Serkkujen terkkuja

Vaikka ragdollit ovat geeniperimältään periamerikkalaisia rutaleita, Nupulla ja Jujulla on paljon sukulaisia myös Savon sydämessä. Niinpä niiden joululomaohjelmaan kuului söpöä sosialisointia sukulaisten kanssa. Mummi Poppanen kävi murusia paijaamassa, samoin Nupun ihana kummisetä sekä molempien kattien eno. Juitsia alkoi vähän jännittää, kun mama teki lähtöä Tallin tarinoiden kotitilalle: miten sujuisi tapaaminen kissojen ihka uuden serkun, bordercollie Batmanin kanssa?

”Äiskä hei, kantsii harjata hiukset ja pestä hampaat, jotta olet 
edustavana, jos se Batman vaikka sattuisi antamaan sulle pusun!”

 

”Hammastikkua ei saa unohtaa! Jos sulla on raksu
hampaan välissä, niin johan sulle hepatkin hihittää.”

Noudatin Hupsujen ohjeita, ja hyvä niin, sillä häntää iloisesti heiluttava uusi sukulaishauva tosiaan moiskautti minulle heti suukon jos toisenkin. Ilma oli sakeana rakkautta ja lumihiutaleita!

 

Isot korvat, älykäs katse, hieno häntä, komea kuono, tomerat tassut,
lempeä luonne... Aivan täydellinen serkku Jujulle ja Nupulle!

Seuraavaksi rapsuttelujonossa oli kisujen
nallekarhumaisen pörheä shettisserkku Prinssi...

    

...ja suloinen suomenheppaserkku Eemeli.

 

Lähetin myös lämpöiset ajatukset Sónatalle,
joka on laukannut vehreämmille laidunmaille
mutta asustaa ikuisesti sydämessämme. <3

 

Nelsonille ja muulle vuohijengille kuului hyvää,
samoin pupuserkuille, kanaserkuille, kukko-
serkku Elmerille....

...sekä emosta aina yhtä pikkuisilta näyttäville Pipsalle ja Misselle. <3

Illalla Hupsut saivat lomahuoneistoonsa hurjasti terveisiä ja nuuhkuja sukulaisilta, ja Juitsista oli hauska kuunnella jännittäviä bordercollietarinoita. Olihan emo päässyt livenä näkemään, miten taitavasti Batman osasi tehdä temppuja ja hakea pyynnöstä eri leluja, kuten letkeän pikku laiskiaisen, jonka se oli saanut juuri joululahjaksi. Ei ihme, että Jujunkin tempputassuja alkoi poltella...

      

”Miten ois pienet agilitytreenit, mama?”

Hetken aikaa olin harmistunut, sillä jujucollien esteet eivät olleet mahtuneet takakonttiin, mutta sitten puskimme Jujun kanssa pienet aivomme hellästi yhteen ja saimmekin loistoidean. Palaset loksahtelivat kirjaimellisesti kohdilleen, ja tuossa tuokiossa olimme rakentaneet omin tassuin Kaikkien Aikojen Lomaesteen!

     

Zädäm! Hieno, vai mitä? Valitettavasti puhelimella ei saanut yhtään
loikkakuvaa, mutta Juju liiteli rakennelman yli varpaat suloisesti harallaan.

 

Nuppu jätti agilitypuuhat suosiolla bordercollietyypeille
ja keskittyi itse olennaiseen: pusuihin ja söpöstelyyn.

Lomakuvat on nyt plärätty läpi mutta Joulukollin tuomat lahjat
ovat yhä esittelemättä - ja niillä on ollut kiva leikkiä täällä
kotosallakin. Palataan siis niihin tuota pikaa!
Leppoisaa loppiaista, kamut!

Jujucollien juhlapäivä

Jujun synttärit ovat tehneet tuloaan jo hyvän aikaa ja niitä on odotettu hurjan innokkaasti. Viimeksi eilen illalla mietin, mitä kivaa keksisin pienen pojan päänmenoksi, kun se täyttäisi aamulla yhdeksän vuotta. Aamuun mennessä olin kuitenkin autuaasti unohtanut, millä planeetalla asuin ja mitä päivää elettiin. Juju yritti vinkata minulle juhlapäivästään istumalla vienosti kahvinkeittimen ääressä, mutta olin niin silmät sikkurassa ja pää unenpöpperössä, että pusuttelin sitä vain tuttuun tapaan ja nostin sen sitten arkipuunaukseen Hipsun hiusstudiolle. Vasta kello 9:04 puhelimeeni kilahti viesti, joka säpsäytti minut todellisuuteen: 

Miten upean kortin kummityttöni olikaan piirtänyt Jujulle! <3

Hiippailin keittiöön hiljaa kuin ninja, muilutin tonnikalanamiputkilon mukaani ja palasin takaisin makkariin. Sitten polvistuin sängyn päätyyn, nostin vähän päiväpeittoa ja kajautin ilmoille ”Paljon onnea vaan”. Juju alkoi hurista ja kiemurrella, ja olisittepa nähneet, miten kiire sille tuli kääntyä selkäkiehnäysasennosta takaisin tassuilleen, kun se huomasi tonnikalanamit. Se nassutti onnellisena yllätysherkkuja, ihasteli vasta saapunutta korttia ja pönkkäili sekä minua että puhelinta kovin kiitollisena. Sovimme, että juhlat jatkuisivat mukavissa merkeissä työpäivän jälkeen, ja sen aikana päässäni muotoutuikin teema tämän vuoden juhliin. Arvaatteko alla olevasta kuvasta, mikä se on?

Täysimittainen agilityrata, johon kuuluu jopa musisointipiste...
Eiväthän tällaisesta tykityksestä selviä kuin...

 

...oman elämänsä bordercolliet!

Kun Juju oli taituroinut agilityradan monta kertaa läpi niin vauhdikkaasti, ettei kameraan tallentunut ainuttakaan tärähtämätöntä kuvaa, oli sopiva hetki ottaa puheeksi eräs iki-ihana söpönöpöjuttu, joka sai emon päätymään bordercollie-teemasynttäreihin. Syy ei ole nimittäin vain se, että Juju on aina fanittanut niitä ja luultavasti omaa ainakin jonkin verran kyseisen rodun geeniperimää. Pyysin Juitsia katsomaan puhelimesta, mitä hellyttävääkin hellyttävämpää se oli saanut synttärilahjaksi.

Onnea, Juitsi! Sait tänään uuden maalaisserkun, ja se on pieni ihana bordercollievaavi!

Sen nimi on Batman, ja me varmasti saadaan siltä lisää bordercollievinkkejä,
kunhan se tuosta vähän vielä kasvaa! Te ootte sitten kuin kaksi marjaa!

Ihastelimme Batmanin kuvia pitkään, mutta sitten oli aika siirtyä aineellisten lahjojen maailmaan. Juju tiesi kertoa, että bordercolliet voivat oppia erottamaan nimeltä jopa 90 lelua, eivätkä jujucollietkaan jää kovin paljon jälkeen. Juitsi sai lahjaksi kaksi uutta lelua ja oppi heti niiden nimet.

 

Flamu Flamingo ja Rontti Rottanen. Flamu Flamingo ja Rontti Rottanen...

Romu... Flanelli? Ja Flätti Ronttinen...?

No ei vaiskaan, vitsi, vitsi! Jujucolliet ovat aikamoisia humoristeja!

Jujulla oli niin hervottomat jutut, että Nuppukin ryömi sängyn alta niitä kuuntelemaan. Se kuitenkin kääntyi kannoillaan huomatessaan, että emolla oli kamera tassuissaan. Koska halusin Nupunkin juhliin mukaan, vein kameran kiltisti piiloon – ja silloin tietenkin näimme synttärien pöhköimmän ohjelmanumeron: Nuppu heitteli Ronttia ilmaan kerta toisensa jälkeen ja viiletti sitten häntä sojossa ympäri Hupsuttamoa kuin mikäkin vinttikissa. Voisiko ensi kesälle tilata perhepiiriin myös whippetin, jotta Nuppetkin saisi oman sielunsiskon?

 

Päätämme juhlalähetyksemme nyt näihin tunnelmiin. Onnea vielä kerran
meidän oma rakas Pikkukissi Juju! Olet niin fiksu, kaunis ja hieno! <3

PS. Jos haluatte tutustua lisää Jujun bordercollieserkkuun, 

pikkuiselle on avautunut juuri oma Insta-tili nimellä ”bordercolliebatman”.

Heinäkuun karvaturrit, osa 2

Jos Juju olisi töissä sirkuksessa, se tuskin olisi mikään suurissa kengissä klompsotteleva klovni. En myöskään osaisi kuvitella sitä leijonia kesyttämään, koska pienellä poitsullamme on erittäin herkästi ilmaan pomppaava säikkypeppu. Koko kissa on oikeastaan sen verran kevyt ja ilmava, että siitä voisi helposti leipoa ketterän pikku akrobaatin!

 

Yleisö haukkoisi henkeään, kun Hui-Mikä-Huizi leijailisi palavan renkaan läpi!

Ei ole oikeastaan ihme, että Juju on niin taitava temppukissa, sillä sen suvussa on paljon muitakin sirkustaiteilijoita. Se tuli jälleen mieleeni kesälomamatkalla, kun pääsimme moikkaamaan Nupun ja Jujun vuohiserkkuja

 

Tässä on Vilkkaiden sorkkien uusin tähtioppilas Nelson! 

Pikku Nelson on iki-ihana temppukili, joka ei vielä puhu mutta pussaa sitäkin suloisemmin! Olin tuupertua onnesta, kun se kävi suikkaamassa poskelleni heinäntuoksuisen suukon, ja ihailin, miten hienosti se jo osasi nousta pyynnöstä takajaloilleen.

 

Hallitsipa Nelson myös Jujun lempitempun eli jalkapujottelun!

Jos sukulaisuutta ei aiemmin huomannut, niin nämä kuvat paljastavat sen!

Paikalla olivat toki myös muut vuohet, jotka verryttelivät jo seuraavalla viikolla alkavaa leiriä varten. Ne avasivat ääntään sanomalla do-re-min sijaan mä-ä-ää ja spurttasivat aitaukseensa tuhatta ja sataa.

 

Ne kertasivat tanssiaskelia...

...ja löivät viisaat päänsä yhteen pohtiessaan kivaa iltaohjelmaa leiriläisille.

Kuulin, että Vili ja kumppanit ovat hypänneet renkaankin läpi...

...joten mahtuisikohan vilkkaiden sorkkien seuraan parit lennokkaat tassutkin?

Entä minkälainen karvaturri seuraavaksi esitellään? Juju ei malta odottaa...

Totaalista nurinkurisuutta

Nuppu ja Juju ovat kuulleet kesälomareissustamme kyllästymiseen asti, mutta antoivat minulle luvan tehdä vielä yhden matkapostauksen. En nimittäin millään malta olla bloggaamatta hassusta piirteestä, joka vaivaa Britteinsaaria: kaikki, mikä suinkin voidaan tehdä ylösalaisin, väärinpäin ja mukkelis makkelis, tehdään todellakin niin – hämmentyneen turistiparan kustannuksella.

 

”Aika paha, koska emon spatiaalinen älykkyys ei ole lähtökohtaisestikaan ihan Picasson tasolla.”

”Muistatte ehkä sen kerran, kun äiskä asensi meidän talon ihan katolleen?”

Oikeanpuoleinen liikenne on tietenkin yksi brittien suurimmista kummallisuuksista. Vaikka olen elämäni aikana viettänyt paljon aikaa Englannissa ja käynyt monesti Irlannissa, ei pääni millään kääntyisi suojatietä lähestyessä oikealle. Luulen, että niskaani on kasvanut jonkinlainen vaijeri, joka kiskoo päätä vasemmalle, vaikka pinnistelen kaikin voimin toiseen suuntaan. Päivien harjoittelu tietenkin löystyttää vaijeria jonkin verran, joten loppulomasta saavutetaan yleensä tila, jolloin en enää rehellisesti tiedä, mihin suuntaan milloinkin pitää vilkuilla.

 

Välillä auttaa, jos muistaa painaa katseensa nöyränä varpaisiin lisäohjeiden toivossa.

Liikenteen lisäksi tarkkana saa olla myös monissa muissa paikoissa. Ovet pitää vetää auki ulospäin mennessä, avain pujotetaan lukkoon ylösalaisin ja valonkatkaisinta naksautetaan alaspäin lisävalaistuksen toivossa. Nämäkin nurinkurisjutut ihmetyttivät meitä:
 

Miksi bussikatokset avautuvat kadulle päin? Siksikö,
ettei bussi roiskuta pysähtyessään vettä ihmisten tassuille?

Miksi suihkusta tulee kylmempää vettä,
kun isoa vipua kääntää ”hot”-suuntaan?

Tulin siihen tulokseen, että kyseessä on jokin laajamittaisempi aivojen peilikuvarakennelma, jonka kautta maailma näyttäytyy briteille täysin erilaisena kuin meille muille eurooppalaisille. Olen varma, että omat pienet sahanpuruilla täytetyt aivoni saivat loman aikana tuiki tarpeellista jumppaa, joten päätin järjestää vastaavanlaista virkistystoimintaa myös pikkukisuille. Millaista oli elo nurinkurisessa Hupsuttamossa?

Kanaa ja kania tarjoiltiin kumotulta kupilta.

Lomalukemiset tavattiin ylösalaisin ja lopusta alkuun päin.

Agilityssa vallitsivat viidakon lait...

...ja tynnyriinkin mentiin ihan kummallista reittiä.

Emo ripusti rusetin tällä kertaa Nuppusen häntään…

...ja kuonon sijaan mussukka sai suukon vasempaan peppukannikkaansa.

Sen verran rankkaa käänteinen elämä oli, että emon oli lopulta vihellettävä (säkki)pilliin ja pyöräytettävä Hupsuttamoa 180 astetta vasemmalle.

 

Nyt on taas pakko ladata akkuja, jotta jaksaa emon seuraavatkin lomatempaukset!

Slalomin paluu

Jalkapallon mestaruuskisat ovat jälleen kerran alkaneet, ja koko maailma tapittaa intensiivisesti ruohokentällä edestakaisin viipottavia sortsiukkeleita. Hupsuttamossa näin ei kuitenkaan ole, sillä isikissi vääntää vertaisarvioita eikä emokissin pieneen mieleenkään tulisi napsauttaa televisiota päälle.
 

”Äiskäraasu ei vieläkään muista, mikä paitsio on tai minkä kanssa sitä syödään.” 

Sen verran minuun on kuitenkin tarttunut yleistä sporttihumua, että sain eilen pakkomielteen penkoa Jujun agilitykalustoa. Kaapin pölyisestä takanurkkauksesta löytyikin jotain tunnelmaan sopivaa: Ruotsin värejä kauniisti toistavat agilitytolpat. Vieläkö pujottelijalahjakkuus de Puippi muistaisi, miten niiden lomitse kuuluu puikkia?

 

De Puippi huomautti, että muisti palautuisi paljon nopeammin,
jos houkuttimena olisi suurpujottelijoiden hiukopalaa.

Kisakeittiöstä tilattiin kourallinen kuivattuja tunapaloja,
ja niin pieni kisapoika lähti suihkimaan rinnettä alas.

 

De Puipin sukset olivat mennä solmuun, kun se huomasi
radalla värivirheen. Kaksi keltaista tolppaa peräkkäin!

Radan rakentaneelle emokissille tuli värisokeussanktiota,
mutta de Puipin suoritus jatkui virhepisteittä. 

Yleisö mylvi riemusta, kun konkari pääsi maaliin
ja tuuletti hännällään tolpat nurin!

Katsomossa näkyi kuitenkin myös yksi tyytymätön tyyppi.

 

Kävi ilmi, että hapan naamataulu kuului pujottelun toiselle suurelle nimelle,
de Nupperspuikulle, jota kukaan ei ollut tajunnut kutsua rinteeseen.

Nolo kömmähdys haluttiin korjata, ja de Nupperspuikkua
pyydettiin arvioimaan kaluston kunto ja saapumaan sitten radalle. 

Urheilun suuri sankaritar vilkutti yleisölle...

 

...ja näytti, miten tehdään aaltoja. Wuup, wuup!
Kohta mennään eikä meinata!

Katsomo hiljeni ja jännitys tiivistyi, kun de Nupperspuikku
veti kypärän päähänsä ja asettui lähtökarsinaan.

 

Sirkat sirittivät lumihangessa ja kellon viisarit jäätyivät,
kun mestaria hinattiin alamäkeen.

Katsojat tekivät toiveikkaan aallon, kun Puppers sai taas peppunsa ylös kinoksesta!

Liian aikaisin ei kuitenkaan kannattaisi nuolaista,
sillä ladulla oli havuja ja meno hyytyi puolimatkaan.

 

De Puippia nolotti suuren ja mahtavan Nupperspuikun puolesta.

Mestari itse oli kuitenkin jo unohtanut vetelän esityksensä...

 

...ja palasi aitioon näyttämään söpöltä ja hymyilemään yleisölle.

Katsotaanko teidän lukijoiden kotona jalkapalloa vai

 suurpujottelua? Mitkä muut kesälajit ovat mieleenne? :)