Kevättä tassuissa!

Aika on hassu juttu, sillä toisaalta se rientää kuin huippuunsa viritetty gepardi, mutta toisaalta talvikuukaudet ovat mataneet kaulaa myöten lumessa jo ikuisuuden. Nuppua ja Jujua se ei ole niin haitannut, sillä ne ovat voineet nautiskella lämmöstä niin pönttöuunin äärellä kuin henkilökunnan välittömässä läheisyydessä. Jujusta varsinkin on tullut todella taitava asettelemaan emoa oikeaan paikkaan ja oikeaan asentoon: ei jää epäselväksi, mitä Juju haluaa, kun se alkaa hyöriä ympärilläni määrätietoisen näköisenä ja kaapii sohvaa ja vilttiä. Sitten se lähestulkoon taivuttaa jalkani koukkuasentoon, heittää viltin niiden päälle ja mönkii autuaana telttamajoitukseen päiväunille. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen osallistunut työpalavereihin erittäin epäergonomisessa mutta sitäkin lämpöisemmässä asennossa, varsinkin kun välillä teltassa on loikoillut toinenkin karvapatteri. Ja jos se ei ole teltassa, se on iilimatona kylkeäni vasten.

 

Saanko esitellä: Lämmin...

  

...ja Tosi Lämmin!

 

Kevään saavuttua työpiste on näyttänyt välillä tältä.

Katit ovat toki tehneet talven aikana paljon muutakin kuin köllötelleet. Meillä on tullut nyt täyteen reilusti yli vuosi täällä Itäsen Hupsuttamon maalaismaisemissa, eivätkä suuret tilat ole menettäneet viehätystään: Kissat juoksevat päivittäin häntä putkella kerroksesta toiseen niin, että töminä vain kuuluu. Vaikka Nuppu laskeutui portaat pitkän aikaa pienillä rauhallisilla pupuhypyillä, sekin osaa nykyään lönköttää ne alas vauhdikkaasti ravaten, vaikka henkilökuntaa vähän kauhistuttaa.

 

Nuppu on todellinen yläkerran typykkä, kun taas Jujun valtakuntaa on ihan koko talo.

Kaikkein hauskinta kissoista on lähteä tutkimusmatkalla kellariin, jossa on koettu muutamia ikimuistoisia seikkailuja. Itäisen Hupsuttamon alkuaikoina Juju onnistui luikahtamaan sinne omin päin, ja olin aivan kauhuissani, kun en löytänyt sitä mistään. Lopulta tajusin mennä etsimään sitä kellarista, ja saunan oven alta minua puikahti vastaan iloisen näköinen Juippi, joka ei yhtään ymmärtänyt, miksi jälleennäkemisemme oli niin riemukas. Toisella keralla meni aivan toisinpäin: minä olin tietämättäni hävinnyt Jujulta, ja suihkussa vähän säpsähdin, kun näin silmäkulmassani vilauksen jostain karvaisesta toffeelaikukkaasta otuksesta, joka tuli minua etsimään. Samassa tajusin toisen ei-niin-hauskan asian: olin unohtanut pyyhkeeni yläkertaan. Yritin neuvoa Jujua hakemaan minulle pyyhkeen tai hälyttämään edes apua, mutta se vain katsoi minua ovensuusta veijarimaisen näköisenä ja töpötteli korrektisti toisaalle, kun kääriydyin läpimärkänä collegepaitaani.

”Ja arvatkaapa oliko se viimeinen kerta, kun mama teki saman mokan?
No eipä tietenkään, joten nyt sillä on aina varapyyhe siellä kellarissa.”

Kellariakin kivempi paikka Jujusta on kuitenkin yläkerran
sivu-ullakko. Harmi vain, että isikissiltä on vähän väliä ”avain hukassa”,
eikä sinne pääse läheskään joka päivä.

Justus-marakatti on harrastanut myös puiden latvoissa kiikkumista...

...remontointia...

 

...petaamista...

 

...ja ulkoilua! Eikä tämän kissan ulkoiluttaminen ole paikallaan seisoskelua,
vaan emokin saa laittaa kunnolla töppöstä toisen eteen pysyäkseen vauhdissa.

 

Kevään superiloinen asia on, että Jujulle on kertynyt niin hyvin
painoa, että valjaiden masuhihnaa täytyi höllentää!

 

Myös Nufnuf on käynyt tekemässä lumeen söpöjä tassunpainanteita.

 

Lentomatkailukin on ollut taas keväällä in, sillä emo tilasi netistä jotain epäoleellista, jonka mukana tuli kuitenkin Jujulle jotain erittäin oleellista eli hieno lentokone:

 

Stuertteina on nähty niin iskä kuin emokin mutta myös Mummi Poppanen!

 

Kävi nimittäin niin, että emo (kuvassa) lähti työmatkalle
 Bolognaan ja tassutteli sieltä vielä (luotijunalla)
Roomaan isikissin kera lomalle. Ihan ilman kisuja!

Nupulla ja Jujulla oli onneksi kivaa mummin ja kummisedänkin seurassa, ja nyt pääsiäislomalla olemme sitten paikkailleet yhteisen ajan aukkoja olemalla entistäkin tiiviimmin yhdessä.

Toivottavasti teillä kavereillakin on ollut
ihanan untuvainen ja aurinkoinen pääsiäinen! <3

Loppuun vielä pahoittelut siitä, että bloggaaminen on jäänyt niin vähäiseksi. Yksi syy on ollut se, että Hupsuttamossa on taas kirjoitettu kirjaa. Olemme aina perinteisesti raportoineet, kun Nuppu ja Juju ovat onnistuneet muusailemaan uuden käsikirjoituksen, ja nyt sellainen on taas putkessa. Sonja-hevoskirjasarjan näillä näkymin viimeiseksi jäävä osa ilmestyy elokuussa, ja tässä siitä vähän jo esimakua Kustannus-Mäkelän katalogista:

Nuppu ja Juju ovat jälleen kerran pitäneet emon lämpöisenä ja tyytyväisenä kirjoitusprosessin ajan, ja niiden vaikutuksesta tähänkin tarinaan ilmestyi sivuhenkilöiksi mitäpä muita kuin kissoja! Kerromme sitten elokuussa kirjasta lisää ja järjestämme arvonnankin, jos sarjan ystäviä yhä löytyy! :)

Ripsuvaa pääsiäistä vielä kaikille ja onnellisia kevätpäivä! <3

Pupuja liikkeellä

Pääsiäinen on todellista tipujen, pupujen, mämmin ja suklaayllätysten supersesonkia, mutta yhtä noista neljästä ei ole tänä vuonna Hupsuttamossa näkynyt. Arvaatteko, mitä?

Joo-o, pupuja on vilahdellut takavasemmalla.

 

Ja sitten on tämä sirkuttava tipu etuoikealla...

 

Ja JONKUN lahkeesta oli hypännyt eilen suklaarusina kiipeilypuun korin päälle....

 

Sovitaan, että se oli taustalla häilyvän pupun yllätyspapana.
Ei siis Nupun!

    

Oikea vastaus on siis: MÄMMI puuttuu! Ja oikein hyvä niin.

Ehdin hetken kuvitella, että yksinäinen suklaarusina jäisi pääsiäisen ainoaksi nyrpistelyä aiheuttavaksi yllätykseksi, mutta olin väärässä. Ekstrayllätyksestä voin silti syyttää vain itseäni: jätin leffaillan päätteeksi rakkaan Muumi-collegeni sohvan viereen lattialle myttyyn, ja aamuyön pimeinä tunteina sen päälle oli yökkibyökätty suikulainen karvapötikkä...

Eikä se kai ole ihme: kun isoja pupuja on paljon liikkeellä, pestävääkin kertyy.
Karvaa karttuu karhealle kielelle, joten Muumien ei kannattaisi retjata lattialla.

Sen Hupsujen emo oppi kantapään kautta tänä vuonna
- ja tulipahan Furminatorkin kaivettua taas esiin kaapin kätköistä...

Suloista ja karvaputkulatonta pääsiäistä teille kamuille! <3

Kujeileva kevätkukka

Pääsiäinen on mämmin ja tipujen kulta-aikaa, mutta meillä on panostettu tänä vuonna suklaamuniin ja pupuihin. Käkättävät noidat eivät ole aiheuttaneet ainakaan toistaiseksi hämminkiä, vaan silkkipallerot ovat saaneet nauttia hauskoista leikeistä, joita ne loihtivat keväisen toivomuskukan avulla.

Juju lumoutui, kun se tajusi, että emo oli suunnannut kohti
toista leskenlehteä oikealta ja poiminut sen mukaansa!

Tämä se on! Alempi on silkkaa hämäystä.

 

Kun tuli aika esittää toive, Jujulle tuli paineita ja se meni sängyn alle.

Niinpä paikalle houkuteltiin kylmähermoisempi kissanroikale.
Nuppu tuhahti, kun ojensin sitä kohti vahingossa hämäyskukkaa!

Onneksi se tiesi itse, kumpi rehu oli oikea toivomuskukka
ja puhalsi sen sammuksiin. Samalla se sulki
siniset silmänsä ja toivoi ikiomaa pääsiäismunaa.

 

Ja kappas! Siinä samassa Nupun kainaloon putkahti Kinder!

Juju yritti elvyttää toivomuskukkaa, mutta Nuppu oli valitettavasti näännyttänyt sen.

Nuppu hautoi hetken munaa kevätauringon porotuksessa,
ja sieltä (tai emon tukasta) tiensä ulos nokki iki-ihana hiuslenksu!

Sellaisen Nuppu olikin aina halunnut!

Pääsiäistyllerömme sinkoili lenksun kanssa ympäriinsä...

...kun joku toinen reppana oli ihan ilman leluja.

Nuppu ei ehtinyt pohtia Jujun tilannetta, sillä se oli
keksinyt yhä hauskemman leikin lenkkariboksissa.

   

Juitsi pyyhki kyynenleensä tai ainakin viiksensä ja tuli kysymään, saisiko sekin osallistua.

 

Eikä Nuppua turhaan pupuksi kutsuta, sillä totta kai se jakoi lelun pikkuveikan kanssa.

Kun lenksu alkoi menettää tenhoaan, Nuppu kuiskutti Jujulle,
että se oli toivonut kukalta Jujullekin omaa Kinderiä.

 

Pieni poika lönkötteli Kinder-jahtiin, ja pian aarre jo löytyikin!

 

Koska Juju on poika eikä siksi haudo, se antoi Kinderinsä emolle.
Ja tällainen pikku apina herkun sisältä sitten putkahti! 

Jujusta apina oli ihan ookoo, kunnes poitsua alkoi kutittaa ihan kamalasti!

 

Äääh! Kutka, kutka, kutka!!! Päällään seisova rontti olikin oikea kirppusäkki!

 

Nuppu korjasi toivomuskukan läimäyttämällä sitä karvaisella avotassulla.

 

Sitten se esitti uuden toiveen: lisää hyviä ja kirputtomia leluja paitsi
Nupulle ja Jujulle myös kaikille teille kissakamuille ruudun toisella puolen!

 

Täällä näyttää jo oikein hyvältä – toivottavasti sielläkin! Ihanaa pääsiäistä! <3

Jujunkissojen kevät

Omistan kaksi hyvinkin puheliasta kissaa. Nuppu livertää kuin höpötintti: sen suusta kuuluu mitä erikoisempia vikinöitä, piippauksia, mihhauksia ja mähhäystä. Juju taas keskustelee joko naukumalla, narisemalla, mouruttamalla tai sanomalla kaksi sille tärkeää sanaa: ”mama” ja ”puu”. Mammanpoikuus on jopa pahenemaan päin, sillä viime viikolla Juju huusi minulle eteisestä tuplakonsonantillisen hellittelysanan ”mamma”. Vähemmästäkin menee polvet mämmiksi, mutta tämän postauksen aihe on kuitenkin ”puu”, jonka perään Juju on kysellyt jo monta vuotta. Figon ja Frieden suloisen pääsiäisrunon luettuani lamppu alkoi syttyä hitaasti pääni päällä. Koska Juju ei ole uuden Natural Home IV -raapimapuun saavuttua päässyt ”puusta pitkään”, päätin tehdä sille pienen keväisen puutestin.

 

Pyysin Jujua laittamaan silmät kiinni, sillä luvassa olisi yllätys!

Saa avata simmut! Voisikohan paju olla se sun kuuluisa PUU?

 

Aluksi vaikutti siltä, että Juju haastoi riitaa risun kanssa.

Onneksi meno tyyntyi, kun Juju tajusi, että oksiin oli takertunut
 pieniä kissoja, jotka olivat melkein yhtä pehmeitä kuin se itse.

 

Jujua alkoi hymyilyttää, niin suloisia jujunkissat olivat!

Ja voi, miten suuri poikue meille oli saapunut!

Juju houkutteli jujunkissoja kivoihin kevätleikkeihin.

 

Mukaan kutsuttiin myös yksi lisäpehmo, Pumpa Pumpernikkeli.

 

Juitsi ei edes huomannut, miten kovaksi peli Bostonissa muuttui!

 

Onneksi MAMA oli nopea ja veti PUUn ja jujunkissat turvaan jättitassuttajalta!

 

Juju äkämystyi höykyttämiseen. Niinpä se kutsui jujunkissat koolle
ja kuiskutti niiden korvaan, että Pumpalle pitää panna kampoihin.

 

Kuulin pientä sähinää, suhinaa ja jopa murinaa,
kun jujunkissat lukivat lakia Hubbabubballe.

Helpotus oli suuri, kun hurja metsästäjä kesyyntyi
ja vaihtoi eskimopusuja jujunkissojen kanssa.

Mutta onko paju Jujun puu? Uskaltaisin melkeinpä liputtaa asian puolesta. Viimeisestä kuvastamme näkyy se suurenmoinen riemu, jota Juju tuntee löydettyään vihdoin hengenheimolaisia pienistä jujunkissoista:

Pääsiäisilta on kulunut rattoisasti pajunvitseille nauraen!