On päivänselvä asia, että lapset omaksuvat
tapoja ja asenteita vanhemmiltaan, mutta enpä olisi uskonut saman pätevän
kissoihinkin…
Kaikki alkoi viattomasta parin kilon
kiinteytyskuuristani. Punnitsin itseni kuuliaisesti joka aamu, ja melko
nopeasti sain punnituskaveriksi kenenkäs muun kuin Nupun. Se seurasi minua
puntarin luo ja odotti, että nollasin näytön. Ennen kuin ehdin itse astua
puntarille, Nuppu istui jo sen päällä ja katseli kiinnostuneena lukemaa. Aluksi
luulin, että kyse on hauskasta sattumasta, mutta kun kuvio toistui joka aamu,
jouduin kohtaamaan itseni. Tällaiset arvotko siirrän pienelle, sopusuhtaiselle
kissatytölleni? Onneksi Nuppu ei tuntunut piittaavan, vaikka vaa’an lukemat sen
tapauksessa aina nousivat. Ehkä se halusikin opettaa minulle rennompaa
elämänasennetta – ja se neuvo meni perille: enää emme ole kumpikaan kavunneet
mokomalle puntarille!
Puntarin kautta... |
...aamupalapöytään |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti