pari postausta olemme puhuneet paljon haamuista, joten ei ole ihme, että sain hieman huolestuneen tiedustelun erään taideteoksen mahdollisesta osallisuudesta säpsyilyyni. Kysyjä oli kummityttöni, joka myös Nupun ja Jujun sarjakuvan kustantajanakin tunnetaan. Hän oli nimittäin yksi ensimmäisistä vieraista Itäisessä Hupsuttamossa ja toi mukanaan mielikuvitustani kovasti kutkuttaneen piirroksen talostamme ja ihanista jutuista, joita se toisi meidän Hupsujen elämään:

 

Juuri tältä Itäinen Hupsuttamo ja sinne pesiytyneet kaksi kattia näyttävät.
Luvassa on esimerkiksi leivontaa, pupuja, puutarhaelämää ja yksisarvinen,
mutta puheeksi nousivat myös haamu sekä pieni vihreä avaruusolio.

Kummitus ja alien olivat kuitenkin niin söpöjä, etteivät ne aiheuttaneet sydämentykytyksiä vaan pikemminkin toivat lisää turvallisuuden tunnetta. Ja mitä tutummaksi talo tulee, sitä helpompi on keskittyä sen ihaniin puoliin. Yksi niistä on ehdottomasti tila: miten auvoisaa onkaan vihdoin venyttäytyä ja vanuttautua useampaan kerrokseen, ja Nuppu ja Jujukin ovat olleet alusta asti innoissaan läänistä, jota riittää joka suuntaan. Hauskin paikka niiden mielestä on alakerran palloiluhalli eli yhdistetty ruokasali ja olohuone, jossa ei vieläkään ole huonekaluja. Aluksi tila täytyi pitää tyhjänä, koska alakerran lattiat hiottiin ja lakattiin, mutta nyt se taitaa kumista autiona vain siksi, ettemme raaski pilata kattien rakasta jumppasalia. Nuppu ja Juju ovat kuin pieniä rasavillejä kissanpentuja sutiessaan toistensa ja lelujensa perässä pitkin alakertaa. Olenkin ottanut paljon videopätkiä niiden tutkimuksista ja leikeistä uudessa kodissa, ja nyt on aika näyttää niitä teillekin:

 

”Ollaan me melkoisia kiito-oravia, vai mitä?”

  

Ja mitä yksisarvisiin tulee, pihalla on jo nähty ainakin yksi poni!

Ihan pimeää!

Tiedätte varmaan, että kerran vuodessa vietetään niin sanottua Earth Houria. Se on maailmanlaajuinen tapahtuma ilmaston ja luonnon puolesta, ja sitä vietetään sammuttamalla valot tunnin ajaksi. Miten ollakaan, Earth Hour osui tänä vuonna tuohon samaiseen myrskyviikonloppuun, jonka vietimme Nupun ja Jujun kanssa kolmestaan uudessa kodissa. Olimme selvinneet jo yhdestä jännittävästä yöstä, joten ajattelin, ettei pimeässä kököttely tunnin ajan tuntuisi yhtään missään. Valothan sammutettaisiin sitä paitsi puoli yhdeksältä, jolloin ainutkaan haamu ei olisi vielä hereillä.

  

Jänniä varjoja vilahteli siellä täällä, mutta niillä oli niin
pörröinen häntä ja söpö kauluri, ettei niitä voinut pelätä.

Sammutimme kattien kanssa valot kiltisti oikeaan aikaan ja kuikimme makuuhuoneen ikkunasta naapurustoa ja mietimme, kuinka monessa talossa mahdettiin osallistua tempaukseen. Kaikki sujui muuten hyvin, mutta tunti on pitkä aika ihan vain nököttää paikoillaan ilman sen kummempaa tekemistä. Niinpä Nuppu päätti vetäytyä makuuhuoneen kiipeilytelineelle nukkumaan ja Juju tuli kanssani sängyn päälle. Nostin ruokakupin viereemme, ja Juju alkoi nassuttaa tyytyväisenä iltamuonaansa. Meillä oli hyvin ekologista, kotoisaa ja turvallista.

Näin soman värikäs huone ei voi olla pelottava edes pimeässä.

Juju ruokaili yhä vieressäni, kun yhtäkkiä portaikosta kajahti omituinen rääkäisy! Hiukseni nousivat pystyyn, mutta pystyin vakuuttamaan itselleni, että myrskytuuli se vain ujelsi vanhan talon nurkissa. Juju ei ilmeisesti ollut edes kuullut mitään, koska se jatkoi kaikessa rauhassa syömistään. Mutta sitten hyytävä ääni kuului uudestaan! Se oli vähän kuin selkäpiitä riipivä kissan naukaisu, mutta Juju oli vieressäni ja Nuppu kiipeilypuussa. Hyökkäsin sytyttämään valot, oli Earth Hour tai ei, ja minua odottikin melkoinen yllätys!

 

”Olikohan eka haamu sittenkin jo herännyt?”

Sängyn päällä ruokaa nassuttikin Nuppu, jonka ruokahalua eivät mitkään omituiset äänet tunnetusti hetkauta. Käytävässä taas totaalista tylsistymistään purki meidän ikioma moukuherra Juju Juippanamme. En voi käsittää, miten kissat olivat onnistuneet vaihtamaan paikkaa täysin huomaamattomasti, mutta tällaiseenkin hupsu ja tosi höpsö näköjään taipuvat.

”Että sellainen Earth Hour tänä vuonna. Mutta me luvataan
sammutella paljon valoja aina, kun ulkona ei ole myrskyä
tai mamalla kummituskammoa!”

Hus pois, möröt!

Oli synkkä ja myrskyinen viikonloppu, kun koko ikänsä kerrostalossa asunut kissaemo jätettiin ensimmäistä kertaa vanhaan puutaloon seuranaan vain vilkas mielikuvitus ja kaksi palleroista pehmokattia. Tuuli rämisytti peltikattoa ja puhalsi niin vimmaisesti, että seinät tutisivat ja ovet klonkkasivat. Kissaemo näki sielunsa silmin katolla poukkoilevat luurangot (puukengät kylmissä koivissaan), ja Jujukin kuuli kummajaisten kaihoisan valituksen. Nupun mielessä sen sijaan pyörivät varsin arkiset asiat.

Nuppu tietää, että maukas muona pitää möröt loitolla.

Tilanne pysyi aika lailla lapasessa, kunnes juuri ennen nukkumaanmenoa katit alkoivat tuijottaa yhtä aikaa silmät suurina katonrajaa. Vaikka emo kuinka siristi silmiään, siellä ei näkynyt mitään. Lähempi tarkastelu toi kuitenkin huojennuksen: kevään ensimmäinen kärpänenhän se vain taapersi Itäisen Hupsuttamon katossa! Helpotus muuttui kuitenkin ärsytykseksi, kun surisija eksyi paperilampun sisälle ja kuului niin kovaa pörinää ja mätkähtelyä, että se melkein peitti alleen katolta kantautuvan rellestyksen. Lisäksi kärpänen suostui vetäytymään yöpuulle vain sillä ehdolla, että valot vihdoin ja viimein sammutettaisiin.

 

Viimeinen tuikku. Viimeinen turva...

”Ei hätää, äiskä! Ota vähän ZiwiPeakia!”

Pimeässä kaikki äänet vääristyivät entistä vinkeämmiksi kuten myös lattiaan lankeavat varjot. Turvanalleiksi palkatut pehmoeläimet eivät tulleetkaan emon kainaloon toisin kuin olin suunnitellut. Ne haahuilivat sinne tänne levottomina, mikä ei ollut omiaan tuudittamaan emoa uneen. Kello raksutti eteenpäin, ja noin puolenyön kinttailla emo kuuli toistaiseksi karmeimman äänen: Jujun karhea kieli raaputti tyhjää ruokakuppia. Se merkitsi, että emon olisi pakko irrottautua peiton alta, hiippailla narisevat portaat alakertaan ja käydä kissojen ruokakaapilla. Hammasta purren reissu onnistui, ja kun kissat olivat syöneet pienet masut pullolleen, ne palkitsivat emon tulemalla vihdoin uninalleiksi. Säikky mama onnistui silti näkemään aluksi painajaisia ja säpsähtämään täysin hereille, mutta lopulta Hupsujen tuhina ja lämpö tepsivät ja urhea konkkaronkka nukkui loppuyön ihanan turvallisessa symbioosissa.

Aamun tullen yön seikkailut tuntuivat ihan pöhköiltä.

Olimme varmoja, että tulikoe oli ohi ja tästä eteenpäin Itäisessä Hupsuttamossa yöpyminen olisi meille pientä lientä. Mutta yksi jännittävä juttu vielä sattui… ja siitä kerrommekin seuraavassa postauksessa!

”Kuka haluaa kuulla lisää maman noloista kommelluksista?”