lauantai 11. marraskuuta 2017

Kanaa, kania vai tunaa?


Toiset syövät torstaisin hernerokkaa ja pannaria – vaan ei Juju eikä kyllä Nuppukaan. Luulin pitkään, ettei kissoille ole nuukaa, mikä purnukka minäkin viikonpäivänä avataan, mutta olin aivan hakoteillä. Eräänä syksyisenä torstai-iltana mies ihmetteli, enkö todellakaan ole pannut merkille, että Juju on mussuttanut jo kuukausien ajan tonnikalaa torstaisin. Siinä missä UniCafessa on pitsaperjantai, Jujulla on kuulemma tunatorstai.
 
”Tänään ei sitten tartte kaivaa pakastinta
ja sulatella jotain ihme raakaklönttejä...”

”Tänään on nimittäin se Kiva Ruokapäivä, jolloin en nirsoile.
Kysy isikissiltä, jos et tiedä, mikä. Iskä handlaa nää jutut!”

”Hyvä mama! Just tätä! Mut onkohan tää A) kanaa, B) kania, C) kanakania vai D) tunaa?”

Elintarviketarkastaja Nupugan saapui tsekkaamaan,
että päiväykset ovat kunnossa ja tölkin sinetti paikoillaan.

Kun purnukka raksautettiin auki ja tunat kipattiin kuppiin,
herra Hienoherra aloitti tehoimuroinnin kynttilänvalossa.

Jostain syystä herra Hienoherra näytti viereiseen pöytään kieltä
neiti Hienoneidille, joka oli valinnut listalta possunsydäntä.
 
Oli ilo katsoa, miten hyvin tunatorstain teema-ateria teki kauppansa.
Tekarit vain vilkkuivat, kuin Juitsi jäyti valtameren eväkkäitä.

Koska kyseessä oli viiden tähden ravintola, Juju esitteli
fiinejä pöytätapojaan nuolemalla lautasen.
 
”Herkkua oli, kiitti vaan! Ensi viikolla taas tunataan!”

Vietättekö te muut tunatorstaita? Entä onko kukaan lanseerannut makrillimaanantaita, lohilauantaita tai vaikkapa sardiinisunnuntaita?

lauantai 4. marraskuuta 2017

Harras marraskuvaus

Hupsuttamossa on juhlittu halloweenia monen monituista kertaa. Olemme väistelleet punkkeja ja kepposia, kilkutelleet kettinkejä ja mananneet esiin jopa kissageistin. Tänä vuonna ajattelimme kuitenkin ottaa rauhallisesti ja virittäytyä alkutalven tunnelmiin valmistelemalla kuvaa Amen ja Tuiken koordinoimaan kissablogikalenteriin. Nupulle ja Jujulle nimittäin valikoitui arvonnassa Rufuksen ja Cocon oma kuu.
 
Nyt on Hupsujen vuoro söpöstellä marraskuun murusina!

Ensimmäinen ideani oli taikoa kissoista valovoimainen tunnelmapotretti. Maalasin sieluni pensselillä hahmotelmia romanttisesti muotoillusta lyhdystä, jonka lämpöisessä hohteessa Nuppu ja Juju poseeraisivat pää kallellaan ja kenties tassut sievästi koholla. Sain anopilta loistavia vinkkejä kameran asetuksiin, mutta ensimmäiset testikuvat muovisia led-tuikkuja pakenevista kissoista palauttivat minut nopeasti todellisuuteen.

 
Ainoassa tärähtämättömässä tunnelmakuvassa
Nuppu mässyttää possunsydäntä. Ei näin.

Marraskuuhun kuuluu onneksi paljon muutakin kuin kynttilät – esimerkiksi viltit, kirjat, pipot, kaulaliinat, zombit, hammajaiset ja talven lumitilannetta enteilevät pihlajanmarjat. Päätin kokeilla niitä kaikkia, jotta saisin loihdittua edes yhden kuvajaisen, joka kiidättäisi kalenteria katsovat kissafanit taianomaisiin marrashetkiin. Kuvaussessio muuttui kuitenkin pian painajaismaiseksi halloween-hurjasteluksi, jossa hikikarpalot helmeilivät otsallani kameran taltioidessa toinen toistaan kaameampia nuhrukuvia. Objektiivi ei tarkentanut koskaan oikeaan kohtaan, pihlajanmarjat näyttivät nuukahtaneilta, kissat viilettivät holtittomasti ympäri asuntoa, ja lopulta jouduin tunnustamaan, ettei kotikodastamme löydy ainuttakaan kuvauksen kestävää kohtaa.
 
Sori, Nupperoinen! Ei tästä tule mitään. Päiväpeitto on karvainen,
matolla on villakoira ja sun silmissä on röhnää. Muuten olisi hyvä!
 
Anteeksi, Juju, mutta ei tämäkään toimi! Et malttanut pysähtyä
sekunniksikaan, ja vaikka me kuinka rajattiin, niin taustalla näkyy
ruma rahi, karvalla kyllästetty tunneli ja lohkeillut pöydänjalka.

Päätin luopua täydellisen kuvan tavoittelusta ja muistella Nupun anopin vakuutusta, että kalenterikuvasta tulisi ihana, kunhan Nuppu ja Juju vain olisivat siinä. Rauhoituin lopulta ja aloin käydä läpi kameraan tallentuneita katastrofikuvia. Yllätyksekseni huomasin, ettei kaikki toivo olekaan vielä menetetty, vaan joissakin räpsyissä pilkahti oikeaa tunnelmaa. Ilahduin siitä niin paljon, että aion järjestää vielä uuden kuvaussession kalenteria varten. Sitä silmällä pitäen toivoisin teiltä lukijoilta vinkkejä, minkä tyylistä marraskuun kuvaa olisi mukavinta katsella kolmenkymmenen päivän ajan.

Otos 1: Syyskurotus

Otos 2: Marjojesi tähden

Otos 3: Punapalleroiden takaa

Otos 4: Marraselementtien tulvassa

Otos 5: Rönkköä simmussa

Otos 6: Hymy kuin pihlajanmarjalla

Otos 7: Miss Pihlajapuuhka


Otos 8: Ota kiinni, jos saat!


Otos 9: Kaamea lukuvinkki


Otos 10: Syystassu heilahtaa

Mikä kuvista oli suosikkinne? Entä keksisittekö meille hauskaa ideaa marraskuvauksiin? Valmiin kalenterin saa muuten kuka tahansa tilata itselleen Amen ja Tuiken palvelusväeltä (ame-sade(at)hotmail.com), ja se maksaa 12 euroa. Kalenterissa esiintyy 12 kissablogia (myös oikeat Marraskuun muruset!) ja projektista voi lukea tarkemmin täältä.


Nuppu ja Zombi haluavat toivottaa vielä kaikille rattoisaa halloweenia!
 
Pysytelkäähän lämpiminä ja söpöinä tähän tapaan!

lauantai 28. lokakuuta 2017

Huipulla tuulee!

Lumen tulo on hidastanut vauhtiani merkittävästi. Jouduin jättämään pyörän torstaina ensimmäistä kertaa kotiparkkiin ja survomaan itseni toivottoman verkkaisesti klonksuttavaan raitiovaunuun. Vauhdin määrä maailmassa on kuitenkin vakio, joten siinä missä minä olen muuttunut etanaksi Jujusta on tullut valoakin nopeampi turbogepardi.
 
Hän liikkuu nykyisin vain juoksemalla.

Toisinaan hän myös hoppaa...

...yli kivien, kantojen ja igluputkien.

Hän metsästää....
 
...vilkuttelee pikkulinnuille..  

...ja levittelee lelut ympäri lattiaa.
Niin söpö kuin meidän vauhdikas jupardimme onkin, se on keksinyt myös hieman arveluttavia kanavia pulppuavan syysenergiansa purkamiseen. Jos emo ei heti ensi naukaisusta tajua käynnistää leikitys- ja koulutusmylläkkää, Juju alkaa räyhätä. Se istahtaa vaatekaapin eteen ja mätkii ovea etukäpälillään kuin mikäkin nyrkkeilymestari. Juju Tyson myös naksauttelee Nuppu-neidin villahousuista karvatuppoja, joita se tulee mässyttämään silmieni alle niin, että asiaan on pakko puuttua. Kun lähden liikkeelle, Juju hölkkää jaloissani ja tunkee pienen kuononsa niin jääkaappiin kuin lusikkalaatikkoonkin. Onpa kissanpoikasella myös uusi, eksoottinen aluevaltaus:

 
Kuka tarvitsee uuden kiipeilypuun, jos voi hopata liesituulettimen päälle?!

Jujuu...? Mehän ollaan jo ihan riittävän korkealla, eikös vaan?

Mutta edes Empire State Building ei riitä tälle tappiinsa viritetylle pikku viiripäälle!

Hops, hops! Nyt Elukka saa luvan jatkaa matkaa!
Koska Jujulla riittää hörhöpörhöenergiaa, olen pidentänyt sen agilitytuokioita, ja välillä yksinkertaisesti vain juoksen ympäri Hupsuttamoa namit tassussani ja häärägepardi tiiviisti kannoillani.
 
Leikkilaatikosta on kaivettu esiin kaikki vanhat suosikit,
ja toisinaan isosysterikin intoutuu leikkeihin mukaan.

Vaikka Juju on koetellut mielikuvitukseni rajoja ja muutaman hassunkurisen kerran ehkä hermojanikin, suurimmaksi osaksi sen touhut vain naurattavat. Hellyyskäppyrät kääntyivät pystysuoraan nousukiitoon, kun eräänä kylmänä alkutalven iltana tapahtui se, mitä olen jo kauan odottanut: pieni velmu kissanpoikanen kiikkasi aikansa olohuoneen pöydällä, hyppäsi sitten vatsani päälle ja käpertyi siihen nukkua tuhisemaan.

 
Kun patterit latautuvat, tämä pieni touhottaja keksii takuulla uusia kujeita!

 

Onko muissa eläinkodeissa koettu vastaavanlaista 
vilkastumista ja söpöä alkutalven pörheyttä?

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Piilokameran linssissä

Törmäsin tässä jokin päivä Facebookia selatessani hillittömiin riistakamerakuviin, joissa metsäneläimet on yllätetty hassuista tilanteista. Kun ihmiset käpertyvät peittojensa alle, piikkisiat tanssivat charlestonia, sudet leikkivät tennispallolla ja pesukarhut kapuavat toistensa hartioille, jotta yltäisivät maistamaan lintulaudan pöperöitä. Myös lemmikeillä on oma salattu elämänsä, jota halusin päästä tirkistämään. Siksi piilotin kaksioomme liikkeestä aktivoituvia riistakameroita ja menin nukkumaan jännittynein mielin. Minkälaisia hetkiä yön pimeydessä tallentuisi? Sen näemme nyt, sillä on tullut aika purkaa aineisto tänne blogiin.
Hahaa! Ensimmäinen utelias nuuskuttaja saapui tutkimaan kameraa.
On mahdotonta sanoa, onko kyseessä supikoira, pesukarhu vai kultapanda.


Tämäkin pallero voi söpön kärsänsä perusteella olla vaikkapa sikapossu.

Otuksilla oli toisaalta kovin epäpossumaiset pumpulikorvat.


Ahaa! Ne ovat jonkinasteisia kissaeläimiä. Ehkä aasialaisia arokissoja
eli manuleita tai vaihtoehtoisesti lemmikkitasoisia ragdolleja.

Kamerat olivat havainneet tuhansittain pöhköjä vilauksia puuhkahännistä, villahousuista, vipattavista viiksistä ja pinkeistä anturoista, mutta lopulta materiaalin seasta nousi esiin otoksia, joiden perusteella pääsin melko hyvin jyvälle siitä, mitä tapahtuu, kun soihdut sammuvat ja kaikki väki nukkuu...

 
Kauneutta arvostavat otukset pysähtyvät ihailemaan taivaalla leiskuvia räggärintulia.
Taru kertoo, että nuo maagiset valot ovat kipinöitä, joita lentää ragdollin turkista
silloin, kun se puhdistaa karvapeitettään raspimaisella kielellään.

Mikä tuuri, että toimenpide oli tallentunut myös filmille!
 
Ruokintapisteellä kävi yön sydämessä melkoinen vilske.
 
Kun lintulaudalta oli nokittu kaikki jyvät ja akanat,
tämä pöllö (= hoothoot) lehahti etsimään lisää herkkuja.
 
Pian yösyömingit jatkuivat, ja ruokalistalle päätyi
niin karitsapullia kuin haisulirottiakin.
Oli toki hauska nähdä, millaisia fiestoja öiseen aikaan vietetään, mutta kaikkein eksoottisinta oli bongata yllättäviä harrastuksia, lajien välistä ystävyyttä ja kiintopisteitä moderniin tekniikkaan.

 
Pikku futarit näkevät treenata pimeässäkin!

Tähän räpsyyn kaapattiin lemmikkitasoinen manuli, jussipaitaan pukeutunut päästäinen,
yököttävä haisulirotta, leijaileva kultahamsteri ja valppaasti vaaniva susihukka.
 
Riistakameran kelmeässä valossa todistettiin, että
felinet ja caninet voivat jakaa pesän näin rauhanomaisesti.

Aamuyön pikkutunneilla kuului enää kliksutusta ja näppiksen nakutusta, sillä
toinen manuleista chattaili sydämen valittunsa kanssa. Kiinni jäit, morsmaikku!
 
Koska olen niin utelias ja aavistuksen nenäkäs, yksi kameroistani oli viritetty äänittämään liikkuvaa kuvaa. Varpaiden puhdistuksen, pienimuotoisten sumopainiotteluiden ja villapöksyissä paikkaa vaihtavien nökäreiden lisäksi pääsin käsiksi pätkään, joka yllätti minut täysin. Onko videolla nähtävä toiminta lajityypillistä muillekin kissaeläimille, vai asustaako meillä tuiki harvinainen leicciös itsecseen cattimus?