maanantai 29. huhtikuuta 2019

Sietämätön sisustaja

Suurimman osan vuorokaudesta Juju on lainkuuliainen kissakansalainen. Se käy diskreetisti hiekkaklosetissa, sukii turkistaan pahimmat röhnät ja maksaa söpöydestään tuntuvia halipusuveroja. Viime aikoina pojankloppi on kuitenkin keksinyt uuden ajanviettotavan, joka saa niskakarvani hieman pörhistymään. ”Voiko vanutuppomainen räggäri muka olla kovin paha raggari?” kuulen teidän kysyvän, ja vastaus on ”no arvatkaapa vaan!” Peltipoliisi onnistui tänään taltioimaan Juitsilaisen hurjastelun hämmästyttäväksi kuvasarjaksi, jota ei voi katsoa päätään pudistamatta ja kieltään naksuttamatta:
 
Oi, miten nätti pikku kisulainen. Siniset simmut, harottavat viikset ja silkkinen kauluri.

Mutta mikäs ihme sen tassua vaivaa? Ei kai raksu mennyt varpaiden väliin?

Ei, vaan söpöläinen asettelee verhot nätimmin!

Öö? Juju, hei! Kyllä ne oli jo hyvin!

Tässä vaiheessa alkaa myttääminen ja ryttääminen!

Juju joko keskittyy verhojen vaivaamiseen kieli keskellä suuta
tai sitten se näyttää toruvalle emolle kieltä.

Juuri kun luulet, ettei homma voi mennä pahemmaksi,
tuhoeläin venyy uusiin ulottuvuuksiin.

Juju keplottelee itsensä verhojen taakse, naukuu innosta ja tamppaa pölyjä.

Kun yhden puolen verhot on puisteltu, homma toistuu toisella puolella.

Ja vaikka kuinka haluaisin pitää Huipille aiheesta vakavan puhuttelun...

...päädyn aina antamaan pusun sen täydelliseen suukko-otsaan.

Ja mitä verhoihin tulee, ne viikataan pian tähän tapaan
ja palautetaan takaisin liinakaapin uumeniin.

”Juju 1 – äiskä 0! Adios, kevätverhot!”

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Kujeileva kevätkukka

Pääsiäinen on mämmin ja tipujen kulta-aikaa, mutta meillä on panostettu tänä vuonna suklaamuniin ja pupuihin. Käkättävät noidat eivät ole aiheuttaneet ainakaan toistaiseksi hämminkiä, vaan silkkipallerot ovat saaneet nauttia hauskoista leikeistä, joita ne loihtivat keväisen toivomuskukan avulla.


Juju lumoutui, kun se tajusi, että emo oli suunnannut kohti
toista leskenlehteä oikealta ja poiminut sen mukaansa!

Tämä se on! Alempi on silkkaa hämäystä.
 
Kun tuli aika esittää toive, Jujulle tuli paineita ja se meni sängyn alle.

Niinpä paikalle houkuteltiin kylmähermoisempi kissanroikale.
Nuppu tuhahti, kun ojensin sitä kohti vahingossa hämäyskukkaa!

Onneksi se tiesi itse, kumpi rehu oli oikea toivomuskukka
ja puhalsi sen sammuksiin. Samalla se sulki
siniset silmänsä ja toivoi ikiomaa pääsiäismunaa.
 
Ja kappas! Siinä samassa Nupun kainaloon putkahti Kinder!

Juju yritti elvyttää toivomuskukkaa, mutta Nuppu oli valitettavasti näännyttänyt sen.


Nuppu hautoi hetken munaa kevätauringon porotuksessa,
ja sieltä (tai emon tukasta) tiensä ulos nokki iki-ihana hiuslenksu!

Sellaisen Nuppu olikin aina halunnut!


Pääsiäistyllerömme sinkoili lenksun kanssa ympäriinsä...

...kun joku toinen reppana oli ihan ilman leluja.

Nuppu ei ehtinyt pohtia Jujun tilannetta, sillä se oli
keksinyt yhä hauskemman leikin lenkkariboksissa.
   

Juitsi pyyhki kyynenleensä tai ainakin viiksensä ja tuli kysymään, saisiko sekin osallistua.

 
Eikä Nuppua turhaan pupuksi kutsuta, sillä totta kai se jakoi lelun pikkuveikan kanssa.

Kun lenksu alkoi menettää tenhoaan, Nuppu kuiskutti Jujulle,
että se oli toivonut kukalta Jujullekin omaa Kinderiä.

 
Pieni poika lönkötteli Kinder-jahtiin, ja pian aarre jo löytyikin!

 
Koska Juju on poika eikä siksi haudo, se antoi Kinderinsä emolle.
Ja tällainen pikku apina herkun sisältä sitten putkahti!
 

Jujusta apina oli ihan ookoo, kunnes poitsua alkoi kutittaa ihan kamalasti!

 
Äääh! Kutka, kutka, kutka!!! Päällään seisova rontti olikin oikea kirppusäkki!

 
Nuppu korjasi toivomuskukan läimäyttämällä sitä karvaisella avotassulla.

 
Sitten se esitti uuden toiveen: lisää hyviä ja kirputtomia leluja paitsi
Nupulle ja Jujulle myös kaikille teille kissakamuille ruudun toisella puolen!

 
Täällä näyttää jo oikein hyvältä – toivottavasti sielläkin! Ihanaa pääsiäistä! <3

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Hämärät negamonsterit

Nuppu ja Juju ovat ihania, positiivisia kissoja, jotka osaavat nauttia elämästään. Ne eivät turhia negistele, joten kuvittelin, ettemme voisi osallistua Amen ja Tuiken keksimään negatiivitempaukseen. Tarkoitus oli näpsiä kissoista kuvia, joissa musta olisi valkoista, sininen keltaista ja vihreä punaista, mutta minulla ei ollut aavistustakaan, miten se toteutettaisiin. Niinpä Hupsut saivat hyristä niin optimistisina kuin ne suinkin halusivat. Vaan mitä sitten tapahtuikaan?!
 
Olohuoneeseemme laskeutui loistavin diskovaloin varustettu avaruusraketti,
jonka sisältä mönki ulos kaksi karheaa ja tummaturkkista hurjimusta.

Taustalla oleva hirviö oli selvästi rohkeampi, ja se töni ujomman lajitoverinsa esittäytymään meille.

Pahatapainen mörökölli oli nimeltään Uppun, ja se murisi meille varsin tuimasti.


Massiivisella vararavintokerroksella varustettu Ujuj oli vieläkin ärhäkämpi.

Olin tietysti helisemässä vieraiden kanssa, sillä ne olivat tyystin erilaisia kuin meidän omat kullanmurumme. Ne jähmettyivät sylissäni suolapatsaiksi, jaksoivat leikkiä vimmatusti ikivanhoilla leluilla, eikä niiden turkista irronnut lainkaan karvaa! Kun visiitti venyi, päätin tarjota negamonstereille pientä välipalaa.

 
”Ei kiitos!” Uppun mörähti ja siemaisi nirsosti kurkkuvettä.

Ujuj taas ei lopettanut syömistä, vaan joutui hölläämään vyötään ja hotki lopuksi kupinkin.

Eväspaussin jälkeen Uppun keksi uutta huvitusta: se alkoi jahdata Ujuj-parkaa ja naksutteli tuppoja sen villapöksyistä!
 
Ujuj ei ole mikään mammanpoika, joten se vetäytyi kyläpaikan miehen kainaloon.

Uppun keksi pian parempaa tekemistä ja kaivoi kaapista kaksi suosikkiasustettaan.
Valkoiset kissapipot todistivat, ettei avaruussankarittarella ollut kovin häävi maku.

Niin urhea kuin Ujuj olikin, saimme pian selville, että toinen puoli siitä oli silti hieman uj-uj-ujo. Osaatteko arvata, kumpi puoli avaruusmörrikästä hypähti, kun kattilankansi lipesi rähmäkäpälistäni tiskipöydälle?

 
No tietenkin tämä etuosa!
Takapuolisko taas oli niin reipas, että se olisi uskaltanut pakittaa
vaikka kylppäriin asti. Harmi, että etuosa jäkitti vastaan!


Nuppu ja Juju katsoivat aivot vinksallaan, kuinka Uppun hyppeli esteitä, pujotteli jaloissa ja tanssi cancania. Ujuj sen sijaan ei suostunut edes harjattavaksi, ja kävi ilmi, että sen hajuaisti oli lähes olematon.
 
”Täällä tuoksuu joko kukka tai kakka!”
Ujuj myös rakasti viulumusiikkia niin paljon, että söi lopulta koko vinguttimen.

Mielestäni visiitin oli aika päättyä, joten tuupin negamonstereita avaruusalusta kohti. Uppun sujahti kiltisti sisään, mutta Ujuj viritti rohkeat takajalkansa oviaukon molemmin puolin niin, että lähtölaskenta viivästyi. Lopulta raketti kuitenkin ampaisi kohti negisten kotiplaneettaa, ja Hupsuttamossa valkoinen oli taas valkoista ja musta mustaa.
 
Nenänpää oli pinkki, silmät siniset ja korvanympärykset kinuskia.

Nuppukin saattoi painaa tumman kuononsa valkoiseen kauluriin
ja ottaa pienet, positiiviset päiväunet!

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Nuusk, nuusk!

Jujulla on uskomattoman tarkka kuono, eivätkä pienimmätkään ilmakehän arominmuutokset jää siltä huomaamatta. Koska olen viimeisten kuukausien aikana melkein sulautunut Jujun kanssa yhdeksi kissamaiseksi kokonaisuudeksi, kuvittelin lahjakkuuden siirtyneen myös minulle. Asia ei kuitenkaan ollut aivan näin yksiselitteinen, kuten seuraava tarina selventää. 
 
Juju haistaa, että tulossa on nolo sepustus.

Istuskelin eilen illalla läppärini äärellä, kun jostain kiemurteli sieraimiini kummallinen haju. Jatkoin nakuttelua nenääni kipristellen, mutta tietenkään lemu ei mennyt pois. Huokaisin raskaasti, sillä kuvittelin tietäväni, mitä oli tapahtunut: Nuppu oli käynyt hiekkiksellä siinä pystymmässä asennossa, viimeinen nokare oli tarttunut sen lahkeeseen, ja neitonen oli hiipinyt hiljaa ja huomaamatta sängyn alle epätoivoisiin pesupuuhiin. Sysäsin läppärin sivummalle ja kumarruin katsomaan lattianrajaan… mutta huoneessa ei ollutkaan kissoja! Valaisin sängynalusen taskulampulla, mutta kukaan ei ollut myöskään jättänyt minulle ruskeasta ”muovailuvahasta” pyöriteltyä viestiä. 
 
Tämä on niitä postauksia, kun Nuppu haluaisi muuttaa
nimensä vaikka Nubelleksi ja muuttaa Madridiin.

Nuuhkin epäluuloisena ilmaa ja haistoin edelleen varsin epämiellyttävän löyhkän. Ja yhtäkkiä Nuppu olikin vieressäni ja ihmetteli, miksi konttasin lattialla. Nappasin tytsyn äkkiä kiinni ja suoritin sille samanlaisen tarkastuksen, joka tehdään taaperoille, kun harkinnassa on vaipanvaihto.
 
Nostin tyypin ilmaan ja tsekkasin pöksyt. Puhtaat!

Sitten pyörittelin Nuppua sylissäni ja nuuskutin sitä joka puolelta. Ei lemua!

Tätä operaatiota oli saapunut yllättäen seuraamaan Epäilty numero kaksi, ja se survottiin tietenkin saman mankelin läpi!

Villikset hohtivat valkoisina. Check!
Siloinen nukka tuoksui Unelmalta Onnesta!


Nenätuntumakin oli niin hyvä, etten malttanut heti lopettaa.

Loppujen lopuksi nuuskupusutin Jujun läpi ainakin viisi kertaa.

Kun kissat oli todettu puhtaan raikkaiksi ja ihanan pehmoisiksi, palasin alkuperäistä lemun lähdettä jäljittämään. Se ei ollut bioroskis eikä viemäri. Hain miehenkin avuksi, vaikka hän oli aluksi sitä mieltä, että kuvittelin kaiken. Meillä on jo ollut haamuasukas, joten miksei sitten veikeää haamuhajua kokoelmaa täydentämään. Löyhkän voimistuessa mietin, keiteltiinkö yläkerrassa kaalilaatikkoa vai siansydämiä, kunnes lopulta jokin palanen loksahti paikoilleen ja muistin päivällä kuuluneet poranjyrinät! Taloyhtiössämme tehdään saunaremonttia, joka oli luultavasti edennyt jonkinlaiseen maalaus- tai lakkausvaiheeseen. Tämän selityksen mieskin lopulta uskoi, ja me Nupun ja Juju kanssa tuuletimme loppuillan makuuhuoneessa ja kuuntelimme pihalta kantautuvaa linnunlaulua.
 
Kyllä, kevät on tullut!

Eikä Nuppukaan muistellut pepputsekkausta enää pahalla,
kun makkariin räpytteli iki-ihana yöperhonen sitä viihdyttämään.
 
Mitä hajuun tulee, se katosi yhtä huomaamatta kuin oli tullutkin,
joten Hupsuttamossa on taas kaikki hyvin! Sen pituinen se kertomus.

Rentouttavaa ja hajutonta (tai vaihtoehtoisesti ihanantuoksuista) viikonloppua teille lukijoille! :)