perjantai 29. marraskuuta 2013

Miukumaukut matkalla, osa 2

Nuppulaisen tötterökuuri jatkui kylässäkin, joskin huomattavasti vapaammin. Aluksi neiti sai ”huinia” paikat ilman ”truuttia” (niin kuin sikäläisittäin sanotaan), sillä emme halunneet sen törmäilevän tuoleihin tai pöydänjalkoihin. Pesutuokiot eivät edes käväisseet Nupun mielessä, sillä uusia virikkeitä pursuili joka puolelta. Herttaisinta oli kissoja varten valmisteltu jättimäinen nukkumapaikka, jonka päällä odottelivat iki-ihanat unilelut.

Nuppu valmistautuu yöunille prinsessavuoteella.

Jujun idoli ja unikaveri oli tämä paljon elämää nähnyt leijona.

Nuppu-nallukka taas uinaili tämän toisen mesikämmenen kanssa.

Yön kissat viettivät alakerrassa, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan saimme nukkua aamulla yli seitsemään. Ruokinta ja seuranpito oli delegoitu mieheni vanhemmille, ja kun vihdoin raahauduimme aamupalalle, kissat katsoivat meitä kuin härät uutta veräjää. Tämän sananparren valitsin siksi, että hämmennykseen todella liittyi veräjä. Yläkerta ei ollut osa kisumisulaisten temmellyskentää, joten se blokattiin puuportilla. Pienokaiset eivät oikein ymmärtäneet yläkerran merkitystä, vaan varsinkin Jujua pelotti narisevat portaat, joiden syövereihin välillä katosimme. Vaikka putkahdimme aina ehjinä takaisin, Jujun epäluulo ei hälvennyt missään vaiheessa.

Tätä lähemmäs yläkertaa oravamme eivät päässeet kiipeämään.

Juju opasti, ettei Nupun kannata työntää tötteröpäätään kaiteen väliin.
Kolmen päivän aikana kissat kotiutuivat kyläpaikkaan niin hyvin, etten ihmettele, jos ne ehtivät salaa tehdä osoitteenmuutoksen. Tuntui hiukan kurjalta retuuttaa kissat kotiin, vaikka ne niin nauttivat vierailustaan. Kotimatka naukumiukutettiin tuttuun tapaan, mutta onneksi turvalliset kotiympyrät saivat kissat heti rentoutumaan. Pikkuiset simahtivat sängylle untuvapalloiksi ja näkivät ihania lomaunia monen monta tuntia…

"Ihanat nämä koristeelliset reunat, aivan toista kuin se nuhjuinen nojatuoli kotona..."

"Oi miten kauniit maisemat! Paljon enemmän tipuja
kuin kerrostalon pihassa. Päästäpä niihin tassuiksi..."

"Ihanko totta tuossa kuvassa on
meidän 'iskä' pienenä?!"

"Ketään ei varmaan haittaa, jos vähän kahistelen noita rimpsuja..."
"Kuuri loppui! Ähäkutti, tötterö, ja so long!"
Kun näyttää tarpeeksi söpöltä ja kiehnää ihanasti, saattaa saada sellaisenkin palvelun,
että yksi tuoli vedetään aina esiin pomppualustaksi pöydälle...

Kun kysyin Nupulta, lähdetäänkö kotiin, se ei katsonut minua silmiin,
vaan jäi pakastimen päälle lusmuilemaan. Mihinkäs kissa kotoaan lähtisi?!

torstai 28. marraskuuta 2013

Miukumaukut matkalla, osa 1

Välillä elämä järjestää eteemme yllättäviä tilanteita. Reissuun lähtiessä sellainen voi olla esimerkiksi liian pieneksi kutistunut kuljetuskoppa. En ole pitkään aikaan käyttänyt vanhaa kassia, koska olen hilannut kissoja yksi kerrallaan eläinlääkäriin uudessa, helppotäyttöisessä kassissa. Olimme vakuuttuneita, että Juju mahtuisi vielä vanhaan laukkuun, mutta kun laskimme sen Jujun viereen, jopa minä (= matemaattisloogisesti vajavainen yksilö) tajusin, ettei hommasta tulisi mitään. Niinpä kirmasin kadun toiselle puolelle lemmikkieläinliikkeeseen ostamaan suurinta mahdollista kuljetuslootaa, jota Nuppu sai heti luvan testata. Se ei edes ehtinyt reagoida (ts. pötkiä villahousut hytkyen pakoon), kun se jo nökötti boksissaan valmiina suuntaamaan uusiin seikkailuihin.

Johan olikin show pakata kissojen hoitokassi. Hiekat, hiekkis, lapio, pussukat, lelut, tunneli,
namit, naksutin, ruoat, Nupun tötterö ja tassuvoide... Ymmärrys lapsiperheitä kohtaan kasvaa.

Parin tunnin automatka oli melkoista hurjastelua ainakin moukumielessä. Juju sanoi ”nauuu”, johon Nuppu vastasi ”miuuu”. Vivahteikas vuoropuhelu jatkui, kunnes lähestyimme paikkakuntaa, jolta kissat ovat kotoisin. Silloin ne yhtäkkiä hiljenivät kuin yhteistuumin, jotta emme vain palauttaisi niitä kasvattajalle (HUOM! Tällaisella vaihtoehdolla ei murusia edes uhkailtu). Kymmenisen kilometriä myöhemmin miukukonsertti jatkui taas ja lakkasi vasta pikkutiellä juuri ennen määränpäätä. Kun laukku ja boksi avattiin kyläpaikan eteisessä, esiin mönki kaksi hyvin hiljaista räggäriä pienet sädekehät päänsä päällä.

Tämä pieni kissa moukui koko matkan kylään asti...


Nuppu lähti heti kiertämään koko alakerran, minkä jälkeen se oli jo kuin kotonaan. Uusi paikka oli niin ihana, ettei Nuppu tiennyt, miten päin se olisi. Välillä se vain hypähteli riemuissaan paikallaan ja paineli sitten taas ympäriinsä kuin karvainen tykinkuula. Se heittäytyi selälleen paijattavaksi, onnistui tiputtamaan kynttelikön urkujen päältä ja touhotti hyväntuulisena sinne tänne. Juju taas eteni kuin mittarimato ja pakeni sohvan taakse aina, kun jostain kuului pienikin rapsahdus. Onneksi oman tunnelin suojissa saattoi nököttää turvallisin mielin, ja seuraavana päivänä Jujukin uskalsi jo rentoutua. Ja mikäs siinä köllötellessä, kun kyläpaikassa ”pienet” kissamme saivat suorastaan kuninkaallisen kohtelun…

Nuppu löysi heti tuolin,
mutta se oli vähän liian pieni...
Eipä aikaakaan, kun löytyi liian suuri tuoli.
Nupusta se oli kuitenkin juuuuri sopiva.
Elämä jatkuu, ja tunnelin päässä siintää valoa.

Seuraavana aamuna Jujukin pääsi jo loman makuun.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Tötterssönit lomalla

On maanantaiaamu, mutta aah: olemme kotona. Unelmissa siintänyt syysloma on virallisesti alkanut, ja kissat ovat siitä yhtä onnellisia kuin mekin. Jujusta se näkyy selvimmin: se kehrää ja kiehnää, eikä sen tarvitse kyyhöttää surumielisesti ulko-oven edessä. Se on myös varsinainen hyvän mielen pikkukissa, joka töpsöttelee ympäriinsä korvat pystyssä ja innostaa leikkiin myös Nupun tötteröineen kaikkineen.

Lomalla ei pedata sänkyä, vaan paijaillaan ja leikitään!

Nupun tassu on parantunut hyvin, mutta lääke- ja tötterökuuri jatkuu vielä ainakin kaksi päivää. Aika hujahtanee leikiten, sillä Nuppu on osoittanut taas ensipupumaista asennetta. Gramofoni ei häiritse sen elämää ollenkaan, vaan se kiipeilee siellä täällä ikään kuin parempaa kenttää hakien. Kun kirjoitan läppärillä, Nuppu istahtaa viereen ja takaa, että verkko toimii moitteettomasti. Hankalin Nuppu on silloin, kun se on saanut temmeltää vahditusti ilman tötteröä, joka täytyisi taas asentaa paikoilleen. Sen sijaan että Nuppu pyristelisi vastaan, se tekee juuri päinvastoin: se heittäytyy kyljelleen tai selälleen maahan niin velttona kuin vain ragdoll voi. On todella hankala ujuttaa päätä kauluriin, kun kissa esittää kuollutta. Minua ei kuitenkaan niin vain huijata, ja kummasti kissaan tulee taas eloa, kun pönttö on päässä ja uudet leikit alkavat.

Nuppu ja Juju miettivät, mitä lomareissulle pakataan mukaan.
Tunneli ainakin, mutta hiiri ei kyllä mahdu emon laukkuun. 


Tässä välissä täytyy ilmoittaa, että lomamme kunniaksi emme lähde Barbadokselle vaan vaihdamme maisemaa lähikaupunkiin mieheni kotikonnuille. Otamme mukaan kaksi pientä aurinkoamme, eli muutaman tunnin päästä Nuppu ja Juju pakataan kimpsuineen kampsuineen automatkalle ja uusiin seikkailuihin, joista kirjoitan lisää viimeistään kotiin palattuamme. Adios, sanovat Barbados-kissat eli herra Herrera ja neiti Gonzales!

"Nyt hus pois koneelta ja matkaan!"

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kissakodin leffailta

Katsomme viikonloppuisin usein valkokankaalta elokuvia – minä, mieheni ja kaksi karvaista kissapalleroamme. Ensimmäinen puolikas sujuu yleensä mukavissa merkeissä. Alkutekstien aikana syön karkkipussini tyhjäksi ja kissat asettuvat suloisesti nojatuoliin tai kiipeilypuuhun nukkumaan.

Juju Bogart elokuvassa Kissablanca

Leffan puolivälin paikkeilla Jujulle tulee kuitenkin nälkä. Se hyppää sohvapöydälle ja istahtaa strategisesti niin, etten näe enää tekstitystä. Jos jalkani ovat pöydällä, Juju alkaa pökkäillä varpaitani niin, että sen pieni siro pää on vaarassa irrota. Jos jalkaoptiota ei ole, Juju asettuu pöydän reunalle tuijottamaan minua herpaantumatta, kunnes en enää ymmärrä näkemästäni ja kuulemastani mitään, vaan alan nauraa. Tässä vaiheessa joudumme yleensä kelaamaan elokuvaa taaksepäin, ja kohennan asentoani niin, että näen taas koko kankaan.

Nuppu Hepburn klassikossa Aamiaispuuro Tiffanylla


Seuraavaksi Juju hyppää sohvalle ja tassuttelee päälläni. Se nykii hiuksiani ja siirtyy sitten johonkin kolmesta kielletystä paikasta. Lievin niistä on ikkunalauta, jossa se availee verhoja niin, että pihavalot pilaavat leffateatteritunnelman. Astetta pahempi paikka on kirjahyllytaso, jolla Juju alkaa nakerrella tekokukkasia ja kaataa valokuvia. Vihoviimeinen kohde on leffatykki itse. Kun Juju hyppää sen päälle, mieheni ottaa sen takuulla syliinsä ja kiikuttaa keittiöön iltaruoalle. Sinne kirmaa myös Nuppu, ja elokuvailtamme voi jatkua. Kun kello tulee tasan kymmenen, molemmat kissat vetäytyvät yöunille. Väännämme volyymia vähän pienemmälle, katsomme pläjäyksen loppuun, suikkaamme hyvänyönsuukot kissojen päälaelle ja hipsimme vähin äänin itsekin yöpuulle.

Vaikka sattuisi olemaan sävy sävyyn maljakon ja kukkasten kanssa, niitä EI saa järsiä.

Juju kurkistaa Hitchcockin Takaikkunasta. Etuikkunasta näkee igluputken sisään.

Nuppu osoittaa, että tötterö päässäkin voi näyttää klassiselta.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Ahma vs. saimaannorppa

Katsoimme eräänä iltana kaitafilmejä ajalta, jolloin videokuvaaminen oli vain harvojen herkkua. Oli huvittava katsoa, kuinka ihmiset peittelivät kauhuissaan kasvojaan tai ilvehtivät omituisesti kameralle. Jotkut meistä tekevät näin nykyisinkin – muiden muassa Nuppu.


Vielä jokin aika sitten Nuppua sai filmata kaikessa rauhassa. Se saattoi painaa tassun poskea vasten, ja jos sen päähän olisi painanut silloin lakin ja toiseen tassuun ujuttanut ruusun, lopputulos olisi ollut upea ylioppilaskuva kenen tahansa olohuoneen seinälle tai ainakin kiitoskorttiin. Nykyisin Nupulla on kuitenkin menossa irvistelyvaihe. Aina kun Nuppu tekee jotain söpöä ja yritän ottaa siitä kuvan, se kyllästyy poseeraamiseen ja yrittää sirkuttaa minut luokseen. Nupun ääni on vieno ja pieni, mutta kuvista tulee todella vavisuttavia – kuin olisin mennyt herättämään nälkäisen ahman päiväuniltaan. Kun lopetan zoomailun, Nuppu palautuu taas kehrääväksi saimaannorpaksi, josta yritin alun perin ottaa kuvan…


"Skviik! Tämä kori on varattu, ole hyvä ja ota vuoronumero."

"Kvääk! Eino repi tunnelin kattoon reiän."

"SKRÄÄK! Laita se Dallas taas pyörimään!"

"Tsirp! Tahtoo bussimatkalle, kun Jujukin pääsee!"

"Sväyyyy! Entäs sitten, jos menin taas pöydälle?!"


"Gärrr! Tyynyn alla on takuulla herne."

"Skrrääääk! Miten niin en voi olla Amerikan seuraava huippumalli?
Kuka tätä blogia oikein kirjoittaa?"

Ja tähän loppuun yksi ihana saimaannorppa. Taitaa olla vielä kuutti.