Pumpulituppoilua

Ragdollien karva on yksi maailman mahtavimmista materiaaleista. Se on untuvanpehmoista, ja kun sitä vasten painaa poskensa, murheet ja huolet leijailevat tuulen matkaan kuin kesäiset voikukanhahtuvat. Nupun ja Jujun turkin magia ilmenee myös siten, ettei karva tai varsinkaan karvanlähtö lopu koskaan. Ei, vaikka pörriköitä furminoisi aamusta iltaan ja illasta aamuun kokonaisen auringonkierron ajan.

 

Ehkä se johtuu siitä, että siinä missä maa kiertää aurinkoa...

...karvapallerot kiertävät karvapalleroita...

...ja tarttuvat kutitellen niiden viiksiin ja turkkiin!

Viime viikkoina Hupsuttamon ulkopuolellakin on ollut meneillään melkoinen tupposhow. Ilmassa on leijunut valkoisia hattaroita, jotka ovat näyttäneet oikealta pumpulisateelta. Höytyviä puhallellessani olen pohtinut, porhaltaako jostain pian nahistelevia ragdolleja, vai onko kyseessä vain haapojen keväinen karvanvaihto-operaatio.

Tämä niittypläntti oli naamioitunut meidän eteisenmatoksi.

On turha edes toivoa, että karvatilannetta saisi räggäritaloudessa koskaan hallintaan, mutta olemme silti yrittäneet parhaamme. Jujulla on kestovaraus Hipsun hiusstudiolle, ja olemme keksineet tavan tai pikemminkin paikan karstata myös Nuppua.

 

Tervetuloa Hapsun harjaussalonkiin, jossa loihditaan virtaviivaisia kampauksia kiireisille asiakkaille!

Nupusta tuntuu kuin ei harjattavana olisikaan, kun voi touhuta samalla omiaan,
kuten pyydystää kursorin nuolta ja töpsytellä häntä pystyssä ruudun edessä.

Toisinaan löytyy jokin niin hyvä kohta, että silmät menevät melkein kieroon....

Silloin kannattaa kempsahtaa nurin vastaanottamaan masurapsua.

Nuppu kääntelee pullervoista vartaloaan kuin kesäinen kuutti aurinkoisella luodolla.

Sillä on tietokoneen välkkeessä hauskempaa kuin rullaluisteludiskossa!

”Irrota kaikki inhat irtokarvat, parturisetä!”

 

”Här, här, här... Ömmömmöö!”

Rag Advisorissa suitsutettiin Hapsun harjaussalonkia,
joten Hipsukin tuli testikäynnille ja sai hienon tuulitukan.

Sen hentoja pikku haivenia suittiin niin kauan, että näytönsäästäjä meni päälle.

 

Parasta uudessa kampaamossa oli, että tutustumistarjoukseen
kuului harjauksen jälkeinen leikkihetki hupparinnaruilla!

 

Viisi tähteä ja karvakattimerkki tälle puljulle!

 

Juitsi on tehnyt kestovarauksen myös Hapsun harjaussalonkiin
niin kauaksi aikaa kuin palvelu suinkin pelaa...

...eikä frisyyri näytä tältä!

Onko teillä kavereilla jo kesäkarva valmiiksi vaihdettuna?

Hipsun hiusstudio

Verottajaa kiinnostaisi varmasti kuulla, että Hupsuttamossa pyörii aivan uudenlainen bisnes. Rahaa sen ympärillä ei valitettavasti liiku, mutta raksuja, rakkautta ja karvaa sitäkin enemmän. Puhun tietenkin Hipsun hiusstudiosta, joka avaa ovensa aamuisin viimeistään kello 8:00. Siinä vaiheessa portailla odottaa aina eräs rähjäisen näköinen poika, jonka tukka sojottaa joka suuntaan kuin harakan pesä.

 

Jantteri väittää olevansa niin takussa ja solmussa,
ettei pysty siirtymään studion tiloihin omin tassuin.

Niinpä sille tilataan hissikuljetus.

Henkilökunta huudahtaa kauhusta, kun pörrönautti saapuu studiolle hurjana karvasuttuna.

Useimmiten Hipsua on hoitamassa kuvissakin vilkahteleva vakipalvelija, joka kyselee Hipsulta tutut asiat: Kuinkas sitä on nukuttu? Maistuiko aamupala? Entäs meinasitkos pudottaa karvaa vielä kovinkin paljon meidän lattioille, matoille ja muille kangaspinnoille? Ja jos vastaus on kyllä, niin jokos pitäisi kohta asennella tupeeta tai tuuhennuksia?

 

Hipsulla on kysymyksiin patentoitu vakiovastaus...

Se kuulostaa suunnilleen tältä: purrrrrrrrrrrr hhrrrrrrrhhh....

Toisinaan Hipsun silmät muurautuvat niin umpeen,
että studion väki ehdottaa sille kahvikupposta.

Hipsu kuitenkin ottaa mieluummin suukkoja ja haleja.

Aikaa kuluu myös Hipsun hiusten nuuskimiseen.

Halimisen lomassa Hipsusta lähtee aina sangollinen nöyhtää,
ja hoidon päätteeksi meillä on taas siloinen ja siisti nuorimies.

Sen käytöskin kohenee, ja se muistaa kiittää uudesta frisyyristä
ihastuttavan kämmenselkäsuukon muodossa.

Koska Hipsu on Hipsun hiusstudion ainoa asiakas, teemme kaikkemme,
jotta se tulisi toistekin. Niinpä se saa lähtiäislahjaksi kolme mallasraksua.

Hipsu yrittää näyttää maailman söpöintä naamaa,
jotta se saisi neljännenkin namin, mutta ei onnistu!

Noh, noh, Hipsu! Muista, että rajatkin ovat rakkautta!

 

Paras keino harhauttaa Hipsua on hassutella. Niinpä isikissi
oli vetävinään IIISON pumpulitupon Hipsun aivoista.

Arvasin, että jälleen kerran Hipsu lähtee hiusstudiolta hymy
huulillaan. Seuraavan kerran ovet avautuvat noin puoli kuudelta
ja kolmannen kerran yhdeksän hujakoilla.

Ja ehkä vielä jokin päivä saamme parturinpenkkiin myös itsensä Hapsun...

 

...mutta ei ehkä kannata pidätellä vielä hengitystä.

Hyök, hyök, hyök!

Kaikki, jotka ovat olleet skarppeina peruskoulun bilsantunneilla, tietävät, että korvayökkö on lepakko. Se on harmaahko, noin 4,1­–5,4 senttiä pitkä otus, ja sille ominaista on kolibrimainen lentotapa. Kuvaus sopii lähes sellaisenaan myös meillä tiuhaan lepatelleeseen alkukesän vieraaseen, karvayökköön.

 

Tältä näyttää tuppo, josta olisi voinut kehittyä karvayökkö,
ellen olisi kiikuttanut sitä äkkiä roskapömpeliin.

Ragdolleista lähtee karvaa tasaiseen tahtiin, mutta loppukeväästä meno yltyi mahdottomaksi. Vaikka kuinka harjaan ja nypin kattimatteja ja mies imuroi niin, että Dyson on pakahtua astmakohtaukseen, kotimme on alati paksun silkkinukan peitossa. Ainakin kerran viikossa jostain päin asuntoa kuuluu pahaenteistä ”hyök, hyök, hyök, kröhhh” -ääntä, ja viimeksi eilen pääsin todistamaan, kuinka Nuppu-neidin sisuksista räpytteli enemmän tai vähemmän kolibrimaisesti noin viisigrammainen karvayökkö.

 

Nupusta ei ole reilua, että taas kerrotaan tällaisia henkilökohtaisia
asioita, mutta eiköhän ole vain hyvä, että Ruffe tietää asiasta eikä
säikähdä, jos tuore morsian kakoo kesähäiden jälkeisenä aamuna
tyynyn päälle kummallisen karvamakkaran.

Koska karvayökköjen vierailut eivät ole kovin mukavia, minä ja mieheni olemme kehittäneet eräänlaisen kaikuluotaimen, joka havaitsee karvayökön silloinkin, kun sellaista ei ole oikeasti mailla halmeilla. Joskus olen sännännyt talouspaperiarkin kanssa olohuoneeseen, mutta karvayökön sijaan olenkin yllättänyt miehen aivastelemasta. Olemme myös molemmat erehtyneet pitämään hissiremontista kajahdelleita röyskäyksiä karvayökköinä, ja kissat ovat pyöritelleet epäuskoisina silmiään.

 

”Ettei vain postiljooni kröhhäisi juuri karvayökköä eteisen matolle.
Käyhän, emo, tarkastamassa tilanne. Ja ota ihmeessä rätti varalta mukaan!”

Tänään olisi ollut Jujun vuoro hyöksäyttää karvayökkö sisuksistaan, mutta mokoma siivetön pötkö ei suostunutkaan sukeltamaan ulos. Hätäännyin hiukan, koska Juju oli tapauksen jälkeen omituisen vaisu ja meni pahan mielen paikkaansa nojatuolin alle. Sillä oli selvästi yökköisä olo, eivätkä fiilikset olleet katossa muillakaan – Nuppua lukuun ottamatta.

 

Mikäs sillä oli venytellessä ja uutta karvaa suolistoon kerätessä,
kun ylimääräinen nukka oli poistunut kivasti systeemistä edellisenä päivänä.

Onneksi keksin Jujulle kivaa tekemistä: avasin olohuoneen ikkunan ja annoin lintujen liverryksen kantautua pienen pojan suuriin lepakonkorviin. Eikä aikaakaan, kun Juju hiippaili tuolin alta pirteämmän oloisena ja hyppäisi ikkunalaudalle ihastelemaan kesäisiä ääniä. Samalla tulin ihmetelleeksi, miten vaalea pienestä Puippanastamme onkaan tullut karvanvaihdon myötä: 

J niin kuin Juju hädin tuskin erottuu! Juipin kesätukka on ehkä hieman liru,
mutta eiköhän se taas tuuheudu, jotta saadaan ensi vuodellekin hyvät karvayököt.

Kun vaihdoin hieman kuvakulmaa, turkki alkoikin näyttää taas
tyylikkäämmältä – tai sitten herran sinisilmät sokaisivat maman.

Nyt toivomme, että iltapäivällä häiriköinyt karvapötkö poistuisi vielä tänään,
jotta Juju pääsisi aloittelemaan uuden viikon ilman ”hyök hyök hyökkiä”.

Olemmeko ainoat nukan peittämät ihmis- ja kissapoloiset, vai onko karvayökköjä lepatellut muissakin kissatalouksissa? Ja mitähän toimenpiteitä olette ottaneet käyttöön niiden karkottamiseksi?

¡Nau caramba!

Nupun sukujuuret ulottuvat kauas rapakon taakse, mutta se on syntynyt täällä pohjolassa ja kasvanut suomalaiseen kulttuuriin. Toki pikku beibissämme voi satunnaisesti astia newyorkilaista Broadway-diivaa, mutta suorapuheisuudessaan Nuppu on yhtä kotimainen kuin edellisen postauksen Auran sinappi. Jos se haluaa raksun, se sanoo ”Mmmmihhh!” ja asia on usein sillä selvä. Hieman hämärän peitossa silti on, miksi Nupussa elää vahvasti myös meksikolaisuus. Voiko olla, että neidon isoisoisoemo on tassuttanut aikanaan lomamatkalle Acapulcoon ja ihastunut sikäläisen raksuterian takana serenadeja lurittelevaan kollinretaleeseen?

Herra Herrera lauloi ”Naaaaauuu, Macarena!” ja Nuppumuorilta meni tassut alta!

Ellei joku joskus keksi räggärien aikakonetta, Nupun lattaritaustat jäävät ikuiseksi arvoitukseksi. Mystinen yhteys Meksikoon on kuitenkin totisinta totta, sillä miksi muuten Nuppana innostuisi niin paljon lempiherkuistani, kasvistortilloista?

¡Muchos herkkuos! Mutta emo unohti taas jotakin...

Nuppu ei halua napostella tortilloita, mutta sille on tärkeää päästä ujuttamaan mukaan oma, salainen ainesosansa. Minun mielestäni tortillalätyn sisälle kuuluu laittaa muna-papu-chili-seosta, salsaa, limellä maustettua kreikkalaista jogurttia, avokadoa ja ripaus juustoa. Nupun reseptissä olennaisinta on, että rullan sisälle ja päälle ripotellaan runsaasti kissankarvaa. Se myös tekee kaikkensa, jotta makuelämyksemme olisi täydellinen.

Tämä on Nupun lättyasento. Un, dos, tres, varista karvat!

Meksikolainen intuitio herättää Nupun vaikka syvimmästä unesta valvomaan tilannetta, jossa emo ja iskä täyttävät omia tortillalättyjään. Nupun on oltava silloin tuolilla A tai B, sillä tuolia C ei pieneen keittiöön edes mahdu. Lättyasennossa Nuppu ei lähtökohtaisesti halua tehdä itsestään numeroa. Keskeinen sijainti vain on pakollinen, jotta tortillaa pian haukkaava ihminen joutuisi nostamaan Nupun lattialle ja saisi siinä sivussa kunnon karvakuorrutuksen kastikkeisiin käsiinsä. Sitä kautta herkkuainekset siirtyvät tortilloihin, jotka tässä rahvaassa taloudessa nautiskellaan ilman hopea-aterimia. Jos ihmisystävä tekee Nupun-heivauksen jälkeen taktisen virheen ja pesee kätensä, tytsy hyppää aikailematta takaisin tuolille, jolloin kierre on helposti loputon.

Läträä vain sitä salsaa, emo! Täältä tulee lisukkeeksi varvasnöyhtää!

Nuppu meinasi tosin pahoittaa mielensä, koska emo ja iskä eivät yhtään arvostaneet sen apua, vaan heittäytyivät suorastaan hävyttömiksi. Varsinkin se miespuolinen. Kun nousimme tuoleiltamme, Nuppu loikkasi hyvää hyvyyttään miehen tuolille. Sen sijaan, että mies olisi ilahtunut, mokomakin ryökäle hän houkuttelikin Nupun minun tuolilleni alhaisella ”Mikäs täällä rapisee?”-tempulla, johon sinisilmäinen neiti tietysti lankesi. Onneksi osaan pelata samaa peliä, ja saatuani seuraavan tortillan valmiiksi, laskin sen ovelasti miehen puolelle pöytää...

¡Perfecto! Karvakattia vedettiin taas höplästä, sillä sen oli päästävä
sille puolelle pöytää, missä tarvittiin Nuppusen apua!

Ja näin mies joutui vastaanottamaan  Nupun karvakuorrutteen kätösiinsä.

Olisin mielelläni venyttänyt kuvaushetkeä sen verran, että kamera olisi ehtinyt
tarkentaa hyvin Nuppuun, mutta jostain syystä tapahtuma oli hyvin nopeasti ohi.

Nupusta alkoi tuntua siltä, että se oli jäämässä alakynteen. Temperamenttisena etelän kaunottarena se ei jäänyt kuitenkaan itkemään avokadojen perään, vaan kutsui paikalle apujoukkoja.

¡Kurnauskis, mama! ¿Muchos besos, por favor?

Yhtäkkiä meille oli selvää, että latinokissat olivat voittaneet master chefin tortillaosuuden. Niinpä nielimme tappiomme ja kaksi kiloa irtokarvaa. Mutta olivat ne tortillat silti aikamoisen herkullisia!