sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Episodi kuljetuskassi

Kun kissat pieninä haettiin kasvattajalta, ne mahtuivat yhteiseen kuljetuskassiin. Juju menee sinne edelleen mielellään, mutta jossain vaiheessa Nuppua alkoi ärsyttää koko härveli. Kerran melkein myöhästyimme eläinlääkäriltä, kun ensipupu painoi jarrut kirskuen pohjaan.

Olin varannut hyvin aikaa kassitukselle. Yritin aluksi nostaa Nupun etuperin päästä täytettävään laukkuun, mutta Nuppu iski tassunsa haraan reunoja vasten ja voitti erän 1-0. Seuraavaksi solutin Nuppua laukkuun takaperin. Kamppailu päättyi tilanteeseen 2-0, sillä kissaneiti osasi haraamistempun myös takajaloillaan. Otin Nupusta seuraavaksi jämäkämmän otteen ja painoin sen takajalat kompaktisti yhteen. Sain kuin sainkin Nupun laukkuun ja aloin vetää voitonriemuisena vetoketjua kiinni, mutta silloin Nupun kätyri (Juju nimeltään) ryntäsi kehiin ja alkoi hypellä kassin päällä. Samaan aikaan vanki itse punki päätään niin terhakasti, että onnistui livahtamaan karkuun. 3-0.

Näin vain vilahduksen pörröisistä villahousuista, kun Nuppu pujahti sängyn alle piiloon. Kello tikitti mielipuolisesti eteenpäin pulssini kavutessa huimiin lukemiin. Päätin turvautua lahjontaan eli raksuihin. Rapinan kuullessaan Nuppu tassutteli heti kiinnostuneena laukun luo. Näytin sille, miten asettelin herkkupaloja laukkuun, mutta silloin Juju pyyhkäisi Nupun ohi ja popsi raksut parempiin suihin. Nyt minulla oli kassissa kissa, mutta VÄÄRÄ kissa!

Sain Jujun lopulta kassista ulos, mutta siinä vaiheessa Nuppu oli jo toisaalla, eivätkä raksutkaan enää kiinnostaneet sitä. 4-0. Kello oli jo ties kuinka paljon, joten seuraavaan iskuun oli ryhdyttävä hetimmiten. Muistikuvani ovat hieman hataria, mutta siirsin Jujun hetkeksi eri huoneeseen, kaappasin Nupun ja sain kuin sainkin sen laukkuun ja vetoketjun juuri ja juuri kiinni. Pipo, hanskat ja kaulaliina jäivät kotiin, ja takki liehuen juoksin bussiin, mutta ehdimme siihen! Episodin seurauksena ostimme ”kassialmalle” uuden, päältä täytettävän kuljetuskassin. Jatkossa siis minä 100, Nuppu 0. Ähäkutti!



Nuppu meni vapaaehtoisesti uuteen kuljetuskassiin.
Sinne halusi ängetä heti toinenkin kissa.

Kas näin!

Jujulle kelpaisi tämäkin kassi.

Ja mitä vikaa paperikassissakaan olisi?

Jujulle riittäisi ihan vain laatikkokin.

Eikä laatikon tarvitsisi olla iso tai edes ehjä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti