Sisko ja sen veli

Viime aikoina Hupsut ovat keskittyneet paljon seurustelukuvioihin. Nuppu on haaveillut poikaystävä Rufuksesta ja Juju on pohtinut, kuka ottaisi vastaan sen ojentaman reality-tv-ruusun. Nuppu on retkottanut kehräävänä räsynä ”iskän” sylissä, ja Juju on löytynyt emon kainalosta kerran jos toisenkin. Emme ole silti unohtaneet kissojen välistä ystävyyttä, joka on ehdottomasti yksi toveruuden kuninkuuslajeista, kuten seuraavasta sikermästä voi päätellä:

ONNEA ON...

...lerppakorvainen sisko, joka kiitää tuulispäänä paikalle, kun leikitään Jerusalemin suutaria.

...veli, joka nukkuu yläpunkalla ja herää lohduttamaan,
jos alapunkan sisko näkee painajaista kammottavista,
katolla vaanivista irtokarvatupoista.

...sisko, joka ei aina ymmärrä kaikkia leikkejä mutta leikkii silti reippaasti mukana.

...veli, joka tsekkaa, että tunneli on turvallinen ennen kuin päästää sinne siskonsa.

...sisko, joka varmistaa, että villikset ovat raikkaat
eivätkä roiku puolitangossa.

...veli, joka jaksaa pelata silloinkin, kun siskolla on jo raksut mielessä.

...sisko, joka ei huomaa joutuvansa pian saaliiksi.

...leipuriveli, joka tuoksuu ihanasti pullalta.

...sisko, jonka kanssa hiljaisuus ei ole vaivaannuttavaa silloinkaan,
kun kumpikaan ei mourua tai mihhaa.

Onni on kaksi suloista, vilttiin naamioituvaa kattia, joiden hempeilyyn ei kyllästy koskaan!

Kissat muusina

Ennen kuin kukaan ehtii säikähtää otsikon kaksiselitteisyyttä, haluan heti painottaa, että tämänkertainen blogimerkintäni liittyy taiteeseen ja muusiin – ei perunoihin ja muusiin. Olen huomannut, että kissoilla on luovuuteeni merkittävä vaikutus. Kehräyshurina saa aivorattaani pyörimään (hitaasti mutta varmasti), näytön takaa pilkottavat korvat luovat juuri oikeanlaisen tunnelman, ja pienet silkkisen pään pökkäykset rohkaisevat minua jatkamaan silloin, kun olen jo valmis luovuttamaan. Palleroiset muusani ovat aina läsnä, kun kirjoitan, ja osallistuvat usein puuhaan itsekin. Kerran silmäni välttäessä Nuppu oli ystävällisesti aloittanut tarinan puolestani. Avauslause kuului: ”Cd 4”. Harmi vain, että teemana oli talvi eikä musiikki.

Muusa paitsi inspiroi myös editoi.

Ilman muusia tätäkään blogia ei olisi.

Toisinaan muusuus menee hieman överiksi. On vaikea kirjoittaa, kun Juju räpeltää viidettä kertaa koneen sammuksiin tai yrittää nakertaa leikkisästi sähköjohtoa. Maalaamisen vaikeusaste taas kasvaa huimasti, kun kankaan päällä rötköttää selällään kultaisennoutajan kokoinen (ja oloinen) kissa, joka kaipaa masuunsa rapsutuksia ja suukkoja. Pienet mutkat matkassa eivät minua silti haittaa, sillä loppujen lopuksi kissojen hupsuttelu on taidemuodoista parhain!

Hyvää muusuutta. Näin se toimii parhaimmillaan.

Tästäkin näystä vielä inspiroituu.

Tässä taiteilijalle tulee jo pahoja aavistuksia...

Muusuus gone bad. Mutta kuka muusa nyt jaksaisi olla aina eteerinen?

Maailman paras kaveri

Mikä voi olla suloisempi kuin pehmeänpalleroinen, suukotteleva ragdoll? No tietenkin kaksi samanmoista. Olen monta kertaa taputtanut itseäni selkään, kun tajusin toteuttaa unelmani tuplana ja hankin kerralla kaksi kissaa. Vaikka kuinka paljon hoivaan ja leikitän pienokaisiani, en voi koskaan tarjota niille samanlaista seuraa kuin toinen kissa. Sydämeni sulaa joka kerta, kun kultamussut nukkuvat söpösti sylikkäin ja putsailevat toistensa turkkia. Niillä on loputon kavalkadi hellyttäviä nukkuma-asentoja ja -paikkoja, ja vaikka ne joskus vähän nahistelevatkin, nukkumaan ei koskaan mennä riidoissa.

Tuplasöpöä uinailua

Eikä söpöys katoa unien jälkeenkään.

Isosiskon vieressä on turvallista tutia.

Juju ei hevin kyllästy siskopuolensa kanssa peuhaamiseen, ja yksin jäätyään se vääntää päälle megamou’un. Nuppu yrittää olla kuin ei meteliä kuulisikaan ja katselee tyynesti toisaalle. Silloin muistutan sitä aina kissakaverin velvollisuuksista, ja Nuppu tuntuu ymmärtävän. Ainakin se nousee ja kävelee korvat hieman vastahakoisessa luimussa äänen suuntaan. Kohta kissat jo viilettävät peräkanaa ohitsemme, ja Nuppukin näyttää onneksi viihtyvän.

Yksi parhaista leikeistä on imurin karttaminen.

"Anna tänne se hiiri!" / "Emo! Juju kiusaa!"

Jokainen kissa tarvitsee ystävän, joka osaa näprätä tötterön irti.

Usein tuntuu ikävältä jättää pikkukisut yksin työpäivän ajaksi, mutta lähtöä helpottaa ajatus siitä, että niitä tosiaan on kaksi. Yhdessä niiden on mukava istua ikkunalaudalla ja ihmetellä maailman menoa – pikkulintuja, talonmiestä ja naapurien lapinkoiraa, joka on vielä Nuppuakin pörröisempi.

Käymme yhdessä ain, pörröhännät rinnakkain.

Kehräävä karvahattu

Nuppu aloittaa nuppumaisen touhuamisensa jo aamuyöstä. Joskus olen herännyt sen hätäiseen miukumiseen, mutta kyse on aina ollut riemukkaasta leikistä. Nuppu on tullut minua vastaan flamingo suussaan iloisena siitä, että joku haluaa leikkiä sen kanssa. Tässä vaiheessa myös Juju tulee haukotellen siskopuoltaan ihmettelemään. Jätän sen aina mielelläni Nuppusen leikkitoveriksi ja painun itse takaisin vällyjen väliin.

Aamulla Juju ja Nuppu saavat tulla luvan kanssa makuuhuoneeseen. Juju nukkuu välissämme selällään – joskus jopa pää tyynyllä – mutta Nuppu ei malta pysyä kauan paikoillaan. Se tekee kierroksia ympärillämme ja kehrää niin, että seinät tärisevät. Sillä on myös tapana käpertyä tyynylle puoliksi pääni päälle kuin pehmoinen karvahattu. Hatusta sen tosin hurinan lisäksi erottavat myös pikkuruiset hampaat, joilla se yrittää nakerrella hiuksiani tai haukata hellästi poskesta, jotta riemastuttaisin sitä nousemalla ylös – vihdoin ja viimein!

Karvahattu odottaa, että painaisin pääni tyynylle...

Näin Nuppu nukkuu myös minun kainalossani.

Juju tuhisee hiljaa ja onnellisesti. Sen läsnäolo rentouttaa
toisin kuin erään karvahatun, joka herättää koko talon.

Formulakorvat

Jos on koskaan tarkkaillut villin kissanpennun spurttailua, on takuulla nähnyt myös tiukasti päätä vasten painetut formulakorvat. Lookkiin kuuluvat myös lautasen kokoiset silmät, jotka pälyilevät näkymättömiä perhosia, kimalaisia ja avaruusaluksia. Kissanpentu sinkoilee kynnet rapisten päiväpeitolla, loikkii kuin nelitassukenguru ja kirmaa sitten ympäri huoneistoa mattoja rullaten. Kaikkein hauskinta kaahailu on kissakaverin kanssa.

Meillä vauhtipyrähdykset aloittaa yleensä Juju, joka haastaa Nuppusenkin villiin menoon. Kerran jos toisenkin olen yllättynyt kesken hammaspesun, kun vessan hyllykön alle sujahtaa kissa piiloon. Harmi vain, että Nuppu mahtuu kaapin alle vain puoliksi. Kukaan ei ole raaskinut kertoa, ettei piilo ole kovin hyvä. Kun jahtailut on jahtailtu ja pörhistelyt pörhistelty, kaverukset vetäytyvät sulassa sovussa sängyn päälle toisiaan putsailemaan ja ihan vähän painimaankin.

Paikoillanne...

Valmiit...

HEP!

Tunnelmat painiottelun päätteeksi