Nerokas haastattelu

Nupun ja Jujun suosikkikoira, amerikanbulldoggi Nero, on esittänyt niille jännittävän haasteen. Vastattavana olisi nyt viisi kiperää kysymystä ja kehotuksena innostaa mukaan uusia karvakuonoja.  Säännöt tuntuvat melko lailla selviltä. Kas tällaiset ne ovat:

Haasteen tehtävänä on

1. Vastata saamiisi kysymyksiin.

2. Keksiä viisi uutta kysymystä.

3. Haastaa viisi bloggaajaa tekemään samoin.

Vaikka yleensä kirjoittelen omavaltaisesti Nupun ja Jujun puolesta, tällä kertaa ne saavat tulla luvan kanssa itse näppistä lätkyttämään. Toivottavasti kyynärpäämeininki jätetään ruokakupille, eikä kenenkään tassu mäjähdä virransammutusnäppäimelle niin kuin yleensä...

Nyt niitä kyssäreitä tulemaan!

1) Mieluisin tv-ohjelma?

Nuppu: Parasta seurattavaa on Netflixin The Happy Cat" -leffan traileri. Sitä katson pää kallellani, ja saattaapa suustani kirvota muutama "mmmmih" ruudulla pomppiville pikkulinnuille ja hiirulaisille.

Juju: Kun muut katsovat televisiota, minä kiipeilen sen takana. Kun muut laittavat leffatykin laulamaan, minä istun jo sen päällä (mutta vain hetken, sillä "iskälle" tulee jostain syystä kiire saada minut syliinsä). Toisinaan olen sentään mukana katseluelämyksessä: loikoilen ihmisemon päällä, ja silmieni edessä vilkkuu suloisia unikuvia.

Tositeeveessä Juju.

2) Miksi kissat syö eri nappuloita kun koirat?

Nuppu: Nappuloita...? Eli papanoita... eli raksuja? Missä on raksuja? MÖRRRRIUH! Syövätkö koiratkin raksuja, ja miksei kukaan anna niitä minulle? Koiran raksuja tähän kuppiin, kiitos!

Juju: Luulenpa, että Neron nappulat saisivat häntäni vispaamaan niin kovaa, että se voisi vaikka irrota. Jos Nero taas söisi minun raksujani (joita saan välillä niin sanotusti tiskin alta), hän saattaisi haukkumisen sijaan alkaa mouruta, kirnuttaa tai (jos oikein pahasti kävisi) mihhata.

Tiedän kyllä, missä niitä on.
Eikä auta,vaikka tassua antaisin.

3) Kesän paras tuoksu?

Nuppu: Mummin käsivoide tuoksui hempeiltä kesäkukkasilta. Tuoksuin itsekin yhtä namilta, kun hän innostui minua silittelemään. Ei sillä, etten muuten tuoksuisi hyvältä, sillä nuuskun kuulemma luonnostani ihanalta ympäri vuoden. Quattro stagioni siis.

Juju: Taisin haistaa kaikkien aikojen ihanimman parfyymin juuri hetki sitten, kun emo saapui kotiin musta samettipotta päässään. Jalassaan sillä oli kireät joustohousut ja jaloissaan mustat, varrelliset kumitohvelit täynnä eksoottisia tuoksuja. Hansikkaat vihikuonotin sentti sentiltä, ja kutittelinpa viiksilläni myös emon pölyn peittämiä käsivarsia ja auringon suolaamaa nenää. Luulen, että tuoksu, josta kiinnostuin, on itse asiassa eau de islanninhevonen.

Mmmm, apilankukkia, heinänkorsia, sahanpuruja...

Vivahteita pörröisestä karvasta ja tuulen tuivertamista jouhista...

Häivähdys töltistä hiekkatiellä ja kiitolaukasta voikukkapellossa!

4) Jos et olisi kissa niin mikä eläin olisit ja perustelut?

Nuppu: Olisin melko varmasti luppakorvakani. Porkkanoista tai salaatista en ole kiinnostunut, mutta olen yhtä pehmoinen ja hupsu pupeltaja kuin monet jänislajikkeen edustajat. Onpa minua verrattu myös pikkuruiseen teddynalleen, koska olen yhtä pörröinen lyllertäjä ja herttainen talviunikaveri.

Juju: Olisin varmaankin koira, tarkemmin sanottuna bordercollie. Mama on arvellut, että olen jo nyt puoliksi sellainen, sillä selvitän pujotteluradat, tunnelit ja korkeatkin esteet leikiten. Saattaisin olla myös villi ja vapaa mustangi tai savannilla lönköttävä leijona.

Pupu mikä pupu.

5) Ihmisen kolme parasta ominaisuutta?

Juju: MAMAAA, UU-UU-UU! <3 Vaikka joskus voisi luulla, että ihmisissä olisin erityisen ihastunut heidän kykyynsä avata peukalon avulla kanaherkkupussi, tämä piirre on vasta toisella sijalla. Paras ominaisuus on ehdottomasti seuranpito. He keksivät hauskoja temppuja, saavat strutsihiiren liikkumaan ja jopa lentämään, harjaavat, silittävät, ottavat syliin, pussailevat ja höpöttelevät hassuja. Ihmisten jalat ovat ominaisuus, josta pidän erittäin paljon. Niiden päälle on hyvä käpertyä nukkumaan, ja niitä on myös mukava nakertaa. Erityisesti pohkeista ja varpaista.

Nuppu: Kaikki kolme ominaisuutta liittyvät palvelualttiuteen ja kykyyn ymmärtää hienovaraisia vinkkejä. Sananen vain, ja he tottelevat, oli kyse sitten ruoan antamisesta, peiton alle päästämisestä tai masurapsutuksista. Niitä raksuja vain ei jostain syystä tipu. Siitä pieni miinus.

Mama tietää, miten kuuluu rapsuttaa.

Koska kone on vielä ehjänä ja tiedostot tallessa, kirjaan seuraavaksi ylös Nupun ja Jujun kysymykset. Me olemme suurelle yleisölle harmillisen tuntemattomia (lukupiirimme on pieni mutta sitäkin arvokkaampi!), ja moni tutuistamme onkin jo haastettu mukaan. Vienosti naukaisten ehdotamme kuitenkin, että jos suinkin ehditte ja haluatte, niin meistä olisi mukava kuulla, kuinka Marraskuun muruset, Karvakorvien valtakunta, Kissaklaani, My Ragdolls ja Small Paws Big Results vastaisivat. Kuka tahansa muukin saa osallistua haasteeseen, jos siltä tuntuu – me lukisimme vastauksia innosta huristen.

Tässäpä kysymykset:

1. Mikä olisi sinulle sopiva intiaaninimi?

2. Mikä touhusi sai omistajasi viimeksi nauramaan?

3. Mitä toivot kesän tuovan tullessaan?

4. Minkä taikavoiman haluaisit ja miksi?

5. Kuinka pidät huolta suloisesta ulkomuodostasi?

(HUOM! Nuppu haluaisi lisätä kuudennen kysymyksen Rufukselle: Kuinkahan paljon kyseinen herra tykkää Nupusta asteikolla yhdestä kymppiin + minkä takia?) :o)

Entäs jos vastaus on 4,5?! Tykkää, ei tykkää, tykkää...?

Haikukattien lukupiiri

Vaikka Nuppu ja Juju ovat äärimmäisen viihdyttäviä höpönassuja, haluaisin tänä kesäisenä toukokuun iltana muistuttaa, ettei korkeakulttuuri ole suinkaan niiden tassujen ulottumattomissa. Siinä missä Nuppu kokoaa mallikansiota ja keräilee hiuslenksuja, se myös kuuntelee klassisen musiikin helmiä, joista tämänhetkinen suosikki on Brahmsin klarinettikvintetto. Se käpertyy pienen kaiuttimeni äärelle ja pumppaa tassuillaan sointujen tahtiin. Jos erehdyn hyräilemään mukana, Nuppukin alkaa inistä joko minut hiljentääkseen tai solistisiin osuuksiin valmistautuakseen.

"Mistä tätä toosaa saa kovemmalle?"

Jujukin on sisimmässään pieni, pirteä kulttuuripupu, eikä sille riitä, että harrastamme agilityä, pallottelua ja sturtsihiiren pyydystämistä. Herkkä runopoikamme on päätynyt viime aikoina muutamaan otteeseen etsimään hengen ravintoa kirjallisuuden piiristä:

Yllätin Jujun selaamasta
kirjahyllyn tarjontaa...

Se valitsi luettavakseen Waltarin Jujuel Karvatassun.

Jotta Jujun ja Nupun ei tarvitsisi taas nolostella hömpänpömppää, jota tänne blogiin suollan, päätin tuottaa vaihteeksi jotakin jalompaa: kissoilleni omistettuja, aistillisia haikuja, jotka tuovat esiin yhteiselomme erilaisia sävyjä ja merkittäviä hetkiä japanilaisen tavutuksen keinoin (linkkivinkit uusille lukijoille, jotta kukaan ei putoa kärryiltä):

Hirmuinen peto

raprap-baanaamme raastaa

raksuja vailla

Kirjaimet ylväät

hiekalle pursotetut

lapioon poimin

Muumio pieni

peiton alla pötköttää

huristen kovaa

Minkutus hurja

portit avaa Narniaan

vuohien luokse

Trendikäs lenksu

laminaatilla liukuu

jääkaapin alle

Kun lausuin tuotokseni ääneen, yleisönä oli kaksi kulttuurinnälkäistä kattia, jotka hotkivat joka sanan kuin ne olisivat olleet tonnikalaliemessä dipattuja broilerinsydämiä:

Nupun mielestä hiekkisruno ei ollut korkeakulttuuria.
No, makuasioista ei voi kiistellä.

Kun minun vuoroni oli ohi, Nuppu halusi esittää vielä bravuuritemppunsa. Siinä ballerinamme nousee kurottavaan asentoon ja heiluttaa tassujaan kuten Joutsenlammessa kuuluukin. Arkisemmassa yhteydessä käyttäisimme tempusta nimeä "leijona":

Leijonaklaanin vapputervehdys

Jos eilen hätyytettiin sutta kiipeilypuusta, niin tänään päästiin hämmästelemään aitoa leijonaa. Se hiipi perässäni asuntoomme työpäivän päätteeksi, eivätkä kissat olleet uskoa silmiään. Kyykistyin eteiseen ja laskin taivaan tuulissa liihottavan ilmestyksen vierelleni. Silloin oma kotileijonamme Juju päätti tulla reippaana poikana tekemään tuttavuutta. Se nuuski leijonaa ja yritti sitten haukata palan sen rapisevasta folioharjasta! Pelastin viidakon kuninkaan pulasta ja laitoin sen ajelehtimaan makuuhuoneen kattoon kissojen ruokinnan ajaksi. Kammottava punaturkki vei kuitenkin Nuppu-paran ruokahalun, joten siirsin sen olohuoneen kauimmaiseen nurkkaan, jotta yllättäen ujoksi heittäytynyt Nuppukin pääsisi kana-ateriansa ääreen.

Siinä se nyt katselee valtakuntaansa!

Onneksi viidakossa kasvaa suuria puita, joiden takaa
pienen leijonan on hyvä kurkkia mallia isosta leijonasta.

Hetkeä myöhemmin ikuistin Jujusta näin hienon leijonapotretin.
Huomatkaa harja, joka on pörhistynyt ihan huomaamatta!

Vappuaattoa vietämme kissojen kanssa kaikessa rauhassa, mutta huomenna edessä on varsinainen hulinapäivä. Serpentiiniä on jo vähän kahisteltu ja ostoskassien sisältöä kummasteltu. Varmaa on, ettei yksikään hupsu tai tosi höpsö katti pääse tylsistymään leikkien ja ohjelmanumeroiden vilskeessä.

Juju auttaisi serpentiinien kanssa vähän liiankin mielellään...

Nuppu hassutteli vapun kunniaksi perspektiiveillä.
Iiiiiiso kissa, mutta pikkuruiset tassut.

Riemukasta vappua kaikille!

Aikaisten tipujen matokuuri

Peipot saapuivat viime viikolla työmatkaani piristämään, ja siitä saakka minusta on tuntunut keväältä. Ounastelen, että satakieletkin räpyttelevät luoksemme etuajassa, sillä ensimmäinen niistä on jo perustanut pesänsä asuntoomme. Kyseisen tirpan nimi on Nuppu, enkä ole koskaan ennen kohdannut yhtä merkillistä livertelijää. Se sirittää, inisee, piipittää, hihkuu ja hurisee. Eilen se lehahti sängylle viereeni ja pirisi kuin vanhan ajan puhelin. Vastasin tietenkin "haloo?" ja lankoja pitkin tuli kehräävä ja pöykkäilevä Nuppu-kissa.

Nuppu soittaa 112, kun se kaipaa suukkomylläkkää.

Vai onko otus sittenkin kurki tai haikara?

Sanonnasta "aikainen lintu madon nappaa" mieleeni muistui aloittaa eilen "kainalokanasteni" puolivuosittainen matokuuri. Jälleen kerran tunnen itseni onnekkaaksi, sillä pikku tipuset nokkivat Axilurit kämmeneltäni mallikelpoisesti. Leikkaan tabletit neljään osaan ja murennan sekaan harhautuksen vuoksi myös kuivattuja kanaherkkuja. Tässä vaiheessa Nuppu vispaa vikisten leijonatassujaan ja Juju naukuu ja hurisee keittiötasolla. Kun innostus on näin hurja, matolääkkeet eivät  ehdi sammaloitua kämmenelleni. Toisinaan silti käy niin, että kissat hoksaavat tabletinpalat ja jättävät ne viimeiseksi. Ehdin aina pelästyä, etteivät herkut enää kelpaa, mutta tähän asti kissat ovat rouskuttaneet nätisti viimeisetkin hippuset. Kai ne ovat kuulleet myös sanonnan "sokeakin kana jyvän löytää" eivätkä halua jäädä "pekkaa pahemmaksi"...

Matonamuja tähän nassuun, pliide!

Toisinaan Juju on silityksiä kaipaava silkkiuikku. 

Välillä linnut saavat luvan väistyä, kun savannin valtaavat ronsut ja jellonat – kylki kyljessä totta kai.