torstai 14. helmikuuta 2019

Ystävänpäivän tolloralli

Tänään on ystävänpäivä, ja olemme viettäneet sitä niin kuin vietämme nykyisin lähes kaikkia päiviä: kirjoitan koneella näppis sauhuten, ja Juju juurtuu jalkoihini yhä tiukemmaksi söpömöntiksi. Me viihdymme tällä lailla, mutta elämässä täytyy olla muutakin. Edes silloin, kun Cupido ammuskelee nuoliaan, abit rellestävät rekkalavoilla ja aurinko haahuilee taivaankannella. Niinpä otin Nupusta ja Jujusta pari söpöä ystävänpäiväpotrettia, ja lupasin palkita pönötyksen tämän hetken trendileikillä.
 
Yritin hassutella, mutta Juju otti tilanteen turhan vakavasti.
Onneksi sain edes Nupun hymyilemään!

Sommittelin kuvataideteoksen nimeltä ”Kahden kerroksen katteja”,
mutta se ei naurattanut kumpaakaan. Niinpä siirryimme leikkimään.
Kuten moni teistä muistaa, Hupsuttamon leikit ovat usein sen sorttisia, että juoksen yksin ympäri asuntoa jotain vempelettä raahaten ja innosta hihkuen, mutta tänään kannustuksia ei tarvittu. Tuunasin nimittäin Nupun ja Jujun kaksiosaista mutta pahasti väljähtänyttä lempilelua uuteen uskoon Mimmin ja Alfredin DIY-ohjeen avulla:

Pohjana tässä superlelussa on takistani irronnut kuminauha, jonka toisessa päässä on
Tigerista hankittu euron luirumato ja toiseen solmin... pu-pum, pu-pum... palan leivinpaperia!

Molemmat kissat menivät villeiksi ihanasti rapisevasta uutuudesta, ja kerrankin karautimme kaikki kolme raprap-baanaa pitkin kynnet rapisten ja korvat formuloina. Rikoimme nopeusennätyksiä, vaanimme pyykkikorin takana, heilutimme peppua ja hyökkäilimme varvaskarvat harittaen leivinpaperitollon kimppuun.

 
Kurkimme rahisevaa lärpäkettä sängyn kulmalta...
Matkimme vähän oravaa...
 
...tanssitimme välillä myös vanhaa matoa, johon tarttui
leivinpaperista uutuudenhohdetta...
 
...ja lopuksi olimme ihan katollaan!
 
Kiitos Mimmille ja Alfredille jälleen kerran loistavasta leikkivinkkistä, ja ihanaa ystävänpäivää teille kaikille!

 
Juju lähettää Mimmi-kullalleen pehmoisia leuankiehnäisyjä...

...ja Nuppu pirauttelee kissapuheluja rakkaalle Rufukselle pilvien päälle! <3

tiistai 5. helmikuuta 2019

Paganuppu viuluviikarina

Alkuvuosi on ollut erikoista aikaa Pullervolle ja Pikku-Luikkuselle. Isikissi lehahti heti tammikuun alussa uusiin töihin, kun taas emo jäi kotiin homehtumaan. Se on ollut oikein miellyttävä käänne varsinkin eräälle mammanpojalle, joka on kiinnittynyt tiukaksi pahkaksi emon jalkaan. Vaikka tönin ja hytkytän, Juju ei suostu siirtymään. Se tutisee korvan kärkiä myöten mutta kääntyy vain katsomaan minua hellän unisesti, jotta lämmintä symbioosia jatkuisi vielä vähän aikaa tai vaikka ikuisesti. Siellä missä minä olen, siellä on aina myös Juju. Keitämme kahvia yhdessä, kokkaamme yhdessä, syömme yhdessä, kirjoitamme yhdessä... vain yksi harrastukseni irrottaa Jujun yhtä tehokkaasti kuin Cillit Bang lian:

”Mamaaa, buu-buu-buuuu!”

Nyt kun minulla kerrankin on aikaa, päätin elvyttää pitkäaikaisimman harrastukseni ja palasin soittamaan viulua sinfoniaorkesteriin. Se taas velvoittaa minua tsemppaamaan musiikin saralla myös kotona.

Jujusta on kiva katsella nuotteja.

Me jopa järjestelemme niitä yhdessä.
 
Mutta kun nuotit nostetaan ”telineeseen” ja viulu olalle, niin olen omillani!


Parilla ensimmäisellä treenikerralla sain vinguttaa ylhäisessä yksinäisyydessäni, sillä molemmat kissat murjottivat sängyn alla. Juju tietysti siksi, että terrorisoin sitä melusaasteella, ja Nuppu luultavasti siksi, että olin valjastanut MS Nuppu of the Seasin aivan vääränlaisiin tehtäviin. Tämän tajusin eilen, kun löysin vihdoin ja viimein oikean nuottitelineen ja sain tuntea jotakin, mitä en ole koskaan viulua soittaessani tuntenut: kesken Faustin valssin jokin pehmoinen otus pönkkäsi pohjettani ja alkoi hyöriä jaloissani niin, että puuhkahäntä kietoutui niiden ympärille!

 
Aivan niin! Pumpa Pumpernikkeli eläytyi musiikkiin!
 
Se ehdotti, että voisin vähän nostaa tempoa ja keventää spiccattoa.

Miten ilahduinkaan, kun sain oman kotiopettajan – vai onko se kapellimestari?

Nuppu nautti myös Vivaldin viulukonsertosta, Corellin sonaateista ja jopa Wieniawskin masurkasta. Se pyöri jaloissani ja liversi välillä mukana niin somasti, että jouduimme pitämään pari eväspaussia. Viulu ei enää pelottanut Nuppua lainkaan, joten täydensimme harjoitusten lopuksi sen mallikansiota muutamilla musikaalisilla kuvilla.

 
Tässä Nuppu virittää viulua, jotta kuvista tulisi harmonisia.
 
Kaikukoppa näyttää pätevältä...
 
Mutta onkos tämä viulu vai sello, kun Nuppu ihan katoaa sen taakse?

Puff! Nuppuu? Huhuu? Söikö se sut?
 
Ehkä Juju oli oikeassa, ja laitetta kannattaa pelätä. Nupusta näkyy vain pala töppöstä!
 
Hihii! Nuppuhan vain hassutteli. Kaikki hyvin pikku viuluviikarilla!
 
Lopuksi vielä yksi vakava virtuoosipönötys Paganupulta,
Paganinin taitavalta kissavariantilta.

Kun ehdotin Jujulle viulutuntia, se sanoi olevansa matkalla hammashuoltoon...

...vaikka oikeasti sillä oli kiire pujottamaan pehmoiset tassulonkeronsa
emon koipien ympärille ja vaipumaan taas suloiseen yhteisnirvanaan...

Mitä luulette, tuleeko Jujuninistäkin vielä joskus viuluvirtuoosi?