Nuppu ja Juju arpovat uuden heppakirjamme!

Moni asia on muuttunut pienten räggärien arjessa, kun eloa Itäisen Hupsuttamon maalaisredsidenssissä on takana jo puolitoista vuotta. Tilaa on temmeltämiseen, ja päivittäin voi tutkia niin sivu-ullakkoa, kellaria kuin omaa pihaakin. Vieraita käy kylässä tuhat kertaa enemmän kuin kaupunkikodissa, eikä aikaa ole jäänyt bloggaamisellekaan yhtä paljon kuin ennen. Kattien tehtävälistalta löytyy kuitenkin paljon myös tuttuja elementtejä, esimerkiksi emon inspiroimista kirjoittamisen pariin ja pitkämielistä muusailua lämpiminä iilimatoina mamman jalkoja ja kylkeä vasten, kun korvissa kaikuu läppärin tasainen nakuttelu. Meidän blogimme parissa pidempään viihtyneet tietävätkin, että Nupun ja Jujun kanssa on kirjoitettu jo yhteensä kuusi romaania, ja elokuussa ilmestyi seitsemäs!

”Me haudottiin ideaa tosi pitkään, ja tällainen kirja siitä lopulta kuoriutui!”

Sonja ja kadonnut ratsastaja on yhdeksäsluokkalaisesta Sonjasta kertovan sarjan neljäs ja näillä näkymin viimeinen osa. Sarjan ensimmäinen osa Sonjan hevoskesä julkaistiin 2013, ja se oli esikoisromaanini. Nuppu ja Juju olivat tuolloin alle vuoden ikäisiä vaaveja, mutta ne työstivät silti ahkerasti ihka ensimmäistä käsikirjoitustani. Kymmenen vuoden aikana on tapahtunut kaikenlaista, ja uutta Sonjaa kirjoittaessani tuntui jännältä huomata, miten paljon olen itsekin muuttunut ja oppinut eläimistä ja elämästä muutenkin. Vaikka Sonja-kirjoissa tapahtuu aina jotain jännittävää, itselleni on noussut tärkeimmäksi teemaksi eläinten kuuntelu, ja siitä suurin kiitos menee Nupulle ja Jujulle. Ne opettavat minulle joka päivä, miten herkkiä ja viisaita olentoja eläimet ovat, ja miten tärkeää on olla niille läsnä. On ollut silmiä avaavaa, miten nokkelasti Nuppu ja Juju näyttävät ja kertovat asioita, kun niitä ihan oikeasti kuuntelee. Aika usein Jujulla kylläkin on ehdotuksena, että voisin kouluttaa sitä ja antaa nameja - se johdattaa minut namikaapille tai alkaa yhtäkkiä pujotella omasta ideastaan jaloissani niin, että olen mennä nenälleni - mutta se osaa myös kertoa muita asioita, esimerkiksi jos on lukinnut Nupun oven taakse eteiseen ja jonkun täytyy käydä avaamassa ovi ja vapauttamassa systeri.

 

Kaveria autetaan aina, se nyt on selvää!

Olen myös oppinut kissojen kanssa, miten tärkeää on antaa eläimillekin vapaus valita. Aina ei tarvitse mennä ihmisen agendan mukaan, eikä eläin silloin ajattele, että ”Hähää, annoit periksi kerran, joten nyt tämä ei onnistu ikinä”, vaan valinnan mahdollisuus kasvattaa luottamusta ja helpottaa yhteistyötä. Juju ei esimerkiksi oikein tykkää hammaspesusta, vaikka tuleekin aina iltaisin sitä namien toivossa pyytämään. Meillä on kuitenkin sopimus, etten pese hampaita ennen kuin Juju on valmis ja ilmoittaa sen tökkäämällä harjaa kuonollaan. Silloin poitsu on kasannut itsensä toimenpidettä varten ja antaa minun pestä hampaat - ja saa toki herkun palkinnoksi. Nuppu ei voi syödä nameja, mutta sen kanssa on toisenlainen sopimus: jos Nuppu töpsöttää hammasharjan nähdessään pois, en koskaan mene sen perään. Vain muutamana iltana hampaat ovat jääneet pesemättä, sillä yleensä Nuppu tulee vähän myöhemmin ilmoittamaan, että nyt olisi olisi hyvä hetki. Palkaksi typsykkää leikitetään sen lempilelulla ja ollaan seurana ruokakupilla.

”Haluatteko kuulla meidän uudesta romaanista otteen kohdasta,
jossa Sonja kuuntelee samaan tapaan fiksua Kraakku-ponia?”

(Sitaatti kirjasta ”Sonja ja kadonnut ratsastaja”
© 2023 Satu Heimonen ja Kustannus-Mäkelä)

Nuppu ja Juju ovat vaikuttaneet uuteen Sonja-kirjaan myös hyvin konkreettisesti niin, että kirjaan putkahti kaksi rescue-kissaa, joiden piirteistä saattaa löytyä jotain tuttua. Sonja ei ole tottunut kissojen hoitamiseen, joten kissoilla on paljon työsarkaa, kun ne alkavat kouluttaa uutta sijaisemoaan.

 

”Mennäänkö tuohon sohvalle ja luetaan vähän lisää niistä meidän kirjakissakamuista?
Se kohta, missä ne on ekaa yötä Sonjan luona. Emolla on vilkas mielikuvitus...”

(Sitaatti kirjasta ”Sonja ja kadonnut ratsastaja”
© 2023 Satu Heimonen ja Kustannus-Mäkelä)

Toivon, että osasin kirjoittaa Sonja-tarinaan kivan päätösosan. Tuntuu, että kaikki sarjan hahmot ja eläimet elävät yhä päässäni ja varsinkin sydämessäni, ja olo on haikea, koska en heihin luultavasti enää palaa. En käy enää ratsastamassa juuri koskaan, mutta kaipaan kuitenkin kovasti hevosten pariin, ja onneksi pääsen välillä Nupun ja Jujun heppaserkkuja nuuhkimaan ja paijailemaan. Se on minulle mieluisinta heppapuuhaa, ja tässä kirjassa Sonjakin etsii itselleen luontevinta tapaa olla hevosten kanssa. Vaikka hevoset ovatkin pääosassa, ei lukijalta vaadita hevoskokemusta tai edes sarjan aiempien osien lukemista. Tämä on oma tarinansa, jossa selvitetään, mihin ratsastaja katoaa kesken keväisen maastoretken. Jännitystäkin on siis luvassa!

Sonja-sarjaa on julkaissut Kustannus-Mäkelä,
ja sarjan kannet on kuvittanut Siru Salmenniemi.

Olemme perinteisesti arponeet täällä blogissa yhden Sonja-kirjan, jonka lähetän voittajalle, ja mukaan saa toivoessaan omistuskirjoituksen, niin myös tälläkin kertaa. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta joko täällä blogissa, Instagramissa (@nuppujajuju) tai Facebookissa (@ Nuppu ja Juju). Arvomme katinpalleroiden kanssa voittajan viikon päästä sunnuntaina 22.10.2023 kello 16. Olisipa kiva kuulla, millaisia eläinaiheisia tarinoita toivoisitte, että Hupsuttamossa kirjoitettaisiin seuraavaksi. Vastaan myös mielelläni kaikkiin kirjoittamiseen ja kirjaan liittyviin kysymyksiin!

Onnea matkaan! Ja jos Onnetar ei ole suotuisa mutta haluaisit lukea
tarinan, niin Helsingin kirjamessuilta (26.9.-29.9.2023) voi ostaa
kirjaa messuhintaan, ja toki sitä voi tilata kustantamon nettisivulta
tai kirjakaupoista - sekä tietenkin lainata kirjastosta!

Kevättä tassuissa!

Aika on hassu juttu, sillä toisaalta se rientää kuin huippuunsa viritetty gepardi, mutta toisaalta talvikuukaudet ovat mataneet kaulaa myöten lumessa jo ikuisuuden. Nuppua ja Jujua se ei ole niin haitannut, sillä ne ovat voineet nautiskella lämmöstä niin pönttöuunin äärellä kuin henkilökunnan välittömässä läheisyydessä. Jujusta varsinkin on tullut todella taitava asettelemaan emoa oikeaan paikkaan ja oikeaan asentoon: ei jää epäselväksi, mitä Juju haluaa, kun se alkaa hyöriä ympärilläni määrätietoisen näköisenä ja kaapii sohvaa ja vilttiä. Sitten se lähestulkoon taivuttaa jalkani koukkuasentoon, heittää viltin niiden päälle ja mönkii autuaana telttamajoitukseen päiväunille. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen osallistunut työpalavereihin erittäin epäergonomisessa mutta sitäkin lämpöisemmässä asennossa, varsinkin kun välillä teltassa on loikoillut toinenkin karvapatteri. Ja jos se ei ole teltassa, se on iilimatona kylkeäni vasten.

 

Saanko esitellä: Lämmin...

  

...ja Tosi Lämmin!

 

Kevään saavuttua työpiste on näyttänyt välillä tältä.

Katit ovat toki tehneet talven aikana paljon muutakin kuin köllötelleet. Meillä on tullut nyt täyteen reilusti yli vuosi täällä Itäsen Hupsuttamon maalaismaisemissa, eivätkä suuret tilat ole menettäneet viehätystään: Kissat juoksevat päivittäin häntä putkella kerroksesta toiseen niin, että töminä vain kuuluu. Vaikka Nuppu laskeutui portaat pitkän aikaa pienillä rauhallisilla pupuhypyillä, sekin osaa nykyään lönköttää ne alas vauhdikkaasti ravaten, vaikka henkilökuntaa vähän kauhistuttaa.

 

Nuppu on todellinen yläkerran typykkä, kun taas Jujun valtakuntaa on ihan koko talo.

Kaikkein hauskinta kissoista on lähteä tutkimusmatkalla kellariin, jossa on koettu muutamia ikimuistoisia seikkailuja. Itäisen Hupsuttamon alkuaikoina Juju onnistui luikahtamaan sinne omin päin, ja olin aivan kauhuissani, kun en löytänyt sitä mistään. Lopulta tajusin mennä etsimään sitä kellarista, ja saunan oven alta minua puikahti vastaan iloisen näköinen Juippi, joka ei yhtään ymmärtänyt, miksi jälleennäkemisemme oli niin riemukas. Toisella keralla meni aivan toisinpäin: minä olin tietämättäni hävinnyt Jujulta, ja suihkussa vähän säpsähdin, kun näin silmäkulmassani vilauksen jostain karvaisesta toffeelaikukkaasta otuksesta, joka tuli minua etsimään. Samassa tajusin toisen ei-niin-hauskan asian: olin unohtanut pyyhkeeni yläkertaan. Yritin neuvoa Jujua hakemaan minulle pyyhkeen tai hälyttämään edes apua, mutta se vain katsoi minua ovensuusta veijarimaisen näköisenä ja töpötteli korrektisti toisaalle, kun kääriydyin läpimärkänä collegepaitaani.

”Ja arvatkaapa oliko se viimeinen kerta, kun mama teki saman mokan?
No eipä tietenkään, joten nyt sillä on aina varapyyhe siellä kellarissa.”

Kellariakin kivempi paikka Jujusta on kuitenkin yläkerran
sivu-ullakko. Harmi vain, että isikissiltä on vähän väliä ”avain hukassa”,
eikä sinne pääse läheskään joka päivä.

Justus-marakatti on harrastanut myös puiden latvoissa kiikkumista...

...remontointia...

 

...petaamista...

 

...ja ulkoilua! Eikä tämän kissan ulkoiluttaminen ole paikallaan seisoskelua,
vaan emokin saa laittaa kunnolla töppöstä toisen eteen pysyäkseen vauhdissa.

 

Kevään superiloinen asia on, että Jujulle on kertynyt niin hyvin
painoa, että valjaiden masuhihnaa täytyi höllentää!

 

Myös Nufnuf on käynyt tekemässä lumeen söpöjä tassunpainanteita.

 

Lentomatkailukin on ollut taas keväällä in, sillä emo tilasi netistä jotain epäoleellista, jonka mukana tuli kuitenkin Jujulle jotain erittäin oleellista eli hieno lentokone:

 

Stuertteina on nähty niin iskä kuin emokin mutta myös Mummi Poppanen!

 

Kävi nimittäin niin, että emo (kuvassa) lähti työmatkalle
 Bolognaan ja tassutteli sieltä vielä (luotijunalla)
Roomaan isikissin kera lomalle. Ihan ilman kisuja!

Nupulla ja Jujulla oli onneksi kivaa mummin ja kummisedänkin seurassa, ja nyt pääsiäislomalla olemme sitten paikkailleet yhteisen ajan aukkoja olemalla entistäkin tiiviimmin yhdessä.

Toivottavasti teillä kavereillakin on ollut
ihanan untuvainen ja aurinkoinen pääsiäinen! <3

Loppuun vielä pahoittelut siitä, että bloggaaminen on jäänyt niin vähäiseksi. Yksi syy on ollut se, että Hupsuttamossa on taas kirjoitettu kirjaa. Olemme aina perinteisesti raportoineet, kun Nuppu ja Juju ovat onnistuneet muusailemaan uuden käsikirjoituksen, ja nyt sellainen on taas putkessa. Sonja-hevoskirjasarjan näillä näkymin viimeiseksi jäävä osa ilmestyy elokuussa, ja tässä siitä vähän jo esimakua Kustannus-Mäkelän katalogista:

Nuppu ja Juju ovat jälleen kerran pitäneet emon lämpöisenä ja tyytyväisenä kirjoitusprosessin ajan, ja niiden vaikutuksesta tähänkin tarinaan ilmestyi sivuhenkilöiksi mitäpä muita kuin kissoja! Kerromme sitten elokuussa kirjasta lisää ja järjestämme arvonnankin, jos sarjan ystäviä yhä löytyy! :)

Ripsuvaa pääsiäistä vielä kaikille ja onnellisia kevätpäivä! <3

Arvotaan "Soinnut solmussa" -nuortenkirja!

Nuppua ja Jujua on ihmetyttänyt jo pitkään, miten harvoin niiden blogi päivittyy, vaikka ne inspiroivat emoa kirjoittamaan joka ikinen päivä ja näppikseltä kuuluu tasaista nakutusta koko ajan. Viime kuussa pikku pumpernikkeleille viimein selvisi, mihin niiden kallisarvoista muusaenergiaa oikein on valutettu, kun postiljooni kiikutti ovellemme salaperäisen laatikon. Se oli täynnä äiskän kirjoittamia kirjoja, joita Juitsi ja Nöppis valjastettiin heti markkinoimaan!
 

”Juhuu! Saiskos olla tällainen musa-aiheinen nuortenkirja?
Sen sivuilla ei valitettavasti ole ainuttakaan räggäriä, mutta se on
kirjoitettu alusta loppuun meidän lämmön ja hurinan siivittämänä.”

Olen kertonut teille ennenkin, että Hupsuttamosta pulpahtelee aina silloin tällöin nuortenkirjoja, ja yhteistä niille on tähän asti ollut se, että teemat ovat liittyneet eläimiin. Sonja-sarjassa pyöritään heppojen parissa, kun taas Cecilia-romaaneissa Nuppu ja Juju ovat päässeet esikuviksi kirjoissa seikkaileville ragdolleille. Uusin tuotokseni ”Soinnut solmussa” sen sijaan kertoo klassisesta musiikista, ja pääosissa on kymmenen nuorta, jotka kaikki soittavat jotakin jousisoitinta.

 

”Meidän mama on itse soittanut tällaista härveliä pienestä asti.
Kuvassa näkyvä vingutin muutti meille, kun kässäri valmistui!”

Idea musiikkiaiheiseen nuortenkirjaan on muhinut mielessäni jo vuosia, ja sopiva hetki sen aloittamiseen koitti, kun vanhalla työpaikallamme iskettiin ovet lopullisesti säppiin. Halusin elämääni jotakin ihan uutta ja tein pitkästä aikaa paluun orkesteriin. Vanha harrastus leimahti uuteen liekkiin, ja löysin itselleni myös maailman ihanimman kvartetin. Nuotit leijailivat sydämeeni asti, joten halusin kirjoittaa musiikista – enkä suinkaan pelkästään klassisesta vaan kaikista musiikin genreistä aina poppiin, räppiin ja jazziin asti. Minua myös kiinnosti tuumia, miten samaan harrastusporukkaan kuuluvat nuoret näkevät toisensa ja millaisia ennakkoluuloja tai väärinkäsityksiä heille voi syntyä. Halusin osoittaa, miten pienet asiat nytkäyttävät tapahtumia joskus eri suuntaan niin, että lopulta kaikki on aivan toisin kuin kukaan olisi aluksi kuvitellut.

 

”Ehkä ne viulut muuttuvat lopussa banjoiksi tai nupuleleiksi! Vain lukemalla saat vastauksen.”

Päädyin rakentamaan tarinan hyvin eri tavalla kuin ennen: romaanissani on kymmenen lukua, joista jokainen on kirjoitettu eri soittajan näkökulmasta. Taustalla kulkee koko ajan yhteinen tarina orkesterin valmistautumisesta ulkomailla järjestettävään soittoleiriin, mutta jokaisen nuoren elämässä on meneillään myös paljon sellaista, jota muut eivät osaa edes aavistaa. Välillä soinnut ovat pahastikin solmussa, mutta kantavana voimana on silti musiikin ilo ja ystävyys.

 

”Mama soitteli kirjoittamisen lomassa niin paljon, ettei vongutus enää pelota mua!”

”Soinnut solmussa” -romaanin kirjoittaminen oli minulle aivan uudenlainen kokemus, ja välillä olin melkoisen solmussa itsekin, koska kymmenen persoonan ja tarinan yhteen nivominen vaati paljon lenkkeilyä metsäpoluilla ja huokailua näppiksen ja kahvikupin äärellä. Se oli samalla myös uskomattoman mielenkiintoista, ja oivalsin paljon uutta niin itsestäni, musiikista kuin muistakin ihmisistä. Nyt kun kirja on painettu, voin vain toivoa, että lukijat löytäisivät sen ja viihtyisivät tarinan parissa – parasta olisi, jos he inspiroituisivat musisoimaan itsekin tai ainakin lukemaan lisää kirjoja!

 

”Ihan huippua olisi, jos meidän äiskä innostaisi muitakin kirjoittamaan!
Ei tarvita muuta kuin läppäri ja vähintään yksi karvainen muusa.”

 

”Mama sai tämän kirjan lahjaksi ystävältään, ja siinä kerrotaan osuvasti, 
miksi me kissat ollaan kaikkein tärkeintä kirjoittamisprosessissa.”

”Soinnut solmussa” sopii luettavaksi oikeastaan kenelle tahansa, mutta siinä tuumitaan paljon ihmissuhteita ja teemoja, jotka ovat ehkä lähimpänä yläkouluikäisiä ja lukiolaisia. Kirjassa on paljon huumoria, mutta siinä pohditaan arvomaailmaa myös vakavammin ja eri näkökulmista. Sointuja voi tilata melkein kaikkiin kirjakauppoihin (hyllystä sitä ei valitettavasti kovin monesta paikasta taida löytää) tai suoraan Kustannus-Mäkelän sivuilta. Voit myös kokeilla onneasi arvonnassa, sillä päätimme taas Nupun ja Jujun kanssa lahjoittaa yhden kirjan blogimme kautta! Ilmoita siis kommenteissa, jos haluat olla arvonnassa mukana, ja kirjasta ja arvonnasta saa mielihyvin vinkata kaikille, keitä kirja voisi kiinnostaa. Kaikkein eniten toivon, että tarinani löydetään ja sitä luetaan! <3

”Soinnut solmussa” arvotaan osallistujien kesken kahden viikon päästä!
Aikaa osallistua on sunnuntaihin 29.11. kello 16 asti! Jujusta tai viulusta
en luovu, mutta kuten huomaatte, Huipsi pitää jo peukkua kaikille osallistujille!

Voita ”Sonja ja lumen hevonen”!

Joitakin viikkoja sitten postiljooni raahasi meille vapisevin hauiksin laatikon, joka sisälsi viisitoista Nupun ja Jujun muusuuden hedelmää. Niitä oli odotettu pitkään ja hartaasti, ja meille kaikille tuli kovin epäuskoinen olo, kun loota vihdoin saapui. Ennen avausseremoniaa Juju halusi nousta hetkeksi kukkulan pörröturkkiseksi kuninkaaksi:

 

Mitä ihmettä laatikosta paljastuisi?!

Helpotus oli suuri, kun ”Pörröturkkien rallin” sijaan boksissa nökötti
tekijänkappaleita uunituoreesta romaanistani ”Sonja ja lumen hevonen”.

Vinkkasin teille lähes vuosi sitten, että Sonja-sarjaan oli tekeillä kolmas osa. Kirjoitin romaania joululomalla, nakutin sitä kylminä tammi- ja helmikuun iltoina, jatkoin tarinointia pääsiäislomalla ja valoisina kevätviikonloppuina, kunnes vihdoin ja viimein sain käsikirjoituksen valmiiksi. Puunasin romaania kesälomallakin, ja kun luin elokuussa taittovedoksen, ymmärsin, miksi tekemistä oli riittänyt: seikkailua oli hersynyt 339 sivun verran!

 

Ei lopu Nupultakaan lukeminen kesken!

Nyt kirja on siis valmis, ja olen jopa bongannut sitä kirjakaupoista. Tuntuu paitsi jännittävältä myös hiukan pelottavalta nähdä oma hengentuote hyllyllä miljoonien muiden opusten ohessa. Ostaakohan joku oikeasti minun kirjani? Ja onnistuuko tarina ilahduttamaan lukijaansa? Saankohan vielä kirjoittaa neljännenkin osan?

 

Muusat ainakin lupaavat jatkaa inspiroivaa kehräystään!

Koska olemme arponeet kirjojani blogissa aiemmin, haluaisin tehdä niin tälläkin kertaa. Arvottavana on siis yksi kappale ”Sonja ja lumen hevonen” -kirjaa, ja kuka tahansa saa osallistua kommentoimalla tämän postauksen alle tai Facebook-päivitykseen. Muista laittaa mukaan sähköpostiosoitteesi (jos emme tunne ennestään), niin saan yhteyden, jos voitto osuu kohdallesi. Vaikka romaani on Sonja-sarjan kolmas osa, se ei vaadi aiempien osien tuntemista, ja lukijaksi sopii kuka tahansa, joka pitää eläimistä ja jaksaa lukea pidemmänkin tarinan. Mukana on jännitystä, joulukatrilli, lunta, aaveita, seurustelusuhteita, kaverisolmuja ja tietenkin hevostelun ihanuutta. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 18.11. klo 20:00 asti, ja arvonnan suorittaa H-hetkellä fiilisten mukaan joko Nuppu tai Juju. Ilmoitamme voitosta viimeistään seuraavana päivänä, ja romaaniin on mahdollista saada omistuskirjoitus.

 

Kirjan esilehdelle on painettu omistuskirjoitus rakkaalle heppaystävälle,
joka on esiintynyt usein tässäkin blogissa ja jonka ansiosta Sonja päätyy
uudessa osassa issikan kyytiin....

Ja tässä on se hurmaava hymy, josta puhun! :-D

Sonjasta saa ilomielin kysellä kommenteissa (ei ole pakko ilmoittautua arvontaan) - ja olisi huippukiva kuulla, jos olet sarjaan joskus törmännyt ja ehkäpä siitä pitänyt.

Onnea kaikille arvontaan – ja mukavia marraskuun päiviä!

 

Meidän kalenterikuu on omistettu Marraskuun murusten Ruffelle,
joka on sydämessämme nyt ja ikuisesti. Tässä kuvassa Nuppu lähettää
suukkoja ja ikävämihhausta pilven päälle.

Arvotaan Hupsujen hevoskirja!

On kulunut jo yli puoli vuotta siitä, kun tassuttelin ulos kirjakaapista ja tunnustin, että Hupsuttamossa nakutellaan blogitekstien lisäksi myös nuortenkirjoja. Huhtikuussa maailmaan putkahti toinen kissaromaanini, Kesätuulten Cecilia, eikä koneen ääressä kökkiminen ole ollut sen jälkeen ainakaan vähenemään päin. Olen käyttänyt Nupun ja Jujun suloista muusuutta törkeästi hyväkseni ja pusertanut niiden inspiroimana tekstiä sen verran, että ensi syksynä hautomostamme saattaa kuoriutua uusi kirjauntuvikko. Sillä ei kuitenkaan ole pörheää ragdollin häntää tai vaaleanpunaisia anturoita, vaan se laukkaa ja sanoo ”iihahaha”.
 

Aivan oikein! Hevossarjaani on tekeillä kolmas osa!

Kun kirjoitin aikaisemmin postauksen Ceciliasta, sain teiltä lukijoilta paljon ihanaa palautetta ja toiveen, että kertoisin lisää kirjoitusprojekteistani. Mietin pitkään, voiko kissablogiin rönsyillä hevoskirjoista, mutta moni kissafani on höpsönä myös heppoihin, ja Nupulla ja Jujulla on joka tapauksessa tärkeä rooli luomistyössä. Paras flow nimittäin syntyy, kun istun sängyllä läppäri sylissäni, Juju jalkojeni päällä ja Nuppu kerällä vieressäni.

 

Näin söpösti Juju poseerasi vuonna 2014, kun Suokaislan suloinen Cecilia näki päivänvalon.

En ole vielä maininnut kuinka päädyin kirjoittamaan kirjoja, joten kerron siitä nyt muutaman sanan. Olen aina raapustanut mielelläni päiväkirjaa ja kirjeitä, mutta kirjan kirjoittaminen juolahti päähäni vasta viitisen vuotta sitten. Olen ammatiltani suomentaja ja kustannustoimittaja, ja välillä kirjoja työstäessäni haaveilin, miten mukavaa olisi kirjoittaa sellainen itse. Laakson ratsastuskentän ohi hölkätessäni mietin usein, mitä tekisin, jos vastaani tulisi hevonen ilman riimua tai muita varusteita. Ajatus alkoi itää jolkuttelun lomassa, ja lopulta kokeilin kirjoittaa yhden luvun. Sen jälkeen mieleni teki kirjoittaa toinenkin luku, ja lopulta minulla oli valmiina kokonainen romaani. Ystäväni kannustivat minua tarjoamaan käsikirjoitusta kustantamolle, ja tammikuussa 2013 selvisi, että Sonjan hevoskesä ilmestyisi syksyllä ihka oikeana kirjana.

”Äiskä rääkäisi ilosta aika kovaa! Näin kiva kirjasta sitten tuli.”

Koska Nuppu ja Juju olivat saapuneet sulostuttamaan elämääni syksyllä 2012, halusin kirjoittaa seuraavaksi kissoista. Vaikka tarina 11-vuotiaasta Milkasta on fiktiivinen, siitä tuli salaa myös aika omakohtainen. Alkuasetelma yllätyslemmikistä on vohkittu omasta lapsuudestani, ja kirjan ragdoll Cecilia on sekoitelma sekä Nuppua että Jujua. Milkaan olen selvästi upottanut omaa persoonaani, sillä olen saanut kuulla esimerkiksi tulistuvani välillä ”kuin Milka”. Kirjoissa on kissojen lisäksi mukana myös teatterimaailmaa, sillä lapsena halusin kovasti näyttelijäksi. Harmi vain, etten osannut näytellä tai uskaltanut sanoa ainuttakaan vuorosanaa.

 

Romaanin nakuttelu on onneksi ”näyttelemistä”, joka sopii ujollekin.
Huomatkaa kuvassa kosketuslevylle eksynyt kissankarva!
Se paitsi lisää inspiraatiota myös syventää kissatwistejä.

Cecilia-kirjoihin halusin upottaa päätarinan lisäksi myös oikeaa tietoa
kissanhoidosta ja vastuusta, jonka lemmikki tuo tullessaan.

Ensimmäisen Cecilia-kirjan jälkeen oli aika palata Sonjan ja hevosten pariin. Jatko-osassa Sonja ja aaveratsastus kokeilin, osaisinko yllättää lukijat kirjoittamalla hieman monimutkaisemman juonen. Olin monta kertaa umpisolmussa sitä kehitellessäni enkä kirjan puolivälissäkään ollut varma, miten kaikki päättyisi. Yllätin siis ainakin itseni, ja kirjaa oli suunnattoman hauska kirjoittaa. Tuntui kuin hengailisin hevosten parissa harva se päivä, vaikka oikeasti en pääse tallille läheskään niin usein kuin haluaisin.

 

Luen paljon hevosblogeja ja heppailen aina kun mahdollista,
jotta pysyisin ajan tasalla siitäkin maailmasta. Tällä turrikalla viiletin
 pari kuukautta sitten metsien halki hilpeänä kuin hangonkeksi.
Seuraavassa Sonja-kirjassakin on mukana islanninhevonen!

”Psst! Heppojen ja kissojen lisäksi mama rakastaa myös kummitusjuttuja,
joten siinä seuraavassakin osassa on jotain haamumaista...”

Blogissamme on ollut nyt loppuvuodesta aavistuksen hiljaisempaa, koska olen päässyt seuraavan Sonjan kanssa hyvään vauhtiin. Kirjoitusprosessin alkupuolella pystyn kirjoittamaan pienemmissä pätkissä ja iltaisin töiden jälkeen, mutta mitä pidemmälle pääsen, sitä suurempaa sitoutumista puuha vaatii. Niinpä olen viettänyt monta viikonloppua uuden romaanini parissa, ja moni muu asia on valitettavasti kärsinyt. Eivät onneksi kissat, sillä ne osaavat vaatia kiitosta muusailustaan: päivänokosten jälkeen minunkin on pakko pitää niiden kanssa leikkitauko, sillä Juju tulee töykkimään läppärini ruutua ja Nupun oikopolut kulkevat sattumalta juuri näppikseni yli.

 

Tältä näyttää taukojumppahälytys.

En ole erityisen hyvä markkinoimaan kirjojani, mutta haluaisin kokeilla nostattaa pienimuotoista Sonja-innostusta arpomalla yhden kappaleen ihka ensimmäistä romaaniani ”Sonjan hevoskesä”. Arvontaan ei ole pakko osallistua, vaan kommentoida ja kysellä saa ihan muutenkin, mutta halutessaan voit ilmoittautua mukaan kertomalla kommenteissa oman sähköpostiosoitteensa. Kommentoida voi myös Facebook-noston alle! Annan Nupun ja Jujun arpoa voittajan tämän viikon sunnuntaina 17.12. kello 18:00 ja yritän tarvittaessa postittaa kirjan heti maanantaina, jotta se ehtisi perille ennen joulua. Ihan siis siltä varalta, jos joku haluaisi vaikka antaa kirjan lahjaksi hepoista pitävälle nuorelle – tai miksei aikuisellekin. Voin myös kirjoittaa omistuskirjoituksen, jos sellaista toivotaan. :)

 

Tämän kirjan JUURI SINÄ voit pian voittaa! :)

Kuvan kissa ei valitettavasti ole osa arpajaisvoittoa.

Onni on muusa, joka jaksaa aina nauraa äiskän huonoille vitseille! <3

Seuraavassa postauksessa lupaan palata taas kissamaisiin kujeisiin ja aikaistettuun joululahjaan, joka on aiheuttanut Hupsuissa ihastunutta kehräystä ja tassujen tarpomista…

Iloista joulukuun jatkoa ja onnea arvontaan osallistuville!