Tyttö ja tötterö

Siinä missä moni teini harmittelee hammasrautojaan, Nupulla on ollut jo parin vuoden ajan kausittaisena riesana muovikauluri. Se tulee ja menee, käväisee ja kaikkoaa. Ja juuri kun kuvittelemme, ettei tönttäpönttää enää koskaan nähdä, se tekee kolisevan paluun ja loihtii nätistä Nupusta taskulamppua muistuttavan karvapötkön tai satelliitin, joka kököttää tietokonepöydällä ja varmistaa hyvät nettiyhteydet. Minua tietysti aina surettaa tötteröpäinen kattini, mutta vaikuttaa siltä, että Nupulla on lämpimät välit ikiomaan kauhukapineeseensa.

Sehän on vain soma, kierteelle kiepaistu muovilätty,
jossa on söpöjä tassunkuvia ja tyylikäs pääkallopanta!

Mielestäni ei ole liioittelua verrata Nupun tötteröä silmälaseihin, jotka ovat tärkeä osa monen ihmisen imagoa. Olin kellahtaa hämmästyksestä peffalleni pari iltaa sitten, kun tajusin, että Nuppuhan suorastaan pyysi minua laittamaan tötterön sen päähän. Se kiipesi pöydälle tötterön viereen, katsoi ensin seinäkelloa (joka oli jo yli kymmenen) ja sitten tötteröä. Ymmärsin vihjeen ja pujotin rotiskon Nupun päähän, sillä typy oli selvästi lähdössä nukkumaan ja halusi pukeutua nättiin yöasuunsa.

Ihan aina ei Nuppukaan silti ole tötterötuulella, ja eilen kello kymmenen aikaan saimme todistaa seuraavaa tapahtumaa:

Neiti vilkaisi kelloa ja taapersi sitten päättäväisesti
pitkulaisen keittiömme kauimmaiseen kolkkaan.

Se sanoi, että olisi tosi, tosi, tosi kivaa saada tönttä taas päähän,
jos sillä vain olisi yhä pää, mihin härvelin voisi pujottaa.

Häntäpää kuulemma vielä löytyi, mutta naksauttelin kieltäni sarkastiselle ehdotukselle
ja kysyin, oliko Nuppu jo unohtanut, mitä illan terveystarkastuksessa todettiin.

Silloin pikku Nepposella alkoi raksuttaa. Ai niin!
Kaulurikausi taidettiin julistaa päättyneeksi.

Jouduin lupaamaan ja vannomaan kautta Nupun vaaleanpunaisten varpaiden,
ettei tötteröä enää laitettaisi vaan mussukkani saisi vaeltaa täysin vapaana.

Kiltti ja suloinen kissamuru kävi vielä puntarillakin,
jotta terveystarkastus olisi varmasti virallinen.

Ensimmäinen vuorokausi ilman imagotuuttia on sujunut varsin vallattomasti. Eilen imuroitu eteismattomme sai toimia villien kissaeläinten painitantereena ja raviratana koko yön, ja aamulla sinne tänne tarrautuneet karvatupot todistivat, että vaikka kauluri on Nupun kiva pikku kaveri, toivomme, ettei sitä nähtäisi enää pitkään, pitkään aikaan...

Hei, me mitataan!

Vaikka kissaa ei ole kokoon katsominen, olen tällä viikolla tuijottanut Nuppua ja Jujua nimenomaan mittanäkökulmasta. Saimme kommenttikentän puolella erittäin kiintoisan lukijakyselyn siitä, minkä kokoisia kattimme itse asiassa ovatkaan. Perspektiivit muuttuvat melko vinkeiksi, varsinkin kun tuppaan rajaamaan tulitikkurasiat, viivoittimet, itseni ja muut mittatikuiksi sopivat härpäkkeet kuvista ulos. Vaikka koolla ei periaatteessa olekaan väliä, ragdolleista ei voi kirjoittaa vuosikaupalla perehtymättä joskus tähänkin aiheeseen. Onhan kyseessä yksi maailman suurimmista kissaroduista.

Tämä graafinen käyrä osoittaa, että ragdoll-merkkinen kissamme Juju
on suurempi kuin kukaan Puolen hehtaarin metsän asukkaista.

Puhin ei tarvitse enää lennellä ilmapallollaan hunajaa hakemaan, sillä Juju voi
helposti töykkiä kuonollaan mehiläispesät puista alas. Olepa hyvä, Puh-karhu!

Jujua vähän säälitti, miten pieni ja pelokas Nasu on, ja poitsu lupasi suojella sitä.

Minun silmääni Nuppu ja Juju ovat pikkuruisia karvakeriä, eivätkä ne ole ragdolleiksikaan kovin suuria. Nuppu painaa tasaisen tarkasti 4,7 kiloa (sehän punnitsee itsensä joka aamu) ja Juju viitisen kiloa. Kissat eivät enää veny korkeutta, mutta ne voivat muuten kasvaa vielä neljän vuoden ikään saakka. Juitsipupun varsinkin soisi vielä jykevöityvän, jotta se pääsisi eroon sitkeässä istuvista hellittelynimistään ”Pikkukissi” ja ”Ruippana”.

Juju todisti edellisen kappaleen korkeusväitteen vääräksi
ja venytti itsensä samantien viisimetriseksi.

Nuppu on idyllisen kokoinen räggärineiti. Sen pituus rinnasta hännän tyveen on noin 35 cm,
ja hännälle on kertynyt mittaa melkein saman verran. Seisoessaan Nuppu on noin 28 cm korkea.

Takatassuillaan Nupun täytyy olla ainakin kolme metriä korkea,
mutta sen etutassu on todistetusti vain noin 18 cm pitkä.

Koska edelleenkään kuvistani tai selostuksistani ei saa mitään tolkkua, lisään seuraavaksi havainnollistavaa materiaalia kissoista erilaisten arkipäiväisten kapistusten kanssa ja toivon, että mittasuhteet alkavat pian hahmottua sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat.

Tältä näyttää Juju litran maitopurkin vieressä.

Huomatkaa, miten pienellä kissamaisella liikkeellä voi muuttaa perspektiiviä!

Tässä taas näemme Jujun pituuden verrattuna tölkkiin ja nautaeläimeen.

Jos joku miettii, miten Juju skaalautuu suhteessa Moccamasteriin, se selviää tästä kuvasta.

Nuppu sijoitteli itsensä näpsäkästi tuolille ja teki kiltisti tilaa myös Eilalle.

Yritin mitata Nupun masunympäryksen, mutta sitä alkoi kutittaa. Niinpä se
tarttui itse mittanauhaan ja hoksasi, että meillähän on hitsin pieni keittiönpöytä!

Koska blogillamme on myös miespuolisia lukijoita, halusimme upottaa
kaiken lällyilyn sekaan myös maskuliinisempaa materiaalia.

Juju halusi vahvistaa miehisyyttään vielä sinappituubin verran.

Koska Nuppu on pieni ja lyhytjalkainen typykkä, se ei pääse yksin tiskipöydälle.
Kuvaustilanteessa polku kuitenkin oli olemassa ja Nuppu lähti seikkailulle.
Olin nostamassa sitä lattialle, kunnes tajusin saavani täydellisen mittafoton.

Tältä näyttää kaksivuotias ragdolltyttö 45-numeroisen juoksulenkkarin vieressä.

Loppuun vielä hymypotretti kiitokseksi erinomaisesta postausideasta!
Meillä oli hulvatonta, ja haluamme jatkossakin huomioida lukijoidemme toiveet,
joten jos jokin askarruttaa mieltäsi, älä vain jätä sitä kysymättä!

PS. Tätä postausta ei tehty yhteistyössä Valion kanssa, vaikka siltä näyttäisi... :)

Maagiset sata grammaa

Viime keväänä pidättelin henkeäni jo maaliskuussa. Juju lähestyi Nupun elopainoa niin vinhaa vauhtia, että menisi siskostaan ohi hetkenä minä hyvänsä. Kirsikkapuut alkoivat kukkia, juhannuspesusta selvittiin hengissä, synttäreitä vietettiin perheessämme neljään kertaan ja lopulta puiden lehdetkin alkoivat kellastua. Juju pysytteli silti alemmissa tai korkeintaan samoissa grammalukemissa kuin Nuppu. Olisin ollut ehkä enemmän huolissani, ellei pikkuruinen kollikissamme olisi venynyt muilla tavoin. Sen jaloista on tullut pitkät ja voimakkaat, ja kissan pituus nenästä hännänpäähän on ainakin viisi metriä.

Juju on melkein yhtä pitkä kuin eteisen raprap-baana.

Jujun ruokahalussa ei niin ikään ole koskaan ollut valittamista. Siinä missä Nuppu nirsoilee tai napostelee, Juju imuroi kuppinsa tyhjäksi pelkällä sisäänhengityksellä. Se syö huomattavasti siskoaan enemmän mutta toisaalta atleettisen ”jätkiksen” kulutuskin on varmasti melkoisen suuri. Kun talven ensimmäinen lumi tuli ja suli, luovuin jo toiveesta, että Jujusta tulisi koskaan Nuppua painavampi. Mutta kas – juuri ennen joulua se sitten tapahtui aivan yllättäen! Eräs aamupunnitus päättyi onnittelumyrskyyn, jossa hämmentynyttä Juju-poikaa kannettiin kultatuolissa ympäri asuntoamme. Se oli vihdoin ohittanut Nupun sadalla grammalla ja saavuttanut 5,4 kilon painon. Jos rotumääritelmiä on uskominen, Jujusta pitäisi tulla 6–10-kiloinen kollinjötkäle, mutta luulenpa, että näemme vielä monta joulupukkia ja kukkivaa kirsikkapuuta ennen kuin pieni, söpö kissanluikeromme kasvaa aikuisen miehen mittoihin.

Vaikka Juju on nyt siskoaan isompi, sen rohkeus ei ole kasvanut
lihasten myötä. Ylätasanne on siten yhä vain Nupun valtakuntaa.

Pysy aiiiiina pikkukissinä ja vaavina, älä koskaan kollistu...

Kissaneiti puntarilla

On päivänselvä asia, että lapset omaksuvat tapoja ja asenteita vanhemmiltaan, mutta enpä olisi uskonut saman pätevän kissoihinkin…

Kaikki alkoi viattomasta parin kilon kiinteytyskuuristani. Punnitsin itseni kuuliaisesti joka aamu, ja melko nopeasti sain punnituskaveriksi kenenkäs muun kuin Nupun. Se seurasi minua puntarin luo ja odotti, että nollasin näytön. Ennen kuin ehdin itse astua puntarille, Nuppu istui jo sen päällä ja katseli kiinnostuneena lukemaa. Aluksi luulin, että kyse on hauskasta sattumasta, mutta kun kuvio toistui joka aamu, jouduin kohtaamaan itseni. Tällaiset arvotko siirrän pienelle, sopusuhtaiselle kissatytölleni? Onneksi Nuppu ei tuntunut piittaavan, vaikka vaa’an lukemat sen tapauksessa aina nousivat. Ehkä se halusikin opettaa minulle rennompaa elämänasennetta – ja se neuvo meni perille: enää emme ole kumpikaan kavunneet mokomalle puntarille!

Puntarin kautta...

...aamupalapöytään

ä