Rapisevan rotan salaisuus

Viime postauksessa kerroin ihanasta hauvelista, joka kävi Nuppua ja Jujua moikkaamassa, mutta nyt on pakko paljastaa, että ei siinä vielä kaikki, vaan kevään korvilla Hupsuttamossa rapisi, ripisi, kahisi ja nakersi niin, että kissaemo oli jo saada pienimuotoisia puistatuksia.

 

”Kannattaa laittaa kissakuulo päälle, jos pelottaa liikaa!”

Kaikki alkoi eräänä aamuna, kun me perheen kaksijalkaiset valmistelimme lähtöä kaupunkikotiin. Mummi Poppanen oli tilattu pikkukissoja kaitsemaan, ja olin karstannut Hupsuttamoa mahdollisimman vieraskoreaan kuntoon. Ala- ja yläkerta oli imuroitu, jääkaappia täytetty ja vessatkin kuurattu. Olimme myös Jujun kanssa vaihtaneet puhtaat vuodevaatteet, joita Juju oli testannut möyrimällä niissä leikkisästi. Mutta siihen hymy sitten hyytyikin, sillä sivu-ullakolta alkoi kuulua kummallista narskutusta! Painoin korvaani seinään, ja ääni kuului hyvin selvästi: se oli tassujen rapinaa ja talttahampaiden rouskutusta. Kissatkin kuuntelivat korvat pystyssä ja varmasti pohtivat, että nytkö vihdoin koitti se hetki, kun niiden olisi tehtävä se, mitä kissojen on jo vuosituhansien ajan odotettu tekevän: pyydystettävä rotta!

 

Nuppu ainakin oli jo saalistusasemissa.

Kiljuin tietenkin miehen heti apuun, ja hän lohdutti, että joskus jokin yksittäinen hiirulainen saattaa eksyä talon rakenteisiin, eikä se ole niin vaarallista. Hänkin kuunteli otsa kurtussa nakerrusta ja asteli sitten rohkeasti sivu-ullakolle. Rapina jatkui vain, ja mies ihmetteli, miten se on mahdollista, koska mitään ei näkynyt seinän toisella puolella. Selitin, että siellä on varmasti jokin kolonen, jossa keltahammas nakertaa, ja aloin jo kauhistella, ettemme mitenkään voi lähteä pois ja jättää Mummi Poppasta valtavan rotan armoille. Kuvittelin, miten se söisi reittinsä seinän läpi, ja järkeilin, että olisi varmasti parasta ottaa kissat yöksi makkariin, koska varmastihan ne hätyyttäisivät rotan tiehensä. Paitsi jos se hätyyttäisi katit ja Mummin tiehensä!

Nupun mielestä ei ollut edelleenkään syytä hätäännykseen.

Mielikuvitukseni laukkasi jo värikkäissä sfääreissä ja rotta oli paisunut majavan kokoiseksi, kun puhelimeeni yhtäkkiä kilahti viesti. Kauhuskenaarioiden maalailu keskeytyi, kun kiiruhdin noukkimaan puhelimen yöpöydältä. Viesti oli keneltäkäs muulta kuin Mummi Poppaselta, joka kehui, miten hienosti Juju oli pedannut vuoteen. Silloin tajusin myös, että rotan rapina ja kaapsutus seurasivat minua: ääni kuuluikin puhelimesta petausvideolta, jonka olin lähettänyt äidilleni vähän aikaisemmin ja joka oli jostain ihmeen syystä jäänyt pyörimään, vaikka ruutu oli pimeänä! Isikissin ilme oli eeppinen, kun tunnustin selvittäneeni rapistelevan rotan salaisuuden. Kukapa olisi uskonut, että rotta olikin meidän ihana pikku Juitsi!

 

Kukkuu, mamman suloinen silkkihiirihän se siinä!

Ja vielä tarinan opetus: Jos joskus jossain rapisee, paina etsivähattu päähän ja aloita tutkimukset aina puhelimen tuoreimmista kissavideoista...

    

Nuppua nauratti, eikä se malttanut olla sanomatta,
että mitäs mä sanoin...

Jujucollien juhlapäivä

Jujun synttärit ovat tehneet tuloaan jo hyvän aikaa ja niitä on odotettu hurjan innokkaasti. Viimeksi eilen illalla mietin, mitä kivaa keksisin pienen pojan päänmenoksi, kun se täyttäisi aamulla yhdeksän vuotta. Aamuun mennessä olin kuitenkin autuaasti unohtanut, millä planeetalla asuin ja mitä päivää elettiin. Juju yritti vinkata minulle juhlapäivästään istumalla vienosti kahvinkeittimen ääressä, mutta olin niin silmät sikkurassa ja pää unenpöpperössä, että pusuttelin sitä vain tuttuun tapaan ja nostin sen sitten arkipuunaukseen Hipsun hiusstudiolle. Vasta kello 9:04 puhelimeeni kilahti viesti, joka säpsäytti minut todellisuuteen: 

Miten upean kortin kummityttöni olikaan piirtänyt Jujulle! <3

Hiippailin keittiöön hiljaa kuin ninja, muilutin tonnikalanamiputkilon mukaani ja palasin takaisin makkariin. Sitten polvistuin sängyn päätyyn, nostin vähän päiväpeittoa ja kajautin ilmoille ”Paljon onnea vaan”. Juju alkoi hurista ja kiemurrella, ja olisittepa nähneet, miten kiire sille tuli kääntyä selkäkiehnäysasennosta takaisin tassuilleen, kun se huomasi tonnikalanamit. Se nassutti onnellisena yllätysherkkuja, ihasteli vasta saapunutta korttia ja pönkkäili sekä minua että puhelinta kovin kiitollisena. Sovimme, että juhlat jatkuisivat mukavissa merkeissä työpäivän jälkeen, ja sen aikana päässäni muotoutuikin teema tämän vuoden juhliin. Arvaatteko alla olevasta kuvasta, mikä se on?

Täysimittainen agilityrata, johon kuuluu jopa musisointipiste...
Eiväthän tällaisesta tykityksestä selviä kuin...

 

...oman elämänsä bordercolliet!

Kun Juju oli taituroinut agilityradan monta kertaa läpi niin vauhdikkaasti, ettei kameraan tallentunut ainuttakaan tärähtämätöntä kuvaa, oli sopiva hetki ottaa puheeksi eräs iki-ihana söpönöpöjuttu, joka sai emon päätymään bordercollie-teemasynttäreihin. Syy ei ole nimittäin vain se, että Juju on aina fanittanut niitä ja luultavasti omaa ainakin jonkin verran kyseisen rodun geeniperimää. Pyysin Juitsia katsomaan puhelimesta, mitä hellyttävääkin hellyttävämpää se oli saanut synttärilahjaksi.

Onnea, Juitsi! Sait tänään uuden maalaisserkun, ja se on pieni ihana bordercollievaavi!

Sen nimi on Batman, ja me varmasti saadaan siltä lisää bordercollievinkkejä,
kunhan se tuosta vähän vielä kasvaa! Te ootte sitten kuin kaksi marjaa!

Ihastelimme Batmanin kuvia pitkään, mutta sitten oli aika siirtyä aineellisten lahjojen maailmaan. Juju tiesi kertoa, että bordercolliet voivat oppia erottamaan nimeltä jopa 90 lelua, eivätkä jujucollietkaan jää kovin paljon jälkeen. Juitsi sai lahjaksi kaksi uutta lelua ja oppi heti niiden nimet.

 

Flamu Flamingo ja Rontti Rottanen. Flamu Flamingo ja Rontti Rottanen...

Romu... Flanelli? Ja Flätti Ronttinen...?

No ei vaiskaan, vitsi, vitsi! Jujucolliet ovat aikamoisia humoristeja!

Jujulla oli niin hervottomat jutut, että Nuppukin ryömi sängyn alta niitä kuuntelemaan. Se kuitenkin kääntyi kannoillaan huomatessaan, että emolla oli kamera tassuissaan. Koska halusin Nupunkin juhliin mukaan, vein kameran kiltisti piiloon – ja silloin tietenkin näimme synttärien pöhköimmän ohjelmanumeron: Nuppu heitteli Ronttia ilmaan kerta toisensa jälkeen ja viiletti sitten häntä sojossa ympäri Hupsuttamoa kuin mikäkin vinttikissa. Voisiko ensi kesälle tilata perhepiiriin myös whippetin, jotta Nuppetkin saisi oman sielunsiskon?

 

Päätämme juhlalähetyksemme nyt näihin tunnelmiin. Onnea vielä kerran
meidän oma rakas Pikkukissi Juju! Olet niin fiksu, kaunis ja hieno! <3

PS. Jos haluatte tutustua lisää Jujun bordercollieserkkuun, 

pikkuiselle on avautunut juuri oma Insta-tili nimellä ”bordercolliebatman”.

Piilokameran linssissä

Törmäsin tässä jokin päivä Facebookia selatessani hillittömiin riistakamerakuviin, joissa metsäneläimet on yllätetty hassuista tilanteista. Kun ihmiset käpertyvät peittojensa alle, piikkisiat tanssivat charlestonia, sudet leikkivät tennispallolla ja pesukarhut kapuavat toistensa hartioille, jotta yltäisivät maistamaan lintulaudan pöperöitä. Myös lemmikeillä on oma salattu elämänsä, jota halusin päästä tirkistämään. Siksi piilotin kaksioomme liikkeestä aktivoituvia riistakameroita ja menin nukkumaan jännittynein mielin. Minkälaisia hetkiä yön pimeydessä tallentuisi? Sen näemme nyt, sillä on tullut aika purkaa aineisto tänne blogiin.

Hahaa! Ensimmäinen utelias nuuskuttaja saapui tutkimaan kameraa.
On mahdotonta sanoa, onko kyseessä supikoira, pesukarhu vai kultapanda.

Tämäkin pallero voi söpön kärsänsä perusteella olla vaikkapa sikapossu.

Otuksilla oli toisaalta kovin epäpossumaiset pumpulikorvat.

Ahaa! Ne ovat jonkinasteisia kissaeläimiä. Ehkä aasialaisia arokissoja
eli manuleita tai vaihtoehtoisesti lemmikkitasoisia ragdolleja.

Kamerat olivat havainneet tuhansittain pöhköjä vilauksia puuhkahännistä, villahousuista, vipattavista viiksistä ja pinkeistä anturoista, mutta lopulta materiaalin seasta nousi esiin otoksia, joiden perusteella pääsin melko hyvin jyvälle siitä, mitä tapahtuu, kun soihdut sammuvat ja kaikki väki nukkuu...

 

Kauneutta arvostavat otukset pysähtyvät ihailemaan taivaalla leiskuvia räggärintulia.
Taru kertoo, että nuo maagiset valot ovat kipinöitä, joita lentää ragdollin turkista
silloin, kun se puhdistaa karvapeitettään raspimaisella kielellään.

Mikä tuuri, että toimenpide oli tallentunut myös filmille!

 

Ruokintapisteellä kävi yön sydämessä melkoinen vilske.

 

Kun lintulaudalta oli nokittu kaikki jyvät ja akanat,
tämä pöllö (= hoothoot) lehahti etsimään lisää herkkuja.

 

Pian yösyömingit jatkuivat, ja ruokalistalle päätyi
niin karitsapullia kuin haisulirottiakin.

Oli toki hauska nähdä, millaisia fiestoja öiseen aikaan vietetään, mutta kaikkein eksoottisinta oli bongata yllättäviä harrastuksia, lajien välistä ystävyyttä ja kiintopisteitä moderniin tekniikkaan.

 

Pikku futarit näkevät treenata pimeässäkin!

Tähän räpsyyn kaapattiin lemmikkitasoinen manuli, jussipaitaan pukeutunut päästäinen,
yököttävä haisulirotta, leijaileva kultahamsteri ja valppaasti vaaniva susihukka. 

Riistakameran kelmeässä valossa todistettiin, että
felinet ja caninet voivat jakaa pesän näin rauhanomaisesti.

Aamuyön pikkutunneilla kuului enää kliksutusta ja näppiksen nakutusta, sillä
toinen manuleista chattaili sydämen valittunsa kanssa. Kiinni jäit, morsmaikku! 

Koska olen niin utelias ja aavistuksen nenäkäs, yksi kameroistani oli viritetty äänittämään liikkuvaa kuvaa. Varpaiden puhdistuksen, pienimuotoisten sumopainiotteluiden ja villapöksyissä paikkaa vaihtavien nökäreiden lisäksi pääsin käsiksi pätkään, joka yllätti minut täysin. Onko videolla nähtävä toiminta lajityypillistä muillekin kissaeläimille, vai asustaako meillä tuiki harvinainen leicciös itsecseen cattimus?

Sokrates ja Platoniina

Tänään hupsut eivät höpsöttele, vaan viettävät mustavalkoista teemapäivää sen kunniaksi, että teknisesti lahjaton emo on saanut päähänsä leikkiä laina-Olympuksella ja alkeellisella kuvankäsittelyohjelmalla. Kuvissa on mustan ja valkoisen lisäksi myös laaja valikoima harmaan eri sävyjä, mutta mielipiteissä ei säästellä, vaan Nuppu ja Juju kertovat rehdisti kaikki syvällisimmät ajatuksensa sekä radikaaleimmat näkemyksensä:

”Rotta EI ole kissan ruokaa. Raksut OVAT, vaikka emo hannaa vastaan.”

”Bordercolliet ja räggärit kilpailevat eri agilityluokissa vain siksi,
ettei hauvaparkojen tarvitsisi luikkia kotiin korvat lerpattaen.”

”Kauneus ei ole katsojan silmässä vaan kissan kuonossa, korvissa ja simmuissa.
Ja hännässä ja tassuissa. Ja pehmoisessa keskipötkylävartalossa.”

”Suomen talous saadaan pelastettua vain, jos ragdollit päästetään vallan kahvaan.”

”Viikset sopivat neideille siinä missä herroillekin. Tasa-arvo kunniaan!”

”Maailmasta tulisi poistaa kaikki nopeusrajoitukset. Tai ainakin eteisen Raprap-baanalta.”

”Kissaemoille täytyisi määrätä pakollinen
non-stop-kissapusutusvelvoite aamukuudesta iltakymmeneen.”

”Carpe diem, eli tartu tassuun. Jos ei muulloin niin edes silloin,
kun on aika leikata kynnet. Meillä se hetki on edessä tänään.”

Mikä oli mielestänne kuvista kiehtovin? Seuraavaksi jatkamme fotografisia harjoituksia taas sateenkaaren kaikissa väreissä...

Pullaton laskiaisflunssa

En ole  kovasti viinerien, donitsien tai muffinssien perään, mutta on olemassa yksi klassikkoleivos, joka saa minut lipomaan kieltäni: laskiaispulla. Tänään laskiaistiistaina en ole sellaista kuitenkaan popsinut, sillä olen maannut flunssaisena punkan pohjalla haju- ja makuaistin menettäneenä. Onneksi ehdimme popsia vuosittaiset namupalamme laskiaissunnuntaina ennen kuin tämä viheliäinen tauti ehti kimppuuni.

Mitä yhteistä on Nupulla ja laskiaispullalla?

Molemmat ovat syötävän ihania! <3

Sairastaminen on aina kurjaa, mutta hieman helpommaksi sen tekevät kaksi pörröistä lähihoitajaa. Kun hilasin itseni ensimmäisenä sairasteluyönä sohvalle, etten valvottaisi miestäni niiskuttamalla ja pyörimällä, sain heti ihanaa seuraa. Juju kiipesi rintakehäni päälle, kellahti selälleen ja painoi poskensa poskeani vasten. Nukuimme näin pitkän aikaa, ja sydämeni suli yhtä valuvaksi kuin nenäni! Osasin arvostaa Jujun elettä suunnattomasti, sillä viimeksi se on nukkunut ”sylissä” ihan pienenä kissanpoikasena. Juju on pysynyt vierelläni uskollisesti koko sairastelun ajan, ja lempeä Nuppunen on niin ikään hoivannut minua raahaamalla kaikki löytämänsä hiuslenksut sänkyymme. Se tiputtaa ne eteeni kuin pulleat rotat ja inisee ikään kuin kehottaakseen minua syömään, jotta voimistuisin ja parantuisin. Näin hyvällä hoidolla oloni onkin jo vähän kohentunut, ja aivastusten lomassa on pakko aina hymyilläkin.

Nuppu tuo hiiret luokseni, mutta sitä ennen se leikkii niillä
ja käyttää niitä välillä myös rannerenkaina.

Jujukin osaa pyydystää emolle ruokaa! Näillä ravinteikkailla herkuilla olen pian elämäni kunnossa.

Kissaemo matkoilla

Niin symbioottinen kuin suhteeni Nuppuun ja Jujuun onkin, joudumme aina joskus tilanteeseen, jossa fyysinen etäisyytemme kasvaa. Olin valmistautunut eroon parhaani mukaan, mutta silti minua kirpaisi jättää kissat kotiin, kun lähdin itse viikonlopuksi sukuloimaan. Juju ei tehnyt hyvästejä helpommiksi vaan nökötti sylissäni iät ja ajat ja painoi pienet silkinpehmoiset kasvonsa kaulaani vasten kuin olisi varastoinut läheisyyttä. Nuppu taas ei ollut reissuun lähdöstäni moksiskaan, sillä se arvasi, että mieheni lellisi sitä aamusta iltaan.

"Ciao bella! Meillä alkaa kissanpäivät!"

Matkani aikana ikävöin kovasti Nuppua ja Jujua, joita olen katsellut viimeisen vuoden aikana niin paljon, että silmäni ovat jo kalibroituneet ragdollien mittasuhteisiin. Tästä syystä Nupun ja Jujun täysikasvuiset ”maalaisserkut” näyttivät mielestäni pikkuruisilta kissanpennuilta. Misu osasi tehdä temppuja yhtä näppärästi kuin Juju, ja Pipsalla ja Missellä varmasti riittäisi rottatarinoita, jotka saisivat kaupunkikissani naukaisemaan hämmästyksestä. Kissaserkuilla on myös se ihanuus, mistä minun kultamussuni vasta haaveilevat: ikioma kili. Se kiipeili juuri niin taitavasti kuin kuvitella saattaa ja olisi ollut mitä mahtavin tuliainen. En kuitenkaan raaskinut siepata pikku Tyttiä, vaan tyydyn kertomaan siitä suloisia iltasatuja. Kukapa tietää, vaikka jokin kaunis kesäpäivä Nuppu ja Juju vielä tekisivät retken vehreisiin maalaismaisemiin Tyttiä ja serkkuja tapaamaan...

Kun palasin matkalta, huomasin pian, kenen kissa Juju nykyään on. Valitettavasti ei minun...

Näin tyytyväisenä se on vain mieheni sylissä.

Väännetään nyt vielä veistä haavassa...
Näääääiiin tyytyväisenä!
Joululomalla aion valloittaa taas Jujun
pienen sydämen itselleni!

Vähärottainen ruokavalio

Nuppu rakastaa raksuja, ja voi sitä onnen päivää, kun ostimme kissoille seitsemän kilon satsin emon hyväksymiä papanoita. Olen käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa pähkiessäni kultamussujeni ruokavaliota ja todennut, että sen säätäminen on kissanomistajuuden hankalin osa-alue. Kun keskustelin aiheesta erään eläinlääkärin kanssa, hän totesi minulle hauskan nasevasti, että rotta on kissan ruokaa. Harkitsin rotanloukkujen virittämistä kerrostalomme vintille tai lähikahvilan roskisten juureen, mutta päätin kuitenkin antaa rottien elää onnellisina yhdyskunnissaan. Ideaalissa maailmassa kissaeläimet söisivät toki vain savannilta kaappaamiaan gaselleja ja aavikkorottia, mutta en ole täysin varma, mitä esimerkiksi Nuppu tekisi oikean hiiren nähdessään. Se voisi joko sanoa ”skviik” ja köpöttää karkuun tai suikata suukon hiirulaisen pienelle, karvaiselle otsalle.

Niinpä meidän kissojemme liha kulkeutuu ruokakuppiin pakastearkusta. Vaikka veriset broilerinsydämet hieman puistattavat minua, ne saavat niin Jujun kuin Nupun suun napsumaan. Juju jäytää oman liha-annoksensa kuin raavas leijona, kun taas Nuppu napostelee hienon neidin tavoin. Kaunis käytös unohtuu siinä vaiheessa, kun raksut rapsahtavat kippoon. Nuppu saattaa joskus ahneuksissaan työntää veljensä syrjemmäs niin, että Jujun tassut vain liukuvat laminaatilla. Tätä emme tietenkään suvaitse vaan huolehdimme, että Jujukin saa aina oman osuuden ruoastaan, joka maistuu ilmeisen hyvältä vaikka rotatonta onkin.

Nuppu teki Grumpy cat -imitaation, koska en
avannut raksusäkkiä kyllin nopeasti...