lauantai 20. toukokuuta 2017

Tienataan, tienataan!

Nuppu ja Juju ovat ammatiltaan kokopäiväisiä arjen sulostuttajia. Ne aloittavat söpöstelynsä aamutuimaan – usein ennen herätyskelloa – ja viimeiset suukot vaihdetaan hetkeä ennen yöpuulle kapuamista. Vastineeksi rankasta raatamisestaan ne saavat täyshoidon Hupsuttamossa: vapaavalintaiset petipaikat, ahkeran kupintäytön, raikkaat wc-faciliteetit, kampaussalongin, mani- ja pedikyyrit sekä monipuolista harrastetoimintaa agilitysta kissabiciin. Mielestäni perheen taloustilanne on sievässä tasapainoissa, mutta kaksilahkeinen palvelija on toisinaan kysellyt, milloin kateilta tulee ensimmäinen šekki juokseviin kuluihin. Niitä kuulemma riittää, eikä häntä haittaisi, jos Nuppu ja Juju nakkaisivat joskus säästöpossuun killingin tai pari.
 
Elämme kovia aikoja, jos kauniin pikku kissatytön pitää upottaa
somat tassunsa mutaan ja ryhtyä raskaan työn raatajaksi.

Jujun katse lasittui kauhusta, kun selvisi, että poitsunkin
pitäisi lappaa tästä lähtien leipää pöytään.
Ennen kuin rakkaat räggärini ehtivät plärätä tarkemmin mol.fi-sivuston valikoimaa, silmiimme osui Facebookissa täydellinen ilmoitus: asuinalueellamme järjestettäisiin vuotuinen lemmikkikuvanäyttely, ja kaikkien eläinmallien kesken arvottaisiin 20 euron lahjakortti lemmikkitarvikeliikkeeseen. Voisiko se olla Nupun ja Jujun reitti omavaraisiksi katinrötkäleiksi? Lienee sanomattakin selvää, että kaivoin saman tien esiin Hupsuista mahdollisimman hupaisan kuvan ja kiikutin sen innoissani kisapaikalle. Olimme heittäneet siiman veteen ja saatoimme vain odottaa, pujottaisiko Onnetar koukkuumme muhkean palkinnon.
 
Vastassamme oli toinen toistaan komeampia turrikoita, ja Nuppua ja Jujua jännitti,
mitä Onnetar tuumaisi kisan ainoista kissoista. Olisiko kehruumoottori etu vai haitta?

Aikaa kului, ja ehdin jo unohtaa Nupun ja Jujun mannekiiniprojektin, kun jotain odottamatonta tapahtui: minua oli yritetty tavoitella lemmikkiliikkeen numerosta pari kertaa kesken työpaikan suunnitteluillan. Vielä muutaman kerran ristiin soiteltuamme sain vihdoin kuulla sen, mitä olin alkanut salaa toivoa: Onnetar oli toden totta
 arponut Huitsin ja Nuppanan lemmikkinäyttelyn voittajiksi! Niitä odotti Lemmikkikulmassa lahjakortti ja upea pokaali, jonka kannoin eilen kotiin ylpeyttä puhkuen.

 
Juju saapui ensimmäisenä ihmettelemään onnenkantamoista. Se ei kuitenkaan
suostu uskomaan, että kyse olisi täysin sattumasta, sillä kyllähän tuollainen
 komea ja humoristinen kieltä ja korvia lärpsyttävä kissaherra
hurmaa Onnettaren ihan väkisinkin... 

”Mää voitin mama! Oon maailman hienoin poika, eiks jeh?”

Kevättuuli saattoi puhaltaa korviini, mutta minusta
kuulosti, että Juju kuiskasi hiljaa ”My preciousssssssss”....

Ilakoimme Jujun kanssa voitosta, kunnes tajusin, ettei Nuppu ollut liittynyt seuraamme. Huolestuin aika tavalla, sillä neitokainen on yleensä kaikessa mukana häntä pörhöllään ja hurinapurinalaitteet kaakkoon väännettyinä. Ei kai mussu ollut pahoittanut mieltään jostakin?

Nuppu löytyi apeana sängyn alta, eikä edes pokaalista väikkyvä kullan kiilto
sytyttänyt ilon kipinää sen sinisiin safiirisilmiin.
 

Juttelimme hetken asiasta, ja Nuppu totesi, että Jujun pokaali on hieno.
Jouduin selittämään Nupulle monta kertaa, että pokaali ja lahjakortti olivat niille yhteisesti ja vannoin, että vaikka Jujulla olikin tässä kuvassa suurhassuttelijan rooli, Nuppu on vähintään yhtä höppänä. Nupulle tuli heti parempi mieli, ja se halusi näyttää, että pystyisi loihtimaan nassulleen ihan yhtä reuhakkaita ilmeitä kuin Juitsi:
 
Kukas onkaan tällä kertaa se Tosi Höpsö, häh?

Nuppu hei, kyllä me jo uskotaan!  ❤ 

Vaikka Nuppu osaakin olla sekä hupsu että tosi höpsö, se halusi vielä poseerata pokaalin tuikkeessa söpönä ja tosi suloisena:

 
Kun Hupsujen kansallishymni kajahti soimaan, Nuppu liikuttui lähes kyyneliin.
Tämän kullan eteen tehtiin hurjasti työtä!

Koska töitä paiskiessa tulee kova nälkä, Nuppu kurkisti, löytyisikö pokaalin
pohjalta raksuja. Sieltä kurkisti kuitenkin vastaan vain kupera kissakaunotar.

Oli ihanaa nähdä, kuinka ilo palasi Nupunkin silmiin.
Ettei se vain olisi jopa hymyillyt pokaalin takana?

Kyllä vain: voittajan on helppo hihittää!
 
Nyt meidän on vielä päätettävä, mihin Nuppu ja Juju haluavat ensimmäiset itse tienaamansa rahat käyttää. Minusta vaihtoehtoja olisi loputtomasti kissanmintusta raapimaleluihin ja lempiherkuista uusiin valjaisiin, mutta käytännönläheisen (lue: kitsaan) miespalvelijan mielestä vaihtoehtoja on vain kaksi: Nuppu ja Juju saavat valita, haluavatko ne pyöräyttää pötkylöitä tyhjään vai hiekalla täytettyyn klosettiin. Niinpä lahjakorttimme vaihdetaan luultavasti Racinelin pölyttömään ja ekologiseen kissanhiekkaan. Mies lupasi piffata siihen vielä pari euroa lisää ja lohdutti kissoja, ettei takaisinmaksulla ole kiirettä.
 
Ou nou! Mitäs seuraavaksi?

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kevät hittaa spottii!

Kalenteri väittää, että tänään on huhtikuun viimeinen päivä. Kun katson ulos, säätila kertoo, että kyseistä päivää kutsutaan jouluaatoksi. Sitä pitäisi kai viettää rakentamalla lumiukkoja, syömällä munkkeja ja jäädyttämällä simaa, mutta tältä kevättä kaipaavalta kissaemolta meni fiilikset. Niinpä päätin, että Hupsuttamossa vedetään pimennysverhot ikkunoiden eteen ja juhlitaan joulumaata kutsumalla paikalle kaikkien tuntema joujou-tähti Juju. Niin, se sama jäbä, joka tulkitsi Nupun kolmivuotissynttäreillä hittibiisinsä Tassut ilmaan! 
 
”On kaivattu tätä artistii, ja mäkin mun fanei’ naukuvii!” 

Idean musatempaukseen sain, kun pogoilevien popojen blogista tuli aiheellinen kysely Juju-pojan keikkakaudesta. Se näyttäisi starttaavan muutaman viikon päästä, vaikka minulta, julkkispoitsun managerilta, ei ole kysytty mitään:

 
Mahtaakohan Huitsi viihtyä Kotkan baareissa, ja mitä jos siltä kysytään ovella paperit?

Monet ovat ehkä pitäneet Jujua yhden hitin ihmeenä, mutta vaikka se ei ole pariin vuoteen parrasvaloissa patsastellut, ei Juju suinkaan ole lopettanut uuden matskun työstämistä. Ujo artisti nököttää usein lippis väärinpäin piilopaikoissaan ja raaputtelee koskettavia lyriikoitaan niin kiipeilypuun kuoreen kuin sängynpeitteeseenkin, vaikka jälkimmäisestä tuleekin aina sanomista.

 
”Mediassa nyt kirnutetaan kaikenlaista. Emmää mitään peitettä oo ripsuttanu.”

Lahjakkaita staroja on tietysti maailma pullollaan, mutta halusin kutsua meille juuri Jujun, koska se väittää, että sen tassuissa on taikavoimaa ja räpissä riittävästi rähinää muuttamaan tämä talvinen sää kukoistavaksi kevääksi. Kalliiksihan tällainen keikka tietenkin minulle tulee, sillä musiikkinautinnon lisäksi pulitan myös siitä, että Juju tilaa meille kaikille kunnon kelit. Uskon silti vakaasti, että jokainen sentti maksaa itsensä takaisin auringonsäteinä ja kukkasten tuoksuna. Olkaatte siis hyvät ja taputtakaa tassuja ja kätösiä meidän ikiomalle... JUJULLE!
 
Hups. Nyt tuli vähän liikaa läpsytystä. Herkkää artistia alkoi jännittää.
 
Mikä pettymys! Peruuntuuko keikka?

 
”Juuuu-ju! Juuuu-ju!” innokkaimmat festaritypyt kannustavat ”stagen” edessä.
Jei! Juju rohkaistui ja tuli säätämään sähkölaitteet kondikseen.


Tällaista se näissä isoissa konserteissa on:
ensimmäinen fani pyörtyi jo ennen keikan alkua!


Yksi poikamainen virnistys yleisölle, ja nyt mennääääääään!

Kurrr-NAU 
tsiki-tsiki-NAU! 

Kurrr-NAU 
jeba-peba-MAU! 

Mama sen sano, 
ei täs oo päätä, häntää, 
huhtikuun lopulla kun 
taivas sylkee räntää! 

Ei oo hätää, mama, 
ihan turha on ragee, 
räppäri-Juju täs 
lähestyy jo stagee! 

Kurrr-NAU 
tsiki-tsiki-NAU! 

Vähän kun mä naukaisen 
ja vauhtii laitan tassuun, 
huomenna jo saatte kaikki 
aurinkoa nassuun! 

Mikkiin vähän räpäytän, 
ei riimit mee hukkaan: 
Ruoho pian vihertää 
ja nuput puhkee kukkaan! 

Kurrr-NAU 
Nuppu-Nuppu-MAU! 

Hittaa kevät spottii, on niin kaunista ja hottii, 
joutu raxut meilt boikottii, mut me syödään kesäl rottii! 

Ei oo takkui kesäkarvas, hipoo ruohoo pian varvas, 
sadepäivätkin on harvas, kun tulee kesä…. ARMAS! 

Kurr-NAU 
Kesä-tulee-MAU! 

Juju-jou-jou, 
Juju-Juju-MAU! 


Tältä fanilta pettivät tassut Nuppu-nuppu-tsiki-tsiki-tsäkeessä!


Esitys on ohi,  mutta Jujua hävettää nyt koko juttu. Että pitikin taas sillä lailla räpäyttää!

En tiedä, tuntuuko teistä jo erilaiselta, mutta minusta Jujun räpin aikana taivaankansi alkoi hieman valaistua. Voi toki olla, että näin kajastuksia vain, koska satsaus oli niin suuri, että sen olisi parasta poikia pilvettömiä kevätpäiviä, mutta jos mässäätte huomenna vappupiknikkiä kauniissa auringonpaisteessa, niin muistakaa lähettää yksi lempeä tsiki-tsiki-NAU räppitaivaan suloisimmalle tähdelle, Jujulle!

  
Juju haluaa myös muistuttaa, että tänään kuultu hitti
löytyy Spotimausta nimellä ”Kevät hittaa spottii”.
Tämännäköisen singlen taas suodaan tarttuvan tassuihinne Musiikki Mauzerilta.
Iloista vappua kaikille ja aurinkoisia kevätpäiviä!
Haluatteko kuulla myöhemmin Jujulta myös kesäsinglen?

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Messujumppaa ja metka visiitti

Huhtikuu junnaa aina samaa levyä: ensin on lomaraita, seuraavaksi jammataan mämmin tahtiin ja lopuksi on ”grande finale” eli lemmikkimessut. Jotta sitkeästi toistuvaan kuvioon ei tulisi muutosta tänäkään vuonna, lähdin viikonloppuna perinteisesti Eläinystäväni-messuille.
 
”Jos sun selkä suinkin kestää, niin raahaapa meille sieltä uusi raapimapuu!”

En ollut kuitenkaan lähdössä shoppailemaan vaan hienoja ohjelmanumeroita katsomaan. Toivoin näkeväni jiveä tanssivia pupuja, marsujen naamiaiskarnevaalit, poliisikoirien rosvojahtinäytöksen ja kameleonttien värishow’n, mutta sellaisia ei ollutkaan tarjolla. Aiempiin vuosiin verrattuna ohjelmaa oli harmillisen niukasti, ja jäin kaipaamaan erityisesti agilitynäytöksiä.

 
Kävin katsomassa rally-tokoa, mutta vauhdikkaan formulakissan
omistajana olisin nimennyt lajin ennemminkin etanatokoksi. 

Oikeastaan oli ihan hyvä, etteivät nämä hauvat kiitäneet kovin kovaa,
sillä nyt niiden turkkia ja trimmausta ehti ihastella kaikessa rauhassa.

Toko-koirat olivat taitavia ja suloisia, mutta eniten innostuin upouudesta urheilulajista nimeltä dogbic. Siinä reippaat jumppaohjaajat tekevät lankun kaltaisia kauhuliikkeitä koirakaveriensa kanssa, ja vaikka minulla on muskeleita yhtä vähän kuin sfinkseillä karvaa, sisälläni syttyi pieni sporttikipinä. Niinpä olen aloittanut Nupun ja Jujun kanssa kissabic-harjoitukset, ja lupaamme palata asiaan, kun perusliikkeet ovat hallinnassa.


Tämä topakka treenisnautseri vahti, ettei jumppaaja päässyt liian helpolla.

Dogbic ei ole silti mitään hampaat irvessä rehkimistä
vaan erittäin sympaattista ryhmäliikuntaa.

Messuilla oli mukava törmäillä enemmän ja vähemmän hallitusti myös muihin kissabloggareihin. Kun olin jo lähdössä kotiin, minut kutsuttiinkin yllättäen Ilonaa ja Zetoria moikkaamaan! En tiedä, kuuliko Ana, mutta kehräsin koko matkan heidän luokseen, ja kun söpö pikku Zetor kurkisteli minua uteliaasti asunnon puolelta, tassut pettivät altani ja pyllähdin istumaan tutun näköiselle raitamatolle. Enkä muuten hievahtanut siitä mihinkään piiiitkään aikaan.
 
Zetor on niin siro ja kaunis, että henki salpaantui!

Nuppua ja Jujua ehkä hävettää, mutta pakko tunnustaa,
että lässytin enemmän kuin laki sallii. Hups.

Olin varautunut siihen, etten näkisi Ilonasta kuin mustan hännänpään, mutta onneksi olin väärässä. Vaikka Ilona mönki ensin matalana sängyn alle, se ei malttanut olla piilossa kovin pitkään. Kun kuuluisa punainen leikityslanka kaivettiin esiin tarkoin vartioidusta säilytyspaikastaan, pääsin ihastelemaan myös toista kissaihanuutta:

 
Jee, Ilona! Tule vain tänne kissatädin kanssa leikkimään!

Pääsin jopa silittämään Ilonan karvaa, joka on samettista kuin rexpupulla.
Sellaistakin olen joskus päässyt tunnustelemaan lemmikkimessuilla,
mutta tänä vuonna ”Paijaa pupua” -pisteelle oli toivoton jono.

Leikitystuokion lomassa Ilona hauskutti meitä myös tutustumalla kenkiini. Se suorastaan ihastui vasempaan kalossiini, ja tunsin mustasukkaisuuden piston, kun kenkä sai Ilonalta puskuja ja haleja.


Ei se mikään Miss Talvikenkä 2017 varsinaisesti ole, mutta hyvin tämä
Riekerin perusmalli on suojannut varpaitani Suomen pakkasilta.
Kenkä soveltui hyvin myös sisäkäyttöön, emmekä olleet uskoa silmiämme,
kun Ilona ajeli sillä pitkin eteisen mattoa! 

Rakkautta on selvästikin kenkä, jolla on hypelty kissanminttupellossa!

Viihdyin Ilonan ja Zetorin luona niin pitkään, että Nuppu ja Juju olivat ehtineet kotona jo vähän hätäillä, oliko mama lyyhistynyt uuden raapimapuun alle. Hieman nolona tunnustin niille, että puun sijaan toin niille jotakin ihan muuta: Ilonan ja Zetorin nuuhkuterveisiä sekä perhosen, jonka tärkein tehtävä on nyt valaa meihin uskoa, että kyllä tämä lumi- ja räntätuisku tästä vielä kevääksi muuttuu!
  
”Lepattele luokseni, oi päiväperhoista suloisin...”


”Niin mä syön sut!”

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Kissabloggarit Palmassa

Kissoissa minua ihastuttaa, että ne lähestyvät ongelmia erittäin ratkaisukeskeisesti. Jos väsymys ottaa vallan, on turha rehkiä, riuhtoa tai naukua väkisin ”jaksaa, jaksaa!” Parhaiten akut latautuvat, kun vain pötkähtää sängylle ja nostaa koivet lepotelineen päälle.
 
Varpaita saattaa aluksi kutittaa, jos teline on vuorattu teddykarvalla,
mutta REM-univaiheessa anturoita ei tarvitse enää kipristellä.

Ihminenkin voi yrittää vastaavanlaista rentoa kellahdusta ja kehrätä maksimaalisesti unta palloon, mutta ainakin tämä kissaemo tarvitsee välillä myös totaalisen maisemanvaihdoksen. Kun ympärillä on kaikenlaista uutta, ummehtuneet arkiajatukset haihtuvat aivopoimuista ja tekevät tilaa virkeämmille havainnoille. Niitä metsästimme tänä keväänä Mallorcan-saarelta.
 
Matkakohde valikoitui sillä perusteella, että halusimme lomalta
aurinkoa, lepoa ja mahdollisimman lyhyen lentomatkan. 

Neljän tunnin liitelyn päätteeksi saatoimmekin upottaa tassut santaan Port d'Alcudiassa.

Kun olimme jo asettuneet uuteen etelänkotiimme, huudatin hotellin wifiä ja huomasin, etten suinkaan ollut ainoa kissaemo, joka oli lehahtanut samaiselle saarelle. Tekstasin heti jännät uutiset kotiin Nupulle ja Jujulle: niistä oli tullut kotiinjättökaksosia Miukumaa-blogin Sofian ja Olgan kanssa! Minä taas huomasin muistuttavani kissatyttöjen ihmisemoa, sillä napsimme samaan tahtiin kuvia sangrioistamme ja kissoista, joita poluillemme eksyi. Aivan naapureita emme sentään olleet, mutta onnistuimme järjestämään pienimuotoiset kissablogitreffit ihanaan Palman-kaupunkiin.
 
Tässä kuuluisi tietenkin olla kuva lomailevista kissabloggaajista, mutta en tajunnut
sitä valitettavasti otattaa. Mutta katsoimme yhdessä tätä joutsenta, ja osaatte varmaan
kuvitella meidät näihin puitteisiin. Päälläni oli Nupunkin hyväksymä kissahame
ja silmilläni ihka uudet aurinkolasit.

Sain erinomaisia Palma-vinkkejä Sofin ja Olgan mamilta,
ja kaupungissa oli valtavasti katsottavaa ja ihmeteltävää.
 
Olisin halunnut hankkia Hupsuttamoon nämä kaksi sisustustyynyä,
mutta mieheni onnistui harhauttamaan minut niiden ääreltä.

Tähän Alcudian vanhassa kaupungissa sijainneeseen kauppaan ei niin ikään ollut asiaa.
Sain tallennettua kameraani kuvia myös ihan oikeista eläimistä, joskin on pakko sanoa, että vapaana liikkuvat kissat saivat minut tuntemaan suurta huolta, sillä maailma on niille vaaroja täynnä. Onneksi kaikki vastaan tassutelleet kissat tuntuivat olevan ihmisten lemmikkejä, eivätkä ne vaikuttaneet huonokuntoisilta.
 
Tämä katti ainakin vaikutti tyytyväiseltä oman kotinsa ovella.
Mistäkö tiesin, että el gato asui tässä osoitteessa?

No, sanotaanko vaikka, että kutsusta tassutella peremmälle. <3

Sollerissa taas näimme vanhan rautatieaseman takana tällaisen karvaturrin,
joka jolkotteli matalana läheisen pihan puutarhaan. Se aikoi varmasti
poimia puista kypsät appelsiinit tai heinikosta pulleat rotat.

Sollerissa olisi voinut törmätä ilmeisesti myös ihan uudenlaisiin ratsukoihin.
Mitä sitä suotta satulaa, suitsia tai kypärää käyttämään! :-o
Harmillista kyllä, en päässyt näkemään näitä pomminvarmoja polleja.
Hevoskaipuuseeni vastattiin kuitenkin Alcudiassa. Varsa köllötteli aitauksessa
seuranaan kimo äitiheppa, joka veteli lonkkaa reteästi kyljellään.
Loma sujahti hurjaa vauhtia, sillä näkemistä ja tekemistä riitti. Juju ei ikinä uskoisi, mutta loman aikana minusta, pahimman luokan rähmäkäpälästä, kehittyi kelvollinen pallottelija. Viskelimme rannalla tarrapalloa niin paljon, että sain olemattoman pikku hauikseni melkein tärisemään. Kun loma oli lopuillaan, oli aika täristä uudestaan - mutta tällä kertaa innosta. Kohtasimme nimittäin vielä yhden kissablogistanian kuuluisuuden:

 
Sehän on Mimmin ja Alfredin brittikissa Alfred!
Ay, caramba! Hola, hola ja mautsivautsijeejee!
Olikos saarella vielä joitain muitakin tuttuja? 
Tunnustakaa pois vain! :-D Ja ketkäs tulevat
huomenna messuille?