torstai 26. marraskuuta 2015

Kissaunen syväanalyysi

Näin viime yönä unta, jossa oli mielestäni kiehtovia psykologisia ulottuvuuksia: olin autossa, jonka takapenkillä oli matkustajana Nuppu. Se istui tukevasti lasten turvaistuimessa, ja sen pörröisen rintamuksen ja karvaisen masun yli oli vedetty turvavyö. Kesken automatkan kurkistin, miten Nupulla menee, ja olin saada sydärin: Nupun sijaan vauvaistuimessa kököttikin marakatti, jonka naama muistutti erehdyttävästi WhatsAppin keskusteluissa käyttämääni apina-emojia. Aloin panikoida Nupun katoamista, mutta silloin rakas mussukkani kurkistikin suloisesti apinan takaa ja tajusin, että sehän vain piteli marakattia lempeästi sylissään. Olisiko aika kilauttaa psykiatrille, vai osaankohan tulkita unen omin neuvoin?


Nupun mielestä silmissä vilisevät apinat kertovat suuresta loman tarpeesta.
Hyvä pointti, sillä kesästä on jo ikuisuus ja syyslomakin jäi välistä!

Oikeasti uneni kertoo varmasti siitä, että Nuppu on ollut melkoinen huollettava keväästä asti. Ensin oli toivotonta tassutaistoa, kuukauden kortisonikuuri ja lopuksi inha tyttöjen vaiva, jota paranneltiin kahden viikon mittaisella antibioottikuurilla. Nuppua hoivatessani olen usein miettinyt, että se on kuin suloinen pikku vauveli, joka ei osaa kertoa, mikä vaivaa. Eilen beibiäni ei onneksi vaivannut enää mikään, vaan Nuppu sai jälkitarkastuskäynnillä terveen paperit. Tulehdus oli parantunut, kohtu oli hyvässä kunnossa, ja uusin epäilty tulehduksen aiheuttaja on kortisoni.

 
Juitsi on helpottunut, ettei sitä syytetä enää vauvakuumeiluista.
Parin viikon silmälläpidon jälkeen totesin, että kattien nujakointi on
ihan vain vaaratonta ja perinteistä karvakeräpainia ja tassumoukarointia.

Nuppu oli eilen taas maailman esimerkillisin kissapotilas. Se oli nätisti selällään pusuteltavanani, kun sen kohtu ultrattiin. Liekö siitäkin tullut aivoissani yhtymäkohtia vauvoihin. Toivoimme, ettei Nuppua olisi tarvinnut rauhoittaa koko käynnillä, mutta kurkistus hännän alle oli neidille liikaa. Nuppu inisi ja venkoili niin, että oli parasta rauhoittaa sitä hieman. Operaatio oli onneksi nopeasti ohi, ja pääsin seurailemaan, kuinka Nuppu heräili nukutuksesta. Sen silmiin oli laitettu kosteustippoja, ja se nukkui pinkin pyyhkeen alla lämminvesipullojen välissä reppanan näköisenä. Jouduin räpyttelemään hiukan kyyneliä omistakin silmistä hellytyksestä, huolesta ja vähän säälistäkin. Nuppu sai nimittäin vielä rokotuksenkin, joten sillä oli jälleen melkoinen reissu!

 
Nupun mielestä tällaiset reissut riittäisivät jo. Seuraavaksi voitaisiin mennä vaikka telttailemaan!

Kaikki sujui kuitenkin hyvin, eikä Nupussa ole ainakaan toistaiseksi ilmennyt mitään oireita rokotuksesta. Kun pääsimme kotiin, neitonen tassutteli heti ympäriinsä eikä malttanut pysyä hetkeäkään aloillaan. Siinä oli taas ripaus Matrix-Nuppua, mutta se ei suostunut illalla hampaiden harjaukseen, vaikka yleensä homma hoituu sekunnissa. Pelkäsin jo, että Nuppu on minulle vihainen, mutta onneksi sillä ei ole repertuaarissaan kyseistä tunnetta, vaan pelkkää rakkautta, joka ilmeni paijausta kerjäävinä pötkähdyksinä.

 
Nuppu näytti hempeytensä myös tuomalla Jujulle klinikalta tuliaisena sairaalapatjan.

Juitsi kökötti tyytyväisenä tuliaisen päällä, kun hilasin sitä parketilla edestakaisin. 
 
Ja saihan Nuppu itsekin matkustaa lentävällä matolla!

Tämän polveilevan selostuksen jälkeen alussa kertomani uni kuulostaa varmasti jo hyvinkin loogiselta: Nuppu on rakas pienokaiseni, josta olen aina välillä huolissani ja josta haluan pitää parasta mahdollista huolta. Mutta entäs se apina sitten?
 
No sehän symboloi tietysti ikiomaa kotimarakattiamme Jujua!

lauantai 21. marraskuuta 2015

Juju Potter ja Feeniksin kilta


Oletteko koskaan törmänneet muinaisen Egyptin myyttiseen Feeniksiin? Se on häikäisevän kaunis ja äärettömän pyhä tulilintu, joka pörhistelee punakultaisissa höyhenissään ja omistaa hämmästyttäviä taikavoimia. Sanotaan, että feenikslintu lehahtaa paikalle silloin, kun sen apua kipeimmin tarvitaan, ja sen kyynelissä on parantavia voimia, jotka herättävät henkiin jopa totaalisesta kuukahduksesta. Tällaista supersiivekästä tarvittaisiin siellä sun täällä, mutta valitettavasti maailmassa on vain yksi Feeniks kerrallaan. Olen viime aikoina pohtinut olennon tämänhetkistä sijaintia, sillä kaksiossamme on viime aikoina lepatellut yksi kultahöyheninen tipu, joka ei vaikuta miltään ihan perusnaakalta. Se on nimittäin ollut suorastaan maaginen inspiraation lähde molemmille kissoille ja saanut niiden kunnon kasvamaan hämmästyttävän kovaksi. Ehkäpä Nupun tervehtyminenkin on sen kultakyynelten ansiota?


Taloutemme muut peipot suorastaan palvovat tätä uutta tulokasta ja tarjosivat sille
mahdollisuuden asua niiden pesässä. Sympaattista juu, mutta fiksua? Ei välttämättä.

Feeniksiin esimerkiksi Harry Potterin ja Albus Dumbledoren kautta perehtyneet lukijat voivat arvata, mikä saattaa vielä koitua kohtaloksemme. Vaikka tämä kullanhohtoinen lintunen on tervetullut vieras, sillä on yksi paha tapa. Kun se on elänyt tuhat vuotta, se rakentaa itselleen kanelipuun oksista pesän ja sytyttää sen tuleen niin, että koko komeus roihahtaa liekkeihin juhannuskokon lailla. Kun höskä on palanut poroksi, tuhkasta nousee uusi, nuori Feeniks maailmaa parantamaan. Nuppu ja Juju eivät kuitenkaan halua, että niiden rakas MS Nuppu of the Seas -laiva käräytettäisiin karille, joten ne päättivät antaa Feeniksille kyytiä niin, että sen peppusulat vain pöllyäisivät.

 
Tässä on perimmäinen syy, miksi tipit ja sylvesterit ovat aina tukkanuottasilla. 

Totta maar kultasiipi säikähti! Se läpsäytti itsensä lentoon ja yllätti saalistajat kauneudellaan.

Muistutin, että jonkun olisi parasta saada Feeniks kiinni ja udella sen ikää ihan vain varmuuden vuoksi. Jos tipusella on plakkarissa esimerkiksi vain 900 vuotta, meillä ei ole tarvetta hankkia palosammutinta vaan voimme antaa linnun lepatella kaikessa rauhassa keskuudessamme ja tirauttaa kyyneliä joko Nuppusen tassulle tai peppanaan aina tarpeen vaatiessa. Juju jatkokehitti ajatusta niin, että voisimme perustaa Feeniksin killan, joka lähettäisi lintusen kyynelehtimään myös muiden eläinten ja kilttien ihmisten pipit pois. Feeniks oli kuitenkin saatava ensin kiinni, jotta sen kanssa voitaisiin käydä tällainen kehityskeskustelu.


Juju yritti pyydystää linnun esittämällä selkäkolotuksesta kärsivää
preeriakoiravanhusta, mutta Feeniks ei mennyt tietenkään lankaan.
Niinpä Juju viritti perinteisen varjostuksen.
 
Alkoi hurja hippaleikki, enkä ollut aina varma,
pyydystikö Feeniks Jujua vai Juju Feeniksiä.
 
Lopulta Juju otti Feeniksistä tiukan haliotteen
ja KUISKUTTI sen korvaan sovitut kysymykset.
 
Feeniks ei vastannut mitään, koska se kuuroutui hetkeksi Jujun huudosta.
Niinpä Nuppu päätti kokeilla lempeämpää taktiikkaa. Kuti, puti, kuti!
 
Kutittelu tehosi Feeniksiin komentelua paremmin, ja se suostui juttusille
Matrix-älyään käyttävän Nupun kanssa. Saatoimme Jujun kanssa vain
ihailla, kuinka meitä viisaammat sielut kävivät sanatonta keskusteluaan.

Kun juttutuokio oli ohi, odotimme jännittyneinä, perustaisimmeko killan tänään vai huomenna. Pettymys oli kuitenkin suuri, sillä Nuppu kertoi, ettei Feeniks ollutkaan Feeniks. Se on kuulemma vain törkeän tyyris (= 14,90 €) kissanlelu, joita myytiin Lemmikkimessuilla epätoivoisille kissaemoille, jotka etsivät kipeästi tuliaisia kotiin jääneille mussukoilleen. ”Feeniksillemme” voi kuulemma hankkia vaihtopään, ja kissojen maagiselta vaikuttanut innostus liittyikin vain mekanismiin, jossa sulkatuppo pyörii lentäessään ja aiheuttaa siipien havinaa muistuttavan flapflap-äänen. Sitä ei ainutkaan metsästysviettinen katinkutale voi kuulemma vastustaa. Voihan masennus! Feeniksin kilta jääkin vain haaveeksi, sillä tämä sulkasieppo ei itke, vaikka sitä kuinka nujuuttaisi...

 
Puskii, Juju Potter!

torstai 19. marraskuuta 2015

Kiltti Matrix-kissa

Sanotaan, että moni kakku on päältä kaunis mutta silkkaa silppua sisältä. Onneksi on olemassa myös torttuja, jotka paitsi näyttävät hemaisevilta myös vievät kielen mennessään. Sellainen on esimerkiksi meidän ihanainen nöpöstiinakissamme Nuppu. Se on juuri niin kaunis kuin Miss Ragdoll World vain voi olla, ja viimeaikaisten vastoinkäymisten aallokossa olen saanut jälleen kerran todistaa, että neitosemme sisinkin on silkkaa kultaa.

Vai mitähän herkkua tämän marenkihöttökakkusen sisällä mahtaa olla? Slurps!

Nupun lääkärikäynnistä on nyt kulunut yli viikko, ja edistystä on tapahtunut hurjasti. Viime keskiviikkona tilanne oli kurjimmillaan, sillä Nuppu oli juuri saanut tulehdusdiagnoosinsa. Sille oli annettu tutkimusten yhteydessä kipulääkettä, joka tunnetusti sekoittaa muutoin päihteetöntä elämää viettävän kisuseni pään. Niinpä Nuppu kävi ekstrakierroksilla koko illan. Sen liikkeet olivat tuplasti nopeampia kuin yleensä, ja sama päti myös sen aivosoluihin. Tästä syystä Nupusta tuli pelottavan älykäs Matrix-kissa, joka ymmärsi kaiken puheeni ja näki sieluni syyvyyksiin asti jättimäisillä pupilleillaan.



Katse oli ehkä hieman lasittunut, mutta töppösissä ja aivopoimuissa riitti vipinää.

Kun kysyin Nupulta kotiin saapuessamme, otetaanko sideharso pois, se ojensi minulle tassunsa, näytti kiitolliselta eikä pyristellyt lainkaan, kun kieputtelin siteen irti. En raaskinut heti laittaa Nupulle tötteröä, vaikka niin oli ohjeistettu, vaan lupasin sille, että se saisi olla nakuna, jos pysyttelisi keittiössä peffaansa nuolematta sen aikaa, kun pilkon possun sydämen ja muut lihat. Uskokaa tai älkää, mutta Nuppu teki juuri niin. Se istua nökötti matolla ja katsoi puuhiani korvat valppaasti heiluen, mutta ei lipaissut lainkaan villahousujaan. Muutaman kerran neitonen yritti lähteä harhailemaan jonnekin, mutta kun muistutin, mitä oli sovittu, se palasi taas viereeni lihaoperaatiota seuraamaan.

On harmi, etten tajunnut pyytää Nuppu-älykköä suunnittelemaan
itselleen sopivaa barf-ruokavaliota. Jos ravintoaineet olisi oikein
laskettu, siirtäisin katit mielelläni kokonaan raakaruokalinjastolle.

Nupun älykkyysbuusti laantui yön aikana – liekö tötterö tislannut viimeiset morfiinit sen elimistöstä – mutta tilalle saimme oman hempeän tyllerömme, joka tuli heti aamutuimaan tarpomaan tassuilla tyynyäni. Satelliitti ei haitannut potilasta hurinasta päätellen ollenkaan, eikä kullanmuru vastustellut aamusuihkuakaan. Kävimme toipumisen alkuvaiheessa pesulla aamuin ja illoin, ja se helpotti selvästi Nupun oloa. Käärin sen aina spa-hoidon päätteeksi joulukollin tuomaan pyyhkeeseen ja jatkoin kuivailua föönin hiljaisimmalla tasolla. Opin nimittäin, että täyspuhallus saa Nupun vain viuhtomaan ympäri kylppäriä, kun taas lempeä hönkäily kellauttaa sen selälleen lämmöstä nautiskelemaan.
 
Marraskuun kunniaksi Nupun päässä on soinut aurinkoinen ”Sunshine reggae”.
 
Antibiootit Nuppu on ottanut ensipupumaisen kiltisti. Vaikka pinkkejä tabletteja on popsittava kaksi aamuin illoin ja olemme vielä puolittaneet ne, Nupulla ei ole mennyt kertaakaan hermo. Se syö kärsivällisesti kaikki neljä naudan sisäfilesuikaleihin käärittyä tabletinpuolikasta ja on kuin ei muka huomaisikaan herkun sisältä kurkistelevia lääkemöykkyjä. Tästä syystä paraneminen lähti heti hyvin käyntiin eikä Nupun tarvinnut pitää tötteröä kuin pari akuuteinta vuorokautta.

Nyt Nuppu on voinut taas tanssia letkeästi sambaa ilman rihman kiertämää.

Sairastelu on tietysti aina kurja juttu, mutta olen ollut jälleen kerran onnellinen siitä, miten helpoksi Nuppu hoitamisen tekee. En voi olla pohtimatta, onko se oikeasti sisimmältään sittenkin älykäs Matrix-kissa, joka vain vetää perusarjessa hömppää luttanakissan roolia. Sillä kukapa voisi olla rakastamatta tällaista kaunotarta, joka on yhtä ihana niin sisältä kuin ulkoakin?
Nuppu tietää olevansa söötti mutta haluaa antaa krediittiä myös anopin säätämälle
kameralle sekä uudelle Lightroom-ohjelmalle, jota emo uskalsi jo vähän kokeilla.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Anopin hellässä huomassa

Viikko sitten maanantaina Nupulla oli jännät paikat, sillä meille oli tulossa vieraaksi tärkeä tyyppi. Sellainen, johon kannattaisi tehdä lähtemätön vaikutus ­­– ja mielellään positiivinen, jotta Nupun lähes pari vuotta kukoistanut nettisuhde pysyisi ihanan rypyttömänä eikä typsy alentuisi koskaan kertoilemaan kenkkuja anoppivitsejä vaan inahtelisi vain hyväksyvästi aina, kun tulisi puhe poikaystävä Rufuksen äiskästä.
 
Painotin, että ensisilmäys on tärkeä ja ehdotin,
että harjaisimme turkin mahdollisimman pöyheäksi.
 
Nuppu itse oli huolissaan, miltä sen villapöksyt näyttäisivät, ja annoin neidin
puunata niitä, koska en vielä tajunnut, että kyse olikin tulehduksesta.

Kun summerimme surahti, kissat saivat perinteisen säpsyn, joka juoksuttaa ne kynnet rapisten sängyn alle. Ei kuitenkaan kestänyt kuin hetken, kun Juju tuli jo eteiseen kuikkimaan, minkälainen se kuuluisa anoppi oikein on. Poitsu sai häneltä heti melko suorapuheisen laihuliinikommentin, mutta tutustuminen lähti silti hellästi käyntiin. Nuppu ujosteli yhä toisaalla, mutta retuutin neitosenkin tervehtimään anoppia ja näyttämään, että peruskäytöstavat ovat meillä kyllä hanskassa.

 
Ja kylläpä kannatti moikata anoppia, koska hän oli tuonut nöpönenille
ihania tuliaisia! Juju ehti jo popsia yhden lohitikun ennen kuvan ottamista.


Nuppu hurmaantui trendikkäistä päärynänpaloista, mutta parasta olivat silti
anopin vaatteista välittyvät vienot ja charmantit Ruffe-aromit.

Minua huvittivat eniten anopin rennot räggäriotteet. Hän kaappasi heti Jujun kainaloonsa kuin minkäkin pikku teddynallen, enkä ole nähnyt Pikkukissiä koskaan yhtä tyytyväisenä uuden ihmisen kanssa.

 
Haleja, suukkoja ja sylissä kököttelyä. Huhuu, Juitsi!
Älä nyt ihan unohda, että mamakin on olemassa...
Nuppukin otti vastaan venytystä, vanutusta, suukkoja ja rapsutuksia.
Huomatkaa, kuinka se vilkuttaa Ruffelle hempeästi varvaskarvoillaan!

Oli mukavaa, että anoppi vietti meillä koko illan ja pääsi näkemään kissojen vekkulimmankin puolen. Juju oli treenannut temppukimaransa viimeisen päälle kuntoon ja näytti, miten hienosti räggäri hoitelee esteet, pujottelun ja vaativammatkin temput. Vaikka Nuppu oli hyvin peppukeskeinen koko illan, sekin innostui esittämään leijonatempun ja vilistämään lelun perässä pörröisenä tykinkuulana. Kaikista eniten anoppia taisi kuitenkin huvittaa Nupun naisellinen Täti Moonika -kävelytyyli.

 
Nuppu tietää, että kun heiluttaa peppua riittävän söpösti,
niin pääsee takuulla taas sylkkään suukoteltavaksi.

Kissojen lisäksi anoppi tarttui reippaasti myös kameraani niin kuin olin salaa toivonut. Hän sääti, rullaili, napsutti ja testasi, ja tadaa: vihdoin pystyn ottamaan kissoista kunnollisia vauhtikuvia! En ole uskaltanut koskea säätöihin sen koommin, jotten taas sekoittaisi niitä perin pohjin, joten aina kun blogissamme on näkynyt parempilaatuisia kuvia, niistä on kiittäminen Marraskuun murusia.

 
Näin hienon vauhtikuvan vieras nappasi meidän ikiomalla pokkarikamerallamme!

Ilta oli kaikin puolin mukava, kun kerrankin sai höpöttää ummet ja lammet kissoista ja vertailla hupsuja ragdollejamme. Paljon löytyy samaa: Nuppu ja Coco esimerkiksi ovat yhtä hömelöitä maakrapusia, kun taas Rufus ja Juju ovat sporttisia lötköpötköjä. Mutta kukapa olisi uskonut, että Jujulla on räggärijengin pisin häntä!

 
Eikös sekin ole ihan ruusukkeen arvoinen ominaisuus?

Kiitos vielä mukavasta visiitistä! Siitä voi lukea lisää Marraskuun murusten omasta blogista. Vastavierailu on jo kovasti haaveissa, ja Nuppu aikoo soluttautua mukaan toppatakin hihassa...


 
Nuppupas tietää jo, mitä Ruffe saa tuliaisiksi, mutta ei tietenkään paljasta salaisuutta...

perjantai 13. marraskuuta 2015

Hupsujen kotieläinmessut

Viikko sitten Messukeskuksen valtasivat monenmoiset otukset haisunäädistä alpakoihin. Menossa mukana oli myös traktoreita, Kivikis-myyjiä, raksudiilereitä, lapsiperheitä, hevosenkenkäseppiä sekä bloggaajia. Monet viimeksi mainituista olivat tajunneet hankkia blogipassit ja suunnitella päivän huolella toisin kuin Hupsujen emo, joka pölähti paikalle niin ex tempore, että oli unohtanut ladata kameransa akut. Punaisen hälytysvalon vilkkuessa ei paljon kuvia näpsitty, mutta onneksi messupäivä oli muuten antoisa kiitos ihanien eläinten ja mukavien bloggaajakollegoiden!

 
Ilman muuta messuilla on aina mukavaa!

Velloin holtittomasti valtaisien ihmismassojen virrassa, mutta päädyin lopulta silläkin keinolla aika mukaviin kohteisiin:


 
Olin esimerkiksi kannustamassa tätä komistusta voittoon,
kun valittiin vuoden parasta 1-vuotiasta suomenhevosorivarsaa.
Aallot huuhtoivat minut myös ponipuolelle.

Kaikkein eniten nauroin näille röhkyleille, joista toinen antoi
kämmenselkääni yllättävän töpselikärsätöppäyksen.

Riemastuin ajauduttuani aasien alueelle, mutta mitä tapahtui, kun käytin kameran
viimeisiä akunjämiä?! No, aina ei voi olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan...

Koska kuvasaalis jäi kovin laihaksi, päätin lihottaa messupostaustani järjestämällä lemmikkikarnevaalille jatkot Hupsuttamon puolella. Samalla pystyisin tarjoamaan kissoilleni ainutlaatuisia elämyksiä ja ymmärryksen siitä, millaista olisi kuulua messujen tähtieläinten ylvääseen kaartiin.
 
Nuppua huoletti, koska sekään ei ollut tajunnut tilata bloggaripassia.
Se pääsi kuitenkin ilmaiseksi sisälle, koska osasi inistä niin vetoavasti.

Ensimmäiseksi vuorossa oli alpakka-agilitya. Oikeilla messuilla olin kuullut, että alpakat ovat Andeilta kotoisin olevia laumaeläimiä, jotka ovat luonnostaan pomppaavaa sorttia. Niille rakennettiin siellä koirien agilityrataa muistuttava esterata, jossa piti ylittää renkaat, pujotella tolppia, seisoa paikoillaan matolla ja hypätä esteitä. Kaikkein omituisin (ja ilmeisesti vaikein) tehtävä näille pakoeläimille oli seistä matolla samalla, kun ohjaaja kyykistyi niiden jalkoihin nostelemaan palloja sankoon! Ei kovin jännittävää katsottavaa, ja kun siihen lisättiin alpakoiden lievähkö perässävedettävyystaipumus ja sääntö, jonka mukaan jokaista estettä sai yrittää kolme kertaa, ei tämän emon kärsivällisyys riittänyt kuin kahden suorituksen seuraamiseen. Mutta miten kävi Hupsuttamon alpakka-agilityssä?


Alpakka näytti varsin tyytyväiseltä ja jopa laiskalta karsinassaan.

Radalle päästyään se muuttui kuitenkin oikeaksi alpakkaraketiksi,
joka ylitti jokaisen esteen ensimmäisellä yrityksellä. Tätä alpakkaa
eivät koirasudet (joita messuilla myös näkyi) niin vain nappaisi!

Alpakoiden jälkeen agilityradalla nähtiin myös
Suomen estepupuyhdistyksen taitureita.

Hengästyttävän estefinaalin jälkeen oli aika siirtyä näyttelyalueelle. Toinen toistaan trimmatummat fifit tepsuttivat jakkupukuisten omistajiensa vierellä rinkiä ympäri, ja kuohkeaksi puunattuja rotukissoja venytettiin maailmalta matkustaneiden tuomarien silmien edessä.

 
Ringissä 1 esiteltiin ragdoll-rodun parhaimmistoa. Saimme onneksi myös esittelijän,
joka on paitsi alansa huippu myös julkisuuden henkilö ja Nupun rakas anoppi:
bloggaajapassilla Hupsujen messuille saapunut Marraskuun murusten emo.
 
Taka-alalla himmailevien tuomarien ilmeet ovat epäileväisiä, mutta
päätin jo ennen näyttelyn alkua, että lähdemme kisaan leikkimielellä.

Ringissä 2 kauneuttaan pääsivät demonstroimaan pehmoiset supikoirat,
joista esittelijä varmasti tykkää siinä missä susikoirista ja koirasusistakin.

Venytetyistä näyttelypötkylöistä mieleeni juolahti siirtyä herkkuosastolle ostamaan pussillinen metrilakuja. Onneksi niitä oli tarjolla myös meidän hupsuilla kinkereillämme:

 
Salmiakkivadelma oli päässyt loppumaan, mutta
onneksi toffeevaniljaa oli vielä ainakin kaksi metriä.

Päivän jännittävin osuus oli ilman muuta palkintojen jako. Taitavimmat ja kauneimmat eläinystävät saivat tunnustuksena mukaansa hienot ruusukkeet, joita kelpaa esitellä samalla, kun kertoo tarinoita kaikkien aikojen parhaista lemmikkimessuista!


Voittaja-alpakka oli sen verran ujo saaliseläin,
että se piilotteli sorkkiaan esteiden takana.

Lopulta pitkäkoipinen otus saatiin hinattua palkintopallille.
Ties mihin tämä laaman sukulainen vielä urallaan yltää!

Messujen kaunein pörröeläin sai niin ikään hienon ruusukkeen.

Se taisi olla paitsi kisojen kaunein myös ahnein turrikka...