tiistai 6. joulukuuta 2016

Yllätyspuhdas itsenäisyyspoika

Amerikkalaisista sukujuuristaan huolimatta Nuppu ja Juju ovat melko suomalaistuneita kissoja. Vaikka Juju-vaavin ensimmäinen sana oli ”mama” ja se tietää, mitä ”honey bunny baby boy” tarkoittaa, sen emonkieli on silti suomi. Niin myös Nupun, vaikka puhuttelen sitä joskus omana ”little golden baby girlinäni”.

 
Itty bitty kitty boy!

Cutie putie smoothie girl!

Satunnaisia englantihömpötyksiä lukuun ottamatta keskustelemme aina suomeksi. Aamulla ensimmäiset kommenttini kissoille ovat yleensä ”No mutta morientes” ja ”Hui, miten kovalle te väänsitte murinalaitteet!” Mysliä suuhun mättäessäni saatan sanoa ”Nää on emon raksuja”, ja katit ymmärtävät lopettaa kerjäämisen. Kerron niille töihin lähtiessäni, että nyt kannattaa käpertyä lokoisasti kerälle ja asetella häntä puuhkaksi ympärille. Infoilen myös, milloin iskä suurin piirtein on tulossa töistä ja millaisia hiirivainoja voimme käynnistää, kun minäkin pääsen taas sorvin äärestä.

 
Juju osaa pysäyttää tämän Mickey Mousen.
Ja Nuppu tietää, että Mickey Mouse on suomeksi
”se söpö päästäinen, jonka emo toi Elma-messuilta.”

Vaikka juttelen kateille koko ajan niin suomeksi, englanniksi kuin siansaksaksikin, olin unohtanut eilen hoitaa tiedotuksen lähestyvästä juhlapäivästä. Niinpä eräs pieni kissapoika oli erittäin hämmentynyt, kun herätyskello ei kilissytkään kuudelta. Juppepuppe tuli huutelemaan meille oven alta niin sinnikkäästi (suomalainen kun on!), että meidän oli pakko laskea katit makuuhuoneeseen jo aamuhämärissä. Selitin niille, että tänään on itsenäisyyspäivä, joten kaikenlainen möykkääminen ja öykkäröinti on kiellettyä. Molemmat muruseni ymmärsivät heti yskän ja käpertyivät arvokkaasti tyynyjemme väliin nukkumaan. Juju muisti myös erään tärkeän asian: illalla on juhlat presidentin linnassa, joten turkin on syytä olla puhtoinen:
 
Juju silitti krakansa ihanan siloiseksi.

Hansikkaatkin ovat nyt tahrattomat, jotta voi ojentaa tassun
ja sanoa pressalle ja Jennille ”Hyvää itsenäisyyspäivää!”

Frakin etumukseen jäi vielä jotain kummallista vanutöhnää, jota piti karstata perin pohjin.

”Pthyi yäks! Nyt tarttis huuhdella kieli sillä kuuluisalla boolilla!”

Hyvää ja ei vain puhdasta vaan yllätyspuhdasta
 itsenäisyyspäivää teille kaikille!

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

KonNuppu ja siivouksen taika

Hupsuttamossa monilla tavaroilla on oma vissi paikkansa. Vaahtomuoviesteet nököttävät vaatekaapin päällä, naksutin on keittiönkaapissa namipussin vieressä ja tassupeti lojuu alkovin kulmalla. Toisaalta asuntoomme on tuutattu myös paljon sellaista epämääräistä tavaramassaa, joka seilaa seilaamistaan eikä löydä koskaan paikkaansa saati käyttötarkoitustaan. Tursuilevasta kodista on oikeastaan mahdotonta löytää mitään, joten päätin vihdoin ja viimein tutustua kiitosta niittäneeseen KonMari-metodiin.
 
KonNuppu lupasi auttaa emoa tässä elämääkin suuremmassa projektissa.
 


Jos joku ei ole vielä KonMariin törmännyt, kyseessä on japanilaisen Marie Kondon ”siivouksen elämänmullistava taika”. Sen perusajatus on, että asunto ja samalla elämä pyöräytetään kerralla raiteilleen. Ensin luovutaan kaikesta, mikä ei tuo iloa, ja sen jälkeen etsitään järkevä paikka jäljelle jääville tavaroille. Näin kodista tulee ihana hyvän olon tyyssija, sillä kaikki ahdistava ja turha on poissa. 


 
Kukapa meistä ei haluaisi olla rento ja tyytyväinen?
 
Olin hieman skeptinen, miten homma alkaisi toimia, mutta haalasin esiin kaikki vaatteeni niin komerosta kuin vaatekaapistakin ja ryhdyin perkauspuuhiin.

 
Jujun mielestä komeron fengshuit olivat jo kohdillaan.


Kuten KonMari-kirjassa povattiin, järkytyin vaatemäärästä, jota hilloan kaapeissani. Vaikka rättejä oli sylikaupalla, en löydä aamuisin yleensä mitään järjellistä päällepantavaa. Syykin selvisi, kun arvioin jokaisen vaatekappaleen erikseen ja pohdin, pidinkö siitä oikeasti. Tein todella rehellisen analyysin, ja vaatekaappiini pääsivät takaisin vain ne vaatteet, jotka virittelen ylleni hyvillä mielin. Oli aikamoinen shokki huomata, että hämmentävän avariksi muuttuneille hyllyille palasi kokoelma toisiinsa sointuvia vaatteita, jotka paljastivat todelliset mieltymykseni.

 
Poistopinoihin joutuneet vaatteet häiritsivät
trendikkäänä tunnettua Nuppua yllättävän vähän!

Ehkä se johtui siitä, että ne toivat röhönaurua Nupun elämään?

Aloin vähitellen ymmärtää, miksi KonMari-metodi muuttaa ajattelua laajemminkin. Kun jouduin pohtimaan jokaista vaatettani, päädyin pitkälle ja kiemuraiselle muistojen polulle. Syyt monien ikivanhojen rytkyjen säilyttämiselle olivat hyvin tunnepitoisia. Onnistuin silti hyvästelemään esimerkiksi ankkurikuvioidun mekon, jonka ostin ylioppilaskirjoitusten jälkeen Mallorcalta ja jota olen pitänyt ehkä noin kolme kertaa. Vilkutin heiheit myös monille näennäisen kivoille vaatteille, jotka maailma on todistanut totaalisen vääriksi hankinnoiksi.

 
Nuppua huvittaa, miten emolle kävi esimerkiksi tämän sinapinvärisen tunikan kanssa...
En ole koskaan ollut mikään tyylilyyli, joten kävin muutama vuosi sitten pukeutumisneuvojalla. Sain kuulla olevani väreiltäni syksy, joten sievien pastellien sijaan minun kannattaisi korostaa olemustani murretuilla sävyillä, vaikka en oikeasti tunne oloani niissä kotoisaksi. Noudatin kuuliaisesti ohjetta ja hankin itselleni sinapinvärisen tunikan, joka sopi nätisti ruskeisiin silmiini. Ja olin tosi kaunis ja fiini, eikö niin Nuppu?

 
”Emo oli nääääääääääääin tyylikäs!”
Puin sinappitunikan kesällä ylpeänä päälleni, kun olimme lähdössä mieheni kanssa Ikeaan. Korostin vyötäröäni leveällä, mustalla vyöllä, ja olin kokonaisuuteen oikein tyytyväinen. Peilailuun kului kuitenkin niin pitkä tovi, että jouduimme lopulta juoksemaan ilmaisbussiin. Ehdimme siihen juuri ja juuri, mutta ainoat vapaat paikat olivat viho viimeisessä penkissä. Kun olin kävellyt koko pitkän catwalkin bussin perukoille, istahdin ikkunapaikalle ja tajusin pukeutuneeni aivan sävy sävyyn bussin verhojen kanssa! Ne oli jopa kiinnitetty leveillä, mustilla nipsuilla. Mies uumoili saavansa syytteen verhovarkaudesta, kun meidän tulisi aika poistua bussista, eikä kommentti ainakaan helpottanut hysteeristä nauruhepuliani. Arvaatte varmaan, olenko pystynyt enää koskaan pukemaan kyseistä sinappitunikaa ylleni.

 
Niinpä! Tänään oli aika kiittää tunikaa hauskasta Ikea-reissusta ja jättää hymyilevät hyvästit.

Vaatteiden jälkeen kävin läpi myös kirjani sekä kylpyhuoneen kaapin tavarat. Jouduin ihmettelemään, miksi olen esimerkiksi säästänyt vanhaa ripsentaivutinta, naistenlehtien välistä napattuja voidenäytepusseja, pahantuulista pupuavaimenperää ja ikivanhoja korvakoruja, jotka ovat niin painavat, että ne venyttävät korvalehteni olkapäille saakka. KonMarittamiseen kului koko päivä, vaikka prosessi on yhä alkumetreillä. Silti minusta tuntuu jo nyt huomattavasti helpommalta hengittää. Kun tavaraa on vähemmän, tilaa riittää enemmän myös kahdelle otukselle, jotka tuovat elämääni ihan hurjasti iloa, valoa, hassutusta, hellyyttä ja onnea:

 
Intuitio sanoo, että tämän pojan haleista menee pää pyörälle ja sydän sykkyrälle...

...ja arjen huolet väistyvät, kun ottaa kainaloonsa tämän hellästi hurisevan kullanmurun! <3 
Oletteko te lukijat kokeilleet KonMarin vinkkejä, 
ja onko taikoja tapahtunut?



lauantai 19. marraskuuta 2016

Elmailua ja kelpo mato

Viime postauksessa kerroimme terveellisistä Jujun värisistä vihanneksista. Niitä olisi Hupsujen henkilökunnankin kannattanut pupeltaa posket pullollaan, sillä lomamatkan jälkeen meihin iski syksyn toinen flunssa. Olin varma, ettei typerä pöpö tarttuisi minuun, koska poden yleensä vain kaksi flunssaa vuodessa, mutta ylimielisyys kalahti heti omaan nilkkaan, ja kissat joutuivat jälleen kerran perustamaan asuntoomme sairaalasiiven, jossa röhkiviä palvelijoita hoivattiin hurinalla, masun tarpomisella ja tietenkin Jujun lämpögrillillä.
 
Tällä tavalla mekin lekottelimme lätissä, kun kissat hoitivat rapsuttelun.


Kuten yllä olevasta kuvasta voitte päätellä, sain raahattua itseni silti viikko sitten Elma-messuille. Kuka nyt voisi jättää syksyn piristävimmän eläinpläjäyksen väliin! Nenäkannutin sieraimeni suht selviksi ja lähdin matkaan, mutta olin toki unohtanut taas kerran ladata kameran. Niinpä oli turha haaveilla karvaotusten kuvaamisesta muilla kuin kädessä tutisevalla kännykällä. Muutaman räpsyn silti nappasin, ja tässä ne nyt tulevat:

 
Pikku aasi herätti sisälläni lämpöisen joulutunnelman.

 
Ihastuin myös sympaattiseen Muuliin.

Pääpotrettien sarjaani pääsi myös glitter-riimuun pukeutunut alpakka.

Hulinan keskellä silmiini osui tällainen kisumisu. Jos se opiskelisi
taikuutta Tylypahkassa, se asuisi ilman muuta Rohkelikkojen tuvassa.

Muita kohokohtiani messuilla olivat seuraavat huipentumat: alle vuoden ikäisen räggärivaavin rapsuttelu, haisunäädän hellä hypistely, toisten bloggaajien tapaaminen ja pupjen agilityokserin ihmettely. Vaikka en raaskinutkaan törsätä pennosiani pupuokseriin, ostin silti Nupulle ja Jujulle pari tuliaista, joista ensimmäinen on saavuttanut niin suuren suosion, ettei toista ole vielä edes esitelty.


Saatoin näyttää crazy cat ladylta kissapipo päässäni
ja matohuiska villisti tassussani heiluen, mutta ei haittaa.
Arvasin, että luirumato olisi Nupusta ja Jujusta kiva, mutta se olikin superhyperhuippumegakiva! Varsinkin Nuppu on ollut kuin pinkeäksi veivattu vieterilelu, jonka tassut ovat läpsyttäneet matoa pikakelauksella. Lelu on ollut niin mieluinen, että jopa leikkihetkien välissä se on vetänyt katteja magneettina puoleensa. Tuon tuostakin ne istua nököttävät kulmauksessa, jossa lelua säilytetään, ja katsovat minua anovasti. Ja tiedätte kyllä, mitä siitä seuraa. Leikkiä, leikkiä, enemmän leikkiä!

 
Nuppu on tanssinut riemusta monta kertaa.

”Hei, elä meee! Tai viet miulta kaikeeeeen...”

Tässä kuvassa Juju esittää, ettei muka kiinnosta. Oikeasti kiinnostaa!
Vaikka olen vihdoin ladannut kamerani, salaman patterit ovat lopussa enkä ole muistanut ostaa uusia. Niinpä valokuvaaminen on ollut marraskuun hämärissä ei-niin-hääviä. Otin kuitenkin äsken pieniä videopätkiä kissojen leikkihetkestä ja kokosin niistä matoleffan. Villeimmät viiletykset eivät videolle tallentuneet, mutta kun viikon hurjapäisen leikityksen jälkeen lelu saa nostatettua vielä tämänkin verran hurmosta, on se ollut ehdottoman kannattava hankinta:

Mukavaa viikonloppua kaikille - ja valoa ja vauhtia alkutalven harmauteen!

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Kissa kuin kukkakaali

Tämän postauksen aiheena on pupujen ruoka. Toisin kuin nopsasti saattaisi ajatella, en aio kertoa Nupun ja Jujun lihapainotteisesta ruokaympyrästä, vaikka ostaa päräytin niille eilen ekstrasuuren satsin rypsipossua. Päivän polttavana teemana on kasvissyönti, johon mieheni siirtyi jo kesällä ja jota kohti minäkin taaperran parhaani mukaan. Nyhtökaurat, härkikset, pavut ja herneenversot maittavat minulle erinomaisesti, mutta on pakko tunnustaa, etteivät esimerkiksi sienet, tofu, kaali tai nauris saa makunystyjäni villiintymään. Vaikka aivot sanovat, että kyseisiä herkkuja nauttimalla eläisin pidemmän ja terveemmän elämän, ei kuola ala valua millään ilveellä.
 
No mutta Nuppu! Ei ruoalle saa nyrpistellä. Ei edes emon ruoalle.

Minun on nolouttani tunnustettava, etten millään edes muista kaikkien vihannesten nimiä. Sekoitan esimerkiksi kaksi iki-inhokkiani, kukkakaalin ja parsakaalin. Ne ovat erityisen vastenmielisiä luttanoiksi liotettuina, mutta rapsahtavan raakoina varsinkin parsakaali saattaa löytää reitin vatsalaukkuuni. Jotta muistaisin, mikä on parsakaalia ja mikä kukkakaalia, mies keksi minulle oivan muistisäännön: kukkakaali on se Jujun värinen vihannes. Niinpä olemme viime aikoina kutsuneet Jujua kukkakaalipojaksi, jotta pystyisin uskottavasti tunnistamaan lautasellani ei-niin-kutsuvasti lekottelevat terveyspommit.


 
Jos ällöke on vihreä, se ei ole kukkakaali vaan parsakaali.
 
Kun sävy mätsää Jujun kanssa, kyseessä on kukkakaali!

Nuppu tunsi olonsa hieman ulkopuoliseksi suuressa vihanneskeskustelussa, kunnes flunssaa poteva kasvissyöjäystäväni kertoi minulle jännittävän uutisen. Hän paranteli oloaan vihanneksilla, jotka oli nimetty suloisen kissaneitomme mukaan:
 
Nuppu on mielissään mutta odottelee vielä
Findusilta korvauksia ja kutsua mainoskuvauksiin.
Tähän loppuun myös sellainen kiinnostava huomio, että jos Nuppu olisi ruotsalainen, sen nimi olisi ilmeisesti Bukett!
 
Emohan murjaisi vitsin!
Kuinka moni teistä lukijoista on maistellut Nuppu-vihanneksia? Ja saako hempeä nimi kukka- ja parsakaalit maistumaan edes hivenen paremmilta?

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Pikkuruinen lumileopardi

Viime viikolla asunnossamme vietettiin palvelusväen vaihtoviikkoa. Siinä missä perinteiset kupintäyttäjät viipottivat vielä syksyn viimeiselle lomareissulle, Hupsuttamon puikkoihin tarttui tomeralla otteellaan pikkukisujen ikioma Mummi Poppanen. Hänen myötään Nupun ja Jujun kotipesä muuttui viiden tähden hotelliksi, jossa riitti aamusta iltaan leikitystä, silitystä, mussutusta ja hupsutusta. Ruokakello kilisi ajallaan, ja turkitkin harjattiin niin kuohkeiksi, etten ollut tunnistaa pikkuisia karvapupusiani, kun ne loikkivat meitä vastaan yön pimeinä tunteina ja antoivat meille ison kasan tervetuliaissuukkoja. 

Muutoksia on ollut havaittavissa myös koto-Suomen säärintamalla, ja siksi olemmekin viettäneet viimeistä lomapäiväämme tällaista mysteeriä ratkoen:
 
Hönkäisikö talvipuhuri Hupsuttamoon pikkuruisen lumileopardin?

Siltä vaikuttaa, mutta otuksellahan on pää ihan nurin kurin! Eikös halloween mennyt jo?!

Vai voisiko olla niin, että pyjamakielekkeen alla loikoileekin hellä ja hempeä unileopardi?
 

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Talvipesän rakennusta


Talvi tekee auttamatta tuloaan, joten Hupsuttamoa on alettu muovata horrosvalmiuteen. Kun lumi, sohjo ja pakkasviima saapuvat, meillä on (ainakin teoriassa) vaihtoehto: lokoisat talviunet upouutukaisessa pedissämme, joka saapui tasan viikko sitten ihastuttamaan meitä ihmisiä ja ihmetyttämään kissoja.
 
Nuppu ei yhtään hoksannut, mistä on kyse, kun vanhaa sänkyä alettiin purkaa.
Sen mielestä oli vain hauskaa surfata patjalla, kun lokit kirkuivat ja tyrskyt löivät rantaan.

Pian aallot ja meri kuitenkin hävisivät kokonaan,
ja pikku kolumbukset huomasivat, että Maa on litteä.
 
Tutkimusmatkailijat sullottiin hetkeksi kylppäriin, ja
sillä aikaa golf-virta kuljetti olkkarin matolle jotain uppo-outoa.

Jopa Nuppu saapui ihmettelemään haaksirikkoutuneita laivanhylkyjä.


Myönsin kissoille, että niiden tulkinnassa oli jotain perää. Olimme nimittäin tilanneet meidän ihmisten ”Zooplussalta” itsellemme M/S Nuppu of the Seasia vastaavan nukkuma-aluksen.

”Tosi hyvä tämä teidän uusi sänky”, Juju tuumasi hoksattuaan, mistä oli kyse.

”Mutta missä on buffetti ja karaoke?” Nuppu kummasteli.
Vaikka kissat olivat uuteen ”sänkyyn” enemmän kuin tyytyväisiä, minä heitin kapuloita rattaisiin. Vaikka vanhassa sängyssä suustani pääsi sellainenkin sammakko kuin ”Mikä tahansa peti on parempi kuin tämä natiseva romu!” en suostuisi silti viettämään öitäni pahvilaatikossa. Niinpä mies ajoi kissat makkarista ja alkoi ruuvata jalkoja runkopatjasänkyihin, jotka olimme käynneet koelöhöämässä edellisenä viikonloppuna.

 
Nupusta puiset koivet olivat erittäin epäilyttävät. Jujutsua hirvitti.

Kun kissat laskettiin lopulta takaisin makuuhuoneeseen, Nuppu hyppäsi uuden sängyn päälle kuin mikään ei olisi muuttunut. Juju sen sijaan kiikutteli uuden huonekalun ympärillä pitkään ja hartaasti ennen kuin se uskalsi kokeilla uusien patjojen joustoa ja vasta pestyjen lakanoiden kuohkeutta. Me ihmiset olemme nukkuneet yömme autuaina uudessa pedissä, emmekä ole ainoita, jotka näyttävät peukkua ylöspäin, kun kysytään, oliko ostos hyvä:

 
”Mikäs tässä on köllötellessä, kun voi valita, haluaako kiinteälle vai puolikiinteälle puolelle.”

”Petiin on asennettu myös lavuaari, jossa voi pestä naaman.”
 
”Hih, iltasatukin kuiskitaan korvaan. Nyt on hyvä!”

lauantai 22. lokakuuta 2016

Göteborgin kissamuotia

Nuppu on häkellyttävän kaunis kissaneiti, joka on tehnyt mallin töitä pennusta asti. Se on saavuttanut paljon kauneuden saralla, mutta New Yorkin muotiviikot ovat vielä siltäkin näkemättä.
 
Näillä töppösillä kelpaisi tassutella Ison Omenan catwalkeilla!

Nupun haave kansainvälisen muodin nuuhkuttelusta kävi kuitenkin tietyllä tavalla toteen muutama viikko sitten. Nupun ”äiskä” nimittäin kutsuttiin pienemmän meren taakse ihastelemaan Göteborgin valoja, vilinää ja vaatevalikoimia.

 
”Voi ei, emo ja vaatteet! Ei kai tiedossa ole mitään painajaismaista?”
 
Nuppu ei ole näemmä vieläkään päässyt yli karmivasta kissapipostani.

Kissakaunottareni oli varma, että hevosetkin nauraisivat pipolle,
mutta ainakin tämä gotlanninrussi osasi piilottaa virneensä.
 
Hirvienkään mielestä kissapipo ei ollut hirveä!

Petteri lupasi, että se voi kyllä tuoda jouluna Hupsuttamoon
uuden pipon, kunhan Nuppu ei taas ala popsia sen kavereita.
 
”No okei, Slottskogenissa ehkä voi hassutella pipo päässä, mutta ei siellä coolissa cityssä!”

Ettei Nuppu vain ole kade, kun kissapipo pääsi näkemään nämä kimaltavat valosuihkut?
Ja kuka muka edes huomasi yhtä pikku kissapipoa näin huimien rakennusten äärellä?

Nupun harmiksi pitelin kaksin käsin kiinni kissapipostani,
kun viiletimme vuoristoradan silmukoissa.

Jotta Nuppu vakuuttuisi siitä, että emolla on oikeasti tyylitajua, keräsin sille kollaasin Göteborgin kissamuodista, johon en tällä kertaa hurahtanut:
 
Mitenhän Nuppu nenuaan kipristäisi, jos emo maastoutuisi leopardiksi tai käyttäisi
kissamaista hengityssuojaa aina metromatkoilla? Kissakyltin olisin ostanut, jos siinä
olisi lukenut ”Älä anna kissalle raksuja manipulointiyrityksistä huolimatta”.

En pystynyt kuitenkaan välttämään kaikkia kissamaisia houkutuksia, vaan eräässä ihanassa hamekaupassa myyjätär bongasi ilahtuneena kissapiponi ja haki takahuoneesta jotakin, josta kuulemma varmasti pitäisin. Ja voi, miten oikeassa hän olikaan! Sovituksen jälkeen lähdin liikkeestä ostoskassi iloisesti heiluen, eikä Nuppukaan voi väittää, ettei kissavaatteeni olisi tällä kertaa riittävän hillitty:

 
Kyseessä on nepparikietaisuhame, jossa ei-kissaihmiset
näkevät kukkia ja kissaihmiset jotain muutakin.
 
Mikä hauskinta, hame on kaksipuolinen, ja vyönkin voi irrottaa ja kääntää! 

Tässä vielä kissaemon uusi lempparihame sekä nurin- että oikeinpäin!
 
Nuppu hyväksyi hameen osaksi mamin eksentristä garderobia.
 
Kaikkein riemastunein Nuppu oli kuitenkin siitä, että minulla on oikeasti tyylitietoinen serkku. Hän lahjoitti minulle Audrey Hepburn -henkisen, ihanan hatun, joka on kissapipon erittäin elegantti manttelinperijä:

 
”Emostahan voi tulla tämä päässään vaikka filmitähti!” Nuppu naukaisi.
 
Nyt neitokainen voi taas nukkua päiväunet tyytyväisenä,
sillä pikkulapset eivät enää osoittele sen emoa etusormella.

Vaan eipä tässä olleet vielä kaikki Göteborgin-tuliaiset! Löysin sieltä myös iki-ihanat korvakorut:

 
Nehän ovat kuin ilmetyt Jujut! <3

Eihän Nuppu vain näytä paheksuvalta... eihän?!

Kiitokset vielä Tallin tarinoiden Sohville huippuhauskasta matkaseurasta! Kiitos ja kumarrus myös Göteborgin-porukalle ihanista ja ikimuistoisista hetkistä. <3
 
Klopsutan sinne varmasti kolmannenkin kerran! :)

Tai sitten liitelen ihan vain perinteisesti lentsikalla!