Puhdasta kukkaisilmaa

Minulla oli ennen sietämätön siitepölyallergia. Pelkkä koivun norkkojen ajatteleminen sai silmäni punoittamaan ja nenäni vuotamaan kuin seula. Elämästä ei tullut mitään ilman allergiatabletteja, mutta jostain syystä useampi viime vuosi on sujunut ilman sen kummempia oireita. Jos oleilen pidempään ulkona, saatan sisälle palatessani aivastaa pari kertaa, mutta kertaniisto hoitaa homman, ja sitten on taas normaali olo. Minulla ei ole oikeasti aavistustakaan, miksi näin on, mutta ehkä se johtuu kissoista?

 

Taas täällä vieritetään syytä pienten viattomuuspalleroiden niskoille!

Teoriani mukaan Nupun ja Jujun hilse, karva, pöly ja hiekkismöhnä ovat muodostaneet sierainteni ja silmieni pinnoille suojaavat kalvot, joiden läpi pienet koivuhiukkaset eivät pääse tunkeutumaan. 

 

”Joo, äiskä! Kuulostaa tieteellisesti tosi pätevältä.”

Oli miten oli, olen enemmän kuin onnellinen siitä, että saan nauttia lempivuodenajastani ilman väsyttäviä allergialääkkeitä. Nuuhkin huumaavan tuoksuista ilmaa, pysähtelen seuraamaan kukkivien puiden kauneuskisoja ja yritän painaa kaikki virkistävät kevätelämykset visusti muistiin, jotta ne kantaisivat vielä pitkälle ensi talveen. 

 

Nyt ei kuitenkaan talvea mietitä, sillä tämän kesän
nuput ovat vasta puhjenneet kukkaan!

Käännetään kuono kohti kukkaniittyjä, hiekkarantoja ja ihania kesäpäiviä!

Vaikka minun allergiaoireeni ovat pysyneet hyvin hanskassa, jännitän näin kesän tullen Nupun tilannetta. Nupulla ei ole todettu varastopunkkiallergian lisäksi muita yliherkkyyksiä, mutta vaikka se ei syö lainkaan kuivaruokaa, sen tassu on tulehtunut joka vuosi viimeistään heinäkuussa. Ilmassa varmaankin siis leijuu joitain pölyjä, jotka aiheuttavat herkälle tytönreppanalle allergiaa. Se ei ole meistä lainkaan kiva juttu, joten pitkän pohdinnan päätteeksi hankimme kotiimme laitteen, jonka pitäisi helpottaa Nupun oloa: Dysonin ilmanpuhdistimen.

 

”Ei oo ulkonäöllä pilattu”, Nuppu tokaisi, mutta koska sen tassua
ei kutittanut lainkaan pömpelin lähellä, se naukaisi hyväksyvästi.

”Siis tähänkö te sen nyt meinasitte jättää?”
 Juju ihmetteli sisustussilmä punoittaen.

Joo, onhan se tosi klohmo eikä mikään
Sköna Hem -henkinen ratkaisu, mutta yrittäkää kestää!

Voi olla, että kyseessä on ihan vain placebo-ilmiö, mutta meistä oikeasti tuntuu, että sisäilmamme on nykyisin raikkaampaa. Dyson on tarkkaillut ilmanlaatuamme huhtikuusta saakka, ja on ollut mielenkiintoista tutkia raportteja, joita se lähettää päivittäin miehen kännykkään. Huoneilmamme putoaa tyydyttäväksi heti aamuisin, kun aloitamme perushärdellin, johon kuuluu lakanoissa möyrivät kissat, verhojen avaaminen, sängyn petaaminen ja aamupuuron valmistus. Välillä pöhistin joutuu huohottamaan jopa kuutostasolla, jotta saisi aamukriisin hallintaansa.

Puhdistaja pärähtää isommalle myös silloin, kun tämä kukkasilta tuoksuva
tyttö käy kyykistelemässä hiekkalaatikolla ja kaapii murusia tuotostensa päälle.

 

Turha kyyristellä siellä kukkasten suojissa! Kyllä Jujukin käy
välillä torttulassa, ja Dyson villiintyy aina siitäkin.

Ilmanpuhdistimemme huomaa, jos suihkutan hiuksiini lakkaa, pengon vaatekaappia, viikkaan lakanoita tai juoksen asuntoa ympäri kissanlelu tassussani. Kaikkein ärhäkimmin se suhtautuu paistinpannukärytyksiin, ja olemme bonganneet sen hetkittäin jopa kymppitasolla. Koska Dyson on siis todistanut olevansa valppaana, uskaltauduin tuomaan palasen kauneinta luontoa asuntoomme ja antamaan jopa Nupun nuuhkia hieman kevään tuoksuja.

 

Tältä tuoksuu sireeni. Ei kai aivastuta?

 

Vaikka kevät on ollut tavallista lämpimämpi ja kukkaisempi, Hupsuttamossa on kaikki toistaiseksi hyvin. Pitäkää tekin peukkuja, ettei tötterön tarvitsisi tänä kesänä näyttäytyä ollenkaan, vaan Nuppu saisi kerrankin nauttia vuoden parhaasta ajasta kuin luodolla auringonpaisteessa köllöttävä kuutti.

 

Kas näin! Ei huolen häivää! Hakuna matata!

Oletteko te lukijat säästyneet pahimmilta niiskutuksilta?

Suuri eläinlääkärivuodatus

Puoli vuotta saimme kyyristellä kaukana maailman kummallisimmasta lahkosta, eläinlääkäreistä. Kaikki oli ihanan kevyttä söpöhöttöä ja kissanpito merkittävästi helpompaa kuin heinänteko. Nupun atooppinen tassu oli saatu kuntoon ihan vain kuivaruoat pois jättämällä, raakaruokaa lisäämällä ja asunnon ahkeralla siivoamisella. Kaikki oli siis niin kuin pitikin, kunnes tämän viikon alussa Nupun vasemman takakoiven sisäsyrjään ilmestyi tämännäköinen karvaton pläntti:
 

Neiti on joko opetellut sheivaamista, sillä haaveissa siintää
häämatka Ruffen kanssa Balille, tai sitten allergiat jylläävät taas.

Samaan syssyyn hoksasin, että Nupun oikean etutassun varvaspinnoilla oli tuttua punoitusta. Puhdistimme tassun, minkä jälkeen Nuppu meni makaamaan lättänänä veskiä vasten. Sydämeni riekaloitui sadaksi liuskaksi, sillä kyseinen asento merkitsee ”Okei mami, laita se töttä, jos on ihan pakko”. En pystynyt kaivamaan kauluria kaapista, vaan jätimme Nupun vapaaksi kuin taivaan tipunen ja toivoimme parasta. Päätin soittaa aamulla eläinlääkärille ja setviä asiaa, kunnes saisimme kunnollista apua.

 

Se ken pystyisi pujottamaan tämän näköiselle Neppa-
reppanalle tötän päähän, nostakoon heti kätensä!

Aamulla heräsin jännittyneenä katsomaan, onko tytsykän tassu irronnut, mutta yllättävää kyllä tilanne ei ollut muuttunut mihinkään. Uskalsin siksi jättää Nupun päiväksikin ilman pörppää. Soitin kuitenkin heti eläinlääkärille – tavallista napakampana. Varasimme ajan parin päivän päähän ja vaadin, että tällä kertaa lääkärin täytyisi oikeasti tutustua kaikkiin Nupun taustoihin. Meillä on lähes joka käynnillä ollut eri lääkäri, ja olen joutunut itse aina korjailemaan asioita ja selittämään, mitä on jo tutkittu ja kokeiltu. Joka ikinen lekuri haluaisi ratkaista Nupun ongelman superpikaisesti antibioottikuurilla ja tassuvoiteella. 

  

Ei, ei, ei, ei! Kokemus on osoittanut, että tassu paranee
ilman salvoja ja kuureja mutta tulehtuu heti uudestaan.

Seuraava ratkaisu eläinlääkäreillä on kortisoni. Ei, ei ja vielä kerran ei. Varmasti se toimii monelle kissalle, mutta herkkä pikku Nuppu sai lääkkeestä tulehduksen, joka olikin sitten vaarallisempi juttu. Kohtu jouduttiin ultraamaan kahdesti, ja Nöpönessun oli popsittava kahden viikon ytykuuri antibiootteja. Atopica-litkun Nuppu taas suihkutti kasvoilleni kuin säpäkkä sirkusnorsu.

 

Siis suloinenhan tämä karvaelefantti silti on!

Itse olen sitä mieltä, että kissan hyvinvoinnissa ruokinta on keskeisimmässä roolissa. Kokemus tukee tätä väittämää, sillä raakaruoka sopii molempien herkkävatsaisten räggärieni pötsille täydellisesti. Masu ei mene löysäksi, pötköt ovat hajuttomia ja uljasmuotoisia, katit itse ovat virkkuja ja leikkisiä, ja viimeksi raakaravinnon lisäys sai Nupun tassun kuntoon paremmin kuin ainutkaan lääke. Ja tekeehän se myös hyvää virtsan pH:lle ja nestetasapainolle. Ainoa ongelma raakaruokinnassa on, että kaikki ravintoaineet täytyisi osata laskea tarkasti, enkä luota, että minä matemaattisesti lahjaton ihmisrukka kykenisin siihen – varsinkin, kun Nupun varastopunkkiallergia hankaloittaa tilannetta entisestään. 

 

Nuppukin on joutunut pohtimaan näitä juttuja aika monta kertaa. Pientä kissaa
ihmetyttää eritoten se, miksi punkkien pitää sukellella raksupusseihinkin!

Kun olen ruokamietteistäni eläinlääkäreille puhunut, olen saanut niin omituisia vastauksia, että huuleni ovat pyöristyneet 360-asteiseksi rinkulaksi. Lääkäri numero 1 oli sitä mieltä, että rotta on kissan ruokaa, ja jos en sellaisia pysty tarjoilemaan, on aivan sama, mitä sapuskaa kissoilleni syötän. Eläintenhoitaja X taas paheksui syvästi raa’an lihan syöttämistä kissalle, vaikka olen hygieeninen ja pakastan kaiken raa’an lihan ennen tarjoilua. Hänen mielestään en myöskään voi syöttää Nupulle mitään valmisruokaa, koska ihan kaikessa on käytetty kuiva-aineita, joissa taas on aina varastopunkkeja. 

Eli hoitaja X:n ohjeilla Nuppu voisi vain juoda vettä,
lipoa suupieliään ja hengitellä ilmaa! Ei taida tulla kauppoja.

Ennen kuin kerron, mitä eläinlääkäri numero 2 sanoi, täytyy palata päivään, jonka Nuppu vietti ilman tötteröä. Olin itse töissä poikkeuksellisen myöhään, mutta olin vannottanut miestä infoamaan minua Nuppulaisen tassutilanteesta. Sainkin kännykkääni valokuvan tyytyväisen näköisestä typsystä, jolla oli edelleen neljä tassua. Eikä Nuppu kuulemma nörkännyt töppöstään ollenkaan. Ensin mietin, mahtaako mies vain huijata, jotta pystyisin keskittymään töihin, mutta ei. Nuppu odotti kotona tyynenä ja tyytyväisenä, ja tassu oli jo paljon parempi. Teimme silti suursiivouksen, johon kuului lattioiden ja muiden pintojen luuttuaminen. Lisäksi Jujun raksut loppuivat, eli viimeisetkin asunnon paheet katosivat, emmekä ole enää tuulettaneet siltä varalta, että Nuppu sittenkin olisi jollekin siitepölylle allerginen. Voiko olla, että nämä toimenpiteet ovat heti auttaneet?

 

Yksi punkinpallero Nuppua silti riivaa ja tulee niin liki,
että ahdistaa. Vai onko se sittenkin De Puippi?!

Tilanne oli hyvä vielä seuraavanakin aamuna, joten soitin eläinlääkärille ja peruin Nupun ajan. Tuntui hullulta, että veisin sen taas kerran pällisteltäväksi saman asian takia varsinkin, kun pulmaan ei ole koskaan ennenkään lääkärin avulla ratkaisua löytynyt. Pyysin kuitenkin apua ruokinta-asioihin, koska haluaisin siirtää Nupun yhä enemmän raakaruoan pariin. Mutta niin, mitä kyseisestä ruokavaliosta sanoi eläinlääkäri numero 2? Hänen mukaansa Euroopassa on kaksi (2!) spesialistia, jotka ymmärtävät riittävästi kissojen ravintoasioista kyetäkseen muodostamaan pätevän raakaruokavalion! Pyöreät huuleni tipahtivat lattialle ja kiemurtelivat sitten kysymysmerkin muotoon.

 

SIIS ANTEEKSI MITÄ!?!?!

Ähkin ja röhkin puhelimessa enkä osannut sanoa mitään nokkelaa. Taisin todeta, että no onpa melkoista salatiedettä ja harmi, että niin tärkeitä asioita tuolla lailla pantataan. En ole mikään valmisruokien vastustaja, vaan tokihan tiedän, että moni eläin elää täysin terveen ja pitkän elämän ihan peruspöperöillä, mutta siinä vaiheessa, kun omistaa esim. varastopunkkiallergisen kissan, joka ilmeisesti reagoi pelkkään varastopunkin varjoon, on ihan pakko etsiä muita ruokintamalleja. Kyseisessä tilanteessa on tosi kurjaa, jos Euroopassa on muka vain kaksi tutkijaa, jotka kykenisivät neuvoja antamaan. En saanut selville heidän nimeään tai kansallisuuttaan, mutta voi vain kuvitella, kuinka kiireisiä nuo jättiaivoiset neropatit ovat. Eipä heistä siis taida olla Hupsuille apua.
 

Nämä kaksi einsteinia ovat onneksi aina lähellä! <3

Summa summarum: Nupulla on tilanne taas hyvin hallinnassa. Se on levollinen, vaikka tassuissa on nyt selvästi vähän enemmän kutinaa kuin yleensä. Olemme kuitenkin luvanneet sille, että siivoamme parin päivän välein kunnolla, emmekä enää tuuleta yhtä huolettomasti kuin ennen. Aion myös juhannuksena pestä päiväpeitosta siitepölyjen jämät.

 

Sitten on taas hyvä kölliä sängyn päällä!

En todellakaan usko väittämää, että kissan ravitsemuksesta tietäisi vain pari harvinaislaatuista gurua, vaan ihan varmasti löydän meille vielä joskus henkilön, joka osaa laatia Nupulle täysipainoisen raakaruokataulukon, jossa otetaan huomioon sen erityisherkkyydet. Siihen asti toivon, että pärjäämme näillä keinoilla. Hupsuttamo päättää megapitkän postauksen tältä erää tähän ja valmistautuu suureen juhannussiivoukseen. 

 

Iloisia, valoisia ja kesäisiä pyhiä teille kaikille!

Kauniina kohti juhannusta

Viikonlopun sää oli mitä oli, eivätkä synkät myrskypuhuripäivät ole olleet kovin nättiä katseltavaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi itsekin luovuttaa ja ryhtyä nuhruiseksi mörökölliksi. Siksi Nuppu ja Juju ovat pitäneet huolta ulkonäöstään monin eri tavoin.
 

Nuppu on pysynyt näin nättinä ja timminä ihan vain käymällä punttiksella.

 

Juju taas on antanut turkkitaiteilijan tupeerata kaulurinsa kesäkuntoon.

Höyhenen pehmeä punk on ehdottomasti tämän kesän trendikkäin tyylisuuntaus.

Pikkukissi kuitenkin tietää, ettei turkin tai hampaiden hyvä kunto riitä, jos haluaa olla viimeisen päälle tip top. Oleellista on silloin huoltaa myös kynnet, sillä ulkonäkö kokee kovan kolauksen, jos kollipojan raaputtimet ovat tyttömäisen pitkät. Pahinta olisi, jos niiden alle olisi vielä kerääntynyt iljettävät likarannut hiekkiksen kaapimisesta. Jottei niin pääsisi vahingossakaan käymään, Juippi tilasi tälle illalle ajan manikyyriin.

Onneksi emon kynsisalongissa ei ollut tunkua...

 

...muuten Juju ei olisi ehkä kehdannut
nautiskella hoidosta niin antaumuksellisesti.

Maman kanssa oli kiva miettiä, tehtäisiinkö kynsiin ranskalainen manikyyri
vai asennettaisiinko niiden kärkiin säihkyvät pikku timanttistrassit.

Juju tahtoi samanlaista välkettä kuin maman kaulakorussa.

Emo kuitenkin halusi, että Jujun kynnet olisivat ennen kaikkea käytännölliset.
Niinpä napsaisimme niistä vain terävimmät kärjet pois.

Palkaksi hienosti sujuneesta salonkisessiosta Juju sai Cosman kuivattuja ankkapaloja. Emo taas sai hyvän mielen, hellää halimista ja paljon nenää kutittavia irtokarvoja.

 

Hoidon päätteeksi Juippi vielä harjattiin näin pörheäksi.

Iltaamme on kuitenkin varjostanut seikka, josta en edes haluaisi kirjoittaa. Huomasin nimittäin äsken, että Nupulla on taas varpaiden välissä punaista, kuivunutta ihottumaa. Se ei nuole tassua erityisen paljon, joten seurailen nyt tilannetta ja mietin sotasuunnitelmaa siltä varalta, että ikuisuuskierteemme on taas alkamassa sopivasti kesäloman kynnyksellä.

 

On ehkä turhan suuri haave, että tassu rauhoittuisi, mutta arvostaisimme,
jos pitäisitte peukkua, että löytäisimme pulmaan jonkin uuden avun.

Punkki vai kepponen?

Jos saisin otsikkoon viitaten valita elämääni joko punkin tai kepposen, en missään nimessä tökkäisi sormellani edellä mainittua, vaan olisin valmis vaikka isompaankin kepposeen. Minulta ei kuitenkaan kysytty toiveita, vaan sain halloweenin ratoksi punkahtavan puhelinsoiton kissaklinikalta. Nupun allergiatestien jatkotutkimukset olivat vihdoin ja viimein valmistuneet yksiselitteisin tuloksin: pienen kultamurumme tassua ovat kutitelleet jo parin vuoden ajan inhat varastopunkit. Siinä missä muut häijyläiset jauhomadoista sieniin olivat tuottaneet normaaleita, alle kymmenen lukemia, punkkipaholaiset olivat piikittäneet yli kahteensataan. Missä on punkkipoliisi, kun sitä tarvitaan? Vai olisiko aiheellista pitää Hupsuttamossa viime vuoden tapaan spiritistinen istunto ja käskeä kissageist manaamaan punkkulaiset pois?

 

Nuppu ei näe missään punkkareita tai edes hiphoppareita.
Yksi hämis tuossa vain heiluttelee karvaisia koipiaan.

Vaikka netissä pelotellaan, että varastopunkit möllöttävät elämässämme ikuisesti eikä paraskaan bordercollie saa ajettua niitä muihin maisemiin, olen toisaalta helpottunut, että syyllinen selvisi. Vaikka Juju Holmes pohti kattavasti Nupun tassuongelmia jo puolitoista vuotta sitten, sekään ei tullut ajatelleeksi varastopunkkiallergiaa. Mutta nyt kun vaivaan on diagnoosi, kaikki palaset loksahtelivat paikoilleen.

 

Ai niin, onhan niitä varastopunkkeja lyllertänyt milloin missäkin.

Veskiinkään ei pääse ilman kammottavaa kaveria.

On tuntunut oudolta, miten tassupunoitus voi tulla ja mennä, mutta vaiva on ajoittunut erityisesti kesäkauteen, joka on myös varastopunkkien kulta-aikaa. Kun aurinko alkaa lämmittää kyseisiä punkeroita, ne mönkivät kuivaruoan seasta ja alkavat hivellä pikkuruisilla höyhenhuiskillaan Nuppu-paran varpaanvälejä. Voihan olla, että kissabeibimme ihoa on kutittanut muualtakin, mutta se on purkanut tunnetta erityisesti etutassuihinsa.

 

Välillä punkkiahdistusta on purettu jopa painimatsin keinoin.

 

Mitä varastopunkkiallergialle sitten voi tehdä? Monia allergioita hoidetaan vasta-aineliuoksella, jota pistetään ihon alle. Se ei kuitenkaan tässä tapauksessa olisi kuulemma järkevää, vaan katsomme, kuinka Nupun elämä jatkuu kortisonikuurin jälkeen. Neitosen ruokavaliosta on jo ensimmäisten punkkiepäilyjen aikaan poistettu kaikki kuivaruoka, ja muutenkin yritämme pitää kaikki punkkiaineet (ihmisten riisit, myslit, jauhot ja muut kuivamuonat) ilmatiiviissä purnukoissa. Jos punoitus kuitenkin palaa, kortisonikuuria pidennetään tai kokeilemme jotakin muuta atopialääkettä. Toivon kuitenkin, että punkit antaisivat lempeän Nuppu-mussukkani olla rauhassa eivätkä jatkaisi piinaansa.

Nupun mielestä ei kannata hyytyä kauhusta,
vaan katsoa pelon aiheuttajaa rohkeasti suoraan silmiin.
Kyllä me tuollaiset öttimöttiäiset päihitämme jollain keinolla.

Voisiko Juitsi esimerkiksi hotoa ne pikkuiseen kitaansa?

Toivottavasti valokuvataideteoksemme eivät aiheuttaneet kenellekään liian pahoja puistatuksia! Pikkuiset väristykset sen sijaan kuuluvat halloweeniin, ja niiden myötä toivotamme teille lukijoille oikein metkoja pyhiä haamujen ja hammajaisten kera!

Nuppu sydän sydän

Ruokavalio on supertärkeä juttu. Jos ei muulloin, niin ainakin silloin, kun sitä aletaan härppiä ikävämpään suuntaan. En esimerkiksi itse ilahtuisi, jos herkulliseen lounassalaattiini piilotettaisiin rapeaksi paahdetun halloumin sijaan vaikkapa käristettyjä torakoita tai leivitettyjä sisiliskonhäntiä. Tästä syystä valmistauduin pahimpaan, kun päätin esitellä Nupulle ja Jujulle uusia makuja lihatiskin uumenista.

Vaikka Nuppu pitää kovasti herrrrrkullisista varastopunkeista, päätin allergian pelossa
lopettaa niiden tarjoilun. Tilalle ruokavalioon kärrättiin tämännäköisiä kummajaisia. 

Uudet, verta tirskuvat namupalat saapuivat kissojen ruokaympyrään lihalastujen jättämää lovea täyttämään. Täysbarfaukseen ei tällä ruokintanoviisilla riitä vielä tiedot, taidot tai itseluottamus, mutta Nupun iki-ihanan anopin (= Ruffen äiskän) rohkaisun siivittämänä kampesin itseni paitsi netin ihmeellisiin syövereihin barf-asioita opiskelemaan myös ihan oikeasti lihatiskien tarjontaa kummastelemaan. Eläinkaupan jättimäiset kalkkunankaulat saivat minut melkein yökkimään, mutta mukaan lähti sentään raakaa broilerinsydäntä sekä jäinen siipimurskapötkö, jota pilkkoessani tunsin itseni kiilusilmäiseksi moottorisahamurhaajaksi. Asettelin sydännokareet keittiössä mahdollisimman houkuttelevasti kuppeihin, ja ravintolan puolelta kuuluikin heti ihastuneita hoputuksia:

 

”Uuu! Tuoksuuko täällä lämmin, viimeisiä sykähdyksiään
pamppaileva sydän?” vampyyrikreivitär Nuppu Nuppula kyseli. 

Kun sisäelinkaukalot laskettiin kattien nenän eteen, Nuppu heitti yltään söpönöpön höppyli-pöppyli-pusukisun viitan. Alta paljastui raavas ja ronski barf-katti, joka jäyti ja narskutti lihaa kuin mikäkin safarin sakaali. Sydämellinen ateria näytti maistuvan myös vieressä nassuttavalle, lihapoikana tunnetulle Juippu-puikulalle: 

 

Jäysk, jäysk, aah! Tätä lisää joka aterialla!

Juju on aina tähän päivään saakka ollut tunnettu rakkaudestaan liharuokiin. Iskän hienostuneet kalkkunanfilepihvit ovat olleet sen suuri intohimo jo pitkään, eikä poika tiedä mitään maukkaampaa kuin vähärasvainen naudanpaistijauheliha. Mutta tällä kertaa koimmekin yllätyksen, sillä liika oli liikaa Jujullekin. Kun herkkä Pikkukissi näki verta ja tajusi, että sydän on oikeasti tumpsuttanut jonkin suloisen, höyhenillä peitetyn ystävän rinnassa, sitä alkoi vähän heikottaa.

 

Ehkä joku on ollut juuri tämän sydämen ikioma sydänkäpynen!

Sillä välin, kun romanttinen poju vaipui
mietteisiinsä, eräs ripeä typsykkä hoiteli jo tiskitkin.

Koska sydämenmuotoiset kyynelet sumensivat Jujun näön,
se ei huomannut kupposellaan vierailevaa karvaista jättipapua.

Papu olikin oikeasti pupu, joka ei takuulla popsi popsi porkkanaa!

Viitteitä viihteestä

Viime viikonloppu hujahti ohi kissamaisesti, sillä mieheni lähti muihin maisemiin ja jätti minut toipumaan flunssasta Nupun ja Jujun seuraan. Ajatus tuntui hyvältä, sillä Nupusta oli sairasteluni aikana kuoriutunut erityislempeä hoitaja, joka piti huolen, ettei minun tarvinnut homehtua hetkeäkään yksin punkan pohjalla. Parhaimmillaan se nukkui pieni pörröinen naama kasvojani vasten, ja tasainen hurina tuuditti minut ihanasti uneen. Nupulla oli varmasti mielessään tassuvaivat, joita olen koko kesän hoitanut, joten se päätti maksaa huolenpidon moninkertaisena takaisin. Neiti jopa nuoli jalkapohjaani siltä varalta, että sitä sattuisi kutittamaan.

 

No siinä vaiheessa ainakin kutitti, kun tuo vaaleanpunainen
pikku raastinrauta kosketti jalkapohjani herkkää ihoa!

 

Nupun vasen etutassu on pysynyt kunnossa, mutta nyt tarkkailussa on
oikea, joka on toistaiseksi ehjä ja vaalea mutta parturoitu jostain syystä
lähes karvattomaksi. Allergiatestistä taas ei ole vieläkään tullut tuloksia,
vaikka niistä piti ilmoittaa jo yli viikko sitten ja olen peräänkin soitellut.

Herää kysymys, onko Nuppu lahjonut labran henkilökunnan hävittämään todistusaineistot,
jotta se ei muka olisi millekään allerginen ja saisi taas kanaraksut ruokavalioonsa.

Ehei, Nuppu. Emo ei nyt anna tässä periksi, mutta hiiriä saa ilman muuta puputtaa!

Aloin virkistyä viikonlopun (ja kissojen kanssa onnistuneesti vietetyn yön) aikana, ja sunnuntaina olin jo niin vakaasti tolpillani, että päätin tehdä kissojen ja miehenkin iloksi suursiivouksen. Vaikka en olekaan keittiön pikku hengetär, jaksan tarvittaessa luututa, puistella, pölyttää, puunata ja somistaa kuin paraskin Tuhkimo.

Apuna minulla oli prinsessojen tapaan eläinystävä, joka osoittautui melko kriittiseksi.
 Se kysyi, miten puhtaassa lakanassa voi olla heti ihan järkyttäviä karvatuppoja.

 

Apulaispiika ei joko kuullut tai ymmärtänyt kysymystä.

Kun saimme asunnon puhtaaksi, Nuppu oli haljeta riemusta. Se juoksi ripeästi Cooperin-testin ja harjoitteli pöydän alla vauhdikkaan näköistä steppausta:

Olisiko tämä sopiva tervetuliaistanssi iskälle, vai ovatko nuo punaisina
 palavat monsterisilmät vähän liikaa, kun halloweeniinkin on vielä aikaa?

Kun kotiamme alkoivat viimein lähestyä tutut askelet, molemmat katit olivat hetkessä eteisessä. Ne väittivät miehelleni, ettei kukaan ole siivonnut kämppää, leikittänyt niitä tai antanut niille ruokaa. Viimeisen pointin todistaakseen Juju meni äärimmäisyyksiin tällä kerjäläissinfonialla:

 

Melko uskottavaa, vai mitä? Pieni kissa ja niin iso nälkä, että iskän poimimat tyrnitkin kelpaisivat.

Tässä kohden haluaisin silti huomauttaa, että Juju oli juuri ennen miehen tuloa esittänyt samanmoiset rituaalit minulle ja saanut vaivanpalkakseen ison satsin herkkuruokiaan. Pienen, söpön huijarin show tallentui onneksi myös videolle, ja tältä se näytti:

Onko vastaavanlaisia ohjelmanumeroita nähty 

lähiaikoina myös muissa kissatalouksissa?