Radal eka, radal vika!

Vuosi on vaihtunut, ja jumppasaleissa kautta maan sulatetaan nyt kohinalla kaikkea kinkusta piparkakku-ukkeleihin. Minäkin olen osallistunut hoikennustalkoisiin sen verran, että olen yrittänyt karistaa Fazerin joulusuklaita vyötäröltäni kävelemällä joka päivä töistä kotiin. Vaikka ansaitsen mielestäni kissapinssin ja taputukset päälaelle, kukaan ei vedä treeneissään vertoja Toffeelaikukkaalle Barbaarille. Se asuu täällä meillä ja mouruaa sydäntä särkevästi, jos se ei saa mielestään riittävästi hikiliikuntaa.

 

Toffeelaikukas Barbaari löysi lahjapaketeista herkkuja,
jotka kasvattivat sen muskeleita. Siksi se jaksaa bodata!

Koska lupasin kissoille joulun kunniaksi kaikenlaista aineetonta ihanuutta, olen yrittänyt pitää huolen myös Puippanan tehorääkeistä. Räppäri-Jujulla on nimittäin tapana naukua, ettei ”tuloksii saada ilman duunii”. Jostain syystä minusta silti tuntuu, että vaikka pumppaisin lihaskimppuamme kuinka paljon tahansa, se pyrähtää esteiden yli kuin tropiikin kovakuntoisin varpunen.

 

”Ei tunnu missään! Lal-lal-lal lala-lal-lal laa!”

Koska Juju haluaa levittää sporttista ilosanomaa kissablogistaniaan, se antoi luvan ottaa vuoden 2017 ensimmäisen treenin videolle. Salilla näytti tänään tältä:

 

Kuka tarvitsee kahvakuulaa, kun bodypump-laatikkokin on keksitty?

Pidemmittä puheitta Juju näyttää nyt, kuka on radal eka, radal vika:

Jujun parhaat synttärit

Moi kaikki! Nyt oli pakko tulla kertomaan sellainen juttu, että mulla pärähti eilen ikämittariin neljäs vuosi. Totta naukaistakseni mua vähän pelotti, millaisen numeron mama synttäreistä taas tekisi. Viikset ihan värisivät aamulla, kun odotin, että se tulee kajauttamaan mun korvaan ”Pysy aina Pikkukissinä” -laulun tai sen ”Paljon onnea vaan”, jota naapurin täti on soittanut pianolla huhtikuusta lähtien, mutta ei mama onneksi sellaista tehnyt. Tuhisi vain silmät ristissä peiton alla ja antoi mun aloitella aamua ihan normaalisti iskän kanssa.

 

Just tällaista halia pelkäsin. Tai sitä, että luettaisiin taas vauvakirjaa
ja muisteltaisiin, miten liru hännänruikale mulla oli neljä vuotta sitten.

Synttärihupi starttasi, kun iskä pyöritti mua matolla. Junnuna mulla oli tapana matkustaa Mato Matalana, mutta nykyisin olen jo niin iso poika, että homma on apgreidattu nextille levelille niin kuin me isot jätkikset sanotaan. Se tarkoittaa sitä, että kierähdän matolla toiselle kyljelle, sitten iskä pyöräyttää mut ympäri, minkä jälkeen matkustussuunta taas vaihtuu. Melkoinen synttärikaruselli siis!

 

Mamaa aina ihmetyttää, miten voin olla karusellissa
niin rennosti enkä mene ihan pökkyrään tai mutkalle.

Iskä lähti pyörittelyn päätteeksi töihin, mutta aamu jatkui yhtä hilpeissä merkeissä. Tunneli oli siirretty virikehengessä eteiseen, ja Nuppua oli kiva rääkätä ajamalla sitä täysillä putkulan läpi. Matotkin me saatiin monta kertaa rullalle, eikä mama yhtään edes torunut. Nauroi vain myslikupposensa äärestä.

 

Välillä me vedettiin henkeä tällä lailla, ja sitten hippulat taas vinkuivat!

Paras osio synttäreistä koitti illalla, kun sain Schmusy Naturen kaniinimärkäruokaa JA sen päälle vielä pussillisen pakastettua raakakalkkunaa. Vedin Happy Mealin reipasta tahtia enkä muuten edes puklannut!

 

Kun on synttärit, intensiivinen katse ja teräksinen vatsa, niin mikä vain on mahdollista.

Illalla me leikittiin kovasti pinkupallolla, ja mikä parasta, iskä ja emo jättivät sen yöksi mun ja Nupun ulottuville. Ei me viitsitty silti kolistella kovin paljon, kun nuo kahdella tassulla astelevat palvelijat ovat olleet aika väsyneen oloisia kehäraakkeja loman loputtua.

 

Nuppu vähän ehkä potki menemään, mutta ei tullut siitäkään pahasti sanomista.

Mulla oli ihan älyttömän kivat synttärit, ehkä parhaat koskaan, mutta silti tuo mama tuossa taas lyö päätä seinään ja syyttelee itseään jostain unohduksesta. No, suukko nenänpäähän ja pieni kallistushali, niin eiköhän se taas kippaa Schmusy Naturet kuppiin.

No höh, nyt se sitten alkoi laulaa kyynel poskella! No, vielä ehtii, vielä ehtii...

Sisko ja sen veli

Viime aikoina Hupsut ovat keskittyneet paljon seurustelukuvioihin. Nuppu on haaveillut poikaystävä Rufuksesta ja Juju on pohtinut, kuka ottaisi vastaan sen ojentaman reality-tv-ruusun. Nuppu on retkottanut kehräävänä räsynä ”iskän” sylissä, ja Juju on löytynyt emon kainalosta kerran jos toisenkin. Emme ole silti unohtaneet kissojen välistä ystävyyttä, joka on ehdottomasti yksi toveruuden kuninkuuslajeista, kuten seuraavasta sikermästä voi päätellä:

ONNEA ON...

...lerppakorvainen sisko, joka kiitää tuulispäänä paikalle, kun leikitään Jerusalemin suutaria.

...veli, joka nukkuu yläpunkalla ja herää lohduttamaan,
jos alapunkan sisko näkee painajaista kammottavista,
katolla vaanivista irtokarvatupoista.

...sisko, joka ei aina ymmärrä kaikkia leikkejä mutta leikkii silti reippaasti mukana.

...veli, joka tsekkaa, että tunneli on turvallinen ennen kuin päästää sinne siskonsa.

...sisko, joka varmistaa, että villikset ovat raikkaat
eivätkä roiku puolitangossa.

...veli, joka jaksaa pelata silloinkin, kun siskolla on jo raksut mielessä.

...sisko, joka ei huomaa joutuvansa pian saaliiksi.

...leipuriveli, joka tuoksuu ihanasti pullalta.

...sisko, jonka kanssa hiljaisuus ei ole vaivaannuttavaa silloinkaan,
kun kumpikaan ei mourua tai mihhaa.

Onni on kaksi suloista, vilttiin naamioituvaa kattia, joiden hempeilyyn ei kyllästy koskaan!

Pingisperhosen toukka

Vaikka asumme vanhassa kerrostalossa, vaatekaapeistamme ei onneksi löydy koiperhosia. Olen kuitenkin havainnut vakavia viitteitä siitä, että kaksiossamme majailee eräs harvinainen mutta kiehtova lepattaja: pingisperhonen. Mitään BBC:n dokumenttia aiheesta ei ole tehty, mutta olen omin silmin nähnyt koteloituneen toukan olohuoneemme laitamilla. Se on noin kaksi metriä pitkä valkoinen pötkylä, joka muistuttaa kovasti iglutunnelia. Mutta juuri kun erehdyn uskomaan, että se on vain tunneli, se alkaakin kiemurrella!

Tässä kotelossa kasvaa pingisperhosen toukka, joka kumartaa leikkiin kutsuen.

Mistä sitten tiedän, että kyseessä on juuri pingisperhosen toukka esimerkiksi tennisperhosen sijaan? Kas siitä, että tuon tuostakin toukka sylkäisee suustaan pingispallon. Kun pallon sitten vierittää takaisin koteloon, sen sisältä tärähtää esiin pieni valkoinen koipi, joka sysää pallon kolisten taas minulle. Pallottelua voi kestää helposti yli puoli tuntia, ja välillä koko kotelo on omituisilla mutkilla. Odotan kuumeisesti päivää, jolloin metamorfoosi on valmis ja kotelosta suhahtaa esiin loistavasiipinen pingisperhonen. Tähän asti sen sisältä on mönkinyt esiin vain pieni, siivetön kollipoika…

Tutkijoiden mikroskooppinen infrapunakamera tallensi tällaisen näkymän kotelon sisältä.

Kotelon ulkopuolella taas möllötti harvinainen pingisturkiskuorinkainen.

Jonkin ajan kuluttua pingisperhosen toukka vorni
kotelostaan esiin kuin pieni, herttainen etana.

Se makoili rennosti "luu ulkona" hetken aikaa, kunnes oli taas aika pelata uusi erä ping pongia...

2 x kummisetä

Nuppu ja Juju aavistivat heti aamusta, että tänään on erityinen päivä. Ensinnäkin siksi, että lämpömittari oli vihdoin valahtanut nollan alle, ja vuoden ensilumi oli pilvissä putoamista vaille valmiina. Jännittävyydestä kieli myös se, että kissoja viihdytettiin imurilla, pölyhuiskuilla ja monenlaisilla räteillä. Tämän jälkeen keittiöstä kantautui pitsantekoääniä, ja räggärien täytyi tepsuttaa varmistamaan, etten levittänyt täytteeksi niiden uutta, suussa sulavaa märkäruokaa. Kun sain pitsan turvallisesti (ja kissanmössöttä) uuniin, Nuppu ja Juju kyllästyivät ja vetäytyivät kiipeilypuun yläoksille nuokkumaan kuin kaksi karvaista huuhkajaa. Ja juuri silloin summeri surahti!

Siivouspäivä on oikea kissojen Hoplop. Tunnelit hyppivät
pöydillä ja sängyt nojatuoleilla. Ihanata!

Joko ne tulee? Joko joko joko?

*Huoh* Eikä tule luntakaan, vaikka sitä luvattiin!

Edes pari hiutaletta, pliiiiiide!

Unet jäivät kissoilta kesken, kun ovesta putkahti niiden ikiomat kummisedät. Jotta homma ei olisi liian yksinkertainen, minä satun olemaan kyseisten kummisetien kummitäti. Kummittelu yltyi nopeasti täysipainoiseksi hullunmyllyksi, jossa pyöri niin kissoja, tätejä kuin setiäkin. Hiiret vinkuivat, pallot kolisivat, kynnet rapisivat matolla ja huiskut suhahtelivat ilman halki. Suukkoja vaihdettiin, turkkia paijattiin, tunneleissa möngittiin ja lopulta sitten vähän sängyn alla makoiltiin. Juju esitti parhaat agility-temppunsa, ja Nuppu viihdytti kummisetiä lempeästi huristen. Nyt maassa on paitsi rauha myös lunta. Hiutaleet leijuvat ikkunan takana, ja kaksi kissaa rötköttää viltillä läpeensä sippeinä mutta hellyttävän onnellisina…

"Ja se oli kivaa, kun kummisedät heiluttivat sturtsihiirtä... ja krooh..."

Zzzz... Ja pian alkaa omistajien leffailta,
kenties ilman kissojen ääriviivoja...

Huippuunsa viritetty menopeli

Jos Juju olisi auto, se olisi formularatojen kuningas – punainen Ferrari, joka ohittaisi muut koslat vähintään sadalla kierroksella. Minä taas en olisi formulakuskina kovin kummoinen, sillä en omista edes ajokorttia tai ymmärrä autoista väriä enempää. Jostain syystä hallitsen kuitenkin Jujun esteradalla melko hyvin. Ehkä se johtuu kananpaloista, jotka osaan lykätä sen pienen söpön kuonon eteen juuri oikealla hetkellä.

Olemme iglutunnelin tulon jälkeen siirtyneet koulutussessioissamme agilitymaisempaan suuntaan. Juju alkaa kehrätä, kun se näkee minun puuhastelevan sille temppurataa. Aloitan radan sujauttamalla Jujun kahden tunnelin läpi ja hyppyyttämällä sen sitten niiden yli. Sen jälkeen Juju raapii pyynnöstä pahvihiirtä, hyppää istumaan sen päälle, loikkaa pöydältä sohvalle, sohvalta maahan ja maasta jalkarahin kautta patteriin kiinnitettyyn tunneliin. Sitten rata mennään samaa reittiä takaisin ja päätetään kierähdykseen selän kautta ympäri. Tämän jälkeen läppään vielä ylävitosen Nupun kanssa, sillä se on tietysti aina aitiopaikalla katsomassa esityksiämme. Muutaman kerran neiti on jopa osallistunut lystiin tukkimalla tunnelin. Ja Nuppuko muka ei olisi hyvä agilitykissa?

Koska meillä ei ole keinulautaa,
Juju ylittää pitkulaisen laatikon.

Pieni kissa suuren tunnelin päässä.

Juju lipoo huuliaan saatuaan kananpalan.

Tassun parantelua ja sirkushuveja teatterin parhaalla paikalla.

Ikioma igluputki

En voinut vastustaa kiusausta, kun näin sen: täydellisen lumitunnelin. Olimme jo tehneet ostokset kissantarvikeosastolla, mutta kassalle oli vielä palattava valkoisen, kolme metriä pitkän kissatunnelin kanssa. Ostos oli melkoinen riski, sillä Nuppu ja Juju eivät ole olleet kovin innoissaan tunneleista. Niillä on kaksi rapisevaa pikkutunnelia, jotka lähinnä hirvittivät niitä aluksi. Vähitellen ne uskaltautuivat mönkimään ja jopa suhahtamaan tunnelien läpi, mutta missään vaiheessa tunneleista ei tullut kissojen suosikkipaikkoja. Kaikista omituisinta minusta on, etteivät ne ole koskaan innostuneet patteriin kiinnitetystä pehmotunnelista, joka ei edes rapise. Jos olisin miniatyyrikokoinen joulutonttu, menisin itse mielihyvin kyseiseen tunneliin päiväunille – niin lämmin ja pehmeä se on.

Koska kissat eivät kääryleen sisään mene,
"tamrivuohi" demonstroi tätä ihanaa leposijaa.

Kun saavuimme kaupungilta kotiin, molemmat kissat kurkkivat kilpaa kasseihimme. Fiksuina tyyppeinä ne tietävät, että viikonlopun kauppareissuilta kannattaa odottaa tuliaisia. Viritimme tunnelin keskelle olohuonetta, ja saman tien kissat olivatkin sen sisällä! Ne kurkkivat ikkunoista, tassuttelivat tunnelissa edestakaisin ja alkoivat sitten riehua ja revitellä uuden leikkikohteen sisällä ja ympärillä. Ostos osoittautui siis menestykseksi, ja olen soluttanut sen myös osaksi Jujun koulutusta. Pikkukissi oppikin saman tien sujahtamaan pyynnöstä tunnelin läpi ja hyppäämään sitten sen yli. Nupulle agilityksi riittävät pienet nokkaunet uuden tunnelin suojissa…

Napakettu saalistaa.

Iglussa on ihanan isot ikkunat.

Pehmeää kissaunelmaa

"Murueskimo" rentoutuu.

Tunnelissa on nähty myös talviunille valmistautuva nalle.