Kuohkeat koivet

Nuppu on tunnetusti puffahtava kissa. Pörröinen hahtuvaisuus on sille hyvin luontaista, mutta eipä turkki täysin itsestään pöffähdä, vaan se vaatii muutamia huoltotoimenpiteitä. Hellin tai ainakin hassuin niistä on mielestämme kalkkunankoipien karstaus, jonka toistuvuudesta Nuppu pitää itse huolen.

”Takut veks vaan, iskä!”

Joka ilta hammasharjauksen jälkeen Nuppu sanoo ”Mih!” ja lähtee kipittämään villahousut viuhuen olkkarin puolelle. Se hyppää kahdella sujuvalla loikalla pöydälle ja kellahtaa totaalisen nurin niskoin. Silloin jonkun (mieluiten isikissin) on kiiruhdettava salonkiin marsuharja kourassaan ja harjattava Nuppu joka puolelta. Kissaneitosta voi pyöritellä vapaasti pöydällä, jotta kainalot, kyljet ja masu saadaan siloisiksi. Tärkeintä on kuitenkin hoidella niin sanotut kalkkunankoivet. Nuppu venyttää takakatassunsa pystyyn ja odottaa, että sitä tuetaan kädellä samalla, kun villahousut ja hännänalunen harjataan huolellisesti. Sama toistetaan toisen kalkkunankoiven kohdalla tyytyväisen kehräyksen saattelemana. Sitten Nuppu onkin valmis yöpuulle tai vaikkapa Miss Ragdoll World -kuvauksiin.

”Nuppu ompi kaikkein kaunein, Nuppu ompi pöfföisin...”

Pöhkö, pöhkömpi, kissaemo!

Jos erakoitumista edistävästä pandemiapöpöstä on etsittävä jokin positiivinen puoli, niin se on ehdottomasti kissaemouden intensiteetin eksponentiaalinen kasvu. En ole koskaan ollut mikään ”normityyppi, jolla muuten on kaksi kissaakin” – vaan Nuppu ja Juju sekoittivat pääni heti ensi näkemältä – ja kun rakkaista karvanassuista tuli yli puoli vuotta sitten myös lähikollegoitani, kissahöperyys vain kasvoi entisestään. Onneksi lähipiirini hyväksyy tämän hulluuden kenties hellyttävimmän muodon kiinteäksi osaksi minua, ja purskahdinkin nauruun, kun ystäväni lähetti WhatsAppissa kuvan, joka jostain kumman syystä toi hänen mieleensä minut:

 

Viestin saapuessa olin viltin alla läppäri sylissä, Juju jalkojen päällä, Nuppu viekussa
ja kissakahvikuppi "tassussa". Ketään tuskin yllättää, että ylläni oli kissahuppari
tai että vietin jälleen yhden täydellisen perjantai-illan juurikin näin!

Näytin kuvan tietysti myös Nupulle ja Jujulle, ja mietimme yhdessä, mitkä ihmeen kissaemovakoojat ovat kurkkineet ikkunoistamme sisään ja seuranneet Hupsuttamon etäarkea. Se selvisi eilen, kun saimme karvaisiin hyppysiimme alkuperäislähteen:

Kirjan nimeltä ”Kreisi kissaleidi” (Kirjapaja, 2020, suom. Vilhelmiina Koho).

 

Löysin itseni (ja Hupsut) AIKA monelta aukeamalta!

 

Tässä esimerkiksi nau’un Jujulle salaisuuksia.

Oikeassa elämässä hulluuteni venyy myös astetta pidemmälle: uusin hömpötyksemme on valssin tahtilajissa esittämäni harjauslaulu, jonka lurautan joka aamu Jujulle samalla, kun suin siitä parturintuolissa silokarvaisen pikku herrasmiehen.

Näin se biisi alkaa: ”Minä haajaan minun kissaa, minun pikkuista kissaa…”

Kissaleidikirjassa puhutaan muistakin tutuista ja tärkeistä jutuista, kuten ahkerasta teippiharjaamisesta, kisuvauvan ekasta hiekkiskakasta ja näppiksen päällä loikoilusta. Siinä köllötellään kissojen kanssa sängyssä pariinkin otteeseen, ja vaikka eräs julmuri mies ei vieläkään päästä Nuppua ja Juitsia yöksi makkariin, aamuisin säännöt sentään muuttuvat ja tilanne näyttää tältä:

 

Kuvitelkaa mustan kissan tilalle Nuppu otsa otsaani vasten.
Juju on aina jaloissani tai peiton alla, ja kännykkä loimottaa
sängyn ulkosyrjällä, kunnes torkkuajastin pilaa nirvanan.

Ja hei, tietenkin kunnon kissaemolla on oma äiskämuki!

 

Plus pari muuta teemaan sopivaa…)

Vaikka etäily sopii kreisille kissaleidille kuin katit ja kirjat kainaloon, on pakko silti tunnustaa, että odotamme jo aikaa, jolloin tämä typerä tauti nujerretaan ja pääsemme tapaamaan teitä muita ihanan kahjoja kissamameja ja -isiä ja juhlimaan karvaturriemme merkkipäiviä esimerkiksi tähän tapaan:

Kissanhiekkiskakku maistuisi jo!

Kiitos vielä ystävälleni tästä ihanasta hyvän mielen kirjasta, joka on selvästi
kreisien kissaleidien rakkaudella tekemä toisille yhtä pöhköille lajitovereille! <3

Kirjoista puheen ollen, olisiko teistä kiinnostavaa, jos tekisimme postauksen myös uusimmasta nuortenkirjastani, jonka valmistumista Nuppu ja Juju ovat edistäneet lämmittämällä jalkojani ja kehräämällä kauniita säestysääniä?

 

Se on yläkouluikäisille suunnattu nuortenromaani musiikin maailmasta,
ja sunnuntaihin 25.10. asti sitä voi tilata kustantajalta kirjamessuhintaan täältä.

Iloista syksyn jatkoa kaikille!

Katit kauhujen kammiossa

Olen ollut viime aikoina hurjan kiireinen, ja vaikka olen omistanut kaiken kotonaoloajan Hupsuille, en ole ehtinyt kuvata niitä yhtä paljon kuin ennen. Tänään kaivoin kuitenkin kameran esiin, ja mitä muistikortille tallentuikaan? Ei ainakaan pehmoisia, hyväntuoksuisia räggärinpalleroita vaan melko nuhjuisia mörrimöykkyjä, jotka olivat omiaan nostattamaan Hupsuttamon halloween-kertoimia.

 

Kamera ihan särähti, kun rähjäinen Nuppu-neiti lösähti sen eteen.

Juitsikaan ei ollut komeimmillaan, vaan turkki lemahti hiukan tunkkaiselta.

Niin hauskoja kuin haamut ja hajut halloweenina ovatkin, halusin kuitenkin jättää juhlapyhän taaksemme raikkaissa merkeissä. Niinpä karvamonsterit joutuivat puikahtamaan yksi kerrallaan kauhujen kammioon, jossa lotisi ja vaahtosi.

 

Kuurasin Jujun melkein näkymättömäksi!

Kuivaushuoneessa käyskenteli kummituksia kahdella jalalla! 

Käkättipä siellä kammottava noitakin!

Föönauspisteellä hillui päätön pupu!

Noidan kattilasta nousi onneksi herkullinen rohkeusliemen lemu...

 

Juitsi kulautti ryypyn kitusiinsa, ja heti tuntui paremmalta. Huh!

Seuraavaksi Nupulla oli edessään kauhujen kammio, mutta sillä oli toisenlainen taktiikka kuin Jujulla: se järjesti emolle sarjan erikoisia halloween-säpsyjä. Ensimmäinen koitti heti lotinan alkaessa. Nuppu roikotti oikeaa etutassuaan onnettoman näköisenä. Kun törppäsin tassua etusormellani, se heilui velttona kuin ylikypsä spagetti. Ehdin jo pelätä, että tassu oli mennyt sijoiltaan tai peräti irronnut, mutta silloin Nuppu yhtäkkiä jännitti lerppatassunsa, tarttui sillä leggingseihini ja hinasi itsensä reiteni päälle! Nupun akrobatiataidoilla temppu on verrattavissa nuorallakävelyyn pilvenpiirtäjästä toiseen, joten olin äimistynyt – ja litimärkä, sillä vasemman käden suihkusihtaukseni meni säikähdyksestä pahasti pieleen. Lopulta onnistuin muiluttamaan Nupun takaisin lattialle huuhtelua varten, mutta helppoa se ei ollut.

 

Eikä Nuppu päässyt vieläkään pois kauhujen kammiosta!

Neitokainen ei ollut hetkeäkään paikoillaan, kun föönasin sitä. Se kiehnäsi minussa
kiinni niin tiiviisti, että loputkin vaatteistani vettyivät.

Lopuksi Nuppu väänsi kummitusimurin täysille ja siivosi hammajaiset kylppäristä.
Olimme märkiä mutta helpottuneita.

Paras hetki koitti, kun ovi avattiin, ja kaksi puhdasta kissaa kohtasi toisensa.
Eikä meillä haiskahda enää ollenkaan halloweenilta!

Iloista pyhäinpäivän jälkeistä aikaa ja talven alkua teille lukijoille! <3

Pumpulituppoilua

Ragdollien karva on yksi maailman mahtavimmista materiaaleista. Se on untuvanpehmoista, ja kun sitä vasten painaa poskensa, murheet ja huolet leijailevat tuulen matkaan kuin kesäiset voikukanhahtuvat. Nupun ja Jujun turkin magia ilmenee myös siten, ettei karva tai varsinkaan karvanlähtö lopu koskaan. Ei, vaikka pörriköitä furminoisi aamusta iltaan ja illasta aamuun kokonaisen auringonkierron ajan.

 

Ehkä se johtuu siitä, että siinä missä maa kiertää aurinkoa...

...karvapallerot kiertävät karvapalleroita...

...ja tarttuvat kutitellen niiden viiksiin ja turkkiin!

Viime viikkoina Hupsuttamon ulkopuolellakin on ollut meneillään melkoinen tupposhow. Ilmassa on leijunut valkoisia hattaroita, jotka ovat näyttäneet oikealta pumpulisateelta. Höytyviä puhallellessani olen pohtinut, porhaltaako jostain pian nahistelevia ragdolleja, vai onko kyseessä vain haapojen keväinen karvanvaihto-operaatio.

Tämä niittypläntti oli naamioitunut meidän eteisenmatoksi.

On turha edes toivoa, että karvatilannetta saisi räggäritaloudessa koskaan hallintaan, mutta olemme silti yrittäneet parhaamme. Jujulla on kestovaraus Hipsun hiusstudiolle, ja olemme keksineet tavan tai pikemminkin paikan karstata myös Nuppua.

 

Tervetuloa Hapsun harjaussalonkiin, jossa loihditaan virtaviivaisia kampauksia kiireisille asiakkaille!

Nupusta tuntuu kuin ei harjattavana olisikaan, kun voi touhuta samalla omiaan,
kuten pyydystää kursorin nuolta ja töpsytellä häntä pystyssä ruudun edessä.

Toisinaan löytyy jokin niin hyvä kohta, että silmät menevät melkein kieroon....

Silloin kannattaa kempsahtaa nurin vastaanottamaan masurapsua.

Nuppu kääntelee pullervoista vartaloaan kuin kesäinen kuutti aurinkoisella luodolla.

Sillä on tietokoneen välkkeessä hauskempaa kuin rullaluisteludiskossa!

”Irrota kaikki inhat irtokarvat, parturisetä!”

 

”Här, här, här... Ömmömmöö!”

Rag Advisorissa suitsutettiin Hapsun harjaussalonkia,
joten Hipsukin tuli testikäynnille ja sai hienon tuulitukan.

Sen hentoja pikku haivenia suittiin niin kauan, että näytönsäästäjä meni päälle.

 

Parasta uudessa kampaamossa oli, että tutustumistarjoukseen
kuului harjauksen jälkeinen leikkihetki hupparinnaruilla!

 

Viisi tähteä ja karvakattimerkki tälle puljulle!

 

Juitsi on tehnyt kestovarauksen myös Hapsun harjaussalonkiin
niin kauaksi aikaa kuin palvelu suinkin pelaa...

...eikä frisyyri näytä tältä!

Onko teillä kavereilla jo kesäkarva valmiiksi vaihdettuna?

Mörrimöykyt parturissa

Kevään valoa ei suotta moitita julmaksi. Sälekaihdinten raoista tunkevat auringonsäteet paljastavat sumeilematta niin ikkunaan painetut kuononjäljet kuin kotonamme leijailevat kissankarva- ja pölypalleropilvetkin. Kirkkaassa päivänvalossa tein myös huomion, että pitkä talvi on mörrimöykkyistänyt kauniita kissojani aika tavalla, ja asialle oli tehtävä jotakin.

 

Mikäs rönttäpuli tämä tässä on?

 

Ja kuka unohti kammata kaulurinsa?

Juju on ollut kissoistamme aina se epähygieenisempi. Se ei törsää arvokasta aikaansa turhaan puunaamiseen, vaan nuolaisee pari kertaa vasenta kylkeä ja kerran oikeaa, ja pesu on sillä hyvä. Nuppu taas käyttää siistinä tyttönä paljon aikaa turkkinsa sukimiseen, mutta silti molemmilla kissoilla on tätä nykyä sama ongelma: liian pitkiksi venähtäneet kaulurikarvat, jotka luikertelevat kuin itsestään niiden suuhun. Haivenet kiertyvät kattien kieleen, kastuvat ällöttäviksi kuolasuikaleiksi ja jäävät kuivuessaan tönöttämään kuohkeasta kaulurista kuin kurjat risut.

 

Tässä vielä kokonaiskuva kiusallisista kuolapatsaista.

Fakta tietenkin on, etteivät edes kitalaessa uiskennelleet karvat saa ragdollien kauneutta katoamaan, mutta helläsydämistä emoa on riipinyt katsoa, kuinka tuhmat tupot kiusaavat kullanmurujani. Jouduin vähän väliä kiskomaan kaulurihuituloita takaisin kuivalle maalle, joten lopulta päätin loihtia molemmille kissoille kevyemmät kevättukat. Siihen tarvittiin vain sakset ja kaksi lisäosaa:

Juju houkuteltiin parturin penkille kuivatun kanapalan avulla...

 

...ja Nupun päähän sujautettiin pörppä eli tötterö estämään piraijamaista
hampaiden naksuttelua, jota saksien esiinmarssi aina aiheuttaa.

Jujun kanssa askaroidessani pystyin käyttämään hieman taiteellista silmääni. Poitsu istui nätisti aloillaan, kun ohensin pörheimpiä leuanalustuppoja ja lyhentelin pisimpiä huituloita tyylikkääksi polkaksi. Nupun parturointi oli kuitenkin hektisempää. Se räpiköi miehen sylissä ja käski heittämään sakset (ja emon) jorpakkoon. Pysyin silti rauhallisena ja silppusin karvaa kuin mikäkin Saksikäsi-Edward. Lopputulos onnistui sikäli, ettei Nupun tarvitse enää käyttää suurinta osaa päivästään karvatuppojen syljeskelyyn, mutta uuden lookin trendikkyydestä voi olla montaa mieltä.

 

Ei tullut ainakaan mitään tasaista pottaa!

Mutta ei tämä mikään Instagram-kampauskaan taida olla...

Onneksi Juju lupasi hoitaa kuvausbisnekset, kunnes Nupun kauluri
kasvaa takaisin ennalleen tai neiti oppii käyttäytymään kampaajalla.

Onko teillä muilla pitkäkarvaisten kissojen omistajilla vinkkejä,

 miten kaulurin saisi trimmattua nätiksi?