Vierailevien tähtien virrassa

Kotonamme on ollut aikamoista vilskettä viime aikoina. Vieraita on piipahdellut pitkin kevättalvea, eikä tämäkään viikko ole ollut poikkeus. Ensimmäinen vieraileva tähti astui matalaan majataloomme keskiviikon tietämillä, ja kauhun väreet kiirivät selkäpiissäni. Mies väitti tuoneensa maisteltavaksemme valmiiksi kypsyneen herkkumangon, mutta minusta tyypissä oli jotakin karmivaa.

 

Nuppu tykkäsi vieraasta, koska sillä oli terve väri naamallaan.

Parasta kuitenkin oli, että pompula oli fiksusti pukeutunut.

”Katsokaa nyt, miten soma hattu! Paljon tyylikkäämpi kuin emon kissapipo,
jota se pitää sinnikkäästi, vaikka mittari on jo pitkälti plussan puolella.”

Jujun mielestä vieraassa oli jotain vähän creepyä.

Mutta ehkä se oli vain kuvitelmaa.

Olin ihan varma, että yksinäinen nukenpää lähtisi rullailemaan yön pimeinä tunteina asuntoamme ympäri. En halunnut, että Jujua tai minua peloteltaisiin, joten ainoa keino pitää tilanne hallinnassa oli riisua mangopäältä pitsimyssy pois ja pilkkoa tyyppi myslin sekaan. Uskokaa tai älkää, mutta mössöttyneet palat maistuivat oikein hyviltä, ja Hupsuttamo oli pian vitaminoitu ja valmis seuraavaan vierailuun. Tällä kertaa minä raahasin tulijoita majataloomme, jotta kenenkään ei tarvitsisi saada sätkyä.

 

Kyllä vain! Lisää vehreyttä! Saanko esitellä Hupsuttamon kolmannen kodinonnen!
Ensimmäiset kaksi  ovat nimeltään Nuppu ja Juju. Tätä ei haluttu nimetä.

Koska olisihan se kurjaa, jos ”Marjukka” siirtyisi vehreämmille
viherrysmaille jo muutaman päivän sisällä.

Hupsuttamossa rehuja uhkaa nimittäin... kuivumisvaara.
Tämän kiltin kissatytön mami on vähän hajamielinen,
eikä sillä ole kokemusta viherpeukaloinnista.

Toinen vierailijaksi laskettava rehuviritelmämme on muorinkukka,
jota Ruffekin voi kokeilla narskuttaa Nupun hääkimpusta.

Se on myrkytön, mutta sivuvaikutuksena nuorekaskin katti
mummottuu: ”Kun minä olin pieni terävähampainen kissanpentu,
niin ei mami vaan mitään kukkia kasvatellut...”

Uudet kasvikyhäelmät viihtyvät Hupsuttamossa kohtuullisesti, joskin kodinonni oli jo kolmen päivän jälkeen kuihtumassa käsiin. Tilanteesta selvittiin kastelemalla sitä kieli keskellä suuta, mutta viidakkoelementteihin on turha kiintyä, sillä kokemuksen varjolla nämä vierailijat tuskin näkevät kesää. Mutta iloitkaamme heistä vielä, kun voimme. Niin, eivätkä tässä vielä olleet läheskään kaikki Hupsuttamon tämän viikon vieraat! Lisää jengiä saapui eilen...

 

Ei voi olla totta! Meille tuotiin kolmas karvakerä. Nuppu sanoi Kisulle ensimmäisenä nenäpäivää.

 

Kisu on erään päiväkotiryhmän maskotti ja vietti viikonloppua kummityttöni kanssa.
Reviirikränää ei syntynyt, vaan Nuppu kutsui Kisun heti kiipeilypuuhun.

Kisu-parka ei ole tottunut kiipeilemään puissa, ja se oli
vähällä livetä reunan yli. Onneksi Nuppu oli valppaana!

Mutta hupsista! Kisu halusikin nukkua vähän alemmalla tasanteella.

Sillä välin kun Kisu veti sikeitä ja Juju värjötteli sängyn alla, Nuppu otti kaiken ilon irti perhekissuudesta. Se oli taas elementissään ja touhusi innoissaan lasten kanssa tuntikaupalla.

Nupusta oli kivaa lueskella kaveriporukassa.

Kun kamut lähtivät toisaalle leikkimään,
Nupulle tuli kiire perään! Miu-iu-iu-ih!

Ja voi sitä riemua, kun bestikset taas löytyivät!

Ihaninta Nupusta oli eräs kuninkaallinen leikki. Se sai olla prinsessa, jolle rakennettiin ihka oikea linna sisäänkäynteineen ja vartijoineen:

 

Nupun linnassa oli tyynymuurit ja niiden päällä vartijat. Tunnelimainen
sisäänkäynti oli varsin loistelias, mutta parasta Nupusta oli
juhlasalin riemukas trafiikki, joka piti mielen virkeänä.

Pystytettiinkö tässä kuninkaallista viiriä vai jahdattiinko rottia?
En osaa sanoa, mutta kivaa tuntui olevan.

Linnassa pystyi myös rauhoittumaan. Tässä vierailevan rapsuttelijan tyylinäyte.

Unihan siinä tuli väkisin prinsessan simmuun. Ja kisu valvoi,
että Nukkumatti vei Nupun kaikkein ihanimmille Höyhensaarille.

Vaikka Nuppu varasti jälleen kerran show'n, ei ole syytä unohtaa Juitsi-suikulan pikku askelia kohti uskaliaampaa perhekissuutta. Herran nyykötyskiintiö tuli täyteen siinä vaiheessa, kun asuntoomme tuotiin jännän tuoksuista take away -ruokaa lähinepalilaisesta.

 

Juju hiippaili laatikkoonsa istumaan, siristi silmänsä nuuskutusasentoon
ja antoi pienen pinkin söpönöpönenänsä väpättää ihan täpöillä.

Jujusta tulikin yhtäkkiä rohkea kuin nepalilaisesta vuoristotiikeristä.

Se taputti Kisua päälaelle ja toivotti sen kylään uudemmankin kerran.

 

Nuppu ei olisi halunnut sanoa vieraille heippoja
vaan yritti kiskoa ylleen suojapuvun ja lähteä
lapsosten ja Kisun maskotiksi.

En taaskaan suostunut päästämään Nuppua mihinkään, sillä typsyhän on emon oma rakas kullannuppu. Ja voi miten mussukkaa nukuttikaan päivän touhuilun päätteeksi:

 

Tältä näyttää perhekissan totaalinen simahdus!

Kun katselin Jujun kanssa Skamin toisen tuotantokauden loppuun,
vierestämme kuului tasainen pikku vihellys. Se oli Nupun nenä. <3

Filtterien viemää!

Heräsin vuoden viimeiseen päivään niin pehmoisesti kuin räggärikodissa suinkin voi: Juju hiosti silkkisenä kissataljana pohkeitani, ja Nuppu oli perustanut lämpöä huokuvan pöffimajan kainalooni. Vähemmästäkin hellyydestä menee päänuppi pinkiksi pumpuliksi, joten kovin vaativia vuosianalyyseja ei tähän postaukseen ole valitettavasti tulossa.

 

Kummityttöni loihtima taideteos summaa hyvin viimeaikojen kuulumisemme:
tällä porukalla on joululomasta nautiskeltu - joskin lumiukko taisi jo sulaa.

Vaikka globaalisti vuosi 2016 oli aika hurja, Hupsujen mikronäkökulmasta kalenterikierros meni ihan nappiin: Nuppu sai viettää kokonaisen vuoden ilman typerää tötteröä, ja Huitsi-pupukin pysyi ehjänä yhtä silmätulehdusta lukuun ottamatta. Sanotaan, että lapsi on terve, kun se leikkii, ja jos tätä viisautta on uskominen, Hupsut ovat olleet oikein kelvollisessa kuosissa. Siitä todisteena julkaisen nyt muutamia hömppäkollaaseja Snapchattimme puolelta:

 

Snapin kamera tunnistaa Jujun kauniit pikku kasvot,
joten en malta olla testaamatta niihin pöhköjä filttereitä.

Kyllä Nuppukin on ikuistettu moneen kertaan.
Keskimmäinen kuva on  suorastaan klassikko! 

Tämä snap-sarja kertoo Nupun joulusta. Ruffesta on haaveiltu niin kovasti,
että jopa emon Scrabble-kirjaimista muodostui kyseisen kissaherran nimi!

 

Jujulla taas oli toisenlaisia joulukiireitä parran, poron ja potkupuvun parissa.

Homma ei suinkaan mene ihan vain kattien kustannuksella hihittelyksi,
vaan nämä kuvat todistavat, että kyllä kissaemokin laittaa itsensä likoon.

Koska keksimme juuri ennen joulua KonNupun mullistavan siivouksen taian, olimme pyytäneet joulukollia tuomaan meille enimmäkseen aineettomia lahjoja. Niinpä Nuppu ja Juju ovat nauttineet tänä vuonna ylimääräisistä liha-aterioista, pidemmistä leikkisessioista, lällyistä lepohetkistä kainalossamme sekä satunnaisista ruokailuista keittiönpöydällä. Ihan oikeitakin joululahjoja ne silti saivat, kuten Läntisestä mummolasta putkahtaneita hiirulaisia ja naminami-herkkuja! Yksi Jujun lempilahjoista oli myös tämä:

 

Iki-ihana pahvilaatikko, joka tuli emon joulupaketin mukana.
Puippi kökötti lootassa kuin liimattuna läpi joulupyhien.

Meillä oli siis jouluna lanttulaatikkoa,
porkkanalaatikkoa, bataattilaatikkoa
ja Juitsi-laatikkoa!

Postiljooni toi myös Nupulle aivan erityisen lahjan, joka ansaitsee ihan oman kuvasarjansa:

 

Mikä ihme tämä ihanuus oikein on? Se tuli Nupun rakkaalta leikkikaverilta,
ja kuoressa oli ylimpänä Nupun nimi, joten tietysti neiti avasi lähetyksen itse.

Sehän on kaunis kirjanmerkki omistuskirjoituksen kera!

Nuppu kiittää ihanasta lahjasta taiteilijaa
ja lähettää hänelle hempeän lentosuukon!

Muistelimme Nupun kanssa, miten mukavia leikkejä sillä oli juuri ennen joulua kummityttöni ja hänen veljensä kanssa.

 

Porukalla oli kiva piirtää ja värittää!

Nuppu otti kantaa värivalintoihin...

...ja tallusti jopa piirustusten maisemiin. Melkoisia seikkailuja siis!

Jujukin oli reipas poika lapsivieraiden läsnäollessa, joten toki
sekin sai katsoa lähempää Nupun suloista kirjanmerkkiä.

Näissä tunnelmissa taputtelemme tämän vuoden päätökseen, ja haluamme vielä kiittää kaikkia teitä lukijoita ihanan vuorovaikutteisesta blogielämästä! Jokainen kommentti on meitä ilahduttanut, ja olisipa mahtavaa, jos viihtyisitte kanssamme yhtä tiiviisti myös ensi vuonna. <3

 

Iloa, onnea, terveyttä, naurua, kehräystä,
leikkimielisyyttä ja ihania yllätyksiä vuodelle 2017!

 

Ja tässä vielä snap-koodimme, jos joku haluaa
hömpötyksiämme siinäkin kanavassa seurata.

Känkkäränkätön Huppanuppa

Tutussa lastenlaulussa sanotaan, että lapsilla on oma vänkkäräsäärinen noita. Sen nimi on Känkkäränkkä, ja koska se saa kaiken ihan länkkälönkkä, kyseessä on aika harmillinen kaveri. On onni onnettomuudessa, että vaikka Hupsuttamon jauhopusseissa saattaa yhä nyyköttää pari viheliäistä varastopunkkia, Känkkiksen kaltaiset syylänenät eivät meille jalallaan astu. Syy kotimme karttamiseen on, että täällä asustaa Känkkäränkän sataprosenttinen vastakohta, Huppanuppa.
 

Olipa kerran pieni kiltti kissa, Huppanuppa nimeltään…

Se huvittelee pelaamalla palloa…

 

…ja antamalla suukkoja.

Huppanuppa on onneksi sen verran suuri, että me aikuisetkin pystymme sen näkemään. Viikko sitten jouduimme suorastaan hieromaan verkkokalvojamme, sillä Nupusta kuoriutui taas todellinen perhekissa. Saimme vieraaksemme 5-vuotiaan kummityttöni ja hänen 3-vuotiaan pikkuveljensä, ja sekös olikin inspiroiva yllätys! Kun eteisessä alkoi kahista toppapuvut, Huppanupan mieliala kohosi hiihtohissillä Alppien ylimmälle huipulle. Sen jälkeen koko päivä olikin sitten riemukasta laskettelua rinnettä alas, eikä lempeä räggärineito räpistellyt suksillaan nurin kertaakaan.

 

Nuppu tietää, miten lapsia viihdytetään pallo- ja hiirileikeillä.

 

Se ei hermostunut edes peppuunsa painetusta söpöysmerkistä.

 

Vaikka Huppanupalla oli ilo ylimmillään, minua alkoi hirvittää,
sillä näin toisaalla äkäisen kohouman, joka viittasi Känkkäränkkään.

 

Oli Känkkäränkkä peiton alla tai ei, Huppanuppa piti huolen, ettei hapan noita
häirinnyt lasten iloista mieltä, vaan minipäikkäreille asetuttiin näin hyvillä mielin.

 

Koska Känkkis-asia jäi vaivaamaan minua, menin rohkeasti kurkistamaan
peiton alle. Huh helpotusta! Siellähän majaili vain yksi
seitsemästä kääpiöstä - eikä edes Jörö vaan Ujo!

Kun silitin Jujun pehmoista kylkeä, poitsu kellahti peiton alla kyljelleen ja käynnisti pienen hurinamoottorinsa. Siitä päättelin, ettei välitöntä hätää ollut, vaan herkkä pupujussimme vain keräsi rohkeutta vällyjen välissä. Jätimme pojanmurusen rauhaan, sillä Huppanuppa tarjosi viihdettä koko Hupsuttamon edestä, ja ennen pitkää tapahtui ihme: Juju vorni näkösälle ihan vapaaehtoisesti!

 

Utelias ei voinut vastustaa kiusausta, vaan tuli kysymään, miksi keittiöntuolit
oli raahattu olkkariin. Huppanuppa sen sijaan ihmetteli, mihin kaverit hävisivät.

Iltapäivä jatkui ohjelmanumerolla, jossa Juju pesi peittonöyhdät turkistaan.
Sen jälkeen  se esitti hienosti agilityä ja tajusin, että eihän tämä otus
olekaan Ujo tai Utelias vaan Lystikäs!

 

Katsoin ylpeänä, kuinka Jujustakin alkoi kuoriutua perhekissa.

 

Päivä sujui kaikin puolin mallikelpoisesti, mutta emolle meinasi tulla Känkkäränkkä, kun vieraat olivat lähtemässä. Nuppu nimittäin kiehnäsi lapsosten ja heidän vanhempiensa ympärillä siihen malliin, että se oli selvästi lähdössä heidän mukaansa. Se änkesi väkisin heippahaleja antamaan ja silmäili naulakkoamme sen näköisenä kuin olisi etsinyt ragdollille sopivaa pikku toppista. Niinpä jouduin kaappaamaan Nuppusen visusti kainalooni. Vaikka siitä varmasti pidettäisiin kummityttöni kotona hyvää huolta, tarvitsemme itse joka päivä Huppanupan hassuja viihdepläjäyksiä. 

Mutta kun viihdettä on riittävästi,
 kaipaa tämä kissaemo myös
toisenlaista huolenpitoa. Silloin kainaloon
kapsahtaa kukapa muu kuin Unelias!