Hedelmäpeliä ja valjasvenkoilua

Aktivointihaasteen viimeisenä aamuna hörpin keittiössä aamukahvia ja kertailin kissojen kanssa viikon parhaita paloja. Meillä oli ollut tosi mukavaa, ja varsinkin Juju oli lähtenyt jokaiseen tempaukseen reippaasti mukaan. Mitä enemmän hehkutin Jujun sankaritekoja, kuten joutsentanssiksi yltynyttä pilatessessiota, sitä mietteliäämmäksi Nuppu kävi. Se räpisteli ihan huomaamattani keittiön sivutasolle, ja yhtäkkiä tapahtui jotakin yllättävää: Nuppu pudotti lattialle passionhedelmän ja aloitti hillittömän futispelin! Juju oli vielä aamupöpperössä, mutta itse lähdin heti riemumielin mukaan ylimääräiseen aktivointinumeroon ja sain sen jopa videolle:

Oli hyvä, että Nuppu järjesti futista aamuksi, sillä illan viimeinen aktivointiosuus oli sille lällyhelppo: kaivoin kevään kunniaksi esiin valjaat ja sovittelin niitä kissojen ylle. Kissatytsy antoi pukea ompunvihreät valjaat ylleen kuin nätin kukkamekon, ja sen ainoa kysymys oli, että milloin meille tilataan omat räggärirattaat, joilla se pääsisi huristelemaan lähipuistoon lenkille.

 

Tällaista on tämän kevään valjastelumuoti. Tassut kantavat ja kuono osoittaa puistoon!
Emo vain vielä jahkaa, kehtaisiko työnnellä Nuppua kärryssä vai ei...

 

Nuppu unohti pian valjaat kokonaan, mutta Juippia harmitti, että sisko oli
ängetty pakkopaitaan. Niinpä se tuli taputtelemaan Nuppua selkään.

Kun Juju alkoi suunnitella nipsujen aukaisemista,
 minäkin muistin, että oli valjasvaihdon aika.

 

”Wää, wää, wää! Auttakaa! Mama kiusaa! Ota pois, ota pois, ota pois!”

”Ei hätää, hinkkaan nämä irti! Ähhhh phhhh kjäähhhh!”

”Okei, ei sitten. Mutta kyllä näistä varmaan pääsee luikertelemaan vapaaksi!”

 

”Hei, kuka jätti namit ilman valvontaa?”

Kun Pikkukissillä lähti taas ajatus namien voimalla pelaamaan,
se palasi alkuperäiseen nipsunavaamissuunnitelmaansa.

Lopulta Juju pysyi taas tassuillaan, enkä raaskinut siltä vielä enempää pyytää.
Olen varma, että parin harjoituskerran jälkeen Juitsikin muistaa, etteivät
vänttiset ole maailmanloppu vaan miellyttävä asuste turvalliseen ulkoiluun.

Kiitämme vielä Viiruvarpaita kivasta haasteesta, joka piti meidät säpäkän tehokkaina koko viikon ja tarjosi hurjasti hupaisia hetkiä. Aiomme jatkaa hauskojen ohjelmanumeroiden kehittelyä vastakin, vaikka haaste loppui!

Ja ettei ketään jäisi säälittämään Juitsi-reppana, niin poitsulla on kaikki
hyvin, vaikka se joutui pitämään pari minuuttia valjaita. Trauma unohtui
pian, ja kultamussu pääsi rentoutumaan sohvalle emon kainaloon.

Marakatti ja kesäkisu

Vielä pari viikkoa sitten unelmoin kesälomasta, joka olisi täynnä auringonpaistetta ja leppeää kesätuulta. Istuisimme söpösti Läntisen Mummolan puutarhassa ruudullisella viltillä, ja Nuppu ja Juju lekottelisivat vieressämme aurinkovarjon alla. Välillä tepastelisin pihaa ympäri niiden kanssa, ja vielä illallakin ihmettelisimme heinikossa sirittävien sirkkojen konserttia. Ehkä on siis vilkkaan mielikuvitukseni syytä, ettei totuus aivan vastannut odotuksiani. Turha edes sanoa mitään kahden viime viikon säistä tai siitä, että Nupun reistaava tassu on vetänyt lomamielen välillä hyvinkin matalaksi. Lisäksi onnistuin saamaan heti maisemaa vaihdettuamme raivostuttavan kesäflunssan, jossa yhdistyi ennenkokemattomalla tavalla täystukkoinen nenä ja kurkkukipu. Valvotun yön jälkeen sateen lotina tuntui entistäkin lohduttomammalta, mutta onneksi suunta on silti ollut ylöspäin, ja tämän blogin tähdillä on ollut koko ajan hulvattoman hauskaa, mikä on loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä.

Juju-marakatin autuas lomavirnistys 
uudella ikkunalaudalla.

Automatka sujui tällä kertaa paremmin kuin viimeksi. Jujua pelotti, mutta sekin rauhoittui, kun lauloin ääneni käheäksi. Nuppu istua plösötti boksissaan varsin tyytyväisen oloisena. Sekin miukui jonkin verran, mutta pääosin silloin, jos satuin katsomaan sen suuntaan. Viesti oli selvästi se, ettei Nuppu kokenut tarvitsevansa boksia vaan olisi mieluiten touhottanut ympäri autoa. Tästä syystä neitonen pysyi visusti laatikossaan, kunnes pääsimme Läntisen Mummolan eteiseen. Kun kuljetuslootien ovet vihdoin avattiin, hupsu ja tosi höpsö töpöttivät heti uteliaasti vapauteen ja muistivat selvästi tutut paikat. Seuraavat pari tuntia kuluivat kuin siivillä, kun kissat tutkivat jokaisen nurkan ja säntäilivät riemuissaan ympäriinsä korvat formuloina.

Nuppu bongasi heti sumuverhon takana vekkulin kultatamariinin.

Vai onko se sittenkin pinkkinenämakaki? Jokin
vikkelä apinankutale se joka tapauksessa on...

Nuppu opettelee ulkoilua jahtaamalla sudenkorentoa.

Näin Nuppu nuuhkisi kukkasia, jos se vain vietäisiin ulos...

Tämän kiipeilijän täytyy olla röyhkeydestään tunnettu
hyppyhäntäbonobo, joka on pelastettu jo monesta pinteestä.

On ollut hellyttävää katsoa, miten onnellisia molemmat kissat ovat, kun uutta tekemistä on niin valtavasti. Jujusta on tullut melkeinpä sietämätön pikku riiviö, joka keikkuu toinen toistaan hullummassa paikassa. Kaikki koristeet on täytynyt takavarikoida, ja keksipä hömelö kissapoika jopa hypätä urkujen päältä kohti yläkertaan johtavia portaita. Onneksi olin vieressä ja pelastin äkkiä Jujun, joka roikkui portaista etutassuillaan ja sätkytteli säälittävästi. Olisi luullut, että sitä olisi nolottanut, mutta mitä vielä! Se jatkoi yläkertaan tähyilyä niin kaihoisasti, että portaat piti blokata myös sivuilta.

Yhä ylös yrittää...

Mutta entäpä sitten se retkemme päämäärä eli ulkoilu? Kun olin alkanut hieman toipua pahimmista flunssan oireista päivätorkkujen ja lääkityksen avulla, veimme kissat yläkertaan. Miehelläni oli remmin päässä Nuppu, kun taas itse johdattelin Jujua uusiin paikkoihin. Nupun kanssa kaikki näytti sujuvan kuin unelma: se kiersi koko yläkerran parveketta myöten eikä ollut moksiskaan. Juju sen sijaan hiipi matalana vierashuoneen sängyn alle ja tunsin oloni melkoisen toivottomaksi.

Nupun suhteen olin silti innokas ja vein sen seuraavaksi terassille. Se oli hieman hämillään mutta kuunteli kiinnostuneena linnunlaulua ja tuulen suhinaa. Siksi uskalsin seuraavana päivänä vain kaapata Nupun syliini ja viedä sen nurmikolle. Olin ulkona Nupun kanssa kahdestaan eikä minulla ollut edes puhelinta mukanani, joten hetki jäi tallentamatta videolle tai kuviin. Muistissani se säilyy silti aina, sillä Nuppu oli niin onnellinen, että melkein jouduin räpsyttämään kyyneliä silmistäni. Se taapersi heti kiinnostuneena ympäriinsä: tutki nurmea, kiviä, kukkia, pensaita, kärpäsiä ja pihan tavaroita. Kiersimme puutarhassa ainakin tunnin, ja se oli kesäni tähän mennessä parasta aikaa, todellista mindfullnessia. Kuuntelimme jokaisen rapsahduksen, surinan, liverryksen ja huminan. Nuppu hypähteli kärpästen perässä, nakersi marjapensaan oksaa, kieri onnellisena selällään ja kehräsi tyytyväisyydestä. Se leipoi tassuillaan sammalta ja katsoi minua silmiään hitaasti räpäytellen ikään kuin olisi kiittänyt, että vein sen ulos. Samaan aikaan kun tunsin iloa oman kissanmuruseni puolesta syytin toisaalta itseäni, etten ole uskaltanut viedä sitä aikaisemmin ulos. Maailma on vaaroja täynnä, mutta haluan antaa Nupun kokea lisää seikkailuja kanssani myös kotona. Aiomme siis etsiä turvallisen ulkoilupaikan kotimme läheltä mahdollisimman pian.

Hups heijaa! Nurtsilla ollaan, eikä pelota yhtään!

Nuppusen suuret safiirisilmät näkivät ihmeellisiä juttuja.

Nupun ulkoilusta hurmioituneena ajattelin, että Jujunkin on päästävä kokeilemaan ulkoilua. Niinpä vein Nupun sisälle ja valjastin seuralaisekseni Jujun. Jutustelin sille koko ajan ja kerroin, mitä kaikkea Nuppu oli juuri tutkinut. Koska olimme kahdestaan, Juju pysyi yllättävän rauhallisena paria harminaukua lukuun ottamatta. Laskin sen varovasti nurmelle, eikä paniikista onneksi ollut tietoakaan. Juju ei mönkinyt Nupun tavoin heti liikkeelle, vaan vaappui pitkän tovin jalkojeni juuressa. Kun mitään kamalaa ei tapahtunut, se lähti kuin lähtikin tutkimusmatkalle! Olin pakahtua onnesta, kun pupujussimaisen ujo kollini kulki hätäilemättä valjaissa. Vaikutti jopa siltä, että Jujusta voisi saada koiran kaltaisen ulkoilukaverin, koska se kulki melko nätisti vieressäni siinä missä Nuppu oli mennä viipottanut edelläni. Ensiulkoilumme kesti puolisen tuntia, jonka jälkeen Juju alkoi pökkäillä minua siihen malliin, että arvelin sen hinkuvan sisälle.

Koska sää oli poikkeuksellisen hieno, kävimme Nupun kanssa ulkona uudestaan vielä saman päivän aikana. Silloin paikalla oli myös mieheni, joten pääsin ikuistamaan Nupun ulkoilua oikein kunnolla. Jujusta materiaalia on tulossa heti, jos sade suinkin suvaitsee loppua ja pääsemme edes vielä kerran ulkoilmaa haistelemaan!

Nuppu-neiti osasi poseerata luonnonkin keskellä niin kuin tietty Miss Ragdoll Wordlilta voi odottaa.

Uu, kesän katti mä oon...!

Nuppu kulki varsin pitkillä askelilla ja välillä jopa juoksi ja hypähteli.

Tuplaulkoilun jälkeen maistuikin sitten unet karvoilta suojatulla nojatuolilla.

Matkakuume nousee!

Tällä viikolla ilmassa on ollut jännittävää väreilyä: maanantaina sininen kuljetusboksi heräsi talviuniltaan, ja tänään tuttu, punainen kuljetuskassi ryömi esiin pimeästä luolasta, joka eteiskomeronakin tunnetaan. Pienten räggärien lelut on kasattu salaperäiseksi keoksi kuten myös ruoat ja hoitotarvikkeet. Koska eiliset valjastreenit päättyivät hurjapäisiin riemunkarkeloihin, voi vain päätellä, että kaikki on valmista. Tänään kello puoli neljä starttaakin vihdoin autokyyti Läntiseen Mummolaan. Raikas maalaisilma kutsuu kahta karvakorvaa luokseen, ja ne ovat vastanneet seikkailupyyntöön sanomalla "prrrrr-mih!" ja "nnnnnnoooow!" (Onneksi ei "Noooo!")

"Onko vielä pitkä matka?"

"Naksutin, check... kissanminttu, check.... valjaat, check..."

Nupun terveystilanne on yhä paranemaan päin, eikä antibioottikuuristakaan ole jäljellä kuin kaksi tablettia. Neiti saa valvotusti olla ilman tötteröä eikä ole onneksi osoittanut yltiöpäistä hinkua tassunsa räpläämiseen. Toivon todella, että lomamatkalla on niin paljon ihmeteltävää, ettei Nöpperssönille juolahda edes mieleen tsekata tassunsa kuntoa vaan jättää sen homman suosiolla minulle.

Nuppu on jo hiukan tympiintynyt, kun pidän
sitä silmällä koko ajan, vaikka se on näin kiltisti.

Tämä ilta on varattu paikkojen tutkimiseen ja kotiutumiseen, mutta toiveena olisi, että huomenna pääsisimme jo jaloittelemaan valjaissa parvekkeella. Siitä etenemme vähitellen kohti ulkoilmaa, jos kaikki sujuu hyvin. Kiitos muuten kaikille kyselyymme vastanneille! Valoitte meihin aimo annoksen uskoa siihen, että ulkoilusta tulee menestyksekäs kokeilu. Eniten ääniä (8 kpl) sai vaihtoehto, että Nuppu osoittaa lupaavia merkkejä, vaikka Juju haluaakin heti sisälle. Melkein yhtä moni (7 kpl) kuitenkin arveli, että molemmat ovat reippaita ja innoissaan. Juju röyhisteli rintaansa kuullessaan, että kolme äänestäjää uskoi sen kiinnostuvan ulkoilusta siskoaan enemmän. Eniten ilahduimme siitä, ettei kukaan epäillyt, että molemmat puikkisivat pikapikaa takaisin sisätiloihin. Me bloggausintoiset teknonörtit otamme tietenkin läppärin reissuun mukaan ja kerromme teille, mikä olikaan oikea vastaus heti, kun saamme sen tietää.

Jujukin olisi veikannut, että se on reipas poika ulkosalla.
Päihittihän se Nupun kiipeilypuun parhaan paikan rohmimisessakin.

Loppuun vielä pari videotallennetta matkavalmisteluista:

Vapaamuotoinen valjastreeni

Näin kevään tullen moni katti on jo päässyt esittäytymään ulkosalla. Ne ovat taapertaneet masu viime kesän heinänjämiä viistäen ja kuunnelleet tarkoilla karvakorvillaan pikkulintujen piipitystä. Rohkeimmat ovat yrittäneet tutustua koirakavereihin, ja ovatpa jotkut jopa rullailleet uusille ulkoiluseuduille hienoilla kissarattaillakin. Tätä kaikkea olemme Nupun ja Jujun kanssa seurailleet kateudesta vihreinä. Haaveissamme olisi hupsuttaa ja höpsöttää ikkunan tuolla puolen, mutta oikeasti ajatus pienistä räggäreistä pääkaupungin vilinässä pelottaa. Vaikka sisäkissuudessa ei pitäisi olla mitään vikaa, emme ole täysin kyenneet kuoppaamaan ajatusta ulkoilusta. Siksi otimme tänään projektiksi vapaamuotoisen valjastreenin.

Tällaisen härvelin löysin lelulaatikon kauimmaisesta nurkasta.

Koska vuosi sitten ostetut valjaat näyttivät kutistuneen, päätin napata ensimmäiseksi koekaniiniksi Jujun. Se ei voinut ymmärtää, miksi puin sille mokomat kittanaremmit. Se heittäytyi marttyyrina kyljelleen ja kykeni kävelemään vasta, kun menin rapistelemaan namipussia. Kun namit loppuivat, eivät jalatkaan enää kantaneet. Kokeilua varjosti myös mieheni kommentti siitä, ettei Jujua saisi pukea Village People -hengessä.

Äkkiseltään voisi luulla, että kaikki on ok...

...vaan ei ole! "Äääk! Mamaaa, ota pois, ota pois, ota pois!"

Tässä matkaan lähdetään namien voimin. Juju lupasi
vaikka taluttaa itse itseään jos saisi kananpalan.

Hieno poika! Noin sitä pitää – ja jalatkin pitää!

Tässä virallinen valjasposeeraus.
Nostakaa käsi/tassu, jos näette ne valjaat!

Seuraavaksi päätin kokeilla, kuinka nahka ja paljetit sopisivat Nupulle. Tai saisinko edes ängettyä XXL-kokoa olevat valjaat sen päälle. Nuppu on onneksi tottunut asustamiseen – onhan se pitänyt yllään niin pikkumustaa kuin satelliittiantenniakin. Nipsut napsahtivat nätisti kiinni, joskin valjaat sulautuivat Nupun turkkiin vielä salaperäisemmin kuin Jujun hentoiseen silkkiin:

Nuppua hävettää, sillä valjaat ovat viime kevään mallistoa.

Kehuin Nuppua niin vuolaasti, että se
suostui lopulta näyttämään naamansa.

Nuppu on nähnyt toisilla räggäreillä jopa villapaitoja. Miten siis voin edes kuvitella,
että se kehtaisi lähteä kanssani ulos tällaisissa pupujen pilipalihepenissä!

Toisaalta tuo valjaisiin liitetty mittarimato vähän houkuttaa jahtausleikkiin...

Kun poseeraukset alkoivat mennä taas tähän suuntaan, otin
kiltisti remmelit pois ja lykkäsin ne takaisin laatikon uumeniin.

Kun tuhmat valjaat oli otettu pois, unet maittoivat Jujulle. Ehkä se
herätessään kuvittelee, että kaikki oli vain kaameaa painajaista.