Nupusta kansainvälinen stara!

Minulla on aina ollut sellainen hytinä, että Nupulla on edessään säkenöivä tulevaisuus. Olen vähän jännittänyt, minkä kulman takaa kissaneitimme eteen putkahtaa tilaisuus, johon ei voi olla tarttumatta, ja nyt se sitten tapahtui: Nuppu on vihdoin huomattu maailmalla ja huojumme aivan läpimurron kynnyksellä. Havaijilainen suurfirma nimittäin otti meihin yhteyttä, ja allekirjoitimme eilen sopimuksen, joka tekee Nupusta paitsi rikkaan myös kuuluisan!
 

Tästä kuvasta se kaikki alkoi...

Havaijilaisfirma Itty Bitty Kitty Sandalsin toimitusjohtaja Rose McPaw näki viime viikolla Facebook-tilillämme Nupun kuvan ja lumoutui kissakaunottaremme kristallinkirkkaista silmistä. McPaw’n aamukahvit jäivät kuppiin jäähtymään, sillä hänen oli pakko selvittää samalta istumalta, kuka oli tuon ”karvapeitteisen timantin” manageri.

 

Alkukielinen termi on ”fur-covered diamond”, ja se toistuu
usein McPaw’n puheessa. Ja kuvaa hyvin Nuppua, eikö vain?

Olin aika lailla pöpperössä, kun puhelimeni soi keskellä yötä ja linjan toisessa päässä kyseltiin englanniksi kummallisia kysymyksiä siitä, minkä kokoiset tassut Nupulla on ja löytyykö varpaista myös vaaleanpunaisen sävyjä. Vastailin parhaani mukaan ja muistin myös kertoa Nuppua pitkään riivanneista tassuvaivoista, jotka se lopulta nujersi. McPaw oli asiasta riemuissaan ja järjesti Nupulle koekuvaukset seuraavalle päivälle. Ja arvatkaa mitä? Se ei ollutkaan unta, vaan kuvaajat tulivat meille heti aamusta.

 

Tällaisen testikuvan ne näppäsivät Nöpöstiinasta!

Paras uutinen on, että Nuppu valittiin jo seuraavana päivänä Itty Bitty Kitty Sandals -firman keulakuvaksi. Yhtiö valmistaa herkkävarpaisten kissojen sandaaleja, joilla voi töpsötellä Havaijin kuumalla hiekalla tassujaan polttamatta. Virallisessa tiedotteessaan IBK Sandals ilmoitti, että on suuri kunnia saada palkkalistoille näin kaunis malli, joka omakohtaisesti ymmärtää, miten suurta onnea terveet tassut ovat!

  

Suomi on vaikea kieli jenkkifirmalle, mutta kyllä ne vielä oppivat...

Käytännössä tämä yllättävä käänne tarkoittaa, että Hupsuttamolla on edessään muutto Havaijille. Mukaan pakataan koko perhe ja irtaimisto, ja seuraavan kerran tätä blogia päivitetään palmujen alta!

 

”PS. Rufus-honey: Se sandaalifirma maksaa sullekin matkalipun
Havaijille! Ykkösluokassa mun kaa tietenkin. Pus, pus!
 PPS. Ota mukaan se soma kylpytakki.”

Gurmeeta ja kuvakurtistelua

Meidän kissanukalla vuoratussa pesäkolossamme vietetään nyt juhlakautta, sillä kaikkien perheenjäsentemme syntymäpäivät ajoittuvat heinä- ja elokuulle. Bileputken avasi keskiviikkona Nuppu, joka saa kantaa synttärikruunua karvaisessa päässään vielä pari viikkoa. Sen jälkeen mieheni kunkkuilee elokuun yhdeksänteen saakka, jolloin on Jujun vuoro astua valokeilaan. Pikkukissin on otettava kulta-ajastaan kaikki irti, sillä emon juhlapäivä koittaa yllättävän pian kuun lopulla, ja ne juhlat kestävätkin sitten aina seuraavaan kesään saakka. Mutta vielä ei olla niin pitkällä, joten palataanpa hetkeksi Nupun tärkeään päivään.

Juhlien tähtiesiintyjä ”Juju the Jou Jou” oli pitänyt synttäripupusta hyvää huolta
koko keskiviikon viihdyttämällä neitoa parhaansa mukaan.

Koska muoti on lähellä Nupun sydäntä, Juju oli esitelmöinyt siskolle mm. lippiksen
vaihtoehtoisista käyttötavoista. Sitä voi pitää lippa edessä tai lippa takana,
tai sitten lippakaarnapurrella voi seilata Raprap-baanan päästä päähän.

Juhlien viralliset jatkot alkoivat heti, kun saavuin töistä kotiin ja pääsin valmistelemaan Nupulle iki-ihanan synttärileivoksen. En halunnut vahingossakaan käräyttää pupuseni suloisia viiksihaivenia, joten kynttilöiden sijaan koristelin makupalan karvaturrini lempiherkuilla:

 

Asettelin kuohkean kalkkunapohjan päälle oikeaoppisesti kolme raksua,
mutta päivänsankari komensi minua olemaan hövelimpi.

Nuppu ei meinannut pysyä villapöksyissään, kun herkku laskettiin matolle.
Kuului ”flup flup klunks” ja ”lips lips lups”,  kun pentukuppi tyhjeni ja kiillottui.

Paha mielihän siitä sitten lopuksi tuli, kun herkku pääsi loppumaan. Nupulle ei kerrottu,
että artistien takahuoneessa oli vielä toinen samanmoinen leivos, jotta se ei olisi lähtenyt
ryöstöretkelle ja hotkaissut Juju-räppärinkin annosta.

Oikeasti Nuppu sai silti vatsansa täyteen, ja koska se ei näyttänyt enää säälittävältä nälkäkurjelta, oli aika ottaa siitä virallinen synttäripotretti. Yllätyksekseni Nuppu heittäytyi hankalaksi, eikä kuvaamisesta tahtonut tulla mitään. Ellen tietäisi Nupun Miss Ragdoll World -taustoista, olisin voinut luulla, että typykkä on ensimmäistä kertaa kameran edessä:

 

Olin rakentanut hiirileikkiemme hengessä Nupulle ihanan kuvauspaikan:
kaikki sen rakkaat ystävät Titanicin kannella. Mutta mitä teki Nuppu?
Hyppäsi saman tien paatista pois ja tiputti matkallaan puolet
kavereista mereen. Melkoista tuittuilua synttäritytöltä!

Seuraava kuvausyritys oli simppelimmissä kulisseissa. Ilmeisesti leivos oli ollut kuitenkin
liian tuhti, sillä Nuppu valitti vatsalla näkyvistä makkaroista ja valaistuksesta,
joka ei tehnyt oikeutta sen kauniille piirteille. Tässä oli siis iloisin otoksemme.

Neiti lyllersi happamana sängyn alle, ja emon ainoa toivo saada edes hieman juhlava
kuva oli pujottaa neidin kaulaan sen iki-ihana rusetti. Nuppu kuitenkin
marmatti, että valoa on liikaa. Silmiä häikäisee, ja kaksoisleuka harmittaa.

Mieheni ehdotti, että lopettaisimme kuvaukset, koska ne eivät kerran sujuneet, ja tajusin, että hän on täysin oikeassa. Samassa keksin myös, mikä juttu piristäisi Nuppua takuuvarmasti ja palauttaisi innostuneen juhlatunnelman: kerroin sille, mitä mieheni oli nähnyt edellisenä aamuna talomme vieressä. Se oli pieni, ja sillä oli pikkuiset korvat ja nappisilmät... ja siimahäntä! Pikkukaveri oli myös lähettänyt Nupulle synttäriterveisiä! Nuppu alkoi kehrätä innostuneesti, mutta ajatteli emon taas vain kehittävän omia tarinoitaan. Ääni kellossa muuttui, kun minulla olikin tarjota tapauksesta todistusaineistoa:

 

Nuppu kujersi onnesta ja halusi heti lähteä ulos, sillä tämän jyrsijän kanssa
tulisi ilman muuta kaikkien aikojen paras synttäripotretti. Emo ei ollut
välttämättä ihan samaa mieltä, joten onneksi asiat menivät toisin...

 

Nuppu sai seuraansa vielä suloisemman kaverin, ja synttärikuva tuli ihan ilman
poseerausta aidosta, hellästä hetkestä. Mikä olisikaan täydellisempi synttärilahja
Lovely Kissesille kuin ihana pusu maailman parhaalta veljeltä?

Järkkärimäistä kuvakriiseilyä

Olen jemmannut ystäväni iki-ihanaa Olympus E-PL3 -minijärkkäriä jo kuukauden päivät. Noloa kyllä, olen vähitellen hiissannut Hupsuttamoon myös ystäväni kuvansiirtokaapelin sekä laturin. Enää puuttuu, että vohkisin hänen lomakuvansa, puhelimensa, huonekalunsa ja lopulta koko elämänsä. Koska moinen hamsterointi on kerrassaan törkeää, päätin, että tämän viikonlopun jälkeen palautan kaikki lainaamani kuvauskapineet ja teen vihdoin ja viimein päätöksen, olisiko jo aika ostaa oma kamera.

Tällaista laatua ei kännykällä saa... Kiusaus olisi suuri
jättää lainakamera muhimaan yhä vain hyppysiini.

Miten käy movember-tempauksemme, jos luovumme kamerasta?
Puhelinpolo ei ikinä löydä Jujun nassusta näin montaa viiksikarvaa!

Koska en ole teknisesti yhtään lahjakkaampi kuin matemaattisestikaan, on pelkkä ajatus kameraselvitystyöstä puristanut keuhkoni lyttyyn. Eilen kuitenkin päätin reipastua ja mennä kyselemään, millaista kameraa ammattilaiset minulle suosittelisivat. Kuvausliikkeen pitkässä ja hitaassa palvelujonossa rukoilin viimeiseen asti, että saisin lempeän näköisen, iäkkäämmän sedän asiaani hoitamaan, mutta ei, jouduin selittämään erikoisen kameratarpeeni nuorelle, virnistelevälle jannulle, jonka mielestä kissabloggaus oli selvästi maailman huvittavin harrastus. Sain kuitenkin vahvistusta aavistukselleni, että Olympus PEN Lite E-PL5 voisi olla etsimäni kapistus.

Mahtoiko Olympuksessa olla päällä nalleasetus, kun otin tämän kuvan?

Sekasotkuinen asunto jää juuri sopivan sumuiseksi,
kun tarkennus osuu pöydälle nousseeseen Pikkukissiin

En kuitenkaan tehnyt vielä kauppoja saati sitten päätöstä, vaan ajattelin kysyä vinkkejä teiltä muilta eläimiä sisätiloissa jahtaavilta lukijoilta. Millaisella kameralla karvanassujen touhut saa tallennettua parhaiten? Kuinka onnistutte nappaamaan sisätiloissa kuvia, joissa eläin vaikkapa hyppää tai tekee jotakin muuta kuin nukkuu herttaisesti kerällä tai jumittuu tämänkaltaiseen perusasentoon:

Nupun mallikansio on täynnä vastaavanlaisia poseerauksia.

Olympuksen minijärkkäriä käyttäessäni olen huomannut, että sillä saa Jujusta toinen toistaan upeampia ja skarpimpia otoksia, mutta Nuppu-neitiä tarkennellessaan kamera tarvitsisi selvästi silmälasit. Linssi surraa, tihrustaa, miettii, siristää ja pörrää, kunnes Nuppu sanoo ”Mähhhh!” ja viipottaa pois niin vilahtamalla, että digimuistiin tallentuu vain beige karvaraita. Myös Jujun kuvat  heilahtavat helposti, jos yritän tallentaa sitä vaikkapa venyttelemässä, haukottelemassa tai raksukaappia raapimassa. Onko olemassa jokin kikka saada tarkkoja kuvia nopsasti syytämättä omaisuutta jättimäiseen järkkärimöhkäleeseen tai virittelemällä asuntoa täyteen kirkasvaloja varjojalustoineen?

Latasin tämän kuvan näytille kasvoillani juuri tuo ilme, mikä Nupulla kuvassa on.
Jos siis saatte siitä mitään käsitystä. Missä valot, missä tarkennus?

Paljastus Hupsujen elämästä: Nuppu hassuttelee aamusta iltaan,
mutta valitettavasti sitä ei pysty blogissa näyttämään, sillä Nupun asennot
tulevat ja menevät niin nopeasti, ettei iPhone tai edes minijärkkäri pysy perässä.
Vinkatkaa jooko meille, kuinka tämä kuva olisi voinut onnistua!

Lisää heilahtanutta Nuppu-materiaalia. Tässä vaanitaan valtaistuimen selkämyksellä
kipittelevää perhosöttiäistä. Kiinni jäi, vaikka hetki ei oikein kameraan tallentunutkaan.

Kyllä Jujukin on kameraa nopeampi! Emonkin silmät alkavat harittaa,
kun kissapojan tassut vaivaavat kiipeilypuuta niin hurjatempoisesti.

Kuinka tärkeitä kuvat lopulta ovat bloggaamisessa? Olisiko Hupsu ja tosi höpsö kiinnostavampi blogi, jos tähtösten viikset, nenät, sinisilmät ja karva-anturat näkyisivät teräväpiirtona? Vai pilaisiko se ah niin hurmaavan kotikutoisuutemme? Olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksianne!

Kamera pääsi testattavaksi myös Hupsujen lähimaastoon. Tässä taidekuva kissaemon tapaan.

Näiden mietteiden ja kuvien kera toivotamme kaikille kissojen isille (ja toki ihan oikeillekin!) hurjan ihanaa isänpäivää! Kehrätköön kissat heille tänään ekstralujaa!

PURRRRRRR! HURRRRRRR!  KRRRRRRRRR! <3

Hupsujen koulukuvaus

Sain pari viikkoa sitten hyppysiini mainoslippusen, joka vaikutti kamalan kiinnostavalta. Siinä kerrottiin, että paikallisessa Mustissa ja Mirrissä järjestettäisiin pian lemmikkien koulukuvaus. Taustan ja teeman saisi valita karvaturriinsa sopivaksi, ja kuvasta voisi teettää kaikkea avaimenperistä canvas-tauluihin. Näin heti sieluni silmin, kuinka siemailisin palavereissa kahvia iki-ihanasta Nuppu-mukista ja kaivaisin iPadin esiin trendikkäästä Juju-olkalaukusta. Kotimme seinää koristaisi pian suunnaton kissakollaasi, ja joulun tietämillä sukulaiset ja tuttavat saisivat kaksikostamme taidekortteja, joiden pikselit olisivat kerrankin kohdillaan. Mahdatteko arvata, minkä virheen kuitenkin tein seuraavaksi? Aivan. Kerroin suunnitelmasta Nupulle ja Jujulle, vaikka en ollut miettinyt, ehtisinkö edes kuskata niitä kyseisenä päivänä ostoskeskukseen jonottelemaan sadantuhannen muun yhtä fotogeenisen karvakerän kanssa.

Ottaisimme tällaisia Nuppu-laukkuja kolme kappaletta,
ja koirahan tulee kai kaupanpäällisenä?

Iskälle valkattaisiin kuvastosta tällainen Juju-lamborghini ovelle ajettuna.

Kun Nupulle selvisi, ettei mallikeikkaa tulisikaan, alkoi kamala vikinä. Sain osakseni mihhausta, minkutusta ja komentavaa ininää. Toisaalta viesti saattoi liittyä osittain ruoka-aikaan ja raksuihin, mutta tulkitsin sirkutukset myös aiheellisena kritiikkinä koulukuvauksen peruuntumisesta. Niinpä lupasin järjestää kissoille yhtä hienot kuvaukset kotioloissa. Kamerana toimisi hitaasti runksuttava, parhaat päivänsä nähnyt älypuhelin, valaistuksesta vastaisi yksinäinen olohuoneen jalkalamppu, ja taustalle virittäisimme vanhan eteisverhon.

Hyvä on, eihän tämä ole sama asia kuin se ostarin hieno eläinkuvaus,
mutta neiti huippumalli voisi silti näyttää suopeampaa naamaa.

Jujukin löi kapuloita rattaisiin minkä kerkesi. Onneksi kuvaajan taskusta löytyi murennettuja
kananameja. Jujun vastaveto olivat pitkät tassut, joilla namit ronkittiin nousematta tyynylle.

Kuvaaja yritti uutta näkökulmaa ja viritti taustaverhon sohvalle. Ei ollut hyvä sekään.

Kun emolta meinasi tirahtaa pettymyksen kyynel, toinen malleista (tuo pikku mamis)
hätääntyi ja alkoi tuottaa freimi toisensa perään hengästyttävän upeaa materiaalia!

Juju lupasi poseerata nätisti, jos en naurata. Kuka nyt haluaisi
itsestään kuvan, jossa posket hytkyvät ja silmäluomet lurpsuvat!

Nupullekin tuli kiire ottaa osaa kuvauksiin. Tässä otoksessa vertaillaan
aristokraattisia profiileita. Vai lensikö kuvausstudioon naakka?

Se on naakka! Miksi se istuu kattokruunussa?
Vaihtaisi samalla ne simahtaneet lamput!

”No nyt se nokkii emon sohvatyynyä. Ettei vain jättäisi sinne mitään epämääräisiä terveisiä.”

Lopulta 50 % kuvattavista hahmotti, missä kamera tai ainakin kuvaaja on!

Nuppu ei koko koulukuvauksen aikana lämmennyt touhulle pätkääkään.
Ymmärrän kyllä, että sille jäi raksu pahasti hampaankoloon. Ehkä vielä
jonakin päivänä Nuppu-neiti saa toteuttaa unelmansa ihan oikeasti.

Kuvaukset päättyivät silti onnellisiin tunnelmiin. Tärkeintä ei ole linssiluteilu
vaan oma veli, joka lohduttaa silloin, kun emo mokaa mallikiertueen.

Koska kuvaukset kestivät kauan, materiaalia tuli monen filmirullan verran. Latailemme ennen näkemättömiä kuva-aarteita Facebookiin, jonne pätkähtää vielä tämän illan aikana ”Koulukuvat”-kansio. Toistaiseksi emme ole keksineet, kuinka halukkaat voisivat tilata sieltä esimerkiksi tarrakuva-arkin, mutta jos oikea asetus löytyy, ruksimme sen ilman muuta.

Onko kukaan teistä lukijoista käynyt ihka oikeissa kuvauksissa? Nuppu olisi hurjan kiinnostunut kuulemaan kokemuksistanne.

Teddynallepalvelu

Nuppu-kaunotar on haaveillut jo pitkään huippumallin urasta. Se kasaa touhukkaasti mallikansiota, ja tämä blogi tietty mainitaan sen ansioluettelossa. Olen ollut melko huolissani tyttöpupuseni pinnallisista haaveista ja muistutellut sitä, etteivät mallikeikat lyö välttämättä leiville saati sitten raksuille. Nyt minun ei kuitenkaan enää tarvitse stressata Nupun urasuunnitelmista, sillä tällä viikolla kävi ilmi, että kyseinen kissatypy on ryhtynyt yrittäjäksi bisneksessä, joka tuskin kärsii taloussuhdanteista tai muuttuvasta markkinasta:

Saanen esitellä Teddynallepalvelu Oy:n toimitusjohtajan, Nuppu Nöppersönin.

Koska pienillä firmoilla ei tietenkään ole määrärahoja markkinointiin, törmäsin Teddynallepalveluun aivan sattumalta. Se tapahtui tiistaiaamuna hieman viiden jälkeen, kun mieheni lähti virkistävälle aamulenkilleen ja Nukkumattikin hylkäsi minut. Huokailin ja kääntyilin sängyssä, kunnes kyllästyin ja avasin makuuhuoneen oven. Kuvittelin, että sieltä punkisi luokseni kissoja kaksin kappalein, mutta Juju oli vielä petturi-Nukkumatin kelkassa ja Nuppu töissä. Sitä en tietenkään silloin vielä tiennyt, vaan aloin huhuilla seuran perään. Yhtäkkiä kuulin pirinää muistuttavaa ääntä. Vastasin ”haloo?”, ja luurin toisesta päästä kuului huolestunutta ininää. Minulle soitettiin Teddynallepalvelusta! Samassa näin, kuinka teddynalle jo änkesi ovenraosta sisään ja hyppäsi sängyllemme. Nopeaa toimintaa, pakko myöntää!

Nallukka päätti testata, onko sängyssämme jotain vikaa, koska emon unet karkasivat.

Teddynallepalveluun kuului myös tyynyjouston mittaaminen. Kaikki oli kuulemma kunnossa.

Koska Teddynallepalvelu ei ole mikään massaputiikki, minulle ehdotettiin luovaa ratkaisua
ongelmaani: uni kuulemma saattaisi tulla simmuun, jos kokeilisin asettua pehmoisesti tyynyjen väliin.

Voisin ottaa esimerkiksi tällaisen, kokonaisvaltaisesti tyynylle laskeutuvan asennon.

Kun neiti Nöppersön nukahti miehen tyynylle kesken opastuksensa,
päättelin sen puhuvan täyttä asiaa ja liityin seuraan.

Teddynallen tuhina sai minut vaipumaan nopeasti horrokseen, ja viimeisen nuijanukutuksen sain, kun Nuppu Nöppersön siirtyi pehmoisesti kainalooni. Silloin ymmärsin, mistä Teddynallepalvelu oli saanut nimensä. Uinuimme autuaasti vielä tunnin, kunnes asunnon miesväki alkoi taas häiriköintinsä: trikoospurttailija kolisteli pirtsakkana lenkiltään ja Juju iski naskalihampaat pohkeeseeni! Kuka olisi arvannut, että sekin oli perustanut oman firman, Oy Herätyskatti Ab:n...

Herra Herätyskatin olisi kannattanut nukkua ilmeestä päätellen vähän pidemmät unet.
Annoin toki tyypille Teddynallepalvelun käyntikortin.