Miukumaukut matkalla, osa 1

Välillä elämä järjestää eteemme yllättäviä tilanteita. Reissuun lähtiessä sellainen voi olla esimerkiksi liian pieneksi kutistunut kuljetuskoppa. En ole pitkään aikaan käyttänyt vanhaa kassia, koska olen hilannut kissoja yksi kerrallaan eläinlääkäriin uudessa, helppotäyttöisessä kassissa. Olimme vakuuttuneita, että Juju mahtuisi vielä vanhaan laukkuun, mutta kun laskimme sen Jujun viereen, jopa minä (= matemaattisloogisesti vajavainen yksilö) tajusin, ettei hommasta tulisi mitään. Niinpä kirmasin kadun toiselle puolelle lemmikkieläinliikkeeseen ostamaan suurinta mahdollista kuljetuslootaa, jota Nuppu sai heti luvan testata. Se ei edes ehtinyt reagoida (ts. pötkiä villahousut hytkyen pakoon), kun se jo nökötti boksissaan valmiina suuntaamaan uusiin seikkailuihin.

Johan olikin show pakata kissojen hoitokassi. Hiekat, hiekkis, lapio, pussukat, lelut, tunneli,
namit, naksutin, ruoat, Nupun tötterö ja tassuvoide... Ymmärrys lapsiperheitä kohtaan kasvaa.

Parin tunnin automatka oli melkoista hurjastelua ainakin moukumielessä. Juju sanoi ”nauuu”, johon Nuppu vastasi ”miuuu”. Vivahteikas vuoropuhelu jatkui, kunnes lähestyimme paikkakuntaa, jolta kissat ovat kotoisin. Silloin ne yhtäkkiä hiljenivät kuin yhteistuumin, jotta emme vain palauttaisi niitä kasvattajalle (HUOM! Tällaisella vaihtoehdolla ei murusia edes uhkailtu). Kymmenisen kilometriä myöhemmin miukukonsertti jatkui taas ja lakkasi vasta pikkutiellä juuri ennen määränpäätä. Kun laukku ja boksi avattiin kyläpaikan eteisessä, esiin mönki kaksi hyvin hiljaista räggäriä pienet sädekehät päänsä päällä.

Tämä pieni kissa moukui koko matkan kylään asti...

Nuppu lähti heti kiertämään koko alakerran, minkä jälkeen se oli jo kuin kotonaan. Uusi paikka oli niin ihana, ettei Nuppu tiennyt, miten päin se olisi. Välillä se vain hypähteli riemuissaan paikallaan ja paineli sitten taas ympäriinsä kuin karvainen tykinkuula. Se heittäytyi selälleen paijattavaksi, onnistui tiputtamaan kynttelikön urkujen päältä ja touhotti hyväntuulisena sinne tänne. Juju taas eteni kuin mittarimato ja pakeni sohvan taakse aina, kun jostain kuului pienikin rapsahdus. Onneksi oman tunnelin suojissa saattoi nököttää turvallisin mielin, ja seuraavana päivänä Jujukin uskalsi jo rentoutua. Ja mikäs siinä köllötellessä, kun kyläpaikassa ”pienet” kissamme saivat suorastaan kuninkaallisen kohtelun…

Nuppu löysi heti tuolin,
mutta se oli vähän liian pieni...

Eipä aikaakaan, kun löytyi liian suuri tuoli.
Nupusta se oli kuitenkin juuuuri sopiva.

Elämä jatkuu, ja tunnelin päässä siintää valoa.

Seuraavana aamuna Jujukin pääsi jo loman makuun.

Superkiva sturtsihiiri

Joskus uusien lelujen keksiminen vaatii runsaasti aivotyötä. Joskus ne taas syntyvät aivan sattumalta kuten sturtsihiiri, strutsin ja hiiren suloinen sekoitelma. Katselin kerran sohvalla televisiota, kun Nuppu tuli nakertamaan aamutakistani roikkuvaa nauhanpätkää. Se oli harmaa, liukas ja pitkä kuin hiiren häntä, eikä mennyt kuin hetki, kun karvapiraijani oli naksutellut nauhan kokonaan irti ja lähti kiikuttamaan saalista sängyn alle.

Nappasin tietysti nauhan takaisin ennen kuin se olisi kissaparan suolistossa ja havaitsin, että Jujukin oli jo rakastunut kyseiseen liehuhäntään. Niinpä sidoin sen lelulaatikosta ensimmäisenä käteen sattuvaan höyhenhuiskaan, ja sillä hetkellä syntyi sturtsihiiri. Siinä on kaikkea, mitä kissa voi haluta: höyhenten peittämä pullea vartalo ja superpitkä, hopeanhohtoinen häntä. Se myös pitää erityisen paljon ragdolleista ja kutittelee mielellään niitä kainalosta ennen kuin pinkaisee  pakoon. Yllättävää kyllä sturtsihiiri on niin kiva kaveri, että huonompikin leikki sen kanssa kelpaa: niinpä voin kerrankin viihdyttää kissoja samalla, kun luen lehteä tai tapitan dvd:ltä tiettyä 80-luvun saippuasarjaa.

Harvinaisen vähän heilahtanut kuva suurista sturtsipeijaisista.

Kiinni on ja pysyy! Nuppu hoiti taas homman.

Leikistä väsynyt Juju ihmettelee, mikä ero on strutsilla ja sturtsilla.

Raprap-baana

Kodissamme on kapea, pitkulainen eteinen, jota on ollut vaikea matottaa. Aiemmin kaksi ankeaa räsymattoa yritti hoitaa homman mutta valitettavan heikoin tuloksin. Jo yksi säpäkkä kissapyrähdys sai ne rullautumaan onnettomiksi kasoiksi seinän viereen. Koska suuri osa elämästämme kului räsymattojen suoristeluun päätimme kuukausien vitkuttelun jälkeen satsata uuteen, tukevampaan mattoon, joka saapui äskettäin riemastuttamaan räsynukkekissojemme syksyä.

 

Virkeä villikissa raprap-baanalla

Emme edes ehtineet vierittää mattoa paikalleen, kun sen päällä jo hiipi kaksi varuillaan olevaa räggäriä. Ne etenivät matalina ruskealla matolla ja pysähtyivät välillä uutuutta ihmettelemään. Ne kurottivat kaulaansa ja kiikuttivat sitä ylös ja alas kuin uteliaat pupujussit. Kun lopulta kävi ilmi, ettei matto pure tai potki, kissat alkoivat raapia sitä innokkaasti. Tarjosin hädissäni vaihtoehtoista raavittavaa, sillä uutta mattoa ei ollut ostettu kynsien teroittamista varten. Vähitellen raapiminen onneksi lakkasi, sillä kissat alkoivat villiintyä. Ne spurttailivat uudella juoksusuoralla puuhkahännät ojossa, ja koska matto ei rullautunut vaan tarjosi oivan alustan pikku kynsille, kissapalleroiden vauhti alkoi kiihtyä holtittomaksi. Mietimme jo nopeusrajoitteiden asettamista raprap-baanan laitamille, mutta alkuhurmoksen jälkeen vauhdit onneksi rauhoittuivat. Enää baanalla ei ajeta yli satasta kuin äärimmäisissä riemukiihdytyksissä.

Pitkäkestoisen hurjastelun jälkeen Nuppu häälyi
vanhan ja uuden baanan rajamailla.

Lopulta baanalla nähtiin myös toinen
sippi mutta onnellinen katti.

Vieraskoreutta

Juju ja Nuppu ovat toki aina kilttejä ja kauniskäytöksisiä kissoja, mutta vieraiden läsnä ollessa ne ovat usein tavallistakin enkelimäisempiä. Juju käy ovella nuuhkimassa tulijoita, ja Nuppu tervehtii heitä lempeällä katseella. Kissat ottavat mielellään silityksiä vastaan, mutta tuntemattomien sylissä ne eivät yleensä viihdy. Yritän selittää vieraille, miten vekkuleita Nuppu ja Juju ovat, mutta kohtaan usein hieman epäileviä katseita, kun kultamussukkani vain lekottelevat vieretysten sängyn päällä.

"Kyllä nämä ragdollit ovat oikein seurallisia kissoja!" :)

Mutta annas olla, kun vieraat lähtevät! Silloin unenrippeet karisevat sinisistä silmistä ja kissat juoksevat ympäri asuntoa niin, että matot lennähtävät tuhannelle rullalle. Pienokaiset painivat ja leikkivät – ja ovat koko ajan aktiivisesti mukana kaikessa, mitä sitten teenkin. Hampaita pestessä lavuaariin saattaa yhtäkkiä hypätä innokas kissapoika – ja televisiota katsellessa kanavia voi tulla vaihtelemaan huomionkipeä kissatypykkä.

Juju haluaa olla mukana hampaita pestessä.
Silläkin on oma, pieni hammasharja.

Jujusta on mukava rullailla vessapaperia.

Mikään ei silti ole yhtä huippua kuin lakanoiden vaihto!

Kissa olet tähti!

Jujun äly on yhtä nopea kuin sen formulaspurtitkin. Niinpä päätin alkaa kouluttaa siitä itselleni taitavaa pikku sirkuskissaa. Ostin naksuttimen, kuivattuja kananpaloja ja kissan aktivointikirjan. Ensimmäisen koulutussession aikana Juju oppi heti istumaan ja antamaan tassua – ja se kehräsi taukoamatta. Olin hämmästynyt ja täynnä intoa, sillä naksuttimen avulla pystyimme puhumaan yhteistä kieltä. Juju itse ehdottelee uusia temppuja, ja välillä tuntuu, että se on meistä se fiksumpi. Jonkun täytyisi naksutinkouluttaa minusta parempi naksutinkouluttaja, niin Juju oppisi vaikka pyörittämään hulavannetta.

Koska Juju on niin aktiivinen, nopea ja älykäs kissa, se osaa välillä myös huiputtaa minua. Jossain vaiheessa menin aina ruokaretkuun. Jos Juju halusi eri ruokaa kuin tarjosin, se kuopi ruokakupin edessä tassullaan, meni eteiseen kyyhöttämään surkeana ja unohdettuna ja päästi ilmoille nälkiintyneen kissanreppananaukaisun. Tarjosin hädissäni toista ruokaa, kunnes tajusin, mitä oli meneillään. Vastaavasti olen langennut myös huomionhakunaukuun, joka laajenee helposti täydelliseksi ”kissaemon” hyppyyttämiseksi. Mutta ei Juju mitään pahaa tarkoita. Sen mielestä vain olisi niin mukavaa kietoa minut silkkisen pikku tassunsa ympärille…

Juju osaa paitsi istua hiiren päällä
myös raaputtaa sitä pyynnöstä.