Puhdasta kukkaisilmaa

Minulla oli ennen sietämätön siitepölyallergia. Pelkkä koivun norkkojen ajatteleminen sai silmäni punoittamaan ja nenäni vuotamaan kuin seula. Elämästä ei tullut mitään ilman allergiatabletteja, mutta jostain syystä useampi viime vuosi on sujunut ilman sen kummempia oireita. Jos oleilen pidempään ulkona, saatan sisälle palatessani aivastaa pari kertaa, mutta kertaniisto hoitaa homman, ja sitten on taas normaali olo. Minulla ei ole oikeasti aavistustakaan, miksi näin on, mutta ehkä se johtuu kissoista?

 

Taas täällä vieritetään syytä pienten viattomuuspalleroiden niskoille!

Teoriani mukaan Nupun ja Jujun hilse, karva, pöly ja hiekkismöhnä ovat muodostaneet sierainteni ja silmieni pinnoille suojaavat kalvot, joiden läpi pienet koivuhiukkaset eivät pääse tunkeutumaan. 

 

”Joo, äiskä! Kuulostaa tieteellisesti tosi pätevältä.”

Oli miten oli, olen enemmän kuin onnellinen siitä, että saan nauttia lempivuodenajastani ilman väsyttäviä allergialääkkeitä. Nuuhkin huumaavan tuoksuista ilmaa, pysähtelen seuraamaan kukkivien puiden kauneuskisoja ja yritän painaa kaikki virkistävät kevätelämykset visusti muistiin, jotta ne kantaisivat vielä pitkälle ensi talveen. 

 

Nyt ei kuitenkaan talvea mietitä, sillä tämän kesän
nuput ovat vasta puhjenneet kukkaan!

Käännetään kuono kohti kukkaniittyjä, hiekkarantoja ja ihania kesäpäiviä!

Vaikka minun allergiaoireeni ovat pysyneet hyvin hanskassa, jännitän näin kesän tullen Nupun tilannetta. Nupulla ei ole todettu varastopunkkiallergian lisäksi muita yliherkkyyksiä, mutta vaikka se ei syö lainkaan kuivaruokaa, sen tassu on tulehtunut joka vuosi viimeistään heinäkuussa. Ilmassa varmaankin siis leijuu joitain pölyjä, jotka aiheuttavat herkälle tytönreppanalle allergiaa. Se ei ole meistä lainkaan kiva juttu, joten pitkän pohdinnan päätteeksi hankimme kotiimme laitteen, jonka pitäisi helpottaa Nupun oloa: Dysonin ilmanpuhdistimen.

 

”Ei oo ulkonäöllä pilattu”, Nuppu tokaisi, mutta koska sen tassua
ei kutittanut lainkaan pömpelin lähellä, se naukaisi hyväksyvästi.

”Siis tähänkö te sen nyt meinasitte jättää?”
 Juju ihmetteli sisustussilmä punoittaen.

Joo, onhan se tosi klohmo eikä mikään
Sköna Hem -henkinen ratkaisu, mutta yrittäkää kestää!

Voi olla, että kyseessä on ihan vain placebo-ilmiö, mutta meistä oikeasti tuntuu, että sisäilmamme on nykyisin raikkaampaa. Dyson on tarkkaillut ilmanlaatuamme huhtikuusta saakka, ja on ollut mielenkiintoista tutkia raportteja, joita se lähettää päivittäin miehen kännykkään. Huoneilmamme putoaa tyydyttäväksi heti aamuisin, kun aloitamme perushärdellin, johon kuuluu lakanoissa möyrivät kissat, verhojen avaaminen, sängyn petaaminen ja aamupuuron valmistus. Välillä pöhistin joutuu huohottamaan jopa kuutostasolla, jotta saisi aamukriisin hallintaansa.

Puhdistaja pärähtää isommalle myös silloin, kun tämä kukkasilta tuoksuva
tyttö käy kyykistelemässä hiekkalaatikolla ja kaapii murusia tuotostensa päälle.

 

Turha kyyristellä siellä kukkasten suojissa! Kyllä Jujukin käy
välillä torttulassa, ja Dyson villiintyy aina siitäkin.

Ilmanpuhdistimemme huomaa, jos suihkutan hiuksiini lakkaa, pengon vaatekaappia, viikkaan lakanoita tai juoksen asuntoa ympäri kissanlelu tassussani. Kaikkein ärhäkimmin se suhtautuu paistinpannukärytyksiin, ja olemme bonganneet sen hetkittäin jopa kymppitasolla. Koska Dyson on siis todistanut olevansa valppaana, uskaltauduin tuomaan palasen kauneinta luontoa asuntoomme ja antamaan jopa Nupun nuuhkia hieman kevään tuoksuja.

 

Tältä tuoksuu sireeni. Ei kai aivastuta?

 

Vaikka kevät on ollut tavallista lämpimämpi ja kukkaisempi, Hupsuttamossa on kaikki toistaiseksi hyvin. Pitäkää tekin peukkuja, ettei tötterön tarvitsisi tänä kesänä näyttäytyä ollenkaan, vaan Nuppu saisi kerrankin nauttia vuoden parhaasta ajasta kuin luodolla auringonpaisteessa köllöttävä kuutti.

 

Kas näin! Ei huolen häivää! Hakuna matata!

Oletteko te lukijat säästyneet pahimmilta niiskutuksilta?

Kuituisaa kilpavarustelua

Analysoin viikko sitten karvayökköjen sielunelämää, ja moiset pienten kissojen ruoansulatusputkistoa tukkivat ällöpötikät saivat meiltä täystyrmäyksen. Podin postauksen jälkeen huonoa omaatuntoa, koska olen antanut tuppojen vedättää Hupsuja 6-0, mutta kunniakseni on sanottava, etten jäänyt karvaoksuihin makaamaan. Koko maanantain ajan mieleni perukoilla hautui suunnitelma hurjasta kilpavarustelusta, jollaista ei ole nähty sitten kylmän sodan. Kun kello lopulta naksahti 16:15, kipitin töistä lähimpään ostoskeskukseen lompakko repuntaskussa poltellen.

 

”Ostaakohan mama mulle tuliterän skootterin, jolla pääsee karvayökköjä karkuun?”

Lemmikkiliikkeestä mukaan lähti tuubillinen kissanmallasta, ja ruokakaupan yrttiosastolta löysin vihdoin ja viimein vehnänorasta. Lisäksi ostin maissinsiemeniä, sillä harvakarvainen byökkääjämme on pikkuprinssimäisen nirso myös vihertuotteiden suhteen. Valmislaatikoissa kasvatettavat heinäsadot eivät Juidelle kelpaa, ja emokin vierastaa maksalaatikkomaista folioformaattia. Niinpä oli aika kokeilla jotain uutta.

 

Kun ajelin kotiin läpinäkyvään pussiin tungettu ”vehnäperuukki”
pyöränsarvessa heiluen, eräs japanilaisturisti näppäisi minusta
kiireesti valokuvan. Kyllä riittää Hokkaidossa ihmeteltävää!

Kotona minut otettiin vastaan erittäin lämpimästi, ja kissat halusivat päästä heti tuliaisia tutkimaan. Ja vaikka emon pinkistä sporttirepusta ei löytynyt skootteria, muskelivenettä tai kiiltävän punaista Ferraria, niin Juju oli oikein tyytyväinen sen antimiin:

 

”Jes! Vegespagettia! Jos tätä nassuttaa aikansa, niin päätyykö pusuun Mimmi-kissan kanssa?”

Juju mussutti heinää kuin Kippari-Kalle pinaattia, ja olin haljeta onnesta,
kun vihdoin löytyi iskän chilien rinnalle jotain muutakin maistuvaa kortta.

Aluksi Juju ihmetteli kissanmallasta ja nyrpisti sille nenuaan. En kuitenkaan antanut periksi, vaan tein kuten eläinkaupassa neuvottiin: pursotin tuubista tahnaa pienen iilimadollisen verran ja liimasin sen Jujun sorjaan sääreen. Pientä poikaa inhotti – syystäkin – ja se nuolla lipsutti kintun kiireesti puhtaaksi. Samalla Jujulle kävi, kuten minulle lomallamme: vihaan sieniä sydämeni pohjasta, mutta toiseksi viimeisellä buffet-aamiaisella löysin suosikkimössöni seasta sienen! Mieheni oli tiennyt asiasta koko ajan ja katsellut huvittuneena, kuinka popsin joka aamu sieniä hyvällä ruokahalulla. Nolona jouduin myöntämään, että sienet voivat olla hyviäkin. Saman johtopäätöksen Juju teki kissanmallaksesta, ja Puitsista kehkeytyi oikea olutpoika:

 

Ensimmäisen nirsoilukerran jälkeen Juju on lupsuttanut mallasannoksensa sormeltani
ja kerjää lisää varpaat harottaen. Mallas ei kuitenkaan ole herkku, vaan lääke.

Olen myös ottanut ronskimmat harjausmenetelmät käyttöön ja furminoinut Jujusta isoja tuppoja kerran tai pari päivässä. Kaikki toimenpiteet yhdessä näyttävät tepsivän, sillä ainuttakaan karvayökköä ei ole asunnossamme näkynyt. Pienet raksuannokset ovat myös selvästi parantaneet Jujun ruokahalua muidenkin ruokien suhteen, mikä on lämmittänyt sydäntäni. Tajusin, että yksi syy karvayökköjen lisääntymiseen tänä keväänä on saattanut olla se, etteivät kissat ehkä saa tarpeeksi kuitua, joka kuljettaisi karvaa kohti häntäpäätä. Jujulla avuksi ovat tulleet nyt raksut, mallaskuuri ja heinät, mutta onko kenelläkään ideaa, kuinka voisi huolehtia varastopunkeille allergisen Nupun kuidunsaannista? Nupulla karvanlähtö on onneksi hillitympää, mutta silti yökköjä on tullut muutamia nyt kesän korvilla. 

 

Jos tästä pufff-turkista alkaa lähteä kunnolla karvaa, niin hyök hyök vaan!

Olen ollut varovaisen onnellinen Nupun kohdalla siitä, että elämme jo kesäkuuta, eikä sen painajaismainen tassuvaiva ole ainakaan toistaiseksi palannut. Koska kesä on ollut aina atopisoivaa aikaa, olen ollut erityisen varovainen, eikä Nuppu ole saanut mitään uusia ruokia. Se syö suurimmaksi osaksi ZiwiPeakin täysravintomärkäruokaa ja lisänä raakaa lihaa (rypsipossua, possunsydäntä ja hevosta), mutta saakohan neitonen tästä ruokavaliosta riittävästi kuitua? Psylliumista olen saanut vinkkejä, mutta jauheessa saattaa asustaa Nupun vihollisia, varastopunkkeja. Niitä emme haluaisi Söpöstiinamme tassuja kutittelemaan. Mutta mahtaisiko mallasta uskaltaa kokeilla Nupullekin? Kas, sitä mietimme seuraavaksi.

 

Vai odottaakohan Nuppu, että Ruffe-kihlattu tulisi ja veisi sen kesäterassille ihan vain yhdelle päärynäsiiderille?

Punkki vai kepponen?

Jos saisin otsikkoon viitaten valita elämääni joko punkin tai kepposen, en missään nimessä tökkäisi sormellani edellä mainittua, vaan olisin valmis vaikka isompaankin kepposeen. Minulta ei kuitenkaan kysytty toiveita, vaan sain halloweenin ratoksi punkahtavan puhelinsoiton kissaklinikalta. Nupun allergiatestien jatkotutkimukset olivat vihdoin ja viimein valmistuneet yksiselitteisin tuloksin: pienen kultamurumme tassua ovat kutitelleet jo parin vuoden ajan inhat varastopunkit. Siinä missä muut häijyläiset jauhomadoista sieniin olivat tuottaneet normaaleita, alle kymmenen lukemia, punkkipaholaiset olivat piikittäneet yli kahteensataan. Missä on punkkipoliisi, kun sitä tarvitaan? Vai olisiko aiheellista pitää Hupsuttamossa viime vuoden tapaan spiritistinen istunto ja käskeä kissageist manaamaan punkkulaiset pois?

 

Nuppu ei näe missään punkkareita tai edes hiphoppareita.
Yksi hämis tuossa vain heiluttelee karvaisia koipiaan.

Vaikka netissä pelotellaan, että varastopunkit möllöttävät elämässämme ikuisesti eikä paraskaan bordercollie saa ajettua niitä muihin maisemiin, olen toisaalta helpottunut, että syyllinen selvisi. Vaikka Juju Holmes pohti kattavasti Nupun tassuongelmia jo puolitoista vuotta sitten, sekään ei tullut ajatelleeksi varastopunkkiallergiaa. Mutta nyt kun vaivaan on diagnoosi, kaikki palaset loksahtelivat paikoilleen.

 

Ai niin, onhan niitä varastopunkkeja lyllertänyt milloin missäkin.

Veskiinkään ei pääse ilman kammottavaa kaveria.

On tuntunut oudolta, miten tassupunoitus voi tulla ja mennä, mutta vaiva on ajoittunut erityisesti kesäkauteen, joka on myös varastopunkkien kulta-aikaa. Kun aurinko alkaa lämmittää kyseisiä punkeroita, ne mönkivät kuivaruoan seasta ja alkavat hivellä pikkuruisilla höyhenhuiskillaan Nuppu-paran varpaanvälejä. Voihan olla, että kissabeibimme ihoa on kutittanut muualtakin, mutta se on purkanut tunnetta erityisesti etutassuihinsa.

 

Välillä punkkiahdistusta on purettu jopa painimatsin keinoin.

 

Mitä varastopunkkiallergialle sitten voi tehdä? Monia allergioita hoidetaan vasta-aineliuoksella, jota pistetään ihon alle. Se ei kuitenkaan tässä tapauksessa olisi kuulemma järkevää, vaan katsomme, kuinka Nupun elämä jatkuu kortisonikuurin jälkeen. Neitosen ruokavaliosta on jo ensimmäisten punkkiepäilyjen aikaan poistettu kaikki kuivaruoka, ja muutenkin yritämme pitää kaikki punkkiaineet (ihmisten riisit, myslit, jauhot ja muut kuivamuonat) ilmatiiviissä purnukoissa. Jos punoitus kuitenkin palaa, kortisonikuuria pidennetään tai kokeilemme jotakin muuta atopialääkettä. Toivon kuitenkin, että punkit antaisivat lempeän Nuppu-mussukkani olla rauhassa eivätkä jatkaisi piinaansa.

Nupun mielestä ei kannata hyytyä kauhusta,
vaan katsoa pelon aiheuttajaa rohkeasti suoraan silmiin.
Kyllä me tuollaiset öttimöttiäiset päihitämme jollain keinolla.

Voisiko Juitsi esimerkiksi hotoa ne pikkuiseen kitaansa?

Toivottavasti valokuvataideteoksemme eivät aiheuttaneet kenellekään liian pahoja puistatuksia! Pikkuiset väristykset sen sijaan kuuluvat halloweeniin, ja niiden myötä toivotamme teille lukijoille oikein metkoja pyhiä haamujen ja hammajaisten kera!

Noitatohtori hakusessa

Olen ollut suurimman osan elämästäni kauhulakossa. En lue Stephen Kingiä tai katso Ghostbustersia kaameampia elokuvia, koska jos mielikuvitukseni ja järkeni joutuisivat vapaapainitantereelle, edellinen mätkäisisi jälkimmäisen kanveesiin nanosekunnissa. Koska kammoan aaveita, mörköjä, zombeja, muumioita, merihirviöitä (jotka saattavat jopa lammessa uidessa tarttua jalkaan kiinni ja vetää uppeluksiin) ja rumasti irvisteleviä klovneja, tuntuu hieman hälyttävältä, että olisin silti valmis istahtamaan vaikka heti spiritismilaudan ääreen ja manaamaan esiin noitatohtorin.

Kukaan ei varmaan osannut arvata, että tämä kissa on syypää epätoivonsyövereilleni. Sen nimi
on Nuppu, ja se on tosi nätti ja palleroinen, mutta sen tassu leimuaa taas kuin juhannuskokko!

Ihminen voi tulla hulluksi pohtiessaan, kumpi oli ensin, muna vai kana, mutta Nuppu-ongelmaan verrattuna tuo vanha kananmunajuttu on ihan helppo nakki. Muna oli tietysti ensin. Se oli aluksi vain jokin pieni elonsiemen, joka alkoi vähitellen kehittyä suojakerroksen sisällä. Lopulta siitä muodostui munan sisällä kököttävä pikkukana eli söpö tipunpörryläinen. Kun aika oli kypsä, tipunen nakutteli reittinsä ulos, ja siitä kanojen vallankumous sitten alkoikin! Ongelma ratkaistu, jihaa!

 

Kotkottajat valtasivat lopulta myös kaikki orret ja puut.

Nupun tilanne on kuitenkin kinkkisempi kuin kanojen ja munakkaiden. Kaksi vuotta on kulunut niin, että jompikumpi etutöppönen tulehtuu ilman järjellistä syytä, ja terveitä jaksoja on tulehdusten välissä viikosta yhdeksään kuukauteen! Ruokavalio ei ole vaihdellut, elämässä ei ole ollut muutoksia, kotiin ei ole tullut mitään uusia aineita, kaikki on ollut niin kuin aina ennenkin. Nyt sentään on tiedossa jotakin tuoretta spekuloitavaa, sillä kahden ja puolen viikon piinaavan odottelun päätteeksi eläinlääkäri vihdoin soitti Nupun allergiatestin tuloksista.

Vaikka Nuppu toivoi viimeiseen asti, että koko juttu olisi jo unohdettu,
näyte ei ollut kadonnut eivätkä raksut ole tekemässä comebackia.

Saimme varmistuksen, ettei Nuppu ole allerginen millekään siitepölyille tai ulkoilman allergeeneille. Se oli kuitenkin saanut lievästi positiivisen tuloksen kategoriassa ”sisätila-allergiat”. Näihin kuulemma kuuluvat kuivaruoissa lymyävät varastopunkit, sängyssämme tutivat pölypunkit, kuvottavat jauhomadot (joita en pystynyt edes googlettamaan, koska madot puistattavat minua enemmän kuin raivopäiset poltergeistit!) ja ties mitkä muut inhottavuudet. Jäin myös pohtimaan, voiko Nuppu olla allerginen meille ihmisille?!

Mitä jos Nupulle joudutaan asettamaan porttikielto emon ja iskän sänkyyn?
Entä jos Öppönöppöä ei saisi enää suukotella? Se olisi paha paikka
paitsi emolle, myös iskälle ja Nuppu-suukkosuulle itselleen.

Jos joku ei muuten ole vielä nähnyt suurennettua kuvaa pölypunkista eikä haluakaan nähdä, niin nyt kannattaa scrollata alaspäin vähän matkaa silmät kiinni...

 

Tosi puistattavaa, I know. Mutta siinä se punkki nyt äheltää vaatekaappiini.
Pahoittelen kuvan laatua, mutta valtava suurentaminen aiheutti kohinaa.

Jotta allergiahomma vain ei menisi liian helpoksi saati sitten edulliseksi, Saksassa jatketaan Nupun verinäytteen tutkimista, jotta saamme tietää, mitkä sisätilaällötykset kissaparkaamme allergisoivat. Mahdollista silti on, ettei kaikesta tästä ole mitään hyötyä. Vaikka Nuppu olisi varastopunkille allerginen, eivät ötökät välttämättä edes liity tassujen nuolemiseen. Ehkä nörkkäyksen aiheuttaa jokin muu kipu tai kutina. Voihan Nupulla olla vaikka masu kipeä, mutta tassu on aina se reppana, johon pahat olot puretaan.

 

Toisaalta sitten tulee sellainen olo, että voiko Nuppu oikeasti olla kovin kipeä,
sillä leikkisämpää ja hyväntuulisempaa kattia en ole nähnytkään...

 Tältä Nupun leikki näytää mp4-muodossa:

Tarvitsisin nyt siis noitatohtorin, joka katsoisi rähmäisillä silmillään maailman ytimeen ja kertoisi minulle lyhyesti ja ytimekkäästi, mitä voisin Nuppuni hyväksi tehdä. Jos ratkaisu on barf-ruokavalio, niin hyvä on, käytän koko loppuelämäni fosforeihin, kalkkilisiin, aminohappoihin ja tauriiniin perehtymiseen ja niiden suhteiden laskemiseen. Jos taas pölypunkit ovat oikeasti syyllisiä, olen valmis kuuraamaan asuntomme seitsemän kertaa päivässä lattiasta kattoon. Jos kyse on ihmishilseestä, voin pukea itseni (ja miehen) (ja ehkä Jujunkin) ilmatiiviiseen avaruusasuun, ja jos jossakin muualla typykän elimistössä on jokin vaiva, teen ihan mitä tahansa, jotta se saataisiin hoidettua. Mutta ihan kaikkea tätä en pysty toteuttamaan ainakaan samanaikaisesti, joten hyvät vinkit olisivat nyt tarpeen. Mistä edes voisin aloittaa? Mitä kokeita meidän pitäisi ottaa? Kenelle soittaa, ketä konsultoida, miten, miksi ja millä tavalla? Kysymyksiä on satamiljoonaa, joten hulluksi tulon uhka vaappuu pääni päällä ja rymähtää niskaani hetkenä minä hyvänsä. Onneksi ulkona sentään paistaa aurinko!

Ja onneksi kyse ei ole luultavasti mistään vaarallisesta, ja vaikka juuri nyt ollaan
umpikujassa, löydämme ehkä joskus vielä tiemme ulos. Avaruusasuissa tai ilman.