Kohteliaasti pöpi

Onko kenellekään muulle käynyt niin, että on moikannut jotakuta saamatta tervehdystä takaisin? Siitä tulee vähän höhlä ja aavistuksen reppana olo. Koska kyseinen fiilis on niin epämiellyttävä, en itse halua aiheuttaa sitä toisille, vaan olen erittäin tehokas tervehtijä niin töissä, raitilla kuin kotonakin.
 

”Moissan, Pikkukissi!” kähisen peiton alta jo ennen kuin olen edes herännyt.

”Mitä Nuppu? Onko aamu alkanut mukavissa merkeissä?”

Koska vastavuoroisuus on minulle olennainen kommunikaation osa, olen joutunut joskus Nupun ja Jujun kanssa vaivaannuttaviin tilanteisiin. Mitä esimerkiksi tehdä, kun kissa hurisuttaa ilmoille kultaisinta kehräystään eikä itse pysty tuottamaan vastineena kuin epämääräistä piipitystä? Söpönöpöhöpö-juttelu tuskin on mikään märkä rätti kuonoa päin, mutta kohteliaampaa olisi vastata kehräykseen kehräyksellä. Niinpä turvaudun usein seuraavanlaiseen metodiin: painan poskeni hurisevaan kissaan ja kuiskailen ”purrr purrrrrr purrrrr” niin lempeästi kuin osaan. Tänäänkin kehräsimme Jujun kanssa toisillemme pitkän tovin, ja olen varma, että poitsu arvosti lämmintä elettäni.
 

”Onko kellään muulla yhtä pöhköä mamaa?”

Kiusallisen yksipuolisia hetkiä on koettu myös silloin, kun Nuppu on ryhtynyt pesemään minua. Se saattaa nuolaista nenääni tai poskeani – tai nähdä silmittömästi vaivaa puhdistaakseen tassuni. Mutta mitä minä teen? Otan vastaan kaiken hoivan ja huolenpidon kuin mikäkin prinsessa sen sijaan, että puunaisin vastavuoroisesti Nuppua. Mutta ei hätää, sillä tähänkin on ratkaisu! Olen kehittänyt kyseisiä tilanteita varten erityisen ”nenänuolutekniikan”: silitän hellästi nenälläni Nupun pehmoista otsaa niin, että Nuppu kokee sen kohteliaana vastaputsauksena. Samalla voin nuuhkia, tuoksuuko Nuppu kyseisenä päivänä ruusunnupuilta vai pähkinäsuklaalta.
 

”Tosi söpöä, äiskä, mutta ei pliis ikkunalaudalla, koska talkkari näkee, ja
kohta me suitaan toisiamme pyöreässä huoneessa, jossa on pehmoiset seinät.”

Saattaa olla, että Hupsuttamossa kohteliaisuus on kiepsahtanut jo hulluuden puolelle, mutta mielestäni naukumaukumania on pöpiyden ehdottomasti suloisin muoto.
 

Rakkaudesta se ihminenkin kehrää!

Nelivuotias Nuppu näppiksellä

Moi! Nuppu täällä, kuka siellä? Ja kuinkas hurisee näin heinäkuun helteillä? 

 

Mulla hurisee näin: ”Här, här, här!”

Ootte ehkä huomanneet, että meidän emo on aika perso kirjoittamaan? Se nyököttää jatkuvasti selkä kyömyssä läppärinsä ääressä ja hakkaa näppistä pahemmin kuin yläkerran tätsä pianoa. Ja jos mä yritän auttaa, se sanoo ”Elä viiti, Nuppu!” ja tönii pois.

 

Oon niin kiltti, että lähden melkein aina vetämään viimeisen varoituksen jälkeen.

En tiedä, onko täällä blogissa ollut puhetta, mutta mulla on puoliveli.
Se on tuommoinen pikku ruipelo, johon ei viimeinenkään varoitus tepsi.

 

Mä sen sijaan kipitän aina emon koneelta iskän koneelle.
Siellä ymmärretään, että yhteistyö on voimaa.

Tänään on kuitenkin mun vuoro kirjoittaa. Arvatkaa miksi? No sen takia, että emo nyyhkyttää myttynä tuossa sohvalla. Välillä se ryömii suukottamaan mun varpaita, mikä kutittaa, mutta sanon silti här, här, här ja nuolaisen nenästä. Annoin jo ajat sitten anteeksi emolle sen jutun, joka saa sen kyynelehtimään. Tästä se kaikki hetki sitten alkoi:

Sillä välin, kun emo kävi pesemässä turkkinsa,
mä lämmitin sen MeNaiset-lehteä.

Emon mielestä olin jostain syystä hirmu söpö, ja se lähetti tämän kännykkäräpsyn iskälle, joka muuten on tällä hetkellä junassa. Iskä vastasi siihen, että mä oon vissiin lukenut taas horoskoopit. Silloin se järkyttävä ajatus jysähti mamman tajuntaan: horoskoopit, rapu, heinäkuu, heinäkuun toinen! Eräällä perheenjäsenellä oli eilen synttärit. SOS!

 

Parkuhan siitä repesi, vaikka mami rakensi mulle heti huvimajan lohdukkeeksi.

Me pyyhittiin kuitenkin nopeasti kyynelet, ja siitä ilta lähti sitten paranemaan.

Veikka viritti iskän kielloista huolimatta leffatykin päälle 
ja näytti räppäri-Jujun viimevuotista keikkaa uusintana.

 

Sitten mulle esiintyi aika näppärä trapetsitaiteilija.

 

Parasta kuitenkin on, että sain kukkia ja gurmeeta. Här, här, här!

Emo lyö tuossa vieläkin päätä seinään, mutta ei hätää, kyllä mä sen taas saan rauhoittumaan. Ihan niin kuin iltapäivällä, kun se tuli kotiin ja kertoi eksyneensä pyörällä Espoon metsiin. Onneksi mun barf-pötkö ei ollut silti ehtinyt sulaa sen repussa. Se oli emolle se tärkein juttu. Siitä tiedän, että kyllä se mua rakastaa ihan hirmuisesti, vaikka onkin vähän höpsö. Rufuskin rakastaa. Rufus on mun sulhanen ja tulee pian hakemaan mut autolla häämatkalle. Me mennään Balille. Sheivasin tässä jokin aika sitten jo vähän toista jalkaa, mutta kun Ruffella kestää niin kauan, niin arvatkaa mitä? Se siloinen kohta on jo karvan peitossa. Äiskä sanoi, että ei haittaa ollenkaan, päin vastoin. Ihanaa kuulemma se nukka.

 

Tällainen pikainen synttärikuva vielä tähän väliin. Äiskä lupasi, että pidetään
piakkoin ihan kunnon kuvaukset, sillä alkoihan meillä vihdoin LOMA!

Kehrääväistä kesää kaikille, ja olkaa kilttejä huomenna mun emolle siellä kissakahvilassa, vaikka se vähän hönöttikin pieleen tämän synttärihomman! Sillä vaan on ollut vähän pöön-aut tai jokin semmoinen, mutta kyllä se ihan hyvä tyyppi silti on. Här, här, här!

Komeaksikin kehuttu

Toiset tuntuvat löytävän Sen Oikean kamalan helposti. Nuppu esimerkiksi ihastui netin komeaan Rufus-poikaan heti ensisilmäyksellä, ja koska tunne oli molemminpuolinen, flirttiä ja hempeilyä on jatkunut jo yli vuoden verran, eikä edes Nupun misseys ole ravistellut nuorenparin onnea.

Tässä suhteessa ei tarvitse kinastella roskapussin viemisestä tai kalsareiden pesusta,
vaan voi hyvillä mielin uppoutua haaveilemaan toisen hohtavan sinisistä silmistä...

Juju sen sijaan on yhä vain sinkkupoika, vaikka joitakin pieniä virityksiä silläkin toki on ollut:

Possun viereen on hyvä käpertyä, jos maailma murjoo.

Vaikka yksin on pääasiassa hyvä olla, joskus olisi kiva halata
muutakin kuin mamaa tai maman uutta villasukkaa.

Olemme Jujun kanssa pohtineet, mistä sille löytyisi suloinen tyttöystävä; joku, jonka kanssa voisi aina silloin tällöin lähettää sydäntä värisyttäviä kehräyksiä. Pohdimme, olisiko Juitsin tullut aika deittailla 2010-lukulaisittain ja perustaa oma profiili kissojen Tinderiin. Mutta minkälaisella kuvalla ja kertomuksella kissatyttöjä kannattaisi hurmata?

”Hei, olen Juju, tuttujen kesken Juitsipupu. Tykkään tonnikalasta, kuutamolla kirnuttamisesta
ja siskoni pompottamisesta. Komeaksi minua ovat kehuneet monet muutkin kuin mama.”

”Hei, olen Juju, tuttujen kesken Kössi. En pelaa kuitenkaan kössiä, vaan harrastan
monipuolisesti agilityä ja treenaan mahtavaa kroppaani. Tykkään olla ilman paitaa.”

”Hei, olen Juju, tuttujen kesken herra Kainomieli, kissa joka puhuu ja pussaa.
Ruusut, runot ja romanttiset illalliset kuuluvat ehdottomasti repertuaariini.”

”Hei, olen Juju, tuttujen kesken Jätti. Olen hirmuisen iso jopa
räggäriksi, ja suojelen sinua, oi pieni kissaneiti, ihan kaikelta.
Paitsi jos minulla sattuu menemään pupu pöksyyn,
mikä on vain inhimillistä, eikö totta? Eikö? Jooko?”

”Hei, olen Juju, tuttujen kesken Jujuttaja. Höpsytän, hassutan, hihitytän ja hirnutan
kissatyttöjä niin kovasti, että pisut lirahtavat ohi hiekkiksen! Ei siis minulta, vaan niiltä.
Itse olen aina hygieeninen, ja töppöseni ovat valkoiset kuin vasta satanut lumi.”

”Moi, moon Juju, tuttujen kesken Pikkukissi. Heitä pusulla, jos kiinnostaa!”

Mikä Jujun profiiliehdotuksista saisi eniten peukkuja tyttökissoilta, jotka pläräilevät satojen komeiden kollien kuvia älypuhelimillaan? Entä minkämoinen typykkä sinun mielestäsi sopisi Jujulle parhaiten? Mielipiteesi voit kertoa kommenttikentässä ja/tai klikkaamalla yläreunan gallup-kyselyä.

Kiitos huolenpidosta pikku Jujun kissasuhdeasioissa, 

ja ihanan romanttista viikonloppua!

Hampaita vihlovaa söpöstelyä

Olen joskus sanonut Nupulle ja Jujulle, että ne ovat niin söpöjä kissoja, että jonain päivänä söpöyspoliisi vielä tulee ja rapsauttaa niille roimat sakot. Olen myös todennut, että räggärini ovat niin siirappisen suloisia, että niitä pussatessa suuhun kulkeutuu pakostikin söpönöpönonparelleja, jotka pinnoittavat hampaani karieksella, ja söpöyspoliisin sakkojen lisäksi joudun pulittamaan kalliit hammaslääkärilaskut. Tällä kertaa dollarihymyni on vaarassa blogatessakin, sillä luvassa on poikkeuksellisen sokerinen päivitys. Aion nimittäin osallistua Viiksikarvan varassa -blogin haasteeseen ja luetella Nupun ja Jujun kaikkein ihanimmat tavat.

Tulossa on höttöä ja hattaraa. Beware!

Jos hampaitasi jo vihloo, ehdit vielä sujauttaa suuhusi xylitol-purkan!

Söpöysluettelon aion toteuttaa samaan tapaan kuin aikoinani kissojen aiheuttamien tuhojen listaamisen lievimmästä karseimpaan. Tällä kertaa suunta on kuitenkin ihanasta lällyyn.

Sijalla viisi: Laukun nassutus

Kauneus on katsojan silmässä mutta niin on toisinaan söpöyskin. Se, mikä naurattaa ja hellyttää minua, saa mieheni joskus tuskastumaan. Hyvä esimerkki tästä on kissojen ihastus miehen laukun yhteen mystiseen kulmaan, jota ne käyvät vuorotellen nassuttamassa. Reuna on jo rispaantunut nuolemisesta, nakerruksesta ja leualla hiomisesta, vaikka laukun peitoksi on heitetty kaikkea tyynyistä villasukkiin.

Joo-o, juuri tuo laukku se on, ja mystinen nurkkaus erottuu selvästi
vaaleana ja rispaantuneena. Eihän Nuppu vain ole sitä nassuttanut?

Äp äp! Nuppu! Stop! Ei saa! Iskä suuttuu! Tuhma kissa!

Mutta yritä nyt sitten olla vihainen tämmöiselle! Ihan selvästihän se
pyytää parkuen anteeksi ja lupaa, ettei enää ikinä tee mitään vastaavaa.

Sijalla neljä: Nupun töpökiihdytys

Nupun yksi hellyttävimmistä tavoista on juoksuun pyrähtämisen sijaan kiihdyttää kävelyään. Se on ollut sille tyypillistä pennusta asti, ja viimeksi eilen pääsin todistamaan Nupun kiitotöpöttelyä. Nostin totutusmielessä kissojen kantokassin olohuoneen matolle, ja Nuppu katseli paheksuvasti sekä kassia että minua. En malttanut olla kiusaamatta huppanatyttöä, vaan ojensin käteni sitä kohti ja muiskuttelin lentosuukkoja. Tapahtui juuri niin kuin arvelinkin: Nuppu mulkaisi minua olkansa yli ja kiihdytti paheksuvin töpötysaskelin suorinta tietä sängyn alle.

 

Nupun silmistä paistaa epäluulo, ja kehon kielestä on aistittavissa,
että se saattaa astella riuskasti pakoon hetkenä minä hyvänsä.

Sijalla kolme: Aamuaurinkoisuus

Toisin kuin minä, sekä Nuppu että Juju ovat herätessään oikeita päivänsäteitä. Ne laskeutuvat yöorrelta aina oikealla jalalla ja tulevat herättelemään meitä poikkeuksetta hyvillä mielin. Vaikka orastava lupaus ruoasta on lempeyden salaisuus, välillä ruokakuppia kiinnostavampaa on mönkiä peiton alle tai kiskoa emon variksenpesää muistuttavasta kampauksesta irti hiuslenkkiä. Juju taas hassuttelee näykkimällä pohjettani ja hellyttää meitä monin autuain pötkähdyksin.

 

Jujun ihaniin tapoihin kuuluu myös osallistuminen aamupalaan. Sen täytyy joka aamu
nähdä, miltä puuro näyttää, ja nuuhkaista, onko kupissa tummapaahtoista kahvia.

Jaetulla ensimmäisellä sijalla: Löysäryhtinen kököttely ja esikehräys

Mikään ei ole yhtä aseistariisuvaa kuin kissa, joka istuu ryhdittömänä makaronina peppunsa päällä. Näky hellyttää niin nojatuolissa, tietokoneen ruutua vasten kuin keittiön pöydälläkin. Vaikka pyhä aikomukseni olisi nostaa katti pois kielletystä paikasta, näky on niin söpö, että huomaan pian lirkuttelevani karvaturrille, joka alkaa pitää kehräystä enteilevää ”hhhhr hhhr” -hengitystä ja lipaisee poskeani karkealla kielellään.

Jos Nuppu haluaa lisää nettiaikaa, se myös saa sitä, koska on niin pehmoinen
suloinen, söpö, hassu, karvatassuinen, lämmin, huriseva ja nössömössölutuinen.

Söpö tapa on sekin, että Nuppu saalistaa hiiren kursoria.
Näppäränä kissana se myös nappaa sen ainakin naposteluäänistä päätellen.

Jaetulla ensimmäisellä sijalla: superkääröys ja suukko-otsa

Ihanuuden nirvanaan on pakko vajota myös silloin, kun Juju heittäytyy helläksi. Se tulee viereeni ja kallistushalaa minua monta kertaa peräkkäin. Sitten se puhaltelee pari kertaa korvaani niin, että ihoni nousee kananlihalle ja olen valmis antamaan sarjan pusuja sen täydellisen silkkiseen suukko-otsaan. Kaiken tämän nöpöstelyn jälkeen Juju painautuu kehrääväksi superkääröksi jalkani päälle tai parhaassa tapauksessa syliini niin, etten uskalla edes hengittää, koska rikkoisin suloisen lumouksen.

Oikeaoppinen otsasuukon paikka on V-kuvion suipuimmassa kohdassa.

Kun Juju on tässä asennossa, se toivoo lämminhenkistä
lähestymistä leuanaluspusujen muodossa.

Niin pitkä ja polveileva kuin tästä päivityksestä tulikin, minulta jäi kertomatta ainakin sata kissojen suloista tapaa. Onneksi aihepiiri liittyy läheisesti koko blogimme teemaan ja palaamme siihen varmasti tulevaisuudessakin, jos hampaiden kunto sen vain sallii...

Koska blogistaniassa on liikuskellut paljon yhteiskuvia, mekin julkaisemme
harvinaislaatuisen ja vain hitusen käsitellyn kuvan, jossa näkyy yksi Nupun
suloisimmista tavoista: olla täysipainoisesti emon ihana sylivaavi! <3

Järkkärimäistä kuvakriiseilyä

Olen jemmannut ystäväni iki-ihanaa Olympus E-PL3 -minijärkkäriä jo kuukauden päivät. Noloa kyllä, olen vähitellen hiissannut Hupsuttamoon myös ystäväni kuvansiirtokaapelin sekä laturin. Enää puuttuu, että vohkisin hänen lomakuvansa, puhelimensa, huonekalunsa ja lopulta koko elämänsä. Koska moinen hamsterointi on kerrassaan törkeää, päätin, että tämän viikonlopun jälkeen palautan kaikki lainaamani kuvauskapineet ja teen vihdoin ja viimein päätöksen, olisiko jo aika ostaa oma kamera.

Tällaista laatua ei kännykällä saa... Kiusaus olisi suuri
jättää lainakamera muhimaan yhä vain hyppysiini.

Miten käy movember-tempauksemme, jos luovumme kamerasta?
Puhelinpolo ei ikinä löydä Jujun nassusta näin montaa viiksikarvaa!

Koska en ole teknisesti yhtään lahjakkaampi kuin matemaattisestikaan, on pelkkä ajatus kameraselvitystyöstä puristanut keuhkoni lyttyyn. Eilen kuitenkin päätin reipastua ja mennä kyselemään, millaista kameraa ammattilaiset minulle suosittelisivat. Kuvausliikkeen pitkässä ja hitaassa palvelujonossa rukoilin viimeiseen asti, että saisin lempeän näköisen, iäkkäämmän sedän asiaani hoitamaan, mutta ei, jouduin selittämään erikoisen kameratarpeeni nuorelle, virnistelevälle jannulle, jonka mielestä kissabloggaus oli selvästi maailman huvittavin harrastus. Sain kuitenkin vahvistusta aavistukselleni, että Olympus PEN Lite E-PL5 voisi olla etsimäni kapistus.

Mahtoiko Olympuksessa olla päällä nalleasetus, kun otin tämän kuvan?

Sekasotkuinen asunto jää juuri sopivan sumuiseksi,
kun tarkennus osuu pöydälle nousseeseen Pikkukissiin

En kuitenkaan tehnyt vielä kauppoja saati sitten päätöstä, vaan ajattelin kysyä vinkkejä teiltä muilta eläimiä sisätiloissa jahtaavilta lukijoilta. Millaisella kameralla karvanassujen touhut saa tallennettua parhaiten? Kuinka onnistutte nappaamaan sisätiloissa kuvia, joissa eläin vaikkapa hyppää tai tekee jotakin muuta kuin nukkuu herttaisesti kerällä tai jumittuu tämänkaltaiseen perusasentoon:

Nupun mallikansio on täynnä vastaavanlaisia poseerauksia.

Olympuksen minijärkkäriä käyttäessäni olen huomannut, että sillä saa Jujusta toinen toistaan upeampia ja skarpimpia otoksia, mutta Nuppu-neitiä tarkennellessaan kamera tarvitsisi selvästi silmälasit. Linssi surraa, tihrustaa, miettii, siristää ja pörrää, kunnes Nuppu sanoo ”Mähhhh!” ja viipottaa pois niin vilahtamalla, että digimuistiin tallentuu vain beige karvaraita. Myös Jujun kuvat  heilahtavat helposti, jos yritän tallentaa sitä vaikkapa venyttelemässä, haukottelemassa tai raksukaappia raapimassa. Onko olemassa jokin kikka saada tarkkoja kuvia nopsasti syytämättä omaisuutta jättimäiseen järkkärimöhkäleeseen tai virittelemällä asuntoa täyteen kirkasvaloja varjojalustoineen?

Latasin tämän kuvan näytille kasvoillani juuri tuo ilme, mikä Nupulla kuvassa on.
Jos siis saatte siitä mitään käsitystä. Missä valot, missä tarkennus?

Paljastus Hupsujen elämästä: Nuppu hassuttelee aamusta iltaan,
mutta valitettavasti sitä ei pysty blogissa näyttämään, sillä Nupun asennot
tulevat ja menevät niin nopeasti, ettei iPhone tai edes minijärkkäri pysy perässä.
Vinkatkaa jooko meille, kuinka tämä kuva olisi voinut onnistua!

Lisää heilahtanutta Nuppu-materiaalia. Tässä vaanitaan valtaistuimen selkämyksellä
kipittelevää perhosöttiäistä. Kiinni jäi, vaikka hetki ei oikein kameraan tallentunutkaan.

Kyllä Jujukin on kameraa nopeampi! Emonkin silmät alkavat harittaa,
kun kissapojan tassut vaivaavat kiipeilypuuta niin hurjatempoisesti.

Kuinka tärkeitä kuvat lopulta ovat bloggaamisessa? Olisiko Hupsu ja tosi höpsö kiinnostavampi blogi, jos tähtösten viikset, nenät, sinisilmät ja karva-anturat näkyisivät teräväpiirtona? Vai pilaisiko se ah niin hurmaavan kotikutoisuutemme? Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksianne!

Kamera pääsi testattavaksi myös Hupsujen lähimaastoon. Tässä taidekuva kissaemon tapaan.

Näiden mietteiden ja kuvien kera toivotamme kaikille kissojen isille (ja toki ihan oikeillekin!) hurjan ihanaa isänpäivää! Kehrätköön kissat heille tänään ekstralujaa!

PURRRRRRR! HURRRRRRR!  KRRRRRRRRR! <3

Huumaawaa wuuta

Nolla pollea omistavana heppatyttönä kaipaan usein kiitolaukkapätkien vapauden tunnetta: tuuli puhaltaa kasvoja vasten, korvissa vinkuu tuuli ja sydän on pakahtua innosta. Sama fiilis on varmasti tuttu myös Jujulle, joka on täysin hurahtanut uuteen harrastukseensa, wuu-juoksuun.

Juju ei niin välitä hummien juoksusta. Wuuta sen olla pitää.

Yllättävintä wuu-juoksussa on, ettei Juju tarvitse siinä jalkojaan, sillä urheiluvälineenä toimii ihmisjuhta. Vaikka Juju ei ole mikään sylikissa, wuu-juoksu alkaa niin, että kissapoju kaapataan syliin mahdollisimman hyvään asentoon: sen peppu on tuettu, nenu osoittaa menosuuntaan ja etutassut retkottavat rennosti alaspäin. Seuraavaksi ihmisjuhta spurttaa asunnon päästä päähän juoksuaskelin ja sanoo: ”Wuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu!”

Juju walmiina wuuhun.

Mitäs kuppaat? Än, yy, tee...
WUUUUUU!

Spurtin tulee päättyä aina eri paikkaan, johon on varattu jotakin eksoottista tutkittavaa:

Vaikka wuu-juoksun aikana on tulvinut paljon happea
sieraimiin, Juippi haistaa, että nämä kukat ovat feikkejä.

Jaahas, tästä lehdykästä löytyy vihdoin sitä luvattua eksotiikkaa:
tuoksahtaa talvea pakenevilta viherhiukkasilta.

Ahaa, täälläkö ne aamukahvipurut värjöttelevät?

Kun Juju on tutkinut riittävästi, se ei suinkaan venkoile pois sylistä vaan palaa rentoon asentoonsa. Se on merkki siitä, että matkan tulee jatkua entistäkin vauhdikkaampana. Jujusta wuu-juoksu on melkein yhtä hauskaa kuin agility. Sen ilmeet ja eleet kielivät tyytyväisyydestä, eikä se malta olla kehräämättä ja siristelemättä silmiään. Jos virittelisimme Jujun päähän pienen, pinkin rusetin, voisi mieheni osallistua kattiherra olallaan vaikkapa eukonkannon maailmanmestaruuskisoihin. Ties kuinka hieno pokaali sieltä heruisi tutkittavaksi!

Kierroksen päätteeksi siivekäs pegasos-Juju
lensi näin lähelle aurinkoa

Päivän laadukkaasta kuvakollaasista vastasi
Nöppersön ja ystävältä lainattu kamera,
jonka eteen neitiä ei ole vieläkään saatu.

Tai niinhän se höpsö karvapallero luulee! Oikeasti Nuppua salakuvattiin,
kun sekin läpsytteli syysauringon viimeisiä säteitä...