Voiko karvavekkariin luottaa?

Vastausta otsikon kysymykseen ei tarvitse edes miettiä. Selkäytimestäni mörähtää jyrkkä ”EI!” eikä kyse ole intuitioon nojaamisesta tai murheellisesta mutu-tuntumasta. Negatiivisuuteni pohjautuu rautaisille faktoille, joita aion valottaa nyt lisää. Matkatkaamme siis ajassa taaksepäin päivän parin verran…

 

”Jeiiii! Silmissä vain vilisee pusuja, unia, hiekkisreissuja ja rypsipossuja...”

Oli ihan normaali keskiviikkoaamu, ja heräilin hyvin sujuneesta yöhorteestani jo pari minuuttia ennen miehen herätyskelloa. Tunsin oloni virvoittuneeksi ja energiseksi, mutta koska minulla ei ollut vielä kiirettä mihinkään, jäin loikoilemaan peittoni alle, kun mies lähti keittämään kissoille aamupuuroa. Tiesin, että aamupalan jälkeen hurinakaksikko päästettäisiin kimppuuni ja meillä olisi vielä pitkästi yhteistä halipusuaikaa.

 

Puurokulhon nuoltuaan Nuppu jonottaa makuuhuoneen ovella,
jotta se pääsee ensimmäisenä emoa herättämään. Yleensä se
hoitaakin vastuullisen tehtävänsä oikein rapsakasti.

En osaa sanoa, mikä meni tällä kertaa pieleen, mutta seuraavat muistikuvat minulla on hetkestä, jolloin havahduin hassuun ääneen. Se kuulosti suurin piirtein tältä: ”Nas, nas, nas, LUTS! Nas, nas, nas, LUTS!” Räpyttelin hetken hämmästyneenä silmiäni, mutta tajusin nopeasti, että olin yllättänyt Nupun ”suihkusta”. Se suki tyytyväisenä peppukarvojaan korvani juuressa, ja hyvä niin, sillä muuten olisin nukkunut pommiin! Vilkaisin hätääntyneenä kelloa, mutta torkahdukseni oli kestänyt vain parikymmentä minuuttia. Kehuin huojentuneena Nuppua valppaudesta ja huolenpidosta läheltä-piti-tilanteessa.

 

Vastineeksi sain hurinaa, ja töppäsimme Nupun kanssa nyrkkimme yhteen.
”Anytime, emo!” se sanoi ja lupasi hoitaa herätykset jatkossakin yhtä hyvin.

Aamumme sujui tuttuun tapaan. Mussutin aamupalaa, muokkasin itseni työkuntoon, petasin sängyn päiväkuosiin ja lahjoitin kissoille joka-aamuiset raakalihaköntsät. Kahvia särpiessäni ihailin, kuinka aamut ovat yhä valoisampia, ja tunsin jo kevään kolkuttelevan Hupsuttamonkin ovea. Olin sanalla sanoen onnellinen, ja se oli hyvä tunne se. 

 

”Me puhjetaan maman kanssa keväisin ihan uudenlaiseen kukoistukseen.”

Kun kiskoin kenkiä jalkaani, kurkistin vielä keittiön kellosta, olinko hyvin aikataulussa, sillä tavoitteeni on aina olla raitiovaunupysäkillä muutamaa minuuttia vaille kahdeksan. Silloin tukkani nousi kissapipon alla pystyyn, sillä kello oli kolmea vaille yhdeksän! YH-DEK-SÄN! Ei kahdeksan. Ou nou!

 

”Aika paha juttu, äiskä. Mitähän siellä toimistolla nyt sanotaan?”

 

”Herätä mut vain, jos tulee loparit!”

Tunsin oloni niin hönöksi, etten voinut muuta kuin virnuilla koko työmatkan ajan. Oli onni onnettomuudessa, ettei minulla sattunut olemaan aamulla palaveria – ja loppujen lopuksi ketään ei kiinnosta, olenko töissä puoli yhdeksältä vai tuntia myöhemmin, kunhan päivän tunnit tulevat täyteen. Niinpä illan tullen toimiston vähitellen tyhjentyessä erään deskin äärellä paloivat vielä valot. Tietokoneen kelmeässä kajossa työtään teki kissanomistaja, joka turvautuu vastedes oikeaan herätyskelloon karvavekkarin sijaan.

 

Näihin oveliin teddynalleihin ei voi luottaa herätysbisneksissä. Muistakaa se!

Göteborgin kissamuotia

Nuppu on häkellyttävän kaunis kissaneiti, joka on tehnyt mallin töitä pennusta asti. Se on saavuttanut paljon kauneuden saralla, mutta New Yorkin muotiviikot ovat vielä siltäkin näkemättä.

 

Näillä töppösillä kelpaisi tassutella Ison Omenan catwalkeilla!

Nupun haave kansainvälisen muodin nuuhkuttelusta kävi kuitenkin tietyllä tavalla toteen muutama viikko sitten. Nupun ”äiskä” nimittäin kutsuttiin pienemmän meren taakse ihastelemaan Göteborgin valoja, vilinää ja vaatevalikoimia.

 

”Voi ei, emo ja vaatteet! Ei kai tiedossa ole mitään painajaismaista?”

 

Nuppu ei ole näemmä vieläkään päässyt yli karmivasta kissapipostani.

Kissakaunottareni oli varma, että hevosetkin nauraisivat pipolle,
mutta ainakin tämä gotlanninrussi osasi piilottaa virneensä.

 

Hirvienkään mielestä kissapipo ei ollut hirveä!

Petteri lupasi, että se voi kyllä tuoda jouluna Hupsuttamoon
uuden pipon, kunhan Nuppu ei taas ala popsia sen kavereita.

 

”No okei, Slottskogenissa ehkä voi hassutella pipo päässä, mutta ei siellä coolissa cityssä!”

Ettei Nuppu vain ole kade, kun kissapipo pääsi näkemään nämä kimaltavat valosuihkut?

Ja kuka muka edes huomasi yhtä pikku kissapipoa näin huimien rakennusten äärellä?

Nupun harmiksi pitelin kaksin käsin kiinni kissapipostani,
kun viiletimme vuoristoradan silmukoissa.

Jotta Nuppu vakuuttuisi siitä, että emolla on oikeasti tyylitajua, keräsin sille kollaasin Göteborgin kissamuodista, johon en tällä kertaa hurahtanut:

 

Mitenhän Nuppu nenuaan kipristäisi, jos emo maastoutuisi leopardiksi tai käyttäisi
kissamaista hengityssuojaa aina metromatkoilla? Kissakyltin olisin ostanut, jos siinä
olisi lukenut ”Älä anna kissalle raksuja manipulointiyrityksistä huolimatta”.

En pystynyt kuitenkaan välttämään kaikkia kissamaisia houkutuksia, vaan eräässä ihanassa hamekaupassa myyjätär bongasi ilahtuneena kissapiponi ja haki takahuoneesta jotakin, josta kuulemma varmasti pitäisin. Ja voi, miten oikeassa hän olikaan! Sovituksen jälkeen lähdin liikkeestä ostoskassi iloisesti heiluen, eikä Nuppukaan voi väittää, ettei kissavaatteeni olisi tällä kertaa riittävän hillitty:

 

Kyseessä on nepparikietaisuhame, jossa ei-kissaihmiset
näkevät kukkia ja kissaihmiset jotain muutakin.

 

Mikä hauskinta, hame on kaksipuolinen, ja vyönkin voi irrottaa ja kääntää! 

Tässä vielä kissaemon uusi lempparihame sekä nurin- että oikeinpäin!

 

Nuppu hyväksyi hameen osaksi mamin eksentristä garderobia.

 

Kaikkein riemastunein Nuppu oli kuitenkin siitä, että minulla on oikeasti tyylitietoinen serkku. Hän lahjoitti minulle Audrey Hepburn -henkisen, ihanan hatun, joka on kissapipon erittäin elegantti manttelinperijä:

 

”Emostahan voi tulla tämä päässään vaikka filmitähti!” Nuppu naukaisi.

 

Nyt neitokainen voi taas nukkua päiväunet tyytyväisenä,
sillä pikkulapset eivät enää osoittele sen emoa etusormella.

Vaan eipä tässä olleet vielä kaikki Göteborgin-tuliaiset! Löysin sieltä myös iki-ihanat korvakorut:

 

Nehän ovat kuin ilmetyt Jujut! <3

Eihän Nuppu vain näytä paheksuvalta... eihän?!

Kiitokset vielä Tallin tarinoiden Sohville huippuhauskasta matkaseurasta! Kiitos ja kumarrus myös Göteborgin-porukalle ihanista ja ikimuistoisista hetkistä. <3

 

Klopsutan sinne varmasti kolmannenkin kerran! :)

Tai sitten liitelen ihan vain perinteisesti lentsikalla!

Toivomusraksu

Vaikka Nuppu on melkoisen hömppä kauneuden ja muodin suhteen, sitä ei voi syyttää turhasta taikauskoisuudesta. Se tietää, etteivät mustat kissat levitä maailmaan epäonnea vaan pantterillista kauneutta, ja se jatkaa sohvan satunnaista raastamista silläkin uhalla, että saattaa palata maapallolle seuraavan kerran pörröisenä pikku Nuppu-kimalaisena. Yhteen mystiseen asiaan Nuppu kuitenkin uskoo, ja se on toivomusraksu:

”Raksu pieni, raksu kirkas, ensi raksu, jonka nään...
Olis kiva, jos vain lentäis raksu suuhun kissan tään...”

Kuin salama kirkkaalta taivaalta Nuppu sai avukseen raksukeijun!

Raksujen määrä viisinkertaistui, ja uusi noukintametodi
osoittautui kymmenen kertaa vanhaa tehokkaammaksi.

Suuren ja synkän pipokriisin keskellä raksukeiju toi juuri sopivasti auringonpaistetta Nuppusen elämään. Jos muillakin kissa- ja koiraystävillä on tarvetta erityisherkuille, Nuppu suosittelee ottamaan yhteyttä tähän pikku valontuojaan:

Raksukeiju ei haluaisi pyöräyttää käyntiin mitään tolkutonta markkinointihulabaloota,
mutta mainitseepahan kuitenkin, että hoitelee mielellään esim. leivänkannikoita kileile
puhumattakaan hepoystävien porkkanoista. Tärkeintä ei ole kuuluisuus vaan pulleat masut!

Painajainen Nuppu Streetillä

Eilen Nupun lähes täydelliseen hilebile-elämään tuli kammottavan epätrendikäs särö, mikä on tosi inhaa, ikävää ja ennen kaikkea noloa. Siitä ei voi olla puhumattaan, sillä usein kurjista asioista tulee öriseviä mörköjä, jos niitä vain panttaa sisällään. Tämä juttu on lisäksi sellainen, jota Nuppu ei kykene edes piilottelemaan, sillä emo toitottaa uutista kaikille ja on siinä harhakäsityksessä, että kyseessä on oikein kiva ja tervetullut ylläripylläri. Ikään kuin maaginen merkki siitä, että kuluvasta vuodesta on pakko kehkeytyä parempi kuin ”ihan kiva”.

Kaikki alkoi niin, että ihanasti joulupyhinä nuuttuuntuneet lakanat kiskottiin juuriltaan...

Jopa herra ja rouva Tunneli joutuivat hilaamaan itsensä hetkeksi
pystyasuntoon, jotta monsteriauto Dyson pääsi huristamaan vapaasti
Hupsuttamon matoilla. Kaiken tohinan ja pörinän keskellä emo kiljui
yhtäkkiä onnesta, sillä yöpöydän takaa löytyi mytyssä Reilun kaupan
 kangaskassi,  jonka sisällä oli jotakin, jonka luultiin jo iäksi kadonneen:

Vaikka Idän pikajunaa nauratti, Nuppua huippasi kauhusta niin,
että se näki kaameuden kahtena! Tämä painajainen ei voi olla totta!

Tyylilyylimme sulki tiukasti silmänsä ja potki itseään topakasti takaraivoon...

...mutta siltikään se ei saanut NIITÄ katoamaan!

Yhtäkkiä jotain naksahti kohdilleen. Tajusiko Nuppu vanhan viisauden
”If you can't beat them, join them” vai oliko sillä mielessään jotakin muuta?

Yleisön pyynnöstä aiheesta on viritetty juuri kysely blogin yläreunaan. Jos sinulla on aavistuksia siitä, mitä Nupun päässä mahtoi tämän järisyttävän löydöksen jälkeen liikkua, ota ihmeessä osaa suureen kissapipogallupiimme tai avaudu aiheesta kommenttiosiomme puolella! :)

Kirje Korvakarvatunturille

Blogimme sivupalkissa pyöri menneellä viikolla kysely, jossa sai veikata, mitä joulukolli kärrää Juicy Fruitylle eli Juju-räsylle joululahjaksi. Ilahduin kovasti, kun pläräsin tänään vastauksia ja huomasin, että deluxe-kamera kiri kirkkaasti kärkeen, ja sen rantautuminen Hupsuttamoon onkin vain ajan kysymys. Jujukin oli asiasta mielissään, sillä se hallitsee jo poseeraamisen jalon taidon ja sen kauniit, selvärajaiset piirteet digibittiytyvät helposti jopa ilman salamaa:

Tällainen taulu sopisi heti vaikka modernin fotogeenikeskuksen vetonaulaksi.

Innokkaampi Juju sen sijaan oli kyselyn kakkostuloksesta: punaisesta urheiluautosta. Vaarallinen vauhti ja tiukat kurvit saavat huimapäisen poikamme tunnetusti venyttämään tassunsa suoriksi, eikä emoakaan haittaisi, jos pääsisimme joulupäivänä pienelle ajelulle tuliterällä sporttibemarilla. Kunhan Juju vain lupaa, ettei aja luu ulkona ja pidä ikkunaa auki niin, että lumi tuiskuaa emon naamaan. Nuppu ei tietenkään lähtisi ajelulle mukaan, sillä se haluaisi mieluummin asetella kotona höpsöjä pipoja uutukaiseen Bratz-kampauspäähänsä. 

Toistaiseksi Nupulla on leikeissä tällainen Bratz. Yllätin Nupun sovittamassa
nuken päähän emon uutta Wienistä ostettua hattua. Se kun on kissaneidistä
aivan eri luokkaa kuin kissamyssyt tai luppakorvakanipipot.

Nuppua silti nolotti, että tästäkin hommasta piti napata kuva blogiin.
Eihän se ole vielä saanut Bratzin meikkiä tai hampaita kuntoon.

Jujun mielestä emo on uusi hattu päässään niin nätti ja ihana!
Kuka voisi olla hurmaantumatta Jujun sanoista ja eleistä?

Kyselytuloksista vielä mainittakoon, että yhden äänen saivat risut! Tämän pahan mielen rosoäänen antoi mieheni, joka niskotteli meille alkuviikosta sattuneen viattoman virhearvion takia. Mies oli ihan itse jättänyt syömävalmiiksi huuhdellut tonnikalansa pöydälle niin, että eräs pieni räggäriraggari pääsi työntämään kuononsa herkkujen sekaan ja ehti anastaa sieltä yhden pienen tonnikalapalasen ennen kuin tilanne huomattiin ja äkkiä keskeytettiin. Asia kuitenkin sovittiin, ja mies väittää kivenkovaa, että Jujulla riittää kyllä huumorintajua risuvastauksen sulattamiseen.

Minulle oli onneksi heti selvää, mitä Juju viestitti tempauksellaan.
Niinpä meillä on nyt ekstrasatsi kissoille sopivaa tunaa.

Jujun mielestä neljä purnukkaa ei riitä korvaamaan
iskän huonoa huumoria. Onneksi kaapista löytyi
muitakin herkkuja.

Vaikka joululahja-asiat ovatkin nyt aika selvät, ehdotin, että katit kirjoittaisivat silti kauniin kirjeen joulukollille, joka asustaa Korvakarvatunturilla. Tällaisia toivomuksia ne minulle sanelivat:

Yritin ehdottaa, että kissat muokkaisivat pyyntöjään vähemmän käskyttävään suuntaan, mutta niiden mielestä joulukolli mouruaa itsekin sen verran muhkeasti, ettei se vähästä pahastu. Näin toivon minäkin, mutta lähetin silti varmuuden vuoksi hieman toisenlaisen kirjeen Zooplussalle. Jouluna paljastuu, mitä paketit pitävät sisällään! Sillä välin voitte muuten sivupalkista äänestää, mikä lahja sopisi parhaiten Nupulle...

Terapiapusuja ja itsenäisyyshörhelöitä

Joulukuu on alkanut aivan salakavalasti. Hupsuilla ei siitä syystä ole herkkukalenteria, eikä joulukolli ole tuonut vielä lahjojakaan. Pahinta kuitenkin on, etteivät emo ja iskäkään hilanneet kotiin tuliaisia keskisestä Euroopasta, vaikka kaikki merkit viittaavat siihen, että reissussa on oltu:

Nuppu läimäytti tassun silmilleen nähdessään, että emo on oikeasti näyttäytynyt Wienin
joulutoreilla, espanjalaisessa ratsastuskoulussa ja hienoilla ostoskaduilla TUO päässään...

Tämän kuvan otin ihan vain Nuppua varten, jotta neiti
Hienohelma tajuaisi, että emo voisi olla vielä hirmu
paljon nolompikin esim. TÄMÄ päässään!

Näyteikkunaostoksilla silmääni sattui tällainen rööri, enkä voinut
olla miettimättä, että tulisiko blogiin kunnollisia kuvia, jos virittäisi
tällaisen kohti kissoja! Mies oli sitä mieltä, että kannattaa vielä
jatkaa Sen Oikean kameran etsintää.

Ainuttakaan oikeaa kattia ei reissulla näkynyt, mutta kissateema
on selvästi in ja hot myös Wienissä.

Miau, miiiau! Mutta missä ovat pörheämmät räggäripatsaat?

Oikealla on jo vähän tuuheampi tapaus. Etsin kylläkin ruskeaa mittediä
enkä valkoista punakorva- & -silmäkattia...

Sivukadulta löytyi ihana taidekauppa. Näin jo sieluni silmin,
millaiset potretit Nupusta ja Jujusta loihdittaisiin.

Omat kultamussukkani voisivat olla kärttyisiä tuliaisten puutteesta, mutta ne eivät kuitenkaan perusoptimistisina nallukoina harrasta marmattamista. Niillä on sitä paitsi ollut hurjan ihana viikko mummin hellässä huomassa. Leikitystä, koulutusta ja paijailua on riittänyt, ja se näkyy räggäreissä superriepuiluna: pelkkä katse saa molemmat katit kierähtämään selälleen ja siristämään silmiään suukkojen toivossa. Ja niitä olenkin muiskutellut sydämeni pohjasta!

Iskä sanoi, että suukottelu meni jo ihan överiksi, mutta Jujun ja maman mielestä
vain taivas on rajana, mitä tulee pussailuun ja halimiseen.

Viime aikoina kissoilla onkin ollut paljon terapoitavaa, sillä emolla on ollut hieman huolia. Kirjaimista Y ja T on puhuttu lakkaamatta, ja loman jälkeen emo vaikutti varsinkin Jujun mielestä omituisen säpsyltä valmistautuessaan palaamaan toimistolle. Niinpä Juju otti asiakseen hoivata mamaa ihan erityisen kokonaisvaltaisesti. Se nyhjäsi kyljessäni koko ajan, antoi kallistushaleja, painautui kasvojani vasten ja suorastaan tunki kainalooni. Vaikka emolle vihdoin selvisi, että omat työt jatkuvat, Jujun terapiasessioita on yhä tarvittu, sillä mieliala ei ole edelleenkään kovin korkealla.

Nämä kaksi kallonpusuttajaa ovat aina valmiita kuuntelemaan emon huolia.

Tänään ei kuitenkaan synkistellä, vaikka Wienin-lomalta tuttu tihkusade vaivaa nyt eteläistä Suomeakin. Nuppu ja Juju aikovat juhlia sydämensä pohjasta itsenäisyyspäivää ja ovat luvanneet tapittaa kiilteleviä kolttuja emon ja mummin kanssa televisiosta. Aamulla syötiin jo juhla-ateria, sillä mummi avasi vahingossa väärän ruokatölkin, ja ykkösetkin on jo vaihdettu ylle:

Juju tahtoi sovittaa smokkia, jonka valkoiset
hörhelöt kuvastavat Suomen yllä leijuvia sadepilviä.

Toisaalta Jujun teki kuitenkin mieli pukeutua frakkiin, jonka kuviointi kunnioittaa Suomen
kesäisiä kukkaniittyjä. Nuppu sen sijaan luotti paljettien kimallukseen.

Juju on tyytyväinen asuunsa, mutta nyt sitä vähän mietityttää, mitä se sanoisi Saulille
kättelyjonossa. Emo ehdotti ainutlaatuista repliikkiä ”Hyvää itsenäisyyspäivää!”

Kun Nuppu hoksasi, että juhlat järjestetään oikeassa linnassa, se päättikin vielä vaihtaa asunsa
prinsessaiseen hörhelöhattaraunelmaan. Kyllä nyt kelpaa bilettää aamun pikkutunneille asti!

Juhlavaa, kimmeltävää ja lämminhenkistä 

itsenäisyyspäivää myös teille lukijoille!