Leikin monet muodot

Nupun ja Jujun lokakuu on ollut mukavan leppoisaa aikaa. Hupsuttamo on viilentynyt sen verran, että katit ovat siirtyneet sulavasti talviaikaan. Nupun tapauksessa se merkitsee sitä, että se rapistelee oven takana muutama hetki ennen herätyskelloa ja kiiruhtaa herättämään minut ininällä ja kevyellä nenähieronnalla. Sitten se tunkeutuu peittoni alle ja möyrii tyytymättömänä, kunnes suostun lopulta vääntäytymään selälleni niin, että se saa havittelemansa paikan koukkuun hinattujen jalkojeni alta. Näin muodostunut maja kiinnostaa ymmärrettävästi myös toista aamuviileydestä kärsivää kattia, jolle ei kuitenkaan ole siellä enää tilaa.
 

Juju tietää, mitä tarkoittaa sana ”occupado”. Silti joudun aina välillä todistamaan väitteen
 nostamalla peittoa ja näyttämällä, kuka ehti tehdä ensimmäisen varauksen. 

Onneksi meitä peittoihmisiä on kaksi, joten Jujukin saa useimmiten oman lämpimän katoksensa. 

Aamun lämpöisistä mössöhetkistä on tullut minulle entistä houkuttelevampia, sillä yksi domino liukastui banaaninkuoreen ja mätkähti mahalleen muiden palikoiden seuraksi: työpaikallamme aloitettiin jälleen kerran YT-neuvottelut. Proseduuri ei ole vieras, sillä onhan tämä jo viides kerta, mutta epätietoisuudessa eläminen on silti viheliäistä. Kuusi viikkoa tuntuu loputtoman pitkältä ajalta kärsimättömän ihmisen elämässä, mutta onneksi työpäivän jälkeen kotonamme käynnistyvät aina LT-hurjastelut.

 

LeikkiTuokion aluksi vedetään vähän Chiquitaa nenuun...

...ja sitten käynnistetään hervoton luikerojahti!

”Jahuu! Emo muisti vihdoin käydä hakemassa Mimmin ja Alfredin suositteleman matosen!”

”Se on pinkki ja maistuu luultavasti vadelmahattaralta...” 

”Mums, mums, mums...”

 

”Lussun, lussun, lurts...”

Nupun suukot kutittivat matoa, ja se luikersi karkuun!

Nuppu lähti hurjapäiseen jahtiin....

...ja sai emon ymmärtämään Ed Sheeranin biisin
”I'm in love with the shape of you” entistä syvällisemmin.

Pehmeän perunamaisten muotojen lisäksi emoa ihmetyttivät
neitokaisen 180 asteen kulmaan taittuvat tassut.

Nuppu huitoi, mätki, hyppi ja inisi...

...ja kova työ tuotti tulosta! Hyvä, Nupperspuppers!

 

Kun Nuppu natusteli tyytyväisenä saaliinsa häntää, emo keksi lisää hassutusta...

 

Juhuu! Tältä näyttää räggärinhäntämato! :-D Kiitos pöhköstä ideasta, Ame ja Tuike!

Ohoh! Paikalle eksyi toinenkin naavaparta!

”Tosi vitsikästä äiskä! Mutta jos se helpottaa sun oloa, niin saat höpsötellä toistekin.” 

”Kunhan leikitään vähän luikerollakin!”

Voiko karvavekkariin luottaa?

Vastausta otsikon kysymykseen ei tarvitse edes miettiä. Selkäytimestäni mörähtää jyrkkä ”EI!” eikä kyse ole intuitioon nojaamisesta tai murheellisesta mutu-tuntumasta. Negatiivisuuteni pohjautuu rautaisille faktoille, joita aion valottaa nyt lisää. Matkatkaamme siis ajassa taaksepäin päivän parin verran…

 

”Jeiiii! Silmissä vain vilisee pusuja, unia, hiekkisreissuja ja rypsipossuja...”

Oli ihan normaali keskiviikkoaamu, ja heräilin hyvin sujuneesta yöhorteestani jo pari minuuttia ennen miehen herätyskelloa. Tunsin oloni virvoittuneeksi ja energiseksi, mutta koska minulla ei ollut vielä kiirettä mihinkään, jäin loikoilemaan peittoni alle, kun mies lähti keittämään kissoille aamupuuroa. Tiesin, että aamupalan jälkeen hurinakaksikko päästettäisiin kimppuuni ja meillä olisi vielä pitkästi yhteistä halipusuaikaa.

 

Puurokulhon nuoltuaan Nuppu jonottaa makuuhuoneen ovella,
jotta se pääsee ensimmäisenä emoa herättämään. Yleensä se
hoitaakin vastuullisen tehtävänsä oikein rapsakasti.

En osaa sanoa, mikä meni tällä kertaa pieleen, mutta seuraavat muistikuvat minulla on hetkestä, jolloin havahduin hassuun ääneen. Se kuulosti suurin piirtein tältä: ”Nas, nas, nas, LUTS! Nas, nas, nas, LUTS!” Räpyttelin hetken hämmästyneenä silmiäni, mutta tajusin nopeasti, että olin yllättänyt Nupun ”suihkusta”. Se suki tyytyväisenä peppukarvojaan korvani juuressa, ja hyvä niin, sillä muuten olisin nukkunut pommiin! Vilkaisin hätääntyneenä kelloa, mutta torkahdukseni oli kestänyt vain parikymmentä minuuttia. Kehuin huojentuneena Nuppua valppaudesta ja huolenpidosta läheltä-piti-tilanteessa.

 

Vastineeksi sain hurinaa, ja töppäsimme Nupun kanssa nyrkkimme yhteen.
”Anytime, emo!” se sanoi ja lupasi hoitaa herätykset jatkossakin yhtä hyvin.

Aamumme sujui tuttuun tapaan. Mussutin aamupalaa, muokkasin itseni työkuntoon, petasin sängyn päiväkuosiin ja lahjoitin kissoille joka-aamuiset raakalihaköntsät. Kahvia särpiessäni ihailin, kuinka aamut ovat yhä valoisampia, ja tunsin jo kevään kolkuttelevan Hupsuttamonkin ovea. Olin sanalla sanoen onnellinen, ja se oli hyvä tunne se. 

 

”Me puhjetaan maman kanssa keväisin ihan uudenlaiseen kukoistukseen.”

Kun kiskoin kenkiä jalkaani, kurkistin vielä keittiön kellosta, olinko hyvin aikataulussa, sillä tavoitteeni on aina olla raitiovaunupysäkillä muutamaa minuuttia vaille kahdeksan. Silloin tukkani nousi kissapipon alla pystyyn, sillä kello oli kolmea vaille yhdeksän! YH-DEK-SÄN! Ei kahdeksan. Ou nou!

 

”Aika paha juttu, äiskä. Mitähän siellä toimistolla nyt sanotaan?”

 

”Herätä mut vain, jos tulee loparit!”

Tunsin oloni niin hönöksi, etten voinut muuta kuin virnuilla koko työmatkan ajan. Oli onni onnettomuudessa, ettei minulla sattunut olemaan aamulla palaveria – ja loppujen lopuksi ketään ei kiinnosta, olenko töissä puoli yhdeksältä vai tuntia myöhemmin, kunhan päivän tunnit tulevat täyteen. Niinpä illan tullen toimiston vähitellen tyhjentyessä erään deskin äärellä paloivat vielä valot. Tietokoneen kelmeässä kajossa työtään teki kissanomistaja, joka turvautuu vastedes oikeaan herätyskelloon karvavekkarin sijaan.

 

Näihin oveliin teddynalleihin ei voi luottaa herätysbisneksissä. Muistakaa se!

Teddynallepalvelu

Nuppu-kaunotar on haaveillut jo pitkään huippumallin urasta. Se kasaa touhukkaasti mallikansiota, ja tämä blogi tietty mainitaan sen ansioluettelossa. Olen ollut melko huolissani tyttöpupuseni pinnallisista haaveista ja muistutellut sitä, etteivät mallikeikat lyö välttämättä leiville saati sitten raksuille. Nyt minun ei kuitenkaan enää tarvitse stressata Nupun urasuunnitelmista, sillä tällä viikolla kävi ilmi, että kyseinen kissatypy on ryhtynyt yrittäjäksi bisneksessä, joka tuskin kärsii taloussuhdanteista tai muuttuvasta markkinasta:

Saanen esitellä Teddynallepalvelu Oy:n toimitusjohtajan, Nuppu Nöppersönin.

Koska pienillä firmoilla ei tietenkään ole määrärahoja markkinointiin, törmäsin Teddynallepalveluun aivan sattumalta. Se tapahtui tiistaiaamuna hieman viiden jälkeen, kun mieheni lähti virkistävälle aamulenkilleen ja Nukkumattikin hylkäsi minut. Huokailin ja kääntyilin sängyssä, kunnes kyllästyin ja avasin makuuhuoneen oven. Kuvittelin, että sieltä punkisi luokseni kissoja kaksin kappalein, mutta Juju oli vielä petturi-Nukkumatin kelkassa ja Nuppu töissä. Sitä en tietenkään silloin vielä tiennyt, vaan aloin huhuilla seuran perään. Yhtäkkiä kuulin pirinää muistuttavaa ääntä. Vastasin ”haloo?”, ja luurin toisesta päästä kuului huolestunutta ininää. Minulle soitettiin Teddynallepalvelusta! Samassa näin, kuinka teddynalle jo änkesi ovenraosta sisään ja hyppäsi sängyllemme. Nopeaa toimintaa, pakko myöntää!

Nallukka päätti testata, onko sängyssämme jotain vikaa, koska emon unet karkasivat.

Teddynallepalveluun kuului myös tyynyjouston mittaaminen. Kaikki oli kuulemma kunnossa.

Koska Teddynallepalvelu ei ole mikään massaputiikki, minulle ehdotettiin luovaa ratkaisua
ongelmaani: uni kuulemma saattaisi tulla simmuun, jos kokeilisin asettua pehmoisesti tyynyjen väliin.

Voisin ottaa esimerkiksi tällaisen, kokonaisvaltaisesti tyynylle laskeutuvan asennon.

Kun neiti Nöppersön nukahti miehen tyynylle kesken opastuksensa,
päättelin sen puhuvan täyttä asiaa ja liityin seuraan.

Teddynallen tuhina sai minut vaipumaan nopeasti horrokseen, ja viimeisen nuijanukutuksen sain, kun Nuppu Nöppersön siirtyi pehmoisesti kainalooni. Silloin ymmärsin, mistä Teddynallepalvelu oli saanut nimensä. Uinuimme autuaasti vielä tunnin, kunnes asunnon miesväki alkoi taas häiriköintinsä: trikoospurttailija kolisteli pirtsakkana lenkiltään ja Juju iski naskalihampaat pohkeeseeni! Kuka olisi arvannut, että sekin oli perustanut oman firman, Oy Herätyskatti Ab:n...

Herra Herätyskatin olisi kannattanut nukkua ilmeestä päätellen vähän pidemmät unet.
Annoin toki tyypille Teddynallepalvelun käyntikortin.

Hys, hys, Juju!

Kirnuttavaan kissasanastoon perehtyneet lukijamme tietävätkin, mitä moukutus on ja monelta se tuppasi alkamaan joka ikinen aamu… Olin melko taitava nukkuja kaikesta minkutuksesta huolimatta: Ensimmäisten aamunaukaisujen kajahdettua painoin vain tyynyn korvalleni ja jatkoin unia. Vähitellen Jujun karkelot kävivät kuitenkin pahemmiksi. Kun herätyssettiin liitettiin myös vimmainen oven raapiminen, minunkaan unenlahjani eivät enää riittäneet. Moukutus yltyi piinaavaksi, ja univelat alkoivat loihtia tummia pusseja silmieni alle.

Illalla Juju raapii ilosta, kun tulemme kotiin.
Aamuraapu taas on silkkaa komentamista.

Onneksi apu oli lähempänä kuin kuvittelinkaan! Eräänä aamuna, kun Juju aloitti taas mourukonserttinsa, keksin silmät ristissä sähähtää kuin vihainen kissa. Siinä samassa Juju hiljeni, ja olen melko varma, että se painoi tassun kauhuissaan kuonolleen. Hetken kuluttua kuulin varovaisen naukaisun, jonka sain niin ikään vaimennettua sähisemällä. Tämän jälkeen keittiöstä kantautui ärtynyttä maton raapimista, emmekä voineet olla nauramatta. Yleensä en komenna kissojamme vaan uskon lempeän kannustavaan koulutukseen. Pieni sähähdys tuskin silti aiheutti traumoja, vaikka vähän Jujua kismittikin. Onneksi se on niin kiltti ja älykäs kissa, että aamumme ovat alkaneet tapauksen jälkeen hyvin vähämoukuisissa merkeissä.

Juju lisää nykyisin aamunaukaisun
perään vienon kysymysmerkin.

Juju on se aikainen mato, joka löytää pikkulinnun.

Kun aikaisten moukuaamujen väsyttämät omistajat lähtivät
zombeina töihin, kotiin jäi tämän näköinen vekkari...

Kissat kuin Barbados

Mitä pidemmälle syksy etenee, sitä useammin huomaan haaveilevani lämmöstä. Haluaisin upottaa jalat auringon paahtamaan hiekkaan, syödä aamiaista parvekkeella kakadujen livertäessä ja kellua silmät kiinni meren lempeissä aalloissa. Mutta ei, kaamosta kohti mennään. Tuuli ulvoo, syyssade piiskaa, eikä aamulla näe nenäänsä pidemmälle.

Toisaalta aamut ovat kuitenkin kissatalouksissa juuri niitä parhaita hetkiä syysahdistuksen päihittämiseen. Meillä ainakin alkaa kaksi aurinkoa paistaa heti kello seitsemältä, kun makuuhuoneemme ovet avataan. Nuppu asettuu kehräten pääni päälle ja lämmittää paremmin kuin Saharan autiomaa. Se nuolee poskeani ja on niin onnellinen, että pakosti tulee itsellekin hyvä mieli. Juju huolehtii nykyisin varpaiden lämmittämisestä, joten kuka tarvitsisi poreammetta tai edes villasukkia? Niinpä olemme päättäneet viettää syyslomamme ihan vain kotona omalla, henkilökohtaisella Barbadoksellamme.

Tämän kuvan taustalla voisi soida Griegin
"Aamutunnelma" näytelmästä Peer Gynt.

Tai miten olisi "Vuorenkuninkaan luolassa"? Niin hyväntuulinen kuin
Nuppu aamuisin onkin, se talsii usein päällämme kuin vuorenpeikko.

Unisen Jujun taustamusiikiksi sopisi Debussyn haahuileva "Faunin
iltapäivä". Onkohan tämän kissan isoisoisoisä ollut huopatöppönen?