maanantai 16. syyskuuta 2013

Sukkela sivustakatsoja


Juju on niin ahkera temppuoppilas, että se osaa jo istua, antaa tassua, kulkea vieressä, mennä maahan, pyörähtää ympäri, hypätä jakkaralle, kulkea tunnelista, raapia pahvisiiliä, seisoa takajaloillaan ja nostaa esineitä lattialta. Innokkaana opettajana päätin ilahduttaa myös toista kullanmuruani yksityisopetuksella. Sainkin Nupun heti istumaan, mutta ongelma oli, ettei neiti enää halunnut nostaa söpöä takamustaan matosta.

Silitin Nuppua ja selitin, ettei kaikkien tarvitse kiinnostua temppuilusta. Jatkoin Jujun kouluttamista, ja Nuppu osallistui mielellään touhuun penkkiurheiluhengessä. Jonkin ajan kuluttua, kun Nupun raksubaari suljettiin ja ruoka-aikoihin tuli uusi säännönmukaisuus, tapahtui ihme: Nuppu tuli luokseni, istui mallikelpoisesti ja antoi tassua raksuja anellen! Se oli oppinut kaikki temput Jujun koulutusta katsoessaan, mutta vasta nyt sillä oli riittävästi motivaatiota näyttää taitojaan. Esittipä se minulle myös pari itse kehittämäänsä temppua: se osaa läpätä ylävitosen ja esittää leijonaa (= istuu takajaloillaan ja viuhtoo etujalkojaan vimmatusti). En kouluta Nuppua edelleenkään naksuttimella. Jos Nuppu on oikealla tuulella, se keksii kyllä itse omat temppunsa.


"Joko opetellaan jotain uutta?"

Juju ja perustarvikkeet

Nuppu antaa tassua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti