sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Pirskeitä ja pökälekakkua

Viikko sitten oli edessä jännä päivä. Hyppäsin Naukulan Mamman kyytiin, ja kurvasimme moottoritielle, joka vei meidät kissamaiseen valtioon nimeltä Miukumaa. Kaunis kesäpäivä oli omiaan suloisen Olgan 10-vuotissynttäreille, ja samalla juhlittaisiin myös lähistöllä majailevan Penan 5-vuotismerkkipäivää. Ennen kuoharin kilistelyä minulla oli kuitenkin tärkeä missio. Hiivin makuuhuoneeseen, jossa kissatyynyjen keskellä lekotteli hiljattain 13 vuotta täyttänyt kaunotar nimeltä Sofia...
 
Sain osakseni epäluuloisen katseen, ja sille oli hyvä syy: onnittelin toukokuussa
Sofiaa Instagramissa sydänten kera mutta kutsuin sitä OLGAKSI!
 
To-del-la noloa, koska erotan varsin hyvin Sofian ja Olgan!
Olin kuitenkin nukkunut heikonlaisesti euroviisukarsintojen takia,
ja pääni oli pörrössä ja silmät sikkurassa...

Supattelin Sofialle vilpittömät anteeksipyynnöt, ja kivi vierähti sydämeltäni,
kun ystävystyimme ja sain silitellä tätä upeaa kilpparileidiä.

Ja niin kuin tästä kuvasta voitte huomata, Sofia (vas) ja Olga (oik) ovat aivan eri näköisiä.

Keventynein mielin kohotin lasiani, vaihdoin kuulumisia blogikollegojen kanssa ja ihailin kissamaisia koristeluja ja veden kielelle nostattavaa juhlamenyytä.

 
Sulosydämiä ja auringon valossa kimmeltävä kymppi Olgan kunniaksi!

Suuni alkoi napsua, kun näin, mitä kaikkea oli luvassa.

Kun vatsa oli täytetty herkkukeitolla, pöytään kannettiin HIEKKIS ja TORTTU...

Ta-daa! En voinut mitään sille, että hiekkistä lusikoidessani
kuononi kipristyi ihan väkisin. Plöräykset ja paakut olivat kuitenkin
oikein herkullisia – ja Penan torttu vei kielen mennessään!

Herkuttelun jälkeen oli vuorossa tietokilpailu, ja vaikka yritin edustaa Hupsuttamoa parhaani mukaan, jäin auttamatta hännille. Jumbopalkinto oli kuitenkin erittäin inspiroiva, ja lupaan kertoa siitä pian erään ihastuttavan julkkisvieraan kera.

 
Miukumaan juhlat huipentuivat, kun esirippu vedettiin sängyltä,
ja sen alta paljastui juhladaami itse. Tässä on 10-vuotias Olga!

Ilman palkkiota ei vieraskaartia tarvinnut tulla moikkaamaan.
 
Henkeä pidätellen seurasimme, yltäisikö Olga nappaamaan namipalan kaulaa ojentamalla.
 
No totta kai! <3 Sitten synttärisankari vetäytyi taas hellyttäväksi
kohoumaksi päiväpeitteen alle, ja rauha laskeutui Miukumaahan.
 
Juhlat eivät olleet kuitenkaan vielä ohi, vaan jatkoimme matkaa Penan ja Punkun paikkaan. Siellä meidät vastaanotti kaksi vekkulia punanuttua: abessinialainen Pena ja somalikissa Punkku.

Pena teki meihin heti vaikutuksen valtavalla loikalla ovenkarmille!

 
Vastaavaan eivät Hupsuttamon omat räpistelijäräsyt pystyisi ilman nosturia ja turvavaljaita.
 
Näin kauniilta ja gepardimaiselta synttärisankari näytti maan tasalla.

 
Myös Penan kaveri Punkku oli sporttista sorttia!

 
Spurtin päälle piti tietenkin venytellä...

 
...ja tankata vähän protskuja, jotta jaksaisi viihdyttää ihastuksesta huokailevaa juhlakansaa.

 
Kas näin! :) Ihana, pehmoinen Punkku!

 
Kukaan meistä ei olisi pahastunut, jos kotona kassista
olisi putkahtanut esiin pieni punainen salamatkustaja...

Suurkiitos ihanista juhlista ja vieraanvaraisuudesta molempiin
kissakoteihin, ja olipa mukavaa nähdä teitä kanssabloggaajia!
Heinäkuussa toivottavasti törmäillään taas! :)

perjantai 21. kesäkuuta 2019

Uusia kesätuulia

Puoli vuotta sitten Nuppu ja Juju kertoivat teille eräästä merkittävästä virstanpylväästä. Pitkä työtaipaleeni päättyi, ja tilalle tuli maksimaalinen kissamammuus, jonka aikana sulauduin yhdeksi kehrääväksi entiteetiksi Nupun ja varsinkin Jujun kanssa. Aluksi oli ihanaa jatkaa aamuisin unia Nuppu kainalossa ja Juju karvaisena kieppinä jalkojen päällä, mutta väsymyksen väistyttyä aloin kaivata uusia tuulia. Niiden perään nuuskutellessani jouduin pohtimaan elämää monelta kantilta ja tutustuin itseeni ihan uudella tavalla. 

”Äiskä aina miettii, oonko mä supi, pupu, ahma vai kuutti, 
mutta taisi olla vähän oma identiteettikin hukassa. Tai pupussa.”


Kissat olivat tiiviisti läppärin äärellä, kun tein kevään mittaan freetöitä ja kirjoittelin uusia tarinoita – ja ne pitivät myös pinkkejä varpaitaan lojaalisti pystyssä, kun hain unelmieni työtä. Sen täytyi olla ratkaiseva tekijä, sillä minut toden totta valittiin jäseneksi ihka uuteen laumaan!

  
”Mama kehräsi kovempaa kuin Nuppu, ja se on kovaa se! Koko talo tärisi onnesta!” 

Uusi työni alkoi kesäkuun ensimmäisenä päivänä, ja heräsin aamulla innosta väristen. Huomasin, että totuus alkoi valjeta myös Nupulle ja Jujulle. Ne ymmärsivät, että emo teki lähtöä, eikä se ollutkaan enää kiva ajatus. Lämpimät nukkumajalat kipsuttelisivat pian uuden työpaikan käytävillä, ja Nupun sijaan kainalossa mötköttäisi korkeintaan käsilaukku! Niinpä kissat vetäytyivät murjottamaan sängyn alle, vaikka yritin lirkutella niille, että illalla olisi luvassa mielin määrin leikitystä, pusuja, rapsutuksia ja herkkuja. 

 
Olin jo ovella, kun Juju heltyi ja kipaisi antamaan minulle
laimean lähtöpusun kaihoisan katseen kera. 

Ensimmäinen päivä oli tulvillaan uutta ja jännää, mutta kun palasin kotiin kertomaan kuulumisia, sainkin kylmää kyytiä kissoilta. Kumpikaan ei tullut minua vastaan, ja mikä pahinta: Nupulle olin kuin ilmaa. Kun yritin huhuilla neitosta, sen korvissa oli pahasti vikaa (tai ainakin vaikkua), mutta isikissin kutsut se kyllä kuuli ja kävi suikkaamassa hänelle hempeitä suukkoja. Myöhemmin illalla sain lepyteltyä molempia mussukoita, mutta seuraavana aamuna kissat olivat taas sängyn alla naama näkkärillä, enkä saanut lähtösuukkoa enää kummaltakaan!
 
Ainoa lohtuni oli, että kissat sentään vetivät yhtä köyttä ja niillä oli pusutteluseuraa toisistaan.


Nyt uutta arkea on takana kolme viikkoa, ja helpotus on suuri, kun kissat ovat sopeutuneet vähitellen uuteen rytmiin. Minua ei enää hyljeksitä, vaan sain jopa irtopisteitä, kun mies lomaili viikon läntisessä mummulassa ja kissat saivat nukkua vieressäni kaikki yöt. Seuraavaksi edessä on yhteinen juhannuksenvietto, ja sitten kissat voivat lekotella ”iskän” kanssa vielä kolmen viikon verran. Ei sittenkään pöllömpää tämä pupusten uusi arki...

 
Kaunista juhannusta teille kaikille!
 
Ja leppoisia hetkiä keskikesän kattien kanssa! <3

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Nössö pikku sankari

Lapsena yksi suosikkitarinani kertoi Mössö Urhoollisesta – vaatimattomasta hiirulaisesta, joka yllätti kaikki rohkeudellaan. Enpä arvannut silloin kauan sitten, että saisin joskus oman pikku Mössön, josta voisin kertoa ylpeillen sankaritarinoita. 
 
Minun Mössöni on nössön maineeseen noussut Juju-hiirulainen. 

Kuten varmasti muistatte, hammaspeikot pelottavat Juitsia ja se vaatii hammaskalustonsa kiillotusta joka ikinen ilta. Siksi hämmästyimme, kun kävimme aiemmin keväällä lääkärintarkastuksessa ja Jujun priimasti puunatuista nakertimista löytyi reippaanlaisesti hammaskiveä. Kun ihmettelin, miten sitä oli saattanut kertyä huolellisuudestamme huolimatta, kävi ilmi, että syypää ovat toiset möröt…
 
Tämän Rohkelikko-tuvan asukin periviholliset, varastopunkit! 

Koska meillä kissat eivät Nupun varastopunkkiallergian takia voi syödä raksuja, niiden ruokavalio jää kuulemma hampaiden osalta vajaaksi. Kateille suositeltiin lisää järsittävää, esimerkiksi kanankauloja, mutta nyt ei auttanut muu kuin varata uusi aika hammaskiven poistoon. Emoa säälitti jo etukäteen, sillä moinen reissu ei takuulla olisi pienen jännittäjäpupumme mieleen. 

 
Juju vetäytyi rahin taakse, kun asiasta alettiin puhua.

Jujun hammaspaastopäivä yritettiin muokata mahdollisimman helpoksi. Mies heräsi puoli kuudelta antamaan kissoille pienen liha-annoksen, mutta sen jälkeen ei naposteltavaa enää tippunut. Juju yritti selittää minulle itku silmässä, että sen masu oli TYHJÄ, mutta sen sijaan että olisin ruokkinut pojun, nappasinkin sen puoliltapäivin kuljetuskassiin ja tilasin kyydin tohtorin pakeille. Juju työnsi päänsä visusti kainalooni, kun sen kannikkaan tuikattiin nukutuspiikki, ja tuntui kamalalta jättää mamman pikku arkajalka nokosille vieraaseen paikkaan.

 
Onneksi sillä oli lääkärissäkin mukana oma, itse pedattu pesäkolo.

Kun palasin hakemaan Jujua, takahuoneesta kajahteli tuttu ääni. Emon pikku kullanmuru rääkyi hädissään ”mamaa”, mutta eläintenhoitaja vahvisti, että Jujulla oli kaikki kunnossa. Hampaat oli puhdistettu, ja pupunen oli myös saanut rokotuksen jo hieman etuajassa. 


 
Lisäksi se palkittiin rohkeusleimalla, joka annetaan kissaklinikan henkilökunnan mukaan
vain kaikkein urheimmille ja hienoimmin käyttäytyville kissoille!

Olin pakahtua ylpeydestä, ja osoittipa Juju luonteen vahvuutta myös kotimatkalla. Se ei mourunnut sydäntäriipivästi vaan päästeli vain söpöjä pikku naukaisuja silloin tällöin. Ne hellyttivät nuorta mieskuskia, joka kysyi ennen autosta poistumistamme, saisiko hän silittää Jujua. Avasin kassin katon, ja Juju kurkisti ulos söpömpänä kuin laki sallii. Se saikin vuolaita kehuja upean sinisistä silmistään ja silkkisestä turkistaan!


 
No onhan se ihana!

Kukapa ei haluaisi tällaista poikaa silitellä?

Kotona Juju liikkui aluksi hieman hoiperrellen mutta halusi heti ruokaa – onhan se raavas mies eikä mikään säälittävä reppana. Kun isikissi tuli kotiin, kerroimme riemastuneina tarinoita retkeltämme. Mutta mitä mokoma mies sanoi Jujun rohkeusmerkistä? 


Tuollainen lohdutusleima annetaan kuulemma vain nyhveröille!

Ei muuten pidä paikkaansa! Katsokaapas, miten reippaana Juju tässäkin on,
vaikka oikea etutassu muistuttaa pyramidista kaivettua muumiota!

Tässä Jujunkhamonin kammokäpälä vielä lähietäisyydeltä!
  
Sanoi kuka tahansa mitä tahansa, Juju on emon
ihana Nössö Urhoollinen nyt ja aina! <3

maanantai 27. toukokuuta 2019

Pumpulituppoilua

Ragdollien karva on yksi maailman mahtavimmista materiaaleista. Se on untuvanpehmoista, ja kun sitä vasten painaa poskensa, murheet ja huolet leijailevat tuulen matkaan kuin kesäiset voikukanhahtuvat. Nupun ja Jujun turkin magia ilmenee myös siten, ettei karva tai varsinkaan karvanlähtö lopu koskaan. Ei, vaikka pörriköitä furminoisi aamusta iltaan ja illasta aamuun kokonaisen auringonkierron ajan.
 
Ehkä se johtuu siitä, että siinä missä maa kiertää aurinkoa...

...karvapallerot kiertävät karvapalleroita...

...ja tarttuvat kutitellen niiden viiksiin ja turkkiin!

Viime viikkoina Hupsuttamon ulkopuolellakin on ollut meneillään melkoinen tupposhow. Ilmassa on leijunut valkoisia hattaroita, jotka ovat näyttäneet oikealta pumpulisateelta. Höytyviä puhallellessani olen pohtinut, porhaltaako jostain pian nahistelevia ragdolleja, vai onko kyseessä vain haapojen keväinen karvanvaihto-operaatio.



Tämä niittypläntti oli naamioitunut meidän eteisenmatoksi.

On turha edes toivoa, että karvatilannetta saisi räggäritaloudessa koskaan hallintaan, mutta olemme silti yrittäneet parhaamme. Jujulla on kestovaraus Hipsun hiusstudiolle, ja olemme keksineet tavan tai pikemminkin paikan karstata myös Nuppua.


 
Tervetuloa Hapsun harjaussalonkiin, jossa loihditaan virtaviivaisia kampauksia kiireisille asiakkaille!

Nupusta tuntuu kuin ei harjattavana olisikaan, kun voi touhuta samalla omiaan,
kuten pyydystää kursorin nuolta ja töpsytellä häntä pystyssä ruudun edessä.

Toisinaan löytyy jokin niin hyvä kohta, että silmät menevät melkein kieroon....

Silloin kannattaa kempsahtaa nurin vastaanottamaan masurapsua.

Nuppu kääntelee pullervoista vartaloaan kuin kesäinen kuutti aurinkoisella luodolla.

Sillä on tietokoneen välkkeessä hauskempaa kuin rullaluisteludiskossa!

”Irrota kaikki inhat irtokarvat, parturisetä!”

 
”Här, här, här... Ömmömmöö!”

Rag Advisorissa suitsutettiin Hapsun harjaussalonkia,
joten Hipsukin tuli testikäynnille ja sai hienon tuulitukan.

Sen hentoja pikku haivenia suittiin niin kauan, että näytönsäästäjä meni päälle.

 
Parasta uudessa kampaamossa oli, että tutustumistarjoukseen
kuului harjauksen jälkeinen leikkihetki hupparinnaruilla!
 
Viisi tähteä ja karvakattimerkki tälle puljulle!

 
Juitsi on tehnyt kestovarauksen myös Hapsun harjaussalonkiin
niin kauaksi aikaa kuin palvelu suinkin pelaa...


...eikä frisyyri näytä tältä!

Onko teillä kavereilla jo kesäkarva valmiiksi vaihdettuna?