Nerokas haastattelu

Nupun ja Jujun suosikkikoira, amerikanbulldoggi Nero, on esittänyt niille jännittävän haasteen. Vastattavana olisi nyt viisi kiperää kysymystä ja kehotuksena innostaa mukaan uusia karvakuonoja.  Säännöt tuntuvat melko lailla selviltä. Kas tällaiset ne ovat:

Haasteen tehtävänä on

1. Vastata saamiisi kysymyksiin.

2. Keksiä viisi uutta kysymystä.

3. Haastaa viisi bloggaajaa tekemään samoin.

Vaikka yleensä kirjoittelen omavaltaisesti Nupun ja Jujun puolesta, tällä kertaa ne saavat tulla luvan kanssa itse näppistä lätkyttämään. Toivottavasti kyynärpäämeininki jätetään ruokakupille, eikä kenenkään tassu mäjähdä virransammutusnäppäimelle niin kuin yleensä...

Nyt niitä kyssäreitä tulemaan!

1) Mieluisin tv-ohjelma?

Nuppu: Parasta seurattavaa on Netflixin The Happy Cat" -leffan traileri. Sitä katson pää kallellani, ja saattaapa suustani kirvota muutama "mmmmih" ruudulla pomppiville pikkulinnuille ja hiirulaisille.

Juju: Kun muut katsovat televisiota, minä kiipeilen sen takana. Kun muut laittavat leffatykin laulamaan, minä istun jo sen päällä (mutta vain hetken, sillä "iskälle" tulee jostain syystä kiire saada minut syliinsä). Toisinaan olen sentään mukana katseluelämyksessä: loikoilen ihmisemon päällä, ja silmieni edessä vilkkuu suloisia unikuvia.

Tositeeveessä Juju.

2) Miksi kissat syö eri nappuloita kun koirat?

Nuppu: Nappuloita...? Eli papanoita... eli raksuja? Missä on raksuja? MÖRRRRIUH! Syövätkö koiratkin raksuja, ja miksei kukaan anna niitä minulle? Koiran raksuja tähän kuppiin, kiitos!

Juju: Luulenpa, että Neron nappulat saisivat häntäni vispaamaan niin kovaa, että se voisi vaikka irrota. Jos Nero taas söisi minun raksujani (joita saan välillä niin sanotusti tiskin alta), hän saattaisi haukkumisen sijaan alkaa mouruta, kirnuttaa tai (jos oikein pahasti kävisi) mihhata.

Tiedän kyllä, missä niitä on.
Eikä auta,vaikka tassua antaisin.

3) Kesän paras tuoksu?

Nuppu: Mummin käsivoide tuoksui hempeiltä kesäkukkasilta. Tuoksuin itsekin yhtä namilta, kun hän innostui minua silittelemään. Ei sillä, etten muuten tuoksuisi hyvältä, sillä nuuskun kuulemma luonnostani ihanalta ympäri vuoden. Quattro stagioni siis.

Juju: Taisin haistaa kaikkien aikojen ihanimman parfyymin juuri hetki sitten, kun emo saapui kotiin musta samettipotta päässään. Jalassaan sillä oli kireät joustohousut ja jaloissaan mustat, varrelliset kumitohvelit täynnä eksoottisia tuoksuja. Hansikkaat vihikuonotin sentti sentiltä, ja kutittelinpa viiksilläni myös emon pölyn peittämiä käsivarsia ja auringon suolaamaa nenää. Luulen, että tuoksu, josta kiinnostuin, on itse asiassa eau de islanninhevonen.

Mmmm, apilankukkia, heinänkorsia, sahanpuruja...

Vivahteita pörröisestä karvasta ja tuulen tuivertamista jouhista...

Häivähdys töltistä hiekkatiellä ja kiitolaukasta voikukkapellossa!

4) Jos et olisi kissa niin mikä eläin olisit ja perustelut?

Nuppu: Olisin melko varmasti luppakorvakani. Porkkanoista tai salaatista en ole kiinnostunut, mutta olen yhtä pehmoinen ja hupsu pupeltaja kuin monet jänislajikkeen edustajat. Onpa minua verrattu myös pikkuruiseen teddynalleen, koska olen yhtä pörröinen lyllertäjä ja herttainen talviunikaveri.

Juju: Olisin varmaankin koira, tarkemmin sanottuna bordercollie. Mama on arvellut, että olen jo nyt puoliksi sellainen, sillä selvitän pujotteluradat, tunnelit ja korkeatkin esteet leikiten. Saattaisin olla myös villi ja vapaa mustangi tai savannilla lönköttävä leijona.

Pupu mikä pupu.

5) Ihmisen kolme parasta ominaisuutta?

Juju: MAMAAA, UU-UU-UU! <3 Vaikka joskus voisi luulla, että ihmisissä olisin erityisen ihastunut heidän kykyynsä avata peukalon avulla kanaherkkupussi, tämä piirre on vasta toisella sijalla. Paras ominaisuus on ehdottomasti seuranpito. He keksivät hauskoja temppuja, saavat strutsihiiren liikkumaan ja jopa lentämään, harjaavat, silittävät, ottavat syliin, pussailevat ja höpöttelevät hassuja. Ihmisten jalat ovat ominaisuus, josta pidän erittäin paljon. Niiden päälle on hyvä käpertyä nukkumaan, ja niitä on myös mukava nakertaa. Erityisesti pohkeista ja varpaista.

Nuppu: Kaikki kolme ominaisuutta liittyvät palvelualttiuteen ja kykyyn ymmärtää hienovaraisia vinkkejä. Sananen vain, ja he tottelevat, oli kyse sitten ruoan antamisesta, peiton alle päästämisestä tai masurapsutuksista. Niitä raksuja vain ei jostain syystä tipu. Siitä pieni miinus.

Mama tietää, miten kuuluu rapsuttaa.

Koska kone on vielä ehjänä ja tiedostot tallessa, kirjaan seuraavaksi ylös Nupun ja Jujun kysymykset. Me olemme suurelle yleisölle harmillisen tuntemattomia (lukupiirimme on pieni mutta sitäkin arvokkaampi!), ja moni tutuistamme onkin jo haastettu mukaan. Vienosti naukaisten ehdotamme kuitenkin, että jos suinkin ehditte ja haluatte, niin meistä olisi mukava kuulla, kuinka Marraskuun muruset, Karvakorvien valtakunta, Kissaklaani, My Ragdolls ja Small Paws Big Results vastaisivat. Kuka tahansa muukin saa osallistua haasteeseen, jos siltä tuntuu – me lukisimme vastauksia innosta huristen.

Tässäpä kysymykset:

1. Mikä olisi sinulle sopiva intiaaninimi?

2. Mikä touhusi sai omistajasi viimeksi nauramaan?

3. Mitä toivot kesän tuovan tullessaan?

4. Minkä taikavoiman haluaisit ja miksi?

5. Kuinka pidät huolta suloisesta ulkomuodostasi?

(HUOM! Nuppu haluaisi lisätä kuudennen kysymyksen Rufukselle: Kuinkahan paljon kyseinen herra tykkää Nupusta asteikolla yhdestä kymppiin + minkä takia?) :o)

Entäs jos vastaus on 4,5?! Tykkää, ei tykkää, tykkää...?

Tötterssönit lomalla

On maanantaiaamu, mutta aah: olemme kotona. Unelmissa siintänyt syysloma on virallisesti alkanut, ja kissat ovat siitä yhtä onnellisia kuin mekin. Jujusta se näkyy selvimmin: se kehrää ja kiehnää, eikä sen tarvitse kyyhöttää surumielisesti ulko-oven edessä. Se on myös varsinainen hyvän mielen pikkukissa, joka töpsöttelee ympäriinsä korvat pystyssä ja innostaa leikkiin myös Nupun tötteröineen kaikkineen.

Lomalla ei pedata sänkyä, vaan paijaillaan ja leikitään!

Nupun tassu on parantunut hyvin, mutta lääke- ja tötterökuuri jatkuu vielä ainakin kaksi päivää. Aika hujahtanee leikiten, sillä Nuppu on osoittanut taas ensipupumaista asennetta. Gramofoni ei häiritse sen elämää ollenkaan, vaan se kiipeilee siellä täällä ikään kuin parempaa kenttää hakien. Kun kirjoitan läppärillä, Nuppu istahtaa viereen ja takaa, että verkko toimii moitteettomasti. Hankalin Nuppu on silloin, kun se on saanut temmeltää vahditusti ilman tötteröä, joka täytyisi taas asentaa paikoilleen. Sen sijaan että Nuppu pyristelisi vastaan, se tekee juuri päinvastoin: se heittäytyy kyljelleen tai selälleen maahan niin velttona kuin vain ragdoll voi. On todella hankala ujuttaa päätä kauluriin, kun kissa esittää kuollutta. Minua ei kuitenkaan niin vain huijata, ja kummasti kissaan tulee taas eloa, kun pönttö on päässä ja uudet leikit alkavat.

Nuppu ja Juju miettivät, mitä lomareissulle pakataan mukaan.
Tunneli ainakin, mutta hiiri ei kyllä mahdu emon laukkuun. 

Tässä välissä täytyy ilmoittaa, että lomamme kunniaksi emme lähde Barbadokselle vaan vaihdamme maisemaa lähikaupunkiin mieheni kotikonnuille. Otamme mukaan kaksi pientä aurinkoamme, eli muutaman tunnin päästä Nuppu ja Juju pakataan kimpsuineen kampsuineen automatkalle ja uusiin seikkailuihin, joista kirjoitan lisää viimeistään kotiin palattuamme. Adios, sanovat Barbados-kissat eli herra Herrera ja neiti Gonzales!

"Nyt hus pois koneelta ja matkaan!"

Episodi kuljetuskassi

Kun kissat pieninä haettiin kasvattajalta, ne mahtuivat yhteiseen kuljetuskassiin. Juju menee sinne edelleen mielellään, mutta jossain vaiheessa Nuppua alkoi ärsyttää koko härveli. Kerran melkein myöhästyimme eläinlääkäriltä, kun ensipupu painoi jarrut kirskuen pohjaan.

Olin varannut hyvin aikaa kassitukselle. Yritin aluksi nostaa Nupun etuperin päästä täytettävään laukkuun, mutta Nuppu iski tassunsa haraan reunoja vasten ja voitti erän 1-0. Seuraavaksi solutin Nuppua laukkuun takaperin. Kamppailu päättyi tilanteeseen 2-0, sillä kissaneiti osasi haraamistempun myös takajaloillaan. Otin Nupusta seuraavaksi jämäkämmän otteen ja painoin sen takajalat kompaktisti yhteen. Sain kuin sainkin Nupun laukkuun ja aloin vetää voitonriemuisena vetoketjua kiinni, mutta silloin Nupun kätyri (Juju nimeltään) ryntäsi kehiin ja alkoi hypellä kassin päällä. Samaan aikaan vanki itse punki päätään niin terhakasti, että onnistui livahtamaan karkuun. 3-0.

Näin vain vilahduksen pörröisistä villahousuista, kun Nuppu pujahti sängyn alle piiloon. Kello tikitti mielipuolisesti eteenpäin pulssini kavutessa huimiin lukemiin. Päätin turvautua lahjontaan eli raksuihin. Rapinan kuullessaan Nuppu tassutteli heti kiinnostuneena laukun luo. Näytin sille, miten asettelin herkkupaloja laukkuun, mutta silloin Juju pyyhkäisi Nupun ohi ja popsi raksut parempiin suihin. Nyt minulla oli kassissa kissa, mutta VÄÄRÄ kissa!

Sain Jujun lopulta kassista ulos, mutta siinä vaiheessa Nuppu oli jo toisaalla, eivätkä raksutkaan enää kiinnostaneet sitä. 4-0. Kello oli jo ties kuinka paljon, joten seuraavaan iskuun oli ryhdyttävä hetimmiten. Muistikuvani ovat hieman hataria, mutta siirsin Jujun hetkeksi eri huoneeseen, kaappasin Nupun ja sain kuin sainkin sen laukkuun ja vetoketjun juuri ja juuri kiinni. Pipo, hanskat ja kaulaliina jäivät kotiin, ja takki liehuen juoksin bussiin, mutta ehdimme siihen! Episodin seurauksena ostimme ”kassialmalle” uuden, päältä täytettävän kuljetuskassin. Jatkossa siis minä 100, Nuppu 0. Ähäkutti!

Nuppu meni vapaaehtoisesti uuteen kuljetuskassiin.
Sinne halusi ängetä heti toinenkin kissa.

Kas näin!

Jujulle kelpaisi tämäkin kassi.

Ja mitä vikaa paperikassissakaan olisi?

Jujulle riittäisi ihan vain laatikkokin.

Eikä laatikon tarvitsisi olla iso tai edes ehjä...

Nuppu gramofonina

Kun Nuppu oli kahdeksan kuukautta, sillä oli edessään ikävä mutta pakollinen sterilointi. Juju leikattiin jo aiemmin ilman sen kummempaa stressailua, mutta Nupun operaatiota jännitin kamalasti. Tuntui inhalta viedä oma kultamussukka tohtorille – varsinkin, kun olin lukenut netistä kaikenlaisia pelottelukertomuksia. Nuppu oli fiksuna tyttönä jättänyt ne lukematta ja odotti tulevaa koitosta innokkaana kuljetuslaukun vieressä.

Nuppu oli lääkärissä ensipupumaisen helppo potilas ja tervehti minua virkkuna, kun menin hakemaan sen. Sirkuttava palleroni oli hassutellut hoitajille, ja ihmettelin hieman, miten touhukas se oli siihen nähden, että takana oli leikkaus. Myöhemmin kävi ilmi, että Nupun tilalla olikin melkoinen huumekatti, jonka touhuilua jouduin vahtimaan koko ensimmäisen yön. Onneksi Nuppu lopulta rauhoittui ja suostui pitämään tötteröäkin päässään. Sydäntäni tosin riipi varsinkin sillä hetkellä, kun urhoollinen pikkutypykkäni istui gramofonina kirjoituspöydällä Weberin klarinettikvintettoa kuunnellen…

Nupulla oli jo aamusta sellainen olo,
että olemme lähdössä jonnekin.

Illalla kylpyhuoneessamme istuskeli
paidasta päätellen Uuno Turhapuro.

Onni on veli, jolla ei ole mitään tötteröä vastaan.

Tässä kuvassa tötterö ei enää aiheuttanut mielipahaa.

Ja tässä Weberin sulosävelet välitetään satelliitilla avaruuteen.