sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Kevät hittaa spottii!

Kalenteri väittää, että tänään on huhtikuun viimeinen päivä. Kun katson ulos, säätila kertoo, että kyseistä päivää kutsutaan jouluaatoksi. Sitä pitäisi kai viettää rakentamalla lumiukkoja, syömällä munkkeja ja jäädyttämällä simaa, mutta tältä kevättä kaipaavalta kissaemolta meni fiilikset. Niinpä päätin, että Hupsuttamossa vedetään pimennysverhot ikkunoiden eteen ja juhlitaan joulumaata kutsumalla paikalle kaikkien tuntema joujou-tähti Juju. Niin, se sama jäbä, joka tulkitsi Nupun kolmivuotissynttäreillä hittibiisinsä Tassut ilmaan! 
 
”On kaivattu tätä artistii, ja mäkin mun fanei’ naukuvii!” 

Idean musatempaukseen sain, kun pogoilevien popojen blogista tuli aiheellinen kysely Juju-pojan keikkakaudesta. Se näyttäisi starttaavan muutaman viikon päästä, vaikka minulta, julkkispoitsun managerilta, ei ole kysytty mitään:

 
Mahtaakohan Huitsi viihtyä Kotkan baareissa, ja mitä jos siltä kysytään ovella paperit?

Monet ovat ehkä pitäneet Jujua yhden hitin ihmeenä, mutta vaikka se ei ole pariin vuoteen parrasvaloissa patsastellut, ei Juju suinkaan ole lopettanut uuden matskun työstämistä. Ujo artisti nököttää usein lippis väärinpäin piilopaikoissaan ja raaputtelee koskettavia lyriikoitaan niin kiipeilypuun kuoreen kuin sängynpeitteeseenkin, vaikka jälkimmäisestä tuleekin aina sanomista.

 
”Mediassa nyt kirnutetaan kaikenlaista. Emmää mitään peitettä oo ripsuttanu.”

Lahjakkaita staroja on tietysti maailma pullollaan, mutta halusin kutsua meille juuri Jujun, koska se väittää, että sen tassuissa on taikavoimaa ja räpissä riittävästi rähinää muuttamaan tämä talvinen sää kukoistavaksi kevääksi. Kalliiksihan tällainen keikka tietenkin minulle tulee, sillä musiikkinautinnon lisäksi pulitan myös siitä, että Juju tilaa meille kaikille kunnon kelit. Uskon silti vakaasti, että jokainen sentti maksaa itsensä takaisin auringonsäteinä ja kukkasten tuoksuna. Olkaatte siis hyvät ja taputtakaa tassuja ja kätösiä meidän ikiomalle... JUJULLE!
 
Hups. Nyt tuli vähän liikaa läpsytystä. Herkkää artistia alkoi jännittää.
 
Mikä pettymys! Peruuntuuko keikka?

 
”Juuuu-ju! Juuuu-ju!” innokkaimmat festaritypyt kannustavat ”stagen” edessä.
Jei! Juju rohkaistui ja tuli säätämään sähkölaitteet kondikseen.


Tällaista se näissä isoissa konserteissa on:
ensimmäinen fani pyörtyi jo ennen keikan alkua!


Yksi poikamainen virnistys yleisölle, ja nyt mennääääääään!

Kurrr-NAU 
tsiki-tsiki-NAU! 

Kurrr-NAU 
jeba-peba-MAU! 

Mama sen sano, 
ei täs oo päätä, häntää, 
huhtikuun lopulla kun 
taivas sylkee räntää! 

Ei oo hätää, mama, 
ihan turha on ragee, 
räppäri-Juju täs 
lähestyy jo stagee! 

Kurrr-NAU 
tsiki-tsiki-NAU! 

Vähän kun mä naukaisen 
ja vauhtii laitan tassuun, 
huomenna jo saatte kaikki 
aurinkoa nassuun! 

Mikkiin vähän räpäytän, 
ei riimit mee hukkaan: 
Ruoho pian vihertää 
ja nuput puhkee kukkaan! 

Kurrr-NAU 
Nuppu-Nuppu-MAU! 

Hittaa kevät spottii, on niin kaunista ja hottii, 
joutu raxut meilt boikottii, mut me syödään kesäl rottii! 

Ei oo takkui kesäkarvas, hipoo ruohoo pian varvas, 
sadepäivätkin on harvas, kun tulee kesä…. ARMAS! 

Kurr-NAU 
Kesä-tulee-MAU! 

Juju-jou-jou, 
Juju-Juju-MAU! 


Tältä fanilta pettivät tassut Nuppu-nuppu-tsiki-tsiki-tsäkeessä!


Esitys on ohi,  mutta Jujua hävettää nyt koko juttu. Että pitikin taas sillä lailla räpäyttää!

En tiedä, tuntuuko teistä jo erilaiselta, mutta minusta Jujun räpin aikana taivaankansi alkoi hieman valaistua. Voi toki olla, että näin kajastuksia vain, koska satsaus oli niin suuri, että sen olisi parasta poikia pilvettömiä kevätpäiviä, mutta jos mässäätte huomenna vappupiknikkiä kauniissa auringonpaisteessa, niin muistakaa lähettää yksi lempeä tsiki-tsiki-NAU räppitaivaan suloisimmalle tähdelle, Jujulle!

  
Juju haluaa myös muistuttaa, että tänään kuultu hitti
löytyy Spotimausta nimellä ”Kevät hittaa spottii”.
Tämännäköisen singlen taas suodaan tarttuvan tassuihinne Musiikki Mauzerilta.
Iloista vappua kaikille ja aurinkoisia kevätpäiviä!
Haluatteko kuulla myöhemmin Jujulta myös kesäsinglen?

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Messujumppaa ja metka visiitti

Huhtikuu junnaa aina samaa levyä: ensin on lomaraita, seuraavaksi jammataan mämmin tahtiin ja lopuksi on ”grande finale” eli lemmikkimessut. Jotta sitkeästi toistuvaan kuvioon ei tulisi muutosta tänäkään vuonna, lähdin viikonloppuna perinteisesti Eläinystäväni-messuille.
 
”Jos sun selkä suinkin kestää, niin raahaapa meille sieltä uusi raapimapuu!”

En ollut kuitenkaan lähdössä shoppailemaan vaan hienoja ohjelmanumeroita katsomaan. Toivoin näkeväni jiveä tanssivia pupuja, marsujen naamiaiskarnevaalit, poliisikoirien rosvojahtinäytöksen ja kameleonttien värishow’n, mutta sellaisia ei ollutkaan tarjolla. Aiempiin vuosiin verrattuna ohjelmaa oli harmillisen niukasti, ja jäin kaipaamaan erityisesti agilitynäytöksiä.

 
Kävin katsomassa rally-tokoa, mutta vauhdikkaan formulakissan
omistajana olisin nimennyt lajin ennemminkin etanatokoksi. 

Oikeastaan oli ihan hyvä, etteivät nämä hauvat kiitäneet kovin kovaa,
sillä nyt niiden turkkia ja trimmausta ehti ihastella kaikessa rauhassa.

Toko-koirat olivat taitavia ja suloisia, mutta eniten innostuin upouudesta urheilulajista nimeltä dogbic. Siinä reippaat jumppaohjaajat tekevät lankun kaltaisia kauhuliikkeitä koirakaveriensa kanssa, ja vaikka minulla on muskeleita yhtä vähän kuin sfinkseillä karvaa, sisälläni syttyi pieni sporttikipinä. Niinpä olen aloittanut Nupun ja Jujun kanssa kissabic-harjoitukset, ja lupaamme palata asiaan, kun perusliikkeet ovat hallinnassa.


Tämä topakka treenisnautseri vahti, ettei jumppaaja päässyt liian helpolla.

Dogbic ei ole silti mitään hampaat irvessä rehkimistä
vaan erittäin sympaattista ryhmäliikuntaa.

Messuilla oli mukava törmäillä enemmän ja vähemmän hallitusti myös muihin kissabloggareihin. Kun olin jo lähdössä kotiin, minut kutsuttiinkin yllättäen Ilonaa ja Zetoria moikkaamaan! En tiedä, kuuliko Ana, mutta kehräsin koko matkan heidän luokseen, ja kun söpö pikku Zetor kurkisteli minua uteliaasti asunnon puolelta, tassut pettivät altani ja pyllähdin istumaan tutun näköiselle raitamatolle. Enkä muuten hievahtanut siitä mihinkään piiiitkään aikaan.
 
Zetor on niin siro ja kaunis, että henki salpaantui!

Nuppua ja Jujua ehkä hävettää, mutta pakko tunnustaa,
että lässytin enemmän kuin laki sallii. Hups.

Olin varautunut siihen, etten näkisi Ilonasta kuin mustan hännänpään, mutta onneksi olin väärässä. Vaikka Ilona mönki ensin matalana sängyn alle, se ei malttanut olla piilossa kovin pitkään. Kun kuuluisa punainen leikityslanka kaivettiin esiin tarkoin vartioidusta säilytyspaikastaan, pääsin ihastelemaan myös toista kissaihanuutta:

 
Jee, Ilona! Tule vain tänne kissatädin kanssa leikkimään!

Pääsin jopa silittämään Ilonan karvaa, joka on samettista kuin rexpupulla.
Sellaistakin olen joskus päässyt tunnustelemaan lemmikkimessuilla,
mutta tänä vuonna ”Paijaa pupua” -pisteelle oli toivoton jono.

Leikitystuokion lomassa Ilona hauskutti meitä myös tutustumalla kenkiini. Se suorastaan ihastui vasempaan kalossiini, ja tunsin mustasukkaisuuden piston, kun kenkä sai Ilonalta puskuja ja haleja.


Ei se mikään Miss Talvikenkä 2017 varsinaisesti ole, mutta hyvin tämä
Riekerin perusmalli on suojannut varpaitani Suomen pakkasilta.
Kenkä soveltui hyvin myös sisäkäyttöön, emmekä olleet uskoa silmiämme,
kun Ilona ajeli sillä pitkin eteisen mattoa! 

Rakkautta on selvästikin kenkä, jolla on hypelty kissanminttupellossa!

Viihdyin Ilonan ja Zetorin luona niin pitkään, että Nuppu ja Juju olivat ehtineet kotona jo vähän hätäillä, oliko mama lyyhistynyt uuden raapimapuun alle. Hieman nolona tunnustin niille, että puun sijaan toin niille jotakin ihan muuta: Ilonan ja Zetorin nuuhkuterveisiä sekä perhosen, jonka tärkein tehtävä on nyt valaa meihin uskoa, että kyllä tämä lumi- ja räntätuisku tästä vielä kevääksi muuttuu!
  
”Lepattele luokseni, oi päiväperhoista suloisin...”


”Niin mä syön sut!”

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Kissabloggarit Palmassa

Kissoissa minua ihastuttaa, että ne lähestyvät ongelmia erittäin ratkaisukeskeisesti. Jos väsymys ottaa vallan, on turha rehkiä, riuhtoa tai naukua väkisin ”jaksaa, jaksaa!” Parhaiten akut latautuvat, kun vain pötkähtää sängylle ja nostaa koivet lepotelineen päälle.
 
Varpaita saattaa aluksi kutittaa, jos teline on vuorattu teddykarvalla,
mutta REM-univaiheessa anturoita ei tarvitse enää kipristellä.

Ihminenkin voi yrittää vastaavanlaista rentoa kellahdusta ja kehrätä maksimaalisesti unta palloon, mutta ainakin tämä kissaemo tarvitsee välillä myös totaalisen maisemanvaihdoksen. Kun ympärillä on kaikenlaista uutta, ummehtuneet arkiajatukset haihtuvat aivopoimuista ja tekevät tilaa virkeämmille havainnoille. Niitä metsästimme tänä keväänä Mallorcan-saarelta.
 
Matkakohde valikoitui sillä perusteella, että halusimme lomalta
aurinkoa, lepoa ja mahdollisimman lyhyen lentomatkan. 

Neljän tunnin liitelyn päätteeksi saatoimmekin upottaa tassut santaan Port d'Alcudiassa.

Kun olimme jo asettuneet uuteen etelänkotiimme, huudatin hotellin wifiä ja huomasin, etten suinkaan ollut ainoa kissaemo, joka oli lehahtanut samaiselle saarelle. Tekstasin heti jännät uutiset kotiin Nupulle ja Jujulle: niistä oli tullut kotiinjättökaksosia Miukumaa-blogin Sofian ja Olgan kanssa! Minä taas huomasin muistuttavani kissatyttöjen ihmisemoa, sillä napsimme samaan tahtiin kuvia sangrioistamme ja kissoista, joita poluillemme eksyi. Aivan naapureita emme sentään olleet, mutta onnistuimme järjestämään pienimuotoiset kissablogitreffit ihanaan Palman-kaupunkiin.
 
Tässä kuuluisi tietenkin olla kuva lomailevista kissabloggaajista, mutta en tajunnut
sitä valitettavasti otattaa. Mutta katsoimme yhdessä tätä joutsenta, ja osaatte varmaan
kuvitella meidät näihin puitteisiin. Päälläni oli Nupunkin hyväksymä kissahame
ja silmilläni ihka uudet aurinkolasit.

Sain erinomaisia Palma-vinkkejä Sofin ja Olgan mamilta,
ja kaupungissa oli valtavasti katsottavaa ja ihmeteltävää.
 
Olisin halunnut hankkia Hupsuttamoon nämä kaksi sisustustyynyä,
mutta mieheni onnistui harhauttamaan minut niiden ääreltä.

Tähän Alcudian vanhassa kaupungissa sijainneeseen kauppaan ei niin ikään ollut asiaa.
Sain tallennettua kameraani kuvia myös ihan oikeista eläimistä, joskin on pakko sanoa, että vapaana liikkuvat kissat saivat minut tuntemaan suurta huolta, sillä maailma on niille vaaroja täynnä. Onneksi kaikki vastaan tassutelleet kissat tuntuivat olevan ihmisten lemmikkejä, eivätkä ne vaikuttaneet huonokuntoisilta.
 
Tämä katti ainakin vaikutti tyytyväiseltä oman kotinsa ovella.
Mistäkö tiesin, että el gato asui tässä osoitteessa?

No, sanotaanko vaikka, että kutsusta tassutella peremmälle. <3

Sollerissa taas näimme vanhan rautatieaseman takana tällaisen karvaturrin,
joka jolkotteli matalana läheisen pihan puutarhaan. Se aikoi varmasti
poimia puista kypsät appelsiinit tai heinikosta pulleat rotat.

Sollerissa olisi voinut törmätä ilmeisesti myös ihan uudenlaisiin ratsukoihin.
Mitä sitä suotta satulaa, suitsia tai kypärää käyttämään! :-o
Harmillista kyllä, en päässyt näkemään näitä pomminvarmoja polleja.
Hevoskaipuuseeni vastattiin kuitenkin Alcudiassa. Varsa köllötteli aitauksessa
seuranaan kimo äitiheppa, joka veteli lonkkaa reteästi kyljellään.
Loma sujahti hurjaa vauhtia, sillä näkemistä ja tekemistä riitti. Juju ei ikinä uskoisi, mutta loman aikana minusta, pahimman luokan rähmäkäpälästä, kehittyi kelvollinen pallottelija. Viskelimme rannalla tarrapalloa niin paljon, että sain olemattoman pikku hauikseni melkein tärisemään. Kun loma oli lopuillaan, oli aika täristä uudestaan - mutta tällä kertaa innosta. Kohtasimme nimittäin vielä yhden kissablogistanian kuuluisuuden:

 
Sehän on Mimmin ja Alfredin brittikissa Alfred!
Ay, caramba! Hola, hola ja mautsivautsijeejee!
Olikos saarella vielä joitain muitakin tuttuja? 
Tunnustakaa pois vain! :-D Ja ketkäs tulevat
huomenna messuille?

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Yllätysten mämmiyö

Pääsiäiseemme on mahtunut valtavan monta äätä, öötä ja yytä. Jossain kaukaisuudessa pääsiäisnoidat ovat käkättäneet ja melkein pudonneet hervottomina luudiltaan, kun me hupsuparat olemme huudahdelleet kuorossa ääk, kääk ja yök!
 
”No mikäs nyt on? Eikö mamalle maistu edes vastamunittu Kinder?”

Saavuimme eilen reissusta kotiin ja kohtasimme Mummi Poppasen ja kaksi viimeisen päälle puunattua, pussattua, passattua ja paapottua karvapalleroa. Loma Hupsuttamossa oli sujunut kaikin puolin mallikelpoisesti: Nuppu ja Juju eivät olleet suuremmin ikävöineet perinteistä palvelusväkeään, ja ruoka oli maistunut mainiosti samoin kuin unet Mummin kainalossa. Vasta viimeisenä aamuna aurinkoiseen kissaparatiisiin oli purjehtinut pieni tumma pilvi: Nuppu oli putkahtanut dyyneiltä jarrutusjäljet söpössä pikku ahterissaan.

 
”Äiskä! Ei saa kertoa! Kun nettiin kirjoittaa jotain, sitä ei saa ikinä pois!
Mitä jos Ruffe näkee ja tulee bänksit?!”


Mummi Poppanen oli hoitanut hätätilanteen esimerkillisesti: peppufreesauksen jälkeen Nuppu oli päässyt herkuttelemaan rypsipossusiivun sisälle käärityllä Inupektillä, ja illan suussa vaikutti jo siltä, että homma oli hienosti lapasessa. (Ja villakinttaita täällä pohjolassa toden totta tarvitaankin!)

 
”Kuka tarttee tumput, kuka ei. Pakkanen on pukeutumiskysymys.”

Tilanne vaikutti erinomaiselta vielä aamullakin. Päästimme kissat viereemme ja ihailimme Nupun puhtaan valkoisia villahousuja. Hieman meitä tosin kummastutti, kun yleensä niin aamuvirkku Mummi Poppanen tuhisi yhä olohuoneen puolella. Kysyimme kateilta, olivatko ne antaneet äitini nukkua, ja ne nyökyttelivät silmät viattoman pyöryläisinä. Mutta mikäs olikaan totuus?

 
”Mummi, pliide, älä kerro!”

Yö oli sujunut huoneistomme kissaisalla alueella sujuvasti aina kolmeen asti. Suukkoja ja nenätöykkyjä lukuun ottamatta häiriöt olivat olleet minimissä. Äitini oli kuitenkin herännyt käymään ihmisten hiekkiksellä, mikä oli johtanut melko eksoottiseen pääsiäisyön tapahtumaketjuun. Nuppu oli hypännyt tyytyväisenä lämpimälle varavuoteelle, ja äitini oli joutunut tönimään typykän pois, jotta pääsisi itse uudestaan pitkälleen. Makuusija oli kuitenkin muuttunut aavistuksen verran: lakanan päällä oli jotakin kylmää ja kosteaa, joka liiskautui äitini pohkeisiin. Kännykän kelmeässä valossa hän oli nähnyt, että se jokin oli – sanotaan nyt vaikka pääsiäisen kunniaksi ja herkkiä lukijoita varjellaksemme – mämmiä.

 
”Ei, kun suklaata se oli!”

Mummi Poppanen oli pompannut kiireesti pystyyn ja ryhtynyt kartoittamaan tilanteen vakavuutta. Lakana oli pitänyt ilman muuta vaihtaa ja pohkeet saippuoida, mutta Nupun peppupesu ei ollut onnistunut, sillä pääsiäisnoidat olivat kaapanneet mämmikatin matkaansa ja kiikuttaneet sen aina kuuhun asti. Tai ainakaan Nupusta ei ollut näkynyt edes hännänpäätä.

 
”Huh, onneksi ne tihulaiset veivät Nupun eivätkä mua!”

Koska Mummi Poppanen on samalla lailla ylihuolehtivaa sorttia kuin hänen jälkikasvunsakin, huoli Nupusta oli saanut viimeisetkin unenrippeet katoamaan. Jonkin ajan kuluttua omituinen kurina oli lisännyt hätäännystä, ja äitini oli noussut katsomaan, oliko Nupulta tulossa matolle oksupoksu (joka karvayökkönäkin tunnetaan). Mutta voi sitä helpotusta, kun Nuppu olikin löytynyt tassupedistä loistokunnossa: se oli kehrännyt seiniä vavisuttavan kovaa ja tarponut samalla etutassujaan pehmopedin reunamukseen. Peppukin oli ollut jo siisti, sillä ikävät pääsiäisherkut olivat pyyhkiytyneet kätevästi vieraslakanaan. Mummi Poppanen oli palannut hyvillä mielin Höyhensaarille ja saanut myöhemmin kainaloonsa puhtaan pikku pääsiäistipusen.

 
”Mitenkäs se Figon ja Frieden tiputii-laulu menikään?”

Aamun valjetessa yllätysten mämmiyöstä oli jäljellä enää suttuinen lakanamytty, ruskeat läimäreet Mummi Poppasen sukissa sekä sinne tänne ilmestyneet mämmiroiskeet, jotka saivat meidät kaikki huudahtelemaan ääk, kääk ja yök!

 
”Tipu-tii, tipu-tipu-tipu-tii! Peppu on... suklaaton!”

Nupun masuvaivan syyksi veikkaamme alati kiihtyvää karvanlähtöä. Niinpä Neiti Kevätheinä on saanut maistella nyt ensimmäistä kertaa Jujun suurta herkkua, kissanmallasta – eräänlaista mämmiä sekin! 

 
”Mämmin sijaan meidän mama on herkutellut Kindereillä
ja Mummin ihanalla pannukakulla. Päälle se on lirauttanut
vähän mallasta. Vai oliko se mansikkahilloa?”

Vaikka meitä odotti nyt hieman erikoinen vastaanotto, on omaan kissakotiin aina ihana tulla. Seuraavassa postauksessa palaamme tarkemmin lomaan, sillä sekin piti sisällään hauskoja kissayllätyksiä, joista en malta olla kertomatta.
 
Iloista ja vähämämmistä pääsiäistä kaikille! Paitsi sitä oikeaa mämmiä saa toki olla enemmänkin...