Kevättä tassuissa!

Aika on hassu juttu, sillä toisaalta se rientää kuin huippuunsa viritetty gepardi, mutta toisaalta talvikuukaudet ovat mataneet kaulaa myöten lumessa jo ikuisuuden. Nuppua ja Jujua se ei ole niin haitannut, sillä ne ovat voineet nautiskella lämmöstä niin pönttöuunin äärellä kuin henkilökunnan välittömässä läheisyydessä. Jujusta varsinkin on tullut todella taitava asettelemaan emoa oikeaan paikkaan ja oikeaan asentoon: ei jää epäselväksi, mitä Juju haluaa, kun se alkaa hyöriä ympärilläni määrätietoisen näköisenä ja kaapii sohvaa ja vilttiä. Sitten se lähestulkoon taivuttaa jalkani koukkuasentoon, heittää viltin niiden päälle ja mönkii autuaana telttamajoitukseen päiväunille. Ei ole kerta tai kaksi, kun olen osallistunut työpalavereihin erittäin epäergonomisessa mutta sitäkin lämpöisemmässä asennossa, varsinkin kun välillä teltassa on loikoillut toinenkin karvapatteri. Ja jos se ei ole teltassa, se on iilimatona kylkeäni vasten.

 

Saanko esitellä: Lämmin...

  

...ja Tosi Lämmin!

 

Kevään saavuttua työpiste on näyttänyt välillä tältä.

Katit ovat toki tehneet talven aikana paljon muutakin kuin köllötelleet. Meillä on tullut nyt täyteen reilusti yli vuosi täällä Itäsen Hupsuttamon maalaismaisemissa, eivätkä suuret tilat ole menettäneet viehätystään: Kissat juoksevat päivittäin häntä putkella kerroksesta toiseen niin, että töminä vain kuuluu. Vaikka Nuppu laskeutui portaat pitkän aikaa pienillä rauhallisilla pupuhypyillä, sekin osaa nykyään lönköttää ne alas vauhdikkaasti ravaten, vaikka henkilökuntaa vähän kauhistuttaa.

 

Nuppu on todellinen yläkerran typykkä, kun taas Jujun valtakuntaa on ihan koko talo.

Kaikkein hauskinta kissoista on lähteä tutkimusmatkalla kellariin, jossa on koettu muutamia ikimuistoisia seikkailuja. Itäisen Hupsuttamon alkuaikoina Juju onnistui luikahtamaan sinne omin päin, ja olin aivan kauhuissani, kun en löytänyt sitä mistään. Lopulta tajusin mennä etsimään sitä kellarista, ja saunan oven alta minua puikahti vastaan iloisen näköinen Juippi, joka ei yhtään ymmärtänyt, miksi jälleennäkemisemme oli niin riemukas. Toisella keralla meni aivan toisinpäin: minä olin tietämättäni hävinnyt Jujulta, ja suihkussa vähän säpsähdin, kun näin silmäkulmassani vilauksen jostain karvaisesta toffeelaikukkaasta otuksesta, joka tuli minua etsimään. Samassa tajusin toisen ei-niin-hauskan asian: olin unohtanut pyyhkeeni yläkertaan. Yritin neuvoa Jujua hakemaan minulle pyyhkeen tai hälyttämään edes apua, mutta se vain katsoi minua ovensuusta veijarimaisen näköisenä ja töpötteli korrektisti toisaalle, kun kääriydyin läpimärkänä collegepaitaani.

”Ja arvatkaapa oliko se viimeinen kerta, kun mama teki saman mokan?
No eipä tietenkään, joten nyt sillä on aina varapyyhe siellä kellarissa.”

Kellariakin kivempi paikka Jujusta on kuitenkin yläkerran
sivu-ullakko. Harmi vain, että isikissiltä on vähän väliä ”avain hukassa”,
eikä sinne pääse läheskään joka päivä.

Justus-marakatti on harrastanut myös puiden latvoissa kiikkumista...

...remontointia...

 

...petaamista...

 

...ja ulkoilua! Eikä tämän kissan ulkoiluttaminen ole paikallaan seisoskelua,
vaan emokin saa laittaa kunnolla töppöstä toisen eteen pysyäkseen vauhdissa.

 

Kevään superiloinen asia on, että Jujulle on kertynyt niin hyvin
painoa, että valjaiden masuhihnaa täytyi höllentää!

 

Myös Nufnuf on käynyt tekemässä lumeen söpöjä tassunpainanteita.

 

Lentomatkailukin on ollut taas keväällä in, sillä emo tilasi netistä jotain epäoleellista, jonka mukana tuli kuitenkin Jujulle jotain erittäin oleellista eli hieno lentokone:

 

Stuertteina on nähty niin iskä kuin emokin mutta myös Mummi Poppanen!

 

Kävi nimittäin niin, että emo (kuvassa) lähti työmatkalle
 Bolognaan ja tassutteli sieltä vielä (luotijunalla)
Roomaan isikissin kera lomalle. Ihan ilman kisuja!

Nupulla ja Jujulla oli onneksi kivaa mummin ja kummisedänkin seurassa, ja nyt pääsiäislomalla olemme sitten paikkailleet yhteisen ajan aukkoja olemalla entistäkin tiiviimmin yhdessä.

Toivottavasti teillä kavereillakin on ollut
ihanan untuvainen ja aurinkoinen pääsiäinen! <3

Loppuun vielä pahoittelut siitä, että bloggaaminen on jäänyt niin vähäiseksi. Yksi syy on ollut se, että Hupsuttamossa on taas kirjoitettu kirjaa. Olemme aina perinteisesti raportoineet, kun Nuppu ja Juju ovat onnistuneet muusailemaan uuden käsikirjoituksen, ja nyt sellainen on taas putkessa. Sonja-hevoskirjasarjan näillä näkymin viimeiseksi jäävä osa ilmestyy elokuussa, ja tässä siitä vähän jo esimakua Kustannus-Mäkelän katalogista:

Nuppu ja Juju ovat jälleen kerran pitäneet emon lämpöisenä ja tyytyväisenä kirjoitusprosessin ajan, ja niiden vaikutuksesta tähänkin tarinaan ilmestyi sivuhenkilöiksi mitäpä muita kuin kissoja! Kerromme sitten elokuussa kirjasta lisää ja järjestämme arvonnankin, jos sarjan ystäviä yhä löytyy! :)

Ripsuvaa pääsiäistä vielä kaikille ja onnellisia kevätpäivä! <3

Avarassa luonnossa

Juhannusaamussa oli tänä vuonna erityistä taikaa. Linnut liversivät, aurinko paistoi, naapurit olivat mökillä ja Hupsujen kotitalon sininen ovi avautui vihdoin myös kateille. Aamukahvin kulautettuani kysyin, kuka olisi se rohkea karvapallero, joka lähtisi nuuhkimaan kesän tuoksuja vehreälle pihamaalle. Nuppu kipitti kiireesti korituolin alle piiloon, mutta Jujua poltteli päästä tsekkaamaan, mikä on se outo paikka, jonne emo ja isikissi aina vähän väliä häippäävät. Niinpä se antoi pukea valjaat ylleen ja tassutteli suorinta tietä kuistille.

 

Nyt ei nähty mitään pelokasta kiikkaamista,
vaan Juju lähti heti laskeutumaan rappusia.

    

Se puski määrätietoisesti terassille ja kohti näköalatasannetta.

  

Laakealta kalliolta oli hyvä katsella pihaa. Emo selitti,
että kaikki, mihin aurinko osuu, on Jujun valtakuntaa.

”Koko viidakkoko?” Juitsi kysyi, ja niin juuri, koko viidakko!

    

”Okke, okke”, Juju tuumasi ja mietti hetken.

Ei siinä sitten muu auttanut kuin lähteä tarkastamaan tiluksia.

Juju harppoi pitkällä askeleella pitkin valtakuntansa reunoja.

Jos hännästä voi jotain päätellä, pikku kisulla oli tosi kivaa.

 

”Onpas täällä ihanan pehmeät ja hyväntuoksuiset matot!”

Juju ulkoili pitkän aikaa, ja sisälle päästyään se rojahti ihan väsyneenä eteiseen lepäämään. Ehdin jo säikähtää, että olimme reuhtoneet kerralla liikaa, mutta pienen huilihetken jälkeen Juju palasi ovelle pyytämään uutta viidakkoviipotusta!

 

Ja totta kai me viipotetaan, kulta!

Kun Juju nauttii elämästä, emokin kehrää täysillä!

Juju kävi ulkona juhannuspäivänä kokonaista neljä kertaa, mutta seuraavana aamuna olin ihmeissäni, kun se ei halunnutkaan pukea valjaita tai lähteä ulos. En halunnut tietenkään painostaa mihinkään, koska ulkoilun pitää olla vapaaehtoista ja kivaa. Salaa minua silti vähän harmitti, koska olisin niin mielelläni taas seikkaillut pienen kissanpoikaseni kanssa. Illan suussa odotti onneksi ihana yllätys: ovelta kuului Jujun naukaisu, ja kun menin eteiseen, pieni poitsu katsoi minuun vetoavasti ja antoi tassua. Kun otin valjaat ja kysyin, haluaako Juitsi ulos, se  puski valjaita niin, että pää melkein sujahti itsestään lenkin läpi. Valjaat olivatkin päällä hetkessä ja Juitsi taas tutkimusmatkalla!

 

Illalla viidakossa olikin ihan uudet äänet ja tuoksut!

Seikkailimme ainakin puoli tuntia ja bongasimme jopa sammakon. Myös pihamme ”Mösjöö Mössöksi” nimetty vesimyyrä oli vauhdissa, mutta herrasmiesmäinen Juju vain katseli valppaasti valtakunnassaan ahertavien kansalaisten puuhia eikä puuttunut niihin. Kaikkein onnellisin olin, kun istuimme Jujun kanssa yhdessä kuistin rappusilla ja lempeä iltatuuli leyhytti turkkiamme. Vaihdoimme halipönkyn ja sovimme, että tämä on meidän uusi ihana kesäjuttu. Maman ja Justuksen laatuaikaa!

Toistaiseksi Nupun kanssa laatuaikaa on vietetty sisätiloissa,
mutta nyt silläkin on uudet valjaat, joten kuka tietää, vaikka
Nöpiskäinenkin saataisiin vielä viriteltyä viidakkomoodiin!

 

Ja jos ei, niin tämä katti ulkoilee kahdenkin edestä!

 

Ihania kesäpäiviä ja lomasesonkeja, kamut!💖

Kiva kalenterikyläily

Viime vuonna Hupsuttamon seinää koristi itse tekemäni valokuvakalenteri, joka kiidätti meidät joka kuukausi johonkin menneeseen matkakohteeseemme. Heinäkuun kuvassa poseerasi sveitsiläinen ammu kello kaulassaan, ja lokakuussa seikkailtiin heidelbergiläisessä lehtimetsässä. Tänä vuonna pääsemme vielä ihanampiin tunnelmiin, sillä tokihan meillekin hankittiin Amen ja Tuiken organisoima kissablogikalenteri, jonka uumenissa piileskelevät niin Nuppu ja Juju kuin monet ystävämmekin!

 

”Kiitos, Ame ja Tuike! Superhieno tuli!”

Tammikuun blogikissa Pesonen on jo täydessä vauhdissa!

Hupsujen omaan kuuhun on vielä aikaa, joten Nuppu lupasi esittää
kalenteriposeeraustaan livenä niin usein kuin emo haluaa.

Koska bussi kulkee nykyisin hurjan paljon nopeammin kuin Kusti polkee, halusin käydä hakemassa omat kalenterini suoraan Amelta ja Tuikelta joulunalusviikolla. Hyvästä opastuksesta huolimatta nousin reteästi väärään bussiin ja ajelin Pikkukissan ja Piipittäjän kotikulmille hieman mutkien kautta. Minut otettiin siellä kuitenkin iloisina vastaan, ja sain heti kynnyksen yli astuttuani syliin pikkuruisen Amen. Ja voi miten pieni se olikaan räggärinmötkäleisiin verrattuna!

 

Ame kiipesi pöydälle ja yritti näyttää IIIIIISOLTA,
mutta oikeasti kyseessä on söpö pikku lilliputti.

Tuike oli aluksi kuin ei olisikaan, mutta herkkujen avulla
tämä hellyttävä piipittäjä saapui tekemään kanssani tuttavuutta.

Oli hauska huomata, miten leikkisä ja seurallinen kissa Tuikesta
kuoriutui, kun alku-ujous oli karistettu.

Ame taas oli rohkea ja reipas temppukissa Jujun tapaan.
Ei ole ihme, että molempien lempiherkku on Hau Hau Champion.

Oli mahtavaa tutustua näihin persoonallisiin kaveruksiin, mutta visiitin ehdoton huipennus odotti aivan lopussa: Ame halusi lähteä saattamaan minua bussille. Se kipitti ovelle, eivätkä valjaat vieneet siltä jalkoja alta - päinvastoin! Silmäni melkein putosivat kuopistaan ja pomppivat rappuja alas, kun Ame tepsutteli portaat monta metriä edellämme ja näytti tietävän tasan tarkkaan, mihin se oli menossa. Vaikka ulkona oli pimeä joulukuun ilta, Ame suorastaan puhkui intoa ja reipasta urheilumieltä.

 

Huomatkaa Pikkukissan herttaiset tassunjäljet lumessa! <3 

Fiksut kissat ulkoilevat valot päällä.

Poseeraaminen sai riittää, sillä Amella oli menohaluja.

Ame olisi halunnut viedä minut kivalle luontoreitille,
mutta bussipysäkki oli valitettavasti toisella suunnalla.

Jännimmissä kohdissa Ame tarkkaili maailmaa
sylistä käsin, mutta sitten mentiin taas!

Enpä ole koskaan nähnyt yhtä reipasta kissaulkoilijaa saati päässyt taluttamaan kissaa fleksissä. Kiitos siis Tiukelle, kun sain ihanan, uuden kokemuksen! Minusta tuli hetkessä Amen ja Tuiken superfani, ja siksi haluan tämän postauksen päätteeksi ottaa vielä osaa heidän joulukalenterikilpailuunsa. Samalla kannustan teitä muitakin osallistumaan! Aikaa on loppiaiseen saakka, ja osallistujien kesken arvotaan kaksi palkintoa. Ame ja Tuike kysyivät, mitä muita tehtäviä kissoilla on kuin joulukalenterissa läpikäydyt toimenkuvat. Nuppu keksi heti yhden uuden tehtävän, joka on erityisen lähellä sen sydäntä: kissan vastuulla on olla palvelijan kauneudenhoitaja. Nuppua vähän säälittää, että minulla on kovin mitättömät töpöripset, joten se istuttaa lähes päivittäin silmieni reunuksiin pitkiä kissankarvoja. Viimeksi eilen vasenta silmääni kaihersi töissä niin pahasti, että jouduin kiiruhtamaan peilin ääreen sitä ronkkimaan. Yllätys ei ollut suuri, kun silmästä löytyi valkoinen lisukeripsi à la Nuppu.

 

Nuppu huolehtii myös emon tassujen, otsan ja poskien kuorinnasta
paremmin kuin ainutkaan kinnas, litku tai sörsseli.

Kiitos vielä Tiukelle, Amelle ja Tuikelle kissablogikalenterin organisoinnista ja kaikille osallistujille hienoista kuvista! Tätä kalenteria kelpaa katsella koko vuoden ajan! <3

Ihan pihalla!

Meneillään on kesän toistaiseksi kaunein viikko. Aurinkoa on riittänyt, ja leppeä kesätuuli kutitteli kivasti kasvojani, kun kävimme lounaalla merenrannalla. Mietin, mahtaisivatko kissatkin nauttia yhtä paljon nassua hellivästä tuulenvireestä, mutta kyseinen tuntemus jää valitettavasti uupumaan Nupulta tänä kesänä. Vaikka sen tassut ovat pysyneet kunnossa, en halua ottaa turhia riskejä kuskaamalla Neiti Kesäheinää siitepölyjen armoille. Juippazuipalla sen sijaan ei ole ainuttakaan tekosyytä, miksei se voisi näyttää söpöä pikku kuonoaan ulkomaailmalle. Niinpä oli selvää, kuka lähtisi tänään kanssani nurtsia valtaamaan.

 

Ennen kuin Puippana ehti sanoa ”puu” tai edes ”mouuuu”,
se kaapattiin valjastettuna kassiin kuin harvinainen pokémon.

 

Avasin pihanurmella kantokassin ja naksautin hihnan valjaisiin.
Sitten oli aika päästä Puipero pihamaata tamppaamaan.

 

Aika kului, mutta Jujulla ei ollut kiire mihinkään. Niinpä ehdin selvitellä
solmuun menneen hihnan ja höpötellä ujolle pojalle rohkaisevia sanoja.

Meillä ei ollut kiirettä, mutta aloin hieman huolestua, sillä Juju vaikutti
olevan totaalijumissa enkä oikein tiennyt, miten saisin sen buutattua.

 

Ctrl + Alt + Delete -toimintoa ei kuitenkaan tarvittu, sillä Jujun äänitorvi pelasi
moitteettomasti ja toitotti maailmalle räggärien riipivää rääkkäyshuutoa.

 

Kun sireeni vähäksi aikaa vaimeni, kerroin Jujulle, ettei hätä ole tämän näköinen.
Mama ei anna mitään pahaa tapahtua pienelle pojalle. En tiedä, uskoiko se sanaakaan.

Juju suostui vielä kurkistamaan ulos turvapaikastaan.
Silloin se näki pelottavia ruohotupsuja ja oudon valoilmiön,
jota auringoksikin sanotaan. Juipin viiksetkin väpättivät,
mutta tuskin tuulenvireestä.

Okei, okei, okei, okei... Kyllä mama tajuaa, ettei ulkoilu ole kivaa,
eikä ole pakko, jos ei kerran halua. Herra vetää nyt syvään henkeä...

 

...ja menee pikkuruiseksi reppanapalloksi sinne kassin perukoille.
Emo vetää vetskarin umpeen, ja sitten painutaan omaan kotikoloon.

 

Juju sai sisällä herkkuja palkinnoksi ulkoilusta. Se antoi mamalle kaiken anteeksi,
henkäisi helpotuksesta ja vääntäytyi sängyn alle näin raukean näköisenä.

Vaikuttaa siltä, ettei Jujusta taida koskaan tulla valjastelukattia, mutta ei se haittaa. Sisälläkin on kiva touhuta vaikka tähän tapaan:

 

No niin, nyt on taas Pikkukissi elementissään! Hyp hei ja hoplaa!