Kiitos kaikesta, rakas Rufus!

Kun aloitin bloggaamisen neljä ja puoli vuotta sitten, en osannut arvata, miten se elämääni muuttaisi. Monista kommentoijista tuli lukijoita, mukavia tuttavia ja lopulta ihan oikeita ystäviä, joiden kanssa olen jakanut iloja, suruja, hassutuksia, huolia ja monenlaisia mietteitä jo vuosien ajan. Meille Hupsuille syntyi heti vahva side Marraskuun murusiin, sillä olihan meillä paljon yhteistä: blogimaailmassa kohtasi kaksi tuoretta räggärinomistajaa, joilla oli valtavasti ihmeteltävää omien karvapalleroidensa kanssa.

Huolien lisäksi meillä riitti aina myös huumoria. Tammikuussa 2014 netin komein räggäripoika Rufus tuli kuiskuttamaan söpöjä asioita Nupun korvaan, ja nettideittailu kasvoi vuosien mittaan suureksi rakkaudeksi. Tämän talven ja kevään ajan meillä kaikilla on kuitenkin ollut suunnaton huoli Ruffen sairastelusta, ja vaikka toivoin viimeiseen asti, että rakas poika paranisi, torstaina Rufus oli aika päästää tassuttelemaan sinne, missä kissojen on hyvä olla: ruoka maistuu, mihinkään ei koske ja jaksaa leikkiä, seikkailla ja touhuta sydämensä kyllyydestä.

Meille jää kuitenkin lohduton ikävä Ruffea. Varsinkin Rufuksen emolle, joka piti poitsusta hurjan hyvää huolta koko sen elämän ajan ihan loppuun asti. Sydän murtui minullakin, ja tällä viikolla on tullut itkettyä monta kertaa. Surun läpi olen kuitenkin myös tajunnut asioita, jotka lämmittävät ja lohduttavat. Rufus oli suuri kissapersoona, joka toi iloa ja hellyyttä meidän kaikkien elämään ja teki meistä ”anopin” kanssa ystäviä. Eikä vain meistä, sillä Rufusta suree nyt suuri ystävien joukko, johon kuuluu niin bloggaajia kuin lukijoitakin. Ruffesta jäi valtavasti kauniita, ihania ja rakkaita muistoja, ja jaan niistä nyt muutaman. Lähetämme samalla Nupun kanssa isoja pusuja pilvien päälle Ruffelle, joka on aina sydämessämme.

 

Nuppu on ikuisesti Ruffen tyttö ja osaa varmasti ottaa yhteyttä sinne jonnekin. <3

Tästä se kaikki alkoi. Ihka ensimmäinen sananvaihtomme
vastauksena postaukseen King, Kong ja tuhojen top 10.

Itketti ja nauratti, kun luin näitä keskusteluja. <3

 

Rakkaus iski pian täysillä ja sai Nupun joskus jopa vähän stalkkaamaan.

 

Suhde vahvistui vuosi vuodelta, ja kihloihin Nuppu ja Ruffe menivät joulukuussa 2015. 

Tällaisen tuliaisen Nuppu lähetti, kun lähdin käymään Rufuksen luona.

Ja niin Nuppu pääsi melkein oikeasti Ruffen pehmoiseen kainaloon.

Minäkin halusin pehmoisuutta, enkä ikinä unohda,
miten onnellinen olin, kun sain pitää Rufusta hyvänä!  

Lepää rauhassa, Rufus-kulta, ja kiitos, kun olit iso osa elämäämme! <3

Mitäs me koodarit!

Tervetuloa Nupun ja Jujun uuteen, uljaaseen blogiin! Hupsuttamon tähdet ovat yhtä hassuja kuin aina ennenkin, eikä kirjurikaan ole paljon edelliskerrasta viisastunut, mutta blogin ulkoasu on käynyt läpi mullistavan muodonmuutoksen, kuten moni visualisti varmasti jo huomasi. Vielä eilen blogimme oli vain vaatimaton kurpitsankäntty, mutta taikasauvanheilaus teki siitä hulppean prinsessavaunun, jolla Hupsujen kelpaa körötellä vaikka keskiyön tanssiaisiin. Melkein niin myöhään taikoja tehdessä menikin, sillä olin onnistunut sotkemaan Bloggerin html-säätöjä sen verran pahasti, että hyvä haltijataranoppi joutui toden teolla töihin koodiviidakkoa peratessaan.
 

Nuppukin hoksasi, ettei näin kauniissa blogissa voi enää istua
 plösöttää selkä kyömyssä. Hyvä ryhti on yhtä kuin tyylikäs blogi.

Idea ulkoasun muutokseen lähti liikkeelle pikkuruisesta asiasta, joka kasvoi päässäni möhkömammutiksi. Huomasin sunnuntaina, että blogini kaikkiin linkkeihin oli ilmestynyt sietämättömiä sinisiä alleviivauksia. Niitä ei näkynyt koodissa, mutta ne lällättelivät silti minulle blogin sivulta ja alleviivasivat kiukkuani. Sain onneksi tukea ja apua muilta kissabloggaajilta, joten ärtymys muuttui pian innokkaaksi blogipohjien tutkimiseksi ja uudesta ulkoasusta haaveiluksi. Ennen kuin ehdin ostaa päräyttää uutta pohjaa, apuumme liihotteli Nupun ihastukseksi sen oma, ihana anoppi Marraskuun murusista.

 

Nuppu odotti, että Messengeristä putoaisi myös sen oma rakas Rufus.

Haltijataranopilla oli heti loistavia ideoita, kuinka Hupsulan suursiivous kannattaisi organisoida. Aloitimme pölyjen pyyhkimisen bannerista, johon minä valitsin fontin ja anoppi muun stailauksen. Kirurgin tavoin hän siirsi pipetillä Jujun kuonosta hempeää pinkkiä otsikkoon, ja henkäisin ihastuksesta, kun kissojen korvat lerpsahtivat bannerin reunojen yli niin, että hupsut melkein humpsahtivat kuvasta syliin.

  

Jujun nenulin sävy on #a37b77, ja se on myös uusi lempivärini.

Kun banneri oli valmis, tajusin sen olevan aivan liian kaunis cácánruskealle taustatapetille. Niinpä annoin Murusille vapaat tassut valita meille jonkin tyylikkäämmän pohjakuvan. Anoppi koodasi ripeästi Hirviöksi ristimänsä tapetin pois, ja pian tilalla olikin jo Kaunotar. Suuret linjat oli nopeasti säädetty, mutta loppuillan koodasimme hurjapäisesti pikku detaljeita: minä siis soittelin ukulelea, leikitin kissoja ja ihastelin pää kallellaan uutta sivuamme – ja anoppi raksututti aivorattaitaan ja nakutti koodia koodin perään.

 

Tältä Hirviö näytti, mutta hurjan ulkokuoren alla asusti silti hempeä ja hyvää tarkoittava blogi.

Olin autuaan onnellinen uudesta blogi-ilmeestämme jo eilen, mutta tänäänkin anopilta tuli vielä koodia, joka loihti linkkeihin Jujun nessuväriä.

 

Samaa ihanaa sävyä on tuputeltu myös Jujun pehmoanturoihin. 

 

Sanomattakin on selvää, että olen hurjan riemuissani blogimme uudesta ilmeestä, mutta olisi kiva kuulla, mitä te lukijat siitä pidätte! Entä löytyykö joukostanne koodiguruja, vai ovatko koodit hepreaa muillekin kuin minulle, Juitsille ja Pöpperströmille?

 

Kiitos vielä, ihanat Marraskuun muruset! <3 Nuppu jo odottaa,
milloin sille ja Ruffelle koodataan unelmahäät!

Yllätysten mämmiyö

Pääsiäiseemme on mahtunut valtavan monta äätä, öötä ja yytä. Jossain kaukaisuudessa pääsiäisnoidat ovat käkättäneet ja melkein pudonneet hervottomina luudiltaan, kun me hupsuparat olemme huudahdelleet kuorossa ääk, kääk ja yök!

 

”No mikäs nyt on? Eikö mamalle maistu edes vastamunittu Kinder?”

Saavuimme eilen reissusta kotiin ja kohtasimme Mummi Poppasen ja kaksi viimeisen päälle puunattua, pussattua, passattua ja paapottua karvapalleroa. Loma Hupsuttamossa oli sujunut kaikin puolin mallikelpoisesti: Nuppu ja Juju eivät olleet suuremmin ikävöineet perinteistä palvelusväkeään, ja ruoka oli maistunut mainiosti samoin kuin unet Mummin kainalossa. Vasta viimeisenä aamuna aurinkoiseen kissaparatiisiin oli purjehtinut pieni tumma pilvi: Nuppu oli putkahtanut dyyneiltä jarrutusjäljet söpössä pikku ahterissaan.

 

”Äiskä! Ei saa kertoa! Kun nettiin kirjoittaa jotain, sitä ei saa ikinä pois!
Mitä jos Ruffe näkee ja tulee bänksit?!”

Mummi Poppanen oli hoitanut hätätilanteen esimerkillisesti: peppufreesauksen jälkeen Nuppu oli päässyt herkuttelemaan rypsipossusiivun sisälle käärityllä Inupektillä, ja illan suussa vaikutti jo siltä, että homma oli hienosti lapasessa. (Ja villakinttaita täällä pohjolassa toden totta tarvitaankin!)

 

”Kuka tarttee tumput, kuka ei. Pakkanen on pukeutumiskysymys.”

Tilanne vaikutti erinomaiselta vielä aamullakin. Päästimme kissat viereemme ja ihailimme Nupun puhtaan valkoisia villahousuja. Hieman meitä tosin kummastutti, kun yleensä niin aamuvirkku Mummi Poppanen tuhisi yhä olohuoneen puolella. Kysyimme kateilta, olivatko ne antaneet äitini nukkua, ja ne nyökyttelivät silmät viattoman pyöryläisinä. Mutta mikäs olikaan totuus?

 

”Mummi, pliide, älä kerro!”

Yö oli sujunut huoneistomme kissaisalla alueella sujuvasti aina kolmeen asti. Suukkoja ja nenätöykkyjä lukuun ottamatta häiriöt olivat olleet minimissä. Äitini oli kuitenkin herännyt käymään ihmisten hiekkiksellä, mikä oli johtanut melko eksoottiseen pääsiäisyön tapahtumaketjuun. Nuppu oli hypännyt tyytyväisenä lämpimälle varavuoteelle, ja äitini oli joutunut tönimään typykän pois, jotta pääsisi itse uudestaan pitkälleen. Makuusija oli kuitenkin muuttunut aavistuksen verran: lakanan päällä oli jotakin kylmää ja kosteaa, joka liiskautui äitini pohkeisiin. Kännykän kelmeässä valossa hän oli nähnyt, että se jokin oli – sanotaan nyt vaikka pääsiäisen kunniaksi ja herkkiä lukijoita varjellaksemme – mämmiä.

 

”Ei, kun suklaata se oli!”

Mummi Poppanen oli pompannut kiireesti pystyyn ja ryhtynyt kartoittamaan tilanteen vakavuutta. Lakana oli pitänyt ilman muuta vaihtaa ja pohkeet saippuoida, mutta Nupun peppupesu ei ollut onnistunut, sillä pääsiäisnoidat olivat kaapanneet mämmikatin matkaansa ja kiikuttaneet sen aina kuuhun asti. Tai ainakaan Nupusta ei ollut näkynyt edes hännänpäätä.

 

”Huh, onneksi ne tihulaiset veivät Nupun eivätkä mua!”

Koska Mummi Poppanen on samalla lailla ylihuolehtivaa sorttia kuin hänen jälkikasvunsakin, huoli Nupusta oli saanut viimeisetkin unenrippeet katoamaan. Jonkin ajan kuluttua omituinen kurina oli lisännyt hätäännystä, ja äitini oli noussut katsomaan, oliko Nupulta tulossa matolle oksupoksu (joka karvayökkönäkin tunnetaan). Mutta voi sitä helpotusta, kun Nuppu olikin löytynyt tassupedistä loistokunnossa: se oli kehrännyt seiniä vavisuttavan kovaa ja tarponut samalla etutassujaan pehmopedin reunamukseen. Peppukin oli ollut jo siisti, sillä ikävät pääsiäisherkut olivat pyyhkiytyneet kätevästi vieraslakanaan. Mummi Poppanen oli palannut hyvillä mielin Höyhensaarille ja saanut myöhemmin kainaloonsa puhtaan pikku pääsiäistipusen.

 

”Mitenkäs se Figon ja Frieden tiputii-laulu menikään?”

Aamun valjetessa yllätysten mämmiyöstä oli jäljellä enää suttuinen lakanamytty, ruskeat läimäreet Mummi Poppasen sukissa sekä sinne tänne ilmestyneet mämmiroiskeet, jotka saivat meidät kaikki huudahtelemaan ääk, kääk ja yök!

 

”Tipu-tii, tipu-tipu-tipu-tii! Peppu on... suklaaton!”

Nupun masuvaivan syyksi veikkaamme alati kiihtyvää karvanlähtöä. Niinpä Neiti Kevätheinä on saanut maistella nyt ensimmäistä kertaa Jujun suurta herkkua, kissanmallasta – eräänlaista mämmiä sekin! 

 

”Mämmin sijaan meidän mama on herkutellut Kindereillä
ja Mummin ihanalla pannukakulla. Päälle se on lirauttanut
vähän mallasta. Vai oliko se mansikkahilloa?”

Vaikka meitä odotti nyt hieman erikoinen vastaanotto, on omaan kissakotiin aina ihana tulla. Seuraavassa postauksessa palaamme tarkemmin lomaan, sillä sekin piti sisällään hauskoja kissayllätyksiä, joista en malta olla kertomatta.

 

Iloista ja vähämämmistä pääsiäistä kaikille! Paitsi sitä oikeaa mämmiä saa toki olla enemmänkin...

Nupusta kansainvälinen stara!

Minulla on aina ollut sellainen hytinä, että Nupulla on edessään säkenöivä tulevaisuus. Olen vähän jännittänyt, minkä kulman takaa kissaneitimme eteen putkahtaa tilaisuus, johon ei voi olla tarttumatta, ja nyt se sitten tapahtui: Nuppu on vihdoin huomattu maailmalla ja huojumme aivan läpimurron kynnyksellä. Havaijilainen suurfirma nimittäin otti meihin yhteyttä, ja allekirjoitimme eilen sopimuksen, joka tekee Nupusta paitsi rikkaan myös kuuluisan!
 

Tästä kuvasta se kaikki alkoi...

Havaijilaisfirma Itty Bitty Kitty Sandalsin toimitusjohtaja Rose McPaw näki viime viikolla Facebook-tilillämme Nupun kuvan ja lumoutui kissakaunottaremme kristallinkirkkaista silmistä. McPaw’n aamukahvit jäivät kuppiin jäähtymään, sillä hänen oli pakko selvittää samalta istumalta, kuka oli tuon ”karvapeitteisen timantin” manageri.

 

Alkukielinen termi on ”fur-covered diamond”, ja se toistuu
usein McPaw’n puheessa. Ja kuvaa hyvin Nuppua, eikö vain?

Olin aika lailla pöpperössä, kun puhelimeni soi keskellä yötä ja linjan toisessa päässä kyseltiin englanniksi kummallisia kysymyksiä siitä, minkä kokoiset tassut Nupulla on ja löytyykö varpaista myös vaaleanpunaisen sävyjä. Vastailin parhaani mukaan ja muistin myös kertoa Nuppua pitkään riivanneista tassuvaivoista, jotka se lopulta nujersi. McPaw oli asiasta riemuissaan ja järjesti Nupulle koekuvaukset seuraavalle päivälle. Ja arvatkaa mitä? Se ei ollutkaan unta, vaan kuvaajat tulivat meille heti aamusta.

 

Tällaisen testikuvan ne näppäsivät Nöpöstiinasta!

Paras uutinen on, että Nuppu valittiin jo seuraavana päivänä Itty Bitty Kitty Sandals -firman keulakuvaksi. Yhtiö valmistaa herkkävarpaisten kissojen sandaaleja, joilla voi töpsötellä Havaijin kuumalla hiekalla tassujaan polttamatta. Virallisessa tiedotteessaan IBK Sandals ilmoitti, että on suuri kunnia saada palkkalistoille näin kaunis malli, joka omakohtaisesti ymmärtää, miten suurta onnea terveet tassut ovat!

  

Suomi on vaikea kieli jenkkifirmalle, mutta kyllä ne vielä oppivat...

Käytännössä tämä yllättävä käänne tarkoittaa, että Hupsuttamolla on edessään muutto Havaijille. Mukaan pakataan koko perhe ja irtaimisto, ja seuraavan kerran tätä blogia päivitetään palmujen alta!

 

”PS. Rufus-honey: Se sandaalifirma maksaa sullekin matkalipun
Havaijille! Ykkösluokassa mun kaa tietenkin. Pus, pus!
 PPS. Ota mukaan se soma kylpytakki.”

Karva-Lucia ja tonttu Pöffenderi

Nuppu ja Juju eivät ole valittaneet kertaakaan kaamoksesta. Vaikka valoa pilkahtaisi päivällä vain parin nanosekunnin ajan, kissakaksikossani riittää virtaa – ovathan ne ladanneet kesällä D-vitamiinisammionsa aivan piripintaan. Samaa ei voi sanoa niiden nuukahtaneesta emosta, vaan pimein vuodenaika ottaa minusta aina jonkinmoisen niskaotteen. Kissojen energistä nujakointia katsoessani päätin kuitenkin ottaa niistä mallia ja tömpsöttää kaamosta takatassuilla päänuppiin.

 

Voisihan sitä mokomaa tempaista vähän avotassullakin.

Koska kaamos on tummanmöhkelöinen Pohjolan yllä leijaileva masennustila, sitä ei voi mätkiä ihan perinteisin karatepotkuin. Niinpä valitsin aseekseni tutun ja turvallisen hassuttelun. Ostin Tigerista karvareunusteiset tonttuhatut ja ehdotin, että leikkisimme Nupun ja Jujun kanssa Sinivuorten yötä ja Tipe-tipe-tip-tapia.

 

Hei, tonttu-ukko! Onko jo riemun raikkahin aika?

Ei, vaan kauhun tunkkaisin!

Juju-tontulla meni fiilikset ja se pyysi, että eikö se saisi nauttia kaamoksesta ihan vain kaikessa rauhassa. Huuli väpättäen annoin Huitsin tepsutella koriin nukkumaan, mutta sitten mieleeni juolahti, että voisin virkistää itseäni Nupun kanssa. Ehdotin, että tekisimme siitä pyhän Valottaren eli Lucia-neidon, joka toisi hohteellaan valoa pimeyteen.

 

Näin lähelle valoseppelettä pääsimme ennen kuin Lucia räpisteli lipettiin.

Hetken aikaa vaikutti jo siltä, että kaamos nielaisisi minut loputtomaan pömppömahaansa, mutta niin ei kuitenkaan käynyt, vaan itäiseltä maalta kulki yhtäkkiä tähti, joka muutti kaiken.

 

Tähti kirkas, tähti öinen, ensi tähti, jonka nään...

Kun katsoin Juju-poitsun harrasta ilmettä, tajusin, että olin roolittanut sitä aivan väärin. Juju ei halua olla mikään hössöttävä tonttutoljanteri vaan Tiernapoikien arvokas Mänkki. Tovin tähteä pyöritettyään se keksi kuitenkin jotain vielä ihanampaa.

 

Hellyttävä Juju-herra halusi suoda emolle taivaisen valon.
Niinpä kruunasimme sen Hupsuttamon ihka omaksi Luciaksi.

Mutta entäpä Nuppu? Se lupasi, että voisi toki esittää Tiernatytöissä Murjaanien kuningatarta, mutta yksi toinen asu olisi pu-pup-pi-du-typykällemme vieläkin mieluisampi:

 

Nupulta pääsi hihitys, kun pynttäsin siitä söpön pikku tonttutytön, ja
se lähetti heti jouluisen lentosuukon omalle ”Herootekselleen” Tampereelle.

Nuppu-tonttusen loppupäivä vierähti ihan vain Rufuksesta haaveillen.
”Kaks vain valveil’ on puolisoa, Cocon herttaisen nukkuessa...”

Vaikka kaamoshulabaloomme ei sujunut aivan niin kuin olin aluksi ajatellut, kaikki päättyi lopulta parhain päin, ja nyt jaksan taas kulkea hämärän halki hymyssä suin.

Valoisaa Lucian-päivää teille kaikille!

 

Ja paljon lämpöä, iloa ja joulun tuoksua! :)

Hyppelevä nallekarhu

Joskus käy niin vekkulisti, että yhden onnettomuus on kahden onni. Tämän Hupsut saivat kokea, kun lempituulitakkini kiristysrenksu hirttäytyi pyörän satulan ympärille ja katkesi läväyttäen minua ikävästi takamukselle. Selvisin tapauksesta säikähdyksellä, mutta on turha kuvitella, että takin helmaa saisi enää koskaan rypyttymään. Olin ymmärrettävästi harmistunut, kunnes saavuin kotiin ja esittelin itsetuhoisen renksunpätkän Nupulle ja Jujulle. 

 

”Jei, mama! Agility onkin mulla jo niin hyvin lapasessa, että on korkea aika
vaihtaa esteet naruhyppytreeniin. Jos sä vaikka pyörittäisit ensiksi?”

”Nallekarhu, nallekarhu, mene sisälle...”

”Nosta tassusi... Niiaa, kumarra... Mutta hei, älä syö sitä hyppistä!”

 

Juitsi sekosi niin pahasti naruun, että joutui pyörittäjän paikalle.

Tässä vaiheessa Nuppu saapui katsomaan, mitä oikein tömistelimme. Oli sen vuoro hypellä narua romanttisen aakkoslorun tahdissa. Kuinka ollakaan - neiti ”kompastui” hyppikseen R-kirjaimen kohdalla.

”Nuppu se tykkää Ruffesta, Ruffe se tykkää Nupusta... Juu, ei, juu, ei, JUU!”

Emme ehtineet testata, olisiko Nupulla häissä päällään hääpuku, juhlapuku,
uimapuku vai olisiko se kenties alasti, sillä Nuppu innostui pusuttelemaan
hyppistä kiitokseksi nappiin menneestä aviomiehen valinnasta.

Ehkä Ruffea mietityttää, vietetäänkö häät
kirkossa, navetassa vai hiekkiksellä...

Seuraavassa hyppisleikissä testasimme, olisiko Juju pappi, lukkari, talonpoika vai kuppari...

 

...mutta kaikkihan sen tietävät, että tämä poika ei ole rikas, köyhä tai varas...

 

...vaan kaikin puolin ihana ja RAKAS!

Lällyn hyppelehtivää lokakuun viikkoa teille kaikille! Ja kertokaa, muistatteko muita hyppynaruloruja, joita me Hupsut voisimme testata!