Onnetar on naukunut!

Tämä viikko on ollut jännittävä meille Hupsuille. Pakko tunnustaa, että nakertelimme vähän kynsiämme ja jotkut meistä terottivat niitä jopa eteisen tapettiin, kun odottelimme, ilmoittautuisiko kukaan edellisessä postauksessa polkaisemaamme kirja-arvontaan. Kissojen ihka oma Mummi Poppanen piti huolen, että ainakin yksi innokas osallistuja saatiin mukaan, mutta viikon aikana löytyi onneksi lisää heppakirjojen ystäviä niin täällä Bloggerissa kuin Nupun ja Jujun Facebookissa ja Instagramissa ja vielä omassanikin. Sainkin askarrella neljän maissa kokonaista 15 lappusta, ja sen jälkeen olikin vain odoteltava, että Onnetar heräisi.

Onnenpojan virallinen nimi on teemaan sopivasti Unelma Onnesta,
ja tänään se jujutti emoa kääntämällä kylkeä, vaikka olisi pitänyt arpoa.

Reilu tunti meni vielä söpösti tuhisten, mutta sen jälkeen Juju oli valmis käärimään varvaskarvat ja starttaamaan illan työrupeaman. Se katsoi, miten sheikkasin lippusia ja lappusia käsieni välissä ja ilmoitti, milloin virallinen arpomishetki oli kypsä.

”Joo, nyt vois pyöräyttää nuo lottopallot laarista lattialle!”

Annoin lippuslappussateen laskeutua Jujun kuonon eteen ja pyysin sitä valitsemaan voittajan. Juju kehräsi kovaan ääneen ja osoitti tassullaan selvästi yhtä paperimyttyä. Otteet olivat niin varmoja, että vähän pelkäsin, löytyykö lapusta Mummin nimi, koska silloin Jujulle saattaisi napsahtaa syytteet vilunkipelistä ja oman perheenjäsenen suosimisesta. Käärimme kuitenkin esiin meille täysin uuden tuttavuuden:

Onnea, Sanni! Olemme ottaneet sinuun Instagramissa yhteyttä! 

Ilahduimme jokaisesta arvontaan ilmoittautuneesta ja kaikista teistä muistakin, jotka olette kirjan jo lukeneet tai aikeissa lukea sen. Niin mielellämme antaisimme Sonjia ihan kaikille. Jos teitä inspiroi lukea tämä kirja, niin suosittelen ensi viikolla käymään Kustannus-Mäkelän ständillä Helsingin kirjamessuilla, koska siellä ainakin Sonja-kirjoja taatusti myydään. Myös Helsingin Akateemisessa olen nähnyt kirjoja hyllyssä, mutta muuten pientä kirjaamme (tai no, aika paksu siitä tuli!) on hieman vaikea löytää. Siksi kerroimme kirjasta nyt enemmän täällä blogissakin ja toivomme, että joku löytäisi Sonjat tätäkin kautta ja tykkäisi niistä. En saanut arvontavideota siirrettyä koneelle, mutta Instan puolella sen voi käydä katsomassa!

”Joko riittää nämä kirjapuheet? Ja hevoset? Tilalle kissoja - ja piraijoitakin hei pyydettiin!”

Nuppu on ihan oikeassa: tästä eteenpäin keskitymme taas blogissa Hupsujen hupsutteluihin ja pehmopalleroiseen räggärielämään. Toivottavasti sieltä ruudun takaa löytyy yhä kuulumisistamme kiinnostuneita lukijoita - ja yritämme itsekin taas valpastua täällä blogirintamalla.

Ihania syyspäiviä kaikille teille, jotka vielä meitä käytte moikkailemassa! <3

Hupsu-tv:n arvontalähetys

Tänään koitti vihdoin hetki, jota Hupsuttamossa on odotettu jo kaksi pitkää viikkoa: kello 16 umpeutui osallistumisaika arvontaan, jonka voittaja saa Nupun ja Jujun avulla kirjoitetun nuortenromaanin ”Soinnut solmussa”. Kun kysyin minuutin yli neljä, kuka haluaisi hoitaa arvonnan, eräs pieni uninen poika osoitti kovasti kiinnostusta.

”Valitse mut! Jooko, jooko, jooko?”

Nuppu oli tukevasti ruokakupilla, joten oli naukaisemattakin selvää, että Juju saisi jälleen kerran heittäytyä Onnettareksi ja filmitähdeksi. Leikkasimme yhdessä arvontalaput, ja Juju oli täpäkkänä mukana, kun taittelin ne. Näytti siltä, että kaikki sujuu hienosti niin kuin fiksulta konkarikissalta voi odottaakin. Pyysimme miehen kuvaamaan tyylikkään arvontagaalan, mutta muistikortille tallentuikin melkoisen yllättäviä käänteitä. Kuka valitsikaan lopulta voittajan... ja kenellä kävi mäihä? Alla näette kaiken omin silmin (mutta jos videota ei kännykällä näy, käykää tsekkaamassa se YouTubesta!)

 

Tällä kertaa Hupsu-tv:n henkilökunta ei yltänyt ihan optimitulokseen: hurmuripoika heitti kapuloita rattaisiin eikä kameramies ollut varsinainen zoomin superammattilainen. Onneksi meihin tyttöihin voi kuitenkin aina luottaa ja voittajakin selvisi!

 

Nuppu ainakin näki lukea...!

 

Tuhannesti onnea, Kati! Otamme pian yhteyttä sähköpostitse!

Ehkä Juju hilppaisi paikalta, koska ei pystynyt valitsemaan vain yhtä.
Haluammekin lähettää vielä hurisevat kiitokset kaikille osallistuneille!<3

Piipertävä taapero

Nuppu ja Juju ovat minulle ikuisia kissanpentuja: pienen pieniä nöyhtäpalleroita, joita hoivaan, möössään ja mössytän parhaan taitoni mukaan. Vaikka katit ovat usein melkoisia sylivauvoja, ainakin toinen niistä on saavuttanut jo taaperoiän. Ja siitä minun on kiittäminen äitiäni, joka kokeneena kasvattajana johdatti Nupun tukevasti taaperruksen polulle.

 

Ja sehän tapahtui siis jo heinäkuussa, kun Mummi Poppanen oli meillä kissavahtina
ja askarteli Nupulle maailman maukkaimman tikkunekun. Slurps!

Jonkin ihme taian avulla vanha, tylsäksi luokiteltu vauvakissain purulelu muuttui
rispaantuneen nauhan lisäyksen myötä superhauskaksi leikkihärveliksi!

 

Sen kanssa rellestettiin viikosta toiseen, ja odotin koko syksyn, milloin peput
painuisivat lattiaan ja Hupsut komentaisivat emon keksimään uusia leikkejä.

 

Kyllästyminen valtasikin Jujun syyskuussa, joten sille rakennettiin
tuoreutta tavoitellen jännittävä kiipeilytorni olkkarin pöydälle.

 

Lokakuussa viihdettä ja virkistystä haettiin kukkasia nuuhkimalla.

 

Mutta kullannuppu rakastui näkerryskilluttimeensa päivä päivältä syvemmin.

Aina kun lelu kaivetaan esiin, Nupun silmät alkavat loistaa ja se hölkkää heti paikalle!

 

Nömpäpömpä nappaa lelun suuhunsa ja lähtee kuljettamaan sitä inisten Isikissille.

Reitti on sille tuttu ja moneen kertaan taaperrettu.

Olkkarin kulmalta pitää kääntyä vasemmalle...

Sitten vaaputaan naru tassuissa tynnyrin ohi ja lopuksi hypätään piipittäen pöydälle.
Kun kehuja on tullut riittävästi, Nuppu aloittaa paluumatkan minun luokseni.

 

Toisinaan reitin varrella möllöttää kuitenkin toffeelaikkuinen hidastustöyssy.

 

Se vaanii viikset ja varpaat väristen Nupun koreaa laahusta...

 

...ja stoppaa epäilyttävät piiperryspuuhat!

 

Voi ei, Nuppuliini ehti nuolaista ennen kuin tipahti. 
Miten tästä enää pääsee piipertämään mihinkään?

 

Ainoa keino on käydä kantelemassa Isikissille. ”Mmmähhh! Ääh! Iiips!”

 

Toffeehidasteelle esitetään kaunis pyyntö, että se antaisi Nöpönenän taapertaa vapaasti.

Ja tokihan se Juicylle sopii. ”Taaperra vaan, Taapero!
Kunhan et omi maman syliä! Se on mun!”

 

Nuppu on niin ihastunut leluunsa, että aikansa välillämme seilattuaan se tulee aina viereeni ja käpertyy nukkumaan kuono näkertimen päällä. Illan leikkihetken ja söpöysunien jälkeen lelu hiippailee lelulaatikkoon lepäämään, ja voi sitä iloa seuraavana iltana, kun laatikko taas avataan!

Kuinkahan kauan Mummin keksimä aarre jaksaa Nöpöstiinaa inspiroida?

Ja sitten vielä loppuun pieni kirjallinen muistutus:

Käykäähän kommentoimassa edellistä postaustamme sunnuntaihin 29.11 mennessä,
 jos haluatte osallistua Hupsujen emon kirjoittaman nuortenkirjan arvontaan! :)

Arvotaan "Soinnut solmussa" -nuortenkirja!

Nuppua ja Jujua on ihmetyttänyt jo pitkään, miten harvoin niiden blogi päivittyy, vaikka ne inspiroivat emoa kirjoittamaan joka ikinen päivä ja näppikseltä kuuluu tasaista nakutusta koko ajan. Viime kuussa pikku pumpernikkeleille viimein selvisi, mihin niiden kallisarvoista muusaenergiaa oikein on valutettu, kun postiljooni kiikutti ovellemme salaperäisen laatikon. Se oli täynnä äiskän kirjoittamia kirjoja, joita Juitsi ja Nöppis valjastettiin heti markkinoimaan!
 

”Juhuu! Saiskos olla tällainen musa-aiheinen nuortenkirja?
Sen sivuilla ei valitettavasti ole ainuttakaan räggäriä, mutta se on
kirjoitettu alusta loppuun meidän lämmön ja hurinan siivittämänä.”

Olen kertonut teille ennenkin, että Hupsuttamosta pulpahtelee aina silloin tällöin nuortenkirjoja, ja yhteistä niille on tähän asti ollut se, että teemat ovat liittyneet eläimiin. Sonja-sarjassa pyöritään heppojen parissa, kun taas Cecilia-romaaneissa Nuppu ja Juju ovat päässeet esikuviksi kirjoissa seikkaileville ragdolleille. Uusin tuotokseni ”Soinnut solmussa” sen sijaan kertoo klassisesta musiikista, ja pääosissa on kymmenen nuorta, jotka kaikki soittavat jotakin jousisoitinta.

 

”Meidän mama on itse soittanut tällaista härveliä pienestä asti.
Kuvassa näkyvä vingutin muutti meille, kun kässäri valmistui!”

Idea musiikkiaiheiseen nuortenkirjaan on muhinut mielessäni jo vuosia, ja sopiva hetki sen aloittamiseen koitti, kun vanhalla työpaikallamme iskettiin ovet lopullisesti säppiin. Halusin elämääni jotakin ihan uutta ja tein pitkästä aikaa paluun orkesteriin. Vanha harrastus leimahti uuteen liekkiin, ja löysin itselleni myös maailman ihanimman kvartetin. Nuotit leijailivat sydämeeni asti, joten halusin kirjoittaa musiikista – enkä suinkaan pelkästään klassisesta vaan kaikista musiikin genreistä aina poppiin, räppiin ja jazziin asti. Minua myös kiinnosti tuumia, miten samaan harrastusporukkaan kuuluvat nuoret näkevät toisensa ja millaisia ennakkoluuloja tai väärinkäsityksiä heille voi syntyä. Halusin osoittaa, miten pienet asiat nytkäyttävät tapahtumia joskus eri suuntaan niin, että lopulta kaikki on aivan toisin kuin kukaan olisi aluksi kuvitellut.

 

”Ehkä ne viulut muuttuvat lopussa banjoiksi tai nupuleleiksi! Vain lukemalla saat vastauksen.”

Päädyin rakentamaan tarinan hyvin eri tavalla kuin ennen: romaanissani on kymmenen lukua, joista jokainen on kirjoitettu eri soittajan näkökulmasta. Taustalla kulkee koko ajan yhteinen tarina orkesterin valmistautumisesta ulkomailla järjestettävään soittoleiriin, mutta jokaisen nuoren elämässä on meneillään myös paljon sellaista, jota muut eivät osaa edes aavistaa. Välillä soinnut ovat pahastikin solmussa, mutta kantavana voimana on silti musiikin ilo ja ystävyys.

 

”Mama soitteli kirjoittamisen lomassa niin paljon, ettei vongutus enää pelota mua!”

”Soinnut solmussa” -romaanin kirjoittaminen oli minulle aivan uudenlainen kokemus, ja välillä olin melkoisen solmussa itsekin, koska kymmenen persoonan ja tarinan yhteen nivominen vaati paljon lenkkeilyä metsäpoluilla ja huokailua näppiksen ja kahvikupin äärellä. Se oli samalla myös uskomattoman mielenkiintoista, ja oivalsin paljon uutta niin itsestäni, musiikista kuin muistakin ihmisistä. Nyt kun kirja on painettu, voin vain toivoa, että lukijat löytäisivät sen ja viihtyisivät tarinan parissa – parasta olisi, jos he inspiroituisivat musisoimaan itsekin tai ainakin lukemaan lisää kirjoja!

 

”Ihan huippua olisi, jos meidän äiskä innostaisi muitakin kirjoittamaan!
Ei tarvita muuta kuin läppäri ja vähintään yksi karvainen muusa.”

 

”Mama sai tämän kirjan lahjaksi ystävältään, ja siinä kerrotaan osuvasti, 
miksi me kissat ollaan kaikkein tärkeintä kirjoittamisprosessissa.”

”Soinnut solmussa” sopii luettavaksi oikeastaan kenelle tahansa, mutta siinä tuumitaan paljon ihmissuhteita ja teemoja, jotka ovat ehkä lähimpänä yläkouluikäisiä ja lukiolaisia. Kirjassa on paljon huumoria, mutta siinä pohditaan arvomaailmaa myös vakavammin ja eri näkökulmista. Sointuja voi tilata melkein kaikkiin kirjakauppoihin (hyllystä sitä ei valitettavasti kovin monesta paikasta taida löytää) tai suoraan Kustannus-Mäkelän sivuilta. Voit myös kokeilla onneasi arvonnassa, sillä päätimme taas Nupun ja Jujun kanssa lahjoittaa yhden kirjan blogimme kautta! Ilmoita siis kommenteissa, jos haluat olla arvonnassa mukana, ja kirjasta ja arvonnasta saa mielihyvin vinkata kaikille, keitä kirja voisi kiinnostaa. Kaikkein eniten toivon, että tarinani löydetään ja sitä luetaan! <3

”Soinnut solmussa” arvotaan osallistujien kesken kahden viikon päästä!
Aikaa osallistua on sunnuntaihin 29.11. kello 16 asti! Jujusta tai viulusta
en luovu, mutta kuten huomaatte, Huipsi pitää jo peukkua kaikille osallistujille!

Karvatassu on puhunut!

Reilun viikon ajan täällä blogissa ja Facebookissamme sai osallistua Hupsujen emon kirjoittaman uunituoreen hepparomaanin arvontaan. Ilahduin, kuinka moni otti siihen osaa, ja haluaisin lahjoittaa jokaiselle Sonjan ja lumen hevosen. Arvottavana oli kuitenkin vain yksi romaani, ja päätin jättää voittajan valinnan kahden innokkaan karvaturrin tehtäväksi.

”Joko saa arpoa? Joko, joko, joko?”

Olin asettanut osallistumistakarajan sunnuntai-iltaan, ja kun kello lähestyi vihdoin kahdeksaa, molemmat pikku Onnettaret olivat taantuneet unen lämpimiksi lölleröpalleroiksi. Kun kaivoin arvontamyllynä käyttämäni kissapipon esiin, Nuppu käänsi vain kylkeä. Juju saapui sentään venytellen katsomaan, minkälainen muotishow oli alkamassa. Eipä se arvannut päätyvänsä itse töihin, ja kenties siitä syystä tämänkertainen arvontamme on melko velttoa katsottavaa. En ottanut selkoa Jujun epämääräisistä nuuhkaisuista, pusuista ja liikehdinnästä ja olin jo luopumassa toivosta, kun pikkupoika yhtäkkiä kohdisti katseensa ja täppäsi erästä arpalipuketta niin varmasti, ettei voittajasta jäänyt mitään epäselvyyttä. Katsokaapa vaikka:

Lämpimät onnittelut Pinjalle! Otan pian yhteyttä, 

ja kirja lähtee matkaan nyt alkuviikosta! <3 

Valtavan suuri kiitos myös kaikille muille osallistujille!

Välkyt miumaut

Marraskuun kaamos ja yyteen viimeiset viikot heittelevät synkkiä varjoja maailman ylle. Kun aamulla polkaisee pyörällä pimeään, kylmään ja sateeseen, saattaa muuttua itsekin mustanruskeaksi mutapaakuksi. Jottei niin kävisi, Hupsujen emo on päättänyt paitsi näkyä ja kuulua myös pysyä lämpimänä. Ja sen kaiken voi tehdä totaalisen kissamaisesti:

  

Äitini neuloi minulle ihanat lapaset, joista heijastuu sinisimmuinen
Juju kuin peilikirkkaan lammen hennosti väräjävästä pinnasta.

Älä pölli niitä, kulta! Ne on emon lapaset! Sulla on karvatumput omasta takaa!

Lämpimien kissalapasten lisäksi on ehdottoman tärkeää varustautua kunnollisella lampulla. Ostin sellaisen lokakuussa työmatkaltani Frankfurtin kirjamessuilta, eikä kyseessä olekaan ihan mikä tahansa tuikku vaan kissa-led, joka tuijottaa vastaantulijoita säkenöivillä silmillään ja naukuu kaikki tupeksijat syrjään reitiltäni.

 

Kun välkkyvä miukumauku ei ole hommissa, se lojuu Jujun rahilla...

...ja leuhottaa hämmästyttävällä pimeänäöllään.

Jujua vähän hirvitti, kun sen paikan oli vienyt musta, sliipattu kolli.

Onneksi Nuppu tarttui tunkeilijaa korvasta ja antoi pienen kurinpalautuksen.

Askartelin teille pienen videon, jotta saisitte paremman kuvan Frankfurtin ihmeestä työn touhussa. Siinä näette myös Nupun ja Jujun ensireaktion, kun ne kuulivat kollegansa puhuvan saksaa:

 

Työmatkapyöräilyni sujuu siis loistavan lämpimissä ja naukuvissa merkeissä. Ja koska olemme tänään niin kovin välkyllä päällä, Nupun mieleen putkahti yksi muistutusluontoinen asia:

 

Heppakirja-arvontamme on käynnissä sunnuntai-iltaan 19.11. asti.
Vielä ehtii osallistua edellisen postauksen alle!

Valoisan välkkyjä kaamospäiviä teille lukijoille. Muistakaahan laittaa kissaheijastimet heilumaan! :)

Voita ”Sonja ja lumen hevonen”!

Joitakin viikkoja sitten postiljooni raahasi meille vapisevin hauiksin laatikon, joka sisälsi viisitoista Nupun ja Jujun muusuuden hedelmää. Niitä oli odotettu pitkään ja hartaasti, ja meille kaikille tuli kovin epäuskoinen olo, kun loota vihdoin saapui. Ennen avausseremoniaa Juju halusi nousta hetkeksi kukkulan pörröturkkiseksi kuninkaaksi:

 

Mitä ihmettä laatikosta paljastuisi?!

Helpotus oli suuri, kun ”Pörröturkkien rallin” sijaan boksissa nökötti
tekijänkappaleita uunituoreesta romaanistani ”Sonja ja lumen hevonen”.

Vinkkasin teille lähes vuosi sitten, että Sonja-sarjaan oli tekeillä kolmas osa. Kirjoitin romaania joululomalla, nakutin sitä kylminä tammi- ja helmikuun iltoina, jatkoin tarinointia pääsiäislomalla ja valoisina kevätviikonloppuina, kunnes vihdoin ja viimein sain käsikirjoituksen valmiiksi. Puunasin romaania kesälomallakin, ja kun luin elokuussa taittovedoksen, ymmärsin, miksi tekemistä oli riittänyt: seikkailua oli hersynyt 339 sivun verran!

 

Ei lopu Nupultakaan lukeminen kesken!

Nyt kirja on siis valmis, ja olen jopa bongannut sitä kirjakaupoista. Tuntuu paitsi jännittävältä myös hiukan pelottavalta nähdä oma hengentuote hyllyllä miljoonien muiden opusten ohessa. Ostaakohan joku oikeasti minun kirjani? Ja onnistuuko tarina ilahduttamaan lukijaansa? Saankohan vielä kirjoittaa neljännenkin osan?

 

Muusat ainakin lupaavat jatkaa inspiroivaa kehräystään!

Koska olemme arponeet kirjojani blogissa aiemmin, haluaisin tehdä niin tälläkin kertaa. Arvottavana on siis yksi kappale ”Sonja ja lumen hevonen” -kirjaa, ja kuka tahansa saa osallistua kommentoimalla tämän postauksen alle tai Facebook-päivitykseen. Muista laittaa mukaan sähköpostiosoitteesi (jos emme tunne ennestään), niin saan yhteyden, jos voitto osuu kohdallesi. Vaikka romaani on Sonja-sarjan kolmas osa, se ei vaadi aiempien osien tuntemista, ja lukijaksi sopii kuka tahansa, joka pitää eläimistä ja jaksaa lukea pidemmänkin tarinan. Mukana on jännitystä, joulukatrilli, lunta, aaveita, seurustelusuhteita, kaverisolmuja ja tietenkin hevostelun ihanuutta. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 18.11. klo 20:00 asti, ja arvonnan suorittaa H-hetkellä fiilisten mukaan joko Nuppu tai Juju. Ilmoitamme voitosta viimeistään seuraavana päivänä, ja romaaniin on mahdollista saada omistuskirjoitus.

 

Kirjan esilehdelle on painettu omistuskirjoitus rakkaalle heppaystävälle,
joka on esiintynyt usein tässäkin blogissa ja jonka ansiosta Sonja päätyy
uudessa osassa issikan kyytiin....

Ja tässä on se hurmaava hymy, josta puhun! :-D

Sonjasta saa ilomielin kysellä kommenteissa (ei ole pakko ilmoittautua arvontaan) - ja olisi huippukiva kuulla, jos olet sarjaan joskus törmännyt ja ehkäpä siitä pitänyt.

Onnea kaikille arvontaan – ja mukavia marraskuun päiviä!

 

Meidän kalenterikuu on omistettu Marraskuun murusten Ruffelle,
joka on sydämessämme nyt ja ikuisesti. Tässä kuvassa Nuppu lähettää
suukkoja ja ikävämihhausta pilven päälle.