lauantai 21. tammikuuta 2017

Nuppumobiili talviparkissa

Jos Nuppu olisi auto, se olisi beigellä teddykarvalla päällystetty kuplavolkkari. Se huristelisi huolettomasti aurinkoisilla hiekkateillä ja vilkuttelisi valojaan kaikille vastaantulijoille. Perhoset houkuttaisivat Nuppumobiilin joskus kukkakedoille, eikä ole mahdoton ajatus, että se kellahtaisi moottorit huristen sammalpedille lepäämään.
 
Elämä on parasta, kun kiepsahtaa välillä katolleen!
 
Vaikka Nuppumobiili on hyväntuulinen ja katsastuksen selvittänyt menopeli, sitä ei ole missään nimessä tarkoitettu talviajoon. 
 
Nelivetoisella karvasuzukillamme on eräänlaiset nastat läpi vuoden,
mutta lumikinoksissa revittely ei tulisi kuuloonkaan, sillä se rakastaa lämpöä.

Niinpä Nuppumobiili pöristelee kainaloitaan myöten
vain maman lämpimän puffipeiton päällä.

Myös sohva on todettu talviaikaan hyväksi parkkipaikaksi etenkin silloin, kun tarjolla on hohkaavaksi lämmitetty parkkiruutu. Se sijaitsee aivan sohvan keskellä suurten tyynyjen liitoskohdassa, ja lämmitysvastuu on meillä ihmisillä. Kun Nuppu huomaa, että jompikumpi meistä on löhnöttänyt riittävän kauan ruudussa, se alkaa häslätä ja inahdella. Jos ihminen ei ymmärrä siirtää peffaansa syrjemmäs, Nuppu kiipeää leffatykin päälle. Silloin parkkiruutu auttamatta vapautuu ja Nuppu kaasuttaa sitä kohti pinkit anturat ulvoen.
 
Ja kun Nuppu menee parkkiin, se syöttää mittarin täyteen kolikoita.
 
Niinpä ruutu on varattuna hamaan ikuisuuteen saakka.

Onneksi perheen toffeevolkkari on sään kestävää mallia,
sillä sen ei auta muu kuin parkkeerata nietosten keskelle...

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Kohteliaasti pöpi

Onko kenellekään muulle käynyt niin, että on moikannut jotakuta saamatta tervehdystä takaisin? Siitä tulee vähän höhlä ja aavistuksen reppana olo. Koska kyseinen fiilis on niin epämiellyttävä, en itse halua aiheuttaa sitä toisille, vaan olen erittäin tehokas tervehtijä niin töissä, raitilla kuin kotonakin.
 
”Moissan, Pikkukissi!” kähisen peiton alta jo ennen kuin olen edes herännyt.

”Mitä Nuppu? Onko aamu alkanut mukavissa merkeissä?”

Koska vastavuoroisuus on minulle olennainen kommunikaation osa, olen joutunut joskus Nupun ja Jujun kanssa vaivaannuttaviin tilanteisiin. Mitä esimerkiksi tehdä, kun kissa hurisuttaa ilmoille kultaisinta kehräystään eikä itse pysty tuottamaan vastineena kuin epämääräistä piipitystä? Söpönöpöhöpö-juttelu tuskin on mikään märkä rätti kuonoa päin, mutta kohteliaampaa olisi vastata kehräykseen kehräyksellä. Niinpä turvaudun usein seuraavanlaiseen metodiin: painan poskeni hurisevaan kissaan ja kuiskailen ”purrr purrrrrr purrrrr” niin lempeästi kuin osaan. Tänäänkin kehräsimme Jujun kanssa toisillemme pitkän tovin, ja olen varma, että poitsu arvosti lämmintä elettäni.

 
”Onko kellään muulla yhtä pöhköä mamaa?”

Kiusallisen yksipuolisia hetkiä on koettu myös silloin, kun Nuppu on ryhtynyt pesemään minua. Se saattaa nuolaista nenääni tai poskeani – tai nähdä silmittömästi vaivaa puhdistaakseen tassuni. Mutta mitä minä teen? Otan vastaan kaiken hoivan ja huolenpidon kuin mikäkin prinsessa sen sijaan, että puunaisin vastavuoroisesti Nuppua. Mutta ei hätää, sillä tähänkin on ratkaisu! Olen kehittänyt kyseisiä tilanteita varten erityisen ”nenänuolutekniikan”: silitän hellästi nenälläni Nupun pehmoista otsaa niin, että Nuppu kokee sen kohteliaana vastaputsauksena. 
Samalla voin nuuhkia, tuoksuuko Nuppu kyseisenä päivänä ruusunnupuilta vai pähkinäsuklaalta.
 
”Tosi söpöä, äiskä, mutta ei pliis ikkunalaudalla, koska talkkari näkee, ja
kohta me suitaan toisiamme pyöreässä huoneessa, jossa on pehmoiset seinät.”


Saattaa olla, että Hupsuttamossa kohteliaisuus on kiepsahtanut jo hulluuden puolelle, mutta mielestäni naukumaukumania on pöpiyden ehdottomasti suloisin muoto.
 
Rakkaudesta se ihminenkin kehrää!

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Radal eka, radal vika!

Vuosi on vaihtunut, ja jumppasaleissa kautta maan sulatetaan nyt kohinalla kaikkea kinkusta piparkakku-ukkeleihin. Minäkin olen osallistunut hoikennustalkoisiin sen verran, että olen yrittänyt karistaa Fazerin joulusuklaita vyötäröltäni kävelemällä joka päivä töistä kotiin. Vaikka ansaitsen mielestäni kissapinssin ja taputukset päälaelle, kukaan ei vedä treeneissään vertoja Toffeelaikukkaalle Barbaarille. Se asuu täällä meillä ja mouruaa sydäntä särkevästi, jos se ei saa mielestään riittävästi hikiliikuntaa.
 
Toffeelaikukas Barbaari löysi lahjapaketeista herkkuja,
jotka kasvattivat sen muskeleita. Siksi se jaksaa bodata!

Koska lupasin kissoille joulun kunniaksi kaikenlaista aineetonta ihanuutta, olen yrittänyt pitää huolen myös Puippanan tehorääkeistä. Räppäri-Jujulla on nimittäin tapana naukua, ettei ”tuloksii saada ilman duunii”. Jostain syystä minusta silti tuntuu, että vaikka pumppaisin lihaskimppuamme kuinka paljon tahansa, se pyrähtää esteiden yli kuin tropiikin kovakuntoisin varpunen.

 
”Ei tunnu missään! Lal-lal-lal lala-lal-lal laa!”

Koska Juju haluaa levittää sporttista ilosanomaa kissablogistaniaan, se antoi luvan ottaa vuoden 2017 ensimmäisen treenin videolle. Salilla näytti tänään tältä:

 
Kuka tarvitsee kahvakuulaa, kun bodypump-laatikkokin on keksitty?

Pidemmittä puheitta Juju näyttää nyt, kuka on radal eka, radal vika:


lauantai 31. joulukuuta 2016

Filtterien viemää!


Heräsin vuoden viimeiseen päivään niin pehmoisesti kuin räggärikodissa suinkin voi: Juju hiosti silkkisenä kissataljana pohkeitani, ja Nuppu oli perustanut lämpöä huokuvan pöffimajan kainalooni. Vähemmästäkin hellyydestä menee päänuppi pinkiksi pumpuliksi, joten kovin vaativia vuosianalyyseja ei tähän postaukseen ole valitettavasti tulossa.
 
Kummityttöni loihtima taideteos summaa hyvin viimeaikojen kuulumisemme:
tällä porukalla on joululomasta nautiskeltu - joskin lumiukko taisi jo sulaa.

Vaikka globaalisti vuosi 2016 oli aika hurja, Hupsujen mikronäkökulmasta kalenterikierros meni ihan nappiin: Nuppu sai viettää kokonaisen vuoden ilman typerää tötteröä, ja Huitsi-pupukin pysyi ehjänä yhtä silmätulehdusta lukuun ottamatta. Sanotaan, että lapsi on terve, kun se leikkii, ja jos tätä viisautta on uskominen, Hupsut ovat olleet oikein kelvollisessa kuosissa. Siitä todisteena julkaisen nyt muutamia hömppäkollaaseja Snapchattimme puolelta:

 
Snapin kamera tunnistaa Jujun kauniit pikku kasvot,
joten en malta olla testaamatta niihin pöhköjä filttereitä.





Kyllä Nuppukin on ikuistettu moneen kertaan.
Keskimmäinen kuva on  suorastaan klassikko!
 
Tämä snap-sarja kertoo Nupun joulusta. Ruffesta on haaveiltu niin kovasti,
että jopa emon Scrabble-kirjaimista muodostui kyseisen kissaherran nimi!
 
Jujulla taas oli toisenlaisia joulukiireitä parran, poron ja potkupuvun parissa.

Homma ei suinkaan mene ihan vain kattien kustannuksella hihittelyksi,
vaan nämä kuvat todistavat, että kyllä kissaemokin laittaa itsensä likoon.

Koska keksimme juuri ennen joulua KonNupun mullistavan siivouksen taian, olimme pyytäneet joulukollia tuomaan meille enimmäkseen aineettomia lahjoja. Niinpä Nuppu ja Juju ovat nauttineet tänä vuonna ylimääräisistä liha-aterioista, pidemmistä leikkisessioista, lällyistä lepohetkistä kainalossamme sekä satunnaisista ruokailuista keittiönpöydällä. Ihan oikeitakin joululahjoja ne silti saivat, kuten Läntisestä mummolasta putkahtaneita hiirulaisia ja naminami-herkkuja! Yksi Jujun lempilahjoista oli myös tämä:

 
Iki-ihana pahvilaatikko, joka tuli emon joulupaketin mukana.
Puippi kökötti lootassa kuin liimattuna läpi joulupyhien.

Meillä oli siis jouluna lanttulaatikkoa,
porkkanalaatikkoa, bataattilaatikkoa
ja Juitsi-laatikkoa!
Postiljooni toi myös Nupulle aivan erityisen lahjan, joka ansaitsee ihan oman kuvasarjansa:

 
Mikä ihme tämä ihanuus oikein on? Se tuli Nupun rakkaalta leikkikaverilta,
ja kuoressa oli ylimpänä Nupun nimi, joten tietysti neiti avasi lähetyksen itse.
Sehän on kaunis kirjanmerkki omistuskirjoituksen kera!

Nuppu kiittää ihanasta lahjasta taiteilijaa
ja lähettää hänelle hempeän lentosuukon!
Muistelimme Nupun kanssa, miten mukavia leikkejä sillä oli juuri ennen joulua kummityttöni ja hänen veljensä kanssa.
 
Porukalla oli kiva piirtää ja värittää!

Nuppu otti kantaa värivalintoihin...

...ja tallusti jopa piirustusten maisemiin. Melkoisia seikkailuja siis!
Jujukin oli reipas poika lapsivieraiden läsnäollessa, joten toki
sekin sai katsoa lähempää Nupun suloista kirjanmerkkiä.

Näissä tunnelmissa taputtelemme tämän vuoden päätökseen, ja haluamme vielä kiittää kaikkia teitä lukijoita ihanan vuorovaikutteisesta blogielämästä! Jokainen kommentti on meitä ilahduttanut, ja olisipa mahtavaa, jos viihtyisitte kanssamme yhtä tiiviisti myös ensi vuonna. <3
 
Iloa, onnea, terveyttä, naurua, kehräystä,
leikkimielisyyttä ja ihania yllätyksiä vuodelle 2017!
 
Ja tässä vielä snap-koodimme, jos joku haluaa
hömpötyksiämme siinäkin kanavassa seurata.

torstai 22. joulukuuta 2016

Ei mennyt niin kuin Kissöössä!

Näin joulun alla olen tullut pariin otteeseen miettineeksi paikkaa nimeltä Kissöö. Se on leppeyden ja kauneuden tyyssija, jossa satelee hissun kissun räggärinpehmoista lunta. Ja jos oikein höristää tonttuhatun alla korviaan, voi kuulla rauhoittavaa kehräystä. Joulukuuset eivät kaatuile, kortit on lähetetty ajoissa ja joulusukissa piileksii kultafolioon käärittyjä possunsydämiä.
 
Mama, vietetäänhän me koko joulu Kissöössä?

Kiikuttaisin Nupun ja Jujun mielelläni Kissöön kimaltelevaan katti-idylliin, mutta valitettavasti possujunat tai Onnibussit eivät kulje sinne. Ja jos kulkisivat, niin tämä kissaemo olisi takuulla ollut liikkeellä liian myöhään ja missannut liput. Niinpä meidän on tyytyminen hösellykseen, härdelliin ja pienimuotoiseen paniikkiin, joka on vallinnut Hupsuttamossa jo hyvän tovin.

Tontutkaan eivät kestä tätä menoa, vaan kellahtavat kumoon monta kertaa päivässä.

Toisin kuin Kissöössä, meillä kaatui minijoulukuusi jo ensimmäisen adventin jälkeen. En tiedä, kuka tai ketkä olivat asialla, mutta kun mies saapui töistä kotiin, Nuppu ja Juju olivat olleet vastassa hitusen noloina. Hetkeä myöhemmin oli käynyt ilmi, että kuusipuu oli pökrännyt ja köllötti nyt kyljellään hyllyn päällä. Kissojen kunniaksi on silti sanottava, että ensimmäisen kokeilun jälkeen muovisen juhlatörtän töniminen on loppunut tyystin.

Piparkakkutalon terassilla majaileville pupuillekin vain kumarrellaan.
Jouluristeilijän matkustajat on vastaanotettu satamassa uteliain silmäyksin...

...ja niiden kanssa on vietetty laatuaikaa jouluvalojen välkkeessä...

...sillä onhan Hupsuttamo maapallon riemukkain paikka!

Minulla ei ole kuitenkaan ollut kovin riemastunut olo, sillä jostain syystä joulunalusviikot kiitävät valoakin nopeammin. Joka vuosi päätän olla ajoissa esimerkiksi joulukorttien suhteen, mutta aina käy yhtä höperösti. Niin tänäkin vuonna, vai mitä sanotte näistä viimeisellä mahdollisella hetkellä tilatuista taideteoksista:
 
Jei, kymmenen kappaletta Nuppu-aiheisia kortteja! Wuup, wuup! Hyvin menee. 
Vai meneekö sittenkään? Viittä virhettä ei sentään löydy, mutta yksi ilmeinen moka näissä on!

Mikäs vuosi se onkaan alkamassa?! Krääh ja yyh!
Nuppu, Juju ja mieheni ottivat aikamatkailun onneksi huumorin kannalta. Niinpä toivottelimme korteissamme ihania yllätyksiä vuodelle 2018, hauskoja hetkiä vuoteen 2014, mukavia käänteitä jouluun 2020 ja kaikkea hyvää vuodelle 1999. Osoitteita meillä ei ollut läheskään jokaiselle kortin ansainneelle, joten pahoittelemme, ettei tätä mestarillista pläjäystä leviä kovin laajalle. Haluamme silti toivottaa kaikille tunnelmallista joulua, ihanaa loppua vuodelle 2016 ja mitä mahtavinta vuotta 2017!

 
Kiitos myös kaikille ihanista joulukorteista! Hurjimmat innonnaukaukset
kuultiin, kun kortteja tuli Ruffelta, Cocolta, Pepsiltä, Maxilta
ja pupufrendeiltä Sonjalta ja Saaralta! <3

Vaikka tälläkään kertaa jouluvalmistelut eivät sujuneet kuin Kissöössä, olemme enää vain tassunmitan päässä tuosta unelmien höytyväsaaresta. Alkoihan meillä tänään kauan kaivattu joululoma!

 
Joko teillä kamuillakin on startannut virallinen Kissöö-kausi?

maanantai 12. joulukuuta 2016

Karva-Lucia ja tonttu Pöffenderi

Nuppu ja Juju eivät ole valittaneet kertaakaan kaamoksesta. Vaikka valoa pilkahtaisi päivällä vain parin nanosekunnin ajan, kissakaksikossani riittää virtaa – ovathan ne ladanneet kesällä D-vitamiinisammionsa aivan piripintaan. Samaa ei voi sanoa niiden nuukahtaneesta emosta, vaan pimein vuodenaika ottaa minusta aina jonkinmoisen niskaotteen. Kissojen energistä nujakointia katsoessani päätin kuitenkin ottaa niistä mallia ja tömpsöttää kaamosta takatassuilla päänuppiin.
 
Voisihan sitä mokomaa tempaista vähän avotassullakin.

Koska kaamos on tummanmöhkelöinen Pohjolan yllä leijaileva masennustila, sitä ei voi mätkiä ihan perinteisin karatepotkuin. Niinpä valitsin aseekseni tutun ja turvallisen hassuttelun. Ostin Tigerista karvareunusteiset tonttuhatut ja ehdotin, että leikkisimme Nupun ja Jujun kanssa Sinivuorten yötä ja Tipe-tipe-tip-tapia.

 
Hei, tonttu-ukko! Onko jo riemun raikkahin aika?

Ei, vaan kauhun tunkkaisin!
Juju-tontulla meni fiilikset ja se pyysi, että eikö se saisi nauttia kaamoksesta ihan vain kaikessa rauhassa. Huuli väpättäen annoin Huitsin tepsutella koriin nukkumaan, mutta sitten mieleeni juolahti, että voisin virkistää itseäni Nupun kanssa. Ehdotin, että tekisimme siitä pyhän Valottaren eli Lucia-neidon, joka toisi hohteellaan valoa pimeyteen.

 
Näin lähelle valoseppelettä pääsimme ennen kuin Lucia räpisteli lipettiin.
Hetken aikaa vaikutti jo siltä, että kaamos nielaisisi minut loputtomaan pömppömahaansa, mutta niin ei kuitenkaan käynyt, vaan itäiseltä maalta kulki yhtäkkiä tähti, joka muutti kaiken.
 
Tähti kirkas, tähti öinen, ensi tähti, jonka nään...
Kun katsoin Juju-poitsun harrasta ilmettä, tajusin, että olin roolittanut sitä aivan väärin. Juju ei halua olla mikään hössöttävä tonttutoljanteri vaan Tiernapoikien arvokas Mänkki. Tovin tähteä pyöritettyään se keksi kuitenkin jotain vielä ihanampaa.
 
Hellyttävä Juju-herra halusi suoda emolle taivaisen valon.
Niinpä kruunasimme sen Hupsuttamon ihka omaksi Luciaksi.
Mutta entäpä Nuppu? Se lupasi, että voisi toki esittää Tiernatytöissä Murjaanien kuningatarta, mutta yksi toinen asu olisi pu-pup-pi-du-typykällemme vieläkin mieluisampi:

 
Nupulta pääsi hihitys, kun pynttäsin siitä söpön pikku tonttutytön, ja
se lähetti heti jouluisen lentosuukon omalle ”Herootekselleen” Tampereelle.

Nuppu-tonttusen loppupäivä vierähti ihan vain Rufuksesta haaveillen.
”Kaks vain valveil’ on puolisoa, Cocon herttaisen nukkuessa...”
Vaikka kaamoshulabaloomme ei sujunut aivan niin kuin olin aluksi ajatellut, kaikki päättyi lopulta parhain päin, ja nyt jaksan taas kulkea hämärän halki hymyssä suin.

Valoisaa Lucian-päivää teille kaikille!
 
Ja paljon lämpöä, iloa ja joulun tuoksua! :)