Peloton perhekissa

Meidän kotimme ei ollut ennen järin kiehtova lapsikohde vaan hävisi kisan kirkkaasti Linnanmäelle, ratikka-ajeluille ja läheiselle leikkikentälle. Nyt olemme kuitenkin nousseet jopa Korkeasaaren tasolle, ja siitä kaiken kunnian saavat kaksi kaunista karvakeräämme. Ne sulattavat jokaisen lapsen sydämen, ja jokainen lapsi sulattaa eritoten Nupun sydämen. On paitsi hellyttävää myös hirvittävää katsoa, kuinka kissaneitimme laittaa itsensä lempeästi likoon, jotta pienokaisilla olisi varmasti mukavaa.

Eilen saimme kylään 3-vuotiaan kummityttöni sekä hänen vuoden ikäisen veljensä. Jälleen tapahtui sama ilmiö kuin aina lapsivieraiden yllättäessä: Juju sujahti sekunnissa sängyn alle, kun taas Nuppu tuli kiehnäämään ja rapsutuksia kerjäämään. Se ehdotti kummitytölleni heti palloratamatsia ja jaksoi leikkiä pitkät ajat tassu kainaloa myöten kourussa. Riemun kiljahdukset ja pienet juoksupyrähdykset eivät Nuppua pelottaneet, vaan perhekissamme retkahteli kyljelleen mitä kummallisimmissa tilanteissa paijausten toivossa. Ja silityksiä (ihanan helliä ja varovaisia!) Nuppu sai mielin määrin, joten tämän päivityksen myötä se lähettää terveisiä ja rempseän rentoja kehräyksiä nuorimmille faneilleen.

Perhekissat ovat erittäin päteviä kokoamaan palapelejä
ja neuvovat mielellään, mihin häntäpala kannattaa ujuttaa.

Hienohan siitä tuli! Mitähän perhekissalla on mielessään seuraavaksi?

Ahaa! Mitä jos nyt rauhoituttaisiin vähän lukemaan?

Hmmm... Kumpihan tässä viihdyttää kumpaa, kissa lasta vai lapsi kissaa?

Näin rennot havainnot Jujusta tehtiin vasta vieraiden lähdettyä...
Vaikuttaa siltä, että Nuppu sai hoivattavakseen vielä yhden lapsen!

Tötterssönit lomalla

On maanantaiaamu, mutta aah: olemme kotona. Unelmissa siintänyt syysloma on virallisesti alkanut, ja kissat ovat siitä yhtä onnellisia kuin mekin. Jujusta se näkyy selvimmin: se kehrää ja kiehnää, eikä sen tarvitse kyyhöttää surumielisesti ulko-oven edessä. Se on myös varsinainen hyvän mielen pikkukissa, joka töpsöttelee ympäriinsä korvat pystyssä ja innostaa leikkiin myös Nupun tötteröineen kaikkineen.

Lomalla ei pedata sänkyä, vaan paijaillaan ja leikitään!

Nupun tassu on parantunut hyvin, mutta lääke- ja tötterökuuri jatkuu vielä ainakin kaksi päivää. Aika hujahtanee leikiten, sillä Nuppu on osoittanut taas ensipupumaista asennetta. Gramofoni ei häiritse sen elämää ollenkaan, vaan se kiipeilee siellä täällä ikään kuin parempaa kenttää hakien. Kun kirjoitan läppärillä, Nuppu istahtaa viereen ja takaa, että verkko toimii moitteettomasti. Hankalin Nuppu on silloin, kun se on saanut temmeltää vahditusti ilman tötteröä, joka täytyisi taas asentaa paikoilleen. Sen sijaan että Nuppu pyristelisi vastaan, se tekee juuri päinvastoin: se heittäytyy kyljelleen tai selälleen maahan niin velttona kuin vain ragdoll voi. On todella hankala ujuttaa päätä kauluriin, kun kissa esittää kuollutta. Minua ei kuitenkaan niin vain huijata, ja kummasti kissaan tulee taas eloa, kun pönttö on päässä ja uudet leikit alkavat.

Nuppu ja Juju miettivät, mitä lomareissulle pakataan mukaan.
Tunneli ainakin, mutta hiiri ei kyllä mahdu emon laukkuun. 

Tässä välissä täytyy ilmoittaa, että lomamme kunniaksi emme lähde Barbadokselle vaan vaihdamme maisemaa lähikaupunkiin mieheni kotikonnuille. Otamme mukaan kaksi pientä aurinkoamme, eli muutaman tunnin päästä Nuppu ja Juju pakataan kimpsuineen kampsuineen automatkalle ja uusiin seikkailuihin, joista kirjoitan lisää viimeistään kotiin palattuamme. Adios, sanovat Barbados-kissat eli herra Herrera ja neiti Gonzales!

"Nyt hus pois koneelta ja matkaan!"

Nuppufjallajökull

Se on täällä taas, kissatalouksien painajaismainen ajanjakso: karvanvaihtopäivät. Vaaleaa karvanöyhtää leijailee kaikkialla, mihin katsoo. Sitä myös laskeutuu niin vaatteille, matoille kuin kahvikuppiinkin. Olen myös todennut, etten tarvitse koskaan ripisienpidennyksiä, sillä harva se päivä ongin ripsistäni pitkiä, hennon kikkaraisia kissankarvoja. Mieheni taas ei tarvitse osallistua movember-tempaukseen, sillä kissankarvat käyvät niin ikään viiksistä. Huuliin ne tarttuvat oikein mukavasti, varsinkin jos rohkenee käyttää huulirasvaa.

Olen kuitenkin osannut varautua karvanvaihtoon paremmin kuin viime keväänä. Kissojen turkinhoitovälineistö on saanut uusia jäseniä, joista varsinkin kumisuka on noussut Nupun uudeksi suosikiksi. Se lötkähtää heti kyljelleen, kun aloitan sukimisen, ja vain hetkeä myöhemmin Nuppu on jo selällään. Kun masusta on suittu irtokarvat, Nuppu lätsähtää mahalleen kampelaksi. Sen takatassut retkottavat sivuilla, eikä lättänämpää kissaa ole koskaan nähty. Asento on kuitenkin mainio, ja saan päälle rentouttavan flow’n. Olen joskus haaveillut omasta islanninhevosesta, ja Nuppua kumisualla harjatessani voin hetken kuvitella valmistautuvani ratsastusretkeen halki tulen ja jään maan…

Tämä poni ei tarvitse riimua pysyäkseen paikallaan.

Masurapsu saa kaviot nousemaan kohti kattoa.

Ja vielä toisin päin...

Kenestä lähti noin paljon karvaa?!

The Look of Love

Nykyisin olen jo niin tottunut omiin ragdolleihini, etten enää edes tule ajatelleeksi, miten erilaisia ne ovat muihin kissoihin verrattuna. Minusta on aivan normaalia, että kissat heiluttelevat usein häntäänsä, koska hännän heiluttaminen vain on niin mukavaa. En ihmettele, että miukuleitani saa paijata ja pyöritellä vaikka miten päin ja ne vain kehräävät. Pidän itsestäänselvyytenä myös sitä, että sekä Nuppu että Juju katsovat aina suoraan silmiin – eivät taisteluun haastaen vaan suurta ihailua ja lempeyttä osoittaen.

Eivätkö kaikki kissat muka lepäile tällä tavalla bloggaavien emojensa sylissä?

Kun näin Jujun ensimmäisen kerran, muistan ihmetelleeni silmiin katsomista. Aiemmin tuntemani kissat eivät ole napittaneet minua koskaan samalla tavalla, ja tuntui kummalliselta ja melkein ihmismäiseltä, että pieni kissa katsoi minua niin kauniisti ja rehdisti. Aluksi meille tullessaan Nuppu vältteli suoraa katsekontaktia, mutta kun tulimme kunnolla tutuiksi, myös Nuppu alkoi katsoa silmiin. Nykyisin osaamme keskustella lempein katsein: siristelemme toisillemme ja annamme luomien lupsahtaa hitaasti kiinni. Suurin silmin tuijottaessaan kissat yleensä viestivät, että ne haluaisivat kellonajasta riippuen joko ruokaa tai leikkiseuraa. Vielä tähän päivään mennessä en ole koskaan saanut osakseni vihaista katsetta, sillä raggarini ovat täynnä rakkautta.

Tämä katse sulattaa minut kerta toisensa jälkeen.

Näillä safiirisilmillä kelpaa tuijottaa myös naapurit pyörryksiin

Katse voi myös välittää viestin "Nämä pienet ragdollit on
hylätty tähän keittiön matolle ihan ilman ruokaa ja paijausta..."

Yin Yang Nuppu

Olisi mahtavaa, jos kykenisin joskus sulkemaan ajatusteni virran ja saavuttamaan henkistyneen tilan. Viime viikolla päätin taas kerran kokeilla, olisiko minussa epäilyistäni huolimatta ripaus syvällistä joogia, sillä päätäni särki ja kaipasin kipeästi rentoutumista. Kuuntelin silmät kiinni sängyllä kiinalaista rentoutumisliverrystä ja solisevaa puroa ja tein harjoitusta, jossa jokainen kehonosa rentoutetaan yksi kerrallaan.

Olin juuri pähkäillyt oikean jalan varpaita ja päässyt henkisellä matkallani pohkeeseen, kun aloin kyseenalaistaa koko puuhaa. Vaikka kuinka yritin, jalkani ei tuntunut painavalta tai rennolta – kunnes tapahtui jotakin todella kummallista: Yhtäkkiä Nuppu nousi vierestäni, asteli vasemman  jalkani yli ja lötkähti oikean pohkeeni päälle rentona kuin rentukka! Kyllä, nyt minäkin tunsin, kuinka painavalta oikea jalkani tuntui. Rentoutumisharjoitus muuttui nauruksi, mutta mikäs sen parempi jännityksen ja päänsäryn karkottaja! Ehkä jooga voisi sittenkin olla minulle sopiva liikuntalaji – ei hatha tai astanga, vaan Yin Yang Nuppu.

Silmäluomet painavat sata kiloa... Anturat on valettu
betoniin... Häntä on tehty lyijystä... Zzzz...

Etualalla roikkuu Yin ja takaa kurkkii Yang.

Maailman paras kaveri

Mikä voi olla suloisempi kuin pehmeänpalleroinen, suukotteleva ragdoll? No tietenkin kaksi samanmoista. Olen monta kertaa taputtanut itseäni selkään, kun tajusin toteuttaa unelmani tuplana ja hankin kerralla kaksi kissaa. Vaikka kuinka paljon hoivaan ja leikitän pienokaisiani, en voi koskaan tarjota niille samanlaista seuraa kuin toinen kissa. Sydämeni sulaa joka kerta, kun kultamussut nukkuvat söpösti sylikkäin ja putsailevat toistensa turkkia. Niillä on loputon kavalkadi hellyttäviä nukkuma-asentoja ja -paikkoja, ja vaikka ne joskus vähän nahistelevatkin, nukkumaan ei koskaan mennä riidoissa.

Tuplasöpöä uinailua

Eikä söpöys katoa unien jälkeenkään.

Isosiskon vieressä on turvallista tutia.

Juju ei hevin kyllästy siskopuolensa kanssa peuhaamiseen, ja yksin jäätyään se vääntää päälle megamou’un. Nuppu yrittää olla kuin ei meteliä kuulisikaan ja katselee tyynesti toisaalle. Silloin muistutan sitä aina kissakaverin velvollisuuksista, ja Nuppu tuntuu ymmärtävän. Ainakin se nousee ja kävelee korvat hieman vastahakoisessa luimussa äänen suuntaan. Kohta kissat jo viilettävät peräkanaa ohitsemme, ja Nuppukin näyttää onneksi viihtyvän.

Yksi parhaista leikeistä on imurin karttaminen.

"Anna tänne se hiiri!" / "Emo! Juju kiusaa!"

Jokainen kissa tarvitsee ystävän, joka osaa näprätä tötterön irti.

Usein tuntuu ikävältä jättää pikkukisut yksin työpäivän ajaksi, mutta lähtöä helpottaa ajatus siitä, että niitä tosiaan on kaksi. Yhdessä niiden on mukava istua ikkunalaudalla ja ihmetellä maailman menoa – pikkulintuja, talonmiestä ja naapurien lapinkoiraa, joka on vielä Nuppuakin pörröisempi.

Käymme yhdessä ain, pörröhännät rinnakkain.