Katseista kaunein

Jujulla on ollut viime aikoina kova vauhti päällä. Se on nuuskutellut kissanminttua, kiemurrellut matolla, jahdannut Nöppistä ja kaapinut ovia riehakkaasti moukuen. Jokapäiväisissä treeneissä se koheltaa ja esittelee kaikki temput, ennen kuin olen edes ehtinyt pyytää niistä ensimmäistäkään. Niinpä palasimme tänään ihan perustasolle. Otin naksuttimen ja nameja ja pyysin Jujua katsomaan minua silmiin. Pieni touhukas poika ei kuunnellut, vaan istui, antoi tassua, meni maahan, teki piruetteja, narisi ja nyykötti. Eikä vahingossakaan siirtänyt katsettaan kädestäni, jonka sisällä tunamuruset majailivat.
 

Harvoin sitä on kateellinen tonnikalalle, mutta joskus sitäkin tapahtuu.

Kun Juju vähän rauhoittui, se alkoi selvästi miettiä, mikä ihme minua vaivasi, ja katsoi minua sitten suoraan silmiin. Naksautin, palkitsin ja kehuin sitä hienosta tempusta. Namista innostuneena Juju jatkoi hääräämistään ja tarjoili taas monenlaisia taidonnäytteitä, mutta tällä kertaa show päättyi paljon nopeammin silmiin katsomiseen. Taas tuli naksu, nami ja kehut – ja melkein näin, miten Jujun pienen karvaisen pään päällä syttyi lamppu: emo haluaakin, että Juitsi tekee hurmaustempun sinisillä silmillään! Eikä kolmannella kerralla mamman enää tarvinnut todistaa pitkää temppukimaraa, vaan Juju väläytti heti katseen, joka vei jalat alta ja sulatti sydämen.

 

Nämä silmät katsovat ihan sielun perukoille asti!

Juju teki tempun heti neljännenkin kerran ja oikein hihkui innostuksesta tajuttuaan jutun jujun. Tiedän sen, koska naksuttimen ja silmien lumo kuljetti meidät hetkeksi maagiselle tasolle, jolla puhumme yhteistä kieltä. Sen sanastoon eivät kuulu ”miu”, ”mau” tai ”mamman oma kuutamuttu” vaan luemme tietenkin toistemme ajatuksia. Päivän koulutussessio muistutti minua myös siitä, miten näinkin pieni temppu voi olla iso ilo, joka vahvistaa emon ja pienen kissapoitsun symbioosia entisestään.

 

Aktivointia ja rakkautta samassa, karvaisessa paketissa! Sehän sopii! <3

Räsyt sinivalkoisina

Ensi viikolla vietetään historiallista hetkeä, kun Suomi-neito täyttää kunnioitettavat sata vuotta. Vaikka Nupun ja Jujun sukujuuret ovatkin kaukana Amerikan-mantereella, kissat ovat syntyneet ja kasvaneet suloisessa Suomessamme eivätkä tiedä maata armaampaa. Siksi ne haluavat ehdottomasti ottaa osaa Suomi 100 -teemaiseen blogihaasteeseen, johon Tassulinnan kaverit meidät innostivat. Ennen linnanjuhlia ja Maamme-laulun nau’untaa sukellamme siis sinivalkoisiin tunnelmiin supisuomalaisten räsynukkekissojen seurassa.

 

Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen... 

Siniset on esteet, sinisyyttä heijastaen...

Valkoinen on kaulus, valkoiset on yöt kesien...

 

Valkoiset on varvaskarvat nuo kissan pehmoisen!

Nupun ja Jujun mielestä näin lyhyt luraus ei mitenkään riitä ilmaisemaan niiden isänmaallisia fiiliksiä. Niinpä virittelemme ilmoille vielä toisenkin kertsin:

 

Pinkki ompi nessu, sininen on katseensa sen...

 

Siniset on puomit, sporttisuutta heijastaen...

 

Valkoinen on matto, valkoinen on niskansa sen...

Valkoiset on viikset sekä nuo kärjet tassujen!

Nuppu ja Juju saivat Jukka Kuoppamäen sävellyksestä sitkeän korvamadon, jonka ne halusivat karkottaa mihhaamalla muitakin kotimaisia klassikoita pienen potpurin muodossa.

Sinisimmukissamme, pus pus pus!
Sulle suukot annamme otsalle!

Katson sineen taivaan, tähti kirkkain sua,
taas mä pyynnöin vaivaan, ohjaa Ruffen luo!

On Pohjantähden alla tää Hupsuttamo mainen,
Mimmille mä laulan, oonhan suomalainen.

Ennen kuin hiljennymme odottamaan Suomen suurta juhlapäivää (ja Hupsujen minilomaa), kertaamme vielä haasteen säännöt ja vieritämme sinivalkoisen pallon näille blogeille:

Marraskuun muruset

Mimmi ja Alfred

Kollinkoukkuja

”Haasteen tarkoituksena on juhlistaa Suomi100 -juhlavuotta sinivalkoisin kuvin/postauksin. Kuvien ei ole pakko olla kukista ja puutarhasta, vaan kaikki kauniiksi ajattelemasi sinivalkoinen käy.”

Haasteen säännöt: 

1. Kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista) 

2. Tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa  

3. Haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan  

4. Käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki-Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste-postauksen kommenttikenttään.

Hupsuttamoon palailee vähitellen muitakin värejä.
Lämpöistä ensimmäistä adventtia teille kaikille
ja myöhemmin viikolla ihanaa itsenäisyyspäivää!

Köllöttelyä ja kakkuloita

Viikko sitten Hupsuttamon palveluskunta teki aikamatkan halloweeniin ja huomasi peiliin ja toisiinsa katsoessaan muistuttavansa eläviä kuolleita. Niinpä oli aika varata tuutilullaloma Läntiseen Mummolaan. Emme halunneet ottaa Nuppua ja Jujua mukaan pidennetyn viikonlopun viettoon, koska vierailumme oli niin tarkasti aikataulutettu: nukkumista iltayhdeksästä aamuyhdeksään, tuhti aamupala, pötköttelyä kirjaa lukien, yltäkylläinen ateria, herkkumuonien sulattelua köllötellen, kahvit ja pullaa, kiireetöntä saunomista, lettuja iltapalaksi ja sitten taas kahdentoista tunnin yöunet.

Juju laski kuumeisesti ja ymmärsi lopulta itsekin, ettei missään välissä
olisi ollut aikaa liimailla lattialle pudotettuja kukkopillejä tai
pyydystää portaikossa kainaloistaan roikkuvaa villikkoa.

Kunnon lepäily teki hyvää rankan YT-syksyn jälkeen, eikä kissoistakaan tarvinnut huolehtia, sillä idän suunnalta pölähti meille rakas luottohoitaja, Mummi Poppanen, joka otti pikkukissat lempeästi siipiensä suojaan.

 

Itäisenkin Mummin huomassa voi pötköttää 24/7, ja ruokahuolto pelaa täälläkin.

Palasimme löhölomaltamme tiistaiaamuna, koska äidilläni oli erityislaatuinen päivä: hänen silmänsä operoitiin. Nuppua, Jujua ja Mummia itseään ei koitos kovin paljon hirvittänyt, mutta minua sitäkin enemmän. Leikkauksen ajaksi tulin kotiin odottelemaan, ja juuri kun tarvitsin rauhoittelua kaikkein eniten, esiin astui yllättävä ritari. Ensin se nökötti pöydällä edessäni, silmäili sitten syliäni, käveli sylin yli pari kertaa, pysähtyi kesken kolmannen ylityksen, kääntyi muutaman kerran arvioivasti ja käpertyi sitten hurisevaksi keräksi minun ja läppärin väliin.

 

Jos blogeihinne on tullut hieman niukasti kommentteja, se johtuu siitä, että olen
käynyt harvoin koneella ja silloinkin kirjoittaminen on tehty melko kinkkiseksi.

Leikkaus sujui esimerkillisen hienosti, ja kissat ovat päässeet ihmettelemään, miksei Poppasen mummun nenällä nökötä enää kakkuloita, joihin voisi yön pikkutunneilla painaa somat hampaanjäljet kuin Hollywoodin Walk of Fameen. 

 

Mummi näkee nyt nauraa hupsun ja tosi höpsön
toilailuille ilman kaukoputkea tai suurennuslasia!

Ihan kauniit ja huomaamattomathan nämä rillit olivat...

...mutta enää kukaan ei kiellä, jos niitä vähän maistelee.

 

Juju halusi hassutella kokeilemalla konttorirottalookkia.

Laseissa kuulemma tuoksui vielä häivähdys hajataitosta.

Koska silmäleikkauksen jälkeen pitää ottaa iisisti, Mummi jäi Hupsuttamoon toipumaan. Pelkäsimme hieman, aiheuttaisivatko koripalloilija Kareem Abdul-Jabbarin mukaan jabbareiksi nimetyt suojalasit pikku pupuissa innon läpsiä Mummia naamalle, mutta hän on onneksi saanut uinailla yöt melko rauhassa. Mitä nyt turbo ja tosi turbo ovat rallittaneet aina aamuöisin hänen ylitseen, ja jälkimmäinen on välillä käyttänyt Mummia trampoliininaan. Silmät lepäävät onneksi yhä tuliterinä kuopissaan, ja maailma näyttää kirkkaalta joulukuun sumuista huolimatta. Parempaa joululahjaa ei kukaan meistä voisi toivoa!

Tältä Mummi näyttää öisin, joten voitte kuvitella, millaista luonteen lujuutta vaatii,
ettei mene hipeltelemään jabbareita pikkuisilla tassuilla. Varsinkin, kun teipit
yltävät välillä hilpeästi mummin leukaan saakka!

Koska Nuppukin on pysynyt terveenä,  joulumieli on meillä jo korkealla.

Juitsista olisi silti kiva saada vähän krääsää joulukollilta, joten lupasin,
että no totta höpsössä se saa kuiskuttaa toiveitaan tonttusen korvaan…

*Lisäys klo 16... Pitikin kirjoittaa, että Nuppu on ollut terveenä. Eipä ole enää, vaan tassun nuoleminen alkoi taas. Nyt ollaan sitten töttä päässä, ja maanantaina soitan lääkärille. Jospa olisi vielä jokin keino, jota voisimme kokeilla.

*Lisäys nro 2 klo 21:47... Hmm, en tiedä, pitäisikö tätä lisäystä tehdä, mutta Nuppu olikin koko illan ihan levollisesti ilman tötteröä eikä tassukaan näyttänyt punoittavan. Peukut pystyyn, että kyseessä olisi ollut hetkellinen kutka eikä enne uudesta tassutulehduksesta.

Kolmannen asteen kuulustelu

Minusta voisi periaatteessa tulla maailman paras viherpeukalo. Pystyisin takuulla kasvattamaan vaikka kolikoita pudottelevan rahapuun tai viisimetrisen orkidean, jos kasvit vain kykenisivät viestimään tarpeistaan yhtä yksiselitteisesti kuin ragdollit. Koska niin ei ole, tilanne on meillä tämä:

Olisikohan oikeanpuoleisen tyypin kannattanut sanoa "mörriuh"
esim. kuukausi sitten, jotta oltaisiin vältytty tältä kohtalolta?

Jos yrtit, kukkaset ja muut vihreät kumppanit haluaisivat menestyä paremmin asunnossamme, ne tarvitsisivat kommunikaatiotaitojen lisäksi myös mustan vyön karatessa. Rimppakinttuisen chilintaimen on turha kuvitella, että se selviäisi naarmuitta yöllisestä kohtaamisesta hämärällä ikkunalaudalla. En tiedä, mitä petoja näillä tienoilla liikkuu, mutta kaikkien viherhiukkasia sisältävien hemmojen olisi syytä varoa.

Yöllisistä kauhunhetkistä saa vihiä,
kun pläräilee aamulla lehdet läpi.

Tuntuu ikävältä, että viattomat viherkasvit joutuvat värisemään pelosta omassa kodissaan. Siksi päätimme tehdä kiusanteosta lopun ja kutsuimme kaikki epäillyt kolmannen asteen kuulusteluun. Kuka kumma on nipistellyt ja naksutellut habaneroja ja lanterneita?

Juju ei kuulemma liity tapaukseen millään lailla. On silkkaa sattumaa,
että se hiippaili kuulustelun alkaessa ikkunalaudalla.

Kyselimme näköhavainnoista myös tältä ohikulkijalta.
Luulisi, että näin suurilla silmillä jotain olisi näkynyt, mutta ei.
Neiti itse välttyi syytteiltä pienten, ikkunalaudalle
yltämättömien töpöjalkojensa ansiosta.

Kun neidille luvattiin palkkio jokaisesta vihjeestä,
sen muisti alkoi palailla pätkittäin.

Sinisilmäinen silminnäkijämme tajusi yhtäkkiä, että sehän oli räpsinyt muutamia valokuvia, jotka sisältävät langettavaa todistusaineistoa syyllisen kohtaamisista kukkasten kanssa:

Hups! Eikös Jujun pitänyt olla pihamyyjäisissä eikä kukkaruukkuja tonkimassa?

Sanokaa mitä sanotte, mutta tuo multahippu ei takuulla ole leijaillut itsekseen Juipin partaan!

Juju tunnusti lopulta häpeillen järsineensä iskän chilejä kymmeniä kertoja.

Keinovalon lämmittävien säteiden alla Juju lupasi, ettei se enää
ikinä, koskaan tai milloinkaan häiritse viherkasvien rauhallista arkea.
Kehotin chilejä silti aloittamaan varalta edes crossfit-treenit.

Ei-niin-tyly pahka

Harry Pottereita lukiessani mietin aina, mikä olisi minun suojeliukseni eli eläinhahmo, joka syöksyisi kirkkaana loistaen avukseni aina, kun ankeuttajat piirittäisivät minut tai saisin kannoilleni itsensä Voldemortin. Siihen aikaan kuvittelin, että näkisin hädän hetkellä suloisesti hohtavan luppakorvakanin tai takajaloilleen kavahtavan andalusianhevosen. Nyt tiedän, että turvakseni töpöttelisi kokonaista kaksi eläinhahmoa pörröisine häntineen ja kutittavine viiksineen. Safiirinsinisten silmien lumoavassa tuijotuksessa Voldemortistakin tulisi hetkessä hyvis.

"Söpöliys räggäriys" -taika ei petä koskaan.

Rowling on huipputaitava kirjailija, mutta en voi olla ihmettelemättä, miten hänen Potter-tuotannossaan on ohitettu kiehtova kissateema lähes täysin. Kissat ovat vain epämääräisissä sivuosissa, vaikka eivätkö ne ole perinteisesti noitien parhaita ystäviä? Jos minä saisin hieman säveltää jatkoa kirjasarjalle, Tylypahka olisi pullollaan kissoja. Harry Potterin sijaan pääosassa häärisi paitsi huispauksen myös agilityn mestari, hurmaava Juju Potter. Hänen paras ystävänsä olisi toimelias Nuppu Granger, joka saisi kaikki Rohkelikon kollikissat naukaisemaan ihastuksesta. Takuuvarma bestseller, sanon minä.

Sängyssämme on usein tällainen pahka,
mutta se ei ole tyly. Kun sitä koskettaa,
se alkaa hurista hyväntuulisesti.

Postipöllönä asunnossamme lepattelee tunturipöllö Nuppuwig.