Tassut sutimaan!

Viimeiset pari postausta olemme puhuneet paljon haamuista, joten ei ole ihme, että sain hieman huolestuneen tiedustelun erään taideteoksen mahdollisesta osallisuudesta säpsyilyyni. Kysyjä oli kummityttöni, joka myös Nupun ja Jujun sarjakuvan kustantajanakin tunnetaan. Hän oli nimittäin yksi ensimmäisistä vieraista Itäisessä Hupsuttamossa ja toi mukanaan mielikuvitustani kovasti kutkuttaneen piirroksen talostamme ja ihanista jutuista, joita se toisi meidän Hupsujen elämään:

 

Juuri tältä Itäinen Hupsuttamo ja sinne pesiytyneet kaksi kattia näyttävät.
Luvassa on esimerkiksi leivontaa, pupuja, puutarhaelämää ja yksisarvinen,
mutta puheeksi nousivat myös haamu sekä pieni vihreä avaruusolio.

Kummitus ja alien olivat kuitenkin niin söpöjä, etteivät ne aiheuttaneet sydämentykytyksiä vaan pikemminkin toivat lisää turvallisuuden tunnetta. Ja mitä tutummaksi talo tulee, sitä helpompi on keskittyä sen ihaniin puoliin. Yksi niistä on ehdottomasti tila: miten auvoisaa onkaan vihdoin venyttäytyä ja vanuttautua useampaan kerrokseen, ja Nuppu ja Jujukin ovat olleet alusta asti innoissaan läänistä, jota riittää joka suuntaan. Hauskin paikka niiden mielestä on alakerran palloiluhalli eli yhdistetty ruokasali ja olohuone, jossa ei vieläkään ole huonekaluja. Aluksi tila täytyi pitää tyhjänä, koska alakerran lattiat hiottiin ja lakattiin, mutta nyt se taitaa kumista autiona vain siksi, ettemme raaski pilata kattien rakasta jumppasalia. Nuppu ja Juju ovat kuin pieniä rasavillejä kissanpentuja sutiessaan toistensa ja lelujensa perässä pitkin alakertaa. Olenkin ottanut paljon videopätkiä niiden tutkimuksista ja leikeistä uudessa kodissa, ja nyt on aika näyttää niitä teillekin:

 

”Ollaan me melkoisia kiito-oravia, vai mitä?”

  

Ja mitä yksisarvisiin tulee, pihalla on jo nähty ainakin yksi poni!

Hupsuttelua jo vuodesta 2013!

Tasan kahdeksan vuotta sitten tapahtui merkittävä juttu: tähän blogiin ilmestyi uudenkarhea postaus, jossa tutustuttiin karvapalleroihin nimeltä Nuppu ja Juju. Kutsuin silloin itseäni myös ensimmäisen kerran julkisesti kissaemoksi (tosin kainosti heittomerkkien kera, etten saisi heti kättelyssä höperön mainetta) ja julistin innosta puhkuen, että kullanmurujeni puuhista riittäisi kerrottavaa ainakin sadaksi vuodeksi. Ja niin riittääkin, sillä vaikka kirjoitustahtini onkin vähän etanaistunut, Nuppu ja Juju tarjoavat onneksi ihan yhtä paljon hellyyttä ja hupia kuin aina ennenkin. Siksi tulimme tänään naukaisemaan teille uskollisille lukijoillemme juhla-miaun, joka pitää sisällään lupauksen, että Hupsujen blogi on ja pysyy!

 

Juhlimme tänään kera kukkien ja ihanan taideteoksen!

  

Varmaan arvaattekin, että maalauksen on tehnyt suosikkitaiteilijamme,
emon lahjakas kummityttö! <3

 

Juitsi ja Nuppu ihailivat taulun yksityiskohtia, ja emoa hellytti,
miten molempien mussukoiden luonne näkyy siinä niin hyvin.

 

Nupun mielestä mietelause oli niin osuva...

 

...että iso halipönkkäys oli enemmän kuin paikallaan!

Kiitos jälleen kerran kummitytölleni - ja kaikille teille ihanille lukijoille, jotka seuraatte yhä blogiamme! <3 Enpä silloin kahdeksan vuotta sitten arvannut, miten paljon blogin kautta voisi saada hyviä ystäviä.

 

Tekin olette kullankalliita! <3

Taivaallista viisivuotistaidetta

Viisi vuotta sitten tänään syntyi blogimme Hupsu ja tosi höpsö. Kaksi vuodenikäistä untuvapalleroa esiteltiin maailmalle, ja siitä alkoi taival, joka ei ollutkaan mikään pikku pyrähdys vaan ihanan pitkä maisemareitti, joka on toivottavasti vasta aluillaan. Matkan varrella seuraamme on lyöttäytynyt mahtavia lukijoita ja blogiystäviä, joiden kanssa on ihana tassutella eteenpäin. 
 

”Me tykätään teistä ihan kamalasti! Hrrrr, prrrr, hrrr!”

Ennen uusia seikkailuja haluamme kuitenkin kiittää myös erästä yllättävää tahoa siitä, että blogimme ylipäänsä on olemassa: työkavereitani. Kuulin blogien olemassaolosta aikoinani kollegaltani, joka osallistui työpaikan järjestämälle blogikurssille. Häneltä sain paljon vinkkejä ja kannustusta blogin aloittamiseen, ja työtoverit ovat jaksaneet vuosien varrella lukea (toisinaan hieman painostettuina) postauksiani, tykätä niistä sosiaalisen median eri kanavissa ja kuunnella laajennetut versiot kissamaisista tempauksista lounaalla ja kahvitauoilla. Olen saanut lainata työkaverin kameraa, minulle on annettu kuvausvinkkejä, ja Hupsujen ikiomat puhekuplat ovat AD:n juuri meitä varten suunnittelemia.
   

Näitä sivustomme väritykseen mätsättyjä kuplia on nähty blogissamme vuodesta 2014 saakka.

Blogisynttäreitä edelsi myös emokissin vanhenemispäivä, jota en sen kummemmin aikonut noteerata. Edellä mainitut ihanat työkaverit kuitenkin onnistuivat yllättämään minut lahjakortilla ja maailman hienoimmalla juhlataululla, joka hellytti minua niin kovasti, että pyysin luvan saada julkaista sen myös netissä. Taideteos nimittäin on todellinen tribuutti myös blogillemme, vai mitäpä tuumaatte:

 

Artisti on se sama taituri puhekuplien takaa,
ja muutkin kollegat pitivät huolen, että kuvassa
näkyy tämän kissaemon rakastamia juttuja!♥

Juju bongasi komean bicolour-poikakissan yksisarvisen niskasta...

...ja Nuppu ihaili somaa naamiotypykkää hattaran reunalla.

Näin ihana taideteos ansaitsee paikan Hupsujen taidegalleriassa!

Ensimmäinen asiakas osti heti lipun näyttelyyn.

Toivoa sopii, että museon sisätiloista
löytyy lisää yhtä upeita maalauksia!

Kiitos kaikki lukijat (työkamut mukaan lukien) viidestä yhteisestä vuodesta! Höpsöttelyä ei olisi ilman teitä, joten toivottavasti pysytte seurassamme myös kuudentena blogivuotena!♥

Kissain taidekuvat Oy

Viime postauksessa kerroin karvalähdön ympärille rakennetusta uusiobisneksestämme, Hipsun hiusstudiosta, mutta kevät on virvoittanut myös muunlaista harrastetoimintaa. Yksi suosikeistani on niin sanottu viiden koon viihde: Kyläluutailu Kivoissa Kissakodeissa Kera Kameran. Minulla ei ole kummoista kuvauskalustoa saati sitten ymmärrystä ISO-luvuista, f-aukoista tai polttoväleistä, mutta osaan räpsyttää satamiljoonaa kuvaa fotogeneettisistä malleista, ladata otokset koneelle, rämpätä vähän Lightroomia ja ihastella lopputuloksia. Niin innostavaa kuin Nuppua ja Jujua onkin kuvata, oman kodin moneen kertaan nähdyt nurkat saavat leukapielet välillä venymään jättimäiseen haukotukseen. Siksi tässä postauksessa ei nähdä ainuttakaan Hupsuttamon nuhjukynnystä, beigepeitettä tai kukkatapettia, vaan estradin valtaavat kolme muista blogeista tuttua tähteä.

 

Kävin viikko sitten juhlimassa kolmivuotiaan Zetor-pojan synttäreitä,
ja päivänsankari asettui vähän väliä suorastaan maalauksellisiin asentoihin.

Tässä on Miukulangelon kuuluisin teos. Söpö kuin mikä!

Voiko tätä katsetta vastustaa? No ei!

Vekkulipoika valmiina leikkiin. Huomatkaa vasemman
etutassun varpaat ja kynnet. <3

Tämmöisiä otuksia saisi piileksiä myös minun sänkyni alla.

 

Nuo silmät ja viikset ovat lumoavat! 

Kolmevuotias komistus lempipaikassaan.

Ja kyllähän siellä juhlilla oli toinenkin henkeäsalpaava ihanuus! Kunpa kamera
vain olisi tarkentanut Ilonaan eikä kahvipannuun. Joskin kohdistus on melko
hupaisa tällä tavalla. Ihan vain kuvasin kahviasetelmaa, kun yhtäkkiä
pöytään saapui juhlavieras tsekkaamaan, onko kakkua vielä jäljellä.

Ilonaa kuvatessani olen huomannut, että mustaa turkkia on vaikea
saada näkymään niin, ettei se samenisi. Onneksi Ilonan sisäinen
sädehtivyys näkyy silloinkin, kun asetukset ovat vähän hassut.

Tässä turkin samettimaisuus näkyy hieman paremmin.
Ilonakin tykkäsi päivänsankarin valitsemista leikeistä.

 

Ilonasta tosin tuntui, että leikkihetkiä tarkkailtiin...

Johan nyt, kun paparazzi ei millään jätä rauhaan!

Kiitokset vielä Analle, Zetorille ja Ilonalle kivoista kesteistä, ja terveisiä muille vieraille! Kissajuhlat ovat hauskempia kuin Putte-possun nimipäivät konsanaan, sillä puheenaiheet eivät lopu ikinä kesken eikä tarvitse pönöttää kankeasti kolttu päällä, vaan voi mönkiä rauhassa lattialla kissoille kujerrellen. 

Kissojen ihastelu kuuluu tietysti myös arkeen, ja seuraavana päivänä suhautin pyörällä Amen ja Tuiken luo. Se olikin melkoisen yllättävä visiitti, jonka pääasiallisesta sisällöstä teen vielä erillisen jutun, mutta Kissain taidekuvat Oy -osio kuuluu ehdottomasti tähän postauksen. Vai mitäpä tuumaatte näistä Ame-hetkistä, jotka tallentuivat PowerShotini muistikortille?

 

Ame huomasi, että sää oli mitä mainioin pienelle reippailulle.
Niinpä lähdimme neitosen kanssa kävelylle lähimetsään.

Pöpelikössä mentiin eikä meinattu! Kuvaaja oli vähällä pudota kelkasta.

Mitä? Haukkuiko jossain koira? Ame tahtoi mennä tapaamaan Tessua.

Onneksi oli myös aikaa poseerata.

Tässä tarkkaillaan lähestyvää kevättä.

Lopuksi Ame vielä katsoi hymyillen valtakuntaansa.
Edessä on pian monta kesäistä tutkimusmatkaa!

Kiitos kaikille kauniille malleille fotoshuuteista! :) Seuraavaksi linssi suunnataan taas kohti Hupsujen karvaisia kuonoja, pörheitä masuja ja tumppumaisia tassuja...

Haaveissa Oscar tai pari

Alkuvuodesta on vietetty vaikka minkälaisia juhlapäiviä, mutta Nupun ja Jujun arki on ollut tavallista perustaaperrusta. Amor-niminen angorakissa ei ampunut tänäkään vuonna ystävänpäivänuolta Jujun peppuun, eikä Nuppu saanut sonnustautua vanhojen päivänä pastellinsävyiseen kimallemekkoon. Penkkarinameja ei kattimateille tipahdellut, ja kiinalainen uusivuosikin toi mukanaan vain rämäpäiset rettelöijäapinat. Nupun ja Jujun mielestä olisi ollut jo hiihtoloman aika, mutta palveluskunta vain jatkoi sinnikkäästi töissä ramppaamista. Tilanne näytti melko masentavalta, kunnes eräästä ihan tavallisesta päivästä tulikin yhtäkkiä Hupsujen juhlaa: saimme nimittäin ihka ensimmäisen fanipostimme ja pääsimme seuraamaan, kuinka Jujusta ja Nupusta syntyi vaihe vaiheelta upea taideteos Vitruviuksen hengessä:

 

Kiitos vielä Höpsöjen ihanalle fanille päivämme ja viikkomme piristämisestä! 

Taulu on huippuhienosti piirretty, ja siihen on vangittu taitavasti myös Jujun ja Nupun persoona. Juju näyttää siltä kuin se huiskauttaisi pian häntäänsä ja naukaisisi emolle koulutuspyynnön. Nuppu taas kököttää somasti rusetti kaulassaan ja odottaa selvästi flirttiä Rufukselta. En osaa itse piirtää kuin tikku-ukkoja ja vasemmalle katsovan hevosenpään, mutta minäkin halusin tehdä jotain taiteellista. Niinpä ryhdyin Felliniksi ja ohjasin Nupusta ja Jujusta elokuvan musiikkeineen kaikkineen. Samalla toteutin myös toisen lukijatoiveen: kissojen My Day -postauksen, joka on hautunut mielessäni jo pidemmän aikaa.

 Milloinkas ne Oscar-pystit jaetaan? Juju haluaisi ehdolle parhaan kollipääosan kategoriassa.

Elokuvamme on kuusi ja puoli minuuttia pitkä, eikä niin lyhyeen pätkään saa mahtumaan kuin pikkuruisia makupaloja sieltä täältä. Valitettavasti tämän kissaemon iMovie-taidot ovat kouluarvosanalla vasta kuutosen luokkaa, joten kotikutoisuus leimaa vielä videotamme. Vaikka filmi on osittain tekstitetty, suosittelemme kääntämään volyymit kaakkoon, sillä musiikit on valittu huolellisesti netin copyright-vapaista viisuista ja kilinöistä. Mukana on myös aitoja ääninäytteitä Nupusta ja varsinkin Jujusta, joka sanoo melko monta kertaa ”maa”. Arvoitukseksi tosin jää, onko kyseessä Suomi, Kiina vai kenties Uruguay. Mutta pidemmittä puheitta itse videoon:

Nuppu ei tarvitse Oscaria (onhan sillä Ruffe), mutta se puki jo kaulaansa rusetin fani-
taideteoksen innoittamana. Neidistä tulee varmasti punaisen maton kuvatuin kissatähti!

Vitruviuksen kissat

Jos roomalaisen keisari Augustuksen hoviarkkitehti olisi aikoinaan nähnyt Nupun ja Jujun, italialaiset euron kolikot saattaisivat olla nykyisin hyvin erinäköisiä. Sen sijaan että niissä pönöttäisi alaston mies ympyrän ja neliön sisällä, lantteja saattaisikin koristaa Leonardo da Vincin laatima hahmotelma ihannemittasuhteet omaavasta katista. Taiteen ystävät ympäri maailman matkaisivat Venetsiaan ihailemaan aitoa luonnosta Vitruviuksen kissasta, jonka kaunismuotoinen vartalo hipoisi täydellisyyttä.
 

Kissa tietäisi itsekin olevansa taivaan lahja taiteelle 
ja ottaisi avosylin vastaan kaiken glorian.

 

Mutta höh, mitä jos Leonardo olisikin innostunut hahmottelemaan viereisen
gallerian seinälle vaihtoehtoisen Vitruvius-ihanteen, joka näyttäisi tältä?

Minun mielestäni olisi vain hyvä, että ihanteita olisi kaksi. Oikeastaan niitä voisi olla kolme, neljä tai viisikin, sillä kauneus on tunnetusti katsojan silmässä. Se, mikä saa toisen pupillit kilisemään pinkkeinä glittersydäminä, saattaakin aiheuttaa jonkun toisen sarveiskalvolle epämääräistä kutinaa ja punoitusta. Onneksi taidetta on jokaiseen makuun, ja Nuppuvius ja Jujuvius päättivät ottaa siitä kaiken ilon irti:

Nuppu on renessanssin suurkuluttaja. Sen yksi

huippuhetki oli, kun wanha kunnon Leonardo

ikuisti sen maalaukseensa Nuppu Lisa.

Juju taas arvostaa eniten hollantilaisia mestareita kuten Rembrandtia.

Tämän taulun nimi on tietenkin Tohtori Jujun yövartio.

Tässä freskotaiteen malliesimerkissä Pyhä Nuppu kiittelee
maailmankaikkeutta, koska sen masu on pysynyt niin hyvänä.

Jujuviukselle tuli kiire näyttää, että silläkin on ihan puhtaat pögät,

 vaikka se popsikin tässä joskus vähän liikaa katkarapuherkkua.

Ookkei, uskotaan, mutta mitä tapahtui niille ihanteellisille

mittasuhteille? Peppu on nyt aika iso suhteessa päänuppiin.

Nuppuvius ei väheksy nykytaidetta, olihan se hyvää pataa myös Andy Warholin kanssa.
Tässä Nuppulyn-nimisessä värivedossarjassa on kaunokaisia jokaiseen makuun.

 

Jujukaan ei ole mikään yhden sävyn katti. Eikä se karta edes pastelleja.

Koska Nuppu ja Juju ovat selvästi maalauksellisia ja kuvauksellisia kissaviuksia, ne saavat nyt esitellä itsensä joka puolelta tulevien sukupolvien taiteilijoita varten. Loistoidean kissojen täsmällisiin rakennekuvauksiin sain taiteellisesti lahjakkaalta kummitytöltäni. Hän toi meille viime visiitillään upean taulun Nupusta ja Jujusta, mutta oli joutunut selaamaan blogiamme pitkän tovin ennen kuin Jujusta oli löytynyt kuva, josta saattoi ottaa mallia vasemman kyljen kuviointiin.

 

Kovin ovat katit taas näköisiä! Nuppu pelaa hyväntuulisena
palloradalla, kun taas Juju piileksii sängyn alla.

Koska näköhavainnot Jujusta ovat lapsiperhevierailujen aikaan aina minimissä, herra saa aloittaa shown:

Jujun oikea kylki on iisipiisi: sitä koristaa iso J-kirjain, jota on ihasteltu viimeksi joulukuussa.

Tältä näyttää Juitsipuikulan vasen kylki. Arvatkaapa, mitä toffeeläiskät esittävät?

Mummi Poppanen hoksasi, että Juitsihan kantaa mukanaan söpöä marsua!
Ehkä ZiwiPeak-ruoka on sittenkin Guinea pigiä niin kuin eläinlääkäri tämän
eksoottisen ruokamerkin papereihimme aikoinaan tavasi...

Tällainen on Juippapötkyn selkäpuoli ja villapöksyt.

Herra Kaunispoika etuvasemmalta. 

Herra Kaunispoika edestä. Kuvaaja taisi heittää 
tässä kohden kameran takaa hillittömän marsuvitsin.

Herra Kaunispoika viistosti oikealta. Tämä on emon lempparikuva.
Se, joka saa polvet pettämään ja pusukoneen käynnistymään.

Tässä Juju istuu Hupsuttamon valppaana vahtikissana.

Nuppu näyttää melkeinpä samanlaiselta karvahattaralta, katsoi sitä mistä suunnasta tahansa, mutta se ei ole mikään syy olla esittelemättä neitoamme tuleville da Vinceille.

  

Nuppua kuvatessani huomasin, että sillä on tapana istua paljon, jolloin sivukuvat
eivät onnistu. Onneksi sain peffan nousemaan palloa ja paplaria heittämällä.

Tässä on Nupun oikea kylki hetkeä ennen kuin vetovoima kiskoi taas takamuksen parkettiin.

Neppu ja peppu mattoon liimattuina.

 

Tältä Nuppu näyttää vertikaalisessa kaksijalkaseisonnassa.

Ja tässä vielä lähikuva neidon unelmoivasta katseesta.

Jos lukijoistamme löytyy vermeerejä, michelangeloita tai muuten vain luovia yksilöitä, olisi superhauska nähdä, millaisia potretteja Nupusta ja Jujusta loihditaan. Jos edes yksi sellainen saapuu sähköpostiimme tai plopsahtaa postiluukustamme, lupaamme pistää blogissa pystyyn oikean taidenäyttelyn. Tempaukseen mukaan halajaville Juitsi antaa yhden davincimäisen vinkin tassun ihanteellisesta mitasta:

Kissan kyynärän mitta varvastupsusta korvanjuureen
on lähes puolet kissanruikaleen kokonaispituudesta.