sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Juhannuslöllöilyä

Nupun ja Jujun mielestä juhannus on aina ollut kyseenalainen juhla. Niille on nimittäin pennusta saakka höpötetty keskiyön auringosta, joka kuivaa sen, minkä emo suihkulla kastelee. Tarinan varjolla pienet karvaturrit on rahdattu kylppäriin vaahdotettaviksi, ja vaikka turkki on ollut pesun ja föönauksen jälkeen ihanan tiptop, on juhannuksesta jäänyt päällimmäisenä mieleen pahamaineinen polskuttelu ja puleeraus. Tänä vuonna kaikki oli kuitenkin toisin, sillä emo oli kiireisen alkukesän jäljiltä niin tilttitilassa, ettei se jaksanut räpiköidä suihkukopissa ainoankaan räggärin kanssa.
 
Niinpä Nuppu saattoi suhtautua juhannukseen kerrankin löysin rantein.

Juhlapyhiemme tärkein ohjelmanumero oli nukkuminen. Heräsimme ruokkimaan kissat kukonlaulun aikaan, mutta sen jälkeen jatkoimme torkkumista koko perheen voimin. Nuppu mönki huristen emon kainaloon, ja Juju loikoili isikissin jalkojen päällä.

 
Tärkeintä oli köllöttää tunnista toiseen lämpimänä ja kauniina.

Hupsuttamossa ei viritelty juhannuskokkoa, mutta katit saivat ohjelmanumeron kaltaisesti katsella, kuinka henkilökunta yritti opetella uusia lautapelejä. Ensimmäisenä peli-iltana peliohjeet voittivat pelaajat 6-0, sillä jos on nukkunut vaivaiset 10 + 2 tuntia, ei voi mitenkään olla tarpeeksi skarppi ymmärtääkseen peliohjeita, jotka jatkuvat sivukaupalla. Niinpä Port Royalit sun muut survottiin takaisin kaapin perukoille. Valot sammuivat, ja orrelle vetäydyttiin jo hyvissä ajoin ennen auringonlaskua.

 
Vain Nuppu yksin jäi katsomaan kesätaivaan valoja.

Se yritti töpätä kuonollaan auringon viimeisiä säteitä.

Se kuunteli, kuinka valohiput supattelivat sen karvaisiin korviin...

...ja taisivat ne mokomat tarttua sen suviviiksiinkin.

Hetkeä ennen nukahtamistaan Nuppu kurkisti metsälampeen, jonka väreilevästä
 pinnasta sitä tervehti kaunein ragdoll, jonka se oli koskaan nähnyt!

Me muut nukuimme maagisten hetkien ohi, mutta seuraavana päivänä olo oli jo huomattavasti pirteämpi. Juhannusmieli kohosi entisestään, kun tein retken Ilonan ja Zetorin luo. Loistin keskiyön aurinkoakin säkenöivämmin, kun pääsin seuraamaan tuon kovin tutuksi tulleen kissakaksikon juhannustelttailua, ja olin pakahtua onnesta, kun Ilona osoitti tuntevansa minut ja tuli pitkäksi aikaa viereeni kököttelemään.

 
Meillä oli ihan paras kesäpiknik!

Piipahdimme pitämässä seuraa myös Ilonan ja Zetorin naapurille, ja olin tohkeissani, kun sain kohdata ensimmäistä kertaa elämässäni aidon brittikisun. Kameran jätin kuitenkin matkasta, koska en halunnut vahingossakaan säikäyttää hieman arkaa neitosta. 

Aroista neitosista puheen ollen - Ilona ei kipittänyt sängyn alle, kun palasimme,
vaan makoili rohkeasti sängyn päällä. Ja minä tietenkin sulin riemusta!

Sain lainaan kesälukemista, ja Zetor mietti, mahtuisiko kirja
pieneen nallereppuuni. Kuka muuten muistaa yhä sen? :-D

Kotiin päästyäni olin sen verran energinen, että jaksoimme miehen kanssa mutustella karkkeja ja opetella uudet lautapelit. Jujua täytyi nostella viiden minuutin välein pelipöydältä lattialle, mutta Nuppu oli sen verran raukea edellisyön seikkailuistaan, että se tyytyi vain inahtelemaan ohjeita valtaistuimelta.
 
”Laitapa, äiskä, ne kamelikaravaanit vaappumaan taas isikissiä kohti!”

”Ai nyt on Port Royal menossa? Osta, äiskä, se kiva kuvernööri!”

”Paarpuurista lähestyy merirosvolaiva! Ohoi!”

Kun pelejä oli pelattu niin, että päässä piippasi, oli jälleen aika vetäytyä yöpuulle, ja jostain ihmeen syystä unta riitti vielä tänäänkin yli kahdeksaan. Ehkäpä nyt jaksan sinnitellä viimeisenkin työviikon ennen kesälaitumille laukkaamista!

Miten kauan teillä muilla on lomaan, vai joko lököily on alkanut?

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Slalomin paluu

Jalkapallon mestaruuskisat ovat jälleen kerran alkaneet, ja koko maailma tapittaa intensiivisesti ruohokentällä edestakaisin viipottavia sortsiukkeleita. Hupsuttamossa näin ei kuitenkaan ole, sillä isikissi vääntää vertaisarvioita eikä emokissin pieneen mieleenkään tulisi napsauttaa televisiota päälle.
 
”Äiskäraasu ei vieläkään muista, mikä paitsio on tai minkä kanssa sitä syödään.” 

Sen verran minuun on kuitenkin tarttunut yleistä sporttihumua, että sain eilen pakkomielteen penkoa Jujun agilitykalustoa. Kaapin pölyisestä takanurkkauksesta löytyikin jotain tunnelmaan sopivaa: Ruotsin värejä kauniisti toistavat agilitytolpat. Vieläkö pujottelijalahjakkuus de Puippi muistaisi, miten niiden lomitse kuuluu puikkia?


 
De Puippi huomautti, että muisti palautuisi paljon nopeammin,
jos houkuttimena olisi suurpujottelijoiden hiukopalaa.

Kisakeittiöstä tilattiin kourallinen kuivattuja tunapaloja,
ja niin pieni kisapoika lähti suihkimaan rinnettä alas.
 
De Puipin sukset olivat mennä solmuun, kun se huomasi
radalla värivirheen. Kaksi keltaista tolppaa peräkkäin!

Radan rakentaneelle emokissille tuli värisokeussanktiota,
mutta de Puipin suoritus jatkui virhepisteittä.
 

Yleisö mylvi riemusta, kun konkari pääsi maaliin
ja tuuletti hännällään tolpat nurin!

Katsomossa näkyi kuitenkin myös yksi tyytymätön tyyppi.
 
Kävi ilmi, että hapan naamataulu kuului pujottelun toiselle suurelle nimelle,
de Nupperspuikulle, jota kukaan ei ollut tajunnut kutsua rinteeseen.

Nolo kömmähdys haluttiin korjata, ja de Nupperspuikkua
pyydettiin arvioimaan kaluston kunto ja saapumaan sitten radalle.
 

Urheilun suuri sankaritar vilkutti yleisölle...
 
...ja näytti, miten tehdään aaltoja. Wuup, wuup!
Kohta mennään eikä meinata!

Katsomo hiljeni ja jännitys tiivistyi, kun de Nupperspuikku
veti kypärän päähänsä ja asettui lähtökarsinaan.
 
Sirkat sirittivät lumihangessa ja kellon viisarit jäätyivät,
kun mestaria hinattiin alamäkeen.

Katsojat tekivät toiveikkaan aallon, kun Puppers sai taas peppunsa ylös kinoksesta!

Liian aikaisin ei kuitenkaan kannattaisi nuolaista,
sillä ladulla oli havuja ja meno hyytyi puolimatkaan.
 
De Puippia nolotti suuren ja mahtavan Nupperspuikun puolesta.

Mestari itse oli kuitenkin jo unohtanut vetelän esityksensä...
 
...ja palasi aitioon näyttämään söpöltä ja hymyilemään yleisölle.
Katsotaanko teidän lukijoiden kotona jalkapalloa vai
 suurpujottelua? Mitkä muut kesälajit ovat mieleenne? :)

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Kipi kipi kipitystä

Uskomattoman aurinkopätkän takia toukokuu tuntui venyvän pitkäksi kuin purukumi. Se muistutti lähestulkoon lapsuuden kesiä, jotka jatkuivat, jatkuivat ja jatkuivat auringon mollottaessa aina vain siniseltä taivaalta. Kun kuukausi vaihtui, pinkeäksi viritetty aikajänne saavutti kuitenkin maksimimittansa ja katketa räpsähti. Koleiksi käyneet kesäpäivät vilkkuvat nyt silmissä pikakelauksella, ja minua hieman hirvittää, saanko todella valmiiksi kaiken, mitä ennen lomalle löllähtämistä täytyisi vielä tehdä.

Nupulla on onneksi jo loma.


Se ehtii pelata pallolla...

...ja ottaa samalla vaikka päikkärit.

Olen viettänyt melkoista viuh vauh -elämää, ja siitä syystä Nupun ja Jujun arjen taltiointi on jäänyt hieman retuperälle. Koska en ole ehtinyt liiemmin kirjata ylös Hupsujen touhuja, olen yrittänyt kaapata hauskimpia hetkiä edes videolle. Niinpä saatte tällä kertaa hupailla tutun räggärikaksikon kanssa videokoosteen merkeissä. Koska meillä on niin kovin kiire, videokin on suurelta osin pikakelattu. Luvassa on kuitenkin Nuppu-painotteista tohinaa aamupalan lusikoinnista sängyn petaamiseen ja ruokasilityksistä aina vaatekaappikiepaukseen asti. Lopussa näette, kuinka paljon vihreämpää ruoho voikaan aidan toisella puolella olla…



Iloisia kesäpäiviä ja tsemppiä kesälomanaluskiireisiin, jos jollain muullakin sellaisia on!

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Gaselli pullerokuurilla

Hoksasin eilen, että hiekkarantasesonki on nyt parhaimmillaan. En uskaltanut heittää vielä talviturkkiani, mutta villatöppöset sentään huljutin Suomenlahden kesäisiin aaltoihin. Uimarannan lähistöltä löytyi jäätelökioski, josta kävimme hakemassa miehen kanssa jäätelötötteröt, ja kermaisen makeaa herkkua lipoessani mietin, ettei teko varsinaisesti edistänyt bikinikuntoon pääsyä. Olo kuitenkin viileni ja mieli virkistyi, mikä oli kaikkein tärkeintä. Samalla koin myös antavani hyvän esimerkin Jujulle, joka passitettiin toukokuun puolenvälin paikkeilla niin sanotulle pullerokuurille.
 
Otapa, Juju, vähän emosta mallia! Herkku päivässä pyöristää somasti!

Kevään mittaan Jujusta on irronnut rekkalavallinen karvaa. Turkin alta ei kuitenkaan paljastunut muhkeaksi pumpattua gladiaattoria, vaan ankeriasmainen pikku gaselli, joka sai emon huolestumaan virtaviivaisesta ulkomuodosta. Höyhensarjalaisiakin toki tarvitaan, mutta missä menee hoikkuuden ja ruipeluuden raja? 


 
Ehkä siinä, jos muistuttaa enemmän konepestyä villasukkaa kuin muhkeaa kissaa?

Tai kun jalat ovat virttyneet auringossa seitsemänmetrisiksi?!

Juju ei ole koskaan ollut tyypillinen ragdoll. Sillä on aina ollut pitkät raajat ja vinttikoiran fysiikka, ja eläinlääkäri on kuvaillut sitä hoikaksi pojaksi. Koskaan en ole saanut ohjetta lihottaa sitä, mikä olisikin vaikeaa: Juju syö hyvällä ruokahalulla mutta vain sen verran kuin on tarpeellista. Jopa lempiruoissa tulee seinä vastaan, eikä Jujun helmasynti ole ainakaan mässäily. Oletan, että pikku kuikelomme on kuitenkin kunnossa, sillä se ei oksentele kuin satunnaisia karvapalloja, ja touhuaa ja spurttailee tavanomaistakin riehakkaammin. Ei siis varmaan ole ihme, että painostakin on karannut parisataa grammaa, mutta Jujulla ei olisi vara yhtään hoikistua, joten emo otti tehtäväkseen palauttaa painon ennalleen.


 
Tässä on kaksi hyvin erikokoista kissaa, mutta ne molemmat painavat lähes saman verran! 


Nupun ihannepaino on 4,6 kiloa, ja se on pysynyt lähes grammalleen näissä mitoissa koko aikuisikänsä. Vyötärölle ei ole muodostunut makkaroita, eikä neitiä ole koskaan tarvinnut patistella ruokakupille. Herkkäkuonoinen Juju on sen sijaan toista maata. Se on hyvin tarkka ruokavaliostaan eikä hyväksy kupposeensa esimerkiksi ravintopitoisempaa penturuokaa.


 
Eihän Juju ole mikään vauva vaan iso poika! 

Nuppu taas on pieni tyttö, jolla on iso peppu. <3 Terveisiä Cocolle!


Tuhdeimmillaan Juju on painanut reilut viisi kiloa, mutta silloin kissoilla oli käytössään 24 h -Alepaa muistuttava raksubaari. Papanoiden napostelu oli molempien kissojen lempipuuhaa, mutta sen jälkeen, kun Nupulla todettiin varastopunkkiallergia, meidän oli pakko poistaa lähes kaikki kuivamuonat asunnostamme. Siirtyminen märkä- ja raakaruokaan teki selvästi hyvää: Nupun allergiaoireet helpottivat, molempien kissojen turkin kunto koheni, ja mussukoista tuli kaiken kaikkiaan elinvoimaisempia. Painon laskeminen oli varsinkin Nupun kohdalla hyvä asia, mutta Jujulle toivoisin edes jonkinlaista vararasvakerrosta. Niinpä tartuin vinkkiin, jonka sain Nupun anopilta: voisin hankkia lampaanrasvaa ja plurtsauttaa sitä vähän Jujun kuppiin ruokahalua kasvattamaan. 
 
Rustiikkisen herkun etiketissä on Jujun lajitoverien kuva. Vaikuttaa lupaavalta!


Ajattelin, että pieni huomaamaton rasvatujaus saattaisi onnistua, mutta vaikka ujutin uutuutta Canaganin sekaan vain muutaman milligramman, Jujulta meni fiilikset. Se haistoi heti, että annoksessa oli jotain mätää, ja olin jo vähällä luovuttaa. Onneksi keksin vielä yhden keinon: dippauksen. Turautin rasvaa kämmenelleni ja kostutin kuivattua tonnikalapalaa ihraliemessä. Juju epäröi hetken, mutta tämän herkun vetovoima oli suurempi kuin lampaanrasvan luotaantyöntävä vaikutus. Niinpä sain sisäänajettua lampaanrasvan Jujun makumaailmaan. Nyt olemme jo päässeet tilanteeseen, jossa Juju nuolee loput rasvat kämmeneltäni, ja liekö rasvan vai emon kannustavien sanojen ansiota, mutta parin viime viikon ajan Juju on halunnut santsata oikeaa ruokaa. Eräänä aamuna se jopa oli niin kylläinen hyvästä ZiwiPeak-aamiaisesta, ettei se jaksanut raahata pullottavaa masuaan edes Hipsun hiusstudiolle! 
 
On mukavaa, että Juju myös itse muistuttaa, milloin on rasvauksen aika.


Sen saranat suorastaan narisevat,
ja pieni koipi huitoo jäykästi ylös ja alas.

Pienen öljyämisen jälkeen Juju on entistä ehompi.
Sen turkki on kiiltävämpi ja emo helpottuneempi.

Ilokseni voin tämän päivän punnituksen jäljiltä kertoa, että Juju on jo saanut takaisin ne parisataa kadonnutta grammaa! Tavoitteeni olisi, että saisimme kesän aikana ylitettyä viiden kilon rajapyykin. Kun Juju täyttää elokuussa aikuismaiset kuusi vuotta, vauvapainonkin soisi olevan historiaa.

 
Jäätelöä kissat eivät meillä tietenkään syö, mutta Jujun kuuluu saada nuuhkia
kaikkea uutta, mitä asuntoomme eksyy. Tämä nuuskuu mansikalta ja kaloreilta.

Kumman kesäherkun sinä mussuttaisit ensin? :-D

torstai 24. toukokuuta 2018

Puhdasta kukkaisilmaa

Minulla oli ennen sietämätön siitepölyallergia. Pelkkä koivun norkkojen ajatteleminen sai silmäni punoittamaan ja nenäni vuotamaan kuin seula. Elämästä ei tullut mitään ilman allergiatabletteja, mutta jostain syystä useampi viime vuosi on sujunut ilman sen kummempia oireita. Jos oleilen pidempään ulkona, saatan sisälle palatessani aivastaa pari kertaa, mutta kertaniisto hoitaa homman, ja sitten on taas normaali olo. Minulla ei ole oikeasti aavistustakaan, miksi näin on, mutta ehkä se johtuu kissoista?
 
Taas täällä vieritetään syytä pienten viattomuuspalleroiden niskoille!

Teoriani mukaan Nupun ja Jujun hilse, karva, pöly ja hiekkismöhnä ovat muodostaneet sierainteni ja silmieni pinnoille suojaavat kalvot, joiden läpi pienet koivuhiukkaset eivät pääse tunkeutumaan. 
 
”Joo, äiskä! Kuulostaa tieteellisesti tosi pätevältä.”

Oli miten oli, olen enemmän kuin onnellinen siitä, että saan nauttia lempivuodenajastani ilman väsyttäviä allergialääkkeitä. Nuuhkin huumaavan tuoksuista ilmaa, pysähtelen seuraamaan kukkivien puiden kauneuskisoja ja yritän painaa kaikki virkistävät kevätelämykset visusti muistiin, jotta ne kantaisivat vielä pitkälle ensi talveen. 
 
Nyt ei kuitenkaan talvea mietitä, sillä tämän kesän
nuput ovat vasta puhjenneet kukkaan!

Käännetään kuono kohti kukkaniittyjä, hiekkarantoja ja ihania kesäpäiviä!

Vaikka minun allergiaoireeni ovat pysyneet hyvin hanskassa, jännitän näin kesän tullen Nupun tilannetta. Nupulla ei ole todettu varastopunkkiallergian lisäksi muita yliherkkyyksiä, mutta vaikka se ei syö lainkaan kuivaruokaa, sen tassu on tulehtunut joka vuosi viimeistään heinäkuussa. Ilmassa varmaankin siis leijuu joitain pölyjä, jotka aiheuttavat herkälle tytönreppanalle allergiaa. Se ei ole meistä lainkaan kiva juttu, joten pitkän pohdinnan päätteeksi hankimme kotiimme laitteen, jonka pitäisi helpottaa Nupun oloa: Dysonin ilmanpuhdistimen.
 
”Ei oo ulkonäöllä pilattu”, Nuppu tokaisi, mutta koska sen tassua
ei kutittanut lainkaan pömpelin lähellä, se naukaisi hyväksyvästi.

”Siis tähänkö te sen nyt meinasitte jättää?”
 Juju ihmetteli sisustussilmä punoittaen.

Joo, onhan se tosi klohmo eikä mikään
Sköna Hem -henkinen ratkaisu, mutta yrittäkää kestää!

Voi olla, että kyseessä on ihan vain placebo-ilmiö, mutta meistä oikeasti tuntuu, että sisäilmamme on nykyisin raikkaampaa. Dyson on tarkkaillut ilmanlaatuamme huhtikuusta saakka, ja on ollut mielenkiintoista tutkia raportteja, joita se lähettää päivittäin miehen kännykkään. Huoneilmamme putoaa tyydyttäväksi heti aamuisin, kun aloitamme perushärdellin, johon kuuluu lakanoissa möyrivät kissat, verhojen avaaminen, sängyn petaaminen ja aamupuuron valmistus. Välillä pöhistin joutuu huohottamaan jopa kuutostasolla, jotta saisi aamukriisin hallintaansa.


Puhdistaja pärähtää isommalle myös silloin, kun tämä kukkasilta tuoksuva
tyttö käy kyykistelemässä hiekkalaatikolla ja kaapii murusia tuotostensa päälle.
 
Turha kyyristellä siellä kukkasten suojissa! Kyllä Jujukin käy
välillä torttulassa, ja Dyson villiintyy aina siitäkin.

Ilmanpuhdistimemme huomaa, jos suihkutan hiuksiini lakkaa, pengon vaatekaappia, viikkaan lakanoita tai juoksen asuntoa ympäri kissanlelu tassussani. Kaikkein ärhäkimmin se suhtautuu paistinpannukärytyksiin, ja olemme bonganneet sen hetkittäin jopa kymppitasolla. Koska Dyson on siis todistanut olevansa valppaana, uskaltauduin tuomaan palasen kauneinta luontoa asuntoomme ja antamaan jopa Nupun nuuhkia hieman kevään tuoksuja.
 
Tältä tuoksuu sireeni. Ei kai aivastuta?
 
Vaikka kevät on ollut tavallista lämpimämpi ja kukkaisempi, Hupsuttamossa on kaikki toistaiseksi hyvin. Pitäkää tekin peukkuja, ettei tötterön tarvitsisi tänä kesänä näyttäytyä ollenkaan, vaan Nuppu saisi kerrankin nauttia vuoden parhaasta ajasta kuin luodolla auringonpaisteessa köllöttävä kuutti.
 
Kas näin! Ei huolen häivää! Hakuna matata!

Oletteko te lukijat säästyneet pahimmilta niiskutuksilta?