Niin pehmoinen pallero kuin Juju onkin, siinä on myös
ylhäistä leijonien sukunäköä. Kun Juju lekottelee valkoisella karvamatolla, sen
voi melkein kuvitella suoraan Afrikan savannille. Kuuma aurinko laskee
autiomaan taa ja kutittelee säteillään kissapedon viiksiä. Tuuli puhaltelee
hiekanjyväsiä, ja nuori leijonauros siristelee silmiään. Se näkee kauempana
hiekkapilven ja tietää, että gasellilauma lähestyy. Niinpä leijona aukaisee
hurjan kitansa ja…
No, ehkä täytyy tunnustaa, että ”hurja kita” -kohta ei enää
kuvaa Jujua, mutta se toden totta juoksee kuin leijona: pehmeän notkeasti
lönköttäen. Ja Jujun saalistusloikkaa sietäisi gasellienkin varoa. Tämän
Jujukin tietää ja on ylpeä juuristaan ja ajoista, jolloin suuret ragdoll-laumat
vielä vaelsivat savanneilla ja saivat antiloopit anelemaan armoa...
Kotileijona tähyilee antilooppeja. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti