Serkkujen terkkuja

Vaikka ragdollit ovat geeniperimältään periamerikkalaisia rutaleita, Nupulla ja Jujulla on paljon sukulaisia myös Savon sydämessä. Niinpä niiden joululomaohjelmaan kuului söpöä sosialisointia sukulaisten kanssa. Mummi Poppanen kävi murusia paijaamassa, samoin Nupun ihana kummisetä sekä molempien kattien eno. Juitsia alkoi vähän jännittää, kun mama teki lähtöä Tallin tarinoiden kotitilalle: miten sujuisi tapaaminen kissojen ihka uuden serkun, bordercollie Batmanin kanssa?

”Äiskä hei, kantsii harjata hiukset ja pestä hampaat, jotta olet 
edustavana, jos se Batman vaikka sattuisi antamaan sulle pusun!”

 

”Hammastikkua ei saa unohtaa! Jos sulla on raksu
hampaan välissä, niin johan sulle hepatkin hihittää.”

Noudatin Hupsujen ohjeita, ja hyvä niin, sillä häntää iloisesti heiluttava uusi sukulaishauva tosiaan moiskautti minulle heti suukon jos toisenkin. Ilma oli sakeana rakkautta ja lumihiutaleita!

 

Isot korvat, älykäs katse, hieno häntä, komea kuono, tomerat tassut,
lempeä luonne... Aivan täydellinen serkku Jujulle ja Nupulle!

Seuraavaksi rapsuttelujonossa oli kisujen
nallekarhumaisen pörheä shettisserkku Prinssi...

    

...ja suloinen suomenheppaserkku Eemeli.

 

Lähetin myös lämpöiset ajatukset Sónatalle,
joka on laukannut vehreämmille laidunmaille
mutta asustaa ikuisesti sydämessämme. <3

 

Nelsonille ja muulle vuohijengille kuului hyvää,
samoin pupuserkuille, kanaserkuille, kukko-
serkku Elmerille....

...sekä emosta aina yhtä pikkuisilta näyttäville Pipsalle ja Misselle. <3

Illalla Hupsut saivat lomahuoneistoonsa hurjasti terveisiä ja nuuhkuja sukulaisilta, ja Juitsista oli hauska kuunnella jännittäviä bordercollietarinoita. Olihan emo päässyt livenä näkemään, miten taitavasti Batman osasi tehdä temppuja ja hakea pyynnöstä eri leluja, kuten letkeän pikku laiskiaisen, jonka se oli saanut juuri joululahjaksi. Ei ihme, että Jujunkin tempputassuja alkoi poltella...

      

”Miten ois pienet agilitytreenit, mama?”

Hetken aikaa olin harmistunut, sillä jujucollien esteet eivät olleet mahtuneet takakonttiin, mutta sitten puskimme Jujun kanssa pienet aivomme hellästi yhteen ja saimmekin loistoidean. Palaset loksahtelivat kirjaimellisesti kohdilleen, ja tuossa tuokiossa olimme rakentaneet omin tassuin Kaikkien Aikojen Lomaesteen!

     

Zädäm! Hieno, vai mitä? Valitettavasti puhelimella ei saanut yhtään
loikkakuvaa, mutta Juju liiteli rakennelman yli varpaat suloisesti harallaan.

 

Nuppu jätti agilitypuuhat suosiolla bordercollietyypeille
ja keskittyi itse olennaiseen: pusuihin ja söpöstelyyn.

Lomakuvat on nyt plärätty läpi mutta Joulukollin tuomat lahjat
ovat yhä esittelemättä - ja niillä on ollut kiva leikkiä täällä
kotosallakin. Palataan siis niihin tuota pikaa!
Leppoisaa loppiaista, kamut!

Ilon naukaisuja

Vuosi on taas vaihtunut, ja Hupsuttamossa siirtymä kakskakkoseen tapahtui erittäin rauhallisesti, sillä kaikilla perheenjäsenillämme tuntuu olevan täysimmuniteetti räiskettä, suhahtelua ja ritinää vastaan. Nuppu ja Juippa vetäytyivät unosille jo yhdentoista maissa, emmekä me kaksitassuisetkaan jaksaneet sinnitellä kovin montaa minuuttia yli puolenyön.

Tässä demonstroidaan Hupsujen loistavia unenlahjoja.

 
Tai ehkäpä meillä on riittänyt unta siksi, että palautuminen joulureissusta on vieläkin käynnissä? Teoria pitää takuulla paikkansa ainakin Jujun kohdalla, sillä pikku kissanretaleella oli hurja vauhti päällä koko loman ajan. Se liikkui huoneistossamme lähinnä juoksemalla, ja aina kun avasimme laatikon tai oven, Juju työnsi päänsä innokkaasti uuteen paikkaan. Mikä hellyttävintä, se naukaisi ilosta löytäessään jotakin jännää tai kivaa!

 

Juju tutki sisätilat heti läpikotaisin
ja piti silmällä myös ympäristöä.

Se tarkasti, että lämpötila pysyi riittävän korkealla...

...ja huolehti, ettei pöytäliinalle jäänyt leivänmurusia.

Yöt Juipsi horrosti emon tassuihin liimattuna...

...ja aamulla se osallistui tietenkin kiinnostuneena aamupalalle.

 

Nähtiinpä aamupalapöydässä myös tällainen pöffeli.

Nuppu ja Juju kotiutuivat ennätysnopeasti hotellihuoneistoomme, mikä ei ole ihme, sillä ne olivat olleet siellä jo aiemminkin, joskin eri huoneessa. Nyt meillä oli vielä edellistäkin isompi tila, jotta kateilla olisi kunnolla tilaa temmeltää. Puulattia vain tömisi samettisten tassujen alla, kun Hupsut vetivät rallia huoneesta toiseen kuin villit gepardinpennut. Välillä ne myös asettuivat tutkimaan perhesviitin erikoisuuksia:

 

Jujusta oli hassua, että ison talon sisällä oli pieni talo!
Tästä pitää ehkä kysyä lisää Pepsiltä ja Maxilta.

Huoneistossa asusti lisäksemme myös hieman erikoisia tyyppejä.
Muistaako Juipsi, mitä isikissi sanoi tästä kyseisestä nukesta?

 

”Joo, se kuulemma näyttää ihan sulta, mama,
kun asiat ei mene just niin kuin haluat!”

Jep jep. No mitähän tästä nukesta voisi vastineeksi lohkaista?

 

”Ainakin se on isikissiä tyylikkäämpi ja
juoksee maratoninkin ehkä kovempaa?” 

Meillä oli hupaisia hetkiä nukkejen kanssa, mutta illan pimetessä mietin, lähtisivätkö ne vaappumaan sänkyämme kohti ja tukistaisivat hiuksiani pulleilla pikku nyrkeillään kostoksi hihittelystä, mutta niin ei onneksi käynyt, vaan nukuimme yömme jälleen niin levollisesti kuin me Hupsut suinkin osaamme. 

Kroohheli pyyhheli!

Seuraavassa postauksessa kerromme vielä, mitä kivaa joulukolli toi pienille matkailukateille ja millainen on Jujun uusi serkku, mutta nyt toivotamme teille kaikille oikein ihanaa alkanutta vuotta...

...ja paljon uusia seikkailuja, jotka saavat naukaisemaan ihastuksesta!

Jarru pohjassa!

Tuttu sanonta kuuluu ”Parempi räggäri pöntössä kuin kymmenen pipossa”, mutta joulun alla totesimme tuon vanhan kansan viisauden aivan huuhaaksi. Miten helppoa olisikaan kiikuttaa räggäri pipossa boksiin tai vaikka autoon asti, mutta pöntössä se jumittaa pahemmin kuin viiksikarva kontaktimuovissa.

 

Siinä on ja pysyy!

Olimme suunnitelleet kissojen joulupaketoinnin mielestämme tosi fiksusti, mutta kuten yllä olevasta kuvasta voitte huomata, ihan kaikkea emme olleet ajatelleet. Kenellekään ei ollut juolahtanut mieleen, että Nuppu pyrähtäisi pyydystyshetkellä pönttöön ja jäisi sinne pesimään. Maanittelimme sitä ulos herkkujen, lelujen ja kaikenlaisten lomalupausten avulla, mutta se vain kurkisteli kiinnostuneena puuhiamme ja vetäytyi aina takaisin pieneen, turvalliseen tupaansa.

Pläräsimme lintukirjoja ja yritimme selvittää,
kauanko tämän sortin tiput keskimäärin munivat.

Hiivimme lopulta kokonaan eri huoneeseen ja toivoimme, että uteliaisuus ajaisi porsaan kotiin, mutta se oli turha luulo. Kello tikitti jo ties mitä, ja tunnin houkuttelun ja kikkailun jälkeen isikissillä meni hermo viimein välähti. Hän viritti raapimispöntön viereen pehmoisen alustan, jota kohti pömpeliä alettiin varovasti kallistaa. Tuossa tuokiossa Pömppä hömppäsikin ulos ja kaapattiin salamana boksiin.

 

Ei voi Nuppua syyttää siitä, että se olisi
mieluummin skipannut tämän lystin!

Nuppulaattorin kuonosta kuului parit närkästyneet mähhäykset, mutta muuten ajomatka sujui oikein hyvin. Lomakohteessa molemmat katit olivat heti kuin kotonaan, ja yhtäkkiä iltapäivän jarrut ja jumit tuntuivat ihan turhilta.

 

Miksi kukaan kieltäytyisi tällaisesta luksuslomasviitistä?

Kun kysyin Nupulta, kannattiko lähteä reissuun, sain vastaukseksi iloista hurinaa. Juitsi oli jos mahdollista vieläkin riemukkaampi: se heittäytyi matolle kyljelleen ja ihan selvästi hymyili autuaan näköisenä. Loma taitaa siis olla kissan parasta aikaa!

    

”Täällä on ih-ih-ihanaa, mama! Viisi tähteä ja jujukaijamerkki!”

Ehkäpä seuraavan kerran reissuun lähtiessä
kaikki räggärit ovat heti alusta asti pipossa...

Nautimme kaikki ihanasta joulusta talvimaisemissa, ja
seuraavissa postauksissa kerromme vielä lisää reissustamme!

Hupsujen joulumaa

Vuosi 2020 on ollut todella omituinen. Olemme kökötelleet neljän seinän sisällä ainakin sadan vuoden edestä, mutta toisaalta viikot ja kuukaudet hujahtivat niin kamalaa vauhtia, etten mitenkään ehtinyt järjestää Hupsujen joulukuvauksia ennen eilisiltaa. Yleensä viime hetken näpsimisen tuloksena on vain epämääräinen setti kissojen heilahtelevia häntiä ja takamuksia, mutta tällä kertaa ilmassa oli salaperäistä tonttupölyä ja onnistuimme haalimaan ennätysajassa monta julkaisukelpoista otosta. Muutamissa niistä esiintyy jopa kaksi kissaa yhtä aikaa, eikä kumpikaan näytä kieltä tai sohi kynttelikköä kumoon. Hyvä, Hupsut!

Aluksi meno oli verrattain jähmeää. Joulupallo ei kiinnostanut,
ulkona satoi vettä ja Juju istui niin leveästi, ettei kuusta näkynyt.

 

Niinpä punaposkinen jouluhauva pyydettiin paimentamaan Juju oikeaan kohtaan.

 

Tiedä sitten, oliko siitä enemmän harmia kuin hyötyä, mutta ainakin kuusi piirtyi näkyviin.

 

Kokeilimme monia asentoja ja kuvakulmia, salamalla ja ilman, vakavana...

 

...ja vielä vähän vakavampana. Koska kuka nyt aatonaatonaattona vielä hymyilisi?

 

Lopulta hyvä sommittelu onneksi löytyi, ja silmässäkin näkyi vähän pilkettä!

 

Tästä tuli maman ehdoton lemppari!

Kun Jujusta oli saatu yksi täysosuma, kerjäsin mieheltä lupaa nostaa myös Nuppu uudehkolle ruokapöydällemme, jota muuten emme olekaan tainneet aiemmin vielä blogissa esitellä. Sisäkökkimiseen tuskastuneena aloitimme lokakuussa suuren mutta etanan lailla etenevän sisustusprojektin, jonka seurauksena kirjahyllyt vaihtoivat paikkaa ja vapauttivat tilaa neljän hengen pöydälle. Se on jo tullut tutuksi minulle, miehelle ja Jujulle, mutta Nuppu ei jostain syystä ole vielä joko tajunnut tai uskaltanut hypätä sen päälle. Minusta olisi mukavaa kammeta Nuppukin estradille, mutta perheemme toimitusjohtaja on päättänyt, ettei niin tehdä ennen kuin tontut ja kuusi ovat siirtyneet sen näppärien tassujen ulottumattomiin. Niinpä Nuppu-reppanan kuvaukset suoritettiin arkisemmin alkovin puolella...

 

Joulukuvaelmassa oli neitosen mielestä jotakin ylimääräistä ja rumaa.

 

Onneksi joutilas tonttu-ukko piilotti epäjouluisan
möhkäleen selkänsä taakse, ja sain hyvän kuvan.

 

Palkaksi Nuppu pääsi kanniskelemaan sen toista suosikkilelua.

Suloisista kuvista ja varsinkin söpöäkin söpömmistä kuvauskohteista huumaantuneena päätin kokeilla vielä yhtä juttua. Vaikka ulkona todellakin tihkuttaa iänikuista vettä, halusin loihtia Hupsuttamoon hanget korkeat nietokset. Tai ainakin pienen joulumaan. Sisäänpääsymaksuja tai maskipakkoa ei ollut, joten Korvatunturille hipsutteli heti ensimmäinen kiinnostunut viiksipetteri.

 

Se toi nenällään valon pimeään...

 

...ja ihmetteli, kuka kumma on pystyttänyt valotolppia satumetsään.

 

Lunta sateli hiljalleen, ja Juitsi kuunteli joulukellojen kilkatusta ja Nupun ininää.

 

”Jätä jo se lelu ja tuu tänne poseeraamaan. Mama näpsii tunnelmakuvia ja oottaa jackpottia.”

 

Nuppu ei millään malttanut totella, mutta onneksi Juju jaksoi odottaa kärsivällisesti....

 

...sillä lopulta Nuppuakin alkoi kiinnostaa lumen ja jään valtakunta.

 

Henkeäni pidätellen seurasin, kuinka Nuppu-kaunotar pujahti kinosten keskelle.

 

Kun se työnsi kuononsa savupiippuun ja toivotti Joulukollille hyvää joulua,
tiesin lopultakin tallentaneeni harvinaislaatuisen hetken.

Levollista ja ihanaa joulua sinne ruudun toiselle puolelle! <3