Akustiset synttärit

Tänään on taas se ihana kesäpäivä, jolloin juhlitaan maailman kauneimman, pehmoisimman ja suvereenisti suloisimman Nuppu Nöpönenän synttäreitä. Aloitin juuri sopivasti pariviikkoisen kesälomani, jotta voin vastata synttäritytön kaikkiin toiveisiin. Niistä ensimmäinen oli maittava juhlabrunssi, jonka aikana avasimme kokonaista kaksi Ziwi-tölkkiä, ja jukeboksissa pyöri jatkuvalla toistolla erilaisia synttärilauluja.

 

Hyvää syntymäpäivää, sinulle Nöppis, hyvää syntymäpäivää, emo toivottaa näin! 

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea, Pööpö,
paljon onnea vaan! Plus kukkuroittain possunsydäntä!

Ja tässä vielä juhlatulppaani ikinuorelta pikkuveikalta.

Lahja oli selvästi melkein yhtä mieluinen kuin vanhat jäytötuolit!

 

Seuraavaksi Nuppu kietaisi uuden aristokattihuivin kaulaansa ja näytti odottavan jotakin lisää.

Kauhistuin hieman, koska synttäribeibi oli selvästi show'ta vailla, mutta räppäri Juju ei ollut varmistanut vielä keikkaansa. Se kyllä kuittasi saaneensa Olgan synttäreiltä voittamani jumbosijalahjan, ja levy-yhtiön somefeedin kuvavirrasta näin, että muistikirja oli otettu heti käyttöön:

Yo! Vaikka Juju ei ole esiintynyt pariin vuoteen, se rakastaa yhä musiikkia.

Biitit saavat kuulemma pepun edelleen sheikkaamaan...

...mutta lyriikoiden kanssa on ollut vähän ongelmia.

Ettei Jujulla vain olisi vuosien räppäriuran jälkeen uudistumistarpeita?
Se on harkinnut konemusiikkiin siirtymistä ja taiteilijanimeä DJ sMAUg.

Nuppu ei kuitenkaan halua mitään jumputusta vaan kunnollista musiikkia.

Onnistuin houkuttelemaan Jujun lopulta juhlapaikalle, kun lupasin stailata sen uudestaan. Ei enää Star Wars -lippiksiä ja lapsellisia kultakettinkejä vaan jotain, mikä uppoaisi aikuiseen makuun. Eihän Nuppukaan ole enää mikään ruotohäntäinen untuvassa kieritelty kissanpentu vaan seitsenvuotias oman arvonsa erittäin hyvin tunteva ragdoll-leidi. Ja tadaa, tällainen on Jujun kypsempi look:

 

Aikamoisen charmantti muusikonretale, vai mitä? Onkohan luvassa akustista settiä?

Nuppu kiipesi uteliaana aitioon ja kurkisti hupsuskoopin läpi lavalle.

 

Juju naukui reteästi mikrofoniin ”Nöppis, Nöppis, sä veit possunsydämen”.
Sitten se renkutti kappaleet ”Ankkurin Nuppu” ja ”Villejä räggärejä.”

Nupun huomio oli taattu, ja se kiisi heti kauppaan ostamaan J. Ujulaisen kokoomalevyn.

Suosittelemme albumia myös muun rotuisille huligaanikateille maatiaisvillikkoja unohtamatta.

Synttärit jatkuvat tästä eteenpäin leikkien, herkuttelun ja suukkomylläköiden merkeissä.
Onnea vielä kerran, oma rakas Nuppu – olet vuosi vuodelta vain ihanampi! <3

Hassunakkien lakitus

Kävin tänään vappukävelyllä, vaikka pupupiponi korvat lerpattivat tuulessa kuin viimeistä päivää. Läpätys korostui entisestään, koska kaikilla vastaantulijoilla oli arvokas ylioppilaslakki päässään. Oman seilorihattuni olinpaikasta minulla ei ole ollut havaintoa vuosikausiin, sillä mitä hattuihin tulee, arvokas ei ole adjektiivi, jolla suosikkipäähineitäni kuvailisin.

Prinsessamme Nuppu taas on hyvinkin arvokas eikä suostuisi
missään nimessä näyttäytymään vappubrunssilla ilman tiaraa.

Jopa Juju oli sitä mieltä, että emon pipovalinta oli tänään vähän ”ups”.

Huumorintajuani koeteltiin, kun molemmat katit olivat muka niin noloina puolestani, että peiton
alle piiloutuminen ei riittänyt, vaan häpeilypaikka löytyi petauspatjan ja aluslakanan välistä.

En nyt halua parjata rakkaita kissojani millään lailla, joten jätän teidän lukijoiden arvioinnin varaan, oliko Nupun ja Jujun seuraava varttitunti hengeltään arvokas vai apinallinen:

Tyylikkyyden määrittelee mielestäni se, tanssiko Juju foxtrottia vai gangnam stylea.

Entä miksi kummassa Nupulla oli niin kiire peittää aina kasvonsa?

Nuppu jatkoi härdelliään vielä siinä vaiheessa, kun Juju yhtäkkiä muisti, mikä päivä olikaan kyseessä. Se päätti tehdä äkkiä korjausliikkeen, jonka taltioin hetki hetkeltä, vaikkei minulla ollut totta puhuakseni aavistustakaan siitä, mitä pikku kissalla oli mielessään.

Aiemman hassuttelun perusteella kuvittelin, että Juju haluaa vain
vitsailla Nupun kustannuksella matkimalla sen meritähtiposeerausta.

Notkea poika pääsi yllättämään, sillä se käynnistikin pyykkikoneen.

Tuuhealle hännälle valittiin totta kai hienopesuohjelma.

Sitten häntä pääsi kuivausrumpuun, jossa se pöyhittiin ihanan kuohkeaksi.

Lopuksi tajusin, että Juitsihan halusi osoittaa minulle,
kuinka tyylikkään ylioppilashatun saa loihdittua
hätätapauksessa vaikka yöpöydän lampusta.

Nuppu-neiti oli riehunnan päätteeksi kovin unelias, mutta sekin
suostui demonstroimaan, että tyyli on aina kiinni asenteesta.

 Ihanan letkeää vappupäivää ja viikonloppua! 

Painajainen Nuppu Streetillä

Eilen Nupun lähes täydelliseen hilebile-elämään tuli kammottavan epätrendikäs särö, mikä on tosi inhaa, ikävää ja ennen kaikkea noloa. Siitä ei voi olla puhumattaan, sillä usein kurjista asioista tulee öriseviä mörköjä, jos niitä vain panttaa sisällään. Tämä juttu on lisäksi sellainen, jota Nuppu ei kykene edes piilottelemaan, sillä emo toitottaa uutista kaikille ja on siinä harhakäsityksessä, että kyseessä on oikein kiva ja tervetullut ylläripylläri. Ikään kuin maaginen merkki siitä, että kuluvasta vuodesta on pakko kehkeytyä parempi kuin ”ihan kiva”.

Kaikki alkoi niin, että ihanasti joulupyhinä nuuttuuntuneet lakanat kiskottiin juuriltaan...

Jopa herra ja rouva Tunneli joutuivat hilaamaan itsensä hetkeksi
pystyasuntoon, jotta monsteriauto Dyson pääsi huristamaan vapaasti
Hupsuttamon matoilla. Kaiken tohinan ja pörinän keskellä emo kiljui
yhtäkkiä onnesta, sillä yöpöydän takaa löytyi mytyssä Reilun kaupan
 kangaskassi,  jonka sisällä oli jotakin, jonka luultiin jo iäksi kadonneen:

Vaikka Idän pikajunaa nauratti, Nuppua huippasi kauhusta niin,
että se näki kaameuden kahtena! Tämä painajainen ei voi olla totta!

Tyylilyylimme sulki tiukasti silmänsä ja potki itseään topakasti takaraivoon...

...mutta siltikään se ei saanut NIITÄ katoamaan!

Yhtäkkiä jotain naksahti kohdilleen. Tajusiko Nuppu vanhan viisauden
”If you can't beat them, join them” vai oliko sillä mielessään jotakin muuta?

Yleisön pyynnöstä aiheesta on viritetty juuri kysely blogin yläreunaan. Jos sinulla on aavistuksia siitä, mitä Nupun päässä mahtoi tämän järisyttävän löydöksen jälkeen liikkua, ota ihmeessä osaa suureen kissapipogallupiimme tai avaudu aiheesta kommenttiosiomme puolella! :)

Kissoja ja hevosia

Perjantaina kissaemon oli taas aika heittäytyä täysin tyylitajuttomaksi. Nuppu katsoi kauhuissaan, millaisia vermeitä pakkasin laukkuuni: violettiruutuiset, sukkiksia muistuttavat pöksyt, 90-luvulta peräisin olevat Aiglen kumisaappaat ja mustan, sametilla päällystetyn potan, jossa oli jo valmiiksi epäilyttäviä aromeja. Pyysin Nupulta anteeksi ratsastusvarusteideni epätrendikkyyttä, mutta Jujulle pahoittelin asiaa laajamittaisemmin: olihan emo taas hylkäämässä pikkuiset iskän hoiviin koko pitkäksi viikonlopuksi, sillä edessä oli puuhailua toisenlaisten karvakerien kanssa. Niiden, jotka hamuavat heiniä silkkiturvallaan ja laukkaavat laitumilla villisti hirnahdellen.

Jujusta pöksyt ovat ihanat, kunhan emo vain ei lähtisi
ne yllään mihinkään vaan jäisi kotiin agilityleirille.

Nuppu ei suostunut tulemaan lähellekään noloja ratsastustarvikkeita.
Sen mielestä oli ihan ok jäädä kotiin uusien halloween-kavereiden kanssa.

Ja kyllä emollakin jatkui vielä haamumainen meno:
sumun seassa väikkyi todellinen heppahalloween!

Parin viime vuoden aikana Nuppu ja Juju ovat huolehtineet täysipainoisesti siitä, että saan riittävästi eläinterapiaa. En ole pystynyt kovin usein painamaan kasvojani hevosen lämmintä kaulaa ja karheaa harjaa vasten, mutta olen saanut vapaasti nuuskutella Nupun pehmoista, ruusunnupuntuoksuista turkkia. Juju taas on välittänyt minulle vauhdin hurmaa hyppimällä esteitä kuuliaisesti kuin lapsuuteni unelmahevonen Next Milton. Tällainen paijailu ja puuhastelu riittikin minulle vallan mainiosti, kunnes eteeni putkahti sopiva tilaisuus lähteä heppaleirille Ruoveden ratsutallille.

Näissä maisemissa sieluni lepäsi ja sisäinen heppatyttöni sekosi onnesta.

Eikö tämä unelmien tie kutsukin heppaseikkailuun?

Minut se kutsui, kuten kuvasta voi nähdä!

Olen verrannut Nuppua joskus pörheään issikkaan ja Jujua preerialla kiitävään mustangiin, mutta leirilläni totesin, että kelkan voi kääntää myös toisinpäin: eräät hevoset olivat kuin ylikasvaneita ragdolleja. Suosikikseni singahtanut hevosherra oli karsinassa niin lempeä, etten olisi ihmetellyt, jos se olisi kavunnut syliini kehräämään:

Molando Utopia eli Upi saa pelmahtaa koska vain kainalooni.

Enpä raaskisi kieltää syliäni näiltäkään ihanuuksilta!

Tajusin viikonlopun aikana, että Nuppu ja Juju ovat muuttaneet suhtautumistani jopa ratsastukseen. Huomasin höpötteleväni hevosille paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kiittelin niitä onnistuneista tehtävistä rapsutuksin ja sanoin. Saavathan Nuppu ja Jujukin aina kehut hienoista tempuistaan ja upeista suorituksistaan. Miksi siis en kehuisi samalla tavalla hevosystäviäni?

Upissa oli jujumaista pirtsakkuutta ja herkkyyttä.

Heikki eli High Jack Jumper taas väläytti nuppumaista huumorintajua.
Eihän tämä ihan Nupun ahmailmeelle vedä vertoja, mutta yritystä on!

Viikonlopun arvokkainta antia oli levollinen mieli ja luottamus eläimiin, joiden kanssa uskaltauduin paljon enempään kuin olisin etukäteen uskonut. Tämä ikuinen heppatyttö karautti jopa esteiden yli ja palasi eilen kotiin kissaterapeuttiensa luo raihnaisena mutta onnellisena. Tuliaisena toin kissanturrikoille jännittäviä kertomuksia paitsi suurista, karsinoissa majailevista räggäreistä myös pienestä, pippurisesta tallikissasta, joka kanteli suussaan ihka oikeita hiirulaisia!

Tiellä kyykistelevä mustavalkoinen kisu tunnisti heti hullun kissanaisen
ja kapusi syliini hurisemaan. Melkein siinä tirahti onnenkyynel silmään!

Kaiken takana on rohmu

Viime viikolla se tapahtui taas: vedin liikuntasalin pukukopissa jalkaani kimaltavat tanssitossut ja tuunasin itseäni muutenkin zumbakuosiin, kun tajusin, ettei kassistani löydy ainuttakaan hiuslenksua. Samassa tiesin, missä ne kaikki olivat. Tai ainakin sen, keneltä asiasta kannattaisi kysyä.

Nuppu ei ole mikään villakoira, jonka päälakea koristaa pinkki rusetti, mutta fifiys on yksi sen ihailemista tyylisuunnista. Jos se kykenisi kasvattamaan otsakarvojaan samaan tahtiin kuin varpaidensa välistä sojottavia tupsuja, se voisi alkaa pitää pientä ponnaritöyhtöä itsekin. Toistaiseksi sen on ollut tyytyminen pelkkiin hiuslenksuihin, mutta niitä sillä onkin sitten pilvin pimein. Nupulle kelpaavat niin nolot ysäridonitsit kuin trendikkäämmät nykypäivän renksutkin. Kun Nuppu löytää uuden poninhäntäaarteen, se inisee riemusta ja juoksuttaa sitä ympäri asuntoa. Joskus Nuppu tuo saaliinsa jopa sänkyymme tai ”pelaa” sen jääkaapin alle. Ei siis ole ihme, että joudun aina lainaamaan hiuslenkkejä kissattomalta kollegalta…

Hiuslenksurohmu

Läppärirohmu

Serpentiinirohmu

Varvaskarvarohmu

Turkki hyvin, kaikki hyvin

Kissat ovat siistejä eläimiä, sehän tiedetään. Joskus tosin ihmettelen, miten kummassa ne ovatkin niin puhtoisia, kauniita ja hyväntuoksuisia, sillä totta puhuakseni niiden puunaustekniikat vaikuttavat välillä kaikkea muuta kuin toimivilta. Paras hetki siivousoperaation tarkkailuun ja arviointiin on yleensä juuri ennen päiväunia. Kissat menevät sängylle, ja alkaa kuulua tasainen nassutus. Ne nuolevat omaa ja toistensa turkkia satunnaisista kohdista, eikä lopputulos ole koskaan kovin henkeäsalpaava. Turkissa on kummia läikkiä, joista sojottaa märäksi imeskeltyjä karvoja sinne tänne. Liiskaletti muuttuu kuitenkin kuivuessaan ihanan kuohkeaksi silkkiunelmaksi, joten kissan syljessä täytyy olla jokin salainen ainesosa, jota ihmisten kosmetiikkateollisuuskin kipeästi kaipaisi.

Nopeasti vilkaistuna tässä kuvassa on söpö ja siisti pikkukissi.

Lähempi tarkastelu paljastaa, että pikkukissi tosiaan on söpö,
mutta se on juuri pessyt turkkinsa yksittäisen alueen sojottavaksi.

Tässä kuvassa liiskalettiä loihditaan kaverille.

Märkää lättäkarvaa löytyy pian myös kissapalleron vatsan seutuvilta.

Jotta olisin hyvä kissanomistaja, päätin juhannuksena pestä kissat ensimmäisen kerran. Olin totutellut niitä veteen ja föönin ääneen jo aiemmin, joten operaatio ei ollut  kenellekään traumaattinen. Nuppu sai kunnian olla ensimmäinen uhrini. Kaappasin sen suihkukaappiin ja liruttelin sen kaikessa rauhassa märäksi. Se sanoi pari kertaa ”skvääk” ja yritti raapia suihkun liukuovea auki, mutta sen pahempaa vastarintaa en kohdannut. Paul Mitchellin pentusampoo levittyi mukavasti turkkiin, mutta superhuuhtelun jälkeen Nuppu näytti aika raasulta – niin kuin minäkin. Föönaus oli yhtä juhlaa, vaikka viidensadanmiljardin karvan kuivattamiseen meni melkein vuosi. Jujukaan ei keksinyt mitään kovin suuria jekkuja omalla pesuvuorollaan. Ellei nyt muistella sitä hetkeä, kun se hyppäsi yhtäkkiä litimärkänä syliini ja kasteli minut läpikotaisin. Mutta minkä kissa kasteli, sen kesä kuivatti.

Voiko vastaföönattu Nuppu olla enää kauniimpi tahi kuohkeampi?

Puhtoinen juhannuskissa "saunanraikkaana"