Voita ”Sonja ja lumen hevonen”!

Joitakin viikkoja sitten postiljooni raahasi meille vapisevin hauiksin laatikon, joka sisälsi viisitoista Nupun ja Jujun muusuuden hedelmää. Niitä oli odotettu pitkään ja hartaasti, ja meille kaikille tuli kovin epäuskoinen olo, kun loota vihdoin saapui. Ennen avausseremoniaa Juju halusi nousta hetkeksi kukkulan pörröturkkiseksi kuninkaaksi:

 

Mitä ihmettä laatikosta paljastuisi?!

Helpotus oli suuri, kun ”Pörröturkkien rallin” sijaan boksissa nökötti
tekijänkappaleita uunituoreesta romaanistani ”Sonja ja lumen hevonen”.

Vinkkasin teille lähes vuosi sitten, että Sonja-sarjaan oli tekeillä kolmas osa. Kirjoitin romaania joululomalla, nakutin sitä kylminä tammi- ja helmikuun iltoina, jatkoin tarinointia pääsiäislomalla ja valoisina kevätviikonloppuina, kunnes vihdoin ja viimein sain käsikirjoituksen valmiiksi. Puunasin romaania kesälomallakin, ja kun luin elokuussa taittovedoksen, ymmärsin, miksi tekemistä oli riittänyt: seikkailua oli hersynyt 339 sivun verran!

 

Ei lopu Nupultakaan lukeminen kesken!

Nyt kirja on siis valmis, ja olen jopa bongannut sitä kirjakaupoista. Tuntuu paitsi jännittävältä myös hiukan pelottavalta nähdä oma hengentuote hyllyllä miljoonien muiden opusten ohessa. Ostaakohan joku oikeasti minun kirjani? Ja onnistuuko tarina ilahduttamaan lukijaansa? Saankohan vielä kirjoittaa neljännenkin osan?

 

Muusat ainakin lupaavat jatkaa inspiroivaa kehräystään!

Koska olemme arponeet kirjojani blogissa aiemmin, haluaisin tehdä niin tälläkin kertaa. Arvottavana on siis yksi kappale ”Sonja ja lumen hevonen” -kirjaa, ja kuka tahansa saa osallistua kommentoimalla tämän postauksen alle tai Facebook-päivitykseen. Muista laittaa mukaan sähköpostiosoitteesi (jos emme tunne ennestään), niin saan yhteyden, jos voitto osuu kohdallesi. Vaikka romaani on Sonja-sarjan kolmas osa, se ei vaadi aiempien osien tuntemista, ja lukijaksi sopii kuka tahansa, joka pitää eläimistä ja jaksaa lukea pidemmänkin tarinan. Mukana on jännitystä, joulukatrilli, lunta, aaveita, seurustelusuhteita, kaverisolmuja ja tietenkin hevostelun ihanuutta. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 18.11. klo 20:00 asti, ja arvonnan suorittaa H-hetkellä fiilisten mukaan joko Nuppu tai Juju. Ilmoitamme voitosta viimeistään seuraavana päivänä, ja romaaniin on mahdollista saada omistuskirjoitus.

 

Kirjan esilehdelle on painettu omistuskirjoitus rakkaalle heppaystävälle,
joka on esiintynyt usein tässäkin blogissa ja jonka ansiosta Sonja päätyy
uudessa osassa issikan kyytiin....

Ja tässä on se hurmaava hymy, josta puhun! :-D

Sonjasta saa ilomielin kysellä kommenteissa (ei ole pakko ilmoittautua arvontaan) - ja olisi huippukiva kuulla, jos olet sarjaan joskus törmännyt ja ehkäpä siitä pitänyt.

Onnea kaikille arvontaan – ja mukavia marraskuun päiviä!

 

Meidän kalenterikuu on omistettu Marraskuun murusten Ruffelle,
joka on sydämessämme nyt ja ikuisesti. Tässä kuvassa Nuppu lähettää
suukkoja ja ikävämihhausta pilven päälle.

Kirjallisia tunnustuksia

Hyvä on, myönnetään. Tänne Hupsujen vakavamieliseen blogiin vilahti viime lauantaina pieni valkoinen valhe, jota ei voi jättää oikaisematta. Niin kaunis, fiksu ja filmaattinen kuin Nuppu onkin, ura Havaijilla Itty Bitty Sandalsin keulakuvana oli silkkaa toiveajattelua ja kissaemon vilkkaan mielikuvituksen tuotetta. Olihan meidän pakko päästä kerrankin vähän aprillaamaan, eikä kukaan onneksi tainnut kovin pahasti suuttua!

 

”Jos suuttui, niin mama lupaa pyytää anteeksi ja juoda
vähän kuravettä päälle. Ja mä voin syödä silliä!”

Mielikuvitus on lepatellut Hupsuttamossa enemmänkin, ja ajattelin uskaltautua jakamaan vihdoin kanssanne salaisuuden: kirjoitin Nupun ja Jujun valvovan silmän alla romaanin ragdolleista, ja se on jo toinen laatuaan. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2014, mutta olen ollut asiasta täällä blogin puolella aika hissun kissun.

 

”Meidän äiskä on tosi ujo markkinoimaan, joten se valjasti mut hommiin.”

Kuten voitte ehkä arvata, Cecilia-sarjaa ei olisi syntynyt ilman kahta karvaista muusaa, joiden vaikutuksen saattaa kirjoissa aistia. Kirjan päätähdessä Ceciliassa on piirteitä niin Nupusta kuin Jujustakin, ja välillä minusta tuntuu, että se on meidän kolmas kissamme, joka tosin touhuilee lähinnä pääni sisällä.

”Kai sä mama tykkäät meistä pään ulkopuolella seikkailevista kissoista silti kaikkein eniten?”

 

”Hmmm. Kirjan alku tuoksahtaa ihan kelvolliselta.”

Olemme viettäneet Nupun ja Jujun kanssa tovin jos toisenkin tämän kirjan parissa. Kissat ovat pitäneet pohkeeni lämpiminä, mieleni hilpeänä ja jäseneni kaikkea muuta kuin kissamaisen notkeina, kun olen kyyköttänyt läppärini ääressä. Nyt Kesätuulten Cecilia on kuitenkin lähtenyt hipsuttelemaan maailmalle ja voimme vain porukalla toivoa, että se toisi iloa lukijoilleen. Ainakin se on kirjoitettu sydän kukkuroillaan Nupun ja Jujun siivittämää kissarakkautta. Koska kirjoihin ei saa mukaan kommenttikenttää, meistä olisi kiva saada palautetta tänne bloginkin puolelle, jos joku teistä lukijoista päätyy kirjan lukemaan.

 

”Mutta jos mamaa kritisoi, se tirauttaa ensin itkut. Sitten se mököttää hetken, kokoaa
itsensä, hilautuu taas läppärin äärelle ja yrittää kirjoittaa astetta paremmin.”

Niin ihanaa kuin kirjoittaminen onkin, nyt on aika pitää pieni paussi, sillä huomisen jälkeen meillä Hupsuilla alkaa kauan kaivattu talviloma! Mummi Poppanen saapuu huomenna Huitsia ja Nöppistä paijaamaan, ja kissoilla alkavat perinteiset lellikkipäivät samalla, kun perheen kaksi kalkkilaivan kapteenia lähtee köllöttämään palmun alle...

 

Vaikka  emme ole menossa Havaijille, toivon, että voimme
vetää jossain vaiheessa jalkaan Itty Bitty Kitty Sandalsit...

Ihanan keväistä viikkoa kaikille ja iloista pääsiäistä! :)

Arjen alku Hupswoodissa

Lokoisa lauantai on autuasta balsamia ensimmäisen työviikon riuduttamalle kissaemolle. Kaksi kesäkoomasta herännyttä aivosoluani joutuivat toimistolla heti käyttöön, ja lomalla lössähtänyt kroppa valjastettiin kavalasti kalorinpolttoon työmatkapyöräilyn merkeissä. Haikein mielin olen siis aamuisin hyvästellyt Nupun ja Jujun ja lähtenyt sitkuttamaan Helsingin aamuvilinään päässäni laite, jonka kissat tutkimustensa päätteeksi määrittelivät ”tötäksi”.

 

On se nyt surullista, että aina jollakulla perheenjäsenellä on päässään ylimääräinen härveli.
Kun yksi pääsee kapineesta eroon, toisesta tulee uusi uhri. Mutta mieluummin toki
minusta kuin Nupusta!

 

Jujukin halusi osoittaa solidaarisuuttaan meille perheen tötterötytöille.

Tunnustan kadehtivani hiukan Nuppua ja Jujua, kun ne saavat hellyttävien arkiaamutouhujemme päätteeksi palata sänkyyn, etsiä sopivan peitonmutkan ja käpertyä jatkopalaunille. Nukkuminen on kuitenkin niille tärkeää, jotta ne jaksavat huolehtia omasta iltatyöstään emon pikku muusakaksikkona. Kun siis räpistelen vihdoin töistä kotiin ja riisun tötän päästäni, kisumisut rientävät tarjoamaan minulle söpöä seuraansa ja ihania inspiraatioitaan.
 

Muusa numero yksi on esimerkiksi valinnut kanssani
ihania värityskuvia, jotta arki ei tuntuisi harmaalta.

Muusa numero kaksi taas on yrittänyt kannustaa minua kirjoittamaan historiallisen metsästysromaanin:

 

Päähenkilönä seikkailisi komea nuori lainsuojaton nimeltä Juju Hood.

Nuorukainen asustaisi Hupswoodin metsässä ja suojelisi sen väkeä
ahnaalta Prinsessa Nuppanalta, joka yrittäisi päästä kaikkien ruokakupille.

Koska Juju Hood olisi paitsi jalosydäminen sankari myös taitava metsästäjä,
se suostuisi vaaroja uhmaten pyydystämään hiukopaloja nälkäisille kyläläisille...

Kas näin! Eikä kenenkään masu enää koskaan murisisi,
sillä yöperhosia riittäisi ihan kaikille. Sen pituinen se satu.

Olin tosi liikuttunut valmiista kirjaideasta, mutta niin jännä ja sympaattinen kuin tarina olikin, luulen, että se toimisi paremmin elokuvana kuin romaanina. Niinpä palasimme Jujunkin kanssa värityskuvien viehkeään maailmaan...

 

”Ei sitten, mama, jos ei bestseller kelpaa. Väritä sitten vaikka tuo sfinksikissa...”

Kissat muusina

Ennen kuin kukaan ehtii säikähtää otsikon kaksiselitteisyyttä, haluan heti painottaa, että tämänkertainen blogimerkintäni liittyy taiteeseen ja muusiin – ei perunoihin ja muusiin. Olen huomannut, että kissoilla on luovuuteeni merkittävä vaikutus. Kehräyshurina saa aivorattaani pyörimään (hitaasti mutta varmasti), näytön takaa pilkottavat korvat luovat juuri oikeanlaisen tunnelman, ja pienet silkkisen pään pökkäykset rohkaisevat minua jatkamaan silloin, kun olen jo valmis luovuttamaan. Palleroiset muusani ovat aina läsnä, kun kirjoitan, ja osallistuvat usein puuhaan itsekin. Kerran silmäni välttäessä Nuppu oli ystävällisesti aloittanut tarinan puolestani. Avauslause kuului: ”Cd 4”. Harmi vain, että teemana oli talvi eikä musiikki.

Muusa paitsi inspiroi myös editoi.

Ilman muusia tätäkään blogia ei olisi.

Toisinaan muusuus menee hieman överiksi. On vaikea kirjoittaa, kun Juju räpeltää viidettä kertaa koneen sammuksiin tai yrittää nakertaa leikkisästi sähköjohtoa. Maalaamisen vaikeusaste taas kasvaa huimasti, kun kankaan päällä rötköttää selällään kultaisennoutajan kokoinen (ja oloinen) kissa, joka kaipaa masuunsa rapsutuksia ja suukkoja. Pienet mutkat matkassa eivät minua silti haittaa, sillä loppujen lopuksi kissojen hupsuttelu on taidemuodoista parhain!

Hyvää muusuutta. Näin se toimii parhaimmillaan.

Tästäkin näystä vielä inspiroituu.

Tässä taiteilijalle tulee jo pahoja aavistuksia...

Muusuus gone bad. Mutta kuka muusa nyt jaksaisi olla aina eteerinen?