Kuningaskukon kotkotukset

Nǐ hǎo! Kiinalainen vuosi vaihtui taas hiljattain, ja vaikka asunnossamme rellestää yhä viime vuodesta tuttuja apinoita, upouusi kalenterikierros on omistettu kukoille. Minkälaista kiekunaa, kaakatusta ja höyhenten pölinää mahtaa olla luvassa? Asiaa on luvannut kommentoida eräs kukko tunkiolta tai ainakin tehoimurointia kaipaavasta kerrostalokaksiosta. Tässä tulee heti vinkki numero uno:

 

”Kaikkien herkkäkorvaisten kannattaa nukkua tänä vuonna metsurinkuulokkeet päässä,
koska me kiljukaulat availlaan ääntämme hyvissä ajoin ennen herätyskelloa.” 

”Voi olla, että näytätte loppuvuodesta about tältä, mutta se on ihan okei, koska
me kukot ei pelätä zombeja niin kauan kuin zombit jaksaa kantaa meille ruokaa.”

 

”Mutta takaisin asiaan... Tiedättekö te sen sanonnan,
että aikainen mato kukon nappaa? Me tiedetään…”

”Mutta mua ei madot nappaa, koska mama survoi
mun kurkusta alas matotabletit viikko pari sitten.
Se oli ihanaa. Trust me.”

”Samaan sirkukseen pääsi tuo meidän perheen Klaara Kotko.
Siltä tosin meni pömppis kuurin lopulla vähän löllöksi...”

 ”Ja voitteko kuvitella: mokoma ärhäkkä höyhenkasa yritti melkein nokkaista emoa,
vaikka kiltti äiskä halusi vain auttaa saksimalla vähän sen takalistosulkia.”

Juitsi hei! Piti puhua kukon vuodesta eikä Nupun henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvistä huoltotoimenpiteistä…

 

”Ai niin! No, loppukaneettina voisi kiekaista, että kukon vuosi
on parasta mahdollista aikaa meidän poikatirppojen elämässä...”

”...koska meitä palvotaan ja meille kumarrellaan. Me ollaan ihan kunkkuja.
Ja kunkut on paljon parempia kuin mitkään epämääräiset amerikanpressat.”

”Kanoille on kuitenkin luvassa kovaa uurastusta muninnan saralla.
Tässä näette harvinaisen tupsujetikaakattajan pesimäpuuhissa.”

”Kas, ensimmäinen kukonpoika kuoriutui jo! Sepä mukavaa!
Kunhan Klaara saa sen pestyä, se voi liittyä kukkokatrilliin...”

”...ja nousta siivilleen. Sillä tänä vuonna me kukot
paitsi kieutaan myös lennetään kovaa ja korkealta!”

 Mukavaa alkanutta kukon vuotta teille kaikille! :)

Treenaava paisti

Valtaosalla kissapopulaatiosta on käyttöoikeus tiputelevisioon. Toisilla se näkyy parhaiten parvekkeelta, kun taas toiset hiipivät ulkotarhoihin lähetyksiä seuraamaan. Hupsuttamossakin on yritetty virittää tirppakanavaa näkyviin nostamalla katit ikkunalaudalle ja hihkumalla ”Kato, harakka!” mutta hommasta ei ole tullut mitään. Neiti Nöpönenä ja Herra Silkkikuono kääntävät heti karvaisen nassunsa asuintiloja kohti ja odottavat, millaista viihdettä emo tarjoaa seuraavaksi.
 

Kyllä, olen kehittänyt kissoille jopa nukketeatteriesityksiä.

Aikain saatossa olen huomannut, että siinä missä harakat, naakat ja kolibrit saavat Nupun ja Jujun vain haukottelemaan, lintulajike nimeltä kana synnyttää niissä vauhtia ja vipinää. Peruskotkottajassa on kaikki kohdallaan: sillä on heltta, höyhenet, pullea vartalo ja salskeat siivet, mutta otus ei lennähdä haukan lailla pilvien yläpuolelle. Niinpä jopa räggärinrötkäleellä on mahdollisuudet lassota siipiselma kiinni ja pistellä se poskeensa. Kanan paras puolihan on, että se maistuu taivaalliselta!

 

Syökää kanaa!

Olen ollut perillä kissojen kanamieltymyksestä jo pitkään, mutta vasta viimeviikkoisella kesälomareissullani päätin tutustua paremmin Tallin tarinoita -blogin heltanlerpattajaan ja kysellä häneltä, miltä ”paistiksi” tituleeraaminen tuntuu.

 

”No eihän se tietenkään kivalta tunnu”, kana kotkotti. ”Mutta toisaalta huomio on
aina hyvästä. Yleensä juuri sinäkin siinä kirmaat heti muita eläimiä kuvaamaan.”

”Joo, onhan sen varmaan jännää, kun hevonen pelaa palloa...”

”...tai näyttää kieltä. Mutta osaavat täällä muutkin tehdä sirkustemppuja!”

Pyysin kanaa demonstroimaan pooootpotuksiaan. Ajattelin, että pallero korkeintaan nokkisi taidokkaasti ballerinojeni kärkiä, mutta hän pyysikin kouluttajaansa rakentamaan esteradan ja näytti, kuinka ”paisti” treenaa:

 

Aluksi on syytä suorittaa huolellinen venyttely siipi kerrallaan.

 

Sitten on alkulämmittelyn vuoro. Pitkä sarja punnerruksia on timmin vartalon salaisuus.

Kun kroppa on lämmin ja notkea, on aika tutustua esteeseen.

”Valmista! Joko saan hypätä, joko, joko, joko, joko?”

Oliko tämä siis kana vai EM-kisoista karannut aitajuoksija?

Tukka, heltta ja pyrstö vain hulmusivat, kun kana leiskautti puomien yli.

 

Pian kävi ilmeiseksi, että ristikko oli aivan liian pieni tälle estetykille.

Pitihän huolellisesti venytetyt siivetkin saada käyttöön!

Hoppp ja fläppp! Eikä tehnyt tiukkaa okserikaan.

Olin niin hullaantunut kanasen taidoista, että pyysin siltä lupaa tehdä showsta videotaltioinnin. Nyt Nupulla ja Jujulla on siis ihan oma tirppa-tv, ja haluamme jakaa bravuurilähetyksen teidän lukijoidenkin kanssa:

 

Nuppu oli ihastuksissaan, mutta Jujusta kana oli hieman leveilevän oloinen. Sitä alkoi myös harmittaa, sillä jäntevä otus luultavasti lipeäisi tassuista eikä varmaan edes maistuisi hyvältä matalan rasvaprosenttinsa takia.

 

Jujun mietteet naurattavat maalaisserkku Pipsaa. Se tietää, ettei kyseinen
kana tosiaan ole paisti vaan täpäkkä täti, jota on syytä kunnioittaa.

Tipu-tv:n lähetys sai Hupsuttamon suhtautumaan kanoihin täysin eri tavalla. Emo on askelen lähempänä täysvegetarismia, kun taas...

 

...Nupulle tuli entistä kovempi nälkä. 

Suurkiitos jälleen kerran Tallin tarinoiden porukalle ihanasta kesäpäivästä ja hauskoista hetkistä taitavasti koulutettujen eläinsöpöläisten parissa! <3

  

”Kohta emo saa porttikiellon serkkujen luo, kun se ramppaa siellä ihan solkenaan...”

Loman jyrisevä loppukiri

Kesäloma on yksi maailman leppoisimmista jutuista mutta myös hengästyttävä kilpajuoksu aikaa vastaan. Kun loma vierähtää käyntiin, pääni sisällä kääntyy tiimalasi, josta arvokkaat minuutit, päivät ja viikot humpsahtavat kuin kanapalat Jujun kitaan. Viimeisin aikavääristymä syntyi, kun kävin kolmen päivän reissulla lapsuudenmaisemissani. Toisaalta tuntuu, että ehdin matkallani tehdä enemmän kuin kokonaisessa viikossa, mutta en voi silti käsittää, että kesälaitumet sulkeutuvat jo muutaman päivän päästä. Kuka kumma lopsautti suihinsa tämän kissaemon vapaat?

 

Oliko se Juitsi?

Vai Ömpö-possuliini?

Molemmat kissat vakuuttivat syyttömyyttään, kun palasin eilen kotiin ja pääsin taas pusuttamaan niitä pitkän kaavan mukaan. Saimme aikaan pienimuotoisen blogitapaamisenkin, sillä Tallin tarinoiden Sohvi ehti piipahtaa moikkaamassa räggäriduoani. Aiemmin tällä viikolla kävin itse ihastelemassa hänen eläinkatrastaan ja viemässä Nupun ja Jujun terveiset maalaisserkuille ja niiden monille ystäville.

 

Misusta ja Pipsasta näin vain vilauksen, mutta vekkuli Vili-kili
jaksoi viihdyttää minua kaikkien muidenkin edestä

 

Vili näytti pehmeän puolensa painautumalla Sohvin syliin,
mutta kyllä tästä kaverista saa myös seuraa puskuleikkeihin.

Tytti maastoutui hauskasti viileään kiviseinään.

 

Kohtasin myös maailman erikoisimman agilitykanan,
joka olisi halunnut tutustua kenkiini nokka ojossa. Iik!

Vaikka kotiinpaluu oli mukava, siihen liittyi myös tuttu harmi: Nupun etutassussa oli taas aavistus punoituksesta. Vaikka sydäntäni kirpaisi, päätin laittaa tassuun heti voidetta ja neidille kaulurin yöksi päähän ihan vain varalta. Tunsin yöllä kammottavia syyllisyydenpistoja, kun heräsin kumeaan ukkosjylyyn, ja ensimmäinen ajatukseni oli, että Nuppu-paran gramofoni voimistaisi räiskeen moninkertaiseksi. Niinpä avasin kiireesti makkarin oven, ja Nuppu saapuikin tötteröineen tyynylleni kehräämään. Se ei säpsynyt lainkaan jyrähdyksiä, vaan nautti täysin siemauksin erityisluvasta nukkua emon ja iskän vieressä. Jujuakaan ei hirvittänyt, vaan se ryhtyi tuottamaan itse kilpailevaa jyrinää palloradan ääressä. Kello neljän ja viiden välillä makuuhuoneessamme ei siis nukuttu vaan kuunneltiin monenlaista hurinaa, järinää ja räiskettä unisin mutta huvittunein mielin.

 

Pieni rata, muhkea melusaaste!

Aamulla Nupulla oli ensimmäisenä terveystarkastus, ja tassu oli selvästi rauhoittunut. Niinpä neiti saa touhuilla nyt ilman tötteröä, vaikkakin emon tarkkailevan silmän alla. Toivotaan, ettei uusi kierre pääse alkamaan, vaan voisimme maanantaina ottaa arjen vastaan terveinä ja levänneinä.

Emo lupasi, että tänään kokeillaan yhtä jännää, uutta juttua,
eikä Nuppu malta edes odottaa, mitä se mahtaa olla...

Elämäni zombina

Jos Dracula iskisi hampaat kaulaani, minusta tulisi tietysti vampyyri. Mutta miten päädytään zombiksi? Sekin selvisi tänä viikonloppuna. Homma on loppujen lopuksi aika yksinkertainen: ei tarvita kuin pari kattia ja raolleen jätetty makuuhuoneen ovi...

Nuppumatti ei jaksanut odottaa,
uskaltautuisiko Dracula peremmälle vai ei.

Kun mieheni lähti viikonloppureissulle, päätin heti, että viettäisimme Nupun ja Jujun kanssa ihanat iltamat. Juhlien perimmäinen tarkoitus olisi tietysti viihtyä, rentoutua ja syventää pentu-emo-suhdettamme, mutta salaa toivoin, että pikku kainalokanaset simahtaisivat lopulta viereeni tuhisemaan koko yöksi. Nukkuisimme yhdessä levollisesti kuin tukit ja heräisimme aamulla virkeinä aurinkoiseen aamuun ja puhkeaisimme laulamaan iloista My Little Kitten -laulua.

Illan bileosio menikin aivan toivotunlaisesti:

Aluksi leikimme kiipeilypuuhippaa.

 

Sitten oli muppettien nukketeatteriesitys.

Naruarpajaisissa oli luvassa jättipalkintoja.

Mutta Juju voitti sen kaikkein pienimmän hiirulaisen.
Poika on tullut selvästi emoonsa.

Lohdutukseksi avasimme biopussin ja pelmautimme
esiin kuvottavan hajurotan juhlavine aromeineen.

Nukkumaanmenon lähestyessä hoidimme kaikki tutut kuviot: illallisen jälkeen emo tarkasti, minkälaisia viestejä uudelle hiekalle oli jätetty ja korjasi löydökset visusti talteen poop happens -pussiin. 

Nuppu ei ole luultavasti edes huomannut,
että toisessa veskissä onkin uudenlaista
hiekkaa. Ei kerrota sille, että Take Care
on paljon edullisempaa kuin Ever Clean.

Sitten harjattiin hampaat ja lähdettiin vetäytymään öiselle orrelle, johon oli tarkoitus mahduttaa niin kanaemo kuin kaksi tipuakin. Poikasista pörheämpi mennä viipotti kuitenkin omille teilleen kanaemon harmiksi. Toisin kuin mieheni etukäteen arveli, annoin tipusen päättää itse, missä se tahtoisi yönsä viettää. Olihan minulla yhä kukonpoika seuranani. Se kävikin ihanasti hautomaan jalkojani ja elättelin toivoa, että aamulla polvitaipeestani löytyisi tuore kananmuna, josta voisimme paistaa maukasta kokkelia.

Ylläripylläri! Kukonpoika pyöräytti Lilleri-Lallerin!

Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan, vaan jossain vaiheessa toinen tipu räpisteli paikalle sen verran äänekkäästi kaakattaen, ettei siihen voinut olla heräämättä. Lapsosille tuli myös pientä nahinaa, ja heräsin useita kertoja yön aikana niin suukkoihin, mukilointiin, kehräyshurinaan kuin hiusteni pupellukseenkin. Aamulla monitoimitipu-Nuppu hoiti vielä kunnialla herätyskellon virkaa, ja hyvä niin, sillä minulla oli lähtö kummityttöni nelivuotissynttärijuhlille.

Nuppu pyysi, etten hirveästi kolistelisi, sillä uni painoi jo sen simmuja.

Illalla edellisyön pätkäunet alkoivat vaatia veroaan ja yritin mennä hyvissä ajoin nukkumaan. Tällä kertaa molemmat untuvikot olivat heti juonessa mukana ja jouduin nukkumaan sängyssämme vinottain, jotta mahduin siihen. Juju oli parkittanut itsensä kaakkoon, kun taas Nuppu oli kerällä luoteessa. Niinpä minä itse sojotin pää kohti koillista ja jalat visusti lounaassa. (Vaikka ruoalla ei tietenkään saisi leikkiä.) Silmäni muurautuivat unisina umpeen, mutta kuulin sekä kaakosta että luoteesta nassutusta, joka oli paitsi hellyttävää myös ärsyttävää. Koska se jatkui ja jatkui, tönin kevyesti Nuppua. Se loukkaantui hieman ja mönki kaakkoon parempaan seuraan. Tuplanassutus muuttui pian kunnon painiksi ja inahduksiksi, joten jouduin tuuppimaan hellästi molempia katteja. Yön aikana heräsin ehkä sata kertaa milloin mihinkin häiriöön, esimerkiksi siihen, että Juju piteli topakasti tassuillaan jalkaterästäni kiinni ja iski siihen pienet naskalinsa! Toki leikkisästi huristen ja hellin tarkoitusperin, mutta unet karkasivat hetkeksi, kun jouduin käpertymään tiiviimmin vällyjen väliin. Aamulla, kun olin vihdoin vaipunut syvempään uneen, heräsin siihen, että minua pönkättiin päähän kerta toisensa jälkeen. Nuppu oli kuin sinnikäs pässi, joka aikoi puskea minua niin kauan, että saisi tukun heiniä. Ymmärsin vihdoin, miltä tuntuu aidosta pässin pökkimästä villasukasta: väsyneeltä, virttyneeltä ja kaikin puolin kulahtaneelta.

Ei kai ihme, että Nuppu on kasvattanut sarvet, jos se hengaa tällaisessa seurassa päivät pitkät.

Tänään en ole suuriin sankaritekoihin pystynyt, ellei sellaiseksi lasketa Dysonin ulkoiluttamista asunnossamme. Kun mieheni kohta palaa kotiin, täällä odottavat hupsu, höpsö ja tosi sippi, jolla on pelottavan mustat silmänaluset. Toivottavasti elämäni zombina päättyy ensi yöhön ja pikkutipusille visusti määrättyyn porttikieltoon.

Nukkukaa siinä, beibit, kun vielä voitte! Illalla trukkikädet porautuvat
pienten räggärien alle ja nostavat unilötkäreet paremmille orsille tutimaan.

Liukasliikkeinen lintukoira

Vaikka Juju on puhdasrotuinen, rekisteröity ragdoll-kissa, olen jo pidemmän aikaa ollut vakuuttunut, että jossain sen sukuhaarassa täytyy olla myös vähintään yksi bordercollie. Kuinka muuten se voisi olla niin ketterä agilityn-taitaja? Viime aikoina minua on alkanut mietityttää, että Jujussa on oltava myös loraus lintukoiran verta. Ehkä sen isoisomummu oli metsäkanoja viekkaasti vaaniva weimarinseisoja ja serkun kaiman veljenpojan lanko taas terhakka walesinspringerspanieli, joka laukkasi korvat iloisesti lerppuen jokaisen ohi kiitävän tipun perään. Nämä johtopäätökset on vedetty ihan vain Jujun päivittäisiä linnustusnäytöksiä seuraamalla.

Ihan vinkkinä vain, että Nakke Nakuttajan kannattaisi räpistellä pakoon ja vähän äkkiä!

No niin, Nakke sai huomata, ettei Topin ja Tessun kaltaista
satukirjaystävyyttä välttämättä esiinny tosielämässä.

Halusin tietysti analysoida Jujun linnustustaustoja mahdollisimman tarkasti ja turvauduin Wikipedian apuun. Kaikkitietävä Internet kertoi minulle, että jos epäilee ragdollinsa olevan vaikkapa vain sadasosan verran lintukoirain jaloa sukua, kannattaa tarkkailla sen saalistustaipumuksia. Hyvä lintukoira nimittäin sovittaa kuulemma hakunsa maaston mukaisesti. Tätä se varmaan tarkoittaa:

Jos maasto on kumpuilevaa, lintukoiran kannattaa
kiivetä kuivuneen puun nokkaan katsomaan,
missä siipiveikot siestaansa viettävät.

Kun töyhtöfutishyyppä on havaittu, hyvä lintukoira liukuu
maahan ja lähtee jäljittämään riistanrääpäleen olinpaikkaa.

Ai niin, haku piti sovittaa maaston mukaiseksi, kas näin!

Jos superoikeaoppisia ollaan, pätevän lintukoiran kuuluisi saaliin paikannettuaan jäädä seisomaan liikahtamatta ja osoittaa riistan sijainti. Tein monenlaisia Google-hakuja, mutta en löytänyt edes keskustelupalstoilta vastauksia siihen, haittaako ketään (ja jos, niin ketä ja miksi?), jos lintukoiran peppu tuppaa silloin heilumaan.

Hetkeksi aika pysähtyy, ja riikinkukko ihmettelee, miten hiljaista metsässä onkaan.

Lintukoirista lukiessani opin myös ammattimaisen kuuloisen termin "avanssi", joka tarkoittaa riistan säikäyttelyä. Aiheesta puhuttaessa käytettiin ilmausta "röyhkeä ajaminen", jota Juju halusi demonstroida tällä viisisekuntisella videopätkällä:

Lintukoirain ammattiliiton sivuilla sanottiin, että vain parhaat
lintukoirat onnistuvat nappaamaan harvinaisia täpläsulkatinttejä.

Lintukoirissa on se hauska piirre, että saaliin napattuaan ne tahkovat tirppaparan karvatöppösillään tajuttomaksi, noukkivat sen siroon lintukoirakitaansa ja kiikuttavat sen päättäväisesti ikiomaan pesäänsä. Hihkuin innosta näitä tiedonmurusia lukiessani, sillä olisin itse voinut kirjoittaa sanasta sanaan samalla tavalla. Jujun pesä sijaitsee olohuoneen pöydän alla ruskeassa rapinakassissa. En ole kurkistanut sinne, mutta veikkaan, että luola on jo täynnä sulkia ja höyhennöyhtää.

Lapasotka tai lunni, ihan sama, sillä Juju tunkee ne kaikki tyynni salaiseen aarrekammioonsa.

Kuinka moni muu lintukoira osaa pakata saaliinsa yhtä näppärästi ja vielä vartioi sitä?

Koska uskon tietenkin kaiken, minkä netistä luen, sain vihdoin sielulleni rauhan: Juju on totta tosiaan noin 40-prosenttisesti lintukoira. Jos joku muukin kamppailee samanlaisten kysymysten parissa, voin antaa vielä yhden kuvamuotoisen vinkin siitä, miten voi helposti erottaa, onko kyseessä lintukoira vai ragdoll:

Lintukoira nappaa höyhenpeitteisen kaverin karvaisella tassulla lukko-otteeseen...

...kun taas ragdoll käyttää sitä iki-ihanana puuhkana.