keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Talvipesän rakennusta


Talvi tekee auttamatta tuloaan, joten Hupsuttamoa on alettu muovata horrosvalmiuteen. Kun lumi, sohjo ja pakkasviima saapuvat, meillä on (ainakin teoriassa) vaihtoehto: lokoisat talviunet upouutukaisessa pedissämme, joka saapui tasan viikko sitten ihastuttamaan meitä ihmisiä ja ihmetyttämään kissoja.
 
Nuppu ei yhtään hoksannut, mistä on kyse, kun vanhaa sänkyä alettiin purkaa.
Sen mielestä oli vain hauskaa surfata patjalla, kun lokit kirkuivat ja tyrskyt löivät rantaan.

Pian aallot ja meri kuitenkin hävisivät kokonaan,
ja pikku kolumbukset huomasivat, että Maa on litteä.
 
Tutkimusmatkailijat sullottiin hetkeksi kylppäriin, ja
sillä aikaa golf-virta kuljetti olkkarin matolle jotain uppo-outoa.

Jopa Nuppu saapui ihmettelemään haaksirikkoutuneita laivanhylkyjä.


Myönsin kissoille, että niiden tulkinnassa oli jotain perää. Olimme nimittäin tilanneet meidän ihmisten ”Zooplussalta” itsellemme M/S Nuppu of the Seasia vastaavan nukkuma-aluksen.

”Tosi hyvä tämä teidän uusi sänky”, Juju tuumasi hoksattuaan, mistä oli kyse.

”Mutta missä on buffetti ja karaoke?” Nuppu kummasteli.
Vaikka kissat olivat uuteen ”sänkyyn” enemmän kuin tyytyväisiä, minä heitin kapuloita rattaisiin. Vaikka vanhassa sängyssä suustani pääsi sellainenkin sammakko kuin ”Mikä tahansa peti on parempi kuin tämä natiseva romu!” en suostuisi silti viettämään öitäni pahvilaatikossa. Niinpä mies ajoi kissat makkarista ja alkoi ruuvata jalkoja runkopatjasänkyihin, jotka olimme käynneet koelöhöämässä edellisenä viikonloppuna.

 
Nupusta puiset koivet olivat erittäin epäilyttävät. Jujutsua hirvitti.

Kun kissat laskettiin lopulta takaisin makuuhuoneeseen, Nuppu hyppäsi uuden sängyn päälle kuin mikään ei olisi muuttunut. Juju sen sijaan kiikutteli uuden huonekalun ympärillä pitkään ja hartaasti ennen kuin se uskalsi kokeilla uusien patjojen joustoa ja vasta pestyjen lakanoiden kuohkeutta. Me ihmiset olemme nukkuneet yömme autuaina uudessa pedissä, emmekä ole ainoita, jotka näyttävät peukkua ylöspäin, kun kysytään, oliko ostos hyvä:

 
”Mikäs tässä on köllötellessä, kun voi valita, haluaako kiinteälle vai puolikiinteälle puolelle.”

”Petiin on asennettu myös lavuaari, jossa voi pestä naaman.”
 
”Hih, iltasatukin kuiskitaan korvaan. Nyt on hyvä!”

lauantai 22. lokakuuta 2016

Göteborgin kissamuotia

Nuppu on häkellyttävän kaunis kissaneiti, joka on tehnyt mallin töitä pennusta asti. Se on saavuttanut paljon kauneuden saralla, mutta New Yorkin muotiviikot ovat vielä siltäkin näkemättä.
 
Näillä töppösillä kelpaisi tassutella Ison Omenan catwalkeilla!

Nupun haave kansainvälisen muodin nuuhkuttelusta kävi kuitenkin tietyllä tavalla toteen muutama viikko sitten. Nupun ”äiskä” nimittäin kutsuttiin pienemmän meren taakse ihastelemaan Göteborgin valoja, vilinää ja vaatevalikoimia.

 
”Voi ei, emo ja vaatteet! Ei kai tiedossa ole mitään painajaismaista?”
 
Nuppu ei ole näemmä vieläkään päässyt yli karmivasta kissapipostani.

Kissakaunottareni oli varma, että hevosetkin nauraisivat pipolle,
mutta ainakin tämä gotlanninrussi osasi piilottaa virneensä.
 
Hirvienkään mielestä kissapipo ei ollut hirveä!

Petteri lupasi, että se voi kyllä tuoda jouluna Hupsuttamoon
uuden pipon, kunhan Nuppu ei taas ala popsia sen kavereita.
 
”No okei, Slottskogenissa ehkä voi hassutella pipo päässä, mutta ei siellä coolissa cityssä!”

Ettei Nuppu vain ole kade, kun kissapipo pääsi näkemään nämä kimaltavat valosuihkut?
Ja kuka muka edes huomasi yhtä pikku kissapipoa näin huimien rakennusten äärellä?

Nupun harmiksi pitelin kaksin käsin kiinni kissapipostani,
kun viiletimme vuoristoradan silmukoissa.

Jotta Nuppu vakuuttuisi siitä, että emolla on oikeasti tyylitajua, keräsin sille kollaasin Göteborgin kissamuodista, johon en tällä kertaa hurahtanut:
 
Mitenhän Nuppu nenuaan kipristäisi, jos emo maastoutuisi leopardiksi tai käyttäisi
kissamaista hengityssuojaa aina metromatkoilla? Kissakyltin olisin ostanut, jos siinä
olisi lukenut ”Älä anna kissalle raksuja manipulointiyrityksistä huolimatta”.

En pystynyt kuitenkaan välttämään kaikkia kissamaisia houkutuksia, vaan eräässä ihanassa hamekaupassa myyjätär bongasi ilahtuneena kissapiponi ja haki takahuoneesta jotakin, josta kuulemma varmasti pitäisin. Ja voi, miten oikeassa hän olikaan! Sovituksen jälkeen lähdin liikkeestä ostoskassi iloisesti heiluen, eikä Nuppukaan voi väittää, ettei kissavaatteeni olisi tällä kertaa riittävän hillitty:

 
Kyseessä on nepparikietaisuhame, jossa ei-kissaihmiset
näkevät kukkia ja kissaihmiset jotain muutakin.
 
Mikä hauskinta, hame on kaksipuolinen, ja vyönkin voi irrottaa ja kääntää! 

Tässä vielä kissaemon uusi lempparihame sekä nurin- että oikeinpäin!
 
Nuppu hyväksyi hameen osaksi mamin eksentristä garderobia.
 
Kaikkein riemastunein Nuppu oli kuitenkin siitä, että minulla on oikeasti tyylitietoinen serkku. Hän lahjoitti minulle Audrey Hepburn -henkisen, ihanan hatun, joka on kissapipon erittäin elegantti manttelinperijä:

 
”Emostahan voi tulla tämä päässään vaikka filmitähti!” Nuppu naukaisi.
 
Nyt neitokainen voi taas nukkua päiväunet tyytyväisenä,
sillä pikkulapset eivät enää osoittele sen emoa etusormella.

Vaan eipä tässä olleet vielä kaikki Göteborgin-tuliaiset! Löysin sieltä myös iki-ihanat korvakorut:

 
Nehän ovat kuin ilmetyt Jujut! <3

Eihän Nuppu vain näytä paheksuvalta... eihän?!

Kiitokset vielä Tallin tarinoiden Sohville huippuhauskasta matkaseurasta! Kiitos ja kumarrus myös Göteborgin-porukalle ihanista ja ikimuistoisista hetkistä. <3
 
Klopsutan sinne varmasti kolmannenkin kerran! :)

Tai sitten liitelen ihan vain perinteisesti lentsikalla!

torstai 13. lokakuuta 2016

Honkkeli vuosihuollossa

Aina kun kohtaan uusia ihmisiä, minulla on tapana kertoa heille, että meillä on kotona kaksi lemmikkiä. Yksi kissa ja yksi hassunkurinen pörröpuffauspallero, jonka laji tai identiteetti ei ole täysin selvillä. Kissalla viittaan ilman muuta Jujuun, mutta tänään sain taas todeta, ettei herra Hienoherra ole tosiaankaan mikään tylsä tavis. Ja nyt meillä on siitä myös lääkärin lausunto!
 
Tietysti Juju on uniikki, se nyt on selvää!

Lokakuun alkupäivinä kävi niin kurjasti, että De Puipan rokotukset pääsivät vanhenemaan. Niinpä varasin hahtuvapoitsulleni ajan vuosihuoltoon. Itkun ja mourun kera sinne taas lähdettiin, mutta mitään todellista hätää ei ollut, vaikka sellainen viba saattaa kuvista välittyä.
 
”Mamaaaaa! Auta! Turkki on pilalla ja elämä myös!”

Stressi aiheutti Jujulle jo harmaita karvoja.

Onneksi poitsu rauhoittui, kun muistutin sitä, että rokotus olisi pikku juttu verrattuna
kaikkiin operaatioihin, jotka Nuppu-sisko on kestänyt kuin sitkeä puffisarvikuono.

Juju ujosteli vielä tutkimushuoneessakin, joten kopasta täytyi nostaa kansi pois. Lääkäriä huvitti, kun pienenä keränä värjötellyt Juju paljastuikin pitkäjalkaiseksi honkkeliksi. Hetken Jujun kanssa puuhailtuaan lääkäri tuumasi, ettei Juju ole muutenkaan kovin ragdollmainen, koska se on niin kovin valpas. Hän epäili, että kyseessä saattaisi olla valeasuinen cornish rex, eikä tämä kissaemo suinkaan tyrmännyt ajatusta. Viilettäähän Juju usein asuntoa ympäri formulakorvaisena karvarakettina.


Juju oli nätisti tutkimuksen ajan eikä hermostunut
edes vasempaan kannikkaan tuikatusta piikistä.

Poitsu sai kehuja hyväkuntoisesta turkista ja puhtoisista hampaista. Kerroinkin ylpeänä, että Juju itse pitää huolen siitä, että pöpöt karkotetaan sen purukalustosta joka ikinen ilta. Juju todettiin myös hoikaksi, ja vaikka minua ei kehotettu lihottamaan sitä, jäin miettimään, pitäisikö sille hankkia vaikkapa penturuokaa, jotta se saisi edes pari sataa grammaa lisäpainoa. Juju tosin on paitsi nirso myös herkkä, joten ruokavalion säätäminen on aina vähän riskialtista.
  
Kun lääkäri kirjoitti anamneesia, kaivoin kunnon bloggaajan tavoin
kameran esille. Silloin Jujun käytös muuttui täysin: se rentoutui silmin
nähden, maistoi lääkärin tarjoilemia palkkioraksuja ja alkoi tutkia paikkoja!
Päättelimme lääkärin kanssa, että Juju on blogikissana niin tottunut kuvaamiseen, että kamera sai sen tuntemaan olonsa kotoiseksi. Enpä olisi koskaan ajatellut, että bloggaamisesta voisi olla tällaistakin hyötyä, mutta aina sitä ihminen (ja kissa) oppii kaikenlaista uutta. Samalla tavalla sain Jujun rauhoittumaan, kun odotimme kyytiä kotiin:

Kukkuu! Kuka pieni siinä matkustaa? Eväitäkin olisi vielä jäljellä. 
Tein kotona loppupäivän etätöitä ja valvoin, että Juju toipui hyvin rokotuksesta. Minua varoiteltiin, että sen ruokahalu saattaisi olla huono ja kissa muutenkin väsynyt, mutta tässäkään suhteessa Juju ei ollut tavanomainen tapaus. Sillä oli sudennälkä, ja se tuhosi lääkärin antamat eväsraksut heti kotiin päästyään. Sen jälkeen se nassutti purkillisen Canaganin märkäruokaa ja töpsötteli tyytyväisen näköisenä ympäriinsä, kunnes asettui lopulta jalkani päälle torkkumaan.
 
”Jos olen näin söpö, niin ethän, mama, enää vie sinne paikkaan, jossa sanotaan honkkeliksi?”
Entä miten päivän tempauksiin suhtautui se toinen lemmikki? Sen sijaan että Nuppu olisi ollut pikkuveikan tukena, se liukeni äänettömästi paikalta, kun kantokoppa ilmestyi eteiseen. Seuraavan kerran neitosesta tehtiin laiskanpullea näköhavainto, kun saavuimme kotiin. Se taapersi unenlämpimänä eteiseen, vilkaisi meitä haukotuksen lomasta, ripsutti pari kertaa selkä köyryssä pahvitoukkaa ja hävisi sitten taas teille tietämättömille. Edes ruokatölkin avaus ei saanut Nuppua palaamaan, vaan siihen ihmeeseen tarvittiin boksin piilottaminen. Sen jälkeen Nuppu on taas ollut hyvää pataa meidän ja koko maailman kanssa. Varsinkin emon laukun...
 
”Ehkä täällä pussukan uumenissa piileksii vielä pari raksua...”

tiistai 4. lokakuuta 2016

Hyppelevä nallekarhu

Joskus käy niin vekkulisti, että yhden onnettomuus on kahden onni. Tämän Hupsut saivat kokea, kun lempituulitakkini kiristysrenksu hirttäytyi pyörän satulan ympärille ja katkesi läväyttäen minua ikävästi takamukselle. Selvisin tapauksesta säikähdyksellä, mutta on turha kuvitella, että takin helmaa saisi enää koskaan rypyttymään. Olin ymmärrettävästi harmistunut, kunnes saavuin kotiin ja esittelin itsetuhoisen renksunpätkän Nupulle ja Jujulle. 
 
”Jei, mama! Agility onkin mulla jo niin hyvin lapasessa, että on korkea aika
vaihtaa esteet naruhyppytreeniin. Jos sä vaikka pyörittäisit ensiksi?”

”Nallekarhu, nallekarhu, mene sisälle...”

”Nosta tassusi... Niiaa, kumarra... Mutta hei, älä syö sitä hyppistä!”
 
Juitsi sekosi niin pahasti naruun, että joutui pyörittäjän paikalle.
Tässä vaiheessa Nuppu saapui katsomaan, mitä oikein tömistelimme. Oli sen vuoro hypellä narua romanttisen aakkoslorun tahdissa. Kuinka ollakaan - neiti ”kompastui” hyppikseen R-kirjaimen kohdalla.

”Nuppu se tykkää Ruffesta, Ruffe se tykkää Nupusta... Juu, ei, juu, ei, JUU!”

Emme ehtineet testata, olisiko Nupulla häissä päällään hääpuku, juhlapuku,
uimapuku vai olisiko se kenties alasti, sillä Nuppu innostui pusuttelemaan
hyppistä kiitokseksi nappiin menneestä aviomiehen valinnasta.

Ehkä Ruffea mietityttää, vietetäänkö häät
kirkossa, navetassa vai hiekkiksellä...

Seuraavassa hyppisleikissä testasimme, olisiko Juju pappi, lukkari, talonpoika vai kuppari...
 
...mutta kaikkihan sen tietävät, että tämä poika ei ole rikas, köyhä tai varas...

 
...vaan kaikin puolin ihana ja RAKAS!

Lällyn hyppelehtivää lokakuun viikkoa teille kaikille! Ja kertokaa, muistatteko muita hyppynaruloruja, joita me Hupsut voisimme testata!