Wuuta ja wähän muuta

Viikko sitten vietettiin Hupsujen suurta nenäpäivää. Emme sovitelleet punaisia muovikuoria kuonoillemme, vaan teema syntyi tuoksunautintojen kautta. Hajusinfonia sai alkunsa, kun emo palasi heppamessuilta silmät loistavina ja hiukset ponintuoksuisina.

Juju tunnisti heti shettiksen aromit ja tahtoisi kisata sellaisen kanssa agilityradalla.

 

Kun tassut olisivat vertyneet, Puippi siirtyisi esteluokkiin puoliveristen seurassa.

Heppanuuhkujen ja messutarinoiden jälkeen oli kuitenkin aika viritellä käyntiin Hupsujen aktivointikalenteriin kirjattu wuu-juoksurata. Se näytti jotakuinkin tältä:

 

Wuu-juoksussa aktivoitava kissa nousee juoksuttajan kyytiin ja nauttii vauhdin hurmasta. Juhta panee töppöstä toisen eteen, hihkuu ”wuuuuuuu” ja kiikuttaa kissamatkustajaa tutkimuspisteeltä toiselle. Wuu-juoksijan aktivoituminen on lähinnä fyysistä, kun taas wuu-kissa saa virikkeensä suoraan mieleen ja kuonoon:

 

Ensimmäinen pyrähdys toi Jujun nuuhkimaan emon hoitoainetta. Vaniljainen aromi!

Ohoh, merisuolamönjää. Mikähän juttu tämä on?

Vasta kolmannella pisteellä Juju rentoutui kunnolliseen wuu-asentoon.

Nupun wuussa keskityttiin ihailemaan muovikukkasten kauneutta.

Huppukeksit olivat selvästi huppana-Nuppanan mieleen.

Neitosta nauratti emon jumppakassiin piilotettu lohikäärme.

Hollantilainen herkkujuusto ei kiinnostanut Nuppua,
mutta sai wuu-juoksijan watsan kurnimaan.

Jotta aktivointiviikkomme saisi myös muiden kuin kissaemon tassut maitohapoille, maanantaina oli Nupun ja Jujun vuoro hikoilla. Siinä missä möllötin itse paikoillani, kissojen täytyi vuorotellen ylittää ja alittaa minut. Saatte arvata, kuka meni ylitseni ja kuka alitseni – ja kenen vatsa oli treenin jälkeen kipeä nauramisesta!

  

Huumaawaa wuuta

Nolla pollea omistavana heppatyttönä kaipaan usein kiitolaukkapätkien vapauden tunnetta: tuuli puhaltaa kasvoja vasten, korvissa vinkuu tuuli ja sydän on pakahtua innosta. Sama fiilis on varmasti tuttu myös Jujulle, joka on täysin hurahtanut uuteen harrastukseensa, wuu-juoksuun.

Juju ei niin välitä hummien juoksusta. Wuuta sen olla pitää.

Yllättävintä wuu-juoksussa on, ettei Juju tarvitse siinä jalkojaan, sillä urheiluvälineenä toimii ihmisjuhta. Vaikka Juju ei ole mikään sylikissa, wuu-juoksu alkaa niin, että kissapoju kaapataan syliin mahdollisimman hyvään asentoon: sen peppu on tuettu, nenu osoittaa menosuuntaan ja etutassut retkottavat rennosti alaspäin. Seuraavaksi ihmisjuhta spurttaa asunnon päästä päähän juoksuaskelin ja sanoo: ”Wuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu!”

Juju walmiina wuuhun.

Mitäs kuppaat? Än, yy, tee...
WUUUUUU!

Spurtin tulee päättyä aina eri paikkaan, johon on varattu jotakin eksoottista tutkittavaa:

Vaikka wuu-juoksun aikana on tulvinut paljon happea
sieraimiin, Juippi haistaa, että nämä kukat ovat feikkejä.

Jaahas, tästä lehdykästä löytyy vihdoin sitä luvattua eksotiikkaa:
tuoksahtaa talvea pakenevilta viherhiukkasilta.

Ahaa, täälläkö ne aamukahvipurut värjöttelevät?

Kun Juju on tutkinut riittävästi, se ei suinkaan venkoile pois sylistä vaan palaa rentoon asentoonsa. Se on merkki siitä, että matkan tulee jatkua entistäkin vauhdikkaampana. Jujusta wuu-juoksu on melkein yhtä hauskaa kuin agility. Sen ilmeet ja eleet kielivät tyytyväisyydestä, eikä se malta olla kehräämättä ja siristelemättä silmiään. Jos virittelisimme Jujun päähän pienen, pinkin rusetin, voisi mieheni osallistua kattiherra olallaan vaikkapa eukonkannon maailmanmestaruuskisoihin. Ties kuinka hieno pokaali sieltä heruisi tutkittavaksi!

Kierroksen päätteeksi siivekäs pegasos-Juju
lensi näin lähelle aurinkoa

Päivän laadukkaasta kuvakollaasista vastasi
Nöppersön ja ystävältä lainattu kamera,
jonka eteen neitiä ei ole vieläkään saatu.

Tai niinhän se höpsö karvapallero luulee! Oikeasti Nuppua salakuvattiin,
kun sekin läpsytteli syysauringon viimeisiä säteitä...