Rytmistä kissavoimistelua

On kulunut jo melkein puoli vuotta siitä, kun näin lemmikkimessuilla inspiroivan dogbic-esityksen ja päätin koulia Jujusta itselleni näpsäkän treeniterrierin. Poitsuhan on teräksisessä kunnossa ja haluaisi varmasti muovata mamankin masusta sievän pikku sixpackin. Pyykkilautavatsa olisi minustakin mieluinen, joten aloitimme välittömästi kissabic-treenit ja rehentelin täällä blogissa, että edistystämme päästäisiin seuraamaan pikapuoliin kuvien ja videoiden muodossa. Vaan kuinkas sitten kävikään?

 

Kesä sujahti tällä lailla miedosti jumpaten. Oli selän köyristyksiä ja jalan ojennuksia!

Hikijumppaakin toki kokeilimme, ja aluksi kaikki sujui vallan hienosti. Jujusta sukeutui nopeasti hieno pikku punnus, joka kökötti kiltisti niin sylissä, selän päällä kuin vatsamakkaroiden poimuissa. Jumppatuokioiden päätteeksi minulla oli kolottavat lihakset ja Jujulla suu täynnä herkkuja. Olimme siis onnellisia ja valmiit näyttämään taitomme suurelle yleisölle.

 

”Jees poks! Nyt karistetaan mamalta kesäkilot!”

Innokkuus kissabic-harrastuksen esittelyyn tyssäsi kuitenkin ensimmäisen treenivideon katseluun. Olin kuvitellut olevani leggingseissäni oikea teräsnainen, joka suoritti lankut ja sillat kuin ketterä pikku permantovoimistelija, mutta totuus oli toinen.

 

Niin kutsuttu lankku oli sen verran ponneton röhnötys,
ettei Juju pystynyt katsomaan kameraan ja suojasi
emoa julkiselta häpeältä hännän suomin keinoin.

 

Seuraavassa liikkeessä Juju hyppi, tanssi ja heilutti häntää kuin jumppanauhaa.
Mama sen sijaan sai keskittyä räpsyttämään ripsiään ja näyttämään pandakarhulta. 

Mitä kauemmin asennossa pinnisteltiin, sitä sporttisempi emokissistäkin tuli.

”Voi ei! Este lällyyntyy uhkaavasti! Jaksaa, jaksaa, mamssi!”

Lopulta Jujunkin vauhti hyytyi, ja sporttipoikaa oli hinattava
esteiden yli tähän tapaan nami nenään liimattuna.

Kaikista säälittävintä katsottavaa olivat videolle tallentuneet kyykyt, joihin Nuppu-neitikin pääsi mukaan. Kuvittelin kyykkääväni reippaasti lattian rajaan saakka, ja minusta tuntui, että sylissäni oleva kissa nautti hissikyydeistä täysin palkein. Tosiasiassa kitkutin viiden sentin verran räpiköivä karvapallo käsivarsillani ja ruipelot reidet väpättäen. Sporttisuuspisteet vajosivat sen verran matalalle, että kissabicille kävi samoin kuin kouluaikoina uimahallireissuille. Klooriallergian sijaan huomasin nyt herkistyneeni jumppaamiselle, joten vietimme kesän muiden harrastusten parissa.

 

Yks, kaks, kol... Venyy!

Nyt syksyn viileydestä virkistyneenä olemme kuitenkin ottaneet kevyen liikunnan taas ohjelmistoomme. Meno ei ole vieläkään kovin vakuuttavaa, mutta vaikka liikkeet itsessään eivät ole herkkua, nauran jokaisella treenikerralla vatsani kipeäksi kissojen kontribuutiolle. Ei hullumpi harrastus siis, ja sen kunniaksi askartelimme teille vihdoin ja viimein pienen treenivideon. Vetäkää siis verkkarit jalkaan, tehkää pari x-hyppyä ja kokeilkaa kanssamme syyskauden uutta trendilajia, kissabiciä:

  

PS. Oletteko te lukijat enemmän jumppakärpäsiä vai sohvapottusia, vai tassutteleeko joku onnekas kultaisella keskitiellä?

Radal eka, radal vika!

Vuosi on vaihtunut, ja jumppasaleissa kautta maan sulatetaan nyt kohinalla kaikkea kinkusta piparkakku-ukkeleihin. Minäkin olen osallistunut hoikennustalkoisiin sen verran, että olen yrittänyt karistaa Fazerin joulusuklaita vyötäröltäni kävelemällä joka päivä töistä kotiin. Vaikka ansaitsen mielestäni kissapinssin ja taputukset päälaelle, kukaan ei vedä treeneissään vertoja Toffeelaikukkaalle Barbaarille. Se asuu täällä meillä ja mouruaa sydäntä särkevästi, jos se ei saa mielestään riittävästi hikiliikuntaa.

 

Toffeelaikukas Barbaari löysi lahjapaketeista herkkuja,
jotka kasvattivat sen muskeleita. Siksi se jaksaa bodata!

Koska lupasin kissoille joulun kunniaksi kaikenlaista aineetonta ihanuutta, olen yrittänyt pitää huolen myös Puippanan tehorääkeistä. Räppäri-Jujulla on nimittäin tapana naukua, ettei ”tuloksii saada ilman duunii”. Jostain syystä minusta silti tuntuu, että vaikka pumppaisin lihaskimppuamme kuinka paljon tahansa, se pyrähtää esteiden yli kuin tropiikin kovakuntoisin varpunen.

 

”Ei tunnu missään! Lal-lal-lal lala-lal-lal laa!”

Koska Juju haluaa levittää sporttista ilosanomaa kissablogistaniaan, se antoi luvan ottaa vuoden 2017 ensimmäisen treenin videolle. Salilla näytti tänään tältä:

 

Kuka tarvitsee kahvakuulaa, kun bodypump-laatikkokin on keksitty?

Pidemmittä puheitta Juju näyttää nyt, kuka on radal eka, radal vika:

Kissafyssarien vastaanotto

Olen keskittynyt viime aikoina fysiikan lakien kumoamiseen eli oikeaoppisen juoksu- ja kävelyasennon treenaamiseen. Ei ole täysin sama, missä kulmassa läväytän räpyläni maahan, vaan kaiken täytyisi tapahtua juuri oikealla tavalla, jottei jalkakaareni kipeytyisi. Mallia olen yrittänyt ottaa Jujusta, joka liikkuu kuin pörröinen sporttigaselli. Sen askel on pitkä, lennokas ja joustava. Lantion tuesta en osaa sanoa, mutta voin vain olettaa, että sitä löytyy. Jujun syvät vatsalihakset ovat luultavasti silkkaa terästä, akillesjänteet joustavat kimmoisina eikä lihaskireyttä löydy. Mikä on Jujun salaisuus? Luulen, että se on joogaliike nimeltä bratwurst-tervehdys:

Liike aloitetaan täydellisen rentona bratwurstina:
Makaa pöydällä niin pitkänä pötkönä kuin suinkin osaat!

Venytä vielä aste lisää niin, että yletyt pöydän reunan yli.
Avaa silmäsi ja tervehdi lattialla joogaavaa ystävää tai emoa.

Kyyristelevä kontio on liike, joka pyöristää
kivasti selän nikamia ja vahvistaa eturaajoja.

Urkkivassa kirahvissa loihditaan vartaloon
miellyttävä mutka ja tyydytetään samalla
loputonta tiedonnälkää.

Vaikka fysiologiasta puhuttaessa katseeni kiinnittyy aina ensimmäiseksi Jujuun, kodissamme on myös toinen kissa, joka haluaa jakaa vinkkejä notkeampaan elämään. Se on venyttelystään ja joogataidoistaan tunnettu kaunokainen, Nuppu. On ilman muuta ok ottaa siitäkin mallia, mutta sivustomme ei kanna minkäänlaista vastuuta harjoitusten jälkimainingeista tai fysioterapeuttisesta oikeaoppisuudesta:

Nyököttävässä Quasimodossa on tärkeintä saada aikaan
mittava niskakyömy. Paina päätä ponnekkaasti eteen ja alas.
Asanan oppii hyvin esimerkiksi tietokoneella kökötellessä.

Sohvasuukotus sopii varsinkin todellisille sohvaperunoille.
Siinä hiljennytään kunnioittamaan tätä laiskuuden tyyssijaa.

Yllätetty kenguru ei vaadi lainkaan vatsalihaksia,
sillä tässä liikkeessä luotetaan totaaliseen
ryhdittömyyteen. Olennaista on jalkojen riittävän
suuri haara, koska muuten töpöjalkainen
 kenguru kellahtaa hetkessä kumoon.

Leuallaan kenottava toukka on yksi Nupun lempiasentoja.
Se ei kuitenkaan jaksanut itse demonstroida liikettä
vaan pyysi avuksi ystäväänsä, Idän pikajunaa.

Juju päätti session ryhdikkääseen poseeraukseen,
mutta Nuppu ei joko A) ymmärtänyt, milloin pitää
lopettaa tai B) oli joogannut itsensä umpisolmuun.

Varmaa kuitenkin on, että valitsi minkä tahansa
joogamuodon, lopputuloksena on euforinen rentous!

Diagnoosina kissanirvana

Viimeinen viikko ennen kesälomaa oli Nupulle ja Jujulle poikkeuksellisen rankka, sillä "emo" oli liesussa aamusta iltaan: ensin töissä ja sitten monenlaisissa viulunsoittoriennoissa. Ehdimme vaihdella aamulla poskisuukot, pöykkäillä toisiamme viiden kinttailla ruokakupin tuntumassa – ja halailla kympin jälkeen hyvänyöntoivotukset, joiden yhteydessä sain todistaa muutamia kaikkien aikojen raveja. Vaikka mieheni vietti illat tiiviisti kissojen seurana, hän ei selvästikään pystynyt korvaamaan minua täysin, sillä Juju ilostui aina silmin nähden kotiintulostani. Kun olin poissa, poitsua ei huvittanut säntäillä edes hiuslenksujen perään, mutta kun saavuin paikalle, Juju alkoi hypellä ja reuhata kuin ragdollin muotoinen minihurrikaani.

Nyt on emo taas kotona, ja uusi hiirikin ilahduttaa!

Kiireistäni johtuen emme onnistuneet naukutreenissäkään aivan toivotunlaisesti. Jujun oli vaikea ymmärtää, että oikeasti halusin sen naukaisevan käskystä. Se kyllä oppi kakaisemaan ilmoille hämillisen pikku narinan, kun odotin kyllin pitkään, mutta silloinkin äännähdyksen perässä oli selvästi ujo kysymysmerkki. Perjantaiaamuna tosin sain aivan spontaanisti reippaan vastauksen, kun kysyin unisena sängystä "Joko loma alkaa?". Juju huikkasi oven alta kärttyisesti "Noooo!" Onneksi happaman kissapojan väite oli silkkaa palturia, ja tänään pääsimme jo nauttimaan yhteisestä aamuvetkuttelusta. Kissat tulivat sänkyyn ja käpertyivät niin onnellisiksi pikku hurinakeriksi, että niiden on ollut pakko tajuta, ettei kyse ole ihan tavallisesta viikonlopusta. Onhan edessä sentään neljän viikon täysmittainen kissasymbioosi!

Loma-aamu alkaa aina hyvin, kun näkee heti
silmänsä avattuaan pieniä ragdolleja siellä täällä.

Mitä olisi rantalekottelukaan ilman näitä höpönassuja?

Pallerot pelikoukussa

Nykyisin huolehditaan kovasti siitä, että leikkimisen sijaan lapset vain pelaavat kaikenmoisilla älylaitteilla. Niinpä meidänkin kissajunnuilta kiellettiin iPadin pelaaminen ja emon läppärin ränkkääminen pääsiäispyhien ajaksi. Tilalle tuotiin perinteisiä leikkejä, jotka paitsi stimuloivat aivonystyröitä myös treenasivat lihaksistoa. Kotiympäristö on ollut niin supervirikkeistetty, että ensi viikolla Nupun ja Jujun on varmasti syytä levätä kunnolla kaiken pääsiäishulinan päätteeksi.

Jujulla on ollut ekstrapitkiä tehotreenejä,
 joita katsoessaan Nuppu aivan väsähti.

Vai oliko Nupulla sittenkin oma joogahetki? Tätä yläselän venytystä voi suositella ihan jokaiselle.

Juju on pujotellut, hyppinyt esteitä ja treenannut uusia temppuja,
mutta kuten katseesta voi nähdä, se kaipaa vielä lisää tekemistä.

Peleistä hauskimmaksi on noussut pääsiäislenksujen etsintä pahvilaatikosta. Keksimme sen vahingossa Jujun kanssa, kun satuin heittämään Nupun jäljiltä matolla ajelehtivan tuliaislenksun pahvilootaan. Juju hyökkäsi heti noutamaan hiuskoristeen, ja sillä oli niin hauskaa, että triplasin heti lenksujen määrän. Vielä jännemmäksi touhu muuttui, kun piilotin lenksuja pahviläppien alle niin, että niistä pilkisti vain vähän värikästä reunaa. Sitten pyysin Jujua etsimään lenksut, ja se hoiti homman iloisesti kehräten. Myös Nuppu innostui etsinnästä, joten kerrankin meillä oli kolmen hengen leikki, josta kukaan ei jäänyt ulkopuoliseksi. Mutta kaikissa peleissä on aina se vaara, että niihin koukuttuu – niin myös tähän. Leikki jatkui niin kauan, että lopulta ylläpidin sitä samaan aikaan, kun luin kiehtovaa kirjaa. Ja voi miten hyvin me kaikki viihdyimmekään!

Enpä haluaisi olla puolustuskyvytön pääsiäislenksu,
kun lenksukylää vaanii näin skarppi pikkukissa.

Tämä lenksu luuli löytäneensä hyvän piilon,
mutta kukaan ei pelastu superkattimatilta!

Näin näppärästi se astelee lenksujen valtakuntaan.

Yksi meinasi lentää yli käenpesän, mutta salamankaltainen
tassunleiskaus muutti veijarin suunnitelmat.

Nuppu rakastaa lenksua, joka kimmeltää
sävy sävyyn sen sinisilmien kanssa.

Ettei Nuppu vain keskittyisi nyt liikaa poseeraamiseen?

Gärräyh! Hurja peto tuli esiin sittenkin! Nuppu ei ole
tippaakaan nössö tai lälly, jos joku ehti jo niin ajatella.