Jujucollien juhlapäivä

Jujun synttärit ovat tehneet tuloaan jo hyvän aikaa ja niitä on odotettu hurjan innokkaasti. Viimeksi eilen illalla mietin, mitä kivaa keksisin pienen pojan päänmenoksi, kun se täyttäisi aamulla yhdeksän vuotta. Aamuun mennessä olin kuitenkin autuaasti unohtanut, millä planeetalla asuin ja mitä päivää elettiin. Juju yritti vinkata minulle juhlapäivästään istumalla vienosti kahvinkeittimen ääressä, mutta olin niin silmät sikkurassa ja pää unenpöpperössä, että pusuttelin sitä vain tuttuun tapaan ja nostin sen sitten arkipuunaukseen Hipsun hiusstudiolle. Vasta kello 9:04 puhelimeeni kilahti viesti, joka säpsäytti minut todellisuuteen: 

Miten upean kortin kummityttöni olikaan piirtänyt Jujulle! <3

Hiippailin keittiöön hiljaa kuin ninja, muilutin tonnikalanamiputkilon mukaani ja palasin takaisin makkariin. Sitten polvistuin sängyn päätyyn, nostin vähän päiväpeittoa ja kajautin ilmoille ”Paljon onnea vaan”. Juju alkoi hurista ja kiemurrella, ja olisittepa nähneet, miten kiire sille tuli kääntyä selkäkiehnäysasennosta takaisin tassuilleen, kun se huomasi tonnikalanamit. Se nassutti onnellisena yllätysherkkuja, ihasteli vasta saapunutta korttia ja pönkkäili sekä minua että puhelinta kovin kiitollisena. Sovimme, että juhlat jatkuisivat mukavissa merkeissä työpäivän jälkeen, ja sen aikana päässäni muotoutuikin teema tämän vuoden juhliin. Arvaatteko alla olevasta kuvasta, mikä se on?

Täysimittainen agilityrata, johon kuuluu jopa musisointipiste...
Eiväthän tällaisesta tykityksestä selviä kuin...

 

...oman elämänsä bordercolliet!

Kun Juju oli taituroinut agilityradan monta kertaa läpi niin vauhdikkaasti, ettei kameraan tallentunut ainuttakaan tärähtämätöntä kuvaa, oli sopiva hetki ottaa puheeksi eräs iki-ihana söpönöpöjuttu, joka sai emon päätymään bordercollie-teemasynttäreihin. Syy ei ole nimittäin vain se, että Juju on aina fanittanut niitä ja luultavasti omaa ainakin jonkin verran kyseisen rodun geeniperimää. Pyysin Juitsia katsomaan puhelimesta, mitä hellyttävääkin hellyttävämpää se oli saanut synttärilahjaksi.

Onnea, Juitsi! Sait tänään uuden maalaisserkun, ja se on pieni ihana bordercollievaavi!

Sen nimi on Batman, ja me varmasti saadaan siltä lisää bordercollievinkkejä,
kunhan se tuosta vähän vielä kasvaa! Te ootte sitten kuin kaksi marjaa!

Ihastelimme Batmanin kuvia pitkään, mutta sitten oli aika siirtyä aineellisten lahjojen maailmaan. Juju tiesi kertoa, että bordercolliet voivat oppia erottamaan nimeltä jopa 90 lelua, eivätkä jujucollietkaan jää kovin paljon jälkeen. Juitsi sai lahjaksi kaksi uutta lelua ja oppi heti niiden nimet.

 

Flamu Flamingo ja Rontti Rottanen. Flamu Flamingo ja Rontti Rottanen...

Romu... Flanelli? Ja Flätti Ronttinen...?

No ei vaiskaan, vitsi, vitsi! Jujucolliet ovat aikamoisia humoristeja!

Jujulla oli niin hervottomat jutut, että Nuppukin ryömi sängyn alta niitä kuuntelemaan. Se kuitenkin kääntyi kannoillaan huomatessaan, että emolla oli kamera tassuissaan. Koska halusin Nupunkin juhliin mukaan, vein kameran kiltisti piiloon – ja silloin tietenkin näimme synttärien pöhköimmän ohjelmanumeron: Nuppu heitteli Ronttia ilmaan kerta toisensa jälkeen ja viiletti sitten häntä sojossa ympäri Hupsuttamoa kuin mikäkin vinttikissa. Voisiko ensi kesälle tilata perhepiiriin myös whippetin, jotta Nuppetkin saisi oman sielunsiskon?

 

Päätämme juhlalähetyksemme nyt näihin tunnelmiin. Onnea vielä kerran
meidän oma rakas Pikkukissi Juju! Olet niin fiksu, kaunis ja hieno! <3

PS. Jos haluatte tutustua lisää Jujun bordercollieserkkuun, 

pikkuiselle on avautunut juuri oma Insta-tili nimellä ”bordercolliebatman”.

Kei Lai Lee

Kirjoittelin teille viimeksi dominopalikoista, jotka pyörtyilivät iloisessa letkassa ja aiheuttivat Hupsuttamossa monenlaista hämminkiä. Kumoon kellahtelu ei ole suinkaan loppunut, mutta se on onneksi muuttanut muotoaan varsin veikeään suuntaan. Siitä taas on kiittäminen Hupsuttamon uutta itämaista vahvistusta, silkinpehmoista poikakissaa nimeltä Kei Lai Lee.

 

Dominot ovat homekorvien kotkotusta! Nyt kaatuilevat kana- ja tonnikalatornit!

 

Kein kanssa ei tule tylsiä hetkiä, sillä se haluaa keilata joka ilta.
Poppi soimaan, purtilot radalle ja kuono kohti kaatoja!

Äh! Eka kuonokierre meni kouruun, mutta semmoista sattuu kaikille!
Kei ei onneksi anna tunnelman latistua, vaan kertoo vitsin tai pari.

”Tiedättekö, miten sanotaan kompastumisvaara japaniksi?
Näin: Iso kisu taka nasi! Hih hih hii!”

”Ja kuka tietää, mikä on ripuli japaniksi? Mäpä kerron!
Seko Siko Kisu Masu.” 

Naurunremakka oli korvia huumaava, mutta porukassa oli yksi
huumorintajuton tyyppi, joka alkoi höykyttää Keitä.

Idän poika sai maistaa lännen tytön tassua, joka lämähti kunnolla leukaperään.

Korvat vain lerppuivat avuttomasti, ja vitsien sijaan
hallissa lenteli vain tuppoja karvaisista keilapalloista.

Lopulta keilahallin vartija saapui erottamaan rymyeetut toisistaan, eikä ketään naurattanut.

Kei Lai Lee on kuitenkin perushyväntuulinen hemmo, joten se ei jäänyt murehtimaan pientä rysyä. Se tassutteli takaisin radalle ja suoritti monta täyskaatoa, jotka tallentuivat onneksi keilahallin valvontakameroihin:

 

Kuten videolta käy ilmi, Kei keskittyi radalla vain ja ainoastaan keilojen tönimiseen. Hienon suorituksen jälkeen se tassutteli Shanghain yöhön ja jätti identtisen kaksoisveljensä keilarataa vahtimaan.

 

Ladies and gentlecats, tässä on Hui Lai Lee!

Parasta Huissa on, että se uinailee sulassa sovussa
myös Keh Räi Leen kanssa...

 

Löytyykö teidän lukijoiden joukosta innokkaita keilailijoita tai keilailevien karvaturrien omistajia?

Slalomin paluu

Jalkapallon mestaruuskisat ovat jälleen kerran alkaneet, ja koko maailma tapittaa intensiivisesti ruohokentällä edestakaisin viipottavia sortsiukkeleita. Hupsuttamossa näin ei kuitenkaan ole, sillä isikissi vääntää vertaisarvioita eikä emokissin pieneen mieleenkään tulisi napsauttaa televisiota päälle.
 

”Äiskäraasu ei vieläkään muista, mikä paitsio on tai minkä kanssa sitä syödään.” 

Sen verran minuun on kuitenkin tarttunut yleistä sporttihumua, että sain eilen pakkomielteen penkoa Jujun agilitykalustoa. Kaapin pölyisestä takanurkkauksesta löytyikin jotain tunnelmaan sopivaa: Ruotsin värejä kauniisti toistavat agilitytolpat. Vieläkö pujottelijalahjakkuus de Puippi muistaisi, miten niiden lomitse kuuluu puikkia?

 

De Puippi huomautti, että muisti palautuisi paljon nopeammin,
jos houkuttimena olisi suurpujottelijoiden hiukopalaa.

Kisakeittiöstä tilattiin kourallinen kuivattuja tunapaloja,
ja niin pieni kisapoika lähti suihkimaan rinnettä alas.

 

De Puipin sukset olivat mennä solmuun, kun se huomasi
radalla värivirheen. Kaksi keltaista tolppaa peräkkäin!

Radan rakentaneelle emokissille tuli värisokeussanktiota,
mutta de Puipin suoritus jatkui virhepisteittä. 

Yleisö mylvi riemusta, kun konkari pääsi maaliin
ja tuuletti hännällään tolpat nurin!

Katsomossa näkyi kuitenkin myös yksi tyytymätön tyyppi.

 

Kävi ilmi, että hapan naamataulu kuului pujottelun toiselle suurelle nimelle,
de Nupperspuikulle, jota kukaan ei ollut tajunnut kutsua rinteeseen.

Nolo kömmähdys haluttiin korjata, ja de Nupperspuikkua
pyydettiin arvioimaan kaluston kunto ja saapumaan sitten radalle. 

Urheilun suuri sankaritar vilkutti yleisölle...

 

...ja näytti, miten tehdään aaltoja. Wuup, wuup!
Kohta mennään eikä meinata!

Katsomo hiljeni ja jännitys tiivistyi, kun de Nupperspuikku
veti kypärän päähänsä ja asettui lähtökarsinaan.

 

Sirkat sirittivät lumihangessa ja kellon viisarit jäätyivät,
kun mestaria hinattiin alamäkeen.

Katsojat tekivät toiveikkaan aallon, kun Puppers sai taas peppunsa ylös kinoksesta!

Liian aikaisin ei kuitenkaan kannattaisi nuolaista,
sillä ladulla oli havuja ja meno hyytyi puolimatkaan.

 

De Puippia nolotti suuren ja mahtavan Nupperspuikun puolesta.

Mestari itse oli kuitenkin jo unohtanut vetelän esityksensä...

 

...ja palasi aitioon näyttämään söpöltä ja hymyilemään yleisölle.

Katsotaanko teidän lukijoiden kotona jalkapalloa vai

 suurpujottelua? Mitkä muut kesälajit ovat mieleenne? :)

Läpi madonreiän!

Kevät on sytyttänyt Jujussa vahvan matkustusvietin. Palveluskunta joutuu työntämään Mato Matalaa niin keittiön kuin eteisenkin matolla monta kertaa päivässä, ja muutamien viikkojen ajan Jujustellar on matkustanut myös galaksista toiseen. Siinä missä Einstein ja Rose keksivät madonreiän olemassaolon, Juju on maailman ensimmäinen kissa, joka pujahti sen läpi. Kalpene Laika-koira! Kuussa hengailu on pientä lientä verrattuna mustassa aukossa suihkimiseen.

 

Pakko myöntää, että aluksi Jujua vähän jännitti.

 

Se yritti kurkistaa mustan aukon taakse, mutta eihän siellä
ollut kuin pimeyttä ja kuonoa kutittavaa avaruuspölyä.

 

Uteliaisuus vei lopulta voiton, ja Juju törkkäsi tassunsa tuntemattomaan.
Avaruuslisko ei puraissut sitä, eikä Jujua edes imaistu olion vatsaan.

Ennen kuin Juju huomasikaan, se oli kainaloitaan myöten
mustan aukon armoilla. Paluuta menneeseen ei enää ollut.

Whoaa! Juju näki väripyörteitä, tähtisumua ja universumin uudet ulottuvuudet!

Jujustellar tunkeutui rohkeasti sinne, minne ainutkaan kissa ei ole
 aiemmin tunkeutunut. Vain peppu jäi turvaan omalle galaksille.

Aikansa kiikattuaan Juju uskalsi ryömiä kokonaan madonreiän läpi.

Poitsu kartoitti uusia universumeja vuosisatojen ajan. Se nuuskutteli ja touhotti, opiskeli avaruusteknologian tohtoriksi, söi sata säkillistä raksuja ja päihitti toisen galaksin bordercolliet agilitykisoissa. Sen jälkeen se huomasi jossain tutun näköisen rinkulan, ja intuitiivisesti sen huulilta karkasi sana ”mama”. Juju puikkasi kuononsa kolosta ja näki hohtavia sydämiä, jotka kutsuivat sitä kotiin.

 

Hupsassaa! Pienen pojan viikset värisivät liikutuksesta, kun se
bongasi maton, jolle se on niin monta kertaa kakonut karvapallon.

Sen silmissä siinsi myös jotain äärettömän rakasta: kuivattu kanapala.

Ja olihan siellä tunnelin päässä myös oma emo, joka ei ollut edes tajunnut, että
Juju oli ollut kateissa satojen vuosien ajan. Aika oli tuntunut parilta sekunnilta!

Olemme jatkaneet avaruusmatkailua naamioimalla sen arkiseksi agilitytempuksi. Juju oikeastaan keksi pujahduksen itse, sillä ensimmäinen musta aukko löytyi hassunmuotoisesta laatikosta, jonka isikissi osti beibiporkkanoille (= Jujulle ja Nupulle) Stockmannin hulluilta päiviltä.

 

Tästä tunnelista ei silti mennä galakseihin vaan
ihan vain laatikon vasemmasta reunasta oikeaan.

 

Tämä taas olisi se mystinen madonreikä...

...mutta Nupulle se kuitenkin on silkka kehys, jonka
takana se voi keikistellä ja näyttää maalaukselliselta.

Koska meillä Hupsuilla alkoi nyt ihanan aurinkoiseksi lupailtu talviloma, minulla oli aikaa askarrella Jujun uudesta avaruusmatkailusta pieni elokuva. Toivottavasti pidätte scifistä, sillä tässä pätkästä puikitaan Hupsuttamosta aina galaksien ääriin saakka: