Pakkasta ja paahtoa

Arktiset pyörteet riepottelevat maatamme, ja vaikka olin onnistunut surfaamaan flunssa-aaltojen ulottumattomissa kiitettävän pitkään, viime viikolla jokin pöpö tarttui kaulahuiviini (luultavasti täpötäyteen survotusta ja miten sattuu kulkevasta metrosta) ja onnistui nujertamaan minut pariksi päiväksi osittaiseen vuodelepoon. Snörppäsin surkeana untuvapeiton alla, mutta onneksi minun ei tarvinnut olla hetkeäkään yksin, vaan tohtori Juju huolehti taas maman grillauksesta. 
 

”Ei hätää, äiskä. Mä en päästä sua nousemaan koko päivänä ees veskiin tai juomaan.”

Napsin sinkkitabletteja ja kittasin kuumaa mehua samalla, kun Juju teki taikojaan. Pikku tohtoriherran paahtokyvyt olivatkin sen verran suvereeneja, että keittiössä majaileva leivänpaahdin sai yllättäen kamalan kateuden puuskan. Se tajusi kohdanneensa voittajan ja lopetti tsemppaamisen. Torstaina iltapalapaahdon yhteydessä rakkine sammutti valonsa ja yritti vangita viimeiset leivänkannikat ikuiseen paahtoon. Ymmärsimme yskän: oli aika vetää töpseli viimeisen kerran seinästä ja ryhtyä suunnittelemaan tulevaisuuden paahtoja. 

Selvää oli, ettei pelkkä tohtori Juju riittäisi. Se paahtaa kyllä hienosti mamaa,
mutta veikkaan, ettei ruispuikula lämpenisi sen kyljen alla riittävän rapeaksi.

Olen ennenkin kertonut, kuinka tärkeää paahtaminen minulle on. Käytän paahdinta enemmän kuin kahvinkeitintä tai mikroa pesukoneesta nyt puhumattakaan, joten uuden leivänpaahtimen hankinta oli iso päätös. Perehdyimme huolellisesti tarjontaan ja puntaroimme kuumeisesti vaihtoehtoja. Kokonaisen vuorokauden sietämättömän paahtovajeen jälkeen talouteemme muutti Kitchen Aid.
 

Kuvittelin, että laite olisi joko hopeinen, punainen tai musta,
mutta se olikin toffeelaikukas ja näytti yllättävän ahkeralta.

 

Keittäisiköhän tämä keittiöapuri meille myös aamupuurot,
piilottaisi sekaan mantelin ja ripottelisi hedelmiä päälle?

Pyyntöni taisi olla liikaa, sillä pikku keittiöapuri joutui soittamaan paikalle
toisen pikku keittiöapurin, joka ei näyttänyt lainkaan yhtä palvelualttiilta.

Lohdutin Nuppua ja Jujua, että hassuttelin vain niiden kustannuksella.
Oikeasti Kitchen Aid oli jo kytketty sähköverkkoon ja se paahtoi
ensimmäisiä leipiään. Kun homma oli hoidettu, kuului PIM...

 

...ja kissani olivat hypnotisoidut. Nuppu varsinkin vaipui syvätranssiin
ja aloin jo pelätä, että se muuttuisi paahtoleiväksi tai muhkusämpyläksi.

Uusi paahdin hypnotisoi myös meidät, sillä koskaan aikaisemmin
ei paahtoleipä ole maistunut yhtä hyvältä!

Miten te muut olette huolehtineet riittävästä paahteisuuden asteesta näin helmikuun pakkasilla?

Kissaperheen keramiikkaa

Lumi on viimein peittänyt Hupsuttamon, ja lämpötila on laskenut pari kriittistä astetta sisälläkin. En ole vielä kaivanut esiin mikrotettavia kauranallukoitani, mutta minusta on tullut sietämätön lämpökerjäläinen. Maanittelen Nuppua ja Jujua syliini kuin viimeistä päivää, ja välillä aneluihini jopa vastataan. Useimmiten räggäreillä menee kuitenkin päälle niin kutsuttu kissakuulo eivätkä ne reagoi edes omaan nimeensä saati sitten ”tänne, tänne, tänne” -läpsytyksiini. Silloin ei auta muu kuin kehittää vaihtoehtoista lämmikettä, joka valmistuu vedenkeittimessä ja kaadetaan maailman söpöimpiin mukeihin.

 

Tee lämmittää myös sydäntä, kun sen nauttii näistä astioista.

Jujusta kupit ovat niin ihania, ettei se tiedä, minkä valitsisi.

 

Nupulle sen sijaan on selvää, minkä muotoisesta kiposta kannattaa etsiä possunsydäntä.

Saimme supersympaattiset kissiperheastiat joululahjaksi Tallin tarinoiden jengiltä, ja vaikka isikissi nikotteli hetken ”Cat dad” -mukilleen, on sekin ollut ahkerassa käytössä. Jopa niin ahkerassa, että emokissillekin tarjoiltiin yhdet iltapäiväkahvit isikissikiposta. Hyvältähän ne maistuivat, vaikka olinkin hetken aikaa aivan hukassa identiteettini kanssa.

 

Juju on maman sydänkäpynen, joka tunnistaa äiskän ilman mukiakin.

Nuppu taas on henkeen ja teehen isin tyttö.

Kiitos vielä ihanasta kissiperhelahjasta! Se sopii meille kuin nakutettu!

Koska ensi viikoksi on luvattu alati kiristyvää pakkasta, tämä kissaemo pakkaa seuraavaksi pinkin matkalaukkunsa ja lähtee Mummi Poppasen kanssa lämpimille maille. Nuppu ja Juju saavat viettää laatuaikaa lomattoman opiskelijaiskänsä kanssa, ja reilun viikon päästä seuraa raportti hupsun ja tosi höpsön ”äiskävapaasta”.

 

Kaikki sujuu varmasti hienosti, kunhan tätä kuppia täytetään parhailla herkuilla!

Pikkuruinen lumileopardi

Viime viikolla asunnossamme vietettiin palvelusväen vaihtoviikkoa. Siinä missä perinteiset kupintäyttäjät viipottivat vielä syksyn viimeiselle lomareissulle, Hupsuttamon puikkoihin tarttui tomeralla otteellaan pikkukisujen ikioma Mummi Poppanen. Hänen myötään Nupun ja Jujun kotipesä muuttui viiden tähden hotelliksi, jossa riitti aamusta iltaan leikitystä, silitystä, mussutusta ja hupsutusta. Ruokakello kilisi ajallaan, ja turkitkin harjattiin niin kuohkeiksi, etten ollut tunnistaa pikkuisia karvapupusiani, kun ne loikkivat meitä vastaan yön pimeinä tunteina ja antoivat meille ison kasan tervetuliaissuukkoja. 

Muutoksia on ollut havaittavissa myös koto-Suomen säärintamalla, ja siksi olemmekin viettäneet viimeistä lomapäiväämme tällaista mysteeriä ratkoen:

 

Hönkäisikö talvipuhuri Hupsuttamoon pikkuruisen lumileopardin?

Siltä vaikuttaa, mutta otuksellahan on pää ihan nurin kurin! Eikös halloween mennyt jo?!

Vai voisiko olla niin, että pyjamakielekkeen alla loikoileekin hellä ja hempeä unileopardi?

 

Rits, räts, sähköjänikset!

Tammikuu voisi olla nimeltään mölykuu: pakkanen paukkuu, lumiaurat kolisevat, toppahousut hiiskuttavat ja lämmitin hurisee. Uusin tulokas talviseen kakofoniaan on zäppäily, joka vetää ärsyttävyydessään vertoja jopa kesäkuiselle hyttysen ininälle. Sähkövirrat kimpoilevat sinne tänne holtittomasti ja nipistelevät jopa kilttejä pikku kisuja.

Juju on pahoittanut monesti mielensä, kun emon suukot 
ovat olleet pahantuulisia pallosalamoita.

Olen joutunut pyytämään kissoilta monta kertaa anteeksi, kun sylini on muistuttanut sähkötuolia ja silitykseni ammeeseen pudotettua fööniä. Ihan kaikkea syyllisyyttä en suostu silti harteillani kantamaan, sillä molemmat katit ovat mönkineet säännöllisesti päiväpeiton alla keräilemässä turkkiinsa staattista sähköä, jolla emon voisi grillata hetkessä mureaksi kuin nyhtöpossun.

 

Hei, mulla on idis, Juju: mitä jos halitaan jokin toinen kerta?

Nupun mielestä sähkösäässä surullisinta on se, että emoparan tukka näyttää ihan reppanalta. Fleecevuorattu tumppupipo saa letin liiskautumaan päätä myöten, mutta sieltä täältä leijuu silti kipinöiviä haivenia taivasta kohden. Ei näytä hyvältä - eikä muuten tunnukaan.

Vähän samalta Nupusta varmasti tuntuisi, jos korvat olisivat miten sattuu lätässä.

Vaikka Nuppu ei joudu käyttämään fleece-pipoa, huopikkaita tai toppahaalareita, sekään ei ole säästynyt pakon sanelemilta tyylimokilta:

 

Hienon leidin hännän ei kuuluisi näyttää räjähtäneeltä pulloharjalta!

Hännän lisäksi sähköllä varautuneita hippusia on ajautunut muuallekin räggärien elimistöön. Luulen, että miinus- ja plusmerkkiset elektronit järjestävät hilpeitä tärskyjä niiden verenkierrossa, sillä sen verran vauhtia ja vaarallisia rätinöitä on kaksiossamme nähty:

 

Auts! Poppaa, poppaa!

Pienet tällit eivät Jujua silti haittaa, kun tanssitaan YMCA:tä.

Turkki ritisee kuin suihkarin moottorit! Ehkä tämäkin
karvalla vuorattu ilmalaiva sinkoutuu avaruuteen asti!

Äshhh! Fysiikan lait tyrkkäsivät zeppeliinin kiertoradalta takaisin kiitoradalle.

On mielenkiintoista nähdä, alkavatko Hupsuttamon sähkökäyrät kääntyä pakkasten pudotessa laskuun. Toistaiseksi saamme silti nauttia energiavirtauksista ja piristävistä pikku poksahduksista.

Tässä vauhtiaan esittelevät Kellog's-kissat Snap ja Crackle. Mutta missä on Pop?

Varvasjään sulatusta

Lössöisen syksyn aikana ehdin monta kertaa toivoa kunnon talvea. Jos vuorokauden sääennusteessa näkyi edes pieni toivonpilkahdus lumisateesta, kurkistelin iltaisin vähän väliä sälekaihdinten välistä pihalle ja tuskailin, kun maa pysyi mustana ja celsiukset koholla. Nyt mittarin dipattua hurjasti miinukselle olen pitänyt huolta siitä, etten vahingossakaan vikise kylmyydestä.
 

Nuppu tietää, että viileydeltä välttyy, kun hohkaistaa tassupedin riittävän lämpimäksi.

Olen pysynyt päätöksessäni enkä ole napissut kohmeudesta edes silloin, kun varpaiden sijaan villasukissani on värjötellyt kymmenen jouluaterialta jääkaappiin unohtunutta hernettä. Apu on nimittäin lähempänä kuin kukaan osaisi edes kuvitella. Onhan meillä kotona kaksi ihanan karvaista varpaanlämmitintä:

Kuinka moni ajatteli, että rakensin aasinsiltaa Nuppuun ja Jujuun?
Ei, kattimattilaiset eivät pidä lainkaan emon kohmettuneista koivista,
vaan sinivarpaita elvyttämään tarvitaan kaksi nukkaista kauratyynyä.

Kissojen mielestä apina on hyvä lämmitin tällaisenaan, koska se on
näemmä käynyt nyhtämässä Nupusta ja Jujusta itselleen kakkosturkin.

Nalle sen sijaan joutui vähäkarvaisempana mikroon vesikipon kanssa.
Se pyöri aikansa lautasella ja keräsi itseensä kosteaa lämpöä,
jotta kykenisi ihmeisiin eli herättämään varpaani ikiroudasta.

Lisäksi teddypoika kävi vielä lämpöpuhalluksessa ja
kirkasvalohoidossa. Jos näillä eväillä ei yhtä  huurteista
kissaemoa lämmitetä, niin ei sitten millään.

Olen hymissyt autuaana, kun olen hakenut komerosta ekstrapeiton ja käpertynyt sen alle sohvalle Netflixiä katsomaan samalla, kun nalle ja apina ovat tekohengittäneet lämpöään jalkateristä törröttäviin jääpalikoihini. Sitä mukaa, kun veri on alkanut taas virrata, sohvalle on soljunut myös muuta porukkaa, mm. lämmöstä nautiskelevia ragdolleja. Talvi-illan idylliin ei siis aina tarvita suloisesti rätisevää takkaa, vaan mikrotettu kauranalle voi ajaa saman asian.

 

Nallen lämpö sai Nupunkin nauramaan näin riehakkaasti!
Talvi se on sitten ihanaa aikaa, vai mitä kaverit? =)

Mummi Poppasen paluu

Nupulla ja Jujulla on ollut aamusta asti huippufiilikset, koska niillä alkoi vihdoin ja viimein loma! Viimeksi kattikaksikko löllötteli vapaalla heinäkuussa, mutta siitä saakka on paahdettu tiukkaa arkea koko pitkä syksy ja tihkusateinen alkutalvi. Ei siis ole ihme, jos pienet  kissat ovat aivan sippenduudeleita.

Joka aamu on pitänyt huolehtia, että paijaajat heräävät töihin kukon laulun aikaan. Huoh!

Yhtä tillin tallin ovat myös räggäriduon emo ja iskä, jotka ovat niin ikään raataneet niska hikikarpaloiden peitossa kesästä saakka. Pöytään on työrupeaman ansiosta riittänyt pöperöä ja hiekkikseen Ever Cleania, ja välillä on liiennyt killinki jos toinenkin jopa materialistisiin hömppätuotteisiin:

Siivosin tänään Nupun kanssa lelulaatikon, ja sinne oli kertynyt virike poikineen.

Loma on kuitenkin laskeutunut nyt koko Hupsuttamon ylle, ja varma merkki siitä on asunnon totaalinen muodonmuutos. Nuppu ja Juju saivat lähietäisyydeltä seurata, kuinka pölyt, vaatemytyt, tiskit ja tavarapinot katoilivat ja tilalle ilmestyi hämmentävän paljon kaikkea punaista, pehmoista ja loistavaa samalla, kun Juju Surround Systemistä virtasi iloisia joulurenkutuksia.

Joulukamaa oli niin paljon, että pieni tonttupoika
oli vähällä hukkua sen sekaan.

Nuppu oli mielissään upouusista jouluverhoista, jotka ovat
emon ja iskän lomamatkakohteen mukaisesti Wienin-punaiset. 

Nuppu taisi sekoittaa Wienin ja viinin. Näitä verhoja
ei ole tarkoitus lipoa. Varsinkaan, kun on alaikäinen.

Juju suhtautui tulokkaisiin hivenen varauksella.
Sen eno on kuitenkin poliisimiehiä ja saattaa
sakottaa, jos Juju läträä viinillä.

Hmm. Ei kerrota enolle, että Jujun nenu hieman punoittaa.

Juju vannoi vielä raittiuslupauksen kauniin valoköynnöksen alla.

Parasta päivässä oli, että kun kaikki oli valmista, paikalle tuotiin mahtava supernanny: oma ihana Mummi Poppanen. Nuppu räpsytteli heti onnellisena mummille silmiään eikä tiennyt, millaiselle mutkalle itsensä kiepsauttaisi, jotta masurapsuja heruisi mahdollisimman paljon. Juju taas suoritti suuren nuuskutteluoperaation ja meinasi kallistushalata mummin ihan kumoon. Tullessaan mummi toi myös ihanat joululahjat Hupsujen jengille:

Supersöpöt Wienin-punaiset tyynyt, joiden kyljessä on hyvä tutia!

Niiden lähistöllä näkee rentoja lomaunia espanjalaisesta ratsastuskoulusta.
Tässä lipizzankatti Nuppu esittää sirointa piaffeaan.

Nuppu näki myös unta, jossa se oli kapellimestari nimeltä Mozart ja johti
Wienin filharmonikoita. Orkesterin solistina kuultiin yläkerran pianistitätiä.

Lopuksi Nuppu näki suklaisen unen, jossa se käpertyi tyytyväisenä Sacher-kakun ympärille.

Juippi hoksasi nokkelana kissana, että emo ja iskä lähtevät
neljäksi päiväksi reissuun. Tällä kertaa sitä ei harmita, sillä
luvassa on laatuloma Mummi Poppasen hellässä hoivassa!
Auf wiedersehen, emo ja iskä!

Hupsut palaavat netin äärelle taas ensi viikon loppupuolella

ja toivottavat nyt teille lukijoille tunnelmallista adventtia!

Syksy meni, talvi tuli...

...maistuis mulle pitkä uni. Kissat kainalossa tietenkin. Näin runollisia ajattelen joka aamu, kun oven takaa kuuluu Nupun karvaisen tassun määrätietoista kahinaa ja Jujun hiljaista mutta sitkeää kirnutusta. Vaikka joku eläinpsykologiaan vihkiytymätön voisi analysoida, että katit kerjäävät ruokaa, minä nuppu- ja jujulogian ammattilaisena tiedän, että häiriköinnin lähtökohta on syvä myötätunto. Kissoista on erittäin epäinhimillistä, että emo joutuu heräämään pilkkopimeässä hytisevänä ja väsyneenä ja raahautumaan styrox-palloja muistuttavan raesateen halki toimiston kelmeyteen. Niinpä ne ovat ottaneet emon lohduttamisen osaksi aamutoimiaan. Kun makkarin ovet aukeavat, kaksi hurisevaa karvakasaa punkee kiireesti peiton alle kutittamaan viiksillään jalkojani ja painautumaan kylkeeni. Lämmittäjäpupusten tarkoitusperät ovat jalot, mutta seuraus on valitettavasti se, että suljen silmäni entistä tiiviimmin ja sujahdan itsekin yhä syvemmälle peiton alle, kunnes tulee kiire ja ahdistus.

Juju suostui imitoimaan, miltä emo näyttää arkisin klo 6:15–7:00.
Seitsemän jälkeen naama on yhä sama mutta asento muuttuu
pakon edessä horisontaalisesta vertikaaliksi.

Nuppu halusi näyttää iskän aamulookin. Ei ole sekään liialla energialla pilattu.

Talven merkit ovat näkyvillä myös laajemmin kotikolossamme. Paikat, jotka suorastaan ällöttivät naukumaukuja kesällä, ovat yhtäkkiä suuressa suosiossa:

Jos kissoja olisi ollut kesällä uskominen, niin tämä kissankarkotin olisi pitänyt
nakata pikapikaa tunkiolle. Vaan kuinkas ollakaan, pakkasten tultua neidistä onkin
yhtäkkiä mukava läjäyttää pikkuinen vilupeppunsa ihanan lämpimälle alustalle.

Lattian rajassa vetää helposti näin talvipakkasilla. Niinpä Juju päätti siirtyä
paikkaan, jossa se ei ole käynyt sitten pentuaikojensa. Huipulla oli lämmintä,
mutta emolle tuli jostain syystä myös fiilis, että huteruus hieman yllätti.

Iki-ihana tassupeti on virunut nurkissa surullisen tyhjillään,
mutta nyt se on saanut taas asukikseen vakkarinallen.

Jotta hupsut eivät vajoaisi täysin talvikoomaan, täytyy päättää tämä postaus muistutukseen, että talvessa on hyvätkin puolensa. Esimerkiksi se, että lokakuun lopussa kissojen nukkuma-ansa voi näyttää vaikapa tältä:

Kukapa meistä ei haluaisi käpertyä pehmopetiin viltin alle hyvä kirja kourassaan?
Varsinkin, kun taustan paperipussista leijailee kissanmintun rentouttava aromi.

Tämän ansan edustalla ei tarvinnut pitkään päivystää, sillä ensimmäinen uhri
mönki heti näkösälle. Se ei paljon Waltarin ensipainosta arvostanut.

Onneksi seuraava kissa oli kiinalainen ja erityisen kultturelli.

Nupun mielestä voi olla sivistynyt lukemattakin. Onhan se nyt hyvänen aika
hienoa, että kissa viihtyy nojatuolissa pitkät ajat ihan vain omat ajatukset seuranaan.

Mutta jos nyt piti lopettaa postaus jotenkin positiivisesti, niin miten olisi
tällainen hymykuva Nupusta? Neiti makaa siinä Teneriffan hiekalla
(mitä ilmeisimmin nakurannalla, sillä biksuja ei ainakaan näy) ja nauttii vartaloaan
hellivistä auringonsäteistä. Kesä tuli, lumi suli, Nuppu sanoi... pusi pusi!