Pakettimatkailua

Kuten Juju eilen ilmoitti, se on viettänyt tänään synttäreitään reissun päällä. Vaikka reilaaminen on tullut taas muotiin, Juju päätti pelata varman päälle ja varasi pakettimatkan Laatikkomatkat Oy:lta.

 

Firma on tullut kesän aikana tutuksi, sillä Isikissi
on ollut siellä hommissa pääpilottina.

Matkustamo on hieman vaatimaton, mutta se ei Jujua haittaa.
Tärkeintä on, että maisema vaihtuu.

Jujun matkailuinnostus on kasvanut kasvamistaan, ja siinä missä se ennen kävi naukaisemassa miespalvelijalle vain ruokaliitännäisiä asioita, nyt Pikkukissin suusta karkailee myös matkakutsuja. Se käy sanomassa iskälle ”maa” tai ”puu” ja juoksee sitten lähtöporttien läpi suoraan lentokoneen kyytiin. Ja kukapa voisi vastustaa Jujun anovaa katsetta tai sitä riemua, joka syntyy, kun kiitorata jää kauas alapuolelle ja pieni kissa uhmaa painovoimaa nousten jos nyt ei ihan pilvien niin ainakin kiipeilypuun keskimökin tasalle. Koska Juju nauttii pakettimatkailusta niin kovasti, minäkin olen päässyt debytoimaan pilottina. Synttäriensä kunniaksi Juju onkin saanut leijailla vuoron perään sekä emon että iskän kyytsäämänä niin paljon kuin se suinkin on halunnut.

 

Laatikkomatkat Oy huomioi kanta-asiakkaansa tuunaamalla lentohärveliä.
Juju ei olisi malttanut millään odottaa kapineen valmistumista.

”Mennään jo, mama!”

No nyt! Lentokoneessa ei varsinaisesti ole moottoreita,
mutta Juju hoitaa niiden tehtävän kehräämällä kovaan ääneen.

Se tuijottaa ulos lentsikan ikkunasta ja tarkkailee kiinnostuneena jylhiä maisemia.

Pakettimatkoissa on se hyvä puoli, että opas vie parhaisiin turistikohteisiin.
Synttärilennollaan Juju pääsi bongaamaan esimerkiksi Loch Nessin hirviön.

Hyville oppaille on kohteliasta antaa tippiä, mutta Juju pitää
heidät tyytyväisinä halimalla ja suukottamalla tuon tuostakin.

Välillä vastaan tulee muitakin matkustajia, ja jumbojettejä viuhahtelee jopa pään yli.

Joskus emo liitelee umpikujaan, jolloin Juitsi onneksi näyttää,
mihin suuntaan kannattaisi kurvata seuraavaksi.

Juju lähestulkoon nousee itsekin leijumaan, kun se näkee jotain kiinnostavaa.
Esimerkiksi uuden viherkasvin vanhan ukulelen vieressä.

Emon vikinät puutuneista käsivarsista Juju ohittaa, kuten myös
pyynnöt siirtyä lentokoneesta kiipeilypuuhun nukkumaan.

Jujun kanssa lennetään, kunnes aurinko laskee ja
pakettimatkalaiset vetäytyvät hotellin illallisbuffettiin.

  

Siellä odottaakin tämän kaltaisia örinäpörinäturisteja,
joiden seurassa synttäri-ilta sujuu varmasti hilpeästi!

Hyvää 7-vuotissynttäriä, oma kullanmurumme Juju!
Vaikka synttärit ovat nyt ohi, niin huomenna lennetään taas!

Massiivinen muuttoliike

Postiljooni kantaa meille nykyisin hyvin sekalaista postia. Joka viikko saamme kirjeitä milloin milläkin nimellä ja joudumme hilaamaan mittavat määrät väärään osoitteeseen jaettua postia lähimpään postipömpeliin, joka muuten on yllättävän kaukana. Eilen sain postinjakajan kiinni itse teosta: hän tönötti hämmentyneenä ovemme edessä ja vertaili nimikylttiämme kädessään olevaan lärpykkään, joka oli osoitettu alakerran vaatekauppiaalle. Neuvoin reitin oikeaan osoitteeseen ja pyysin, ettei meidän luukustamme livauteltaisi enää lähetyksiä, joissa on eri nimi kuin ovessamme. Mutta arvatkaapa, mitä tapahtui myöhemmin illalla? Minulle soitti haastemies, joka kysyi, asuuko henkilö Pöllö Pönttöpää (*nimi muutettu*) meidän osoitteessamme, koska hän on tehnyt muuttoilmoituksen asuntoomme jo vuonna 2016!
 

Hääh? Nuppu olisi kyllä huomannut ylimääräisen ruokkijan,
jos sellainen olisi pesiytynyt Hupsuttamoon. 

Olemme raahanneet lukemattomia Pöllö Pönttöpään posteja takaisin kiertoon ja raapustaneet kuoriin, ettei kyseinen ihminen asu täällä, mutta pienessä mielessämmekään ei käynyt, että ikävä salamatkustaja oli ”muuttanut” meille noin virallisesti. Sain ohjeen ilmoittaa maistraatille haamuasukkaasta, ja nyt homman pitäisi olla hoidossa. 

Varastopunkkeja, haamuasukkaita… Mitä seuraavaksi? 

Jotta tästä ei tulisi täysin antipostinen postaus, minun on myös kerrottava postipoikien tuomista kivoista lähetyksistä. Ensin miehelle tuotiin lenkkeilykengät, jotka olivat juuri oikeanlaiset niin kooltaan kuin malliltaankin. Seuraavaksi makkarimme eteen ilmestyi lähetys minulle. Ja miten sykähdyttävää postia sainkaan!

Täydellisen suloinen pikkukissa! Se oli miehenkin mielestä
sen verran kivan oloinen, että sain ottaa sen meille asumaan.

 

Seuraavana aamuna postiluukustamme oli pudotettu toinen lähes samanmoinen kissi.

Sekin oli hyvin pieni ja soma ja tahtoi tulla meille asumaan.

Ensimmäistä kissaa nauratti, kun se sai itselleen identtisen kinuskikaksosen.

Iltapäivällä vastaanotimme paketin, jossa oli kolmas
toffeekisu. Se erosi aiemmista vain itseriittoisella hymyllään.

 

Originaalikissaa alkoi huolettaa, riittäisikö niille kaikille ruokaa...

 

...varsinkin, kun laatikosta pilkisti jo neljäs mätsäävä kissapallero!
Vähän vakavampi mutta silti yhtä ihana.

 

Lupasin katraalle, että ruokaa ja rakkautta riittää ihan jokaiselle kattimatille,
jonka postinjakaja luoksemme kantaa. Haamuasukkaita meille ei mahdu,
mutta uusien karvaturrien ei tarvitse edes käyttää Rexonaa...

Mitä luulette, onko kissa numero viisi jo matkalla lootaamme?

Läpi madonreiän!

Kevät on sytyttänyt Jujussa vahvan matkustusvietin. Palveluskunta joutuu työntämään Mato Matalaa niin keittiön kuin eteisenkin matolla monta kertaa päivässä, ja muutamien viikkojen ajan Jujustellar on matkustanut myös galaksista toiseen. Siinä missä Einstein ja Rose keksivät madonreiän olemassaolon, Juju on maailman ensimmäinen kissa, joka pujahti sen läpi. Kalpene Laika-koira! Kuussa hengailu on pientä lientä verrattuna mustassa aukossa suihkimiseen.

 

Pakko myöntää, että aluksi Jujua vähän jännitti.

 

Se yritti kurkistaa mustan aukon taakse, mutta eihän siellä
ollut kuin pimeyttä ja kuonoa kutittavaa avaruuspölyä.

 

Uteliaisuus vei lopulta voiton, ja Juju törkkäsi tassunsa tuntemattomaan.
Avaruuslisko ei puraissut sitä, eikä Jujua edes imaistu olion vatsaan.

Ennen kuin Juju huomasikaan, se oli kainaloitaan myöten
mustan aukon armoilla. Paluuta menneeseen ei enää ollut.

Whoaa! Juju näki väripyörteitä, tähtisumua ja universumin uudet ulottuvuudet!

Jujustellar tunkeutui rohkeasti sinne, minne ainutkaan kissa ei ole
 aiemmin tunkeutunut. Vain peppu jäi turvaan omalle galaksille.

Aikansa kiikattuaan Juju uskalsi ryömiä kokonaan madonreiän läpi.

Poitsu kartoitti uusia universumeja vuosisatojen ajan. Se nuuskutteli ja touhotti, opiskeli avaruusteknologian tohtoriksi, söi sata säkillistä raksuja ja päihitti toisen galaksin bordercolliet agilitykisoissa. Sen jälkeen se huomasi jossain tutun näköisen rinkulan, ja intuitiivisesti sen huulilta karkasi sana ”mama”. Juju puikkasi kuononsa kolosta ja näki hohtavia sydämiä, jotka kutsuivat sitä kotiin.

 

Hupsassaa! Pienen pojan viikset värisivät liikutuksesta, kun se
bongasi maton, jolle se on niin monta kertaa kakonut karvapallon.

Sen silmissä siinsi myös jotain äärettömän rakasta: kuivattu kanapala.

Ja olihan siellä tunnelin päässä myös oma emo, joka ei ollut edes tajunnut, että
Juju oli ollut kateissa satojen vuosien ajan. Aika oli tuntunut parilta sekunnilta!

Olemme jatkaneet avaruusmatkailua naamioimalla sen arkiseksi agilitytempuksi. Juju oikeastaan keksi pujahduksen itse, sillä ensimmäinen musta aukko löytyi hassunmuotoisesta laatikosta, jonka isikissi osti beibiporkkanoille (= Jujulle ja Nupulle) Stockmannin hulluilta päiviltä.

 

Tästä tunnelista ei silti mennä galakseihin vaan
ihan vain laatikon vasemmasta reunasta oikeaan.

 

Tämä taas olisi se mystinen madonreikä...

...mutta Nupulle se kuitenkin on silkka kehys, jonka
takana se voi keikistellä ja näyttää maalaukselliselta.

Koska meillä Hupsuilla alkoi nyt ihanan aurinkoiseksi lupailtu talviloma, minulla oli aikaa askarrella Jujun uudesta avaruusmatkailusta pieni elokuva. Toivottavasti pidätte scifistä, sillä tässä pätkästä puikitaan Hupsuttamosta aina galaksien ääriin saakka:

Hupsuskoopin läpi

Rakastuessaan ihminen katsoo maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi, ja kaikki näyttää silloin virheettömältä ja ah-niin-ihanalta. Samat lasit on päässään myös jokaisella lemmikkeihinsä hurahtaneella kissaemolla kattejaan lellivistä kissi-isukeista nyt puhumattakaan. Kun oma karvaturilas ribbaa eli ripsurapsuttaa sohvaa, huomio kiinnittyy vain sen söötteihin pikku tassutumppuihin ja hellyttävän keskittyneeseen naamatauluun. Korkeadesibelinen ruokavonku taas kuulostaa lasien tai tarkemmin sanoen niiden korvan päälle yltävien sankojen ansiosta herkältä kuin euroviisujen imelin balladi. Vaikka vaaleanpunaiset lasit keikkuvat non-stoppina nenälläni, haluan tänään raportoida toisestakin kapineesta, jonka avulla maailman näkee varsin vinkeästä vinkkelistä:

 

Hyvät naiset, herrat ja kunnianarvoisat kattimatit: tässä on hupsuskooppi!

Oikeasti hupsuskooppi on pieni pahvilaatikko, joka on tyhjennetty puuroleseistä ja avattu sekä ylä- että alareunastaan. Näiden alustavien toimenpiteiden jälkeen laite on heti valmis käyttöön, eli mitään piuhoja, pattereita tai propelleja ei tarvita.

 

Aluksi hupsuskooppi kannattaa silti laskea lattialle,
jotta perheen kissaväki voi säätää sitä haluamaansa formaattiin. 

Kun hupsuskooppia on tallottu, näkerrelty ja heitelty, se on vähitellen valmis varsinaiseen käyttöön, eli on aika kurkistaa sen sisään ja nähdä suloisia asioita:

 

Oikeaoppisesti hupsuskooppiin katsotaan silmät hyväksyvinä viiruina.
Silmiä lupsautellaan rauhallisesti kiinni ja auki, jotta sen
keskiössä näkyvä kissa innostuu tulemaan lähemmäs.

Alkunäkymän pitäisi olla jotakuinkin tällainen. Kuvaa voi yrittää
tarkentaa silmiä villisti räpyttämällä ja hellittelysanoja sopottamalla.

Joskus hupsuskooppi saattaa valitettavasti pätkiä ja kakoa...

...ja pahimmillaan se näyttää jopa pelottavia kuvia!

Hupsuskoopista kuuluisi heijastua vain hempeyttä, joten jos niin ei ole, koko laite kannattaa resetoida. Parhaiten se onnistuu tarkentamalla hupsuskooppi kokonaan toisenlaiseen murmeliin:

Tässä hyvä esimerkki onnistuneesta uudelleenkäynnistyksestä.

Yhteys on saavutettu, ja hupsuskoopin kummassakin päässä hymyillään.

Eikä kannata säikähtää, vaikka kuva näkyisi jättimäisenä, sillä...

...hupsuskoopin läpi esineet, asiat ja varsinkin kissat näyttävät
usein olevan lähempänä kuin ne todellisuudessa ovatkaan!

Hupsun hempeää viikonloppua! <3

Lahjottu synttärisiiseli

Tasan vuosi sitten Juju vietti ihanan salasynttäripäivän. Se sai erityishuomiota ja leikitystä ihan vahingossa, mutta häpeän puna loimotti kasvoillani, kun tajusin pari päivää myöhemmin unohtaneeni pienen kissipojan juhlat! Ohjelmoin saman tien kissojen syntymäpäivät kännykkäkalenteriini ja asensin vielä muistutukset, jottei moista kömmähdystä pääsisi enää käymään. Suunnitelma toimikin mahtavasti, sillä juhlimme Nupun synttäreitä ihan ajallaan ja Jujua jo etukäteen: kun saavuin eilen töistä kotiin, repussani köllötti purkillinen tonnikalaa ja kullankeltainen krysanteemi. Herkkuateria säästettiin täksi illaksi, mutta krysanteemi viriteltiin heti hyllylle suuria synttärikuvauksia varten. Sainkin hurjan söpöjä otoksia Jujusta, joka oli eilen 4 vuotta ja 364 päivää - ja komeampi kuin koskaan:

”Melko näppäriä rehuja, mama!”

”Nämähän ovat kuin pieniä synttäriaurinkoja. Tosi nätisti ajateltu. Kiitos vaan!”  

”Mutta oisit sä voinut tuoda iskällekin kukkia,
kun sillä oli pari viikkoa sitten synttärit...” 

”Se kun näyttää tuolla nyt niin kateellista nassua.”

”Kukkien sijaan isikissi sai lahjaksi uuden kirjan, koska sillä ei niitä ennestään ole.”

 

”Thi-hih! Mä murjaisin äsken vitsin! Huomasitteko?”

”Mutta ehkä se kirja oli aika kiva lahja, koska sen kanssa
ei tarttenut poseerata. Joko saa mennä leikkimään?”

 

Totta kai saa! Onnea maman rakkaalle Juju-pojalle, joka täyttää
tänään 5 vuotta! <3 Ihanampaa pikkusiiseliä ei tämä kissaemo
olisi voinut elämäänsä saada! Muisk, muisk, muisk!

Kesken yltiöpäisen rakkausvuodatukseni Juju lönkytteli jo uuteen seikkailuun. Se sai nimittäin iskältä maailman parhaan lahjan:

Ikioman tönön. Nyt on hyvä!