keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Riehakkaat raksakatit

Monille kissoille kylpyhuone on tuttu paikka, mutta Nupulla ja Jujulla on ollut asiaa sinne vain kahdesti vuodessa – jouluna ja juhannuksena. Toisinaan Nuppu on silti onnistunut livahtamaan pesutiloihin muulloinkin: se on väijynyt sopivaa hetkeä ja hyökännyt ovenraosta ihanan lämpimälle lattialle köllöttämään. Kyljellään retkottavaa kuuttia on ollut säälittävää töniä kylppäristä pois, ja maailmankaikkeuttakin alkoi lopulta säälittää niin paljon, että se järjesti meille vesivahingon, jonka ansiosta kylpyhuoneen ovi on ollut nyt auki päivät läpeensä. Eikä siinä kaikki, sillä peseytymistilamme joutuivat marraskuussa remonttiin, joka tarjosi Hupsuille viihdettä roppakaupalla.

Kaikki alkoi teippauksella, eikä mikään maailmassa ole teippausta hauskempaa!

Nuppua ja varsinkin Jujua silti kismitti, etteivät ne saaneet osallistua täyspainoisesti raksamiesten kanssa eteisen paketointiin, mutta suurin hupi alkoi, kun miekkoset lähtivät ja Hupsut pääsivät tarkastamaan alustustöiden tuloksia. Näin jälkikäteen harmittaa, etten tajunnut kuvata prosessin seuraavaa osiota kameralla vaan ihan vain kännykällä pystysuunnassa, mutta toivottavasti saatte selvää videosta ja se naurattaa teitäkin:



Videon viesti on selvä: jos höpsöt kissamme saisivat sittenkin esittää joulukollille lahjatoiveita, ne haluaisivat ehdottomasti lisää huoneiden teippauksia. Ehkä voisimme paketoida seuraavaksi makkarin?
 
”Joo! Muovitetaan tämä sänky ihan kokonaan! Leveys 24,5 cm!”

”Ei voi pitää paikkaansa! Annapa tänne se mittanauha!”

”Kohteuhphohentti on huuhi! Ehhä haha!”

”Maku ei oo häävi! Tarvitaan lisää teippiä, äiskä!”
 
”Mmm, miten aistikkaan maalarimainen aromi!” 

Olin vähän huolissani, kun teippausvaiheen jälkeen koitti varsinainen remontti. Pakenin sitä toimistolle, mutta takaraivossani jyrskytti betonipora, ja minun oli pakko kysyä mieheltä, miten kissanreppanoilla sujui piikkauksen ja jyrsinnän keskellä. Vastaukseksi sain videon, jossa Nuppu nassutti ruokakupilla poran laulaessa taustalla. Jujukin vain vähän heilutteli korviaan, joten saatoin huokaista helpotuksesta.
 
Mitä ydymmät päristimet, sitä reippaammat raksakatit!

Koska koko eteisemme oli pussitettuna kolmisen vuorokautta, saatoimme viettää entistä intensiivisempää kissaperhearkea. Emme raaskineet rajata Nupun ja Jujun elintilaa yöksi pelkästään olohuoneeseen, joten pidimme makuuhuoneen ovea auki sillä seurauksella, että meillä oli kummallakin oma kehräävä uninalle. Juju nukkui minun ja Nuppu miehen jaloissa, ja sain olla ylpeä niiden rauhallisesta tuutilullakäytöksestä. Ei kaulurinuottasta tai pohjehyökkäyksiä, vaan silkkaa lämmintä horretta! Ja kun eteispussit vihdoin siivousten jälkeen otettiin pois, pikkuisille avautui jälleen uudet seikkailut...

 
Kylppäriä pääsi tutkimaan turvallisesti isikissin sylissä.

”Mamaa! Kato! Ne sedät rikkoi meidän kylppärin! Irrottivat koko katon!”

Nupun mielestä spa-tilat ovat nyt paremmat kuin ennen.
Jotenkin rouheat, loftmaiset ja Nupun väreihin sopivammat.

Kylpyhuoneeseemme ei asennettu kuivureita, vaan talven annetaan kuivattaa se, minkä naapurien poksahtanut vesijohto kasteli. Kukaan ei ole kertonut meille, kauanko tehdashallimainen lookkimme kestää, mutta kaiken muun säädön keskellä asia on tuntunut toissijaiselta. Ehkäpä uusi vuosi tuo Hupsuille lopulta uudet kylppäripinnat. Veikkaan, että joulupesulle päästään silti karhean kivisessä atmosfäärissä. Jos edes vääntäydymme aattona spa-tiloihin...
 
...sillä kuka nyt näin pienen kisun raaskisi pestä?

torstai 6. joulukuuta 2018

Sataykköset yllä

Tänään on Suomen sadasensimmäinen synttäripäivä, ja vaikka Nupulle ja Jujulle ei tullut tänäkään vuonna kutsua linnaan, mikään ei estä niitä pukemasta ykkösiä ylleen. Itsenäisyyden ja kissamaisen itsepäisyyden lisäksi ne juhlivat myös sitä, että emo ja iskä ovat pitkästä aikaa hetken muissa maisemissa ja Mummi Poppanen on tilattu kattien juhlaemännäksi.
 
Kyllä Jujun kelpaa olla Mummin itsenäisyyspäivädeittinä!
 
Komean kissaherran kostyymi on hieno kuin
pingviinien frakki tai punatulkkujen saketti.

Ja jos kättelee Mummia oikein nätisti,
 saa ihan varmasti jonkin ylimääräisen namin.

Juhlien pörröisin daami taas nimetään kultaisen ruusun ritarittareksi.
Miten sattuikaan – Nuppu on kaikkein somin karvaturri!

Kun kruunajaiset ovat ohi, Nupulla olisi enää yksi toive...

...jonka Mummi kyllä kuuli: perisuomalainen herkkuillallinen.

Ihanaa itsenäisyyspäivää teille lukijoille! <3

tiistai 4. joulukuuta 2018

Joulukodin avajaiset

Hankien ja korkeiden nietosten sijaan tihkusade mönjää jälleen kerran maan, enkä voi mitenkään uskoa, että taaperramme kohti vuoden kiihkeintä tonttusesonkia. Uskottava se kuitenkin on, sillä joulukadun avajaisia on vietetty siellä täällä, ja Hupsujenkin nuhjaantunut ekolokero muutettiin lauantaina joulupiperrysten riemastuttamaksi valoparatiisiksi.
 
Jouluheinää näkee nyt laiduntaa kynttilöiden valossa...

...ja ikkunalaudoille aseteltiin valopalloja, tonttuja ja kissanpäitä.

Niin paljon kuin varsinkin kissan päät (ja vartalot) minua ilahduttavatkin, on pakko tunnustaa, etten ole aikuisena ollut enää mikään suuri jouluihminen. Hupsuttamon ainoat tortut ovat löytyneet hiekkisten uumenista, ja kun perheen kaksilahkeinen on luukuttanut Spotifysta joulumusiikkia, minä olen tuutannut omista kaiuttimistani jotakin vuodenaikaneutraalimpaa tavaraa. Ja mitä tavaraan tulee, sitä on jouluisin aivan liikaa. Lahjarumba saa minut hyperventiloimaan, sillä en oikeasti tiedä, mitä minä itse tai kukaan muukaan tarvitsisi joululahjaksi. Jos suinkin voisin, haluaisin antaa rakkaimmilleni kukkuroittain terveyttä, hyvää mieltä, pitkää ikää, spontaania naurua ja inspiroivaa energiaa. Koska sellaisia ei niin vain saa käärittyä lahjapapereihin, on minunkin ollut siis turvautuminen kaupan antimiin.
 
Joulukodin avajaisissa Nuppu sai ensimmäisen aineellisen joululahjansa.

Palvelusväkeä yhdennäköisyys huvitti, mutta Nuppu itse toivoo,
 että seuraavat lahjat ovat joko A) aineettomia tai B) ruoka-aineita.

Tänä vuonna minulla on kuitenkin lämpöisempi joulumieli kuin pitkään aikaan, vaikka työpaikan menetys, auki revitty kylpyhuone ja harmaa lössysää antaisivat olettaa vallan muuta. Yksi syy varmasti on se, että olen saanut vihdoin levätä pitkän syksyn väsymyksiä pois ja voin valmistautua jouluun kaikessa rauhassa. Toinen syy on se, että pitkän työtaipaleeni viimeisinä kuukausina pääsin mukaan projektiin, jollaisesta en ollut osannut edes unelmoida. Kirjoitin nimittäin lastenkirjan Suomen viralliselle Joulupukille ja sain seurata, kuinka tarinani heräsi henkiin upeina kuvituksina.
 
Tällainen kirjastamme tuli, ja voitte kuvitella,
että olen tuntenut joulun lämpöä viime keväästä saakka!

Juju asettui mustasukkaisesti emon tekstin päälle, tai sitten se halusi
kiinnittää huomionne Pete Revonkorven tunnelmalliseen kuvitukseen.
 
Tässä on emon ja Jujun lempiaukeama, koska se muistuttaa, että joulussa
on kyse ihmisten hyvistä teoista paitsi toisilleen myös eläimille ja luonnolle.

Joulupukkitarinan myötä tajusin, ettei aito joulu ole koskaan kadonnut sisältäni. Se vain on jäänyt kiireen, sählingin ja yleisen materialismikilinän jalkoihin. Niinpä aion tällä kertaa unohtaa kaikenlaiset turhat asiat ja olla oikeasti kiltti: tehdä ekologista ruokaa, vähentää turhia ostoksia, kierrättää tavarat ja roskat entistä huolellisemmin, olla mahdollisimman reilu ja ystävällinen toisille ihmisille, leikittää ja paijata omia (ja muiden) kissoja ja pitää huolta myös itsestäni. Silloin joulumieltä varmasti riittää ympäri vuoden.
 
Jujulla ja Nupullakin oli syvällinen juttutuokio erään tonttusen kanssa. 

Sen aikana ne tekivät tärkeän päätöksen: ne eivät toivo joulukollilta tänä vuonna
isoa tavararöykkiötä, vaan antavat emon tehdä lahjoituksen löytöeläintalolle. 
Aineettomia lahjoja saa silti antaa, ja kun emo kerran tykkää tarinoida,
 niin Hupsuille pitää lukea joulukuussa monta ihanaa kissasatua!

Joko teillä lukijoilla on joulufiilistä? Ja onko joillain kissaseuduilla jo lunta?

torstai 29. marraskuuta 2018

Laumanvaihtoviikot

Moi! Nuppu ja Juju täällä! Me päästään tosi harvoin tassuiksi tähän näppikseen, niin kuin ootte ehkä huomanneet. Me kyllä yritetään ”kaksytviis seittemän”, mutta emo tönii meidät aina pois. Nyt saatiin kuitenkin töpätä läppärin kansi ihmeen rauhassa auki ja loggauduttiin tänne blogin puolelle kuulumisia kertomaan. Niitä on kertynyt aika paljon, mutta äiskä sanoi, ettei niitä kaikkia saa miukulörpöttää kerralla. Sekin kuulemma haluaa jakaa asioita ja valokuvia, mutta ei oikein saa vielä aikaiseksi. Sen polla kun on tyhjentynyt laumanvaihdon myötä, eikä aivoissa leiju kuin pari pakkasesta sähköistynyttä karvatuppoa. Räggärinöyhtää kuulemma. 
 
Me ei tiedetä, mistä semmoinen voi olla peräisin. 

Emollahan on ollut sellainen lievästi laitostunut päivälauma jossain kaukana kotoa. Kun me on jääty tänne iskän kanssa opiskelemaan, niin mami on räpistellyt päivälaumansa luo. Ne on syöneet toimistolla raksuja, tehneet jotain kirjoja ja kakoneet ehkä karvapallon tai pari. Mutta viime viikolla kävikin niin, että se koko lauma teki yhdessä ihan uusia juttuja: pakkasi laatikoita, kirjoitteli alle papereita ja kiipesi alas sieltä yhteisestä kiipeilypuusta viimeistä kertaa.
 
Niillä oli plurrikakkaleivoksia… 

…ja ne rapistelivat yhdessä vielä isompaan kiipeilypuuhun,
jonka laella ne hörppivät vähän kuplavettä. 

Äiskä sanoi, että niitä työtyyppejä tulee kyllä ikävä. Olihan se jahtaillut hiiriä ja rottatouilleja niiden kanssa jo kolmetoista vuotta ja neljä kuukautta. Ja kyllä se kuulemma jää kaipaamaan jotain piirroshahmojakin, mutta me luvattiin olla niin ihania Aristokatteja, että se unohtaa ne muut pian ihan kokonaan. Toistaiseksi onkin mennyt hyvin sillä saralla, ja ollaan saatu emo kehräämään aamusta iltaan.
 
Tämän lauman jäsenenä saa venyttää ja vanuttaa aamupötkötystä ainakin ysiin asti!

Kun lauma on nassuttanut aamupalan, on aika vetäytyä lepäämään.
Lisukkeena on ipadia, kissaa, Netflixiä ja joulusuklaata...

Emolla on ollut tosi söpöstyttävää meidän kanssa, ja se on muistuttanut, että lähilauma muokkaa kaltaisekseen ja siksi on tärkeää olla parhaassa mahdollisessa seurassa. Niinpä me syödään yhdessä, leikitään yhdessä, nukutaan yhdessä ja mietitään yhdessä syntyjä syviä. Kuten että mikä emosta tulee isona...
 
...ja miksi Nuppu näyttää ihan huuhkajalta.

”Hu-huu hu-hu-hu!”

Kaikkein hassuin juttu tässä kaikessa on se, että meidän äiskä ja iskähän ovat siis peräisin samasta työlaumasta. Ja kun sitä laumaa ei enää ole, niin isikissikin kävi hankkimassa monon kuvan pehvettiinsä.


No niin, dädi-ou! Miltäs kuulostaisi pesti juoksupoikana?

Vaikka täällä nyt on sattunut ja tapahtunut, niin mitään hätää ei tietääksemme ole. Ruokakupposet ovat täyttyneet, nameja on näkynyt ja leikityskäyrät osoittavat ylöspäin. Loppuvuosi otetaan kuulemma iisisti - iskä tekee opinnot loppuun ja emo haaveilee uusista urista.
 
”Mä oon esittänyt tähdelle toiveen, että mama ryhtyisi
vapaaksi kissakirjailijaksi. Mutta aika näyttää...”

Miten teillä kavereilla menee? Onko laumassa kaikki hyvin? :)

maanantai 19. marraskuuta 2018

Karvatassu on puhunut!

Reilun viikon ajan täällä blogissa ja Facebookissamme sai osallistua Hupsujen emon kirjoittaman uunituoreen hepparomaanin arvontaan. Ilahduin, kuinka moni otti siihen osaa, ja haluaisin lahjoittaa jokaiselle Sonjan ja lumen hevosen. Arvottavana oli kuitenkin vain yksi romaani, ja päätin jättää voittajan valinnan kahden innokkaan karvaturrin tehtäväksi.

”Joko saa arpoa? Joko, joko, joko?”

Olin asettanut osallistumistakarajan sunnuntai-iltaan, ja kun kello lähestyi vihdoin kahdeksaa, molemmat pikku Onnettaret olivat taantuneet unen lämpimiksi lölleröpalleroiksi. Kun kaivoin arvontamyllynä käyttämäni kissapipon esiin, Nuppu käänsi vain kylkeä. Juju saapui sentään venytellen katsomaan, minkälainen muotishow oli alkamassa. Eipä se arvannut päätyvänsä itse töihin, ja kenties siitä syystä tämänkertainen arvontamme on melko velttoa katsottavaa. En ottanut selkoa Jujun epämääräisistä nuuhkaisuista, pusuista ja liikehdinnästä ja olin jo luopumassa toivosta, kun pikkupoika yhtäkkiä kohdisti katseensa ja täppäsi erästä arpalipuketta niin varmasti, ettei voittajasta jäänyt mitään epäselvyyttä. Katsokaapa vaikka:



Lämpimät onnittelut Pinjalle! Otan pian yhteyttä, 
ja kirja lähtee matkaan nyt alkuviikosta! <3 
Valtavan suuri kiitos myös kaikille muille osallistujille!

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Välkyt miumaut

Marraskuun kaamos ja yyteen viimeiset viikot heittelevät synkkiä varjoja maailman ylle. Kun aamulla polkaisee pyörällä pimeään, kylmään ja sateeseen, saattaa muuttua itsekin mustanruskeaksi mutapaakuksi. Jottei niin kävisi, Hupsujen emo on päättänyt paitsi näkyä ja kuulua myös pysyä lämpimänä. Ja sen kaiken voi tehdä totaalisen kissamaisesti:
  
Äitini neuloi minulle ihanat lapaset, joista heijastuu sinisimmuinen
Juju kuin peilikirkkaan lammen hennosti väräjävästä pinnasta.

Älä pölli niitä, kulta! Ne on emon lapaset! Sulla on karvatumput omasta takaa!

Lämpimien kissalapasten lisäksi on ehdottoman tärkeää varustautua kunnollisella lampulla. Ostin sellaisen lokakuussa työmatkaltani Frankfurtin kirjamessuilta, eikä kyseessä olekaan ihan mikä tahansa tuikku vaan kissa-led, joka tuijottaa vastaantulijoita säkenöivillä silmillään ja naukuu kaikki tupeksijat syrjään reitiltäni.

 
Kun välkkyvä miukumauku ei ole hommissa, se lojuu Jujun rahilla...

...ja leuhottaa hämmästyttävällä pimeänäöllään.

Jujua vähän hirvitti, kun sen paikan oli vienyt musta, sliipattu kolli.

Onneksi Nuppu tarttui tunkeilijaa korvasta ja antoi pienen kurinpalautuksen.

Askartelin teille pienen videon, jotta saisitte paremman kuvan Frankfurtin ihmeestä työn touhussa. Siinä näette myös Nupun ja Jujun ensireaktion, kun ne kuulivat kollegansa puhuvan saksaa:


 


Työmatkapyöräilyni sujuu siis loistavan lämpimissä ja naukuvissa merkeissä. Ja koska olemme tänään niin kovin välkyllä päällä, Nupun mieleen putkahti yksi muistutusluontoinen asia:

 
Heppakirja-arvontamme on käynnissä sunnuntai-iltaan 19.11. asti.
Vielä ehtii osallistua edellisen postauksen alle!

Valoisan välkkyjä kaamospäiviä teille lukijoille. Muistakaahan laittaa kissaheijastimet heilumaan! :)

keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Voita ”Sonja ja lumen hevonen”!

Joitakin viikkoja sitten postiljooni raahasi meille vapisevin hauiksin laatikon, joka sisälsi viisitoista Nupun ja Jujun muusuuden hedelmää. Niitä oli odotettu pitkään ja hartaasti, ja meille kaikille tuli kovin epäuskoinen olo, kun loota vihdoin saapui. Ennen avausseremoniaa Juju halusi nousta hetkeksi kukkulan pörröturkkiseksi kuninkaaksi:
 
Mitä ihmettä laatikosta paljastuisi?!
Helpotus oli suuri, kun ”Pörröturkkien rallin” sijaan boksissa nökötti
tekijänkappaleita uunituoreesta romaanistani ”Sonja ja lumen hevonen”.

Vinkkasin teille lähes vuosi sitten, että Sonja-sarjaan oli tekeillä kolmas osa. Kirjoitin romaania joululomalla, nakutin sitä kylminä tammi- ja helmikuun iltoina, jatkoin tarinointia pääsiäislomalla ja valoisina kevätviikonloppuina, kunnes vihdoin ja viimein sain käsikirjoituksen valmiiksi. Puunasin romaania kesälomallakin, ja kun luin elokuussa taittovedoksen, ymmärsin, miksi tekemistä oli riittänyt: seikkailua oli hersynyt 339 sivun verran!
 
Ei lopu Nupultakaan lukeminen kesken!

Nyt kirja on siis valmis, ja olen jopa bongannut sitä kirjakaupoista. Tuntuu paitsi jännittävältä myös hiukan pelottavalta nähdä oma hengentuote hyllyllä miljoonien muiden opusten ohessa. Ostaakohan joku oikeasti minun kirjani? Ja onnistuuko tarina ilahduttamaan lukijaansa? Saankohan vielä kirjoittaa neljännenkin osan?
 
Muusat ainakin lupaavat jatkaa inspiroivaa kehräystään!

Koska olemme arponeet kirjojani blogissa aiemmin, haluaisin tehdä niin tälläkin kertaa. Arvottavana on siis yksi kappale ”Sonja ja lumen hevonen” -kirjaa, ja kuka tahansa saa osallistua kommentoimalla tämän postauksen alle tai Facebook-päivitykseen. Muista laittaa mukaan sähköpostiosoitteesi (jos emme tunne ennestään), niin saan yhteyden, jos voitto osuu kohdallesi. Vaikka romaani on Sonja-sarjan kolmas osa, se ei vaadi aiempien osien tuntemista, ja lukijaksi sopii kuka tahansa, joka pitää eläimistä ja jaksaa lukea pidemmänkin tarinan. Mukana on jännitystä, joulukatrilli, lunta, aaveita, seurustelusuhteita, kaverisolmuja ja tietenkin hevostelun ihanuutta. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 18.11. klo 20:00 asti, ja arvonnan suorittaa H-hetkellä fiilisten mukaan joko Nuppu tai Juju. Ilmoitamme voitosta viimeistään seuraavana päivänä, ja romaaniin on mahdollista saada omistuskirjoitus.
 
Kirjan esilehdelle on painettu omistuskirjoitus rakkaalle heppaystävälle,
joka on esiintynyt usein tässäkin blogissa ja jonka ansiosta Sonja päätyy
uudessa osassa issikan kyytiin....

Ja tässä on se hurmaava hymy, josta puhun! :-D

Sonjasta saa ilomielin kysellä kommenteissa (ei ole pakko ilmoittautua arvontaan) - ja olisi huippukiva kuulla, jos olet sarjaan joskus törmännyt ja ehkäpä siitä pitänyt.

Onnea kaikille arvontaan – ja mukavia marraskuun päiviä!
 
Meidän kalenterikuu on omistettu Marraskuun murusten Ruffelle,
joka on sydämessämme nyt ja ikuisesti. Tässä kuvassa Nuppu lähettää
suukkoja ja ikävämihhausta pilven päälle.